Lakeuden valkoiset ristit

Lohduton oli tunnelma Kauhajoella. Surun savuja nousi kynttilöistä lähellä mielenhäiriöisen hirmutekojen paikkaa. Sytyttäessäni itsekin kynttilän entisten jatkoksi, en kyennyt ajattelemaan mitään muuta kuin sen, että jokin paha on jälleen totta.Kynttilöitä satamäärin Kauhajoen keskustassa 26.9.08. (Kuva VE)

Katselin kylän raittia puolipilvisessä säässä. Autoja, pyöräilijöitä, jalankulkijoita, varusmiehiä ja poliiseja. Lapsia, nuoria, aikuisia ja vanhuksia.
Kauhajoen kylänraitti 26.9.08 (Kuva VE)

Leipää, maitoa, hedelmiä, voita ja luumuja nakkeli kahden lapsen äiti kärryynsä kaupassa, lottoamaan jonotettiin R-kioskilla ja apteekista haettiin lääkettä vaivoihin. Kaksi ambulanssia kurvasi pilliä ui´uttaen kauppaliikkeen eteen. Ne lähtivät pian pois, eli turha hälytys siis, mutta kadunvierellä kaulakkain kävelevä nuoripari säpsähti ja kurkkasi varovasti rakennuksen takaa hälytysajoneuvoja ennen kuin jatkoi matkaansa.


SPR:n päivystäjien auto 26.9.08. (Kuva VE)
Kirkonpenkissä istui naisia juttelemassa. Itkuisia halauksia vaihdettiin ja yksi rouva jäi vielä. Kuvasin kirkollisia kulisseja. Jututin paikalle jäänyttä. Puhe kääntyi ampumistapaukseen, ampujaan, ihmisiin joita tapaus koskettaa, yhteiskuntaan, koululaitokseen, vanhempien vastuun suureen määrään; paljon merkityksiä sisältäviä lauseita ehdin vaihtaa ennen kuin rouvan täytyi mennä.

Kirkkopuiston äiti ja lapset 26.9.08. (Kuva VE)

Kirkon parvella valmisteltiin televisioitavia seuraavan sunnuntain kirkonmenoja. Sinne saapuisi myös tasavallan presidentti puolisoineen. Muutama toimittaja tunki ovella vastaan ja naakkaparvi teki ylilennon sodissa tuhoutuneiden muistoksi pystytettyjen valkoisten ristien ylitse. Ajattelin ankeita. Turhat kuolemat muistomerkkeineen ovat saaneet taas jatkoa.

Kauhajoen kirkkorakennus näyttää julmalta käypäläisestä 26.9.08 (Kuva VE)
Kävelin kylällä. Murhapaikan lähellä päivystävät toimittajat tunnistin kameroista, autoista ja kyllästyneistä ilmeistä. Yksi tumma ulkomaalainen kirjoitti kahvilassa läppärillä tekstiä menemään samalla kun puhui kännykkään oudolla kielellä.



(Kuva VE)Kauhajoki soljui syksyisen jähmeänä koulun taitse jota sotilaspoliisit ja varusmiehet vartioivat. Vartiointi jatkuu 26.9.08 (Kuva VE)

Mitäpä minä täällä tämän enempää. Lähde pois, komensin itseäni. Kauhajokisten on jäätävä, jatkettava elämäänsä. Tiedän kuitenkin, että ei pitkään aikaan kuten ennen.
(26.9.08 Kuva VE)

Pommi rinnassa

Kaikkia ahistaa. Jokainen vastaantulija kulkee räjähtein vyötettynä. Henkinen miina voi lasahtaa tuolla, täällä tai siellä.

Kun ensimmäiselle paratiisimatkalle arvottu palestiinalaisnuorukainen vetäisi laukaisunarusta täpötäydessä bussissa ja uhriluku nousi kymmeniin, sen toistumisen myötä on Jerusalemin itkumuuri voinut toimia nimensä mukaisena lohduttomuuden symbolina jo vuosikymmeniä.

Itsemurhaiskujen malli on kopioitunut sen jälkeen laajalti maailmalla. Irakissa viime vuosina ehkä tiheimmin. Liekö hirmuisen, itsensä ja vihollisen samaan läjään teurastamisen alkujuuret japanilaisten kamikazien toisen maailmansodan aikaista perua vai jo jotakin aiempaa riittiä matkivaa, sitä tutkijat kammioissaan pähkäilköön ja maailmanlehtien kolumnistit artikkeleissaan vatvokoon.

Jokatapauksessa sen hirviömallin emo on rantautunut nyt Suomeen aikansa maailmaa kierreltyään ja etsittyään kaikkialle yltävän internetin välityksellä otollisia päitä joihinka siemenensä laskea kypsymään.

Melankoliaan ja väkivaltaan taipuvainen, kauan eristyksissä muusta maailmasta ollut Suomen kansa tarjoutui täksi alustaksi kuin luonnostaan. Täällä vuosittaiset 1000-1500 itsemurhaajaa ovat odottaneet sellaisen aamun koittoa, jona viimeiselle matkalle lipun hankkineet saisivat tehdä sen näyttävämmin kuin kiertämällä tympeälle paloöljylle haiseva köysi kaulaansa tai tunkemalla mustaruudin katkuinen haulikonpiippu suuhunsa. Tai ajaa päin puutavaralastissa olevaa rekkaa tai hypätä aamutakkisillaan kuudennesta kerroksesta asvaltille. Tällaisten harakirien seuraukset ovat näyttäneet sivustakatsojasta vain harmailta hautajaisilta harmaassa vesisateessa läheisten läsnäollessa.Sattui niinkin, että vaimoni oli tavannut entisen luokkatoverinsa ja he olivat miettineet, että olisi mukava pitää edes yhdet luokkakokoukset jos joku vain viitsisi nähdä vaivaa kootakseen porukan kokoon. Oli käynyt kuitenkin ilmi, että ainakin reilu kolmannes koulutovereista on jo poistunut tavoittamattomiin täältä ajasta, suurin osa heistä oman käden kautta ja kaikki alle 35-vuotiaina.

Suppea haastattelukierros aiheesta omien tuttavieni joukossa osoitti, että usealla oli samantapaisia kokemuksia tarinaan lisätä. Eivätkä yksityiskohdat, joista muutama halusi kertoa, ole kevyttä kenttäkeittoa alle 18-vuotiaille tarjoiltavaksi.

Ironisesti voin mainita myös oman, mitättömän koulutaipaleeni elossaolevista sen verran, että luokkakokouksemme mahduttaisiin pitämään aivan hyvin Pullikan entisöidyllä maitolaiturilla. Eikä näistäkään edesmenneistä tovereista kovin moni ole luonnollisen poistuman kautta täältä lähtenyt.

Kun koko maailmankaikkeus istahtaa pienen ihmisen syliin kerralla, sitä harva kestää.

Kaikenlainen tieto tulee tupaan seinistä välittämättä.

Oven kun aukaiset, et häikäisty päivän kirkkaudesta, lintujen liverryksestä tai perhosen lennosta viattomasti. Tiedät liian kypsymättömänä, mitä näiden petollisten kulissien lomaan on piiloutunut.

Viattomuuden aikasi, lapsi kulta, on liian lyhyt.

Kypsyminen hitaaseen tietoon jää kokematta. Äly ja ajatus revitään hajalle liian nuorena ja minuus jää etsimään itseään jonnekin pinnasängyn paikkeille lastenhuoneen nurkkaan.
Kuilut kasvavat niin tiedon kuin hyvinvoinninkin sektoreilla.

Kansakuntia kaikkialla johtavat vanhat miehet ja naiset, jotka ovat jo omastakin kelkasta pudonneet aikoja sitten. Eivät he kykene näkemään tätä, sen enempää kuin sitäkään, että kulutuksen ja kasvun astia on rajallinen ja että ne rajat on saavutettu jo aikoja sitten.Hukkunutta hakemassa Iisalmen Paloisvirrasta 19.6.2008 (Kuva VE)

Miksi tosiaan?

Kuva Hesarin etusivusta 24.9.2008 VE

Jos voisin, syyllistäisin koko ihmiskunnan bysantista saakka, ja kauempaakin historian alkulehdiltä, Kauhajoen ja Jokelan kaltaisten tapahtumien aiheuttajaksi. Kiroaisin alimpaan helvettiin tappokoneiden ja -aseiden suunnittelijat ja valmistajat, niiden tuhovoimaa ihannoivat yksilöt ja kokonaiset kansakunnat. Laittaisin jokaikisen sotilaalle haiskahtavankin aivojen tehopesuun ja omiin aitauksiinsa rauhankasvatukseen puhumattakaan sotapelien ja -lelujen rakentajista, "tosi-tv:n" ährääjistä ja extreme-harrasteiden kehittelijöistä.

Vaan lakonisesti on todettava, ettei semmoisesta olisi pieneksikään avuksi kun suuri peli on kuitenkin menetetty.

Voimattomuus tämmöisten edessä on ainoa vastaus tällä hetkellä. Voi vain pienesti hipaista taustatekijöitä eikä siitäkään koe kovin suurta tyydytystä.

Yhteiskunnan vääristymien tulokset sikiävät markkinatalouden luoman kilpailuyhteiskunnan sivutuotteena kuin hirvikärpäset kohti Pohjoista ilmastonmuutoksen myötä.

Yhteiskunnan arvoja ilmentänee, että vasta mieletön joukkoteurastus saa valtakunnan "sananvapauden ja tiedonvälityksen kuningaslehden" Hesarin uhraamaan markkinavoimille 30 000 eurolla (oma arvioni) päivittäin kauppaamansa etusivun tragedian uutisointiin. Muutenhan periferioiden agraariväestönosa puhutteleekin Hesaria mainostoimistojen mainoslehdeksi.

Tiedonvälityksen alkuperäiset periaatteet ovat jo muutenkin haudattu syvälle mainostoimistojen suoltaman roskan alle josta vain aniharva jaksaa asiaa luettavakseen kaivella.

Mutta kun pääni muualle käännän etsiäkseni lohtua edes suomalaisen yhteiskunnan kivijalasta, perheestä, niin näen vain, kuinka isät ja äidit ovat aina töissä, poissa kotoa; luomassa henkilökohtaista cv:tä jota esitellä tilaisuudessa, joka jälleen mahdollistaa uuden hierarkian pykälän ylöspäin pompahduksen. Ja kun kaikki on kaupan, ainoa levolle pyhitetty viikonpäivä, sunnuntaikin töytäillään ostosparatiisien tungoksissa sen sijaan, että otettaisiin vaunuissa karjuva vauva lämpimään syleilyyn kodin rauhassa niin usein kuin se vain tahtoo.

Eikä pään kääntäminen seuraavallekaan sektorille auta. Sieltä tuijottavat duunarien ahdistuneet kasvot asuntoluottokorkokäyriä osoittavien fläppitaulujen äärellä, savuavilla tehtaiden raunioilla tai roikkumassa alkojen ovienrivoissa klo 9. aamulla. Ja leipäjonot mutkittelevat katumaastureiden lomassa maailman ajankohtaisdokumenttien kuvituksina...

Pääministeri Vanhasen lausunnot eilisen Kauhajoen ampumissession jälkeen osoittivat, etteivät poliittiset toimijat yritä edes ymmärtää mistä voisi olla kysymys. Heidän aivonsa ovat ummessa kuin entisvanhaisen lehmän utareet kevättalvella. He eivät uskalla kääntää katsettaan omaan pesäänsä, sinne josta mahdollistetaan niin paljon tapahtumia joita tunteettomat markkinakädet ohjailevat.

Sillä vain kilpailuyhteiskunta voi tuottaa tällaista jälkeä.

Vain kilpailuyhteiskunta pakottaa ihmiset loppumattomiin vuorotöihin ja lasten kiikuttamiseen puolivuotiaina vieraalle hoitoon.

Vain kilpailuyhteiskunnassa ihmiset tekevät luontonsa vastaisesti kaiken "vapaaehtoisesti" kun heidät on ensin narrattu 30. vuoden asuntoluoton ottoon, paikkakunnan vaihdoksiin ja silti niin epävarmaan tulevaisuuteen koska kaiken voi jokatapauksessa tehdä Aasiassa halvemmalla.

Vain kilpailuyhteiskunta voi tuhota maapallon ilmakehän sellaiseen kuntoon, ettei sekään anna kenellekään toivoa tulevaisuudesta.

Vain kilpailuyhteiskunta voi mahdollistaa sen, että metsät, joissa ihmiset ovat ikiaikaisesti vaellelleet vapaudenkaipuussaan, raiskataan jalankäymättömiksi kynnöksiksi joidenka äärellä pahoinvoinnin tunteet vain yltyvät sietämättömiksi kivuiksi joita ei voi ruumiissaan paikantaa.

Ja vain kilpailuyhteiskunnassa tämän toivottomuuden keskellä päättäjät ja lastenpsykiatrit peräävät teknisiä toimia, lisää ammattiauttajia, vartijoita, valvontakameroita ja aselakien tiukennuksia. Eikä kukaan tunnu hoksaavan, että niiden sijaan ja rinnalle täytyisi ilman vuotosten valjastamisten, lisäydinvoimarakentamisten ja uraanikaivosten avaamisten ruveta laatimaan lakeja ja asetuksia ilman byrokraattisia venkoiluja, jotka olisivat ihmisten ja heidän perheidensä puolella eikä heitä vastaan.

Ja sen, mitä tarkoitan edellisellä, sanoo paljon terävämmällä analyysilla toimittaja Kirsi Virtanen radiopakinassaan joka tuli ulos Yle 1:ltä vuorokausi siitä, kun Kauhajoella alkoi paukkua. Ohjelman nimi on Kirsi Virtanen: "Viranomaiset" ja sen voi käydä kuuntelemassa netissä Yle Areenalla.Kuva Vammalan Karkusta, paikasta jossa olen 22-27.9.08

Kivaniemi ei ole lomalla...

Lumikko nurmella, kuva Valto Ensio

...mutta on siunaantunut niin paljon kirjoitustöitä (ja pään sisään käsiteltäviä asioita), että joudun pitämään vielä viikon tästä etp itseni poissa täältä. Ehkä jotakin saan aikaiseksi jo ensi viikolla ollessani jälleen Karkussa kuntoutusreissulla.

Anteeksi mahdolliset lukijani huolimattomuuteni kun en ole informoinut syitä hiljaa olemiselleni vaikka maailmanpankit nurin nyrjähtelevät, omaisuuden uusjako on ovella, tehtaita ajetaan alas ja laman pullanössökoura läpsii kohta yhtä jos toistakin jälleen korvallisille.

