keskiviikko 19. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 10 (viimeiset sivut)
Torstai 3.8.1978 Hyvämaineisen saaressa
Soutelin saaren rantaan melkein heti töiden jälkeen. Poimin sankollisen mustikoita rantaa kiertävästä kuusikosta. Niitä ei tänä kesänä ole kovin paljoa tullut tavallisiin paikkoihin mantereella. Pahkapentti sanoi päivällä, että Hyvämaineisen saareen kannattaa mennä mustikkametälle. Houkuttelin Vaulasofiaa mukaani, mutta sen piti mennä illaksi taas siivoamaan linja-autoja.
Eilen ja tänään paneloitiin mökin laipiot. Kuparinaulojen vasaroiminen on aika vaativaa työtä. Vääntyvät helposti ja kun kannat ovat pyöreät, niin vasara luiskahtaa siitä helposti paneeliin ja tulee runtu. Oksakohtaan pyöräytin käsikairan pienellä terällä esireiän, ei olisi kyllä muuten uponnut. Naulausrivit piti saada kulkemaan suoraan ja silloin ei voi oksaa kiertää tai jättää naulaa lyömättä. Turusvilleltä sekin homma kävi. On varmaan monta miljoonaa naulaa elämässään hakannut "terävä piä eellä puuhun" niin kuin se itse sanoi. Se täyttää ensi sunnuntaina 60 vuotta. Sanoi syntyneensä kapinavuonna 1918 punikki-isän kuudentena siitoksena. Sen jälkeen ei siihen perheeseen ketään enää syntynytkään. Isä oli viety alkukesästä eikä se takaisin enää tullut. Isä ei ollut osallistunut itse kapinaan, mutta oli ollut sillä kylällä tunnettu kommunisti. Sen se Turusville vielä sanoi ja sitten napsautti suunsa kiinni. Näytti, että sille teki ikävän olon itselleen tuntemattomasta isästä kertominen.
Yksi toinen päivä Turusville puhui vähän omasta sota-ajastaan kun siitä kysyin. "Melekkein koko huviretken tein, vuan ihan lopussa tuli sirpalesaatana tuohon koepeen." Samasta kranaatista oli kuollut ensimmäistä päiväänsä poteroon komennettu poikanen ja toinen Turusvillen ikäinen veteraani. "Siellä ne sen suolet roikkuivat kesäpusakan mutkassa petäjänjuurakon piällä kun minua alettiin raahata taaemmas..." Sanottuaan tuon Turusville komusi taukolinjakkaasta ulos, pani sätkän holkkiin ja kävellä linkkasi vähän matkaa maantielle päin, seisahtui portinpielipaaden eteen ja katseli mäntyjen latvoihin harmaatukkaista päätään puistellen.
Sunnuntai-ilta 6.8.1978 kotona aitassa
Vähän sataa vaikka pilviä ei juuri taivaalla ole. Eilen ja tänään pinosin isän kanssa loputkin halot ja saunapilkkeet liiteriin ja yhteen tyhjään latoon. Niitä on varmaan kuusikymmentä mottia jos ei enemmänkin. Mitattiin silmämääräisesti koska isä on ikänsä tehnyt polttopuita niin ei sen tarvitsekaan mitan kanssa ookailla. Syksymmällä pitää tehdä vielä toinen samanlainen pumpsi jotka menee sitten myyntiin. Rasiin kaadetut koivu- ja leppänrangat on kaikki karsittu jo ja kerätty metsästä navetanpäätylanssiin, ja niitä kyllä riittää.
Pikkusisko on parantunut kokonaan. Äidin pitää sitä toppuutella, ettei vielä yrkäile mihinkään raskaampaan hyppelyyn. Ensi viikolle oli tullut kutsu loppukokeisiin sairaalaan. On siellä kaksi päivää. Isoveli oli nyt viikonlopun käymässä. Isä lähti äsken viemään sitä yöjunalle. Silläkin alkavat kohta opinnot. Se on kasvanut pituutta, tai minusta näytti siltä. Ja kun oli kasvattanut viikset, niin tuntui vieraalta aluksi. Se on tavannut jonkun tytön viime keväänä ja menevät kuulema kihloihin lähiaikoina. Äiti ihmetteli, ettei se tuonut miniäehdokasta näytille. "Ei se voinut kun meni viikonlopuksi Imatralle." "Mittee se sinne?" "No, kotonaan käymään." "Jaa, sekö on Karjalanlikkoja? Näytähän ees kuva." Velipoika kaivoi lompsastaan värillisen kasvokuvan josta katsoi nauravainen nuori nainen. "Onpas tytöllä sysimusta hiuspehko", sanoi äiti ja näytti kuvaa isällekin.
Tiistaina 8.8.1978 leikkimökissä iltapimiällä
Eilenaamulla lähdettiin isän kanssa jo neljältä järvelle. Nostettiin kalaverkot luotojen kupeilta. Niissä oli muutama kuha, lahnoja ja haukia. Jokunen iso ahvenkin oli tarttunut selkäevistään. Sitten isä ajoi minut toiselle puolelle rantaan josta Pahkapentti ja Vaulasofia hakivat kyytiinsä ja ajettiin tänne työmaalle. Aika pitkä päivä siis eilen kun vielä illasta jatkettiin laituriarkun valannalla isännän kanssa. Sitä olin laudoittamassa päivällä Turusvillen apuna. Ensiksi piti piikata käsin lekalla ja vanhalla porakangella pohjakallioon kolot tartuntaharjateräksille ja sitten tehdä raudoituskehikko ennen kuin pykättiin vormaus ympärille. Nyt on vesi alhaalla, niin ei jäänyt kuin yksi laudoituskierros veden alle. Koko oli 2x1x0,5. Betonia meni kuution verran, mutta onneksi on iso hihnamylly niin saatiin valu pariin tuntiin tehdyksi. Mutta melkoinen lapioiminen myllyyn ja sitten ruukin kärrääminen kapeaa laakonkia pitkin viiden metrin päähän rannasta. Yhden satsin kanssa mulskahdin järveen, perhana. Pahkapentti oli tikahtua nauruun kun kiskoi minua ja kärryä sieltä pois. Virnuili: "Ennen ei kenestäkään kärräriä tule ennen ku se on siihen hommaan kastettu..."
Vaulasofia lähti äsken pyöräilemään kotiinsa. Kun oli rakasteltu, puhuttiin työmaan jälkeisestä ajasta. Ihan selvää se on, että tykätään niin paljon toisistamme, että ei se tähän lopu. Lukio pitää molempien saada käydyksi, se päätettiin, vaikka Turusville päivällä vähän virnuilikin nuorten tekemille päätöksille kun siihen suuntaan ääneen tauollakin juteltiin. Mutta sitten se sanoi, että nuorten maailma on nykyisin ihan toinen kuin silloin kun piti tappajaksi opetella. "...yrittäkee ja kovasti, elekkeekä sotaintoiluihin osallistuko", se sitten sanoi vakavalla naamalla.
Tuossa leikkimökin takana pienen kuusen oksassa on ampiaisilla pesä. Melkoisen kokoinen ja pörräävät siinä ympärillä, mutta pistänyt ei ole vielä vaikka siitä joka päivä kuljetaan ohitse. Tottuukohan ampiaisetkin ihmisiin? Kotona aina hävitettiin räystäsalusista ja navettasolasta ampiaispesien aihiotkin heti kesän alusta. Joskus joku jäi huomaamatta ja sitten sai niitä pelätä kun hangottiin heiniä rehulatoon. Äiti ei ainakaan kestä yhtään ampiaisen pistoa kun sillä alkaa henkeä ahdistamaan. Isä taas ei mokomien pistoista paljoa perusta, mutta käärmeeltä se litistelee kepillä heti pään jos navettapolulla yhyttää. Minua yksi puraisi pienempänä, mutta ei sääreen tullut kuin kaksi pientä, vähän aikaa punoittavaa reikää. Ihmettelivät, kun ei edes turvottanut. Ukki sanoi, että ei kyy tyhmä ole että se ensimmäiseen iskuunsa kaikki myrkyt tuhlaisi. Se vain pelottelee ensin ja jos et usko, niin tömäyttää koko latingin.
Perjantai 11.8.1978 Vaulasofian luona illalla
Eilen oli Laurin nimipäivä. Saikaranlassi ei nimipäiviään enää vietä. Eilen minulla myös oli vapaapäivä koska olin sen hautajaisissa. Siellä eivät papit puhuneet kun se ei kuulunut kirkkoon, mutta sen väsyneen näköinen isä sanoi muutaman, raskaan sanan, ja velisulevi sekä yksi sen toimittajakaveri harrastajateatterista. Väkeä oli paljon. En tiennytkään, että Saikaranlasse oli niin pidetty. Tiedoksi tuli myös, että sillä oli aivokasvain ja se oli perisyy itsemurhaan. Kun arkku oli avoinna hautausmaan ruumishuoneen ovella, Juliamarketta pani ensin kaksi sormeaan huulilleen ja painoi ne sitten nyyhkyttäen Saikaranlassen rauhallisen näköisille huulille. Minäkin hyvästelin Lassen laittamalla käteni sen kylmälle kädelle jotka oli laitettu kahtapuolen ruumiin sivua valkeiden kääreiden päälle. Haudalla soitti sen toimittajakaveri kitaraa ja lauloi englanniksi beatlesin Yesterdeyn. Taisivat kaikki itkeä sillä beatlesit olivat Saikaranlassen mielimusiikkia.
Tänään olin viimeisen päivän Pahkapentin töissä. Turusvillelle jäi mökissä vielä paljon tekemistä ja oma rantasauna sillekin kohdalle rakennetaan. Kaivinkone kävi jo pohjankaivuulla ja levittämässä sorapatjan. Linjapukit tehtiin vielä ennen minun lähtöä tänään ja vedettiin linjanarut osinpäin kohdilleen. Vähän haikeaa oli lähteä pois, sillä pidin Turusvillen kuivasta huumorista ja sen hyvistä neuvoista. Sanoi se mullekin: "... eipä pitkään aikaan ole ollut yhtä nohevaa apumiestä hänellä, että jatkahan vain tälle alalle kun sulla näkkyy tuota laskupiätäkin olovan. Vuan tähtee tarpeeksi korkeelle ettet selekääsi tarvihe montuissa ja telineillä keikkuissasi särkee..."
Toisen mökin asukkaiksi tuli tällä kertaa kolme saksalaista pariskuntaa, nuoria ihmisiä nekin. Heti alkoivat saunoa ja molskutella järvessä, ja ilman rihmankiertämää kaikki kerralla! "Ee nuita sak´manneja kyllä yhtään hävetä, saatana", totesi Turusville omantapaisesti kun katseli laiturilla toisiaan halailevaa, alastonta nuortaparia. "Kohta ne varmaan naipikin tuossa silimien alla kunhan tuo mies tuosta vielä kovennoo..."
Minä sain kotoakin vapaan viikonlopun eikä Vaulasofiankaan tarvitse siivota nyt yhtään linja-autoa eikä toimistoa. Huomenillalla aikoivat Pahkapentti ja Astamirjami lähteä taas kaupunkiin humpalle ja ottavat minut ja Vaulasofian kyytiinsä. Houkuttelin isää ja äitiäkin lähtemään. Empivät, mutta ehkä ne tulevat sinne omia aikojaan koska alkaa olla viimeisiä kesätansseja. Esiintyjinä ovat Reijo Taipale ja toisena Pauli Räsänen, että varmaan on tungosta.
Maanantaina alkavat sitten lukioaherrukset. Eipä ole paljoa kerennyt miettiä sitä ja nyt, kun koulun alkaminen on ihan tuossa kohta, niin kummasti ajatus sen parissa askartelee. Mutta liekö tuo muuta koulunkäyntiä kummempaa. Minulle kun se on niin helppoa ollut tähänkin saakka moneen kaveriin verrattuna.
Kesän saldo on ollut kuitenkin elämäni paras Saikaran kuolemaa lukuunottamatta, ja kun pikkusiskokin selvisi aivokalvontulehduksesta. Opin paljon rakentamisesta ja kun tuli Vaulasofia siinä mukaan kuin suunniteltuna, niin voiko ihmisenalku parempaa kesää koskaan kokea.
Tämän vihkon kaikki 200 sivua täyttyvät näihin riveihin sopivasti. Aloitanpa sitten lukiovihkon ensi viikolla. Ja kirjetarpeita pitää hankkia sillä emme varmaan joka päivä tapaa Vaulasofian kanssa...
maanantai 17. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 9
Perjantai 28.7.1978 illalla, kotona aitassa.
Sade ropisee kattoon, väsyttää. Toisen seinustan ikkuna antaa pellolle, mutta katselen tästä pienemmästä kotitalon pihamaalle päin. Pahkapentti toi minut töistä jo kahden aikaan iltapäivällä koska hänellä oli menoja. Vaulasofia oli mukana. Ne olivat kahvin verran kylässä. Kerkesin esitellä sillä aikaa vähän Vaulasofialle kotiani. Käytiin navetassa, täällä aitassa ja laitumella katsomassa lehmiä, sitten niiden piti kiirehtiä jo pois. Isää ja Pahkapenttiä vähän hymyilytti kun tultiin laitumelta pihaan käsi kädessä ja kun halattiin auton luona toisiamme.
Päivällä kävi setä vaimonsa kanssa työmaalla. Setä sanoi, että tultiin tekemään taas tämä valvontaisku. Se on virallisena valvojana Pahkapentin rakennuksilla ollut ennenkin ja kävi nyt kolmannen kerran tänä kesänä. Sanoi, että kylläpä se tuo Turusville osaa nämä rakentamiset paremmin kuin hän, mutta pitää näitä lanketteja täytellä kuntaa ja vakuutuksia varten. Kysyi Pahkapentiltä: "Mitenkäs se tuo veljenpoika Ottoeinari on kovasta rakentamiskesästä selevinny?" Pahkapentti siihen: "Hemmetti että on vilihakka tekemään, ja meinovaa viijä hyvänmiehen lisikseen talosta tyttärenkin!". Iski sitten silmää ja setää nauratti. Annoin vaivihkaa sedän vaimolle paperipussissa Reubenin ja kiitin lainasta. Vähän kyllä punastutti.
Vielä reilut kaksi viikkoa ja sitten alkaa lukio. Kesätyöt ja -yöt ovat sitten ohitse. Mitenhän me Vaulasofian kanssa...
Luen nyt helpppolukuista kirjaa, Frederik Forsythen Shakaalia. Ei jaksa raskaampaa. Se satakielen surma oli aika luettava töiden ja kaiken päälle, ja Reuben jonka luin kuitenkin kannesta kanteen vaikka aluksi tuntui, että miksi, kun käytännössä ne seksiasiat kuitenkin sitten oppii. Mutta oli siellä paljon sellaista, jota ei tulisi ajateltua jos vain tekisi niin kuin Turusville sanoi, että kyllä luonto tikanpojan puuhun nostaa.
Kysyin Turusvilleltä, että tietääkö se mikä on G-piste ja tohtori Grafenbergin joka on sen asian tutkinut.
"Huttustohtori on kjyllä tuttu tuon sotajalankampuran takia, mutta että Gra.., Grah... siis mikä pjerkele se oli?"
"No se on semmoinen tohtori, jonka mukaan on nimetty naisten G-piste."
"Mikä vitun G-piste!?"
"Niin juuri, mistä tiesit?", vastasin ja voi että Turusville räjähti hohottamaan.
Sunnuntai 30.7.1978 leikkimökissä iltasella
Lämmintä, aurinko on jo painumassa tyynenä lillottavan järven taakse
Eilenillalla oltiin kaupungissa saakka tanssimassa. Vaulasofian isä ja äiti ovat kovia humpaltamaan ja ottivat meidätkin kyytiin. Äiti vei minut Vaulasofian luokse iltapäivällä, saunoin siellä ja muutenkin oli mukavaa. Opeteltiin niillä Astamirjamin opastuksella zazazaata ja se tuntui mukavalta tanssilta. Sitten illalla, kun lavalla soi jossakin vaiheessa "rytmi boleron kun kaikuu taas, saavuthan keinumaan, käsivarsilleni armahin..." niin oli tosi hyvä tunne, kun osasi jo perusaskeleet. ..."tanssiessas kanssas häipyy muu, aikakin seisattuu", ja Vaulasofian silmät loistivat... Illan esiintyjät olivat Rauli Badding Somerjoki ja Eero Aven yhtyeineen.
Hermannihannesta näin kahviossa tauolla Se sanoi, että Pattinki laalelloo kännissä, mutta en minä huomannut. Se itse oli ympäripäissään. Oli linjakyydillä tullut, mutta kyseli meiltä paluukyytiä. Sanoin, että auto on täysi, että etköhän sinä parhaiten pääse sillä, millä tulitkin. Tuumasi siihen: "No,jos eivät tuas putkaan hilloo..." Aika juopotteluksi on silläkin elämä sitten mennyt.
Isä toi minut jo tänään tänne työmaalle kun se menee huomenaamuna aikaisin kaupunkiin asti asioille. Traktorin voimasiirrosta särkyi nivel eilen kun tehtiin polttopuupilkkeitä. Aikoi ostaa samalla suodattimet ja öljyt, että voi huoltaa puimakautta varten kaikki koneet. Meillä on tänä kesänä ohraa neljä ja puoli hehtaaria. Nyt on meidän tilan koko pinta-ala turkasineen melkein sata hehtaari, metsää ja suota siitä on yli puolet, mutta aikamoiset lahjaverot tuli Turkasen testamenttaamasta alasta ja muista "hyövyistä", niin kuin isä sanoi. Varmaan myydään metsää ensi talvena, että saa ne maksetuksi.
Alkuillasta ulkona käydessäni katsoin linjavaunun vierestä, kun alastomat saksalaisnaiset kirmasivat rantasaunasta järveen. "Hukkaviivoo siinä tuas oekeen urakalla huuhellaan", sanoi Turusville samaisesta näystä viime viikolla kun ne polskivat ja metelöivät ilkosillaan keskellä päivää. Sanoin sille, että otanko valokuvia niin voit viedä eukollesi todisteen millaisella työmaalla olet töissä. "Elä perkeleessä härnee! Se hirmu kyllä tappasi minut jo siitä, että kahtelen nuita polskijoita jos tietäisi..."
Tiistai 1.8.1978 leikkimökissä
Ulkona on pimeää jo. Havahduin äsken kuselle eikä heti tule uni.
Töiden jälkeen uituani kävelin maantietä kylälle päin vanhan kivisen kilometripylvään kohdalle ennen kuin Vaulasofia kerkesi tulla pyörällä vastaan. Tultiin sitten tänne. Rakasteltiin ensimmäisksi ja sitten mentiin uimaan ja sitten rakasteltiin uudestaan. En osaa tästä tunteesta mitään kirjoittaa, se on niin kaiken kattavaa. Pitäisi varmaan ruveta lukemaan enemmän runoja. Runoilijathan ne ovat kaiken näistä sanoneet. Eino Leino kyllä sortui aika alakuloisiin päätelmiin rakkauden kaaresta. Äidillä on sen romaaneja ja muutama runokirjakin joista muistuu mieleeni nyt se ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden yllä täysi kuu...niistä sydämeeni laulun teen...
Vaulasofia lähti äsken. Sen pitää aamulla ennen tänne tuloaan käydä kaksi linja-autoa siivoamassa. Astamirjami sanoi, että kun Vaulasofialla alkaa lukio, niin pitää palkata siivooja firmaan. Meinaavat ostaa kaksi linja-autoa lisää kun ovat turistimatkat lisääntyneet. Yksi ajaa Leningradiinkin eikä se reitti kuskeista ole mikään kovin haluttu kun matkustajat ovat enimmäkseen kännissä oksentelijoita ja rajalla on oltava koko ajan erityisen tarkkana.
Alan nukkumaan. Ehkä näyttää taas yhtä mukavaa unta Vaulasofiasta kuin viimekin yönä.
perjantai 14. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 8
Lauantai 22.7.1978 Kotona aitassa illalla
Hilppahellevi pääsee ensi viikolla sairaalasta. Rokotukset on määrätty koko perheelle. Isä ja äiti ovat sen jo saaneet. Isoveli oli tullut eilen Helsingistä ja aikoi myös sen hankkia. Minä käyn ensi viikolla piikityksellä. Sanoin Pahkapentille ja muillekin, että pitäisikö niidenkin se ottaa niin Turusville murahti, ”pjerkele, ei sattunu kuulakaan Rukajärvellä aivoihin niin mitenkäs se miljaarti kertaa pienempi virus sitten…”
Tänä viikonloppuna en voi tavata Vaulasofiaa kun niillä on kiireitä äitinsä firmassa. Sen tehtävänä on imuroida ja pestä autot jokaisen pitemmän kyydityksen jälkeen. Pahkapentti ajaa Kekkosen seurueen sinne patotyömaalle. Sanoi, että nimilistassa oli ollut ministeri Johannes Virolainenkin.
Eilen piti tehdä inhottava työ eli yläpohjan eristys. Lasivilla kutitti ja aivastutti peevelisti. Turusville sanoi, että homman jälkeen menet suoraan järveen niin viileä vesi pumpsauttaa sulkeutuvista ihohuokosista lasinsirut pois. Tein niin ja helpotti ihmeesti.
Sunnuntai 23.7.1978 klo 22 aitassa
Saikaranlasse on ampunut itsensä eilenillalla. Sillä oli ollut riitaa Juliamarketan kanssa joka on heilana ollut tänä kesänä. Juliamarketta oli sanonut lopettavansa suhteen Saikaranlassen juopottelun takia ja noussut Joensuuhun menevään linjakkaaseen.
Saikaranlasse oli mennyt isänsä luokse Mataranmäkeen, ottanut sieltä pistoolin ja rannan venevajassa ampunut itseään sydämeen. Oli kirjoittanut viestilapun: ”Elä Juliamarketta pahastu, mutta sinun takiasi en ammu itteeni päähän että voit viimesen suukon antaa ehhyille huulille. Isältä pyyvän anteeksi kun likasin siantappoasseesi, syytönhän sinä tähän olet. Lasse.”
Saikaransulevi näytti lappua kun kävi tänään. Se oli löytänyt veljensä kun oli aikonut verkoille. Lappua se ei ollut näyttänyt poliiseille, sanoi, että ne olisivat sen vieneet arkistoihinsa eikä sitä sieltä olisi heti saanut. Aikoi soittaa Juliamarketille asiasta. Isä huokaisi raskaasti ja katseli pihalle monesta ikkunasta ennen kuin rauhoittui istumaan vakipaikalleen pöydän päähän. Ne on serkuksia ja olleet aina yhteyksissä. Niin kuin minäkin Saikaranlassen kanssa vaikka se viisitoistavuotta vanhempi olikin. Isä niiltä oli nyt joutunut sairaalaan kun oli rinnasta ottanut.
Saikaranlasse kirjoitteli lehtiin elääkseen ja teki näytelmiä ja oli niitä joskus ohjaamassakin. Toissakesänä se sai maakuntalehdessä isot ylistykset Nilakanrannan Rantarosvoista. Hyvä näytelmä se olikin kun käytiin koko perhe se katsomassa.
Saikaranlasse sanoi minulle, kun kirjoittamisista tuli puhetta: ”Poika, kirjoita, kirjoita mitä vain aina mieleen juolahtelee ja mitä ympärilläsi tapahtuu niin niitä on sitten hyvä eläkeukkona keinustuolissa lueskella. Eihän sitä elämäänsä muuten muista.” Istuttiin sen kuplavolkkarissa silloin Lainasinikan kanssa ja kasettisoittimessa lauloi Markku Aro.
On aika surullinen olo nyt.
Maanantai-ilta 24.7.1978 leikkimökissä. Hyvät ilmat jatkuvat, liiankin kuivaa jo.
Vaulasofia jäi yöksi tänne, sai luvan isältään. Nyt se on rantasaunassa saksalaisnaisten kanssa kun se osaa saksaa jonkun verran. Ne lähtevät huomenna ja uusi ryhmä tulee keskiviikkona. Kummallista siellä Saksassa, ei suomalaiset nuoret naiset ryhmissä noin vain matkustele, en minä ainakaan semmoisista tiedä.
Hilippahellevi pääseekin jo huomenna pois sairaalasta. Kaikki kokeet on otettu ja saatu selville mikä aivokalvontulehduksen aiheutti. Pahkapentti käytti minua päivällä rokotuksella ja otti sen itselleen sekä Vaulasofialle myös. Että onneksi tästä surusta selvittiin näin.
Saikaranlassea ajattelen. Onneksi se ei lapsia ja perhettä hommannut niin kuin viime keväthangilla itsensä metsään hirttänyt kunnaninsinööri. Siltä jäi kolme tyttöä ja yksi minun ikäinen poika miettimään, että miksi. Se oli sairastellut viime aikoina ja kai se siitä johtui. Sen vaimokin oli laihtunut luurangoksi kun näin sitä koulun juhlissa joskus. Juoruilivat, että siinä perheessä nyrkki heilahti aina, kun isäntä haki konjakkia kaupungista.
Tiistai 25.7.1978 leikkimökissä puoliltaöin, pimeää.
Oli meillä yö!
Minä en tarvinnut kondomihankinnoista huolehtia sillä Vaulasofia oli löytänyt aukaisemattoman paketin siivoamastaan linja-autosta sunnuntaina. Eka yrityksellä laukesin jo, kun laitoin kondomia paikoilleen, mutta sitten toisella yrittämisellä alkoi onnistumaan vaikka jännitti niin vietävästi molempia. Kun immenkalvo puhkesi, Vaulasofia voihki hiljaa ja kynsi selkääni. Jälkeen päin se sitten käpertyi kainalooni ja nyyhkytti hiljaa. Säikähdin, mutta se sanoi, että on niin onnellinen ettei muuta voi kuin itkeä. Yritettiin sitten nukkua, mutta uni ei tullut ja mentiin järveen uimaan ja pesemään tahraantunutta lakanaa. Ja sitten koko loppuyö…
Nyt en tiedä, miten päin olisin.
Keskiviikko 26.7.1978 leikkimökissä illalla, pilviä kerryttelee taivaalle ja tuulee.
Hilppahellevi on kotona. Soitin heti aamulla tyhjästä mökistä kotiin ennen kuin uudet turistit saapuivat. Isä vastasi helpottuneen oloisena. Oli lääkäri määrännyt pitkän antibioottikuurin eikä ainakaan kahteen viikkoon saa rasittaa itseään lainkaan. Kuukauden päästä on lopputarkastus ja jotain kokeita sairaalassa.
Isä puhui Saikaranlassesta. Ruumis on viety avausta varten keskussairaalaan. Epäilevät, että on jotain muutakin syytä ollut tappaa itsensä kuin naishuolet. Ainakin se humalassa kolarointi, siitä saatu tuomio ja kortin menetys. Sakkojakin aikamoisesti määräsivät koska oli muitakin kyydissä. Mutta miten sillä niin nopeasti asiat alkoivat jumittaa? Äiti niiltä on kuollut jo, kun veljekset olivat vielä alle kouluikäisiä. Minä en äitiä kerennyt nähdä, valokuvia vain niiden isän tuvassa, kirjahyllyn reunalla. Isä ajoi taksia ja kun jäi eläkkeelle, jatkoi Saikaranlassen pikkuveli siinä ammatissa.
