sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Merkintöjä pyöreästä tornista

Olemme reissussa. Ei missään merkillisessä paikassa, ei edes maan rajojen ulkopuolella. Milläs sitä, näillä eväillä, kauemmas. 361 km/sivu.

Päänsä sisään kun joskus osaisi oikeita reittejä matkustaa.

Katselin unessa miestä, joka kirjoitti, ja joka myös tiesi, kuinka kirjoitetaan; ammattilaisella on ammattilaisen otteet. Unen miehen työhuoneen seinällä oli kaksi yksinkertaisilla kehyksillä varustettua taulua, jotka eivät esittäneet mitään. Niiden alapuolella oli maalarinteipin palasille kirjoitettu Beige 1 ja Beige 2. "Emäntä jätti nuo kun lähti", mies sanoi ja viittasi tauluihin päin sinijuonteisella kädellään.

Urheiluopiston hotellihuoneen kalustus, verhot ja päiväpeitteet ovat tummasävyisiä. Huoneessa on imelähkö haju ja valaistus heikko. Haju tulee suihkutiloista kuten kaikissa niissä matkustajille tarkoitetuissa huoneissa joissa olen majaillut. Lukulamppu sängynpäädyssä on kelvollinen. Netti ei toimi tai se on niin hidas, ettei viitsi mitättömien asioidensa vuoksi siihen aikaansa kuluttaa. Laajahkolla opiston tontilla rakennetaan uusia asuinkerrosneliöitä. Huurreukot porasivat ruokalan seinään reikää ja asensivat ilmalämpöpumpun siihen. Saman firman miehiä Lappeenrannasta kuin ne, jotka olivat avopäin sataman viimassa Ugissa talvella 2001. Opiston iäkkäämmän rakennuskannan arkkitehtuuri on kopioitu Wanhasta Wiipurista pyöreine torneineen. Myös opiston toimintaidea lie sieltä peräisin. En ole kysellyt. Minulle urheiluun liittyvät asiat ovat hepreaa, mutta tiesin kuitenkin, että peltiin polttopillillä leikattu reliefi eräällä seinällä esittää Wiipurin naisvoimistelijoita.

Lueskelen. Teen merkintöjä vihkoon. Haluaisin olla edes ajatuksissani johdonmukaisempi.

Mukana on Marc Chagallin elämänkerta ja Parosen aforismeja. Laukusta löytyy myös Matti Yrjänä Joensuun Rautahuone josta en ainakaan alkuunsa tahdo tolkkua saada. Kännykkään tuli tekstiviesti kirjastosta: "Varaamanne aineisto, Mussolinin elämänkerta, on noudettavissa..."

Chagall on ollut melkoinen veijari nuorena. Keikaroiva itsensä ihailija ja ikänsä väärin muistaja, arka myös. Mutta aika nopeassa tahdissa taiteellisen tiensä löytävä pitkän iän eläjä. Kirjassa kerrotaan hänen 39 vuotta kestäneestä, onnellisesta avioliitostaan. "Onnellinen avioliitto" -mitä se on? Sattumaa. Ajattelemattomuutta. Jonkun alistumista. Silkka vahinko. Helvetin suuri valhe. Yli 50 vuotta olen elänyt ja sellaista en ole nähnyt. Paitsi jos onnellisuuteen sisällytetään myös ne suuret ja pienet tragediat joita jokainen suhde sisälleen synnyttää.

Äitini isältä kuoli vaimo kun äitini syntyi. Myöhempi uusi vaimo jota sanottiin neljännesmummoksi, oli vain koukkuselkä noita joka käytti hyväkseen syvien metsien yksinäistä miestä. Ja miehen kuoltua koukkuselän sukulaiset tyhjensivät pirtin ja makuuksien alle säilötyt sukanvarsisäästöt. Koukkuselkä itse kuoli kivuliaasti yksinäiseen tienvarren huusholliinsa sitten aikanaan.

