Oma napa lähinnä. Ja vain toista voi turpaan lyödä.
Sunnuntain (21.2.) Hesarissa pohtii toisen maan kansalainen, Suomessa asuva antropologi Edward Dutton suomalaisen ihmisen geeniperimästä ja kulttuurista johtuvaa väkivaltaisuutta.
Kauempaa tuleva näkee paremmin ja uskaltaa sanoakin kuinka asia on. Muuten saa selkäänsä kuin Sofi Oksanen joka aukaisi suunsa samasta aiheesta Tanskan vierailullaan.
Tämän kulttuurin sisällä, sen ytimessä kasvaneena ja eläneenä allekirjoitan Duttonin väittämät ja Sofi Oksasen mielipiteen. Suomalainen ei puhu eikä pussaa ja jos pussaa, on homo, pehmoisiksi kategorioitu tai hulluna päissään. Ja pussaamisensa jälkeen katuu jokatapauksessa.
Antropologi Edward Duttonilla on myös ehdotuksia joilla yhteiskunta voisi vähentää väkivaltaisen geeniperimämme aiheuttamia pahoinpitelyjen, murhien ja itsemurhien määriä. Yksi ehdotuksista koskee terveydenhullon piirissä toteutettua, riskiryhmien konrollointia säännöllisillä lääkärissä käymisillä.
Tällä kohden kyllä tulee stoppi. Ensinnäkin kokoomuspolitiikka on viemässä terveydenhuoltojärjestelmän ja hyvinvointivaltion sellaiseen saneeraukseen, ettei rahattomalla sen piiriin pääsemiseksi ole mitään mahdollisuutta. Toisekseen särkyneiden synapsiensa vuoksi nyrkkeihinsä turvautujaa ei hevillä lääkäriin saada kun ei se mene muutenkaan ennen kuin pää kainalossa, tai sitten eläkkeelle päästessään jolloin kivut ovat jo niin sietämättömiä (ja viimeinkin on aikaa) ettei ilman kipulääkkeitä saa öitään nukutuksi.
Suomalaisen ristiriitaisuus tulee hyvin esille siinä, kun toisaalta pitää olla karski, mitään pelkäämätön uhoaja, mutta toisaalta sitten kadutaan syvästi humalapieksämisiä, mutta suin surminkaan väkivaltaisen käyttäytymisen syistä ei ulkopuolinen saa diagnoosia tehdä. Ja jos suomalaisella ei ole purkautumistietä puukolla toista pistämisen kautta, hän heiluu kohta narunjatkeena kotitalonsa räystäässä.
"Perkele, minun piätä et tule kopeloemaan!"
Duttonin kolumnin viimeisessä kappaleessa sanotaan: " Lontoolaisen Legatum-instituutin viime syksynä julkistaman vertailututkimuksen mukaan Suomi on maailman hyvinvoivin maa. Suomalaiset jättävät kuitenkin yksinäiset oman onnensa nojaan olettaen, että nämä haluavatkin olla yksin. ..."
Tässä mietin, että kuka yksinäiset omaan rauhaansa jättää? Toiset yksinäiset vai ne, jotka omassa elämässään eivät yksinäisyyttä pode? Vai jättääkö yhteiskunta heidät kontrollinsa ulkopuolelle?
Luin muualta yksinäisten itsensä kirjoittamia juttuja ja kommentteja niihin. Niissä minljoonan yksinäisen puolesta puhujat olivat ensisijaisesti huolissaan yksinäisen ihmisen toimeentulosta, koska hän joutuu maksamaan kaiken yksin kalliiksi järjestelmäksi auttamattoman pitkälle muovatussa markkinatalousyhteiskunnassamme.
Vastakkainasettelukin oli heti selvä: Lapsiperheidenkin sosiaaliturvan maksamiseen osallistuvat, veroprosenteiltaan kärkiryhmiin kuuluvat yksinäiset ja sosiaali- ja muita yhteiskunnan tukia nauttivat perheelliset.
Katkeruus paistaa hyvin monen yksinäisen veronmaksajan mielipiteissä.
En ihmettele yhtään. Vituttaa se maksaa jos rahalle ei tunne itse saavansa vastinetta. Se on kuin sähkölasku josta todellisen kulutuksen lisäksi maksat yli puolet itse "aineesta" maksamastasi summasta etkä tiedä, mihin persijeen se menee. Luet kuitenkin sähköyhtiöiden pösrssitiedotteesta, että 40 miljardia tuli taas tehtyä voittoa.
Mutta entä itse se miljoonan yksineläjän yksinäisyys? Se, johon ei ole hintalappua liimattu? Mitä sille kuuluu? Montako tuhatta itsemurhakandinaattia tänäkin vuonna heidän joukoissaan hampaitaan kiristelee? Keitä he suunnittelevat pahoinpitelevänsä tai joukkosurmaavansa ennen itsensä tuhoamista kun ei ole niitä akkaa ja kakaroita pirtissä joita mäiskiä?
Siitä ei oikein kunnon puheenvuoroa ole tainnut näkyä. Vai onko se niin, että yksinäisyyskin käy siedettäväksi jos tyynynä on rahasäkki ja peittona Visakortti?
(Valokuvani pakkasrastaasta yllä on julkaistu myös sanomalehti Kalevassa 21.2)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Aika rankka filminpätkä on katsoa, kun äiti kertoo kauheuksiin syyllistyneen nuoren poikansa ihmetelleen pienenä, kuinka hänellä ei ole yhtään kaveria.
Yksinäisyydessä pahinta eivät ole nuo raastavat rahakysymykset, vaan umpio jonka oma pää muodostaa. Se ei tahdo kestää.
Suomalaiset lapsista vanhuksiin tappavat itsensä yksinäisyyttään.
Lisäksi itsemurhan aiheuttajina nämä perinteisesti mainitut, jotka ovat ihanassa sekasotkussa seurauksia ja syitä.
Kokoomuslaisuuden olen ymmärtänyt haluna olla itseään parempi, jolloin "itseään huonompia" ei voi oikein hyväksyä. Paitsi silloin,kun veljien kanssa käydään jakamassa armoa ja muita lahjoja lastenkodin lapsille.
En näe tulevaisuutta pelkkänä ilona ja riemuna.
Vielä lisään, että yksinäisyyden yksi muoto on yksinäisyys ihmisten keskellä.
Riku, miksikähän minulle toisesta kommentistasi tuli mieleen Seppo Heikinheimo ja hänen "Mätämunan muistelmansa"? Kun luin kirjan, ja muidenkin arvioita siitä, ei häntä varsianisesti yksinäisyys vaivannut, mutta suunnitellusti "elämänkertansa" jatkeeksi hän vain pistoolin ohimolleen (suuhunsa) laukaisi.
Olisiko ollut erilaisuuden tunne joka vaivasi koko hänen elämänsä ajan ensin lahjakkaana lapsena ja myöhemmin pirullisena kriitikkona?
Minäkin tiedän sen tunteen vaikka on paljon ihmisiä, työtevereita ja sukulaisia ympärillä tuntee olonsa yksinäiseksi koska samaa tarttumapintaa ei tunnu muilla, enempää kuin itselläkään, elämään olevan. Kriiseissä sen ehkä kokee selvemmin.
Heikinheimo kulki ihailtavasti omia polkujaan, enkä tietenkään tuota itsemurhaa tarkoita.
Ehkä hän todella oli yksi niitä, jotka ovat seurassakin yksinäisiä.
Muistaakseni kirjassaan yhdeksi lähtönsä syyksi ilmoitti täkäläisen pesäpallojoukkueen otteluissa nykyisin soitettavan "mökämusiikin".
Yksinäiset vanhukset eivät tapa muita, vaan itsensä. Tilastoistahan näkyy, että joka toinen päivä joku yksinäinen suomalaisvanhus tappaa itsensä. Kun ei ole ketään jota odottaa käymään.
Tuo Heikinheimon Mätämunan muistelmat on minunkin hyllyssäni. Minäkin ihailin miestä, oman tiensä kulkijaa, joka ei kumarrellut ketään - mihin Rikukin viittaa tuossa ylempänä. Oikeastaan hyvin ylpeä ja itseä kunnioittava tapa lähteä tuo pistooli ohimolle. Vaikka niin surullinen.
Riku, miksipä ei itsemurhakin kuuluisi samaan kategoriaan omien polkujensa tallaajista? Oma valinta se Heikinheimolle oli, ei hetkellisen mielenhäiriön, humalan tai päähänpiston aiheuttama. Niin ymmärsin, kun luin ne muistelmat.
Iines, tässä meidän läänin alueella, eikä kovin pitkäkään aika ole, pari vanhusta tappoi mustasukkaisuuksissaan venäläissyntyiset, nuoremmat vaimonsa ampumalla. Mutta tietenkin nämä ovat marginaalissa liikkuvia tapauksia.
Oliko Jammu Siltavuori yksinäinen? Pedofiili hän kyllä oli, mutta jos hänellä olisi ollut jonkinlainen kiinteä aikuisverkosto arjessaan, olisiko se estänyt niiden tekosten tekemisen joihin hän syyllistyi? Hänellähän oli se mökki tuolla Paltamon puolella, Tololanmäellä jonne oli jopa vankilan tapaisen rakentanut huussiin. Kävin silloin. 1980-luvun lopulla siinä pihassa päätäni puistelemassa. Joku poltti paikan myöhemmin, koska kyläläisille se oli kuulema häpeän paikka.
Meillä itsellä on pieni ongelma erään vanhuksen kanssa joka asuaa tien toisella puolella. Hän potee varmaan yksinäisyyttä ja mielellään minä häntä jututan, mutta kun tahtoo olla, että hän juuttuu tuohon keittiönpöydän äären tuntikausiksi eikä ymmärrä lähteä kotiin vaikka kuinka hienovaraisesti vihjaisi, että tässä pitäisi sitä ja tätä tehdä, hakea poikaa koulusta ja vaimokin tarvitsee opiskelurauhan kun sillä on menossa tenttijakso koulussaan...
Tämän vanhuksen ainoa poikkeama muisteluihin tulee vuosittainen laskutavan muutos siitä, kun vaimo lähti hiivan ostoon. Siitä on tänä vuonna kulunut 22 vuotta, sen hän muisti tänä aamuna lisätä. No, tulihan hänelle kovasti ja mieltä kuohuttavaa uutta, kun hän välitykselläni myi toisen, v:n 1988 mallia olleen Sitikkansa eräälle nepalista pakoon lähteneell naiselle. Se on kyllä aika rasittavaa kun vanhuksen neula jäi pyörimään raidalle jossa kerrotaan sen auton erinomainen historia...
Tässä tosiaan voin pähkäillä aivan konkreettisesti vanhuksen yksinäisyyttä, sillä hänen lapsensa ovat suuttuneet eivätkä käy kylässä (entinen vaimo kuulema on sen aiheuttanut), mies ei käy tapaamassa muita vanhuksia kerhoissa tms. ja muihin naapureihinsa hän on jo ystävyytensä menettänyt luultavasti siksi, että nämä ovat sanoneet, tiuskaisseet jne. etteivät he jaksa sinun höpötyksiäsi kuunnella.
Minä sanoin silloin kun muutettiin tänne ja ollessani tekemässä ulkovuorausta tuossa ulkona, etten nyt ehdi tämän enempää juttelemaan kun pitää kiivetä telineille, niin siitä suuttui eikä moneen aikaan tontillamme näkynyt.
Hänellä on siis jonkinasteinen persoonallisuushäiriö, jos tämmöinen pikkudiagnoosi on paikallaan. Kuinka tällaiset vanhukset ystävyyksiä kovin kauaa kykenevät ylläpitämään edes heille tarkoitetuissa laitoksissa?
Valto,
omien polkujen kulkemiseksi voi varmaan tulkita itsemurhankin, mutta itse erottaisin nämä kaksi asiaa, syystä että "omien polkujen kulkeminen" on selkeä +, kun taas "itsemurha" yhtä selvästi -.
Tai ainakin näin minä sen ajattelen.
Riku, nyt kyllä panit minut miettimään...: plus miinus?
Miinus tulee, tai siis loppu kaikelle ynnäämiselle kun ihminen paksauttaa kuulan omaan ohimoonsa.., prkle.. en nyt tajua, mutta johtuu varmaan siitä, että ajattelin "pitkänlinjan" (vuosia harkitun) itsemurhaajan tienpään olevan tekijän itsensä valitsema ajankohta, oman polun päässä olevan veräjän, jonka hän vain itse niin päättäessään avaa ensin edessään ja sulkee jäljessään tietäen, ettei siitä enää ikikuunaan tule takaisin kulkemaan...
Ei saaplari, en näillä vilosovoentikyvyilläni nyt tällä hetkellä etene milliäkkään!!
Tarjoamasi ajatuskuvio on kuitenkin sellainen pieni pähkinä, jota aion yön lumenvalkeina hetkinäni, kun eukkokin vain kuorsailee, käydä puresekelmaan...
Opettaja minulle sanoi aikanaan, etteivät nämä miinukset hyvää tiedä!
Siitä tajusin myöhemmin sanan tarkoittavan samaa kuin huono homma, vaikka sillä hetkellä naurattikin. - Itkua siitä seurasi.
Kuorsauskilpailut ovat mukavia, eli äskeisellä terminologialla +.
Lähetä kommentti