Siis ei se olekaan geeniperimämme joka nyrkin laittaa heilahtamaan. Viittaan edelliseen kirjoitukseeni jossa olin samaa mieltä englantilaisen Duttonin kanssa, että sisäsiittoinen kansamme on haurastunut perimältään jo kuin ydinvoimaloiden käytetty uraani, joka vielä säteilee vaikka köyhtynyttä jätettä onkin.
Luin vastakommentteja sieltä ja täältä ja vakuuttavastihan kotimaiset kirjansa lukeneet haasteeseen vastasivat ritistellen antropologi Edwart Duttonin mielipiteineen lattianrakoon kuin russakan. Mitäpäs se vierasmaalainen ukko suomalaisista tietäisikään. Sillä kun ei ollut yhtään linkkiäkään laittaa juttuun mistä hänen tietolähteitään olisi käynyt tarkistelemaan. Mitä nyt vähän huitaisi historiantutkija Anthony Uptoniin ja psykologi Edward Milleriin. Jälkimmäiseen varmaankin siksi, koska tällä on niin hyvä etunimi.
Mutta onkos sillä väliä, mikä syyksi laitetaan yhteiskunnassa kylkiluita katkovien nyrkkien taustatekijöiksi? Ei itse yksilö, se karvaisen käsivartensa vauhtiin saanut lähde kuitenkaan hoitoon vaikka tietäisi kontrollin olevan paikallaan kun omat aivot eivät riitä hillihtimien paineluun.
Eilenillallakin joku ihan tuossa naapurikankaalla heilui pyssyn kanssa niin että poliiseja parveili kaupungilla kuin Harlin olisi elokuvaa ollut tekemässä. Luin netistä, että parhaillaankin Joensuun Rantakylässä poliisi piirittää aseen kanssa heilujaa ja Suonenjoella viikon alussa pamautti eräs tyyppi talonsakin poistuessaan täältä elävien kirjoista. Sain tietää, että samaisella hepulla on ollut väkivaltaisen käyttäytymisen geeni liipaisinsormessaan koko ikänsä. Olipa isänsäkin kanssa parikymmentä vuotta sitten haulikon avulla selvitellyt välejään.
Melkein jok’ikinen päivä jossakin nyrkitetään, ammutaan, puukotetaan, itsemurhataan. Tätäkö ne vastaväittäjät väheksyvät ja kääntävät päitä verisammioista pois päin kun joku yrittää ehdotella vaihtoehtoja väkivallan syille?
Jostakinhan sen on johduttava vaikka hyvinvointivaltiossa asutaankin ja töihin ajetaan autoilla kolmen kilometrin matka.
Sama se, onko rahaa tarpeeksi vai pitenevätkö leipäjonot, suomalainen mies voi pahoin ja potkii, nyrkittää, puukottaa ja ampuu joka tapauksessa. Naisiinkin väkivalta on jo jonkin verran siirtynyt, mutta edelleen vähäisessä määrin.
Toki suomalainen mies haluaisi, että nainenkin tarttuisi aseeseen hanakammin. Olisihan sen kanssa mukavampi tapella jytistellä kun olisi edes vähän vastusta.
Laitetaan siis emoihmisetkin armeijan harmaisiin. Siellä ei ainakaan mitään lällärijuttuja koskaan ole opetettu kuin rekvisiitaksi. Murhaamiseen tähtäävää toimintaa kaikki tyynni ja kun tositoimiin ryhdytään niin samanlaista punaista sieltä kurkunviillosta lähtee olipa sukupuoli kumpi hyvänsä.
Yksi vaihtoehto tietenkin olisi, että lopetetaan suomalaisten miesten tekeminen.
4 kommenttia:
Sisäsiitoisuuteni myönnän, väkivaltaisuutta en.
Ajattelen näihin väkivallan tekoihin olevan kaksi syytä; liiallinen alkoholi tai mielenterveysongelmat, joskus molemmat.
Ahdistusta ihmisillä varmasti riittää tässä epävarmuuden maailmassa.
PS. Ethän vain ole niitä heavy-rockareita, kun sinulla on tuollainen kirjoitus nyrkissäsi?
Riku, minä olen joutunut lyömään elämässäni vissiin kolme kertaa. Kouluaikana kun isot pojat kiusasivat, ja porukalla hakkasivat minua ja veljeäni, löin erästä niistä (kylän baarin rappusille nousten, että yletin) niin lujaa, että siltä meni naama aivan muusiksi eikä se tullut ainakaan viikkoon kouluun. Pelkäsin hirveästi, että se kuoli.
Paljon, paljon myöhemmin olin Levi-hotellissa työnantajan tarjoamilla harjakaiskoctaileilla ja vessassa pisuaariin lorotellessani joku kävi takaa päin kimppuuni karjaisten: "Nyt nussitaan!". Minä riuhtaisin itseni irti, käännyin ja lasautin mitään ajattelematta sitä tyyppiä, huomattavasti suurempi kuin minä, keskelle otsaa. Se örähti kuin kirveestä saanut mullikka ja tuupertui lattialle. Nenästa alkoi valua verta, mutta kun kokeilin valtimoa, se kyllä tykytti ja muutenkin miehulainen siinä äännähteli. Raahasin hänet kainaloista vessanpytylle istumaan, oikaisin ravattini (pissimässä olleen pippelini olin laittanut jo takaisin vetoketjun taakse) kuin James Bond ja laitoin särkyneen nyrkkini pikkutakin taskuun pujahtaen muiden ihmisten joukkoon joka aulasta perälehtereille saakka edestakaisin velloi.
Baaritiskiltä sitten seurasin vessanovea silmä kovana ja kohtahan sinne meni yksi asiakas joka ryntäsi heti takaisin hakien portsarin. Pian ovenvartija talutti päätään pitelevän kaverin sieltä ulko-ovelle ja kun en malttanut olla enää paikallani, menin seuraamaan tilannetta lähempää. Ulkona oli vapaa taksi, mies talutettiin siihen ja taksin takavalot häipyivät kohta Lapin tummuvaan yöhön.
Minun juhlatuuleni oli kyllä siltä illalta sitten pilalla ja mietin usein vieläkin, että kuinkahan se mies aivotärähdyksestään (vähintään) selvisi.
Arvelin sitäkin, että kaveri siinä pisuaarin äärellä takaa päin luuli minua joksikin tuttavakseen ja halusi pilailla?
Minulle siitä iskusta kehittyi peukalonniveleen kipeä nivelrikko joka vaivaa edelleen. Miten lie silleen, että peukaloon?
Isävainaa, sodan käynyt ja monissa liemissä denaturoitu sanoi joskus, että jos ei ehdi karkuun ja pitää lyödä, niin sen lyönnin on oltava niin kova, ettei enempää tarvita.
Kai se on viitakon laki? En kyllä itse pidä sellaisesta.
Enkä ole heavy-miehiäkään, en. Yle 1 on kanavani.
Teksti nyrkissäni (mistä arvasit, että se on minun?) on ihan kirjoitustani varten vesiliukoisella tushilla kirjoitettu.
Arvasin, että tatuoijalla käyt vasta kun hankit sen "Ozzy"-tekstin!
Tuollaisia olosuhteiden aiheuttamia lievähköjä väkivallantekoja tuskin lasketaan. Toisaalta en siinä mielessä ole oikea ihminen arvioimaan, että Berlusconin turpaansaantiakin hohottelin useampaan kertaan.
Tuohon edelliseen kommenttiini en tuon perusteella tee muutoksia, mutta muuten tarkemmin ajateltuani siirrän tuon "ahdistuksen" kolmanneksi aiheuttajaksi, joskaan ei kahden tärkeimmän veroiseksi.
Jätin näköjään kysymykseesi vastaamatta: muistelisin että tuo villapaita on ollut jossain aiemmassa kuvassa, josta olen tulkinnut kuvan esittävän sinua.
Lähetä kommentti