Isäni vanhemmat nukkuivat eri huoneissa kymmeniä vuosia. Ukillla oli rakastajatar 40 kilometrin päässä Nurmijoella jonne hän ajoi mopolla kunnanhallituksen kokouksen jälkeen. Kun ukki halvaantui, nukkuivat he loppuelämänsä jälleen samassa sängyssä.

Vanhimmat tyttäret soittelivat. Niiden äidin, minun ensimmäisen vaimoni,  katonrajassa ovat äänet jälleen voimistuneet. "Herra Vapahtajan" ääni käskee noudattamaan annettuja ohjeita. Hypätä vaikka tasajalkaa tunti jos niin  sanotaan. Kun olimme vielä yhdessä, ääni käski tehdä itsemurhan tai lyödä puukolla -minua. Kerran juoksin karkuun lumihankeen. Toista kertaa ei tullut sillä piilottelin ensin puukkoja, aseita ja kirveitä kunnes erosin hänestä. Nyt ääni on sanonut, ettei Nokia Missioon saa lähteä matkustamaan, mutta kymmenykset on köyhälle Kuopion helluntaiseurakunnalle maksettava. Muuten tulevassa maailman lopussa vuonna 2012 kortinjako keskeytetään hänen kohdallaan. Masennuslääkitys on kokonaan lopetettu ja neuroleptiset valmisteet ajettu minimiin. Tässä tulos.


Kuinka paljon tässä maassa on näitä mielenterveyspotilaita joiden mitättömiä eläkkeitä ovat kuppaamassa lahkolaisten häikäilemättömät koivuniemien herrat? Ah Jeesukseen Perkele!

Entinen elämäni; tuossa se vierellä puhelun päässä kulkee. Se on. Kun kuulen mainosmiehen älynväläyksen "elämä on", minulta pullauttaa oksennusröyhtäyksen. Elämä ei ole kännykkä tai sen operaattoriliittymä. Se ei ole mainos. Koskaan en hanki sellaista liittymää. Minussa itsessäni on dna.

Savonlinna on ahdas, kiemurainen kaupunki,  olen aina ajatellut. Tässä kaupungissa kävin viimeksi polkupyöräillen. Nälkämäen komealla näköalapaikalla kirjasto töröttää kuin joku tasakattoinen omakotitalo. Rakennus on kuulema saanut 1964 valmistumisensa jälkeen palkinnon arkkitehtuurinsa kauneudesta! Nyt suunnittelevat Savonlinnaan uutta kirjastoa. Miten pitkällä lienee. Fiskarsilla sen pienoismalli on ollut näytteillä viime kesänä. Lasia ja puolipyöreitä muotoja siihen ainakin tulee ja luultavasti näkymä jonnekin Savonlinnaa ympäröivään vesistöön. Entistä kirjastonmäkeä havittelee YIT matkailurakentamiseen, mutta ovat laittaneet jäihin sen yhteistoimintasopimuksen. Jotain rotia, perhana, kirosivat kaupunkilaiset.

Savonlinnaan on aloitettu myös ohikulkutien rakentaminen. Se tulee murtamaan maisemaa Haapaveden selältä nähtynä. Mutta niinhän tiet ja ihmisten rakennelmat ovat aina tehneet. Ihmisen silmään massiiviset maisemanmuokkaukset siltoineen, torneineen ja muureineen saattaa komeaa katseltavaa ollakin, mutta... no, taivaan linnuiltahan ei näitä kysellä ja liito-oravien puolesta puhujille vain naureskellaan.

Sitä paitsi kun ihminen on itsensä ajanut siihen tilaan, että päästäkseen huvi- ja massakuljetuksineen satamista sisämaahan, sen täytyy alati leventää kulkemisenkaistojaan. Peräytyminen tältä tuhontieltä näyttäisi nololta avaruudenolioista.

Muistan taas unen jota näin kun nukahdin kesken viimeisen sivun lukemisen Matti Yrjänän kirja rintani päälle keikahtaneena. Siinä seilasin kahden kosken väliä vuotavilla kanoottivituilla.

M.Y. Joensuun Rautahuone on pettymys. Alku haparoi savessa ja lopussa tarinan toinen päähenkilö ampuu haulikolla oman kämmenensä tohjoksi vaikka uhkaa toista tyyppiä sillä aseella. Miten se on mahdollista? Miksi se tahallaan olisi käteensä ampunut? Haulikossa on pitkä piippu ja ampujan pitää olla melkoisen erikoisessa asennossa saadakseen sen omaan käteensä losahtamaan. Aika kaukaa haettu sellainenkin vertauskuva, että hän tässä vaiheessa, ammuttuaan juuri isänsä, haluaisi symbolisesti vahingoittaa vain kättään joka hoivatyötä vaivaisten hyväksi niin lempeästi on suorittanut.

Alun ja lopun välillä lähihoitaja Orvon ja pyörätuoliin iäksi sidotun Neean välille syttyvä romanssikin on kaikkine raiskauksineen, pidätyksineen ja itsemurhineen parissa päivässä ohitse. Kuin joku kaataisi sankollisen sekaisen väristä solahtavaa katuojaan. Ja ne sammakot Harjunpään rivitalon päätyasunnon nurmikon rajassa olevassa ojassa; sammakot eivät kurnuta soidinmenojaan kesällä! Ne eivät kurnuta kuuluvasti muulloin, kuin sohjoisissa lammikoissa ja purojen varsilla kun kesä vasta aloittaa jään alta esiinmarssinsa.

Mitenkä Nadja Novak, tuo mainio kirjallisuusihminen radiossa, oli niin lääpällään moisen kirjan äärellä? Ja moni muukin on kehua retostanut tuota kirjaa pitkin matkaa sen ilmestymisestä lähtien.

En muuten laittaisi näin pitkää puheenvuoroa jonkun dekkarin arvostelemiseen jos sen olisi kirjoittanut Ilkka Remes tai Teemu Mäki joita ei yhden kirjan jälkeen voi muita lukea. Mutta Joensuu on jokaisessa haastattelussa painottanut sitä, että ammentaa aiheet ja osin tapahtumatkin entisestä ammatistaan rikosten selvittelyjen parista. Silloin pitää faktojen osua kohdilleen eikä kiirehtiä ratkaisujen kanssa. Siksikin Rautahuone oli pettymys, sillä muistan Pahan papin aivan erilaisen käsittelytavan, kiireettömyyden ja erilaiset tapahtumien tulkintojen sävyt.

Särkee päätä, niskaa, käsiä ja oikeanpuoleista jalkaa. Tavanomaista. Kävin kokovartalo hieronnassa. Lujanäppinen nainen muokkasi tunnin. Jaloille se ainakin teki hyvää.

Ajattelin äsken Haanpäätä ja Säisää, niiden hukkumista. Haanpää ajoi polkupyörällä tämän kaupungin halki Punkaharjulle päin vuonna 1928. Minä 2008. Tekisi mieleni alkaa talvikalastamaan jälleen itsekin. Hukkuisin sitten kun aika olisi sille kypsä.

Miksi minunkin pitää laittaa sanoja talteen? Niitähän on kaikkien suut täynnään. Vai siksikö, että talvikalastus-mietteen jälkeen hilautui ajatuksen oksalle Hiljaistenmiestenlaakso-tienvarsikyltti jonka näin Kangasalla sinä syksynä kun Kauhajoella ammuskeltiin?

Muistan aina muita asioita kuin pitäisi. Kun minun pitäisi muistaa ostaa kaupasta juustoa, meetvurstia ja tuorekurkkua, niin kauppakassista löytyykin kananmunia, hiivaleipäjauhoa ja ananasmurskaa. Tai lumilapio.

Piirsin vihkoni sivulle ukon nurinkäännettyyn metsään. Olen aihetta pyöritellyt jo useita vuosia, mutta en saa vain aikaiseksi koskaan viedä sitä eteen päin. Ja minnepä minä yhtä ukkoa kavereineen tarjoaisin. Laadukkaampia piirtäjiä on tämäkin maa pullollaan.

