torstai 29. toukokuuta 2008

Uuden karttakirjan hankin...

...jonka minulle ystävällisen avulias nuori rouva kärsämäkeläisellä Nesteen huoltoasemalla hyllystä kaivoi ja esitteli.

Arvelin itsekseni, ettei minulle käy kuten PH:lle 80 vuotta sitten: "Olen hiukan haihduksissa maantieteellisistä tuntemuksista. Mutta luen tämän tien ja tienvieren vielä kuuluvaksi Pihtiputaan pitäjään..."
Kuitenkin, kun katselin sinänsä simppeliä matkareittiä ja vertasin sitä vanhaan karttaan, lipsahdin hieman syrjään kun luin vielä noita PH:n muistikirjavetäisyjä samalla.

No, en minä kovin pahasti eksähtänyt, käännyin vain etsimään rauhallista yöpymispaikkaa, mutta en löytänyt tälle maailmankohdalle nimeä kartalta. Joudun jokatapauksessa ajamaan muutaman kilometrin takaisin sitten aamulla.

Näyttää erämiesten laavulta, polttopuita on ja nuotionjäänteitä ja huomattavasti siistinpää kuin yhteiskunnan ylläpitämässä edellisessä. Olen itsekin siististi ja poltan vain muutaman kalikan, että saan kahviveden kiehumaan. Keitän sitä pakissa sen verran, että riittää termokseenkin aamuksi.

Tänään hoksasin, tai oikeastan uskalsin ajatella, että täytän syksyllä 50 v, eli sen verran, kuin PH:n elämäkin kesti. Jopa samassa kuussa olen syntynyt kuin Haanpää. Hän sai kuitenkin paljon aikaan viidessä vuosikymmenessään kirjallisuuden saralla.

Minä olen vain kirjoittamisen suhteen nyherrellyt joutavia. Enimmäkseen olen vain siittänyt lapsia maailmaan ja murehtinut toimeentulohuolia ja kohdalleni sattuneita onnettomuuksia. Meistä ei siis voi kirjoittamisen yhteydessä juuri samana päivänä puhuakaan. Pidetään minua edelleenkin vain kirjallisuuden lukijana ja sitä korostettakoon tässäkin yhteydessä.

Koetan kuitenkin ajatella, että ehkä tälle retkelleni muodostuisi jokin muukin tarkoitus kuin vain munat vaahdossa siirtyä paikasta toiseen jonkun edesmenneen jäljillä. Jospa jotain selvyyttä asiaan saadaan matkan loppupuolella kunhan kuljetaan seuduille, joilla itselleni on elämässä merkitystä ollut. Seuduille, joissa olen oikeasti kokenut jotakin sellaista, joka jäytää ja jäytää mieltä eikä rauhaa anna. Asioita, joiden vuoksi moni käy terapiassa koko loppuelämänsä, ampuu kuulan kalloonsa tai jotain muuta mukavaa.

Ihmiset ovat sanoneet minulle, että miksi sinä niitä vanhojen tapahtumien tunkioita alati tongit. Vastaan heille, että se on minun oikeuteni, minun tapani selvitä aina muutama vuosi eteenpäin. Mitäpä jauhamista selvässä ja ongelmattomassa elämässä olisikaan. Voi jauhaa vaikka säitä ja susien metsissään olemista.

Kärsämäellä kävin kuvaamassa Katajan liian liukaslattiaisen tanssipaikan. Ajattelin siinä, että
PH ei tainnut pahemmin eläessään humpaltaa. Joi vain viinaa joskus, pelasi korttia, shakkia ja kirjoitti. Jätti maailmanrantojen taaksemenemisen haaveensakin kirjoittamisentarpeensa vuoksi. Kävi sotimassa välillä ja pariutui myöhään. Eikä liiemmälti sittenkään lisääntynyt. Hänen kohdallaan suvun jatkuminenkin on jäänyt. Vaimo ja ainoa tytär ovat manan majoilla ja tyttären perilliset ovat vain joten kuten hengissä. Vain Haanpään kirjallisuus elää. Muu lienee joidenkin kohdalla tarpeetonta.

Loppuraskautukseksi paksautan Samuli Parosta tähän: "`Hän löysi vihdoinkin itsensä`, ne sanoivat miehestä joka vasta verraten iäkkäänä lakkasi kehittymästä."

Ei kommentteja: