sunnuntai 25. lokakuuta 2009

Iltasatu

Sunnuntai-aamuna Äitikarhu ja Isäkarhu nousivat tapansa mukaisesti varhain ylös. Isäkarhu kurkisti karhunpentujen huoneeseen jossa Pikkukarhu oli vielä täydessä unessa.

Isäkarhu sanoi.

Äitikarhu, haepas sinä nyt vuorostasi Karhusanomat tienvarresta niin minä kiipeän katolle nuohoamaan savupiipun kun se eilenillalla niin kovasti savutti.

Voi kulta Isäkarhu, sanoi Äitikarhu, tarvitseeko sitä nyt sunnuntai-aamuna ruveta nuohoamaan?

Kyllä tarvitsee, sanoi Isäkarhu, miten me aamupuuro muuten keitetään kun tulee savua tupa täyteen?

Niin, niinhän se on, sanoi Äitikarhu ja kietaisi huivin korviensa peitoksi, kolisteli vähän aikaa porstuassa ja lähti sitten tallustelemaan Isolletielle päin.

Isäkarhu taas kiipesi aikomuksensa mukaisesti tikkaita pitkin katolle nuohousvälineet olkapäiden ylitse köytettyinä.

Sillä välin kärpänen kipitti Pikkukarhun kirsun ylitse.

Ätshii, aivasti Pikkukarhu ja heräsi.

Pikkukarhu venytteli, nousi ylös sängystään ja kupeitaan raapien kynsitteli itsensä ovelle josta kurkisti varovasti tupakeittiöön.

Höh, missähän Isäkarhu ja Äitikarhu ovat, se tuumi unisesti.

Pikkukarhu kurkisti Äitikarhun ja Isäkarhun makuuhuoneeseen, leipähuoneeseen ja eteiseenkin, mutta verhojen raosta vilkaistuaan hän ei niitä pihamaallakaan nähnyt.

Noh, mitäpä noista, tuumasi Pikkukarhu, tekaisenpa tässä odotellessani puurot.

Ja niin Pikkukarhu keräsi sytykkeiksi edellisen päivän Karhusanoman, kuivuneen kahvinporosuodatinpaperin ja Isäkarhulta sytykelaatikon reunalle jääneen tervaisen rätin jolla Isäkarhu oli eilen levittänyt tervaa veneensä kupeisiin.

Sytykkeet Pikkukarhu tunki hellaan ja halkoja päälle.

Lisäksi Pikkukarhu sovitteli sekaan tuohenkäppyröitä, kuten oli nähnyt Isäkarhun ja Äitikarhunkin aina tehneen.

Sitten Pikkukarhu pudotti ranstakalla tulitikkuaskin sitä varten palomuurin kupeessa korkeammalla olevalta ulokkeelta.

Hyvin syttyi, hihkaisi Pikkukarhu, ja yhdellä tikulla, kuten oli kuullut niin sata kertaa Isäkarhun kehaisevan omia tulentekotaitojaan.

Sitten Pikkukarhu työnnälsi jakkaran hellan eteen, nosti kauhalla vettä kattilaan alkaen odottaa, että vesi kiehuisi ja hän saisi hämmentää kauraryynit sekaan.

Isäkarhu oli nuohoustouhussaan edennyt siihen vaiheeseen, että veti pois kuulaharjan aikoen juuri ruveta katsomaan sähkölampun valossa hormiin kun valtava humaus kävi hormin sisällä ja musta savu syöksähti päin Isäkarhun kuonoa niin, ettei hän saanut hetkeen henkeä vetäistyä.

Kö köh köhhhh, ääärhh ääärrrh ääääärrrhhh, Isäkarhu päästeli niin että metsä ympärillä raikui.

Nuohousvälineet lensivät kaarella alas nurmikolle ja taskulamppukin paiskautui kappaleiksi aitan seinään kun Isäkarhulle tuli hirmuinen kiire alas koska hän arvasi, kuka mahdollisesti piisiin tulia sytytteli.

Mitä kröh, sinä kräh, olet krhöö, Pikkukarhu krhää, täällä touhuamassa köh, koetti Isäkarhu köhistä savunkarvaisesti.

Minä keitän meille aamupuuroa, sanoi tuolilla seisova ja kattilaa puisella kapustalla hämmentelevä Pikkukarhu.

Voih, niin tietenkin, aloitti Isäkarhu, mutta kröh, mitenkä tämän nyt sanoisin ärh, oikeinhan sinä nyt teet, mutta äärhh, sinuahan on kielletty ottamasta tulitikkuja kun körh, olet yksiksesi.

Niin on kielletty, sanoi Pikkukarhu ja painoi päänsä nolona alas, mutta miksi sinulla, Isäkarhu, on noin nokinen naama?

Arvaapas kahdesti, sanoi Isäkarhu. Olin nuohoamassa savupiippua kun sytytit tulet hellaan, mutta köh, en minä nokinaamastani sinulle vihainen ole, sanonpahan vain, että tulitikkuja et saa vielä yksiksesi sytytellä.

Niin, en minä muuten, sanoi Pikkukarhu, mutta kun...

Niin niin, kyllä Isäkarhu tietää, että hyvä ajatushan Pikkukarhulla mielessä oli. Keitelläänhän kuitenkin yhdessä muutama vuosi vielä näitä aamupuuroja, niin opitaan vähän kaikenlaista muutakin siinä sivussa.

Puurokin näyttää kohta olevan valmista, lisäsi Isäkarhu jo köhimättä, kylläpä Äitikarhu ilahtuu kun tulee postinhakureissultaan

Isäkarhu, kerrotko Äitikarhulle mitä Pikkukarhu teki?, kysyi Pikkukarhu.

Nooh, mmmhhh, köhömh.., kyllähän se ehkä pitää kertoa, vastasi Isäkarhu, mutta vasta sitten, kun on aamuateria nautittu. Tiedäthän sinä, kuinka Äitikarhu on joskus vähän äreä ennen kuin on saanut mahansa täyteen?

Joo, kyllä minä sen tiedän, sanoi Pikkukarhu ja sitä nauratti jo vähän Isäkarhun noen mustaamat silmien ympärysket.

Pitäisikö Isäkarhun kuitenkin pestä karvainen kuononsa ennen kuin käy syömään ärtyneen Äitikarhun viereen samaan pöytään, kysyi Äitikarhu, joka oli oven takana nauruaan pidätellen salaa kuunnellut nokisen keskustelun kulun.

Sen pituinen se.

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Mökillä mokkulat pelaavat jos pelaavat...

...tuli palaa kuitenkin uunissa, on lämmintä ja taivas niin täynnä tähtiä, ettei muistakaan onko aina niin ollut.
Toiseksi vanhin tyttäreni, 27 v. otti perheineen lainaa ja hankki talon pienestä, savolaisesta pitäjästä. 127 neliön tiiliverhoiltu, kohtalaisessa kunnossa olevaa omakotitalo maksoi 58 000 euroa. Tällainen kolo ihmisen asua vaatisi hintaansa yhden nollan lisää pääkaupunkiseudulta hankittuna. Vain kylpyhuone remontin siihen heti joutuu tekemään ja olen auttamassa sen toteutumisessa ainakin yhden viikon.

Ajattelen näissä ihmisten kotien hinnoista, että niin ovat maailmojen kohtuukäytännöt kaukana toisistaan kuin riihenlämmittäjällä silmät. Onneksi tällä kertaa tyttäreni eduksi, vaikka ehtihän hänkin vähän aikaa Helsinkiäkin kokemaan. Eikä muuten viihtynyt lainkaan.
Mutta minä laitan mökilläni ulkorappusille valoa antavaan lyhtyyn tulet, peittelen poikaseni nukkumaan valottomaan pikkuhuoneeseen ja lueksin illalla kirjaa kaasulampun tohinassa. Olkoon suuren maailman ahne pimeys. Täällä sekin on aitoa, ilmaista ja valosaasteetonta, tähtien täplittämää ja lumenhärmän ryydittämää.

maanantai 12. lokakuuta 2009

Jäähyllä


(Klikkaa suureksi)

Sinä olet minun rakas poikani...

...olet vielä niin pieni, että mahdut leveiden kämmenieni väliin koko paketti.
*** *** ***
Nostan sinut helposti korkealle ilmaan ja kujjuutan, veivaan ja kikatutan tempuillani. Ja sinä sanot aina vaan: "Uujestaan, isi, uujestaan..."
*** *** ***
Sitten, kun on nukkumaanmenon aika, kerron sinulle tarinoita joissa on onnellinen loppu, niin kuin hyvissä tarinoissa aina pitää olla kun niitä lapsille kerrotaan.
*** *** ***
Viimeksi on kerrottu pitkät tarinat Pikku Karhusta, Äiti Karhusta ja Isä Karhusta. Hahmot ovat tuttuja jo satukirjasta Pikku Karhun tarinat (Else Holmlund Minarik 1957, Otava), mutta meidän ilmakirjassamme karhuperhe asustaa Ilomantsissa, Pohjois-Karjalassa. Ilmakirjan Pikku Karhu on toimeliaampi kuin se satukirjan hieman unelias karvaturri, jonka isä on merikapteeni ja äiti kotiäitikarhu vain, vaikka kovin mukava sekin on. Kirja on vain niin nopeasti luettu, että on pakko keksiä sille itse jatkoa.
*** *** ***
Tämä meidän Pikku Karhumme joutuu vähän väliä palokunnan tikasauton pelastamaksi milloin puusta, milloin savupiipusta tai taiteilemasta katonharjalta. Kerran jopa Setä Karhun purjeveneestä, joka karkasi Rannasta kun Pikku Karhu meni omin lupinensa päästelemään touvit irti. Jokaisen, vaarallisen pelastusoperaation jälkeen Tulipalopäällikkö vannottaa Pikku Karhua, ettei tämä tee sitä temppua toiste. Pikku Karhu lupaa ja menee nukkumaan, mutta unohtaa jo seuraavana päivänä, mitä tuli luvatuksi. Mutta siinä lupauksessahan on aina Pikku Karhun mentävä aukko: Ei hän tee koskaa samaa ajattelemattomuutta uudestaan...
*** *** ***
Niin, ja viimeksi, kun Pikku Karhu tutki Suomen karttaa Isä Karhun kanssa niin Isä Karhu kertoi kulkeneensa koko maan ristiin rastiin Ilomantsista Helsinkiin, Helsingistä Turkuun ja sieltä Raumalle ja Raumalta Kokkolaan, Ouluun ja Rovaniemelle. Rovaniemeltä Isä Karhu oli mennyt vielä bussilla Kittilään ja Kittilästä moottorikelkalla Inariin saakka josta kertoi lentäneensä sitten vesitasolla Hankoon. Hangosta Isä Karhu oli liftannut venäläisessä rekassa Vaalimaalle ja tutun Tulli Karhun kyydissä kotiin.
*** *** ***
Isä Karhun tarinoinnin jälkeen Pikku Karhun teki niin kovasti mieli lähteä itsekin reissuun, että pakkasi äidin iltapalaksi tekemät voileivät reppuun ja karkasi öiselle pyöräretkelle kuutamoisen kirkastamalle maantielle. Vasta Joensuusta Isä Karhu löysi hänet nukkumasta eräästä kojusta, mutta se on niiiin pitkä tarina kuin on matkaa Ilomantsista Joensuuhun, ettei sitä kannata malttamattomalle maailman väelle kertoa, vain sinä jaksat semmoisia tarinoita kuunnella. Vai mitä, pikkuinen poikani?
*** *** ***
Kun minä katson sinua, pieni poikani, pääni on täynnä aikomuksia ja huomisen toiveita. Isoin toive, joka koskee yksin sinua, sekä myös muita lapsiani, on kuitenkin niin suuri, ettei se edes mahdu päähäni. Samalla se on myös niin pieni, ettei se näy vaikka sen tähän kirjoittaisin.
*** *** ***
Se on semmoinen toive, jonka toteutuminen sijaitsee polulla, jota lähdet joku päivä aivan yksin tallaamaan. Se toiveeni on kuin männynkäpy, jota kulkiessasi potkaiset, tai suuren suuri siirtokivilohkare, jonka päälle maailmaa tarkkailemaan kiipeät.
*** *** ***
Mutta isäsi on vanha mies jonka mieli on syöpynyt monesta kokemuksesta koloille kuin tahkonkivi, joka kuolleen kyläsepän lahoavan pajan seinälle puutappiin on nostettu.
*** *** ***
Tuo maailma, jossa Isä Karhukin on jo kauan vaellellut, on tullut roskineen syliini, se täyttää ajatukseni ja välillä lamaannuttaa niin, että en tiedä, miten huomista jaksaisi enää odottaa saapuvaksi. Ne kauhistuttavat roskat ovat pommeja Bagdadin ja Kabulin toreilla, hyökyaaltoja ja maankuoren liikkeitä Sumatralla, tulipaloja, joissa palaa uusien ihmisten alkuja, ja pienemmässä määrin lautataapeliroskia, joilla toisilleen kateelliset politiikassa toimijat toisiaan hutkivat.
*** *** ***
Mitättömämpiä roskia, jotka silmäkulmaani kaihertavat, ovat puheenalaisten ihmisten haavikkomaiset kiistat hautojensa partailla, italialaistyyppiset korruptioskandaalit ja vanhat akat ja ukot, jotka muistelevat otsikoissa nuoruutensa yöpymiskainaloita toistensa kaksioissa.
*** *** ***
Mieleni on myös kuin hammas, jota ovat hammaspeikot vasaroineet. Sitä kolottaa jatkuvasti. Oman elämän eiliset, tämä hetki ja huomisen taju. Vain kirjoittamalla olo hetkeksi helpottuu, mutta tällaista, tuottamatonta tointa on vaikea kenellekään toiselle selittää ja siksi siitäkin tulee vain joutavaa suukopua aikuisten välille.
*** *** ***
Oikeastaan aivoni ovat silloin, kun luen sitä ilmakirjaa kuin kuohkeaa ja ajatuksia helposti kuljettelevaa, vaaleanpunaista vispipuuroa. Silloin taas, kun riidellään äidin kanssa joutavista asioista, koska yhteistä kieltä ei tahdo löytyä arjen huolien paineessa, mieleni on kuin kalakukkoa jonka täytteeksi muikkujen sijaan onkin laitettu kokonainen kissa, ja jonka häntä roikkuu ulkopuolella, ja josta ohitsepyrähtelijät, tai vastaansyöksähtelevät kiireiset kuin härnäten nykivät.
*** *** ***
Voi poikani, voi, tässä huokailen ja sinua katselen kun siinä tyynyllä tuhiset. Isäsi ei omista insinöörin aivoja, jotka toimisivat rationaalisesti kaavojen ja lujuuslaskelmien mukaisesti. Isäsi teotkin ovat kuin liiterin ovi, joka rikkinäisten saranoiden varassa, tuulessa naristen ja voivotellen seinää vasten loukuttaa. Eivät isäsi aivot ole talousjohtajankaan, joka osaa euronsa laskea niin, että niitä voi laittaa korkoa korolle pankkiin kasvamaan, tai laittaa syötiksi rahamarkkinoiden mannerten kokoisille virtuaalipelipöydille jossakin siellä, josta ei edes unta osaa nähdä. Sellaisen maailman, jonka omistavat kovat, pahat ja rumat, ja jossa kauneus ostetaan rahalla.
*** *** ***
Onneksi me ei sellaiseen maailmaan kovin tarkasti edes nähdä, poikani.
*** *** ***
Näitä ajattelin nyt, kun sinä, pienin kaikista lapsistani, meinasit henkesi heittää lauantai-iltana kun isonveljesi kanssa kaaduit kaakelilattialle.
*** *** ***
Olin pikkuisen lähempänä sen kauheuden ymmärtämistä, jonka palestiinalaisisä koki, kun vastapuolen luodit tappoivat oman pienokaisen isänsä syliin, ja jota tapahtuu kaiken aikaa ja kaikkialla. Ja jota tapahtui paljon Balkanin sodan aikoihin Sarajevon kaduilla tark´ampujien painellessa liipaisimista.
*** *** ***
Se on hirveä tunne kun oma lapsi lakkaa hengittämästä, pieni pää vaipuu, ennen niin tanakka keho haurastuu äkkiä käsissä eikä hetkeen osaa ajatella muuta kuin että nytkö tämä kallein asia maailmassa elämästä poistuu.
*** *** ***
10-20 sekuntia on pitkä aika silloin.

keskiviikko 7. lokakuuta 2009

Sulle silmäni annan...

http://www.youtube.com/watch?v=n_0rF-u8HZY
Luottamus-nimistä ihmistä ei tästä maasta löydy, Epäilys-nimisiä 182 elossa olevaa ja 60 vainajoitunutta. Kekkosia 1880, vanhasia 1856, mutta lahnasia kuolleinakin vain yksi. (Lähde: http://verkkopalvelut.vrk.fi/Nimipalvelu/default.asp?L=1)
--- --- --- --- ---
Luotimmeko me Kekkoseenkaan vai näyttelimme vain luottavamme?
--- --- --- --- ---
Kekkonen ei luottanut kehenkään, ja siksi hän Hrutsevin kanssa saunaankin meni.
--- --- --- --- ---
Puukon kulkeutuminen lauteille alastoman keisarin vaatteissa herättäisi huomiota saunamajurissakin.
--- --- --- --- ---
Luottaa johonkuhun. Miksi?
--- --- --- --- ---
Luottamuksen väärinkäyttö on kuitenkin niin helppoa niille, joille lahjoja sellaiseen on siunaantunut?
--- --- --- --- ---
Kaikki eivät luota itseensäkään: Huuhtelevat energiajuomilla Viagra-tabletteja rasituksesta mitään tietämättömät 18-vuotiaatkin. Mitä se kertoo maailman itsetunnosta? Niiden, jotka lapsille tällaiseen reseptejä kirjoittavat ja niiden, jotka viitoittavat muuten tietä moiseen suuntaan?
--- --- --- --- ---
Talvisodassa luottamus oli sattumankauppaa. Verenmaku ja yleinen kiihko, tappamisen helppous kun alkuun päästiin ja pakkanen tulivat avuksi. Eikä kukaan herättänyt Epäilystä yläritsiltä kun lähdettiin.
--- --- --- --- ---
Jatkosota oli jo toinen juttu. Siellä luuloteltukin luottamus karisi, vaikka sitä ei luottamusta puhkuvalle jälleenrakentajakansalle muutamaan vuosikymmeneen kerrottukaan. Lauttamus-niminen mies kirjoitti monta kirjaa tästä luottamuksen ajasta ja se lujitti luottamusta ainakin kustantajalla tileihinsä.
--- --- --- --- ---
Mihin sodissa olisi pitänyt luottaa ja miksi -se jäi epäselväksi monelle arpia kantavalle.
--- --- --- --- ---
"Väinö Linna teki elokuvan nimeltä Tuntematon potilas, tsäg tsäg tsää!", sanoi ammattikoulusta juuri valmistunut timpuri kun runkonaulaimella naulakamman ponttikattoon tyhjensi.
--- --- --- --- ---

maanantai 5. lokakuuta 2009

Suomi suomalaisille...

...vai kuinkas se menikään? Nyt on ilomme ylimmillään, hymni sananvapaudesta ja ihmisoikeuksista on saamassa uusia säkeistöjä ja YK:n hyväksyvän leiman peräänsä. Islamistit eivät kuulu kuitenkaan joukkoon kristillisiä arvoja ja markkinataloutta ihannoivassa yhteiskunnassamme jossa joidenkin mielestä mustalaisetkin saisi ahtaa pienen pieneen Hiaceen ja työntää Tornion kohdalta Ruotsiin, tai sillalta jokeen. Ja mitä perkelettä ne saamelaiset siellä maamme päälaella vielä ovat vaatimassa!? Onhan niillä jo omankieliset uutisensa, taksi tuo ja vie mukulat sadan kilometrin päähän kouluun sillä välin kun Jouni Lappalainen viihdyttää Levillä turisteja joikhaamalla ja jakamalla Lapinkasteita päiväseltään pistäytymään tulleille briteille.

...na -killa se lapintyttö ittesä tyydytti...

Nyt ei sitten muuta kuin rämähdämme rähmällemme yliopistomiesten jalkojen juureen, nuolemme uusia saappaita jotka eräs professori on pöytänsä alta pölyyntymästä näkyvillemme työntänyt -siihen lingvistiikalle, ja muuten vaan kriittiselle tutkijalle haiskahtavien, kauan jo nuoltavanamme olleiden nappaskenkien viereen.

Saimme siis professoritason komedantin Suomi-nimisen leirimme portille. Timo Vihavainen, "raskaansarjan akateeminen", kiperien kansainvälisten rähmälläänolojen asiantuntija seisoo koko 62-vuotisen opintiensä pystyynnostamana uksemme aukossa lajittelemassa maahantulijoita tervetulleiksi ja niiksi, joille viisumia ei, herra hyvä armahtakoon! myönnetä.

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Professori+Timo+Vihavainen+Suomalainen+%C3%A4lymyst%C3%B6+vaikenee+maahanmuuton+ongelmista/1135249793782

Nyt maahanmuuttokeskustelu sai kauan kaivattua uutta ulottuvuutta kun keskustelun liikenneympyrästä uuden avanteen kirurgoineen akateemisuus tuo sille painoarvoa. Ja se, että tämä siniristilippua heiluttava professori on uskaltanut joskus pyllistellä Kremlinkin suuntaan.


Mikäpä se siinä. Puhuminen ja kirjoittaminen ovat sallittuja kunhan ei jumalia pilkata, sanoo Suomen laki.

Kun Jussi Halla-aho yksinään, hatutta päin uljaana yksin seisoskeli Suomineidon moneen kertaan kainaloihin käärittyjen helmojen päällä uhrautumassa totuudenpuhujaksi, jolta yösijakin evättiin rohkeiden kannanottojensa vuoksi, päätti puolta vanhempi Timo Vihavainen tulla avuksi. Hän toi mukanaan, kokemuksensa ja arvovaltansa sädekehän lisäksi, joukkueteltan ja nyt voi tämä pariskunta majoittua siihen muiden maahanmuuttokriittisten kanssa pelkäämättä jäävänsä taivasalle kuin Vapaan Lännen valmistamia luoteja pakoon säntäävä somali Mogadishun laitamilla sysimustan yön hivuttaessa huppunsa auringontasaajalle.

Valtakuntamme portille pystytetyllä, yhdistetyllä vastaanotto- ja käännytysasemalla käy kuhina, kullimiehet (kuten ennen vanhaan kansakoulujen terveystarkastusjonoissa terveyssisaret, jotka tarkistivat, että ovatko molemmat munaset pojilla tallella) ja UNHCR:n palkkaama väki ovat tarkkana. Hyvät tulijat viedään täisaunaan ja suihkuun jonka jälkeen heidät ohjataan karanteenileiriin jossa lopullinen maahanmuuttokelvollisuus tarkistetaan. Pahoille islamisteille, vammaisille, muuten vain työkyvyttömille ja vanhuksille nakataan mustikkavärillä elinkelvoton-leima otsaan, kädenselkään ja potku persauksille "mänkeetten ja mäkättäkkee männessäny" -toivotuksin.

Suomi pysyy avoinna vain venäläisten tänne tulla. Mitä nyt muutamalle inkerinsuomalaisellekin oli niin vaikea passia myöntää kun Koiviston aloitteesta siihen mahdollisuuksia itäisillä kulmillamme availtiin.

perjantai 2. lokakuuta 2009

Arkinen unelma

Tekisi mieleni koota retkivarusteet syksyisten säiden mukaisesti, hypätä pyörän selkään ja lähteä polkemaan Kuhmoon ja siitä pienenimpiä teitä pitkin, hitaasti kiirehtäen, Lieksaan, Ilomantsiin, Joensuuhun...
...pois tästä yhteiskunnasta, jossa valvontakameroita on joka kulmalla, mutta laiksi tai edes henkilökohtaiseksi moraalinvahvistajaksi niistä ei ole, eikä tule olemaan.
Haluaisin pyllistää perunalla kasvatetulla perseelläni tälle kaikelle...
...lautakasoillekin, joilla vaikutuksensa on siihen, kuinka yhteisiä asioita valtakunnassa hoidetaan.
Katselisin jossakin Suhmuran kupeessa, kun usva nousisi järvestä, teeri suhauttelisi suon laidalla syksyisesti ja metsokin hioisi nokkaansa petäjäisen kankaan takana kuin harjoitellakseen talven jälkeen saapuvan kevään kiimakonserttiinsa.
Saapuisin sitten parin viikon kuluttua kotiin illan pimetessä, katulamppujen keltaisina kiiluessa, pakkasen puristellessa munia ja poskipäitä. Ehkä olisi pysyväistä lumenhärmääkin jo maassa, joki rannoiltaan hienokseltaan ritisevässä riitteessä.
Valtakunnan valvontakameroiden linssit alkaisivat jäätyä umpeen. Vanhasten, kataisten ja urpilaisten toisiaan töykkivien lauseiden rimpsut olisivat jäätyneet ilmaan eduskuntatalon edustalle kuin pyykit Tuusniemellä, mustalaisäidin köyhän asumuksen takapihan narulla talvipakkasella.
(Tämän vaatimattoman unelmani julkituominen lähti liikkeelle lukiessani lehdestä (Hs 2.10.09) kahdesta norjalaisesta pyöräilijänuorukaisesta joiden tavoite on polkea Nord Kapista Sudaniin, 20 000 kilometriä kiirettä pitämättä. Vissiin tunnen hienoista kateutta kun joillakin on nuorena jo kykyä hoksata, millä tavalla maailmaa täytyy katsella ja mistä perspektiivistä sen näkee parhaiten.)

tiistai 29. syyskuuta 2009

Messenger-dialogi


Älä koskaan luovuta salasana- ja luottokorttitietojasi pikaviestikeskustelussa.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2009/09/maahanmuuttajien_aktiivisuutta_lisattava_1041016.html
A:n M:n sanoo:
Tervehdys!!
Valto Ensio sanoo:
Terve!
A.M sanoo:
Anteeksi että häiritsen sinua
Valto Ensio sanoo:
Ei haittaa, G:n laitoin äsken päiväunille ja lueksin netistä uutisia.
A.M sanoo:
Ok
A.M sanoo:
Saanko kysyä?
Valto Ensio sanoo:
Tietenkin.
A.M sanoo:
mikä on ero sopeuttaminen ja sopeutuminen?
Valto Ensio sanoo:
Karkeasti: Sopeuttamisen suorittaa joku toinen ja sopeutuminen tarkoittaa, että ihminen itse sopeutuu. Ei ehkä ole ihan näin yksinkertaista, mutta suurin piirtein. Täytyyhän sopeuttajan tehdä se yhteistyössä sopeutettavan kanssa.
A.M sanoo:
ok
Valto Ensio sanoo:
Ymmärsithän, mitä sana sopeutua Suomen kielessä yksinään tarkoittaa?
A.M sanoo:
kyllä, nyt ymmärrän vähän, siis voin sanoa että nyt olen sopeutunut Suomen kulttuuriin?
Valto Ensio sanoo:
Esimerkiksi kun puhutaan maahanmuuttajan sopeuttamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan, se tarkoittaa sitä, että koulujärjestelmä ja muut tahot tekevät maahanmuuttajan kanssa pitkäjänteistä työtä auttaakseen tätä sopeutumaan. Sinä voit itsestäsi sanoa, että olet alkanut vähitellen sopeutumaan suomalaiseen elämänmenoon, kulttuuriin ja myöskin ihmisten joukkoon.
A.M sanoo:
ok
Valto Ensio sanoo:
Sopeutumiseen menee varmasti, vaikka olet nuori ihminen, oikeastaan koko ikä, mutta se on normaalia. Vasta sinun lapsesi, jotka, jos syntyvät täällä, voivat sanoa olevansa sopeutuneita.
Minunkin on ollut koko ikäni vaikea sopeutua paikkakuntiin, joille olen muuttanut sen jälkeen kun lapsuuskoti jäi muuanne. Vaikka kaikki elämäni on ollut Suomessa! Ihminen ikävöi aina lapsuuden kotiaan.
A.M sanoo:
joo, nii no minäkin
Valto Ensio sanoo:
Mutta sillä tavalla voi sopeutua, että toimii yhteiskunnan sääntöjen mukaan. Silloin parhaimmillaan asiat menevät päällisin puolin mukavasti. Sydän vain itkee.
A.M sanoo:

Niin minunkin.

Valto Ensio sanoo:
Minäkin haluaisin omille lapsilleni turvallisen ja mahdollisimman pitkän lapsuuden omassa kodissa, joten ymmärrän, ainakin vähäisessä määrin, sinun ikäväsi kotiin Kambodzhaan. Toivon tietysti, että edes toisinaan sinun on myös täällä Suomessa hyvä olla.
A.M sanoo:
Yli 2 vuotta olen asunut täällä, itseni tiedän että tykkään asumisesta Suomessa.
Valto Ensio sanoo:
Mukava kuulla, mutta jos joskus tuntuu, että haluat sanoa vihaavasi tätä maata, sekin on sallituua. Ei sitä kukaan ihmettelisi. Vihaa ei saisi padota sisälleen.
A.M sanoo

No ei.

Valto Ensio sanoo:
Mutta joko koulu on ohitse tältä päivältä?
A.M sanoo:
No ei, tänään en mene kouluun.

Valto Ensio sanoo:
Oletko sairas?
A.M sanoo:
minullä on pää särkyä nuiji, mutta ei kovasti
Valto Ensio sanoo:
"Minulla on päänsärkyä..." "...nuiji"?
A.M sanoo:
Nuijii päähän!
Valto Ensio sanoo:
Entä sisko?
A.M sanoo:
hän on koulussa. huomenna meillä on ensiapukoe ja työsuojelukoe bg
Valto Ensio sanoo:
Suoritatteko ensiapukurssin erikseen??
A.M sanoo:
kyllä
Valto Ensio sanoo:
Siitä saa sitten todistuskortin lompakkoonsa, ainakin ennen sai.
A.M sanoo:
Jesh
A.M sanoo:
Koulussa joskus tuntu kamalalta
Valto Ensio sanoo:
Mikä?
A.M sanoo:
koska minun Suomen kieli ei ole vielä hyvin. Joskus en ymmärrä mitä opettaja puhuu.
Valto Ensio sanoo:
Saako opettajalta kysyä tarkennusta? Vai sanooko ne pahasti jos kysyy?
A.M sanoo:
Ei sano paha. he aina auttaa ja selittää jos meillä on kysyttävä.
A.M sanoo:
Hän sanoo hyvästi
Valto Ensio sanoo:
No hyvä, älä silloin huolehdi liikoja. Opit joka päivä uusia sanoja ja asioita Suomen kielellä.
A.M sanoo:
niin
Valto Ensio sanoo:
Mutta jos on paha olla, sekin pitäisi saada sanoa.
A.M sanoo:
niin, yritän
Valto Ensio sanoo:
Sinun pitäis saada poikaystävä... tai ainakin oma "sydänystävä" jolle voisi kertoa ikävätkin asiat.
A.M sanoo:
en halua, olen tosi nuori
Valto Ensio sanoo:
19v, onko se liian nuori?
A.M sanoo:
kyllä. toki
Valto Ensio sanoo:
Minä olin sinun iässäsi jo naimisissa ja itseäni vähän nuoremman naisen kanssa.
A.M sanoo:
tiesin
Valto Ensio sanoo:
Mutta tiedän ja ymmärrän sen, että Sinulla on kulttuuritaustasi kasvatusperinteen ja kamalan kotoa poismuuttamisen takia elämä ihan toisenlaista kuin minulla. Mutta poikaystäväasioissa ei oikeastaan toinen voi paljoa neuvoa olipa kulttuuritausta mikä tahansa. Minullakin ovat nämä pojat niin nuoria, etten voi sinua yrittää miniäksenikään... heh heh.
A.M sanoo:
iii!!! Mutta mitä teille kuuluu?
Valto Ensio sanoo:
S meni hakemaan E:sta koulusta, P pelasi äsken vähän jotain peliä, G nukkuu ja minä tässä mesetän. Eilen kävivät Dambar ja YahYah (Jah Jah) kylässä. Roger soitti Espoosta ja Abdifitah Kuopiosta. Myös Kalebia näin kaupungilla. Sara oli Dambarin mukana. Niin, ja Rupa kävi viime perjantai-iltana. Rupa on saanut kirjalliset autokoulussa lävitse. Nyt vielä 16 ajotuntia ja sitten koe. Rupallakin kova ikävä kotiin Nepaliin. Äiti on yli 70 ja asuu yksin jossain vuorenrinteellä.
A.M sanoo:
sanon terveisiä kaikkille koko sydämeni LOVE. Rupalle halaus.
Valto Ensio sanoo:
Kiitos paljon, minä kerron.
A.M sanoo:
sitten Rupa osaa ajata autoa kun saa kortin.
Valto Ensio sanoo:
Milloinka tiedätte työharjoittelupaikan Joensuussa?
A.M sanoo:
Marraskuussa,en muista minä päivänä. Mutta syyloma on tulossa pian. Ihana...
Valto Ensio sanoo:
Minun auto joutaa sitten lainaan työharjoittelun ajaksi kuten oli A:n kanssa puhetta. Olen ajatellut paljon sitä, ja tiedän kokemuksesta, että jos päivässä kulkee bussilla sata kilometriä odotteluineen ja mahdollisine vaihdokeineen, on se liian raskasta.
A.M sanoo:
kiitoksi paljo
Valto Ensio sanoo:
Tuo Toyota on sitä paitsi sellainen auto, että sen on hyvä ystäväni antanut minulle ilmaiseksi, niin antaa "hyvän kiertää" vaikka se kaksikymmentä vuotta vanha jo onkin.
A.M sanoo:
joo, se on hyvä auto
Valto Ensio sanoo:
Vaimoni käy siellä Vaasassa opiskelemassa pari kertaa kuukaudessa, mutta hänellä on tuo Madza-vanhus jolla ajelee...
A.M sanoo:
kyllä, ollaan keskutelleet tästä hommasta sisko and minä. Mutta onko se hyvä jos annatte meille lainaksi autoanne?
Valto Ensio sanoo:
On se hyvä. Voi edes joskus ihmisiä auttaa tässä maailmassa. Vaikka vähäistähän se on, mutta kun ei vähästään paljoa voi.
A.M sanoo:
kiitos, teillä on hyvä sydän!
Valto Ensio sanoo:
En minä tiedä, onko, mutta minun äiti oli aina sellainen, vaikka oli itsellä paljon huolia, köyhyyttä ja murhetta, se aina auttoi myös muita. Ja oikeastaan isäkin oli samanlainen. Muistan, kun se eläkkeelle jäätyään kuskasi Siilinjärvellä naapurin vanhuksia kauppareissuille.
A.M sanoo:
Sataako siellä?
Valto Ensio sanoo:
Lunta tuli aamulla, mutta nyt paistaa aurinko
A.M sanoo:
lunta??? o_o
Valto Ensio sanoo:
Joo´o!

A.M sanoo:
Täälä aamulla aurinko paistoi mutta nyt sataa vettä
Valto Ensio sanoo:
Ihan valkeana oli maa ja kun lähdettiin E:n kanssa pyöräilemään kouluun, mentiin ihan märäksi räntäsateessa. Oli vähän liukastakin, mutta nyt lumi on sulanut pois.
A.M sanoo:
kuika pitkä G on kasvanut ?
Valto Ensio sanoo:
Tarkoitit varmaan: "Kuinka pitkäksi G on kasvanut?"? G on ...paljonkohan hän nyt olikaan... pitää miettiä... Nukkuu, niin en voi mitata. Varmaan 85 cm. Vaatteet ostetaan jo 90 cm. Minäpä katson tuosta uudesta paidasta.., 86 cm, mutta se on jo vähän tiukka.
A.M sanoo:
entä P?
Valto Ensio sanoo:
Oota, mittaamme.
Valto Ensio sanoo:
112 cm... 112 hätänumero, elä soita jos et tarvii, heh heh. E on ehkä 116-117 cm.
A.M sanoo:
terveisiä P:lle, Minulla on ikävä häntä.
Valto Ensio sanoo:
Eilen melkein piti soittaa 112:een kun G laittoi pienen palasen leipää leivänpaahtimeen ja väänsi sen täysille niin se kapine syttyi tuleen. Minä olin nukahtanut sohvalle kun katsoin uutisia telkkarista, mutta heräsin onneksi palohälyttimen pärinään!!!
Valto Ensio sanoo:
Mutta asiasta kolmanteen. Oletko kuullut Kambodzasta mitään uutisia? Sukulaisistasi tms?
A.M sanoo:
voi voi, pitää varo. Viimei viikona äiti soitti sukulaiselle, heille hyvää kuuluu
Valto Ensio sanoo:
Hyvä.
Valto Ensio sanoo:
Joko se Rainsay kävi Suomessa?
A.M sanoo:
mikä on Raisay?
Valto Ensio sanoo:
Se isäsi "pomo", eli Kambodzan oppositiopoliitikko, Hun Senin vastapuoli. Minä en nyt osannut kirjoittaa hänen nimeään oikein.
Valto Ensio sanoo:
Pak Sam Rainsy!?

A.M sanoo:
Kyllä, Isän pomo on tullut Euroopassa viimeviikona
Valto Ensio sanoo:
Eli hän tulee Suomeen lokakuussa?
A.M sanoo:
kyllä ja Isä ja äiti menevät Espooseen ensi viikko
Valto Ensio sanoo:
Jos voisin, lähtisin isäsi mukana tapaaman häntä, vaikka hullulta kuulostaa.
A.M sanoo:
Kyllä, sinä voit mennä hänen kanssa. Vanhin siskokin Isän mukaan sinne.
Valto Ensio sanoo:
Niin, haluaisin, mutta kun ei ole varaa matkustaa yhtään. Menevätkö he omalla autolla?
A.M sanoo:
kyllä
Valto Ensio sanoo:
Voisin tietysti lähteä apukuljettajaksi..?
A.M sanoo:
Kyllä, minä voisin kysyä häneltä.
Valto Ensio sanoo:
Tekeeköhän esimerkiksi Helsingin Sanomat lehteen juttua Rainsysta? Vai uskaltaako hän puhua tiedotusvälineille mitään käynnistään? Eikös hän ole tavallaan tiedotusmatkalla Euroopassa?
A.M sanoo:
kyllä, en osaa sanoa
Valto Ensio sanoo:
Pitää kysyä isältäsi.
A.M sanoo:
Ok
Valto Ensio sanoo:
Kysele isältäsi näitä, minun pitää ruveta tekemään muuta, G heräsi, E tuli koulusta ja P!!?... no, hulina alkoi heti ja lapsilla on nälkä! Toivottavasti päänsärkysi menee ohitse ja jaksat huomisissa kokeissa olla tarkkana.
A.M sanoo:
kiitos, rose kaikkille. heippa!
Valto Ensio sanoo:
Kiitos.
Faktojen tarkistus 30.9.09 klo 07.50: Suomeen ai ole suinkaan saapumassa Pak Sam Ranisy vaan saman puolueen edustaja Cheam Channy. Lisäksi hän tulee jo tällä viikolla, perjantaina, ei "ensi viikolla", kuten A.M luuli. Ymmärtääkseni Channyn Euroopankiertueen tarkoituksena on tavata Kambodzasta mielipiteidensä vuoksi karkotettuja ja kertoa myös tiedotusvälineille maan todellisesta tilanteesta Hun Senin politiikan luoman "demokratian" savuverhon takana.

lauantai 26. syyskuuta 2009

Luin Hesaria tavallista tarkemmin


Hesarin (la 26.9.09) pääkirjoituksen mukaan "Jussi Pajunen yrittää selvitä lamasta ilman veronkorotuksia."


Jussi Pajunen ei sano Pietari Brahen patsaan juurella, nurmikolle kellautetun polkupyörän takarengas päänsä alusena nukkuvalle kajaanilaiselle rantojen majailijalle yhtikäs mitään. Paitsi jos mies ei itse satu olemaan Jussi Pajunen pajupensaasta päivää! En kysynyt nimeä kun päivällä pyöräilin onnettoman ohitse.


Pelkkien otsikoiden lukijat jäivät varmaan ohimenevästi miettimään, että onpa siinä yksi mies nostettu lamasankariksi kummallisella tavalla, hyh perhana!


Minä sen sijaan tiedän, että Jussi Pajunen on pääkaupunkimme Helsingforsin kaupunginjohtaja. Tiedän minä senkin, että Huttus Jussi on Pohjois-Savon liiton maakuntajohtaja, ja senkin, että alkujaan ristijärveläinen Jari Tolonen kiepautti itsensä Sotkamon ja Siilinjärven kautta Kajjaanin piämieheksi. Niin ja Oulua luotsaa kokoomukselainen Pennas Masa, alkujaan maaseudun suurten ikäluokkien poikia Utajärven tasaiseen maisemaan halkaistun junaradan kuuloetäisyydeltä. Huttus Jussin tunnen henkilökohtaisesti, muut muuten vain.


Petäjikköä kohti kun kaarratan tietävän huiskautuksen rukkaskädelläni, tiedän myös että: Entinen virkku, nuori orhi, nykyinen eläkeikää hipova Janne Virkkunen on Hesarin piätoimittaja ja Usko, Toivo sekä Elmeri K. ovat rantojen miehiä ihan tästä läheltä. Muutakin muistan; Sini-Kusti kuoli Harjulassa 70-luvulla eikä Uotis Vilikkikään enää mulukuta Toimilan Siljaa, Vukelovartiainen on vainaa, Letus-Einari ei huuhtele suutaan aamutentulla ja isän isästä loppui huoku vuonna 1975. Ja sitä paitsi isäni tappoi suuresti rakastamani kissan rautakangella vuonna 1968 kun se ei kotiutunut uuteen paikkaan jonne muutettiin. Minä olin silloin 10 v.


Tärkeitä elämiä itselleen kaikki mainitsemani. Tai jälkipolville -jos muistavat.


Jussi Pajuseen palatakseni Hesarin pääkirjoituksen laatija(?) kuin myös Pajusen kanssa sisemmälle lehteen jutun vääntänyt toimittaja Riku Jokinen itkeä kitisevät Helsingin ensi vuoden vajaan neljän miljardin menoja.


Minua ette hämää: Jussi Pajunen on vain budjetin esittelijä. Ei hän ole yksin budjettiehdotusta laatinut. Siellä on taustalla häärinyt kovapalkkaisia virkamiehiä, talouskonsultteja ja sihteereitä kokonainen komppania. Budjettiprosessin edetessä tietokoneita on ylikuumentuneena jouduttu laittamaan tuhottavaksi muutamia kymmeniä ja lie joku "sih"-koppelokin joukossa kynänteroittajana ollut. Kenenkään muun nimeen ei kuitenkaan kallista painomustetta kannata tärvätä, näin sovittiin loppurutistusta kätellessä Kämpin kabinetin takaovella ja Seutulan lähtöselvitysjonossa. (Lippuja Thaimaan lennolle kiireessä lunastettaessa). Varmuudeksi sovittiin, että työnnetään vain keihäänkärki hesalaisten kylkiluiden väliin ja väännnnetään: Nnngghh!


Nuorena Pajustakin on pajuvitsalla väännetty, kyllä se sen kestää.


Budjetin laadintaan kulahti a baut siinä puoli miljoonaa euronhilua, sisältää portsarille annetut narikkamaksut ja taksikulut. Ai niin ja se kassillinen viemisiä konsultin kauniille rouvalle Tukholmaan.


Minua niin huvittaa joskus nämä kolumnistien jutut. Niin kuin sanaleikitkin. Yksi tämänpäivän vanhasta sanasta nykyistämäni tupuriksi tähän väliin (tupuri=pola=verkon tms pyydyksen merkkikoho): Mesenaatti=mesessä väsyksiin asti mesettänyt, ihan naatti mesettäjä.


(Polasta tuli mieleen tietenkin Seppo Polameri! Ymmärsin äkkiä, mistä sekin sukunimi tulee. Merestä perkele! Ei kuitenkaan Veijosta eikä Lennartista.)


Okei. Palataan Hesaria tavaamaan ennen kuin joudun hurmoksiin noiden mieleeni änkäytyvien sanojen kanssa.


"Jussi Pajusen" lamalääkeresepti on siis hyvin yksinkertainen kun lukee vain sisemmänkin jutun otsikon: "Pajunen vaatii lamalääkkeeksi säästökuuria ja valtavaa velkapottia."


Mitäpästä hätää "Suomen lopun" leipäjonolaisilla sitten lie? Semmoinen saatana laakee aakeehan tuonne on Jätkäsaaren entisiin maisemiin asvaltoitu, jotta sinne soppii soppatykki poikineen. Sata miljoonaa euroa alueen edelleen kunnostamiseen vielä kun sytkäistään, niin kai ne loput miljardit hernekeittotarpeisiin, leipäpaketteihin, jauhosäkkeihin, levitteisiin ja marmelaadiin kansalaisille jaettavaksi aiotaan kaupungin väljästä hihansuusta ruilauttaa? Sehän lienee mitä armeliainta tulevaisuuteen satsaamista kun yritetään pitää veronmaksajat elossa ja lapsiperheet edes kontallaan elättämässä tulevatkin lypsettävät maksamaan uuden nousukiidon veroja? Ja seuraavaa lamaa jne.


Paskanmarjat, muista tulevaisuuteen investoinneista ne toimittajan kanssa ovat höpisseet. Suunnittelutoimistot, konsultit ja johtajat täytyy ruokkia ja pitää iskussa, rakentaa heille kivijalkoja valmiiksi joihin seuraavan markkinatalouskuplan -anteeksi, kestävän kehityksen rahastuslaitoksia jälleen aletaan pykäämään.
Sivujuonteena pyyhkäisen pakinani huuruiseen tirkistelyreikään maininnan perässähiihtäjä Unto Hämäläisen viereisestä kolumnista. Siinä Unski väittää lyöneensä vetoa Ilkka Kanervan kanssa hallituksen hajoamisesta edellisen vuoden kesäkuussa. Jos Ike olisi hävinnyt vedon, mistä taskusta hän olisi Unskille sovitun summan, jota ei paljasteta, maksanut? Jos hän olisi maksanut ne siltä tililtä, jonne vaalitukiaisia on ropissut, olisiko Unski nyt joutunut palauttamaan manit Ikelle ja Ike edelleen sinne, mistä lahjukset ovat hänelle tulleet? Ja olisko Unskin tämän vedonlyönnin seurauksena, vääriin rahoihin sotkeutuneena joutunut eroamaan puolueettoman lehden kolumnistin paikaltaan? Vai olisiko Unski pelastunut mutisemalla, en minä tiennyt mistä rahoista on kysymys? Ja olisiko loppupelissä Ikeä syytetty lahjonnasta ja Unskia lahjuksen ottamisesta? Olisiko kukaan uskonut, että kysymys oli vain "miesten välisestä", hauskasta vedonlyönnistä kun Iken, raskaansarjan poliitikon tililtä Unskin, kaikista kytköksistä puhtaan, vapaan lehdistön edustajan tilille euroja liikahtelee? Onko ylipäätään soveliasta ruveta valtion hoitoon liittyvistä asioista vetoja ruveta lyömään? Minusta vedonlyönti yleensäkin ottaen on sellaista touhua, että sopisi jättää se raviratojen ja jääkiekkokaukaloiden testosteronin nostatustunnelmiin.
Hah. Minustahan sukeutuisi poliitikko, niin monisanaisesti edellisenkin osasin tähän kutmuilla!


Seuraavaksi loikkasin Hesarin avulla Indonesiaan. Surullinen kuva kyläpäällikkö H. Hassan Bitistä pysäyttää. "Väsyin taistelemaan", sanoo tämä 76-vuotias mies toimittaja Jenni Virtaselle ja kuvaaja Heidi Piiroiselle ja kasvoista kuvastuu suunnaton alistumisen tuska.


Miksi?


No siksi, että sellutehtaat raiskaavat viimeisiä sademetsiä, hakkaavat ja polttavat alkuperäiset, koskaan ja/tai millään korvaamattomat turvesuot voitontavoittelun, silkan rahan, muun maailman pörssien takia. Sekä kiinalaisten perseiden pyyhintään käytettävän vessapaperin vuoksi.


Kyllä korventaa rintaa näiden saatanoiden toiminta! Jos voisin, menisin ja nakkaisin kakkaa valkokaulusrikollisten nenille.


Mutta mitäpä ne kovakorvat välittäisivät. Suojelijagorillat ampuisivat minut ja polkaisisivat löyhkäävään sellusammioon. Kiinalainen killisilmä vain kiroaisi Pekingissä kun vessapaperista partakarvani pistäisi pyllysilmään.


Jenni Virtasen raportti Indonesiasta on kokonaisuudessaankin pysäyttävä ja siksi selaan lehteä takaisin päin sivulle A6 jonka lehtikuvassa kaksi haminalaismiestä seisoo vanha maantiesilta taustanaan Vehkajoen virtaillessa vieressä, auringonkilossa liplatellen kohti Suomenlahtea.


Tässäkin jutussa on kyse luontoarvoista joita liikemiehet ja muut täydet pöljäkkeet, sydämeltään ja mieleltään psykopaatit manintahkoajat eivät ymmärrä lainkaan. Jutun mukaan Haminan kaupunki on tehnyt vuokrauspäätöksen kymmenen hehtaarin alasta Kärpänsuolla kouvolalaisen turveyrittäjän kanssa. Nyt Vehkaojasta virkistyksensä ja kalansa hakevat paikalliset asukkaat pelkäävät turpeennoston tekevän joesta lopun kaikesta siitä, mitä se on heille tähän saakka merkinnyt.


Haminan kaupungin kassaan tuo vuokrasopimus tuottaisi vuodessa n. 8000 eurolaista ja näin ollen luontoarvot ovat ahneuden alttarilla tarjolla Juudas Iskariotin malliin.


Ah Jeesukseen, ihmisen pojat. Taivaassa perseenne tervataan! Ja muistakaa: Yhtä hitaasti kuin väittämänne hitaaaaasti uusiutuvat luonnonvarat, eli turvesuot. Toivottavasti.