Vielä huominen tätä vuotta. Sitten taas räiskävät tyhjää iloa taivaalle ympäri maailman. 10 euroa per paukku ja niitä hankitaan perhettä kohden ties kuinka paljon. Mutta jos kerjäläinen kadunkulmassa pyytää lanttia mukiinsa, siihen sylkäistään mieluummin.

Olemme kotona jälleen. Pesukone ei toimi. Jääkaapissa oli vain valot. Pitäisi lähteä kauppaan mutta rahaa tulee vasta maanantaina tilille. Pakastimesta jotain sulatellaan. Tälleen se kotielämä alkaisi vaikka oltaisiin käyty Shanghaissa.

10 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kirottua että kun pääset lomalta niin paikkoja särkee. Ei kai sen niin pitäisi mennä? Et tainnut käydä vesijumpassa? Sitähän minä mainostan koko ajan, vaikka nyt pyhät ovat sotkeneet jumpparytmin.

Joo, muistan kun uhkailit että Joensuusta tulee vähän arviota. Jäin tuossa miettimään, että onkohan Joensuuta painanut eläkkeelle jääminen ja yksinasuminen. Edellisestä kirjasta on aika kauan aikaa.

En ole tätä uutta lukenut, muistan kun luin Pahan papin ja se oli minusta aika hyvin kirjoitettu opus.

Kritiikin kritiikkiä: kyllä vain olen kuullut sammakkojen mölyämistä kesäkuun alussa mökillä. Se oli silloin kun kuulin vielä. Sanovat ne jotka kuulevat että ei juuri enää kuulu, sammakot alkavat vähentyä. Eikä siis kesäkuun alussa meidän järvellä ole enää jäitä. Kylmä voi kyllä olla ja usein onkin, juhannukseen asti.

Muutapas kritiikin kritiikkiä ei voi ollakaan kun en ole kyseistä opusta lukenut. Olen heittäytynyt runouden vietäväksi jouluntienoon.

Mutta sellainen protesti että se Hiljaistenmiestenlaakso jonka olit nähnyt ja vissiin oikeassa paikassa, ei ehdottomasti ollut Kangasalalla vaan KANGASALLA. Minä kun olen suurimman osan kouluani käynyt siellä, niin pitää joka kerta korjata tuo kun se präntätään väärin.

Että mitä varten pitää näitä sanoja panna pääksytyksin? Olisi se viisas sellainen ihminen joka osaisi selittää että miksi. Kyllä me varmaan ollaan jotenkin jo syntymässä niksahdettu.

Nuo sukujesi tarinat kuulostavat tutuilta. Maaseudun köyhillä on ollut hyvin vähän jos ketään auttajaa, puolestapuhujaa, mitään. Hauskalta kuulosti se koukkuselkänoita, minä olen sellaisia tuntenut, mutta vähän nuorempia.

Leskien naiminen taitaa olla yleisemminkin tuottoisaa puuhaa. Merkillistä on se, että lakiosat onnistutaan aina antamaan leskelle. Esimerkiksi alaikäisten lasten oikeuksia ei hoida kukaan. Joku jokaisessa kunnassa on, jonka pitäisi pitää lasten puolta, mutta ilmeisesti vain hoitavat tienestit tileilleen.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, kirjoitin ensin Kangasalla, mutta korjasin sen sitten vikaan. Pitää korjata takaisin. Opinpahan!

Kun asuin Treella, tuli usein käytyä siinä kirkonkylässä. Haralanharju koluttiin usein ja tein pyöräretkiäkin paikkakunnalle. Kisarannan tanssipaikka on tuttu ja siellä minä silloinkin kävin kun mainitsen tässä kirjoituksessani ajelustani. Tarkistin äsken vielä, että Hiljaiset miehet ovat sieltä todella laaksonsa löytäneet. Kauhasen Matti näkyy olevan edelleen päätoimittajana siellä paikallislehdessä. Hän oli ennen Nilsiässä ja sitä kautta tutuhko persoona kun tarjoilin kirjoituksiani lehteensä.

Kisaranta on nyttemmin kuulema remontoitu kuten Kyröskoskenkin tanssilava, että olisipa mukava tehdä ensi kesänä retki Hämeeseen niissä merkeissä.

