Otetaan leipäkorvo.
Laitetaan edellisiltana juuri happanemaan.
Seuraavana aamuna pannaan uuniin tulet ja aletaan nostella jauhoja korvoon juuren sekaan johon on lisätty hieman lämmintä vettä.
Auttavaiset assistentit ovat tietenkin koko prosessin A ja O.
...Tarzankin ehätti suoraan yövuoteeltaan avuksi. Lipsahti vähän pitkäksi nukkuminen, mutta olokoon näin kesällä.
Pieninkin apulainen yrittää jo taikinan alustukseen vaan pohjaan asti ei nyrki yllä. Ehkä minun pitää vähän avittaa...
Kohottamisen jälkeen kumotaan vaivaamisen tulos tukevalle pöydälle. Rihveli Puustellin leivinlaudat saa tästä prosessista lukita komeroihinsa sillä ruisleipätaikinan pyörittely on kuin tukevan emännän kanssa lemmenhetki pirtin pöydällä.
Käännellään ja väännellään taikinaa vielä hetki...
...kunnes aikaan saatu taikinapötky leikataan suurin piirtein tasajaollisesti. Tästä tuli vain neljä.
Sitten otetaan tukeva ote kustakin taikinaosasesta kerrallaan ja pyöritetään sitä pöytää vasten niin, että se toisin päin pöydälle aseteltuna näyttää äkikseltään töräkältä naisen rinnalta.
Painellaan kuitenkin kämmenellä leipäkakkarat tasaisemmiksi, ettei turhat unelmat sotke koko prosessia. Ohoh, suuri kämmeneni painalsi liikalujaa. Nuin kovvaa ei saa ainakaa tissiä painaltaa, mutta leipätaikina ei ollut moksiskaan...
Kohottamisen jälkeen leivät paistetaan 275-300 asteisessa uunissa mukavan ruskeiksi. Rystysillä koputtelemalla kokenut leipuri "kuulee" koska leipä on kokonaan paistunut ja ne voi ottaa pois.
Joskus uuninarina voi olla niin kuuma, että leivät hieman kärskähtävät pohjapuolelta ennen aikojaan. Jos on niin huonotapainen uuni, kannattaa levittää halkojen alle päivän lehti, joka estää arinan kuumumisen liikaa muuhun uunin lämpötilaan verrattuna.
Leivät kannetaan pöydälle takaisin hartain ottein kuin lipunkantaja lipputankoa paraatissa. Voi laittaa vaikka porilaisten marssin soimaan, mutta nyt taisi tulla Kirsi Virtasen ohjelma juuri silloin radiosta. Kuuntelin puolikkaalla korvalla ohjelmaa josta jäi mieleen, että aiheena taisi olla lasten kasvatus.
Siinä ne ovat. Elämisen edellytysten elintärkeät osaset. Ainakin suomalaiselle.
Leivät peitellään hellästi puhtaalla liinalla. Sen päälle voi puolisen tunnin kuluttua levittää vielä muovin, joka pehmentää kuorta että Pörsänmäen hampaaton mummukin voi hivaista voita leivänkannikan päälle ja laittaa sen menemään jo paljon kaikenlaista nieleksineeseen kurkunrotkottimeensa piimähuikan kera.
7 kommenttia:
Tuon kuvilla varustetun ohjeen perusteella varmaan osaisi tehdä, taikinareseptin kun jostain katsoisi. Pitäisi vain olla tuollainen oikea uuni. Ja tukeva pöytä.
Ehkä liioittelin, polttaisin tuotokset kuitenkin.
Osaan minä kuitenkin kahvia keittää, tosin siitä tulee usein pirun pahan makuista.
Riku, minun piti aika monesti yrittää ennen kuin opin itse leivänteon niksit. Äiti oli silloin onneksi vielä elossa (k. 1995) kun opettelin niin hän neuvoi.
Tein muutkin leipomukset monen monta vuotta ja luulen, että säästin myös monet pennoset, vaikka eihän tuo missään ole näkynyt; kaik´ on männy sitä mukaa silti.
Olisiko ollut viisaampaa säästää humppalipuista lavoille ja niihin tehdyistä matkakuluista? Luultavasti, mutta ehkä olisin muutamaa kokemusta köyhempi.., tai sitten tilalla olisi ollut bubeissa vietetyt karakemölinät ja kaljan kittaminen, maksavauriot ja rikkirevityt lasten elämät kun perhe-elämä köyhyydessä muutenkin tuppaa syrjälleen karakehtelemaan.
Vaihtoehtoja elämät ovat täynnä, mutta kun ei voi elää kuin yhden kerran kutakin lohkoa...
Miksi kahvistasi tulee pahanmakuista?
Pese pannu ja suodatinosa aina huolella jokaisen keittokerran jälkeen, on yksi niksi. Ja toinen, jota ehdotan -jos yksikses yskikselet huushollissasi-, että kiehautat vedenkeittimellä vettä sen verran, että saat suoraan suodatettua kahvin isoon kuppiin pienellä suodattimella.
Villelän Veikon konsti on myös hyvä: Mittaat kahvijauhoja termospulloon pohjalle ja kaadat kiehuvankuuman veden päälle. Korkki kiinni ja muljautat pulloa pari kertaa ylös alas. Annat hautua puoli tuntia ja alat kitata. Kaada kuitenkin varoen etteivät sakat ole heti töpeksittävänä eka kupillisessa.
Naapureille voit tarjoilla kahvia vanhalla reseptillä niin eivät päntiönään ole pöytäsi ääreen tunkemassa, heh heh. Paitsi jos ovat oikein mukavaa ja tykättävää porukkaa kuten naapurit yleensä ovat. Paitsi Kruunuvuoressa -kuulema.
Vesi kielellä
Tulipa taikinatiinun tuoksu niin elävästi mieleen... Ja uunituoreen ruisleivän maku suuhun, hyvästi voilla voijeltu ja höystetty kylymällä maijolla. Nam.
Minä melkein omistan taikinatiinun. Isäni on tehnyt useammankin sellaisen, ja yksi sopivan kokoinen, iskemätön tiinu lähes odottaa minua. Kun vain saisin niin paljon aikaiseksi, että ottasin tiinun käytöön. Äidiltäni saisin taikinajuuren, ja kenties vähän lisäopastusta taikinan tekoon, melkein sen hallitsenkin. Pienenä tyttönä oli niin ihana tuoksu, kun äiti haki taikinatiinun luhista, ja laittoi juuren valmistumaan yön ajaksi. Ja olenpa monet kerrat pyöritellyt taikinan leiväksi ja paistanutkin. Mukavia muistoja. Äitini tekee yhä leipää, ja saan aina silloin tällöin sieltä tuoreen leivän mukaani. Ruisleivän muistoihin liittyy myös pullataikina. Yhä edelleen "pienenä tyttönä" oli ihanaa tulla koulusta kotio lyhyenä koulupäivänä. Usein äiti oli justiinsa tekemässä pullataikinaa ja parahiksi saavuin paikalle, kun taikinaan lisättiin sulatettu voi... Mikä sen maukkaampaa, kuin ottaa etusormen täyveltä taikinaa ja uittaa se sulassa voissa... Ja niihin muistoihin liittyy jotenkin omituisesti auki oleva radio ja sieltä kuultu merisää, oisko ollu puolen päivän aikoihin.
Minulla on tavoitteena opettaa lapset tekemään ihan perinteistä ruisleipää; pullaa ja riisipiirakoita myö kyllä väännetään. Tiinu ja hierin olisi melkein valmiina. Uunikin täällä on, tosin vain se pitää aina houkutella kuljettamaan savu piipusta ulos, eikä pirttiin. Tässä taannoin piti savun hälvettyä itkeä tirauttaa rappusilla, ja laittaa viesti nuohoojalle, voisiko se mitenkään tulla auttamaan. Apu löytyikin jo seuraavana päivänä, ja sen jäläkeen hella ja saunan kiuas alkoi jopa vetää, ja leivinuunikin vetää, jos vain pitää siinä tulta lähes joka päivä. Pienen pieniä arjen vastuksia ilmenee silloin tällöin, mutta apuakin löytyy, kun sitä osaa pyytää. Ja joskus helpottaa sekin, kun kyynelehtii vähän aikaa. Elämä näyttää sen jäläkeen paljon kirkkaammalta.
Niin sai sinun taikinanteko minut jälleen vaipumaan omiin muistoihin. Kenties täytyy todeta, että olen kai tulossa vanhaksi, kun muistot valtaa mielen. Ja vanha kai minusta on tullut myös sen osalta, kun en viittinyt lähteä tansseihin. Olisi ollut ihan vapaa ilta, mutta jotenkin vain jumiuduin tänne kotiin. Kävin pyöräilemässä ja sitten laiskistuin, enkä ole saanut paljonkaan aikaan. Pitäisi älytä mennä nukkumaankin, mutta jotenkin tämä ilta-aika on sellaista, että on mukava yksin valvoa ja olla omien ajatusten kanssa. Hämärtää, ja ulkona on tosi tummia pilviä, mahtaneeko sadetta kaivella. Taijan lähteä vielä ulkoilemaan pienen mutkan. Vaik ei viel juhannus ja juhannustaikojen yö ookkaan. Minä olen täysin romantikko ja juhannusihminen. Juhannus on suven ja rakkauden juhlaa.
Kaikkea hyvää sinulle monitoimimies ja arjen sankari, ja HYVÄÄ JA LÄMMINTÄ JUHANNUSTA koko perheelle!!!!!!
Yksi T
Yks T.
Mitäs kommenttiisi muuta voisi sanoa, kuin että leivänteon opetteluun vain. Kyllä se jossakin vaiheessa palkitsee tekijänsä, mutta ensimmäiset paistokset harvoin onnistuvat muualla kuin täysin automatisoiduissa leipomoissa.
Minä tein itse uuden juuren, kun on uusi korvokin. Vanhan, paljon käytetyn lupasin tyttärelle joka sen mökiltä kävi hakemassa. Liekö sitten leipää ruvennut tekemään, en ole muistanut kysyä.
Tässä ohje ruisleivänjuuren tekoon:
vanhaa ruisleipää muutama palanen (kuoret pois)
ruisjauhoja reilu puoli kiloa
litra käsilämmintä vettä
sekoita ja laita yöksi muhimaan
Jos et ole kovin tarkka hiivattomuudesta, voit laittaa teelusikallisen sekaan tuorehiivaa niin lähtee paremmin käyntiin.
Tietenkin se äidin antama valmis juuriaines on paras, mutta vaikkapa Rikulle juuriohjeeksi jos hän innostuu tukevan pöydän hankintaan ja sitä myöten leivän tekoon....
Ja tuosta tulisijojen savuttamisesta: Jos on pitemmän aikaa lämmittämättä niin vanha konstihan on, että poltetaan sanomalehtiä tuhkaluukun kautta suoraan hormissa, mutta minulla on ollut jo pitkään käytössä kaasutoho niin mökillä kuin kotonakin, joilla esilämmitän hormia ihan reilusti ennen kuin edes yrkäilen uuninlämmitykseen.
Vesi tuli kielelle, kun katseli noita leipiä. Sujahti mieleen muisto lapsuudesta; isä leipomassa isossa leivinuunissa rieviä ja pullapitkoja. Mikä sen parempaa voi olla, kuin lämmin vastaleivottu leipä voin kera.
Kasvatat hyviä miehiä pojistasi, kun opetat heille askareita leipomista myöden.
Dlilah, "...isä leipomassa...". Sinun isäsikö siis myös leipoi? Kuvittelen sen tapahtuneen jo aikapäivää sitten, niihin aikoihin, jolloin isien leipomisia katseltiin kyläyhteisöissä nenänvartta pitkin; akkain hommia!
Minunkin lapsuuden seudulla oli yksi perhe jossa isä teki parhaat sapuskat, mutta siinäkin perheessä äiti leipoi leivät. Pullista ja tämmöisistä en muista, mutta niitähän köyhissä mökeissä leivottiin äärimmäisen harvoin. Minun isäni taas laittoi kyllä keittoja ja paisteja, mutta taikinatiinussa en hänen pyöreitä nyrkkejään koskaan nähnyt.
En tiedä tästä kasvatuksen onnistumisestakaan, ei kai sitä edes ajattele kun on kaikki koko ajan käsillä. Tilanteen mukaan mennään. Esimerkkinä oleminen on tietenkin kasvatuskeinoista parhaita, mutta taitaa olla niin, että ne huonommat esimerkit, huutaminen ja rähjääminen, tarttuvat helpommin. En ainakaan kummoiseksi kasvattajaksi itseäni tunne kun oikein on huono päivä.
Isäni jäi leskeksi neljän pienen lapsen kanssa, joten hän joutui tekemään paljon sellaista, mitä yleensä vain perheen äidit tekivät siihen aikaan. Isä oli kätevä käsistään ja jos ei jotain osannut, hän otti selvää ja opetteli. Köyhää oli meilläkin, mutta ihan rehellisesti sanoen en sitä lapsena huomannut. Tuntui, että kaikkea oli, mitä tarvittiin. Jälkikäteen olen miettinyt, että varmasti paljosta isä joutui luopumaan meidän lasten hyväksi. Niihin aikoihin, 50- 60-luvulla, elettiin maalaiskylissä yksinkertaista elämää ja siihen aikaan ihmiset välittivät naapureistaan.
Lähetä kommentti