Saikaranlasse suoritti lukion, mutta ei jatkanut opintoja vaikka olisi lahjojakin ollut. Armeijan jälkeen se oli vuoden jossakin etelässä, mutta palasi hissukseen takaisin. Eikä puhunut minullekaan siitä ajasta. Mitä lie sattunut? Joku naisjuttu varmaan meni sielläkin mönkään. Kirjoittamalla se hankki minkä hankki. Voi että minua harmittaa kun se sillä tavalla…
Isä sanoi myös, että joku vanhempi nainen oli käynyt Turkasta kyselemässä. Olivat kuulemma olleet joskus nuoruudessa kirjeenvaihdossa ja tämä oli käynytkin Turkasen luona, mutta silloin ei asia ollut sen kummemmaksi tullut. Oli jäänyt leskeksi se mummeli ja ihan vain yksinäisyyttään olisi käynyt Turkasta tapaamassa. Oli näyttänyt jonkun kirjeen isälle ja isä sanoi, ettei olisi uskonut Turkasen semmoisia kirjoitelleen.
tiistai 11. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 7
Maanantai 17.7.1978 Hyvämaineisen saaressa
Soudin tänne. Halusin olla jossain muualla illan kuin leikkimökin hämärässä. Nyt ei haluttanut edes nukkumaan kun on mielessä pikkusiskon vointi. Soitin päivällä kotiin saksalaisnaisten vuokraamasta mökistä, muualla ei ole puhelinta. Pyysin anteeksi sillä englannillani minkä taidan ja että on välttämätöntä saada soittaa. Of course, not good, sanoi se vähäpukeisin, isorintaisin punapää ja nuolaisi hellalla kiehumassa olevasta kattilasta nostamaansa lusikkaa. "Mmjuuumh, mjam.., shcönen knabe", tai jotain sinne päin se vielä sanoi, maiskautti suutaan ja viittasi lusikkakädellään huoneessa olevalle toiselle, vaalealle pisamanenälle. Iski vielä silmää kun vilkaisi minua.
Äiti vastasi puhelimeen. Oli itkuissaan. Selitti, että kyllä se Hilppahelleviin aivokalvontulehdus tuli, mutta koska ajoissa saatiin sairaalaan, niin isommat on mahdollisuudet selevitä. Isä ryki taustalla ja kuvittelin sen kulkemaan ikkunasta ikkunaan niin kuin se aina tekee kun jokin asia painaa mieltä.
Painaa minunkin mieltä, puistattaa ja tulee Lainasinikan kohtalo koko ajan mieleen. Isä oli ihan outona kun tulivat sitten yöllä. Kun aamulla lähti tuomaan minua työmaalle se sanoi monasti, että kyllä se Hilipatipippan seleviää, kyllä se seleviää, vahva tyttö se on, kyllä se seleviää... Eivät varmaan saa nukutuksi kunnolla. Äiti aikoi mennä sairaalaan huomenna useammaksi päiväksi kunhan saavat apuvoimia navettahommiin. Lainasinikan vanhemmat ovat luvanneet auttaa.
Aamulla Vaulasofia halasi ja vähän itki kun kerroin siskosta. Olisi halunnut jäädä töiden jälkeen, mutta sillä oli äitinsä firman siivousta kun lauantaina tulee Kekkonen maakuntakiertueelle. Olivat tilanneet linja-auton presidentin kansliasta Kekkosen seurueelle kun ne haluavat käydä patotyömaahan tutustumassa. "Ite kaljupäiden kuningas ei linja-autoa tarvitse, sillä on limusiini ja siinä kuukausipalakkainen säfööri", sanoi Pahkapentti. Kunnanjohtaja on aikonut esittää uuden tiehankkeenkin Kekkoselle, mutta sille kyläläiset ovat vain naureskelleet. Ei me olla kainuulaisia, ei Kekkonen meille teitä rakennuta, sitä paitsi ei eletä ennään 60-lukua, tiet on kohta tehty, korpien kätköistä asukkaat kaikonneet ja mehtäyhtiöt huolehtivat lopusta, ovat lehteen haastatellut sanoneet.
On tämä. Mitään osaa kirjoittaakaan.., paitsi että oudolta tuntui, kun Pollenaama ei enää tullut töihin koska sillä se muuraushomma loppui perjantaina. Turusville sanoi juopotelleensa koko viikonlopun ja haisikin se vanhalle viinalle vielä aamulla. Ladallaan se pihaan seitsemäksi kurvasi ja työtahti oli sama kuin ennenkin. Tehtiin aamulla ensimmäiseksi telineet ja naulattiin kuistin alakaton laudoitus. Kerettiin sitten iltapäivällä pulttailla pilasterien nokkaan kuistin lattiankoolaus ja naulata muutama lautakin päälle ennen kuin päivä oli ohi. Kovasti piti taas lankkua ja lautaa kantaa ja naulaa lyödä. Sormet ovat ihan pykineet ja nivelissä avohaavoja ja hemmetin kipeää tekee koko ajan.
Otin valokuvia saaren rannassa. Täältä ylhäältä kallionnyppylältä kuvasin äsken iltamaisemaa. Lokit pesivät kaikissa kallion- ja kivien koloissa. Niiden poikaset ovat jo kuoriutuneet, isoja ja uimasillaan, mutta eivät ole kauaksi saaren rannasta vielä uskaltautuneet. Isommat selkälokit yrittävät tappaa pienempien lokkien poikasia, muutama riekaleiksi revitty raato on tämänkin kivipaaden juurella. Ukin muistan sanoneen, että luonto on kauniin julma kun katsottiin pellonreunassa kuinka kanahaukka pöllyytti pyytä niin että höyhenet pyörteilivät auringon vastavalossa korkealle heinäseipäiden välissä. Kun sitten mentiin lähemmäksi, juoksenteli useita pyynpoikasia hätääntyneenä sinne tänne heinänsängellä. Minua suretti koska ymmärsin, että ne jäivät nyt orvoiksi kun kanahaukka teki paistin niiden emosta. Ukki sanoi, että kyllä luonto omistaan huolen pitää, jos ei hyvin niin sitten vähemmän hyvin.
Pitäisi vaihtaa minunkin värifilmiin, mutta valokuvakerholle hankkivat vasta ensi talvena värikuvien kehittämiseen tarvittavan kaluston. Ovat kuulema kalliita ja sitten pitäisi kansalaisopistoon saada kurssi, että joku alkaisi osatakin niiden valmistuksen ja neuvoisi muita. Minä kyllä tykkään mustavalkoisista, mutta johtuu varmaan siitä, etten väreillä ole kuvannut paitsi sillä lonksahtelevalla ja raksuvalla kasetti Kodakilla jonka isä osti Hilppahelleville syntymäpäiväksi. Jospa sitten kesän tienesteillä hankkisin monipuolisemman järjestelmäkameran. Joutaisi vain opiskelemaan sitten tätäkin touhua.
Pahkapentti maksaa minulle 11 markkaa tunnille. Turusville sanoi palkakseen 22 markkaa plus kyytikulut. Työkaluista ei ota mitään kun ruoka on talon puolesta. Sanoi se, että ihan käypä palakan minäkin saan. Ei isommilla työmailla aikuisille apumiehillekään makseta aina kaheksaakaan markkaa tunnilta.
Laskeskelin eilen, että kesän työtunteja kertyy vajaa 500 ja siten palkkaa 5500 markkaa miinus verot. Käteen jää jotain 4300. Uusi perusjärjestelmäkamera maksaa 2000 markkaa.., äkkiä ne nuo rahat saa menemään jos jotain erikoista haluaa. Ajokorttiinkin pitäisi ruveta säästämään vaikka onhan siihen vielä aikaa ja varmaan kotoakin siinä auttavat.
Torstai 20.7.1978 Puoliyö, leikkimökissä.
Vaulasofia lähti äsken pyöräilemään kotiinsa. Ei voinut jäädä yöksi vaikka houkuttelin. Opeteltiin jo koskettelemaan toisiamme housujen sisäpuoleltakin. Minua ei Vaulasofian tarvinnut paljoa hyväillä kun se sai käsillensä kaiken. Vähän hävetti, mutta se oli hyvin kiinnostunut siitä, miten siemensyöksy tapahtuu. Minä en osannut vielä paljon tehdä vaikka Vaulasofia yritti neuvoa. Ja kun minulla ovat kaikki sormetkin ihan halkeilleet haavoille ja pykimät ovat kipeitä. Tuntuvat hyvin kömpelöiltä muutenkin... Sovittiin sitten, että ennen työmaan loppumista rakastellaan oikeasti, mutta että siihen Vaulasofia haluaa koko yön. Ja että kondomeja pitää olla. Kuinkahan minä niitä ilkeän käydä ostamassa? Kirja- ja kemikalion omistaa sedän vaimon sukulaiset ja apteekissakin on tuttuja kaikki. Essolla ovat sen myyjänaisen selän takan hyllyssä, tupakka-askien vieressä. Sultania ja jotain mamboja. Onkohan niitä eri kokoja vai käykö kaikki kaikille? Meinasin Turusvilleltä päivällä kysyä, mutta se olisi varmaan alkanut hörähdellä...
Joka päivä olen käynyt soittamassa kotiin. Hilppahellevi on jo ruvennut syömään, lukenut äidin viemiä nakke nakuttajia ja Viisikkoja. Alkaa selvitä ja kohta pääsee sairaalasta. Isä oli helpottunut puhelimessa, naureskeli ja vitsaili että Hilipatipippan se järjesti hänelle melkein sydänkohtauksen, vaan issääsä se on tullu, yhtä sitkee... Isällä oli ollut lapsena keuhkokuume josta vain vaivoin oli selvinnyt. Melkein vuosi oli mennyt ennen kuin oli parantunut kokonaan. Mutta onhan ne siihen aikaan olleet vähän vaatimattomammat hoitokeinotkin. Kamferitippoja mummo sanoi sokerissa antaneensa kun oikein oli kuumehoureissaan isä höpötellyt.
Mutta kyllä minullakin on nyt hyvä mieli. Ja mielessä Vaulasofia.
lauantai 8. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 6
Tiistai 11.7.1978 Leikkimökissä, aamukolmea näyttää kello. Katselen ikkunasta rantaan, pilvienriekaleiselle taivaalle ja pienilaineiselle järvenselälle joka hämärässä häilyy.
Eilinen oli raskas, nukahdin töiden jälkeen heti. Kolahdukseen äsken heräsin. Kettu! Se kaivelee rannassa kalanperkuutähteitä. Lokki härnää syöksyillään sitä.
Pahkapentti arveli harjakaislupauksen sattumista perjantaiksi kun katseli Pollenaaman uuninmuurauksen edistymistä. ”No helevetti tietennii”, ilvehti muurari, ”…ja muutama jallupullo savujaisia tai piisistä ei savu taevaalle kiehkuroe.”
Aamupäivästä tiensuulle körötteli vanha linja-auto. Ovi aukeni sihahtaen ja Astamirjami laskeutui kesähameessaan askelmat alas. ”Pena hei! Siinäpä tilauksesi, peruuttele itse paikoilleen kun olet vienyt minut takaisin toimistolle.”
”Siinä meijän uusi taukotupa”, sanoi isäntä kun lähti viemään volkkarillaan Astamirjamia kylälle.
”Tuolla on tehty monta lomareissua”, sanoi Vaulasofia minulle ja tuli kylkeen kiinni. ”Onko äidilläsikin linja-autokortti?” ”Tietenkin!”
Mentiin autoon sisälle. Taakse Pahkapentti oli rakentanut makuutilat, keskelle keittiön ja edessä oli kahdeksan istuinpenkkiä muuteltuna niin, että aina kaksi ja kaksi oli vastakkain, pöytä välissä. ”Vessa vain puutttuu”, sanoi Vaulasofia.
Kun Pahkapentti tuli takaisin, peruutti hän taukotupalinja-auton soratasanteelle leikkimökin viereen. Nyt se peittää näkyvyyden mökkityömaalle, mutta eipä se haittaa. Auto on Vanaja merkkinen, mustapohjaisilla rekisterikilvillä. Sen kyljissä on uudet, komeat värit. Ruskeaa, harmaata ja oranssia. Etukeulassa Hanko-Petsamo kyltit, talteen irrotetut kuulemma jostain vielä vanhemmasta, Astamirjamin isän sotia ennen omistamasta linjavaunusta.
Eilen iltapäivällä tihuutti vähän vettä. Kotona jäi sivuniityn kuivaa luokoa latoihin keräämättä, mutta pieni sateentuhnu kuivuu kyllä jos vaikka päivänkin paistaa ja joku käy luokoja pöyhimässä. Saavat ne isä ja äiti ne varmasti latoon tällä viikolla.
Pitää muistella pyhänseutu tähän.
Lauantai-iltana ajoin moottorilla järvenselän ylitse. Nostin lähtiessä polkupyörän veneeseen ja polkaisin sillä vastarannasta kylän halki vanhalle sillalle jossa Vaulasofia jo farkuissaan ja valkeassa, kukkaisilla hihansuilla koristellussa paidassaan odotti. Vähän aikaa nojailtiin ja oltiin vain. Itikat häiritsivät joten pyöräiltiin tanssilavalle. Vaulasofia oli katsonut lehdestä, että siellä esiintyy Erkki Junkkarinen ja toisena yhtyeenä Savon Jätkät ja Tane. Ostin molemmille liput. Vaulasofia sanoi, että isä ja äitikin ehkä ovat tanssimassa. Ne tulivatkin heti lavan sisäänkäynnin kynnyksellä vastaan hikisinä. Vähän nolotti, mutta Astamirjami sanoi, että mennäänhän nuoriso kahville. Siinä sitten juteltiin kaikenlaista. Tai en minä montaa sanaa saanut suustani.
Lavalla vaihtui kappale ja Astamirjami kysyi, osaakos Ottoeinari valssia? Sanoin, ettenpä paljoa mitään osaa. "Lähepäs, niin äiti vähän opettaa." Eikä se sitten vaikeaa ollutkaan kun alkuun päästiin. Ilta menikin sitten Vaulasofian kanssa opetellessa. Polkalle ei yritetty silti.
Olin kotona aamulla juuri kun äiti nousi kahvinkeittoon. Kysyi, missäs viivyit. Vastasin, että Vaulasofian kanssa tanssimassa. ”Ei kai ne nyt aamuun asti kestäneet?” Mutisin, että eipä niin, mutta kun… Äiti vain naurahti. Tuntui siltä, että hyvillään se vain on kun minulla on Vaulasofia. Varmaan pelkäsi viime talvena, että minä suren itseni kuoliaaksi Lainasinikan takia.
Äiti sanoi sitten, että käyhän nukkumassa muutama tunti niin jaksat sitten heinäpellolle lähteä.
Tätä kai se rakkaus lie. Tekee mieli kirjoittaa vihko täyteen Vaulasofian nimeä. Yhden sivun tuossa sille uhrasinkin. Sopi neljä rinnan ja kaksikymmentäyhdeksän päällekkäin. Eli 29 Vaulasofiaa kertaa neljä Vaulasofiaa on yhteensä 116 Vaulasofiaa. Voiko yhtä ihmistä enempää ajatella?
tutustun toiseen
tutustun itseen
kuka olet?
kuka olen?
ihoa
iloa
lämpöä
tuoksua tuulen
Perjantai 14.7.1978 klo 23.30 Kotona aitassa
Tänään valttasin mökin ulkoseinät. Se ei ollut helppo nakki jo hajun takia. Alkoi särkeä päätä. Vaulasofia kävi välillä pensselöimässä kaverina. Väri tuli pähkinänruskea, räystäslaudat beigellä ulkomaalilla. Rauhallinen väritys, sopii mäntykankaalle.
Pollenaama urakoi hellan ja takan valmiiksi. Loppusipistelyihin se ei minua hanslankariksi tarvinnut.
Keskiviikkona tulivat saksalaisnaiset. Niitä on nyt viisi siellä toisessa mökissä. Torstaina tehtiin katolla piipunlerssilaudoitusta ja kun oli kova helle, saksalaiset levittäytyivät mökkinsä rannalle ottamaan aurinkoa. Minusta näytti, että Pollenaama alkaa kohta hirnumaan kun se katseli alastomina kellottavia naisia sieltä ylhäältä.: ”Voehan vitteli! Olisipa pitempi kantomatka niin…” se ähkäisi kuin tuskissaan. Häijysti minunkin nivusia vihloi vilkaistessani alastomiin auringonpalvojiin päin.
Työt lopetettiin ruokatunnilta. Alettiin kauhoa Astamirjamin ja Vaulasofian keittämää hernerokkaa lautasille. Pollenaama lusikoi täyslautasellisen ensimmäiseksi ja kulautti päälle puoli pulloa koskenkorvaa ähkäisten: ”Telineet pittää tehä ensin mahhaan ja sitten vasta ruvettaan syömmään ja juommaan.”
Kaksinkäsin ne sitten Turusvillen kanssa sitä tointa alkoivatkin toimittaa. Ja sotimaan sekä muistelemaan rakennustyömaita. Kun Rukajärven korsuissa oli Äänisen aaltoja muutamaan kertaan laulettu ja koko lääni kertaalleen rakennettu, ne nukahtivat kaulakkain mökin lattialle, uunin kylkeen nojaten. Pahkapentti otti viinaa vain sen verran, että mustat kulmakarvat menivät vinoon ja sitä hyräilytti.
Syötyämme soudin Vaulasofian kanssa kumpuilevamaastoiseen saareen, jota olin katsellut jo tovin, että haluaisin tutustua siihen. ”Se on Hyvämaineisen saari” sanoi Pahkapentti kun irtaannuttiin rannasta ja sanoin soutusuunnan. ”Miksi sillä semmoinen nimi on?”, kysyin. Pahkapentti virnisti ja sanoi, että kertoo sitten kun ei ole muita kuulemassa.
Hyvämaineisessa kiivettiin korkeimmalle kallionyppylälle katselemaan ympäristöä. Sieltä näki kitukasvuisten petäjänlatvojen ylitse joka puolelle laajaa järvenselkää. Istuttiin selät vastakkain ja kerrottiin toisillemme mitä näimme tai olimme näkevinämme omalla puolellamme. Sitten suudeltiin pitkästi.
Soudettiin takaisin, kun meistä näytti siltä, että mökkirannasta huidottiin valkealla liinalla. Äiti ja isä olivat tulleet hakemaan minua. Pikkusiskokin oli mukana ja se oli mennyt heti järveen uimaan. Söivät hernekeiton tähteitä kun tultiin saarireissulta. Isä joi vielä olutta Pahkapentin kanssa kunnes äiti alkoi toppuuttelemaan, että koska hänen pitää nyt sitten ajaa, niin kovin humalaista ukkoa ei viitsi kyllä kuunnella.
Ei isä koskaan itseään kovin humalaan juo. Nytkin se vain vähän laulaa lurautteli kun ajettiin kotiin ja puheli äidille mukavia.
Sunnuntai 16.7.1978 Aitassa
Pikkusiskoon nousi äkkiä korkea kuume päivällä ja sillä alkoi koskea myös kovasti päähän. Lähtivät viemään kirkonkylälle ja varmaan sieltä pitää mennä kaupunkiin, koska lähempänä ei ole päivystystä kuin lauantaina. Äiti pelkäsi, että on aivokalvontulehdus…
Ei, ei saa! Pikkusisko on äidin ja isän silmäterä...
maanantai 3. lokakuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 5
Lauantai 1.7.1978 radiossa soivat lauantain toivotut, ulkosauna lämpiää ja luokoihin pöyhitty heinä tuoksuu pelloilla.
Tästä kehittyikin kova kesä. En ehdi viikonloppunakaan lepäämään. Nuori mies nyt yhen kesän jaksaa vaekka aejanvitaksena, sanoi Turusville kun sen kanssa tästä tuli puhetta.
Osa heinistä seivästettiin päivällä, mutta kun säätiedotus lupasi muutaman päivän helteitä, niin isä arveli luottaa tuuriin ja aikoi kuivattaa heinät luokoihin. Meillä on jonkun verran myös tuorerehua torniin poljettuna, mutta isä ja äiti eivät ole sen tekoon oikein mieltyneet vielä. Torni rakennettiin kolme vuotta sitten eikä kertaakaan sitä ole niin täyteen tehty kuin voisi.
Isä ja äiti menivät järvelle uistelemaan. Minä en jaksanut. Kuha ei vielä ole kuduillaan, mutta joskus sieltä silti joku tuppi vieheeseen erehtyy. Muutama hauki ainakin joita sitten savustetaan tai hiilloksella kypsennetään. Isä tykkää laittaa haukifileitä myös suolaan ja sitten se leikkaa niistä paksuja siivuja ruisleivän päälle.
Isä haki minut eilenillalla töistä. Vietiin Vaulasofia kotiinsa tullessa koska isäntä jäi vielä työmaalle vetelemään pressuja mökin katolle. Kerettiin nostaa perjantaina kattotuolit ja naputella räystäslaudat sekä räystäiden osalle jo raakaponttikierroskin ympäriinsä. Kattohupakuorma tulee vasta ensi viikolla ja sitten mökki on "siänsuojassa" niin kuin Turusville sanoi holkkitupakkaa suupielessään pyöritellen. Pahkapentti lupasi pitää reilut harjakaiset jossakin sopivassa taitteessa. Ehkä jo ensi viikon lopulla.
Luin äsken Reubenin kirjasta prostituutiosta. Mitä siitä ajattelisi? Se on niin kaukana näiltä kyliltä. Kaksi ”nahkaksi” kutsuttua on kylän juoppojen hupina ja niistä kaikki tietävät. Ei mahtaisi sillä ammatilla yksikään nainen pitäjässämme pärjätä. Tai ehkä sitten, jos kiertäisi jollain pikkufiiulla koko läänin tiettyinä päivinä kuin kirjastoauto...
Maanantai-ilta 3.7.1978 leikkimökissä
Muurari tuli tännään. Ruholtaan isoluinen kolho ja harteilla soikea, hevosnaamainen, kalju pää. Ihan säikähin kun se aamulla rölähti ovella: Tämä majako se piisiä katolleen kaeppoo!
Sitten se romisteli kihveleineen, muurarinvasaroineen, vatupasseineen ja liippeineen Datsuninsa takakontilta sisälle eikä hiljaista hetkeä tontilla sen jälkeen koko päivänä ollut. Isäntä oli aamusta sille hanslankarina kun se naulasi muurausvihjeensä uunille tarkoitetulle valuvahvikkeelle keskelle mökkiä ja alkoi vaatia tiiliä ja ruukkia kätensä ulottuville.
Iltapäivällä jouduin minä Pollenaaman orjaksi. Että se juoksutti. En osannut aluksi tehdä mitenkään sopivaa siitä laastista. Se viilsi paljussa jokaiseen satsiin kihvelillään viivan ja kohotti sitä alta ja jos se ei ”auennu ottavaks ku Holli-Ievan tavara”, niin uusiksi meni. Sama oli tiilien kanssa. Ne piti asetella just sillä tavalla kuin hän milloinkin siinä piipunmuurauksen kanssa sattui olemaan, että vasen käsi sattui heti tiileen eikä ”haronu tyhjee niin ku Vättö-Puavon rukkanen pakkasessa kun se kuselle yritti.” Telineitäkin sille jo piti korottaa yhden kerran minunkin. Ja kun en koskaan ennen ollut sellaista työtä tehnyt, niin meinasihan siitä perkules jos toinenkin Pollenaaman violetista suuhalkeimesta karkailla. Ihan huominen pelottaa, että onko se samalla tuulella vai oliko vain maanantaipäivän vittuilunhalua.
Vaulasofia lähti äsken pyörällä kotiinsa. Isänsä lähti jo päivällä asioilleen kaupunkiin saakka ja jäätiin nelistään Pollenaama, Turusville, minä ja Vaulasofia. Olisi ollut mukava iltapäivä, mutta se muurari pilasi sen.
Mutta kun Turusville ja Pollenaama lähtivät mentiin Vaulasofian kanssa uimaan. Sitten istuttiin laiturilla ja vain katseltiin järvelle ja juteltiin. Kerroin kaiken viime kesästä ja Lainasinikasta ja siitä, kun sen kanssa käytiin soutelemassa ja siitä, kun se sairastui. Vaulasofia on hyvä kuuntelemaan eikä se sitten sano turhia, tulee vain lähelle ja silittää ja suutelee.
Tultiin sitten kuuden maissa tänne leikkimökkiin. Hiplattiin, mutta ei sen enempää. Vaulasofia katseli minun kirjojani joita lukemiseksi olen tänne tuonut. Reubeniakin käänteli ja katsoi sitten minua ja hymyili. Vähän vaivaannutti, mutta se sanoi, että luetaan joku kerta yhdessä tätä. Sanoin vain että joo. Sitten taas vain oltiin ja vähän jotain räpellettiin. Kun yritin kättäni sinne, niin Vaulasofia kielsi, ettei nyt, ettei vielä, pitää olla varma. Ja kun se lähti, niin en tarvinnut kuin vähän esinahkaa sormien välissä singuttaa, niin ruilahti leikkimökin karkeaan lautaseinään sängyn takana.
Keskiviikko 5.7.1978 pian laskee aurinko leikkimökin ikkunasta katsottuna oikealla olevan, kumpumaisen saaren taakse. On siis aika myöhä kun lopetin lukemisen. Luin aluksi Reubenia, mutta se kyllästytti ja otin laukusta Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Mieltä kiehtova kirja niin kuin takakannessa sanotaan. Tämän varmaan Vaulasofiakin lukisi.
Kattohuopakuorma tuli tänään, ja muitakin rakennustarvikkeita.
Pollenaamaankin näkyy tottuvan. Eikä se sitten enää ärissyt kun opin tekemään mitä se käski. Turusville löi tänään Pahkapentin kanssa melkein koko katon umpeen. Vähän hidastuu näissä saatanan rontissa, tuskaili Turusville leikillisesti. Muurari kerkesi ensin muurata piipun kattotuolien välistä ja harjalta vähän ylitse valmiiksi. Sitten se lähti kotiinsa jo kahdelta ja sanoi, että huomenna ne pirut vasta seinillä loikkivat kunhan takkaa ja hellaa aletaan fuugailla piipunjuureen. Virnisti pirullisesti ja iski silmää. Teatteria kai se onkin koko mies.
Ei uni tule. Mietin töitäni ja syksyistä lukion aloitusta. Ajattelen Vaulasofiaa ja Lainasinikkakin tuppaa luomien taakse kun yritän niitä sulkea.
Tämä leikkimökki on tuotu Vaulasofian kotoa keväällä traktorilla rantojen jäitä pitkin. Pahkapentti oli ottanut vanhasta hevosreestä jalakset ja tunkannut ne mökin alle. Kiinnittänyt sitten kulmaraudoilla ja täkkipulteilla tukevasti ja ne tämän alla vieläkin ovat kun se harkkojen varaan on aseteltu. Hassun näköinen jostakin kulmasta kun sitä valokuvasin joku päivä. Aika tilava. Se on ollut Vaulasofian ja sen isosiskon käytössä. Täällä ne ovat kesäöitään nukkuneet. Dannyn, Markku Aron, Arto Sotavallan ja Sammy Babitsinin julisteita ovat niitanneet seiniin. Katossa on Bob Dylanin ja Johny Cashin pienet kuvat -repäisty jostain suosikista. Ja sitten on tyttöjen kirjoituksiakin. ”On tyyni nyt ei tuule nyt on tuulikin jo tyyntynyt, jos tuulis nyt niin tuuli nyt ei oliskaan nyt tyyntynyt.” Vaulasofia ja Armisisko 15.6.1974
Torstai 6.7.1978 ilta jälleen, 21.00
Vaulasofia ei ollut tänään kuin aamupäivän. Sen äiti haki firmaansa siivoamaan. Niillä on muutama linja-auto ja pieni matkatoimisto kirkolla. Äiti on mukava. Sen nimi on Astamirjami ja se antoi pusun Pahkapentin hikiseen otsaan kun tuli. Se on vähän isompi miestään tai sitten sillä oli niin paksupohjaiset kengät että näytti isommalta. Oltiin juuri lopettelemassa ruokatuntia. Kannoin Vaulasofian kanssa likaiset astiat valmiiseen mökkiin ja pestiin ne yhdessä. Vaulasofia suuteli minua ja sanoi, että on yöllä aina ikävä. Sanoin, että minäkin koko viime yön melkein valvoin ja ajattelin sitä.
Sitten piti kiireesti juosta laittamaan mylly pyörimään: sankollinen vettä, seulahiekkaa neljä, yksi muuraussementtilapiollinen ja taas neljä hiekkaa, yksi muuraussementti…
Ensi viikolla tulevat ensimmäiset saksalaisturistit valmiiseen mökkiin lomailemaan. Ovat kaksi viikkoa ja sitten tulee uusi ryhmä. Saas nähdä, millaista sakkia se on. Vaulasofian täytyy sitten ruuat laittaa kai tässä leikkimökissä vai mitenhän isäntä sen lie ajatellut?
Perjantai 7.7.1978 ja kohta on puoliyö. Kotona aitassa.
Äiti 51 vuotta. Oli täytekakkukahvit odottamassa.
Äiti 51 vuotta. Oli täytekakkukahvit odottamassa.
Tulin linja-autolla Vaulasofian kotoa. Sinne tultiin työmaalta sen isän kyydissä. Kävin niillä sisällä kun oli aikaa. Niillä on iso talo isolla tontilla. Tiiliverhoiltu, aumakatto. Rakennettu viisi vuotta sitten. Entinen vanha on purettu. Tontti on Vaulasofian äidin perintöjä. Joki menee ihan takapihan rajalla, pohjoisen puolella. Toinen päätysivu rajoittuu metsään ja toinen pääty Seurakuntatalon aitaan jonka takana on siinäkin vankkaa männikköä ennen rukoushuonetta ja kirkkoherran virastoa. Etupuolella on ainakin viisisataa neliötä vapaata tilaa jossa on hyvin hoidettua nurmikkoa, omenapuita, kasvimaa, mansikkapenkkejä ja nurkkauksessa pieni kasvihuone tomaateille ja pihatietä pääsee kapealle asvaltille, joka menee suoraan kirkonkylän keskustaan. Aika rauhallisella paikalla siis.
Vaulasofian äiti varmaan jo tietää, että me nuoret vähän..? Huomenillalla ajan moottorilla järvenselän ylitse. Sovin Vaulasofian kanssa, että tavataan kaupunkiin ennen kulkeneen vanhan maantien vanhalla sillalla. Mutta ensiksi on huomenna tehtävä kotona loppujen kuivien heinien latoihin kuljetus ja polkeminen. Ei niitä onneksi paljoa ole kun isä ja äiti ovat ahkeroineet viikolla.
Pahkapentti lupasi, että kun uuni on muurattu, niin harjakaishernekeitto laitetaan välittömästi muhimaan.
perjantai 30. syyskuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 4
Maanantai-ilta 19.6.1978 Leikkimökissä
Isä toi minut aamulla. Koko päivä tehtiin sokkelilaudoitusta. Menee pari päivää ennen kuin päästään valamaan, sanoi Turusville. Minulle aivan uutta kaikki, mutta opin nopeasti. Kun yksi sivu oli tehty Turusvillen kanssa niin jo osasin itsekseni jatkaa toisella sivulla ja Turusville Pahkapentin kanssa vastakkaisella. Vaulasofiakin tuli siihen kaveriksi ruuanlaiton välillä. Sillä oli farkut ja punainen teepaita, jalassa rikkinäiset tennarit. Katselin sen rintoja kun se nosti lautaa maasta. Ei ollut liivejä ja nännit nöpöttivät siinä... uhhuh. Ujous onneksi pelastaa etten tee tyhmiä. Se kyllä juttelee mukavia. On menossa oman kirkonkylän lukioon sekin. Mutta mulla on vielä Lainasinikka mielessä.
Pahkapentti pyysi isää tuomaan traktorilla lauta- ja lankkukuorman sahalta. On vähän pitkä matka, sanoi isä, mutta Pahkapentti sanoi että kyllä hän siitä maksaa. Isä lupasi. Tänne tulee meiltä melkein 50 kilometriä kun joutuu kiertämään tuon järven. Veneellä matka lyhenee puoleen.
Keskiviikko 21.6.1978 Klo 18 Leikkimökissä
Kova päivä tänään. Kirittiin ja saatiin laudoitukset valmiiksi. Huomenna valetaan. Ne styroskatkojen teot olivat ihan hankalimmat laudoitusten keskelle. En alkuun ymmärtänyt, miten ne vormauksen ulko- ja sisäpuolet pysyvät valaessa niin, etteivät levähdä, mutta kun Turusville oli muutaman langan ramlaraudalla kiristänyt paikoilleen, niin aloin tajuta. Ja sitten niiden surrikapuloiden laittokin oli ihan ihme juttu, mutta niin se vain valkeni mulle sekin. Mutta kyllä tuossa työssä kädet kovenevat.
Vaulasofia lämmitti valmiin mökin rantasaunan. Tulin sieltä äsken. Käytiin isännän kanssa pulahtamassa järvessä. Hiekkaranta, mutta jonkun verran kiviäkin. Löin niihin varpaani niin, että verta tuli. Pahkapentti sanoi ruoppauttavansa vielä tänä kesänä koko tämän rannan kivistä puhtaaksi. Vaulasofia laittoi siteen varpaaseeni. Sen sormet tuntuivat mukavilta ja se katsoi taas minua pitkään silmiin. Ne lähtivät sitten kotiinsa kylälle, minä olen nyt yksin täällä. Sanoi isäntä, että voit kyllä lähteä yöpymään aina heillekin jos täällä on yksinäistä, mutta sanoin, että tykkään olla ihan yksinkin. Tosiasiassa ujostelen Vaulasofiaa. En tiedä, millaista heillä siellä kotona on ja pitäisikö minun nukkua toisten kanssa samassa tilassa.
Nyt katselen tyynelle järvelle. Luen aina pätkän seksiopasta. Harpoin sitä kiinnostavistakin luvuista lukemaan. Masturbaatiosta ja naisen klitoriksen käsittelystä. Suuseksistä. Siitä olin kuullut jonkun vitsin Saikaranlasselta, se kun pelaa niiden naisten kanssa. Yksi oli sellainen, että millainen ääni kuuluu kun pillunkarva putoaa lattialle. Pthyi!
Mutta oikeasti minä en itse tykkää niistä jutuista. Meillä kotona ei sellaisia ole harrastettu vaikka kyllä minun isoveli joskus... Isä sanoi, jos joku yritti puhua tuhmia, että lopetetaanpas se möllistäminen.
Masturbaatioluvun otsikossa kysytään, miksi ihmiset masturboivat? Tärkein syy on yksinkertaisesti se, että masturbointi on mukavaa!
On kai se niin.
Masturbaatio on yleisintä varhaisessa murrosiässä, jolloin seksikuvitelmien kohteet ovat saavuttamattomia ja yhdyntää voidaan sosiaalisilla säännöillä rajoittaa ja rajoitetaankin.
Minä ajattelen nyt niitä Vaulasofian rintoja ja mulla alkaa seistä. Pitäisiköhän...
Perjantai 23.6.1978 Myöhäilta kotona aitassa
Isä toi tänään sen rakennustarvikekuorman Pahkapentille ja kun oli se purettu ja laitettu taapeliin ja pressut päälle, lähdettiin köröttelemään kotiin. Aika pitkä matka istua kovalla lavalla. Hiekkakin pölisi, mutta taisin minä silti torkahtaakin. Sokkelit saatiin valettua ja nyt ne saavat kuivua viikonlopun ylitse. Kovaa työtä se betonin kärrääminen ja lapioiminen sinne vormausten väliin. Turusville ei pysty ollenkaan kärräämään sen jalkansa takia, se lapioi myllyyn hiekat ja sementin ja kippasi kärryyn. Kova ukko se silti on. Ei se edes hikoilut kunnolla vaikka sellainen helle oli. Huomenna on juhannus. Vaulasofia kuiskasi tänään mulle, että menee niiden kylällä olevalle tanssilavalle, siellä esiintyy Arto Sotavalta ja Taiska. Nyt mietin, että mistä saisin kyydin kun en isää ilkeä pyytää ja Saikaranlassilla ei ole enää autoa ei ajokorttia ja taitaa olla kipeäkin vielä sen kolarin jäljiltä. Jos huitaiseisin vettä pitkin moottoriveneellä? Antaisikohan isä lähteä? Uskaltaisiko kysyä?
Sunnuntai 25.6.1978 Illalla omassa aitassa
Antoi isä sen veneen. Murisi kyllä ensin, mutta kun selitin, että meneväthän ne muutkin nuoret niin miksi en minä ja kun olen jo omissa hankkeissakin. Äitikin puolsi, mutta sitten varoittelivat kovasti ja että aamuun saakka ei saa jäädä ettei tule hätää kotona. Isä sitten lähti rantaan mukaan ja tarkisti moottorista tulpan ja että se lähtee hyvin käyntiin. Bensaa oli tankki täysi, mutta laittoi vielä varakanisterin mukaan. Se on kymmenen hevosvoiman Tohatsu ja aika raju äkkinäisen käsissä, isä sanoi, mutta oletpahan tuolla jo saanut ajella.
Mukava oli itsekseen veneillä. Vain pientä puhuria lykkäsi aivan keskellä selkää, muuten tyyntä oli. Kun tulin kirkonkylän rantaan, laitoin veneen pajupuskien suojaan piiloon ja kömmin rinnettä ylös polulle, jota pitkin pääsi rantaa myötäillen tanssilavan aitauksen varteen. Ostin liput sisälle ja menin ensiksi tilaamaan jaffan. Katselin, että näkyykö Vaulasofiaa, mutta ei se ollut vielä. Omalta koululta oli yksi kikatteleva tyttökimppa ja ne katselivat pitkään minun suuntaan, mutta ei ne tulleet juttelemaan. Hermanninhannes oli, ja kaatokännissä. Se huomasi minut, mutta kun lähti kädet ojossa tulemaan kohti, kaatui ja siihen tulivat järjestysmiehet ja kantoivat hänet pois. Juuri kun Sotavalta alkoi laulaa päivät kuin unta vaan auringon toit tullessaan tuli portista sisälle Vaulasofia. Menin hänen luokseen ja siinä sitä sitten ovensuussa vain kuunneltiin musiikkia kun ei osattu muutakaan tehdä. Kun tuli ihan hidas kappale, niin kysyin, osattaisiinko me yhtään tanssia. Mentiin sinne lavalle ja yritin asettaa askeleeni samalla tavalla musiikin tahtiin kuin muutkin tanssijat.
Sitten Vaulasofia sanoi, että lähdettäisiin kävelemään jonnekin, vaikka rantaan. Mentiin. Kuunneltiin kivillä istuen kun musiikki soi. Vaulasofia kysyi, oliko mulla ollut tyttöystävää. Kerroin Lainasinikasta ja se rupesi itkemään. Minua ei itkettänyt. Sitten se tuli ja suuteli minua suulle, silitti tukkaa ja piteli vain. Työnsin käden Vaulasofian paidan alle ja pitelin toisesta tissistä kiinni. Se kaikki tuntui sellaiselta, että ei mikään ennen. Oltiin melkein samassa asennossa monta tuntia. Kun tanssit loppuivat niin sanoin, että minun pitäisi lähteä. Se sanoi, että niin hänenkin ja että hänellä on polkupyörä kioskin takana pusikossa. Kerroin minäkin veneestä ja Vaulasofiaa nauratti se, että olin sellaisella kyydillä tullut. Oli vaikea erota siinä. Pussaamista ja pussaamista. Mitähän tästä tulee vielä...
Maanantai 26.6.1978 Leikkimökissä, iltakymmenen
Oli jännittävä päivä. Tirskuttiin Vaulasofian kanssa aina kun katsottiin toisiamme. Pahkapenttikin hymyili, arvasi varmaan. Turusville vitsaili, mutta tehtiin silti kovasti töitä että saatiin muotit puretuksi ilta viiteen mennessä. Kaikki muottilaudat ja -lankut Pahkapentti puhdistutti nauloista ja kiinni tarttuneesta betonista ja ne piti laittaa siisteihin taapeleihin ja pressu päälle. Sanoi, että sitten seuraavan mökinpohjan valussa käytetään samoja tarpeita. Puhdistustyön tein Vaulasofian kanssa ja aina kun muiden silmä vältti, hipaistiin toisiamme.
Päivällä tulivat myös mökin hirret. Sopivasti sanoi Pahkapentti. Eipäs kun niin kuin suunniteltiin, sanoi Turusville. Rekkakuski purki numerojärjestykseen hirret Hiabilla niitä varten tehdylle pöllipetille, joten siihen hommaan ei meitä paljoa tarvittu.
Pienesti tihuutta vettä. Toivottavasti ei ylly sateiksi kun on ollut niin hyviä ilmoja pitkään. Minulla pyörii Vaulasofia mielessä. Lainasinikkakin, mutta jo kauempana takaraivon puolella. Niin sen on mentävä sanoisi varmaan ukki.
Torstai 29.6.1978 leikkimökissä, puoliyö
Tiistaina kävi traktorikaivuri tekemässä sisäpuolen hiekkatäytöt ja ulkopuolelle laitettiin nurkkiin sadevesikaivot, sokkelinvierustan salaojat sekä styroksit ja niidenkin päälle nosteli kaivuri hiekat. Sekin on kovaa hommaa se hiekan lopputasoittaminen sitten käsin.
Eilen satoi ihan jonkun verran. Oli ikävä tehdä töitä. Nosteltiin kuitenkin koko päivä hirsiä paikoilleen. Vähän Turusville sitä epäili, että sateessa kastuvat riivevillat saattavat sinistyttää hirsipintaa sitten myöhemmin. Pahkapentti sanoi, että ne valtataan ulkoa ruskealla ja sisäpinnat sipaistaan samansävyiselä käsittelyaineella. Ja kyllä kesä kastelemasa kuivattaa, se lisäsi.
Tänään sitten paistoikin aurinko koko päivän ja saatiin hirret jo tasakorkeuteen, muutama päätykolmioonkin tuleva tapitettiin paikoilleen. Sitten töiden jälkeen, siinä viiden maissa Pahkapentti pyysi mukaansa ja lähdettiin pakettivolkkarilla niiden vanhalle, autiolle kotitilalle hakemaan varastosta nauloja ja muita tarvikkeita. Hytissä oli vähän ahdasta kun se oli tarkoitettu vain kahdelle hengelle, mutta se ei kyllä minua ja Vaulasofiaa haitannut.
Se maatila on kymmenen kilometrin päässä täältä. Hirsirakennuksia pihapiiri täynnä. Minua kiinnosti kovasti ne rakenukset ja kyselin Pahkapentiltä jokaisesta rakennuksesta erikseen rakentamisvuotta, rakennuksen alkuperäistä tarkoitusta ja mihin niitä sitten on loppujen lopuksi käytetty. Sanoin, että voinko joku kerta tulla valokuvaaman kaiken tämän. Tottakai, sanoi Pahkapentti, tämä on minun lapsuuskotini ja hyvähän nämä olisi vaikka valokuviin talteen saada. Miksi et ottanut kameraa nyt mukaan. Enpäs älynnyt, vastasin.
Kun Pahkapentti meni sisälle vanhaan pirttiin, livahdettiin Vaulasofian kanssa navetan solasta rehuladon puolelle pussailemaan. Kohta Pahkapentti huusi, että eiköhän lähdetä ja me yritimme tirskumatta tulla piilosta pois. Oli jännä ilme Vaulasofian isällä kun se katsoi meitä.
Tultiin sitten tänne, purettiin lasti jota oli melkoisesti ja sitten ne lähtivät kotiinsa. Nyt on vähän haikea olo ja ajattelen, että tulisipa Vaulasofia pyörällä takaisin...
torstai 29. syyskuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 3
Lauantai 6.5.1978 klo 20 Sedän luona.
Olen täällä vähän auttamassa viikonloppuna. Setä tekee remonttia, laittaa yläkertaan pojilleen, serkuilleni siis, huoneita kun ne ovat jo neljän- ja seitsemäntoista molemmat. Niiden pikkusiskot saavat alakerran kammarit kokonaan itselleen.
Maalattiin tänään molempien huoneiden laipiot ja äkkiähän se kävi. Serkut ovat innoissaan kun ei tarvitse sitten ahtaassa alakerrassa kinastella. Ja Arvokasperi kuiskasi mulle, että hän pääsee ikkunasta paloportaita takapihalle ja kylälle naisiin kunhan isä ja äiti ovat nukahtaneet. Naisiin, hah. No, mulle tuli heti Lainasinikka mieleen eikä asia naurattanut. Huomenna maalataan sitten seiniä, ovat hakeneet niihin maalit tänään.
Setä on osuuspankin työmaalla mestarina. Se valmistuu kuulema juhannusviikolla. Sanoi puhuvansa minulle kesätyöpaikan jonkun tuttunsa mökkikylätyömaalta naapuripitäjässä. Järven rannalla kesä, olisihan se.., ja saisi sitten omaa rahaa vaikka ainahan isä on jotain maksanut kun ollaan ahkeroitu. Nyt vain ovat jo puhuneet, että lopettavat kymmenen vuoden sisään koko tilanpidon jos ei meistä kenestäkään jatkajaksi ole. Minä kyllä, mutta haluaisin opiskellakin kun se kuitenkin on aika helppoa mulle. Isoveli pääsi yliopistoon ja se tuskin takaisin tulee. Minä huomaan, että tykkään myös rakentamiseen liittyvistä töistä.
Torstai 18.5.1978. Omassa aitassa illalla.
On ollut lämmin kevät. Ainakin tällä korkeudella. Siksi muutin viime sunnuntaina aittaan. Lumia ei enää ole missään ja jäät lähtivät viime viikolla. Isällä on jo kyntökalusto kunnossa ja se kokeilikin rinnepellon kestävyyttä eilenillalla. Potut ovat olleet itämässä ja kohta laitetaan nekin peltoon. On saatu paljon kaloja, ahvenia ja haukia. Talvella oli hyvät matikkasaalit.
Turkanen kuoli maanantaina. Sunnuntai-iltana kävin viimeksi sen luona kun vein postin. On ollut jo pitemmän aikaa jalat sillä niin, ettei ole postilaatikolle saakka jaksanut ja me on vähän aviteltu. Äitikin käynyt laittamassa ruokaa ja siivonnut. Turkanen kerkesi kertoilla minulle jo kaikenlaista. Sotaan liittyvät sillä oli enimmäkseen mielessä. Se oli vasta 61-vuotias, mutta varmaan se sota lopulta tappoi kuitenkin. Niin se ainakin talvella sanoi kun oli lorauttanut vähän pirtua kahvinsa sekaan, että kyllä se kuula, joka lähti naapurin pikakivääristä vielä hänetkin tavoittaa ja joka koko elämän ajan on häntä seurannut. Turkanen puhui aina sillä tavalla arvoitusten kautta. Koskaan se ei sanonut suoraan asioita ja siksi kai kyläläiset sitä vähän outona pitivät. Mutta se piti siitä, että minä kävin jututtamassa. Mulla on monta hyvää tarinaa ylöskirjattuna "Turkasen tarinoita"-vihkossani. Olisi pitänyt olla äänittävä mankka niin olisipa tarinat tallessa paremmin. Ja minua harmittaa, kun ei aikaisemmin tullut ruvettua kyläilemään naapurissa. Lapsena vähän pelkäsin Turkasta kun se oli niin iso ja käveli niin kummallisesti, ja ihmisten puheetkin vaikuttivat.
Turkasen ruosteinen, kauan ajamattomana ollut Hillman on meidän puoleisen ladon nurkalla. Otin siitä kuvia ennen kuin tulee joku ja raivaa kaiken pois. Otin minä Turkasestakin muutaman, mutta ei se siitä tykännyt. Sanoi, että kun on niin punainen tuo hänen nenänsäkin. Sanoin, että en ota värikuvia, niin se sitä nauratti ja sitten sain ottaa muutaman kun se oli liemun edessä kohentelemassa hiillosta ja laittamassa kahvijauhoja pannuun. Ne varmaan ovat parhaita kuvia mitä olen ottanut, mutta en tiedä vielä, kun en ole niitä kehittänyt.
Lauantai 10.6.1978 Aitta.
Kevätkynnöt ohi. Eipähän meillä niitä niin hirveästi olekaan. Isommilla pelloilla jyrräävät vielä tuolla järven takana, lähellä kirkonkylää. Kehitin Turkasen kuvat viimeisellä kouluviikolla kirkolla. Olivat tosi hyviä vaikka en niitä muille kuin Saikaranlasselle ole näyttänyt. Se sattui tuomaan veljensä sinne kerhotiloihin kun olin siellä ja tulin sitten sen kyydissä kotiin.
Sain peruskoulun suoritettua kunnialla. Loistavasti suorastaan sanoivat opettajat kun jakoivat stipendejä. Keskiarvo minulla oli 9,3. Sain 250 markan sekin. Nyt odotan lukioonpääsystä tietoa. Ei liene ongelma. Syksypuoli meni kyllä kuin usvassa uiden. Se Lainasinikan kuolema oli vaikea käsittää. Mutta ajattelin aina Lainasinikan isää ja äitiä ja pikkusiskoa, että niillä se vasta vaikeaa on ja sitten aina pääsin päivän eteen päin. Joulun jälkeen sitten vain luin ja luin ja luin että selviän koulusta.
Maanantaina menen sinne sedän hommaamaan kesätyöpaikkaan. Setä lupasi viedä. Siellä on kuulema joku leikkimökki rakennettu rantaan jossa voin yöt viettää. Sitten on vapaata viikonloput. Isä kai hakee tai ne mökinrakentajat tuovat. Jännittää vähän.
Sunnuntai 11.6.1978 klo 21 Aitta
Saikaranlasse on ajanut eilenillalla kuplansa katolleen. Ollut humalassa ja muitakin siinä kyydissä. Yksi tyttö oli joutunut keskussairaalaan leikattavaksi, takapenkillä olijat säilyneet ehyenä. Humalassa kai kaikki. Onneksi minä en kulje niiden mukana. Minua ei huvita. Maistoin keväällä Saikaranlassen tarjoamaa jaffaan sekoitettua koskenkorvaa, mutta oksensin heti. Nyt kun katselen aitan ikkunasta kesäiltaa, niin ajattelen Lainasinikkaa ja viime kesää. Sellaista kokemusta ei varmaan enää koskaan tule. Mutta voiko kauniinpaa muistoa olla kun muuta ei ole? Paitsi valokuvat joita katselen toisinaan kun oikein on ikävä.
Sain juuri luetuksi Marko Tapion Arktisen hysterian molemmat osat. Mullistaa ajatuksia. Joudun miettimään enemmän kuin Kalle Päätaloa lukiessa. Isä saa aina jouluksi Päätalon uusimman ja se on sitten pyhät nenä kiinni kirjassa välillä naureskellen, välillä kulmiaan vihaisena kurtistellen. Minä paistan lettuja ison pinon ennen kuin tartun Päätaloon ja sitten luen yhtä kyytiä koko kirjan jos ei ole mihinkään menoa. Viimeksi luin Loimujen aikaan. Sinne työmaalle yölukemiseksi otan tuon kaikki mitä olet aina halunnut tietää seksistä. Sen pihistin lainaan sedän kirjahyllystä, mutta kyllä sedän vaimo sen huomasi koska iski silmää ja virnisti.
Keskiviikko 14.6.1978 klo 23 Pahkapentin mökkityömaa, leikkimökki.
Kolmas työpäivä ohitse. Tehtiin melkein yhdeksään kun valettiin perustusten anturoita. Maanantai ja tiistai meni laudoittaessa, tänään aamupäivä raudoittaessa. Täällä on Pahkapentin ja minun lisäksi yksi kirvesmies töissä. Sen nimi on Turusville, hontelonlaiha vanhahko mies, mutta osaava. Sätkä käryää koko ajan suupielessä ja käsivarressa on iso palohaava. Sanoi sodassa tulleen sen ja samoin senkin, kun ontuu toista jalkaansa ja välillä kiroilee kun sitä särkee. Pahkapentillä on samanikäinen tytär kuin minä ja se laittelee ruuat ja keittää kahvit jo kauempana olevassa valmiissa mökissä johon tulee kesemmällä saksalaisturisteja vuokralle. Sitä varten Pahkapentti näitä muitakin mökkejä lisää tekee. On kuulema hyvät matkailumarkkinat tiedossa.
Pahkapentiksi kutsuvat siksi, kun se kerää kaikki vänttyräiset puunoksat, kelonkyljet ja koivunpahkat ja tekee niistä esineitä. Ne ovatkin hienoja joita valmiin mökin sisustuksena olen nähnyt. Yhden kuppituolinkin se on kovertanut niin isosta pahkasta, että siihen sopii istumaan isokin mies ihan kevyesti.
Viime yönä kolmen aikoihin heräsin kun käsiin ja joka paikkaan koski. Katselin ulos rantaan. Tyyntä oli ja lokkeja ja yksi tavi- tai telkkäpariskunta ui rantaa pitkin vasemmalle. Sitten näin, kun kaksi piisamia ui peräkkäin tässä rannassa olevaa laakeaa kiveä kohti. Pahkapentti oli virittäny illalla lankun päälle piisaminraudat ja etumainen uija nousi suoraan sen leukojen väliin. Kauhistuin, kun perässä tullut kiipesi sen raudoissa häntäänsä ympyrää vatkaavan piisamin selkään, nytkytti aikansa ja lähti uimaan pois.
Piisamien kohtaamisesta sitten muistinkin sedän kirjahyllystä pihistämäni kirjan ja aloin lukea sitä. En koskaan ollut ajatellut, että seksistä voisi jotain opiskella. Koulussa oli kyllä muutamia tunteja joissa käsiteltiin perusasioita ja onhan lisääntymisasiat kotieläinten kautta tuttuja. Lainasinikan kanssa ei ehditty kosketusta edemmäs mennä. Halutti kyllä hirveästi, mutta kun ei ilennyt ehdottaa vielä. Eikä paljoa sitten tarvinnut itseään koskea kun menin aittaan tapaamisten jälkeen ja... Mietin kyllä joskus, olikohan Lainasinikalla samanlaista sitten yksin? Mutta ehkä hyvä näin. Ei säry kaunis kuva.
Tuo seksistä kirjoitettu kirja on vähän hämmentävä. Reuben David sen on kirjoittanut ja alkulehdillä se on kiitellyt vaimoaan Barbaraa joka on suonut hänelle 13780 onnellista päivää. Onko se laskenut kaikki naimiskertansa vai mitä se tarkoittaa? Pitää lukea lisää. Kai tästä jonkin tolkun saan.
Lauantai 17.6.1978 Omassa aitassa.
Pääsin Turusvillen kyydissä kotiin. Se sanoi menevänsä hakemaan pystykorvan pentua jostakin salotöllistä tästä meiltä vielä eteen päin vaikka asuu itse siellä mökkityöman lähellä. Kertoi tuntevansa isän, ukin ja Turkasenkin, jonka kanssa oli ollut samalla suunnalla sotimassa. Mutta vähän nuorempi se on kuin Turkanen oli. Ei halua kertoa sotajuttuja kun kysyin. Jospa se sitten myöhemmin kesällä...
Se Pahkapentin tytär on nätti. Katsoi minua pitkään kun lähdettiin eilen sieltä. Otin siitä kuvia ruokatunnilla kun keitti meille nokipannukahvit rannassa. Sen nimikin on nätti: Vaulasofia.
Kotona isä on hyvällä tuulella, ja äiti vaikkakin hämillään viime viikon yllätyksestä. Oli tullut asianajotoimistosta kirje, jossa oli pyydetty käymään Turkasen kuolinpesä-asiassa. Isä oli soittanut, etteivät he ole sukuakaan sille, mutta ei ne olleet puhelimessa kertoneet, mistä on kysymys. Kehottaneet vain tulemaan toimistoonsa. Isä ja äiti olivat menneet ja siellä oli heille selitetty, että Turkanen oli testamentannut koko omaisuutensa meille. Sillä ei ollut elossa yhtään sukulaista, ei ketään läheistä. Sen naimaton sisko oli kuollut jo aikoja sitten. Testamentin mukana oli keväällä kirjoitettu pieni lappunen, jossa oli vain että kiitos naapureille loppumetreistä.
Turkanen siis puhui totta. Se näki kuolemansa hetken.
tiistai 27. syyskuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 2
Sain tänäkin keväänä hyvän todistuksen koulusta. Matematiikastakin jo yhdeksän vaikka edellisenä keväänä se vielä oli seiska. On siihen pitänyt tehdäkin harjoituksia. Onneksi isä on taitava matematiikassa ja auttaa joskus. Isovelikin on, mutta se ei enää minua paljoa auttanut kun oli ne lukiopinnistelyt sillä. Hyvin sillä ne sujuivat ja nyt hakee yliopistoon. Pikkusiskosta ei vielä tiedä, mutta parempi matikkapää silläkin on alusta lähtien ollut kuin mulla. Mutta minä olen kehittynyt tässä kirjoittamisessa paremmaksi ja paremmaksi. Lukuaineista sain kaikista jo toisena vuonna peräkkäin kympit. Ja kai kirjottamisesta sitten ammatinkin joskus... eipä sitä tiedä sitäkään.
Sunnuntai 12.6.1977. Aitassa. Sataa vettä. Perunat laitettiin eilen maahan. Oli sedän porukkakin kun ne asuvat kirkolla eikä niillä ole siellä pottupeltoa. Kasvimaa saisi olla jo pienempi, tiuskaisi isoveli ja pikkusisko natisi kanssa. Minä en kun minä pidän kaikesta mitä tuolla pelloilla tehdään. Heinänteostakin vaikka isäkin sitä välillä tuskailee. Mikäs on tehdessä kun on traktori apuna. Ukin aikaan ei ole ollut kuin hevoset. Ei kaikilla niitäkään.
Keskiviikko 22.6.1977 Aitassa. Kello on jo yli 20. Tultiin isän kanssa uistelemasta. Haukia kolme ja minä sain Herasaaren luodolta ison kuhan vaikka ei niiden syöntikausi ole alkanut. Tarttui mahastaan viistekoukkuun kiinni ja melkein putosi ennen kuin saatiin veneeseen. Isä löi atraimen sen niskaan. Siivottiin kalat Lainasinikan isän rantavajalla. Isäkin alakaa puhella niin kuin ukki puheli. Ainakin kun ollaan kalassa, tai metällä. Nyt se kertoi Turkasesta, naapurin tuulella käyvästä vanhasta pojasta. Minä aina olin luullut, että sen nimi on oikeasti Turkanen, mutta sitä kutsutaan vain sillä nimellä, koska se aina kiroaa, että turkasen turkanen. Sen oikea nimi on Heinälammi ja sen munille on on sodassa sattunut kranaatinsiru. Ja kun se oli sen voimasta taittunut nenälleen juoksuhautaan, niin oma ase oli ampunut korvanjuuressa sarjan ja kuulo mennyt. Isä sanoi, että Turkaselta on leikattu kiveksistä osa pois, mutta se siru on siellä jossakin takana lantioluussa. Siksi Turkanen siis kävelee jalat levällään ja on niin kärtyn näköinen. Siihen koskee. Pitääpä ruveta olemaan ystävällisempi. Ja vaikka joskus viedä sen posti.
Lauantai 25.6.1977. Kotona kammarissa. Kello on kohta kuusi. Puoli seitsemältä tulee Lainasinikka niiden rantaan. Mennään illaksi soutelemaan. Vähän on hermona kädet. En kirjoita enempää siksi.
Sunnuntai 26.6.1977. Aamulla aitassa. Meni meillä yli puolenyön siellä järvellä. Soudeltiin vain. Oli juahnnusilma. Ja Lainasinikka. Sitten sen isä huusi rannasta, että pitää tulla jo kotiin. Ei se pahasti meille sanonut, oli huolissaan vaikka näkee järvelle tupansa ikkunasta. Minä otin nyt monta kuvaa viime syksynä saamallani Yashica Elektrolla. Lainasinikasta enimmäkseen. Se souti aluksi, minä meloin ja sitten vaihdettiin paikkoja Herasaaren rannassa. Minun pitää opetella itse kuvien valmistus. Kerho olisi kylällä kun joutaisi isä joskus viemään kun se kokoontuu. Varmaan syksyllä taas aloittavat. Viime talvena kävin katsomassa pari kertaa kun aikuiset kehittivät filmejä. Setäkin siellä käy poikansa kanssa. Ne tekivät pari aika isoa kuvaa sedän vaimosta kun se seisoo niiden uuden Cortinan vieressä meidän pihanurmella. Semmoisen kokoisen haluaisin sitten Lainasinikasta ja laittaisin sen aitan seinälle, siihen, mihin ensimmäiset auringonvalojuovat verhojen raoista pilkahtavat. Voi Lainasinikka!
Sunnuntai 3.7.1977 Aitassa. Ei kerkeä kuin silloin tällöin kirjoittamaan tätä, ja melkein aina vain sunnuntaina. Silloin ei meilläkään muuta tehdä kuin huolehditaan elukat ja äiti ne lypsää. Isä vaihtoi Fiatin eilen uuteen. Nyt vaihtoi merkkiä ja osti Volvokartanon. Siihen sovitaan me kaikki paremmin ja sitten vielä tavaraa taakse, isä sanoi. Ei se ihan tuliterä ole, vuoden vanha ja ajettu vain viisitoistatuhatta. Fiatilla isä ajoi yli satakaksikymmentä tuhatta siitä syksystä kun ukki kuoli.
Eilenillalla ajoin polkupyörällä kirkolle. Lainasinikka oli kyydissä. Se piteli kiinni minun vyötäisiltä ja tullessa painoi poskensa selkääni. Ei voi kirjoittaa miltä se tuntu. On kai siihen sanat, mutta ne on opeteltava sanoisi ukki. Kuunneltiin vähän aikaa Saikaranlassen Volkkarin takapenkillä kasettimusiikkia kylällä. Silloin soi Markku Aron joku liian harvoin-niminen, tai semmoinen ja siinä oli näitä tunteita mitä en nyt kirjota tähän.
Torstai 7.7.1977 Aamulla. Olen aitassa. Heräsin äsken närhien krääkäisyyn. Ikkunapienestä näkyy, että on aurinkoista. Se on heinäntekoa huomennakin sanoi jo illalla isä. On äidin syntymäpäivä ja paljon seiskoja päiväyksessä. Äiti täyttää 50 vuotta. Illalla sitten tulee ensimmäiset vieraat. Sukulaisille kuulema sitten tarjoillaan viikonloppuna kakkuja ja kahveja.
Näin unta Lainasinikasta. Sen kanssa oltiin taas niiden rannassa. Soudettiin sitten Herasaaren toiselle puolelle ja järvenselän vastarannalle oli kasvanut kaupunki. Niitä kerrostalojen ja kauppaliikkeiden ääriviivoja istuttiin rantakiville katselemaan. Ja Lainasinikka halusi pussata. Ne närhet herättivät silloin. Pahus.
Maanantai-ilta 1.8.1977 Aitassa. Täällä tuoksuu vielä Lainasinikalta. Se lähti ihan äsken. Nyt pussailtu ja oltu vaan yhessä koko päivä kun en tarvinnut tehdä mitään kotona. Sain isältä luvan pitää lomapäivän kun se itse lähti käymään Helsingissä ja viipyy keskiviikkoon. Äiti ei sanonut mitään vaikka Lainasinikka kävi meillä syömässäkin. Jutteli vain mukavia.
Käytiin uimassa vielä vaikka vähän on jo vedet viilenneet. Mutta aurinko paistoi. Otin paljon kuvia. Lainasinikasta niinkin, että sillä oli vain uikkarit päällä. Se kyllä kielsi kun huomasi ja sitten en ottanut rannalla enää. Tuntuu niin mukavalta olla sen kanssa. Niin se sanoi että on siitäkin. Isä vähän mutisee, että liian nuoria oletta, ja Lainasinikan isä, mutta ei ne sano pahasti. Mitähän ukki sanoisi? Miksihän minä muistan ukin kaikkiin erilaisiin tapahtumiin sanomaan muka jotain? Nyt kuvittelen ukin sanovan, että jos pitää mitä tapahtua, niin se tapahtuu, niin kuin meille mummon kanssa. "Alotettiin viisitoista vuotiaina yhessä oleminen ja sotakin yritti erottaa, mutta niinpä vain niin... Ja mittään tuhmaa ei tehty ennen ku... noh..."
Tiistai 13.9.1977. Vielä aitassa. Ilta ja pimeää jo. Kuin minulla täällä sisällä. Lainasinikalla on jokin, se ei jaksa mitään. Läksyissä kävin niillä auttamassa ja melkein teinkin kokonaan. Oli ruvennut heti nukkumaan eilen illallakin kun läksin eikä tänään tullut kouluun. Se on yhtä luokkaa ylempänä kun minä.
Lauantai 17.9.1977 En nuku enää aitassa. Muutin kamariin eilen. Lainasinikka pyörtyi torstaina koulussa. On nyt keskussairaalassa. Jokin paha.., minua pelottaa. Ei ne vielä tiedä sitä sen kotonakaan, että mikä sairaus. Tapasin Turkasen tänään postilaatikolla. Se kysyi, että mitäpä poika suree? En vastannut kun säikähdin, ja kun sille pitää kaikki asiat huutamalla kertoa, vaikka olenkin tänä kesänä jo jutellut monasti Turkasen kanssa. Sanoi, että hänellä on sen sotajutun jäläkeen tullu tämmöisiä näkemisiä ja haarotteli siitä kotiinsa.
Lauantai 1.10.1977 Kamarissa. Kävin päivällä sairaalassa Lainasinikan isän ja äidin kyydissä. Lainasinikka on laihtunut, ei pysty syömään ja lääkkeetkin menee letkusta. Lainasinikka katsoi minua pitkään ennen kuin tunnisti. Ihan pieni kyynel vierähti silmäkulmaan. Ei jaksanut kättä kohottaa siinä petillä ja minä en meinanut uskaltaa koskettaa. Sen äiti sitten laittoi meidän kädet yhteen ja puristi siitä päältä itse. Voi lapsi kullat, se vain sanoi itkunsa sekaan.
Lauantai 15.10.1977 klo 19.45 Kamarissa. Täytin tänään 15 vuotta.
Tulin hautajaisista.
Lainasinikan.
En pysty kirjoittamaan siitä. En! Kuuntelen mankalta ikäviä lauluja.
Sunnuntai 16.10.1977 Koko päivän olen ollut vain kamarissa. Isäkään ei pyytänyt edes elukoita navetalle ruokkimaan vaikka sillä on selkä kipeänä.
Yritin lukea. Eivät pysy silmät riveillä, itkettää, mutta aika vähän. Se on enemmän täällä sisällä. Ihan kuin ukin kuoleman jälkeen että sormiin koskee. Nyt lisäksi jalkoihin asti ja välillä pelkään, että lakkaan hengittämästä. Minä en vielä ymmärrä, mutta entä sitten kun ymmärrän?
Kehitytin kesällisen filmirullan Huikarisen valokuvaamossa. Katselin niitä äsken. Niitä muutamia siellä rannalla otettuja ja ensimmäiseltä veneretkeltä. Liimaan Lainasinikasta yhden pienen mustavalkoisen rantakuvan tähän päiväkirjan väliin ja yhden veneessä otetun. Loput laitan kansioon ja arkkuun. Nyt itken.
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Ottoeinarin päiväkirjasta 1
Kaupunkisuunnittelija Ottoeinari istuu omakotitalonsa ullakkohuoneen kadulle päin antavan ikkunan ääressä ja katselee, kuinka kätevästi räkättiparvi tyhjentelee kapealla nurmikkokaistaleella rivissä kasvavien pihlajavanhusten marjaterttuja. Edessään hänellä on juuri aloitettu päiväkirja ja jo vuosikymmenien aikana täyteen kirjoitettuja vanhoja joita hän on seinänvieren puisesta arkusta esille nostellut.
Ollapa räkätti, tai tilhi –kurki perkele. Lähtisi tästä kupu evästä täynnä lentelemään etelämmäs, jonnekin vain, tai ihan minne vain. Ottoeinari joutuu kuitenkin heti korjaamaan ajatustaan lintujen päämäärättömyydestä. Eivät muuttolinnut ihan minne vain lennä. Niiden ikiaikaisiin tietojärjestelmiin on kirjautunut selkeä koodisto ja ne kyllä tietävät milloin mistäkin on lähdettävä ja minnekä lennettävä. Nykyihminen ei sellaiseen suunnistamiseen kykene. Navigaattorilta neuvoa kysyvät noloimmillaan kotikaupungissaankin eksyneet. Tekniikka ja muu helppous on tuhonnut kaupungistuneiden populaatioiden suunnistuskyvyt, vuodenaikojen ymmärryksen, paimentolaiskansojen jutaamisperinteet ja hylkeenpyytäjien vaistot. Ei moni edes tiedä, että Matinpäivän seutuun helmikuussa kutee matikka ja sen mukaan rysät olisi luotojen viereen pyytöasentoon ohjausaitoineen upotettava. Monikohan meistä olisi selviytyjä jos...
Ottoeinari kertaa avatun vihkon sivulle elämäänsä, että pääsisi ahdistavista ajatuksistaan. Vihkoset ovat olleet siihen tarpeellisia ja pelastaneet monilta, synkemmiltä päivien kuluilta kun töiden paineet ja sen tajuaminen, mille ihminen loppujen lopuksi tulevaisuuttaan rakentaa.
Synnyin syksyllä Kuubankriisin synkkänä päivänä, viidestoista lokakuuta tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäkaksi. Olin vajaan seitsemän vanha kun Neil Amstrong astui kuun kamaralle ja kun viisi vuotta myöhemmin täytin kaksitoista, aloin kirjoittaa päiväkirjaa. Niitä on nyt valokuvien ja muun henkilökohtaisen pikkutavaran kanssa samassa, itse tekemässäni puuarkussa yhtä monta kuin harteillani vuosia. Joinakin vuosina olen kirjoittanut useammankin täyteen ja vain armeijavuosi jäänyt niin, ettei ole oikein asiaa ollut.
Mutta tuntisiko sitä itsenä jo näin vanhaksi jos ei näita päiväkirjoja tapahtumineen olisi olemassa?
Ottoeinari aukaisee ikkunapöydälle erilleen nostamansa vihreäkantisen, nuhraantuneen päiväkirjan ja lukee sen sivuilta elämänsä ensimmäisiä päiväkirjamerkintöjä, huvittuu aluksi lauseenpötköistä ja muista kirjoitusvirheistä. Vakavoituu. Uppoaa lukemaan. Unohtaa mitä oli miettimässä.
Nyt on tiistai, 15.10.1974. isä on ulkona näkkyy tähän tuvan ikkunaan kun se laittaa saunapilkkejä pinnoon. äiti lähti viemään mummolle maitopäälärin ja leipää. mummo on kipeenä se oli kaatunu eilen kaivolla ja löi kylksä. ukki on kuolu. Se kuoli viime viikolla. löyty meijän navetan takkaa ja sitten minä itkin. Äitiki itki, ja pikkusisko. isoveli vain ei itkeny se kiipesi vintille lukamaan kirjaa. Mummo tuli ehtimään sano että ei ukkia ole nähny kun aamula. sitten etittiin ja minä ja isä löytettiin ukki makkaamassa siinä vasikoihen aitahakkaksen vieressä.
Minä en tiijä mitä nyt tekisin ylleesä vuolen puukolla uunin eessä tainu olen joksus tehä muutahin jos en tiijä mitä tekisin. minula on nyt vain se ukki ja ukin kuolema mielessä. tai tuntus että se on täälä rinnassa kun sormiinkin ihan sattuu. onko se ikävää niin ku ukki joskus sano kun sen pikkuveli oli hävinny viipurin takana sovassa. en ossaa sannoo. on vain tämmönen paha olo että en siitä äitillekään kertos kun äitille vain tulis kanssa paha olo takasin
Nyt alotin tämän vihkon ja nyt piirrän sivulle kuvan ukin saapaista kun ne näky sielä kuloheinässä ensiksi. siitä jäi kuva minun päähän siitä ukin ruumissta, ja kun isä käänsi ukin niin toinen silmä oli auki ja toinen puolikiinni ja huulet siniset ja korva oli kääntynyt ja painunun nurin kaksinkerroin eikä oijennu ja valkee tukka heilu hiljaa kun sitä tuuli vähän heilutteli ukin musta hattu oli lentänyt aitaseipään viereen ja oli vasikansontakasan päällä ihan variksen näköisenä. ukki oli kyllä viime viikkoisen näkönen muuten, niin kun se olis vain siihen köllähtäny mahalleen vahinkossa. silmät olivat ihan auki sitä ihmettelin mutta isä pyyhkäsi ne peukalolla kiini ja sitten ukki niinku nukku. isä pyyhkäsi vielä likatahranki pois ukin leuvalta onneksi oli nurmen päälle kaatunu niin ei menny nenä siihen liejusontaan. Minä rupeen nyt vuolemmaan. minula on uus puukko sitä oli ukki ollu tuomassa minulle syntymäpäivälahjaksi. se on ukin tekemä. ukki niitä tako pajassaan ja teki niihin hyvät puuponnet. tähän puukkoon ukki on kaivartanu minun nimen ja tämän päivän ja että paljonko minä täytän. Noniin minä nytten lopetan jatkan huomenna tai illalla. menen vuolemmaan. isä tuli sisälle.
Ottoeinari havahtuu, muistaa tuon syntymäpäivän. Ja puukon joka löytyy arkun sisäpuolelta, saranoillaan ylös kääntyvään kanteen tehdystä pidikerivistä muutaman lahjaksi saadun kynän, meisselin, viivottimen, pienen taskulampun ja saksien keskeltä. Hän ottaa sen käteensä kuin helposti särkyvän esineen, kääntelee ja mittailee sen kulunutta, puista pontta joka häviää isoon nyrkkiin ja vain kymmenien, tai satojen teroituskertojen kuluttama terä pistää esiin kämmensyrjän sivusta ja ukin tekemä syntymäpäiväkaiverrus erottuu enää vaivoin kädensijan tummuneesta puusta. Nahkainen tuppi on hävinnyt vuosien saatossa jonnekin, ehkä se oli jo niin kulunut, ettei puukko siinä pysynyt. Tai sitten se unohtui jollekin mättäälle onkireissulla.
Nyt on maanantai 21.10.74 ja ukki on pantu maan sisään viime lautantaina. ihan hiekkaa oli se hautapaikka ja kun isä ja setä lapiolla heittelivät sitä arkun päälle kuului vain semmonen suhkasu. joskus jyvälaarista semmoinen suhkaisu kuuluu kun sieltä otetaan viljaa viholaissäkkiin ja jyvät vierivät keskellepäin monttuun. nytten se vähän on parempi olokin kun vielä sillon kun ajattelin ukkia koko ajan kun se sinne ruumishuoneelle oli viety ja isä sano että se on siellä kylymässä niin säilyy hautajaisiin asti. mummo itki koko päivän lauvantaina sitten herkesi kun oli hauta ummessa ja seppeleet ja havut takasin siihen aseteltu. Sanoi mummo että nyt sitten vain ootellaan kun hän tuohon ukin viereen pääsee että ei siihen kauan varmaan mene. isä siinä otti mummoo hartioista ei sanonu mittään mutta isän poskille valu itkua ja se sitä rukkaskäellään aina pyyhkäsi. sitten Äiti otti isää ja mummoo käsistä kiinni ja mentiin seurakuntatalolle kahvia juomaan ja piirakoita syömään. Pappi käski ristiä käsiä ja seisomaan kun piti puhetta ukin taivaaseen pääsystä. mummo sano minulle kun istuin sen vieressä niillä leveillä penkeillä että jos kuka niin kyllä ukilla sinne paikka on varattu ei se paha immeinen ollut millonkaan minä olin sammaa mieltä eivät pahat ukit pikkupojille puukkoja lahjaksi tekisi.
Tännään perjantaina kun on 25 lokakuuta oli koulussa piirustusta ja käsitöitä minä niitä teen mielelläni. Ja puutöistä tykkään kanssa mutta niitä on keskiviikkona kaksi tuntia vain. Laskento on minulle vähän vaikea mutta kirjottamisesta ja laulusta tykkään. Vähän tämä kirjottaminen vielä on semmosta ja pilikkuja en vielä ihan ymmärrä mihin ne vois laittaa enkä pisteitä ja huutomerkkejä ja isoja kirjaimia en muista aina laittaa. Lauseet alan ymmärtää mitä ne ovatkin ja kun opettaja eilen niistä puhui enemmän niin jo enemmän sitten ymmärrän. ihmisten ja paikkojen nimet pitää muistaa aina alottaa isolla kirjaimella. Ja minua rupesi itkettämmään kun piti kirjoittaa harjoitukseksi tuttujen nimiä ja minä kirjotin Ukin nimen.
Muuten isä oli käyny aamula muikkuverkoilla ja paljon oli muikkuja. nyt äiti tekee muikkukukkoja ja panee ne yöksi uuniin hautumaan. kun tulin koulusta oli muikkukeitto ruokana. muuten tykkään kalakeitosta mutta ne muikun mätipallukat inhottaa ne eijole hyviä vaikka isä kyllä syöpi ja äiti. Ukkikin söi mielellään muikunmätiä ainakin jos oli muikut paistettuna voissa. kyllä se koko ajan ukki on ajatuksiin tulossa kun mitä vain yritän muuta ajatella.
Äiti on nyt kun on sunnuntai ilta 27 lokakuuta navetassa. se on vuosi 1974. isä vaihtoi eilen auton se on fiat 850 ja rekisteritunnus on KAJ-942 se on vihreä ja on tuossa aika lähellä ikkunaa halkopinon ja koivun välissä. Entinen auto oli fiat 600 ja punainen ja sen musta rekisterinumero oli KXZ-62. nyt rekisterilaatta on pohjalta valkoinen ja kirjaimet on mustat. ukki ajoi mopolla ja vielä toissa vuonna hevosen kanssa reellä mutta hevonen oli vanha ja se sitten kuoli kesällä ihan itekseen Notkolaitumella niin kuin ukkiki sitten syksyllä. olikohan ne saman ikäisiä ukki ja hevonen. isä meni vielä äsken ulos ja korjaa nyt ulkohuussin ovea kun sen saranat menivät poikki. tuuli nurin paiskasi. vaikka meile on tehty kyllä sisävessakin viime vuonna ja sauna siihen sammaan ja suihku kun purkivat ensin tuon Turkasen puoleisen seinän jossa oli sahajauhoja siellä sisällä melkein kokonaan ja sitten siitä takapihalle päin ne sauna ja vessa tulivat.nyt eivät näy Turkasen valot iltasella muuta kun saunan ikkunan läpi vähäsen. se ikkuna on maalattu sellasella kuuramaalilla umpeen
Pihanperällä isä haluaa aamulla huussissa istua sanoi äitille että sen avoimesta ovesta on katellu kohta kaksikymmentäkaheksan vuotta ilimojen vaihtumista. toisinaan isä lämmittää vielä ulkosaunankin ja kantaa kaivolta veit sinne. tänne tuli samalla aikaa kun uusi saunakin niin vesijohto keittiönurkkaan ja äiti saapi nyt huokasta vesienkannolta ja on meillä pyykkikonekin ja kaikki. on se hyvä äitille varsinkin. nytten eilen isä puhu että jos ens kesänä lämmitysremontin tekis mutta en ihan vielä sitä ymmärtänyt että miten. että purkaako se uunin ja jotain sen tilalle mutta miten se äiti sitten leipää ja kalakukkoja ja pullaa leipos. Kun Mummolaan tekivät remonttia minä olin paljon pienempi kun nyt ja siellä olin ukin kaverina kun työmiehet ja isä ja setä tekivät niitä isoja hommia. Ukin talo on hirsitalo ja nyt se on ihan erinäköinen kun sillon joskus mutta siellä on kyllä mukava olla mutta nyt ei niin mukava kun ukkia eijole ennää istuksimassa kiikussa lehteä lukemassa. mummohin on mukava mutta ei se juttele niinku ukki jutteli. antaa enimmäkseen kaikkia herkkuja ja kanamunia keittelee ja kiisseliä. mummon kiisseli on kyllä hyvvää. Nyt tuli isä sisälle ja äitikin kolistelee porstuassa. ulkona on jo pimeää isoveli on kamarissa ja pikkusiskolla on nukkeleikki tuvan nurkassa. se on ukin tekemä pikkusiskolle nukkekoti ja ukki teki siskolle pienen keinunkin ja minulle puuhevosen joka sekin keinuu. ukki oli kyllä semmoinen että ei sitten enää kukkaan tee meille näitä. isä ei kerkiä eikä setä. Ukkia minulla on ikävä. nyt menen nukkumaan kello on kohta kymmennen minuuttia yli seitsemän luen patjalla pikku Pietarin pihaa siitä on meillä huomenna lukeminen tunnilla. se on ihan hyvä kirja.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