Sammakoiden ääntelyä kutusesongin ohitse mentyä ei oikeastaan voi kurnutukseksi sanoa. Ne ovat vain lyhyitä äännähtelyjä, vaisuja korahduksia siihen verrattuna kuin varhaiskeväällä. Sitä paitsi Joensuun dekkarin Harjunpää asuu Helsingin liepeillä joten siellä sammakot kutevat jo huhtikuussa. Lisäksi kesällä moiset ojat, joista kirjassa mainitaan, ovat vain liestynyttä ja heinikoitunutta savisoljua, ei niiden vähäisissä vesissä sammakot viihdy asutuksen lähellä.

Voin toki olla väärässäkin. Ajatukseni kuitenkin on, että tällaiset sammakonkurnutuksetkin saattavat olla tärkeitä kun luodaan lukijalle mielikuvaa tapahtumaympäristöstä.

Tuosta leskien naimisesta. Eivät ne omaisuudet sen ajan metsäneläjillä päätähuimaavia ole olleet. Kyllä rahallinen raha on tyynyn alle mahtunut. Mutta se minua on aina harmittanut, että äidin isä, koska oli puuseppä, oli ikänsä vuollut kaikenlaista tarvekalua puusta huonekaluja myöten, ettei niistä kovin paljoa jäljelle ole jäänyt. Voisihan se olla, ettei meidänkään valtavan kakakralauman jäljiltä niitä enempää löytyisi, mehän muutimme siihen mökkiin muutamaksi vuodeksi asumaan kun synnyinkodistani alkoi katto romahdella sisään.

Muuten sen maapokaleen (21 ha) kohtalo myöhempinä vuosina aina tähän päivään saakka tarkasteltuna ansaitsisi aivan oman kirjoituksensa.

Riku Riemu kirjoitti...

Tarinat ja kertomukset ovat mielenkiintoisia, mutta sitä ei ole ihmisen arki. Kertomukset voi muodostaa vasta jälkeenpäin, elämänkertoihin täytyy valita minkälainen kertomus olisi kirjan kannalta mielenkiintoinen.

Suureksi muodostuneen, tai nostetun, ihmisen arki on samaa kaupassa käymistä, kahvinkeittoa ja perunanpuremista kuin kaikkien muidenkin.

Suureksi jälkipolvien mielessä nousevat ihmiset, joilla on poikkeuksellisen voimakas halu olla keskipisteessä: "Katsokaa mua apinaa, tällainen edestä, tällainen takaa, minun kanssa kauneimat naiset makaa!"

Haanpään tekstit ovat aina olleet mieleeni, mutta olisiko häntä itseään millään kestänyt, edes suvainnut. "Ei ehdi nyt, ei saata eikä voi, minulla on mielessä suuremmat asiat", tuumasi kirjailija.

Me, ihmiset, tarvitsemme leipää ja heti sen jälkeen, edellyttäen, että leipää on riittävästi, sirkushuveja.- Joita paraskin taide vain on, en minä tiedä olenko Haanpään kirjoista elämääni mitään oppinut.

Henkisestikin laiskana ihmisenä, en koskaan ole Matti Yrjänän tuotantoon koskaan tutustunut muuten kuin televisiosta. Ulkopuolisena tuntuu tylsältä tuo, ajattelemani mukaan, niiden sisältämä hieman eksistentialistinen dekkarihahmo.

Useimmat meistä kai joskus tuntevat olonsa hieman vieraaksi tässä absurdissa maailmassa.

Valto Ensio kirjoitti...

"Suureksi jälkipolvien mielessä nousevat ihmiset, joilla on poikkeuksellisen voimakas halu olla keskipisteessä: "Katsokaa mua apinaa, tällainen edestä, tällainen takaa, minun kanssa kauneimat naiset makaa!"

Riku, ethän vain tarkoita Pjallis Hjarkimoa?