Kaltio 4/2008 on ilmestynyt ja siinä on kesän alussa tekemäni pyöräretken alkuosan "parhaat palat" painettuna versiona kuvineen. Lehdessä on paljon muutakin luettavaa ja katseltavaa, suosittelen. Sitä voi käydä lukemassa kirjastoissa tai ostaa ainakin seuraavista paikoista:

Kaltion irtonumeromyyntipisteet

Helsinki: Akateeminen kirjakauppa (Helsinki ja Tapiola) A-Star/Tähti Kiasma-Kauppa Lasipalatsin mediakeskus

Kajaani: Kajaanin taidemuseo
Kemi: Kemin taidemuseo
Oulu: Akateeminen kirjakauppa Suomalainen kirjakauppa Nispero Kirjakahvila Lifestyle Kauppa Museokauppa Ainoa
Rovaniemi: Rovaniemen taidemuseo
Tampere: Akateeminen kirjakauppa
Tornio: Aineen taidemuseo
Turku: Akateeminen kirjakauppa

Pyöräretkeni jatkoa työstän puhtaaksi parhaillaan ja se ilmestyy sitten aikanaan lehdessä nro 5.

Kaltion voi tilata myös kotiin ja sehän tapahtuu helpoiten netin kautta kaltio.fi-osoitteesta.

Kansainvälisyyskasvatukseni jatkuu edelleen, mutta siitäpä sitten taas tuonnempana.

Vuoden 1918 kähinä alkaa saada mielessäni...

...oikeat mittasuhteet ja vaikka talvisodan henki vielä huuruaa, eivät vuosikymmeniä silmille puhkutut sankaruuspilvetkään enää kovin pahasti rajoita näkyvyyttä. Torjuntavoitot itäisilla maanrajoillakin ovat viimeisinä aikoinani laimenneet kuin ruotsalainen pilsneri ja lehväslaihojen sotatarinat haalenneet poikakirjojen rispaantuneiksi ensilehdiksi.

Lisäksi uusissa unissani Urho Kaleva Kekkosen kaljulta vierähtävä kruunu murskaantui Kalevi Sorsan punamultahallitusten kaatuvien tuolien selkämysten alle samalla kun Harri Holkeri vetäytyi smokkiaan oikoen (Juhani) Suomen takapihalle ryystämään kahvia nykyisten vanhasten ja muiden huolikasvojen seuraan.

Omatkin murheeni, joita itkeskellyt olen, kouraisin kuin leivänmurut pöydänreunalta ja nakkasin imuriin. Tämä uusi käänne johtuu ihosta jota olen koskettanut. Tarinoista, joita olen kuunnellut.

Tänäänkin pulpetissa vasemmalla puolellani istui opiskelemessa ihmisen anatomiaa kyynärvarsi kyynärvarressani kiinni tummahipiäinen ihminen ja oikealla puolellani toinen. Edessäni kuului nepalilaista puhetta ja takanani kambodzhalaista. Etuoikealta laulavaa somalianmurretta ja taustalta kauempaa, kuin rummun pumputusta kongolaista kielenkäyntiä.

"Rintakehäni oli miehitetty" kuten E. Paasilinna sanoisi.

Somaliassa on sisällissotaa käyty kaksikymmentä vuotta, ihmisiä ritistelty kuin russakoita sotilassaappaiden anturoiden alle, jäseniä silvottu ja revitty irti kuin suomenajokoira jäniksen takajalkaa kivenkolosta. Siellä, okranvärisen mullan maassa on lasten päitä pieksetty asumusten nurkkipäihin vuodesta toiseen, naisia raiskattu ja vanhuksia majoineen sytytelty tuleen. Ne, joilla onni on käynyt tuurin edellä, ovat päässeet pakoon Keniaan, Turkkiin tai syvemmälle Eurooppaan. Ne, joilla on ollut hitaat hoksottimet, on tapettu tai nakattu vankiloihin kiduttajien armoille. Tai suoraan kalashnikovien kylmästi tuijottavien rihlasuiden eteen.

Kun kuuntelee kambodzhalaista äitiä jolta on väkivalloin viety oikeus oman lapsensa hoivaamiseen ja syösty epävarmuuteen omastakin elämästään, näyttäytyy Tanja Karpelamme "kohtalo"tovereineen surkealta lööppikeksinnöltä vangittuna määräämättömäksi ajaksi kioskien telineisiin.

Hurjimpien selviytymistarinoiden alusmaat ovat kättenpäällepanijoiden siunaamia joista toinen on aina avustamassa asehankinnoissa sotiville osapuolille ja toinen varjostamassa ettei kukaan näkisi. Kun ei ole muita taloudellisia intressejä kuin murhaamisvälineistä saatavat osingot, pyyhkivät sotilasmahdit YK:n päätöslauselmilla perseitään ja rasvaisia suupieliään samalla kun käyvät sanapelisotaa (ja myös todellista) niillä kentillä, joilla energiahanat sattuvat sijaitsemaan.

Ihmisten hädällä, ikävällä ja kärsimyksellä ei maailman mahtivaltioiden kyydissä ole ollut, eikä tule olemaan, mitään näkyvää sijaa.

Ei kaikkia uusia kulttuureja voi ...

...tunkea päähänsä kuin matematiikan kaavioita tai äidinkielen synonyymeja. Puhumattakaan, että vuosikymmeniä vanhat ennakkoluulonsa saisi yhdessä yössä ahdistetuksi mielen labyrinteistä poistumisreitille.

Mutta on minulle muodostunut mielipide maahanmuuttajista jo entuudestaan. Yksinkertaistettuna se on ollut, että olen yrittänyt ottaa asioiden taustoista selvää ja sitä kautta lisätä tietoa, miksi ihmiset lähtevät kotoaan ja koko kotimaastaan pois. Tai joutuvat lähtemään, ihan kuinka vain.

Itse olen "joutunut" lähtemään monesta kodista jotka olen perustanut ja rakentanut armaassa Suomessamme. Kun kaikki muuttoni, lyhyetkin hetkoset eri paikkakunnilla, lasketaan yhteen, on siirtymisiä kertynyt 22:een eri osoitteeseen sekä niistä pois.

Ei minua ole ase ohimolla uhattu, ei ovelleni ole polttopulloja viskottu eikä ikkunoita kivitetty, en sen vuoksi ole lähtenyt. Paitsi kuvaannollisesti törkykirjeissä ja häirikköpuheluissa eräällä paikkakunnalla kun esitin pakinapalstoilla ja mielipidekirjoituksissa näkemyksiäni yhteiskuntamme työttömien ja köyhien ahdingosta, sotaa kaikkialle rakentavan, siihen jatkuvasti valmistautuvan maailmanpolitiikan muuttumattomuudesta ja fascismin olemassaolosta yhteiskuntarakenteiden varjoisissa painanteissa.

On joku pöljä keskisormensa nostanut minulle jo näidenkin, mitättömien blogikirjoitusteni innoittamana. Nimettöminä ja piiloistaan iskevät ne kuin salavihaiset rakit, ja vaikka ei haukku haavaa tee, se läimäisee aina rakkuloita mielenpintaan.

Mutta mihinkään konkretiaan johtamattomilla uhkauksilla on antivaikutus tälläisen vastarannan kiisken mielentilaan; uhma vain kasvaa.

Muuttojeni syyksi voinen mainita levottoman mielen ja alituiseen paikkaansa hakevan etsijänveren. Tai, että syytä levottomaan liikehdintääni en ole vielä löytänyt. Voin tosin epäillä isältäni saatua mallia siitä, että; "... ken kulkee se näkee ja yrittää ymmärtää, ken paikoilleen juuttuu se vain epäilee, luulee ja käy kirvein vierasta ovelle vastaan."

Lapsenkorviini kantautui joskus kauhutarinoita mustalaisista jotka ryöstävät tuhmia lapsia mukaansa. Onneksi sellaisten kauhukuvien maalailijat ja niillä nautiskelevat typerykset ovat kauhtuneet mielessäni reikäisiksi jalkaräteiksi autiotupien pihoille unohtuneille, lahoille pyykkinaruille.

Mustalaiskulttuuria, tai muitakaan erilaisia kulttuureja ymmärtämättömät pysyvät aina joukoissamme, siihen millään valistuksella ei täydellistä vaikutusta saada aikaan. He ovat niitä, jotka eivät lue kuin postilaatikkoon kolahtavat "rahatpois"-liikkeiden porakonemainokset ja muut joutavat ilmaisjakelulehdet. He eivät sisällytä iltalukemistoonsa vaikkapa kirjaa "Suljetut ovet" joka kertoo Panu Pulman tutkimuksesta kotoisista romaneistamme, kertomusta kodittoman, etnisen ryhmän äärimäisen vaikeasta taipaleesta 1500-luvulta EU-suomeen, yrittääkseen edes hiukan ymmärtää, miksi kokonainen kansa on satoja vuosia sitten kotimaastaan joutunut lähtemään.

Laitan tähän lainauksen em. kirjan-arvostelusta:

"Panu Pulma: Suljetut ovet. Pohjoismainen romanipolitiikka 1500-luvulta EU-aikaan. SKS, Helsinki. 237 s.
”Miksi ovet ei auenneet heille?”
Vankka tutkimus pohjoismaisen romanipolitiikan historiasta
Romaniväestön taustasta on olemassa kaksi suurta historiallista kertomusta. Virallisen, vakiintuneen ja laajalle levinneen tulkinnan mukaan romanit ovat aikoinaan lähteneet Luoteis-Intiasta ja eri reittejä käyttäen levittäytyneet Euroopan kaikkiin osiin. Kiertelevä elämänmuoto, oudot tavat, outo ulkonäkö ja outo kieli olisivat herättäneet pelkoa ja torjuntaa, ja siksi mustalaisten aika on kärsimyksen ja sorron julmaa historiaa. Romanien omassa kertomusperinteessä on elänyt toisenlainen tulkinta. He olisivatkin lähteneet Egyptistä, tulleet aikoinaan karkotetuiksi uskonnollisten syiden vuoksi ja rangaistuksena joutuneet elämään muiden kansojen keskellä, kierrellen, muita palvellen ja muiden armoilla. Tämä näkökulma korostaa mustalaisten selviytymistä, sopeutumista, taitoa, arvokkuutta ja kunniaa. Romanitutkimusta tehdään yleensä vain ensimmäisestä näkökulmasta käsin, ovien sisäpuolelta katsottuna.

Panu Pulma tutkii pohjoismaista valtiollista etnopolitiikkaa 1500-luvun alusta nykypäivään saakka. Hänen etnopolitiikan käsitteeseensä sisältyy uusi ymmärrys etnisyydestä ja identiteetistä, jolloin ne nähdään, ei enää vakaina, määrättyinä ja pysyvinä, vaan alati muuttuvina, kerrostuneina ja uudistuvina ilmiöinä. Politiikan keinoin etnisyyttä on määritelty yhä uudelleen poliittisten ja taloudellisten intressien pohjalta.

Pulman mukaan pohjoismaisessa romaneihin kohdistuneessa valtiollisessa etnopolitiikassa on erotettavissa neljä eri vaihetta. Ensimmäinen ulottui 1500-luvun alusta 1600-luvun puoliväliin. Aluksi romanit otettiin uteliaan kohteliaasti vastaan, mutta myöhemmin politiikka muuttui avoimen repressiiviseksi. 1600-luvun puolivälistä alkoi toinen, integroimisen vaihe, jolloin romaniväestöä ”kiinnitettiin” mm. armeijan, käsityön ja kaupan ammatteihin.

Romaneihin kohdistettu politiikka oli osa kansallista irtolaispolitiikka, eikä se erityisesti pohjautunut etnisyyden määrittelyihin. Kolmannella kaudella, joka kesti 200 vuotta aina 1960-luvulle asti, romanipolitiikasta muotoutui erityinen etnisyyspolitiikka, jonka sisällä kuitenkin kilpailivat pakkosulauttamisen, eristämisen ja sosiaalisen sopeuttamisen linjat. Viimeistä vaihetta leimasi politiikan äkkikäännös, jolloin kansainvälisen painostuksen, poliittisten suhdanteiden muutoksen ja romanien oman toiminnan tuloksena muotoutui kokonaan uusi etnopolitiikka. Sen sisältönä oli vähemmistöjen aseman ja oikeuksien turvaaminen ja niiden sosiaalisen ja kulttuurisen aseman aktiivinen kohentaminen.

Panu Pulman kirja on tärkeä. Se on huolellista ja luotettavaa tutkimusta. Se on oivaltavasti kirjoitettu ja se puhuttelee. Itse asiassa kirjan luettuaan jää hämmästelemään, miten romaniväestö on Suomessa ylipäänsä selvinnyt ja lisääntynyt jopa nopeammin kuin kokonaisväestö. Sen menestystarina saa toivomaan, että joku tai jotkut romaniväestön edustajat itse kirjoittaisivat kansansa historian, ovien ulkopuolelta nähtynä."
Antti Häkkinen

"Lukeminen kannattaa aina", kuten myös konkreettinen tutustuminen ihmisiin kulttuurista ja ihonväristä piittaamatta.

On myös oltava valmis tarkastelemaan omia pelkojaan faktatietoja vasten sekä menneitten, olevien ja tulevien sukupolvien rasistisien opetuksien jatkuvaa kumoamista. Oltava alati alttiina evolutiivisen välttämättömyyden periaatteiden pohtimiseen. Sen, että ellei uutta verta pienen kansamme "geenipakkiin" olisi alkanut lorahdella, sukurutsaiset mutaatiomme degeneroituisivat tänne Pohjanperien aitauksiinsa kuin panda-karhujen viimeiset jäsenet kiinalaisissa eläintarhoissa.

"Kohdatakseen ihmisen silmästä silmään...

...täytyy olla ihminen", lohkaisi vastakarvan mies Stanislaw Jerzy Lec siistimättömän mietelmänsä ja jatkoi: "No, nyt olet saanut pääsi seinän läpi. Mitä aiot tehdä naapurisellissä?"

Sitä tässä ihmettelen minäkin.

Tämä ihmettely alkoi, kun aloitin koulunkäynnin vuosien tauon jälkeen ja kun elämänkoulun alituisia luokallejäämisiä ei tässä yhteydessä huomioon oteta.

Olen viikon aikana tutustunut hengästyttävään määrään ihmisiä joskaan se ei ole tähänkään astisessa elämässäni uutta ollut.

