sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Kolumbusten löytöretkien tulokset...

...alkavat nyt näkyä.

On maksun aika, kalpeanaamat!

Lajiaatelimme itse itsensä nopeuttama evoluutio saavuttaa kulminaatiopisteensä lähivuosikymmeninä.

Siis ihan huomenna.

Muuten siihen olisi ilman eurooppalaista, ahnetta haarautumaa kulunut vielä joitakin tuhansia vuosia.

Maailmanääriin halajaneet kolumbukset tekivät omille, tuleville sukupolvilleen möröntyöt tuhottuaan ensin etnisten kansojen insfraktruktuurit, alkuperäisuskonnot, tavat ja ennen kaikkea ekosysteemit, joista Greenpeace :n jäsenet tuskin osaisivat edes unta nähdä.

Kalpeanaamojen laivastoarmadat, jotka purjehtivat valtamerien ylitse, veivät mennessään raamattuja, rihkamaa, tauteja ja aseita. Rantautuessaan he alkoivat välittömät hornantyönsä murhaten muutamien vuosisatojen kuluessa satojen miljoonien intiaanipopulaatiot, viidakoiden lukemattomat heimot ja kansat. Ryöstäen kaupantekijäisiksi kaiken, millä arvelivat olevan rikastuttava vaikutus kaukaisessa kotimaassa heille itselleen.

Törkeimmät tollukat katkoivat bygmien päitä, syötättivät niistä kudososat termiiteillä ja aikanaan kotiuduttuaan, kumipuun oksan nokkaan kiilattua, kuivanutta kalloa esitellen pääsivät kertomaan viidakoissa kokemiaan kauhujuttuja daameille, joiden hamosten alle mieluilivat köyrimään kupan syömine killuttimineen.

Takaisin soudellessaan näiden ryövärijoukkioiden lastina myrskyisillä ulapoilla huljusi kansien alla kuivuneiden kallojen lisäksi kultaa, timantteja, kahvia, kaakaota, tupakkaa ja orjia.

Niistä ajoista alkoivat loputtomat orjuutusten, murhien, nöyryytysten, ku lux xlanien, keskitysleirien ja salamurhien ajat.
Ja "Homma" jatkuu.
Googlen takapihojen tunkionkupeille on tietotekniikan evoluution kehityksen myötä syntynyt bloggaajien heimo, jonka käsikirjan jakeet kehottavat jäseniä pitämään yllä internetin virtuaali-imperialistien maailmanherruusunelmia tulevaisuutta silmälläpitäen.

Mutta jos kärsii ehdottaa, kehottaisin ajattelemaan kolonialismin ja imperialismin historiaa hieman kauemmaksi kuin mitä lähipankin tiskillä tai äänestyskopissa aivopestään ajattelemaan.

Tämänpäivän maihinmuuttojen seuraukset ovat eurooppalaisten itsensä alullesiittämiä. hedelmöityksen ajankohdaksi lienee helposti laskettavissa ne aamujenkoitot, kun tulevien seikkailukertomusten satuhahmosta, Kolumbuksesta legendaa leivottiin.

"Minkä taakseen jättää, sen eestään löytää."

Nyt, kun on kerrattu pienesti se, mitä valkoinen herrakansa on viidakoissa aikoinaan harrastanut, kyselen vittuillakseni asiaakin.

Tulevatko tämänpäivän maailmanvalloittajat ase kourassa ja uhkaillen meidän haljunväristen, lumenlyömien aamiaispöytään?

Kiipeävätkö he naulaamaan lippujaan pormestarien virka-asuntojen ornamentteihin valloitettuaan pääkaupunkiemme sydämet?

Raiskaavatko miespuoliset saapujat lentoemännistä alkaen kaikki naisemme maamme ilmatilaan saavuttuaan?

Nakkelevatko he lapsiemme päitä majojemme nurkkapieliin kuten omat esi-isämme satoja vuosia sitten, rantautuessaan Afrikan mantereelle ja kohdatessaan "hurjia villi-ihmisiä" ja heidän rumasti irvistelviä pakanakakaroitaan?

Mitä nämä valkoihoisten aseistamilla, kotimaidensa sotatantereilla kiusatut pakolaiset ovat meiltä viemässä?

Lastaavatko he autojobbarihuijareilta ostamiensa, 300:n euron corollien peräkontteihin viisi harkkoa Kittilän kultakaivoksen kultaa kerrallaan ja alkavat rahtiliikenteen Suomesta Afrikan mantereelle?

Sitovatko naisiamme turvavöillä näiden samaisten autonkoslien penkeille vieden heidät seksiorjikseen, kuten valkoihoiset tekevät bussilastilliselle lapsia, nuoria tyttöjä ja naisia joka ikinen päivä jossakin päin Eurooppaa?

Katsokaa heitä, mitä he ovat tulleet meille tekemään.

Katsokaa, mitä he meiltä ovat viemässä.

Avatkaa kylmänotkolaiset silmänne, perkele, ja katsokaa.

He ovat tulleet lunastamaan heiltä vuosisatojen aikana vietyä omaisuutta, arvokkuutta, ihmishenkiä.

He tekevät sen riippumatta siitä, mitä mieltä me ollaan.

Muutos on alkanut jo vuosikymmeniä sitten. Nyt se tekee nopeutetun pyrähdyksen, sillä maksun aika on käsillä, eräpäivä ohitettu ja evoluution näkymätön käyrä on hiipinyt rajalle, jolta ei paluuta ole.

Tämä on niitä asioita, joille ei järjestäytynytkään yhteiskunta mitään mahda. Luonnonpeli on peliä, jota finanssihermannit eivät taida, vaikka heidän esi-isiensä sormet olisivat pelin tämänlaisen käänteen alulle laittaneetkin.

Verenvaihto.

Ilman verenvuodatusta!

Haluaisin olla nuorin poikani nyt, että näkisin muutaman kymmenen vuoden päässä olevat muutosten tulokset.

2 kommenttia:

Kekke kirjoitti...

Se kirjoitetaan "pygmi"

Muuten en nyt saa ihan kiinni tämän jutun pointista. "Musta mies tulee, syö kaiken ja käy taloksi ja se on OIKEIIIIIN"?

Valto-Ensio kirjoitti...

Ei, kun sille on aivan sama missä pöydässä kukin täällä ("ajassa") käydessään pottunsa hotkii, kenen huussiin paskoo ja mitä venettä keikuttaa. Eiväthän eräät sitäkään käsitä, että kädet, jotka täällä tosiasiassa rohmuntaa omiksi eduikseen suorittavat, kokonaisia kansakuntia ja valtioita kyykyttävät, ovat jonkun muun käsiä, kuin kadunkulmien kerjäläisten.