Päiväkirjapäivä 2.2.2009...

...on jälleen käsillä. Kymmenen vuotta sitten kirjoitin viimeksi saman otsikon alla, kuten teki 23 000 muutakin suomalaista.

Minua ei hirveästi hotsittaisi kirjata muistiin omia arkiaskareitani edes tämmöisenä päivänä, jona ihmisten toivotaan niin tekevän.

Yritän silti jotakin, koska koen, ettei elämäni kovin tavanomaista taapertamista kuitenkaan liene. Laitan ainakin kaljuni alla kulkevia ajatuksia näkösälle. Pieniä tapahtumia kai ne ovat nekin.
Klo on siis jotain 05.25, lehdet on haettu tienvarren laatikosta, kahvit keitetty ja puurokattila laitettu tulille.

Mihin suuntaan on maailma kallistunut kymmenen vuoden aikana?

Ei yhtään mihinkään, jos katsoo rajattomin lasein eikä tuijota tietotekniikan kehitykseen, joka sekin on suurelta osin pelkkää huijausta; bittisormen kutitusta evoluution emättimessä.

Sotia kansakuntien kyläpäälliköt osaavat yhä järjestää. Naamioida vaikuttimiaan niin, että tappokoneistojen toimet näyttävät oikeutetuilta.

Murhaamisten jälkipuinteja ei sotahullujen tarvitse pelätä, sillä niiden syitä ja oikeutuksia pohtimaan heräävät komiteat vasta vuosikymmeniä myöhemmin. Sotiin syylliset ovat silloin jo kuolleet ja sama se sille sitten.

Ei elossa olevaa Ehud Olmertiakaan tai vastapuolen Hamasin julmureita saada Israelista Haagiin, vaikka heidän kätensä ovat lionneet jo kauan kyynärpäitä myöten kranaattien repimistä, viattomien haavoista vuodatetuissa täysinäisissä veritynnyreissä.

(Hesari 2.2.09)

Niin saa eläkeläinen George W. Bushkin rauhassa rapsutella terrierinsä kaulapannan kirppuista alusta maatilallaan ja kuvitella olleensa oikeassa valheelle pedatun Irakin sodan suhteen.

Joku kylläkin jo laskeskeli, että Bushin ansiosta Irakin valtion viime vuoden budjetti päätyi 50 miljoonaa (vai oliko peräti 50 miljardia?) voiton puolelle. Se tunteeton kouho ei kuitenkaan osannut jakaa summaa niin, että tietäisimme myös tapporahan per capita niille sadoilletuhansille siviileille, joita tämäkin invaasio tuotti hiekkaan haudattavaksi. Ehkä se voisi olla samaa luokkaa, kuin joku oravannahka viisikymmentä vuotta sitten Kuopion torilla.

Venäjällä taasen ei Vladimir Putinin päässä vilahtanut minkäänlaista katumuksen kujerrusta venäläisen valtioterrorin ylläpitäjänä, kun kävi suutelemaan uuden ortodoksipatriarkan karvaisia poskia Moskovassa eilen. Suitsukkeilla ihmisten itkut Tsetseniassakin ovat jumalan silmien edessä pois pyyhityt.
Joku afrikkalainen Thomas Lubanga raahataan oikeuden eteen syytettynä rikoksiin ihmisyyttä vastaan, joka oikein onkin. Mutta hän on ollut vain räkäpääpatruuna tykinpiipun suulla, pelkkä verenhajun huumaama asejobbari ja mitätön lapsisotilaiden värväri asejättien syytäessä kaikenlaisia torrakoita halukkaille hänen kaltaistensa välikäsien kautta.

Se, että hyödykkeitä ei ole vaihdettu enää vuosisatoihin tarpeellisiin hyödykkeisiin vaan tunteettomaan kultaan, timanteihin ja rahaan, on sokeuttanut maailman tyystin. Näihin Telluksen runneltuihin silmäkuoppiin ei kovin kauaksi aikaa valo syty edes Barak Obaman kaltaisen ilmestyksen myötä.
Jahas, riennämme ajassa! Klo on jo 06.27 ja menen herättelemään vanhimman, ekaluokkalaisen poikani aamupuurolle. Lähden hänen kanssaan liikkeelle puolen kahdeksan paikkeilla. Otan eräältä pysäkiltä pari kongolaista pakolaispoikaa kyytiin, nakkaan sitten oman koululaiseni kolmen kilometrin päässä olevaan opinahjoon. Sen jälkeen koukkaan vielä pienen mutkan, jonka varrelta noukin yhden nuoren tytön mukaani.
Seuraavaksi ajelemme Opistolle, reilun 30 kilometrin päähän. Siellä kokoontuu jälleen muutama kotimainen, sekä 26 eri kansallisuutta olevaa muuta opiskelijaa ottamaan oppia suomalaisesta yhteiskunnasta, matematiikasta ja kielistä.
Luettelenpahan maatkin joista heidät on mierontielle murhauhkauksin saateltu: Nepal, Kambozha, Kongo, Norsunluurannikko, Somalia, Irak ja Afganistan.

Palaan päivittämään tämän myöhemmin. Otan ehkä valokuvia talvisesta maisemasta, huuruisista puista tai harakan jäljistä hangella.
Klo 12. Harakan ja kissan jäljet limittyvät
Aamupäivä on opiskeltu polynomilaskuja ja yhteiskuntapolitiikkaa.
Tauolla keskustelin somalialaisen A:n kanssa hänen kotimaahansa valitusta uudesta presidentistä. Asiasta oli uutisoitu useammassakin lehdessä ja internetissä:
"Maltillinen islamisti nousee Somalian johtoon
Maltillisen islamistiopposition johtaja Sheikh Sharif Ahmed nousee Somalian uudeksi presidentiksi. Ahmed sai riittävän ääntenenemmistön Somalian parlamentin äänestyksessä varhain aamulla.
31.1.2009 Ulkomaat"

A:lla on oman maansa tapahtumista ja taustoista tietoa, joskin niihinkin faktoihin sisältyy kahleita, jotka muodostuvat sotivien kansakuntien yllä lepäävistä pimennysverhoista.

Toinen aihe, josta vaihdettiin muutama hajalause oli, että Venäjällä muslimit ovat muutaman kymmenen vuoden sisällä enemmistönä. Tavallinen venäläinen syö ja juo itsensä hengiltä. Keski-ikä on jo nyt alentunut huomattavasti.

Siitä A muslimina oli olkiaan kohautellen kahtalaista mieltä. Jos ymmärsin oikein, hänen ohjekirjassaan, Koraanissa, ei toivota omalla kustannuksella onnettomuutta kenellekään toiselle.Lounaana oli kasvispihvejä, perunaa, jauhelihakastiketta, salaatteja.., aivan liian paljon hyvää fyysiseen kulutukseen nähden. Aterioitsin nepalilaisten ja kongon poikein kanssa samassa pöydässä.
Pöydässä suolalle löytyi monta nimitystä. Nepaliksi nun, ranskaksi sel, swahiliksi chumvi, khmeriksi om-bel ja somalinkielellä wilix tai cusbo.
Katselin näitä ihmisiä. Maailman eri laidoilta vaeltaneita pakolaisia. Tiedän heidän taustoistaan jo aika paljon koska olen heidän kanssaan ollut kohta puoli vuotta päivittäin tekemisissä. Muutamasta olen tehnyt lehtijutunkin.
Jokaisella heistä on omat tapansa, tottumuksensa eivätkä he oikeastaan erotu suomalaisesta muuten, kuin ihonvärinsä vuoksi, nepalilaiset eivät edes sen osalta. Norsunluurannikon autopeltiseppä, mustapintainen KB kävisi huumorinsa puolesta aivan hyvin Joensuun torilla lörtsyjä myyvästä savokarjalaisesta maanviljelijästä.
Olen ajatellut kevään mittaan tehdä haastattelukierroksen heidän joukossaan. Otan jokaiselta, joka vain suostuu, kertomukset digitallentimelle semmoisena kuin ne tulevat. En tiedä, onko minulla niille käyttöä, mutta joku saattaa joskus tarvita. Ehkä lisään omaan tarinaani näistä aineksia, tiedä häntä. Arkistoon elämäntarinat joka tapauksessa täytyy saada sitten aikanaan.
Luultavasti näin laajaa otosta kukaan muu ei maahanmuutttajien ja pakolaisten joukoissa ole Suomessa tehnyt?
Klo 13.30
Sovin tekstiviestein serbitaustaisen painivalmentajan kanssa valokuvaussessiosta torstai-illan harjoituksiin.
Iltapäivällä juttelin norsunluurannikkolaisten kanssa. A-B halusi valokuvaan opettajan kanssa ja että tulostan hänelle siitä a4:n kokoisen kuvan kehystettäväksi.
Maahanmuuttajat ovat innokkaita opiskelijoita. Itse ajattelen aika kriittisesti opetushallituksen joustamatonta linjausta, jota noudatetaan, kun heille taotaan päähän yläasteen oppeja. Suomen kieli ehkä olisi tärkein.
Mutta joukossa on kuitenkin sellaisia, joilla on hyvät edellytykset jatkaa opiskeluja yliopistossa, korkeakoulussa ja muissa ammattiin valmistavissa paikoissa. Silloin yleistietoutta antava opiskelujakso lienee ensiksi paikallaan.
Monella on entuudestaan melkoinen koulutusputki taustalla. Jotkut taas olisivat ihan siltään valmiita jatkamaan omassa maassaan opittuja taitoja omissa ammateissaan.
Aika synkkänä näen tästä joukosta muutamalle tulevaisuuden maassamme. Nyt, kun päälle painava lama vie leivän jo maassa olevilta, on uusien tulokkaiden yhä vaikeampaa rekrytoitua tarpeeksi joutuisasti työmarkkinoille. Eräästä nepalintyttärestä tulisi kyllä topakka emäntä jonnekin maatilalle...
Eniten minä ajattelen sitä, että heitä on jo lähtömaissa kiusattu omaisten menetyksillä, julmuuksien näkemisillä ja epävarmuudella, että riittäisi jo.
Saavat halla-aholaiset irvailtavaa näistäkin pakolaisaalloista, joita maahamme monen konfliktipesäkkeen vuoksi on jälleen rantautumassa.
Opistolta ajelin yksikseni klo 16. maissa kaupunkiin. Kävin kaupasta hankkimassa pienen kolikkopussi, koska entisen revenneestä saumasta eurot valuivat taskunpohjalle.
Kotona oli vieraita saapusalla. Anoppi kälynsä kanssa oli tuonut yökylässä olleet nuorimmat vintiömme takaisin kotiin. Vesselit paiskautuivat heti ovella syliin ja kalkatus oli entisenmallista.
Iltatoimet menivät jotenkuten tavalliseen tapaan. Lämmitin takkaa ja kävin lasteni kanssa saunassa. Pojat söivät jäätelötuutit lauteilla. Heistä se on hauska juttu. Mr G, 1,5 v. kylläkin sotki tuutillaan lauteet pestävään kuntoon, mutta mitäs pienistä.
Vaimo kävi iltalenkillä ja samalla kaupassa. Toi leipää, juustoa ja pakastepizzan jota lämmitteli iltapalaksi.
Luin isoimmille pojille lastenlorukirjaa. P, 4 v. nukahtikin helposti, mutta E, 7 v. tuli vähän ajan päästä silmiään hieroen sanomaan, että koko ajan mielessä pyörii kolmisilmäinen jättiläinen. Lupasin, että saa mennä äidin ja G:n viereen ja minä kannan sitten omalle petille jahka nukahtaa.
Klo alkaa olla puolenyön korvilla. On aika lopetella. Enemmänkin asiaa olisi ollut, mutta ei aikaa kirjata asioitaan ylös, enkä nyt jaksa enempiin muisteluihin ruveta. Ajatusten kanssa enämpi kuitenkin kuljeskelen. En tekemisten vaikka niitäkin riittää.