Ammatissani rakennuksilla tapasin satoja ihmisiä vuosien varrella mutta pysyin kuitenkin kielellisesti suomalaismurteiden alueella eikä siinä suurempia ongelmia koskaan eteen tullut.

Nyt kuuntelen mielenkiinnolla kieliä aivan toisilta kulmilta maapalloa: Somaliasta, Kongosta, Norsunluurannikolta, Nepalista, Bangladeshistä, Kambotzhasta...

Vaikka kielien sisältämästä informaatiosta en ymmärräkään höekäsenpöläystä, niin niiden nopeatempoisuus panee haukkomaan henkeä; mihin ihmisen suu kykeneekään! Olen kuin lapsi lelukaupassa töllistellessäni heidän keskinäistä jutteluaan.

Lisäksi minua ihmetyttää maahanmuutajissa heidän valtavan nopea Suomenkielen oppimisen kyky, uuden asian ottaminen haltuun kuin se olisi heille arkipäivää.

Joillekin maasta toiseen kulkeneella voi niin ollakin kun jo ennestään saatetaan osata Englannin-, Ranskan-, Arabian-, Somalin-, jne -kieli. En itse kykenisi moiseen. Enhän omasta, lapsena saadusta Savonmurteestakaan eroon ole päässyt enkä muita vieraita kieliä ole 50-vuoden mittaisen elämäni aikana oppinut.

Onko niin, että ihminen, joka on elänyt, ja mahdollisesti kokee edelleenkin elävänsä, alituisessa fyysisen- sekä henkisen väkivallan uhan alla, aktivoi vaistomaisesti piilevätkin kykynsä toimintaan mukaan ja selviytymisstrategiaan kuuluu myös uuden asuinpaikan kielen haltuunottaminen?

Mutta: Globaali maailma on tullut nyt tyköni, istahtanut leveine perseineen syliini joten aion ottaa siitä irti sen, mihin kykenen vaikka varsinaista oppimista teorioiden parissa ei pääni sisällä pääsisi tapahtumaankaan, kuten pahasti pelkään.

Vaikka olen vasta viikon ollut opiskelemassa tämän maahanmuuttajaväen kanssa muutaman nuoren suomalaisen keralla, koen, että olen saanut uusia ystäviä. Ja koen sen nimenomaan eritavalla kuin rakennustyömailla tai muualla "omieni" joukoissa.

Tätä minä joudun pohtimaan, ja paljon, ennen kuin saan järjensanaa asiasta kirjoitettua.

Miettimisen alla on kuitenkin lehti-tms -jutunteko tästä uudesta kokemuspiiristä kunhan hieman tasaannutaan rytmiin. On siellä niin mielenkiintoisia elämänkohtaloita että soisin niistä tietoudenripeniä leviävän muuallekin näin kirvesmiehen näkövinkkelistä tarkasteltuna.

Tässä blogikirjoituksessani käsittelemäni asia on vasta alkua jollekin uudelle tielle jolle olen nyt lähdössä.

En sanoisi edes, että olen lähdössä tälle tielle avoimin mielin, sillä se on liian klisheinen ilmaus näin vaativalle, näin täyteen mielleyhtymiä pukkaavalle syklille uusine ihmisineen.

Ehkä kirjani käsikirjoituskin saa uutta puhtia; löydän sen "valokatkaisijan" synkän tarinani sivuille vihdoin ja viimein...

Luulotarha

...ja niin vietiin metsästä kaikki tukit!

Kaupunkien ja kuntien kasvot...

...loistavat yleensä hyvin hoidettuina, vihreät parrat ja muu karvoitus ojennukseen trimmattuina, toriensa posket pestyinä ja suihkulähtein koristeltuina.

Mutta kun hieman kulkee syrjemmälle, kaupunkien kainaloihin ja muihin taipeisiin, oravien ja lintujen naapurustoon, siimekseen metsiköiden, paljastuvat ihmisten toimet näkyvän miljöönsä kiillottamisessa silmänlumeeksi, törkeäksi tekopyhyydeksi. Pinnalta kullitetuksi siveydeksi kuin valtioiden välinen ympäristöpolitiikka korulauseineen, kansainvälisine ilmastokokouksineen ja small-talkeineen.

Edellisen blogini valokuvat ovat Kajaanista, muutama kilometri kaupungista Joensuun suuntaan.

Kylttejä, tienviittoja tai mitään muutakaan informaatiota tästä kaatopaikasta ei tienvarteen ole pystytetty. Siinä sitä veronmaksaja tai joku muu satunnainen metsäänpoikkeaja, maailmantöllistelijä sitten ihmettelee, että kenenkäs rojulaatikko se onkaan nurin luontoon käännetty, esteettiseksi roskaksi suonlaitaa tarkkailevien silmille aseteltu.

