perjantai 18. joulukuuta 2015

73. Souvarit kun tulee niin kesä ottaa eteen

 Lauantai 19.7.2014 klo 06.30 leiri nro 42

Heräsin n. tunti sitten, kun jokin eläin kaiveli teltanliepeen alla. Sitten kuului pyrähdys ja harakan hazatusta, kohta toinen vastasi. Niillä oli aamujumpat meneillään kuin muutamillakin korpeilla Suomussalmen kupeella eräällä pyöräretkellä kun teltasta heräsin. Olivat nykineet nokillaan leipäpussia, mutta sen päällä oli housut ja muuta vaatetta, niin ei varastelu luonnistanut. Tyhjän mehupurkin olivat vain iloitellessaan vedelleet nurmelle.

Kävin kusella ja tein kastautumislenkin Kymijoen rantaan jossa eilenkin uiskentelin ennen tänne Korian Kallioniemen lavalle kiipeämistäni. Telttatonttini sijaitsee nyt tanssilavan laajan pihanurmen laidalla, pensaiden ja puiden varjossa paikanpitäjien luvalla.

Humppailta oli tosi mukava. Souvarit soitti ja tanssijoiden koivet kepeinä kävivät. Anjalankoskelta oli tumma Tarja jonka kanssa loput pelit ryyhellettiin. Saatteli sitten minut pyörän luokse, juteltiin vähän, halattiin ja toivoteltiin kaikki hyvät toistemme elämään. Souvarien yhdelle jäsenelle sanoin terveisiä Venäjältä kun se saapasteli kääntelemään keikka-autoa yhtyeen työkalujen mukaan roudaamista varten. Vähän sitä hymyilytti. Liekö edes tajunnut, että sieltä tosiaankin olen tulossa, ja että ihan pyörällä. Mutta lienevät he yli 35 vuoden keikkakokemuksella nähneet kaikenlaista, ettei yksi pöljä savolainen kesästä sen ihmeellisempää tehne.
Voikkaalta ei ollut kuin viitisentoista km Kouvolaan. Tosin eksyin laitakaupungille kun oiustin jostakin pyörätien risteyksestä Keskusta-tienviittaan luottaen. Se oli kepulainen harha; tienviitta käännetty tahallaan osoittamaan syrjään . Olisin tietenkin löytänyt jonkin ajan kuluttua pois sieltäkin, mutta kysyin vanhemmalta herrasmieheltä oikotietä, niin jouduin nopsempaan. Sekin mies piti huastattoo ihan kunnolla.

Kun sitten istuin keskustan kahvilan terassilla, tuli siihen hoikka mies samaan pöytään ja ihan vain sitä varten, koska oli nähnyt minut taakkoineni saapuvan paikalle. Mies esitteli itsensä 62-vuotiaaksi nuorisokodin johtajaksi, nimensäkin kätellessä sanoi, mutta haihtunut on mielestä. Hän oli pyöräillyt myös paljon, mm. Tanskassa. Parituntinen meillä meni turpaa pieksäessä.
Kouvolan rautatie- ja linja-autoasemilla kävin pyörähtämässä. Sitten söin eväitä läheisellä puistonpenkillä koivujen varjossa. Katselin, kun kepeän kesäasuinen nainen tuli noutamaan armeijavarusteissa olevan poikansa joka tuli parkkipaikalle solttukaverinsa kyydissä. Melkoiset olivat pojan kantamukset, ei meinannut rinkka mahtua pienen auton takakonttiin. Pojan tyttöystävä, tai sisko istui auringonpaahteisessa autossa ja näpytteli kännykkää kuulokkeet korvilla.

Kovasti humalainen pariskunta kävi pyytämässä almuja. Tarjosin venäjänkolikoita kameralaukun taskunpohjalta, mutta eivät kelvanneet. Vittuiluksi ottivat. Naisella lötköttivät väljät farkut pikkuhousuttomien kannikoiden puolessavälissä ja miehellä oli sepalus auki. Puskasta ne siihen eteeni ilmestyivätkin.

Kaupan pihassakin minua jututti pariskunta, ja kun tänne Korialle  läksin suunnistamaan, kysyin pyörätiensuuta risteyksessä vastaan tulevalta, ikäiseltäni mieheltä. Se neuvoi. Kun oli vähän aikaa puheltu niitä näitä ja koska murre kuulosti molemmilta molempien korviin tutunoloiselta, niin hän kertoi Nurmeksessa alkujaan maailmaan tunkeneensa. Eli naapurikauppalan poikia siis. Lie syntynytkin samassa puurakenteisessa sairaalassa jonka purkivat -70 tai 80-luvulla.
Tänne Korialle poljin aurinkoisia, suoria ja sileitä väyliä. Havainnoin tämän Kallioniemen kyltin, mutta menin kuitenkin keskustaan ihan ensiksi. Kaupan parkkipaikalla käveli kovasti iäkäs mies punaista Alfa Romeota kohti ja spontaanisti ajattelin, että tuota herraa on kyllä puhutettava ennen kuin se karkaa paikalta. Hän esitteli itsensä 94-vuotiaaksi Heikki Aalloksi jonka tärkeimmät elämänmutkat näin muistinvaraisesti ylöskirjattuna ovat olleet seuraavanlaiset:

Sodan aikana 4 vuotta radiosähköttäjänä Kannaksella.

Sotien jälkeen vuodesta -48 oma yritys radioiden ja televisioiden parissa vuoteen 1991 saakka; "Kaikki Korian ja Kouvolan seudun talot ja niiden katot tulivat tutuiksi kun niitä tv-antenneja alettiin pystytellä ja piuhoja koteihin viritellä."

Ei lapsia; mukanaan sammuu hänen Aalto-sukuhaaransa.

Serkku kuitenkin Kuopiossa joka hänet perii. Se on myös kirjoittanut Heikistä elämäkerran. Olisiko serkku äidinpuoleista sukua, jäi kysymättä.

Sanoi olevansa musiikki-ihmisiä ja kierrelleensä maailmalla monet oopperat kuuntelemassa. Maiden lukumäärästäkin oli puhe, mutta niitä en muista. Wagnerin Bayreuthin festivaalit hän ainakin mainitsi.

Naimisiin hän oli mennyt nuoruudenihastuksen kanssa vasta "aikuisena" ja se emäntä oli ollut mukana niillä reissuilla kunnes kuoli pois.

Yksin sanoi elelevänsä. Näytti, kuinka norja "poika" hän vielä on; seisoi yhdellä jalalla ja oli vetävinään sukkaa jalkaan.

Kannatti nykäistä vanhaa herraa hihasta.
Nyt kieritän rysän ja muut kamppeet kasaan ja lähden etsimään aamukahvipaikkaa ja tietä Iitin Tiltun maisemiin. Klo on ½8.

Ei kommentteja: