tiistai 23. marraskuuta 2010

Pensselisedät ja - tädit

Voiko poliittista prosessia tutkia silloin kun se on käynnissä?

Pentti Saarikoski oli sitä mieltä, että ei voi koska silloin "... tutkija joutuu mukaan siihen, ja tekemään politiikkaa."

Kirjoittaessaan tuon huomion, Saarikoski eli Kekkosen, sekä myös oman elämänsä viimeisiä vuosia vaikka kumpikaan ei kuolemisiensa tarkkaa ajankohtaa vielä tiennytkään. Tosin Saarikoski ounasteli Kekkosen poistumista ja toivoi, että Kalevi Sorsasta tulisi hänen seuraajansa, Mauno Koivistosta ei missään nimessä. Kekkosen kuollessa hautaan meni myös Kekkosen diktatuuri vaikka tämän kaljupäinen haamu edelleen tutkijoitaan piinaa.

Kun Saarikoski tarkkaili Ruotsinmaalta kotimaansa tilannetta, hän havaitsi, että suomalainen politiikka oli jämähtänyt hämmästelemään näköpiirinsä uhkakuvia jäätyneine raajoineen keskelle lumista erämaata jossa valot Moskovankin alkoivat himmetä. Sekin pantiin merkille, kuinka viimeiset, änkyröiksi leimatut, kaivoivat ne  nauriskuopat, joista vasta ensi kevään vaalien aikaan viimeiset mohikaanit kompuroivat eläkevirkoihinsa kirjoittamaan muistelmiaan.

Surku tosin, että Esko-Juhani Tennilälle ei Lapista uutta sijaista löydy.

Mutta miten tutkia nykyistäkään politiikan murrosta joutumatta sitä itse tekemään?

Gallupit eivät ole tutkimusta. Ne eivät anna edes osviittoja suunnasta, mihin suohon nyt kansakuntaa halutaan ohjastaa.

Minä en ole, eikä minusta ole politiikantutkijaksi, mutta aina jonkun päätelmän voinen kertoa omista politiikkamme pensselisedistä ja -tädeistä. Ehkä sutaisemaan jopa kaarevamman sateenkaarijäljen poliittisen kartan uusiutuvalle alustalle  kuin Suvi Línden, joka arveli reilun kolmanneksen kansasta nuljahtavan persujen kelkkaan. Sateenkaarta tuskin näemme silti politiikan taivaalla lähivuosina. Pikemminkin se tulee muistuttamaan mustavalkoisen telkkarin lumisadetta jonka nukahtanut kansa on jättänyt yöhön rätisemään.

Tosin yhdellekään kansalaiselle tuskin kävisi sen hullummin kuin nykyisenkään soutamisen ja huopaamisen aikoina vaikka kaikki puolueet kokisivat veret hyydyttävän vaalitappion. Ja vaikka äänestysprosenttikin jäisi 17-19 kuten seurakuntavaaleissa ja nekin ropisisivat soinislaisten lantakärryihin. Ah sitä onnea kun Arkadianmäen paratiisiin kiipeäisi 200 perussuomalaista kaivelemaan Suomi-nimistä roska-astiaa!

Turha silti pelätä, että maamme vajoaisi diktatuuriin. Siihen ei ole valmiuksia muilla, kuin Nato-henkisillä kokoomukselaisilla ja niillä, joilla avaimet armeijan ylipäällikkyyteen ovat. Sen prosessin estäisivät EU:n muut jäsenvaltiot ja viime kädessä Venäjä. Sekä perussormi, joka vaihtaisi paikkaa huulilta persesilmään ja takaisin, että vastuunpainajaisen saisi oksennettua pois.

Loppujen lopuksi itse valtiona me kolisemme vaijerinnokassa tyhjänä kuin Itämereen laskettava kaasuputkenpätkä. Tätä maata eivät heiluta sisäiset uhat (ovatko oikeasti heiluttaneet koskaan), vaan aina muun maailman intressit. Eivätkä heiluttajat ole maahanmuuttajia ja pakolaisiakaan.

Pekkarisen hehkutellessa isänmaastaan kaivosteollisuuden huippuosaajaa se on yhtä suurta harhaa kuin nokialaisten pajunköysi jonka varaan heittäydyimme sen jälkeen, kun kumikengät alkoivat lipsua.

Eivät lelut ja niihin maasta kaivettavat arvometallit kansakuntia kovin kauaksi tulevaisuuteen vie. Varsinkaan, kun niitä tuottavat yritykset ovat myytävissä sumeilematta suurimmille sumuttajille maailman mihin kolkkaan hyvänsä kaupankäynnin eettisyyksistä ja ns. ihmisoikeuksista piittaamatta.

Ja kun kaikki ryövätään maasta, jonka pitäisi tuottaa ruokaa yhä kasvavalle väestölle maailmassa.

9 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Suvi-Anne aikoinaan kertoi, että änkyrät eivät häntä hyväksyneet ja nyt tekisi mieli pankinjohtajaksi. Taisi päästä lääketeollisuuden edestäjuoksijaksi.

Vasemmistoliiton ongelmien taustalla lienee osaltaan, että niitä Suvituulen paheksumia änkyröitä äijiä oli valtaosa jäsenistä, mutta johto kulki omissa henkisissä minäitse maailmoissaan.

Tennilän kannattaja en ole, mutta kyllä häntä eduskunnassa tarvittaisiin vastapainona. Sanoihin ja tekoihin pystyvä voimakas persoonallisuus.

Isot puolueet ovat perseensä turvanneet aika hyvin demokratiaa vieroksuvan suhteellisen vaalitavan ja sen ihmeellisten kommervenkkien avulla. Mahdollista on persujen pettymys; paljon ääniä, vähän edustajia.

Suomalainen kaivostoiminnan kokonaiskuva taitaa muistuttaa vanhaa muusikoiden vitsiä, joka aina päättyy sanoihin: ja Weneskoski vei rahat!

Keiju kirjoitti...

Minäkään en ole politiikantutkija (eikä minusta taida sellaiseksi olla). En ole varma, mistä johtuu, mutta tällä hetkellä kun näitä rivejä kirjoitan, en näe tulevaisuutta mitenkään synkkänä ja vaihtoehdottomana.

Ehkä näkökulmani riippuu siitä, että "tutkin" poliittista prosessia sen ollessa käynnissä ja tiedostan osallistumiseni siihen. Heikki Salo sanoi taannoin, että sekin on poliittista, kun Jari Sillanpää laulaa tangon. Ajatus on minulle helpompi omaksua kuin se usein eri yhteyksissä esitetty väittämä, ettei jollakin (asialla josta puhutaan) ole poliittista ulottuvuutta tai mitään tekemistä politiikan kanssa.

Asetelman voi siis nähdä niinkin, ettei poliittiseen prosessiin voi olla osallistumatta, jos ylipäänsä tekee tai sanoo jotain; ja kun siihen osallistuu, siihen voi vaikuttaa – yleensä vain vähän, mutta eihän ns. perhosvaikutusta koskaan tiedä. Vaikkeivät asiat menisi niin kuin on itse halunnut, on silti ihan erilaista olla ja elää lopputuloksen kanssa, kun on edes yrittänyt.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, isäni sanoi joskus humalapäissään (vanha, jumalaton kommunisti), että kokoomustakin tarvitaan ja että kirkotkin ovat jossakin määrin tarpeellisia.

Mietin joskus, että mites se silleen huasteli?

Myöhemmin ymmärsin, että jos politiikka on se, jolla yhteiskunnassa yhteisiä asioita hoidetaan, kauhun tasapainoa on pidettävä yllä. Ja lisäksi että myös roistoille ja ahneimmalle osalle ihmislajia osoitetaan paikka, jolla sektorilla heitä on hyvä pitää aisoissa. Panna tarkkailuun.

Paikkansa on määriteltävä myös änkyröille, tuuliviireille ja nurkkapatriooteille. Oikeat kosmopoliitit eivät politiikaan lähde, ainakaan kauaksi aikaa.

Politiikan kenttä ei siis muodostukaan kansan tulonjaon ja varallisuuden perusteella pelkästään.

Tämä, että kansakuntien johtaminen profiloituu henkilöihin, lienee inhimillistä. Arvotamme politiikkaakin sen mukaan, miltä sen keulakuvat näyttävät. Kuin villisikalauma, me kaipaamme Johtajaa.

Kun nyt ajattelen Suvi-Annea, hän oli hetken aikaa jopa uskottava poliitikko, mutta paljastui kuitenkin pelkäksi Anna-lehden kiiltäväksi kansikuvatytöksi. Ikävä kyllä tätä kuvaa ei enää hälvennä hänen uusi leipävirkansa lääketeollisuuden palvelijattarena. Vaihtoehto olisi voinut hyvinkin olla, että miehinen valta olisi hyväksynyt hänet joukkoonsa niine hyvineen ja sitä kautta hän olisi edelleen mukana vasemmistolaisessa politiikassa. Mutta se olisi edellyttänyt sitä, että änkyrätkin olisivat suostuneet arvostelun kohteiksi. Oppilaiksi ja Suvi-Annen luokkatovereiksi. Niin, ja olisi voinut olla jopa mahdollista, ettei vasemmistoliiton kannatusluvut olisi huvenneet sille tasolle, millä ne nyt ovat.

Suvi-Annen vika oli siis se, että häneltä puuttuivat munat.

Kiiltokuvaimagoko lie sitten valttia politiikanteossa tänäpänä?

Kivi Mariniemi.., äh Mari Kiviniemi on kyllä aika haljakka kuten oli Vanhanenkin, mutta Maaseudun tulevaisuuden painossa ei ehkä kiiltäviä kuvia osattaisi tehdäkään. Onko tässä syy Kepulaisuuden taantumaan? Ja siinä, ettei Matillakaan loppujen lopuksi ollut munissaan kehumista?

Kokoomuksella ovat siloiset, pikkupoikamainen Jyrki ja kantona kaskessa dynaaminen Alexanteri. (Stub=tynkä, Stubb=kanto) Heissä on "munaa". Siksikö siis vaikuttaa siltä, että ulkomuoto alkaa mennä ohitse politiikanteon osaamisen? Muistetaanko me muita kokoomukselaisia lainkaan? Harry Holkerin, mutta hän esiintyy enää vain mansikkapaikoissa.

SDP yrittää vähän ylipainoisella blondilla kohentaa kannatustaan, mutta ei taida paljon auttaa vaikka huulet kiiltävätkin.

Kristillisdemokraatit.., huh. Piru heidät...

Timo Soini, miksi juuri hän on profiloitunut osaansa?

Sanat ja lauseet, joita hän auliisti siteerattavaksi mediaan jakelee, eivät tee minuun minkäänlaista vaikutusta ja ihmettelen, että joihinkin uppoavat kuin mäntä kirnuun. Väitetään kyllä, että suurin osa kansasta alkaa olla amerikkalaismallisesti ylensyönyttä joten keulakuvansa sekin kai tarvitsee. Hiilijalanjäljestä ja metaanipäästöistä viis.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, Jari Sillanpään tangon poliittisluonteisuudesta voi olla ehkä varma vain, jos tietää, mitä mieltä laulaja itse politiikasta on, ja onko hän jonkin puolueen jäsen, ja missä tangonsa lurauttaa, ja hehkuttaako hän välispiikkinä äänestämään jonkun puolueen vaaliehdokkaan numeroa.

Minä en siis osaa ajatella Sillanpäätä tangoineen poliittisena tekijänä paitsi jos hän esiintyy kiertueen verran vaikkapa kokoomuksen vaalivankkureiden mukana. Yksittäiset, puoluetoimiston ostamat konsertitkaan eivät häntä politisoi.

Väitän siis Heikki Salon päästäneen sammakon suustaan.

Poliittisen aktiiviset muodot
ovat lähinnä puhuttua tai kirjoitettua. Ja tietenkin osallistumista jonkin poliittisen puolueen toimintaan kentällä tai ehdokkaana jne.

Eli minä osallistun nyt väistämättä politiikkaan kirjoittamalla siitä ja keskustelemalla siitä vaikka tuntisin itseni hyvin epäpoliittiseksi henkilöksi.

Poliittista kantaani en kuitenkaan sano, en edes itse kohta tiedä, mihin kartalla kuulun, niin kummalliseksi politiikka on elämäni aikana muuttunut. Varma voin olla ainoastaan siitä, että kokomustaa, persuja enkä kristillisiä tule loppuelämänikään aikana kannattamaan. Enkä kepua. Jäävät siis vasemmisto ja vihreät, mutta olen tympääntynyt tyystin niidenkin poukkoiluun.

Mielestäni ainoa vakaumukseni on, että äänestämässä olisi käytävä kumminkin.

Poliittinen valveutuneisuuskaan ei tee meistä vielä politiikkaan osallistujia jos tästä ei johdu mitään konkreettista tekoa joka siis tarkoittaa tavalliselle kansalaiselle sitä, että käy äänestämässä.

Keiju kirjoitti...

Tapani Kansa on kuulemma pitänyt pitkiä poliittisia palopuheita keikoillaan / konserteissaan (kummiksihan niitä viitsisi nimittää?). Hän on ollut myös vaaleissa SDP:n ehdokkaana. Siitä pääsemme varmaan yksimielisyyteen, että Tapani Kansa harjoittaa esiintymistilaisuuksissaan poliittista toimintaa.

Mutta Jari Sillanpää ja tango. Itse näen, että tangon laulaminen on yhtäältä kulttuurinen ja toisaalta kaupallinen valinta. Kulttuurisuus ja kaupallisuuskaan eivät tee valinnasta vielä suoranaisesti politiikkaa. Ne kuuluvat kuitenkin asioihin, joihin politiikka kohdistuu ja joita poliittiset instituutiot käsittelevät. Suhde voi olla myös niinpäin, että jos Sillanpää laulaisi punkkia, hänet ehkä nähtäisiin automaattisesti yhteiskuntakriittisenä hahmona. Ja jos Sillanpää ihan yhtäkkiä ryhtyisi punk-laulajaksi, luultavasti vasemmistolehdet olisivat Tiedonantajaa myöten ensimmäisinä utelemassa, mikä kumous hänen ajattelussaan on johtanut tuollaiseen kulttuuriseen käänteeseen.

Itse tiedän poliittisen kantani, vaikken ole koskaan kuulunut mihinkään puolueeseen. Pidän itseäni melko poliittisena tyyppinä ja toimintaanikin sitten aika poliittisena. Kai tässä tulee esiin poliittisuuden ja puoluepoliittisuuden ero.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, Tapani Kansankin keikkojen aikaan sen sadasti lavalla humpaltamassa olleena voin todistaa, että kausittain hänen oli vaikea pitää suunsa kiinni kappaleiden välillä. Ja, varsinkin sinä aikana, kun hänen oheiskeikkailuun kuului Lauri Viidan Betonimylläri-konsertit puheet olivat hyvinkin yhteiskunnallisia. Ja siten myös poliittisia.

Tosin tanssipaikoilla äänentoistolaitteet ovat miksatut yleensä vain laulamista ja soittamista varten, niin välispiikeille on aivan sama, mitä niissä sanotaan. Kauempana lavalla olijat eivät saa sanomisista kuitenkaan mitään selvää.

Tapani Kansalle nostan silti hattua, sillä hänestä on ollut aika moneen iskelmälaulajan lisäksi -eikä yrittänyttä laiteta. Hän on myös panostanut vahvasti itsensä koulimiseen ammatissaan. Ne autollakaahailut tosin saisivat jäädä näiltä "keulakuvilta" siinä mitassa pois, mutta tulihan siinä todistetuksi sekin, kuinka vainoharhaiseksi joku voi poliisin suhteen tulla kun jää samasta rikkeestä kiinni useamman kerran peräperää.

Itse pidän niitä sakkoja aivan oikeutettuina.

Jari Sillanpään esiintymiset tanssilavoilla olivat aika tuskallisia tanssinharrastajille pahimillaan. Ne olivat meluisan shown tekemistä, tanssimisen kanssa ei paljonkaan tekemistä.

Mutta se, kun taiteilija puhuu vakavissaan yhteiskunnallisista aiheista, on huolissaan vähempiosaisista, puhuu demokratian tärkeydestä ja kritisoi istuvia hallituksia, pääpaino kuitenkin on hänen varsinaisessa tuotannossaan kansankin mielestä.

Juicekin oli kova ottamaan kantaa, mutta jos äkkiä kadunkulkijalta kysyy, hänet muistetaan "Viidestoista yö"-kappaleestaan paremmin, kuin siitä, mitä hän esimerkiksi Tampereen Metsossa pitämässään puheessa lokakuussa vuonna 1987 sanoi. (En minäkään muista aivan tarkkaan tuota ajankohtaa, mutta aika terävää kritiikkiä hän silloin laukoi ennen kuin poistui kaljanjuontiin Wienerwaldiin. Voisin sen tarkistaa päiväkirjoistani, mutta ei nyt, ei, ovat niin syvällä ne vihkot)

Minulle kaikenkaikkiaan laulajat ovat olleet tärkeitä nimenomaan tanssilavojen takia.

Mutta ajattelen nyt laajemmin kun kerta tuli puheeksi. Heti paukahtaa mieleen mm. Veikko Lavi, Junnu Vainio ja Repe Helismaa joiden sanoituksista löytyy kepeydestä vakavaan sanomaan olevia tekstejä.

Mutta kuinka heidän laulunsa ovat vaikuttaneet yhteiskunnan politiikkaan?

Onko laulujen avulla tuotettu propakanda miten muokannut kansan "syvien rivien" suhtautumista politiikkaan? Työväenlaulut varmasti, sen voin taata itse niitä aikoja eläneenä.

Mutta sitten tulee käänteinen aika, jolloin ei enää uskalleta "hurmioitua" mistään kun laulujenkin takaa paljastuu kauheuden tekijöitä saman aatteen alta.

Nyt ei paljon poliittisissa tilaisuuksissa lauleta. Ollaan vain "kivoja" ja "brändätään".

Voisiko muuten kuvitella kukaan, että yhtä vahvasti, kuin työväen laulut, jotka ihan oikeasti puhuivat köyhän kansan puolesta vahvoja vastaan, joku sanoittaisi yhtä vaikuttavaa tekstiä markkinatalouden ja kapitalismin ylistyksestä? Miten sellaisia voisi sanoittaa liittämättä niihin SS-miesten marssipauhua ja alppikenkien rousketta kiveykseen?

Keiju kirjoitti...

Olen myös pitänyt vihkomuotoista päiväkirjaa melkein vuodesta 1987 asti. Niistä ei näy se, että koulun musiikkitunnilla laulettiin Jäähyväiset aseille, eikä se, kuinka merkittävä hahmo Juice oli ikäluokalleni muutenkin kuin artistina. Kun tullaan yli 20 vuoden ikään, olen kyllä kirjannut ylös kuinka löysin John Lennonin. Samalla löysin myös palan lapsuutta, sillä kouluunmenoikäinen minä tykkäsi paitsi Beatlesista, myös Imaginesta ja parista Double Fantasy -levyn kappaleesta, joita radion kakkosverkko / rinnakkaisohjelma (en muista minä vuonna nimi vaihtui) soitti tiuhaan Lennonin kuoleman jälkeen.

Kuulun siihen sosiaaliryhmään – ikä, koulut, muu sosiokulttuurinen asema mukaan lukien – joka on kasvanut ajattelemaan musiikista kuten kirjoista, että "onko siinä sanoma". Ehkä olen siksi huono arvioimaan kansan tai kadunkulkijan suhdetta niihin. Kuten myös Timo Soini ja kumppanit suhtautuvat, ainakin alitajuisesti, minunlaisenihan ei ole kansaa. En sano tätä ivatakseni, vaan arvioidakseni kansan käsitettä ja sen arvolatautunutta käyttöä.

No, Tapani ainakin on taatusti Kansaa.

Tällainen Lennonin ja Leskisen lapsi muistaa muitakin yhteyksiä, joissa sanoma on suorastaan hyökännyt tajuntaan. Työväenlauluja olin liian nuori ja keskiluokkaisesta kodista kuulemaan autenttisesti, mutta punk ja uusi aalto sentään kantautuivat meille lauluntekstien iskulauseenomaisina fraaseina. Klassiset esimerkit "rappiolla on hyvä olla!", "juokse villi lapsi!" ja "vaatteet on mun aatteet!" rakensivat kasvavan lapsen ja nuoren maailmankuvaa siinä missä Eppujen Mikko Saarelan näkemykset ydinvoimasta ja lähiöasumisesta, vaikka itse punkrock on jäänyt hieman vieraaksi musiikinlajiksi.

Vielä vieraampi genre on kotimainen hiphop, jossa kuitenkin on sanottu ääneen se mistä muualla mieluummin vaietaan. Asalla ja Steen1:llä on aina ollut asiaa, ja erityisesti minua on ilahduttanut Palefacen eli Karri Miettisen tämänvuotinen levy. Kansanlaulun muotoon tehdyssä nimikappaleessa Helsinki–Shangri-La mainitaan jo oikeistopopulismi, koulusurmat, halpatyövoima ja päihdepolitiikka. Levyllä saavat huutia myös IT-kupla, osallistuminen Afganistanin sotaan ynnä muut.

Kapitalismi ei taida tarvita ylistyslauluja. Kapitalistisesta elämäntavastahan niitä on tehty jo vuosikymmenet.

Valto Ensio kirjoitti...

Hups, sorry Keiju. Huomasin vasta nyt viimeisimmän kommenttisi. Olen sairastellut ja rähmäsilmä ei ole jaksanut jäljilleen avautua!

Sinällään ei kommenttiisi ole paljoa lisättävää. Osaat sanoa itse niin hyvin.

Kyllä minullakin soi välillä mm. "Moottoritie on kuuma" ja "Uraani halkeaa" ja olen mielelläni sen tyyppisiä kuunnellutkin. Sitäpaitsi minnepä korvansa laittaisi kunkin aikakauden ajanhenkäyksiltä?

Mutta festivaaliteini en ole koskaan ollut sillä työ on ollut pennusta asti se, joka on päivääni pilannut. Pilannut siksi, etten ainakaan rikastumaan, en edes vaurastumaan ole sen avulla päässyt. Mutta se lie suurimman kansanosan kohtalo.

Niin, sinä olet Tampereelta? Asuin Koivistonkylässä 1980-luvulla ja se oli muuten mielenkiintoista aikaa, mutta en osannut "hyödyntää" mahdollisuuksia joita oli.

Treen ylioppilasteatterissa olin näyttelijänä parissa projektissa ja yhdessä kuunnelmassa jopa "pääosassa". Se esitettiin Radio 957:ssa. Olisi hauskaa saada itselleen tallenne siitä kuunnelmasta kun omani annoin eräälle hunsvotille lainaan ja se kadotti kasetin. Niistä tulee kuitenkin hauskimmat muistot mieleen.

Keiju kirjoitti...

Tampereelta nykyisin, Oulun suunnalla olen syntynyt ja kouluni käynyt. Tampere ja Oulu ovat kiintoisasti valtakulttuuriltaan samanlaisia, vastakulttuuriltaan täysin erilaisia kaupunkeja (asian voisi liioitellen myös ilmaista, että Tampereella vastakulttuuria ylipäänsä on). Koivistonkylässä asioin viimeksi tänään, kirjastossa sekä ruoka- ja viinikaupassa.

Festivaalikulttuuri on minullekin jäänyt oudohkoksi. Ehdin elää 26 vuotta ilman oikeaa festarikokemusta, kunnes kerran oli edes vähän rahaa ja silloinen sosiaalinen lähipiiri sai houkutelluksi käymään Ilosaarirockissa Joensuussa. Pidin kokemuksesta niin, että kävin pari kertaa uudelleen, mutta sitten muuttui hiukan vaivaannuttavaksi ja homma jäi. Vuodet ovat kulahtaneet, mutta vieläkään minulla ei ole rahaa.