"Haanpään tekstit ovat aina olleet mieleeni, mutta olisiko häntä itseään millään kestänyt, edes suvainnut. "Ei ehdi nyt, ei saata eikä voi, minulla on mielessä suuremmat asiat", tuumasi kirjailija."

Haanpäästä yksityishenkilönä saa kelpo kuvan kun lukee häneltä jälkeenjääneitä kirjeitä. Luultavasti aika hyvin hän on vaimoaan kohdellut, kuten tytärtäänkin joka oli vasta 10-vuotias kun isä hukkui. Kirjoitusperiodien ajat on ollut toisin. Mutta niin se on komennusmiehilläkin joista isiä on leipoutunut.

Haanpää meni muuten myöhäisellä iällä naimisiin 1940 eikä ehtinyt olla naimisissa, eli aviopuolison kiusana kiduttavan pitkään.

"Alkuperäisestä" perheestään hän irtaantui omille retkilleen ja kirjoitustouhuihin jo varhain, mutta olen kyllä ymmärtänyt kaikesta lukemastani, että ei sitä pahalla silmällä kotona katsottu, kyläläiset vain.

Katsoin muuten Kari Hotakaisesta tehdyn pitkähkön ohjelman, mutta ei siitä selvinnyt, millainen "mulkku" hän yksityiselämässään on. Hän kuitenkin itse mainitsi tuon "mulkku-mieheksi" -teeman. Löytyy Areenalta: http://areena.yle.fi/video/1579531

M.Y. Joensuun tekstejä kannattaa lukea, ainakin se Pahan pappi josta elokuvasovitukseen on kuulemani ja lukemieni arvostelujen perusteella lainattu vain nimi.

Kun lyttään tämän viimeisimmän, se on vain minun mielipide. Jotkut sellaiset, joita sammakonkurnutus ei häiritse kuvataanpa se tapahtuvaksi vaikka joulukuussa, voivat löytää siitä sen tarinan, jonka kirjailija löydettäväksi on tarkoittanutkin.

Ja kun mietin Rautahuonetta lisää, niin kyllä minäkin sieltä löysin paljonkin ihan luettavaa eikä sitä siksi voinut keskenkään jättää. Olen vain tällainen saivartelija joskus. Toisaalta koska kirjojenkin kauppaaminen on kovaa bisnestä, olisi kritiikinkin oltava kovaa. Ja sitä toivoisin etenkin Nadja Novakin ja Seppo Puttosen kaltaisilta kirjaihmisiltä.

"Useimmat meistä kai joskus tuntevat olonsa hieman vieraaksi tässä absurdissa maailmassa."

Juu. Totta. Ainakin kun katsoo vaikkapa sarjaa ihmislajin vaelluksesta ammoisista ajoista tähän päivään. Se alkoi tänään klo 19 Ylen ykkösellä.

Riku Riemu kirjoitti...

Haanpään sietäminen-ajatus lähti vain jostain lukemastani, että ympäristö häntä hieman oudoksui, kun tapansa toimia olivat muista poikkeavat.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, Haanpää oli kova luu, ei se antanut ympäristön arvioinnin kovin pahasti itseensä vaikuttaa. Sitä paitsi hän pärjäsi vallan mainiosti niiden syrjäpuolen ihmisten parissa kortinpeluussa ja ryyppäämässä. Samoin oli Säisän laita aika-ajoin Iisalamessa.

Toisin oli Timo K. Mukan laita jolta toimitettiin viimeisimpiä tekstejä nyt menneenä syksynä. "Hetki sitten näin ketun" -kokoelmasta oli eilisen Hesarissa hyvä juttu kulttuurisivuilla. Tuula Mukka sanoo haastattelussa aika hyvin tästä Timon julkisuuskuvan rosvoamisesta paskalehdistön käyttöön. Lähinnä Hymyn siihen aikaan. (Omistan nyt tämän hienon kirja, sain sen syksyllä synttärilahjaksi)

Tässä kuuntelen uusintana Matti Yrjänän haastattelua Areenalta: http://areena.yle.fi/audio/1567722

Tulee hankala olo koska Joensuu, Nadja Novakin haastattelussa osaa niin kovin hyvin puhua kirjansa (kirjojensa/ammattinsa) sisällöstä jota minä niin pahoilla sanoilla kohtelin.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
on tottakai ihan eri asia jos ihminen on haastateltavana omasta työstään (arkkitehti uusimmasta luomuksestaan, taiteilija näyttelystään, kirjailija kirjastaan) kuin mitä joku kirjoittaa kritiikissä. Sinun postauksessasi oli kritiikki.

Joensuun haastattelussa vaikuttivat varmasti myös ulkokirjalliset asiat. Millaisina kirjailija ja haastattelija näkivät toisensa, minkälaisista ulkokirjallisista asioista voi puhua (eläkkeelle jääminen, asuminen yksin jne.). Nadja Nowakilla on haastattelutyylinään kysyminen. "Minkä takia sinä panit sen henkilön niin hankalaan paikkaan?". johon Joensuu sitten yrittää vastata ja saada jonkinmoisen otteen omaan työhönsä, mikä on todennäköisesti joka tapauksessa hankalaa.

Kyllä kai Nowak miettii aika tarkkaan kysymyksensa, ainakin ne vaikuttavat asiallisilta. Mutta kuten sanottu, en ole lukenut kirjaa joten en uskalla ruveta arvioimaan tarkemmin.

Niin että ei minusta sulla ole yhtään syytä tuntea oloas hankalaksi Nowakin haastattelun vuoks.

Luin Tuula Mukan lyhyen haastattelun, samaten Hesarista (paikalliseen läpyskään ei ole varaa), saa nähdä millaista aineistoa aikovat ruveta julkaisemaan.

Siihen aikaan kun tuli Hymyssä se törkyjuttu "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka" olin töissä oikolukijana Hertsossa, eli Lehtimiesten omistamassa painossa. Kaksivuorotyö. Minä menin sen oikoluettavan tekstin kanssa luottamusnaisen koppiin keskustelemaan ja sanoin että minä en näin likaista työtä tee. Ja että muutenkin alkaisi olla likaisen työn lisän paikka.

Ne rupesivat sen jälkeen antamaan minulle vähemmän kaameita juttuja. Kumma kyllä. Juttuhan tietysti ilmestyi vaikka minä protestoin.

Mitä tulee sammakoiden kurnuttamiseen kesäkuun alussa meidän mökkijärvellä, niin se oli kyllä niin hurja kööri, että häiritsi jopa nukkumista. En minä tiedä oliko niillä kutuvaihde päällä vai keskustelivatko ne vain, mutta meteli oli kyllä hirmuinen.

Täytyy vielä kertoa että juuri tuossa vaiheessa usein järvellä oleili kurkia, jotka aivan ilmeisesti popsivat sammakoita suuhunsa. Ne olivat kyllä vastapäisellä rannalla, eivät siinä meidän ikkunan alla.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, minä olin vielä poikanen kun Hymyn juttu Mukasta ilmestyi, mutta muistan kyllä sen sillä oltiin katsottu Toemilan telkkarista (kotona ei ollut) Mollen ohjaama Maa on syntinen laulu-elokuva ja siitä kohistiin kovasti ihmisten kesken kylillä meidänkin perillä. En osaa kyllä hahmottaa, mitä ajattelin vai kykeninkö ajattelemaan mitään puolesta tai vastaan siitä jutusta.

Meillä ei kyllä Hymy lehteä ainakaan vanhemmat kovin korkealle arvostaneet. Hassua kyllä, että äiti voitti sukulaistädin hänen nimellään täyttäneen kupongin avulla 100 äitiä Mallorgalle-kilpailun jonka Hymy järjesti. Ja sehän oli suuri asia äidille joka ei Helsinkiä kauempana ollut koskaan käynyt.

Piti muuten ihan lukea tutkittua tietoa sammakon elämästä etten kovin kovasti jahkaa lajin kurnutuksen kanssa.

"Lisääntymiskausi kestää huhtikuun alusta kesäkuun loppuun, riippuen olinpaikasta ja kevään kulusta." Tämän tiesin ihan käytännön kokemuksesta.

Suomi on pitkä maa. Lapissa sammakoita on vähemmän, paikoin ei lainkaan ja kuolleisuus kovina talvina on suurta.

Kastematojen laita on muuten samoin. Olen joskus toistakymmentä vuotta sitten vienyt niitä Kittilään kaverin puutarhaan ja ainakin vielä viime kesänä olivat ongelle päässeet.

Enimmät kokemukseni sammakoista ovat Itä-Suomen pohjoisimmista osista sekä Lapista ja Tampereelta.

Mökkimaisemissa Rautavaaralla niiden kutuaika on huhti-toukokuu, joskus kesäkuun alkupuolelle venyen. Tampereella kutu oli ohitse toukokuun puolenvälin jälkeen ja siksi luulen, ettei Helsingin ympäristöstä kutevia sammakoita enää kesäkuussa tavoiteta kuin poikkeuksellisen kylminä jaksoina.

Vuosi sitten ottamia valokuvia sammakoista kutemassa on vapun tienoilta ja ne ovat täältä Kainuun-Savon rajoilta.

Mutta todella tämä tuntuu nyt itsestänikin vain mututuntumalta esitetyltä kritiikiltä eikä näin ollen täytä kovan kritiikin mittaa itsenikään mielestä. Tosin kun on lapsia ja heidän kiinnostuksensa esimerkiksi helppoon luontokohteeseen kuten sammakko on loputonta, niin tulee sitten lajin elämää seurattuakin erilailla.

Pointti tässä nyt sitten lieneekin, että tässä nähdään, kuinka hyvin asioista pitää ottaa selvää niin kirjallisen tuotteen tekijän kuin myös siitä kritiikkiä esittävän lukijankin, ja varsinkin ammattikriitikon.

"Eivät hongat narise savottakämppien pihamaalla sillä ensimmäiseksi ne on hakattu polttopuuksi..." Erno Paasilinnan kritiikki A.E. Järvisen eräaiheisesta jutusta.

Sitten sellainen sammakoihin liittyvä tapaus juolahti vielä mieleeni ja siitä minulla on merkintä päiväkirjassa lokakuulta 1986: Kuljin metsällä mökkipaikkakunnallani ja huomasin eräässä metsäojassa nuijapäitä uiskentelemassa! Siis lokakuussa?!

Ripsa kirjoitti...

Kuule Valto, täytyy olla niin että näitä on eri lajeja, näitä sammakoita.

Ei herrajjestas lokakuussa voi olla nuijapäitä! Olet ollut vahingossa jossain Afrikassa tai nähnyt unta.

Eiku nyt otat ja tarjoudut Kaltioon kriitikoksi. Olen nyt lukenut kaksi Kaltiota ja minusta se on oikeasti hyvä lehti. Olen ihan tosissani tämän ehdotuksen kanssa!

Minusta on hienoa että siinä läänissä on sentäs pitkäikäinen kulttuurilehti. Kuinka moni muu provinssi semmoista voi esittää?

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, juuri tuli Kaltiosta s.postia ja kyselivät juttuja, mutta että krrriitikoksi! Huh, se on hirmuisen vaativa tehtävä.

Jotain olen joskus väkertänyt, mutta enimmäkseen harmitonta ja ponnetonta.

Pelkoni on, että saattaa tupsahtaa kynästäni täyssammakko keskelle arvostelupalstaa!

Muuten, lokakuun 1986 sammakkomerkintää en vielä löytänyt päiväkirjoistani, mutta aivan varma olen, että niitä nuijapäitä oli syksyisellä metsäretkelläni ojassa. Olisi pitänyt olla kamera, lasipurkki ja todistaja mukana.

Siinä kesässä oli muutenkin jotain sellaista, jonka muistaakseni arvelin vaikuttaneen siihen ilmiöön. Kirjoitin sen asian ylös, mutta taitaa olla niin syvällä tuolla vihkoläjässä.., ja sitä paitsi kun alkaa menneisyytensä merkintöjä tavailemaan niin eksyy...