Kykyä päätellä-omaava tietenkin hoksaisee pian, että Kajaanin kaupungin ylijäämävarastoltahan paikka näyttää. Yksityisiltä harvoin jää omakotityömaalta viemäriputkea, valurautakansia, betonirenkaita, liikennemerkkejä tai muutakaan tavaraa järjestelemättömiksi, hehtaarien kokoisiksi läjiksi metsiin kuljeteltavaksi. Kierrätykseen ainakin rautatavaran ja muovin se toimittaisi, betonirenkaat ja -putket murskaamoihin ja muun roinan viralliselle kaatopaikalle. Ainakin uhkasakon uhalla aikanaan.

Pienestä Suomestamme löytyy kaupunkien ja kylien laitamilta pilvin pimein ylijäämä- ja purkutavarasta syntyneitä kaatopaikkoja. Läjittäjinä ovat toimineet yleensä kunnat itse ja erilaiset rakennus-, putki-, sähkö- ja koneyrittäjät. Tällaiset rompetorit ovat halpoja ylläpitää ja voidaan naamioida hätävaravarastoiksi joista haetaan sitten tavaraa "jos" satutaan tarvitsemaan. Tai jos rautakauppa on pahimoilleen lyönyt ovensa kuutamossa kuhkijan nenän edessä säppiin...

Asian jakomielisyyteen kuuluu, että samat veronmaksajien palkkalistoilla olevat virkamiehet ja -naiset, jotka hiljaisesti hyväksyvät organisaatioidensa sisäiset ympäristörikokset, joutuvat virkansa puolesta uhkasakkojen uhalla nuhtelemaan kaupunkien asukkaita näiden ympäristörikkeistä omilla takapihoillaan. Varsinkin kun joku ystävällinen naapuri valittaa aitaan nojaavasta skodanrottelosta, heinähäkistä tai traktorin takarenkaasta. Suuremmille veronmaksajille hekään eivät uskalla tällaisista asioista edes sormea heristää; "tsot tsot, poijaat".

Muistuu jotenkin mieleeni lehdistä luettu tarina uhkasakotetusta kajaanilaisesta, ehkä hieman vajain tulpin varustetusta kansalaisesta joka takapihalleen jonoiksi asti autoja on kerännyt... (Klaus-Erik Nygård, josta jälleen oli juttua Kainuun Sanomissa 28.10.2008)

Pannaas vähän kertausta ympäristölakia käsittelevän pumaskan alkulehdykäisiltä. Kukanenkin lukekoon sen kokonaan vaikka netistä:

Ympäristönsuojelulaki 4.2.2000/86
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
1 luku

Yleiset säännökset
1 §
Tavoite
Tämän lain tavoitteena on:
1) ehkäistä ympäristön pilaantumista sekä poistaa ja vähentää pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja;
2) turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö;
3) ehkäistä jätteiden syntyä ja haitallisia vaikutuksia;
4) tehostaa ympäristöä pilaavan toiminnan vaikutusten arviointia ja huomioon ottamista kokonaisuutena;
5) parantaa kansalaisten mahdollisuuksia vaikuttaa ympäristöä koskevaan päätöksentekoon;
6) edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä; sekä
7) torjua ilmastonmuutosta ja tukea muuten kestävää kehitystä.


2 §
Soveltamisala

Tätä lakia sovelletaan toimintaan, josta aiheutuu tai saattaa aiheutua ympäristön pilaantumista siten kuin jäljempänä säädetään. Lisäksi tätä lakia sovelletaan toimintaan, jossa syntyy jätettä, sekä jätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn.

Tuhlaajapoikien maisemat

Valurautaisia, vanhoista rakenteista purettuja viemäriputkia vesakossa...

...portaita, jotka eivät vie mihinkään...

...aitatarpeita, viemärinrenkaita, putkia pätkineen ihan huvikseen lojumassa...





"...katsohan, kuin tuikkii valot nuo.., ne eivät aina johda onnehen..."

...ja yhä putkessa sekä pätkässä löytyy...

...tiiliä taalia tallallaa...

...vesakossa "monta vaaraa ompi eessä, siksi malta aina mieli, se on turva verraton..."

...kiinnittäkää veneilyliivit, saavumme satamaan...

...kunnes astumme siltaa yli synkän metsäojan; lapset kuulkaa, asuukohan sillan alla se Hurrrja Hiisi?...

...viemäreissä sen salaisuus...

...ja viemärinkansien ruskeissa osissa kaikki paljastuu...

..."loistava ostos" pehmentää teräksisetkin jalat...

...kumpaas me oltiinkaan menossa?

...ruosteruska on kaunista kesäisessäkin metsässä...

..
.putkia, putkia, putkia...
...viemäreitä, viemäreitä, viemäreitä...
...ja niiden kansiosia....

...yhä edelleen putkia, putkia, putkia...

Tämän kuvasarjan on kuvannut Kivaniemi-blogin pitäjä omatoimisesti ja -kätisesti 8.8.2008 Kajaanissa, muutama kilometri Joensuuhun päin, oikealta puolen tietä metsästä.