Näin päivätorkuilla unta Uudesta Guantanamosta.
Kiinan Hu Jintao, USA:n George W. Bush ja Pohjois Korean Suuri Johtaja Toveri Ylipäällikkö Kim Jong-il käyskentelivät aamutakkisillaan piikkilangoin aidatulla alueella. Paikka oli Guantanamo jos median välittämät kuvat paikkansa pitävät.
Aurinko nousi tiilisten hallintorakennusten takaa, oli alkamassa uusi, kuubalaiskaribialainen aamu.
Bush pesi hampaitaan aidanvieressä saaden sätkyn kieleensä sylkäistessään päin sähköistettyjä piikkilankoja. Jong-iliä näytti naurattavan, mutta Jintao nosti halveksivasti koipeaan ollen kusevinaan säkenöivään aitatolppaan.
Pitkän vankilarakennuksen kymmenet ovet alkoivat avautua.
Yhden parakin rappusille, varhaisaamun auringonkiloon, ilmestyivät ensin sotilassaappaat ja sitten täyteen sotisopaan pukeutunut musta mies. Ilmiselvä kongolainen lastenvärväri, sotapäällikkö Thomas Lubangahan se siinä kalashnikov kainalossaan.
Auringonvalolle irvistelevän Lubangan takaa kurkisteli paksunaamainen, zimbabwelainen Robert Mugabe Morgan Tsvangirain sukiessa hilsettä hänen hartioiltaan.
Toisesta avautuneesta ovesta harppoi kiivaaseen tahtiin Venäjän pääministeri Vladimir Putin perässään tärkätyin kauluksin ja kravattiaan oikoen hovipresidenttinsä Dmitri Medvedev. Ovensuuaukkoa jäivät vahtimaan Putinin Tsetsenian marionettihallitsija Ramzan Kadyrov lukuisine asemiehineen.
Kohta piikkilankojen eristämällä aukiolla oli väkeä enemmän kuin pakolaisaattueessa Norsunluurannikolta pohjoiskoilliseen. Aitojen välissä vilahteli vain kuuluisuuksia maailmojen hallitsijainpalleilta.
Eräästäkin nurkkauksesta, kädenmitan päässä Bushista, erottuivat Israelin Ohut Elmerin.., anteeksi -Ehud Olmerin, Shimon Peresin ja Tzipi Livinin huolestuneen oloiset hahmot. Ja kun unessa on kaikki mahdollista, kuulin heidän suunnittelevan pakotunnelia aidan alitse.
Ohut.., Ehud Olmer kaivoi juuri pukunsa povarista tunneliverkoston rakennepiirustuskäärön levittäen sen hiekalle aidan eteen, aivan G.W. Bushin jalkojen juureen. Kehaisi mies, että hänen salaiset agenttinsa olivat käyneet varastamassa ne gazalaisilta ruuankuljetustunneleiden rakentajilta Egyptin rajalla, Israelin armeijan pommittaessa lapsia kappaleiksi kaupungeissa.
Äkkiä alkoivat kaiuttimet pauhata.
Kaikenkielisin huudoin ääni julisti uuden päivän alkaneeksi. Seuraavaksi se alkoi selostaa lukujärjestystä, jonka mukaan paikallaolijoiden on tänäänkin elettävä. Kiinaksi kilahtelivat tiedot aamutoimien kestosta, ruokailuajoista ja iltapäiväkahvilla tarjottavien keksien laadusta -jos vangit ovat kiltisti!
Samat asiat junakuuluttajaa muistuttava ääni julisti zwahilin-, ranskan-, venäjän- ja muiden paikalla olevien kielillä. Arabian kohdalla ääni hieman takelteli, mutta taisin kääntää unissani kylkeä juuri silloin.
Aurinko nousi yhä ylemmäs. Uni jatkui.
Kaiutinäänen ohjailemana vangit kokoontuivat aukion keskelle. Suuri päivänvarjo rävähti jostakin kaiken ylle ja tuli miltei pimeää.
Viileä tuuli pyöritteli hiekkaa Fidel Castron ja Osama bin Ladenin lahkeille. Tämä horjuskeleva, toisistaan tukea ottava parivaljakko oli sysitty istumaan reunimmaisille paikoille, lähelle halvaantuneen Ariel Sharonin paksua ruhoa, joka rönötti paareilla Iranin uskonnollisen johtajan, valkokaapuisen Ali Khamenein säädellessä tiputuspullotelineessä olevasta hanasta nesteitä potilaan suoneen.
Jasser Arafatin haamunkäppyrä käkätteli kuin piirrossarjakuvahahmo Ahmed Ahne Sharonin paarien jalkopäässä. Näytti siltä, kuin se olisi nauttinut olemisestaan enemmän kuin yksikään muu paikallaolija.
Tämän kirjavan joukon etupuolelle, suurelle kankaalle heijastui elokuvaa maailmansodista, pommituksista, naisten joukkoraiskauksista sotakentillä ja päiväkotien räjähdyksistä tuusannuuskaksi pommikoneiden ylilentojen jälkeen. Väliin pauhasi Hitler, ja kohta Moskovan Punaiselta torilta mustavalkea Joseph Stalin.
Ja välillä kaatui kansaa konekiväärien paptuksen säestämänä kuin heinää pohjanmaalaisilla latosoilla.
Vankileirien saaristot, Siperian pakkaset ja Pol Potin armeijoiden tekemät raakuudet kynsien nyhtämisineen näytettiin penkeissään kiemurteleville maailmanjohtajille.
Napalmi paloi Vietnamin viidakoissa. Junat kulkivat. Keskitysleirien portteja availtiin, kaasukammioiden luukkujen saranoita voideltiin ihmisrasvalla, taustalla sankka savu nousi krematorioiden piipuista.
Väliin tömäytettiin atomipommi Hirosimaan ja Nagasakiin. Näytettiin, kuinka räjäytyksen syövyttämä lapsi juoksee yhä uudestaan ja uudestaan kuvaajaa kohti huutaen tuskaansa.
Mitään sotaa, mitään kauheutta ei aiottu olla näyttämättä tässä Uudessa Guantanamossa. Eikä yksikään nykyinen vanki pääsisi pois ennen kuin on kaiken näytettävissä olevan nähnyt.
Ja se, lupasi junaääni, kestäisi tasan kymmenen vuotta, kymmenen kuukautta, kymmenen päivää, kymmenen tuntia ja kymmenen sekuntia potenssiin 3!
Kiinan Hu Jintao, USA:n George W. Bush ja Pohjois Korean Suuri Johtaja Toveri Ylipäällikkö Kim Jong-il käyskentelivät aamutakkisillaan piikkilangoin aidatulla alueella. Paikka oli Guantanamo jos median välittämät kuvat paikkansa pitävät.
Aurinko nousi tiilisten hallintorakennusten takaa, oli alkamassa uusi, kuubalaiskaribialainen aamu.
Bush pesi hampaitaan aidanvieressä saaden sätkyn kieleensä sylkäistessään päin sähköistettyjä piikkilankoja. Jong-iliä näytti naurattavan, mutta Jintao nosti halveksivasti koipeaan ollen kusevinaan säkenöivään aitatolppaan.
Pitkän vankilarakennuksen kymmenet ovet alkoivat avautua.
Yhden parakin rappusille, varhaisaamun auringonkiloon, ilmestyivät ensin sotilassaappaat ja sitten täyteen sotisopaan pukeutunut musta mies. Ilmiselvä kongolainen lastenvärväri, sotapäällikkö Thomas Lubangahan se siinä kalashnikov kainalossaan.
Auringonvalolle irvistelevän Lubangan takaa kurkisteli paksunaamainen, zimbabwelainen Robert Mugabe Morgan Tsvangirain sukiessa hilsettä hänen hartioiltaan.
Toisesta avautuneesta ovesta harppoi kiivaaseen tahtiin Venäjän pääministeri Vladimir Putin perässään tärkätyin kauluksin ja kravattiaan oikoen hovipresidenttinsä Dmitri Medvedev. Ovensuuaukkoa jäivät vahtimaan Putinin Tsetsenian marionettihallitsija Ramzan Kadyrov lukuisine asemiehineen.
Kohta piikkilankojen eristämällä aukiolla oli väkeä enemmän kuin pakolaisaattueessa Norsunluurannikolta pohjoiskoilliseen. Aitojen välissä vilahteli vain kuuluisuuksia maailmojen hallitsijainpalleilta.
Eräästäkin nurkkauksesta, kädenmitan päässä Bushista, erottuivat Israelin Ohut Elmerin.., anteeksi -Ehud Olmerin, Shimon Peresin ja Tzipi Livinin huolestuneen oloiset hahmot. Ja kun unessa on kaikki mahdollista, kuulin heidän suunnittelevan pakotunnelia aidan alitse.
Ohut.., Ehud Olmer kaivoi juuri pukunsa povarista tunneliverkoston rakennepiirustuskäärön levittäen sen hiekalle aidan eteen, aivan G.W. Bushin jalkojen juureen. Kehaisi mies, että hänen salaiset agenttinsa olivat käyneet varastamassa ne gazalaisilta ruuankuljetustunneleiden rakentajilta Egyptin rajalla, Israelin armeijan pommittaessa lapsia kappaleiksi kaupungeissa.
Äkkiä alkoivat kaiuttimet pauhata.
Kaikenkielisin huudoin ääni julisti uuden päivän alkaneeksi. Seuraavaksi se alkoi selostaa lukujärjestystä, jonka mukaan paikallaolijoiden on tänäänkin elettävä. Kiinaksi kilahtelivat tiedot aamutoimien kestosta, ruokailuajoista ja iltapäiväkahvilla tarjottavien keksien laadusta -jos vangit ovat kiltisti!
Samat asiat junakuuluttajaa muistuttava ääni julisti zwahilin-, ranskan-, venäjän- ja muiden paikalla olevien kielillä. Arabian kohdalla ääni hieman takelteli, mutta taisin kääntää unissani kylkeä juuri silloin.
Aurinko nousi yhä ylemmäs. Uni jatkui.
Kaiutinäänen ohjailemana vangit kokoontuivat aukion keskelle. Suuri päivänvarjo rävähti jostakin kaiken ylle ja tuli miltei pimeää.
Viileä tuuli pyöritteli hiekkaa Fidel Castron ja Osama bin Ladenin lahkeille. Tämä horjuskeleva, toisistaan tukea ottava parivaljakko oli sysitty istumaan reunimmaisille paikoille, lähelle halvaantuneen Ariel Sharonin paksua ruhoa, joka rönötti paareilla Iranin uskonnollisen johtajan, valkokaapuisen Ali Khamenein säädellessä tiputuspullotelineessä olevasta hanasta nesteitä potilaan suoneen.
Jasser Arafatin haamunkäppyrä käkätteli kuin piirrossarjakuvahahmo Ahmed Ahne Sharonin paarien jalkopäässä. Näytti siltä, kuin se olisi nauttinut olemisestaan enemmän kuin yksikään muu paikallaolija.
Tämän kirjavan joukon etupuolelle, suurelle kankaalle heijastui elokuvaa maailmansodista, pommituksista, naisten joukkoraiskauksista sotakentillä ja päiväkotien räjähdyksistä tuusannuuskaksi pommikoneiden ylilentojen jälkeen. Väliin pauhasi Hitler, ja kohta Moskovan Punaiselta torilta mustavalkea Joseph Stalin.
Ja välillä kaatui kansaa konekiväärien paptuksen säestämänä kuin heinää pohjanmaalaisilla latosoilla.
Vankileirien saaristot, Siperian pakkaset ja Pol Potin armeijoiden tekemät raakuudet kynsien nyhtämisineen näytettiin penkeissään kiemurteleville maailmanjohtajille.
Napalmi paloi Vietnamin viidakoissa. Junat kulkivat. Keskitysleirien portteja availtiin, kaasukammioiden luukkujen saranoita voideltiin ihmisrasvalla, taustalla sankka savu nousi krematorioiden piipuista.
Väliin tömäytettiin atomipommi Hirosimaan ja Nagasakiin. Näytettiin, kuinka räjäytyksen syövyttämä lapsi juoksee yhä uudestaan ja uudestaan kuvaajaa kohti huutaen tuskaansa.
Mitään sotaa, mitään kauheutta ei aiottu olla näyttämättä tässä Uudessa Guantanamossa. Eikä yksikään nykyinen vanki pääsisi pois ennen kuin on kaiken näytettävissä olevan nähnyt.
Ja se, lupasi junaääni, kestäisi tasan kymmenen vuotta, kymmenen kuukautta, kymmenen päivää, kymmenen tuntia ja kymmenen sekuntia potenssiin 3!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti