sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Järkäle 2

-Rhooh...krööh...krääh..prtyiisth, kuuluu isosti autotallin nurkalta. Järkäle siellä kakostelee aamun ensimmäiset mällisyljet liiterin seinustasepelille. Tykitettyään vielä alumiinisella, nimelleen kaiverretulla nuuskapyssyllä uuden tolleron verestäviä ikeniä vasten ylähuulen alle, hän kusta lorottelee rännikaivoon jonka haju kesäisinä hellepäivinä äityy varsin kuvottavaksi. "Perkele, aikuinen mies ja tahallaan tuommoista tekee", sanoi isä viimeksi kun sattui paikalle, mutta ei se sillä kertaa siitä sen isompaa meteliä nostanut. Laittaa Järkäleen sitten maantielle kunhan mittansa on muutenkin täysi.

Järkäle tempaisee liiterin kaksoisovet selälleen niin, että niiden lautaiset puolikkaat rämähtävät seinien rimalaudoitukseen. Astuessaan sisälle, hän kääntää pientä katkaisijaa ikkunan alle seinään kiinnitetystä, vanhan Blymouthin kojelaudasta ratteineen ja mittaritauluineen ja kohta Judas Priestin heavymetalli alkaa jumputtaa tasaista, käheää musiikkia  nurkkiin ja laipion kulmiin asennetuista kaiuttimista. Järkäle siristelee  silmiään   pikkuikkunaisessa tilassa tavatessaan itse laatimaansa kunto-ohjelmaa, jonka on niitannut muovitaskuun keskelle värikästä julistetta niin, että sen takaa näkyvät vain paljaat naisen jalat, kädet ja kiharainen päälaki jonka yläpuolella on urheilujuomia ja hivenaineita välittävän yrityksen punaisenmustaoransseina säteinä räjähtävä logo ja internetosoite.

Tiistain ohjelma

Lämmittelyä, kevyttä venyttelyä, keppijumppaa 15 min.
Kuntopyörää 15 min.
Käsipunnerrusta 10-20.
Tauko selällään lattialla maaten 5 min.

Penkkipunnerrus: 16x20 kg, 16x40kg, 8x80, 4x120kg
Pystypunnerrus: 25x25kg, 12x50kg,12x100kg
Takakyykky: 4x65kg, 4x120kg, 4x180kg, 4x200kg

Lopuksi kuntopyörää 15 min ja kevyet verryttelyt.

Järkäleellä on jo pitkään ollut tautinen olo. Päätä särkee, väsyttää, suuta kuivaa, huulet rapsahtelevat halki itsestään, oksettaa ja nivelten taivutus käy rahisten ja paukkuen, on jatkuva ummetus eikä kuseminenkaan aina kivuitta suju. Aineiden vaikutustako, hän toisinaan pähkäilee, mutta puhkaisee silti nytkin yhden hormoniampullin sulkijakumin painaessaan injektioneulan kärjen sen sisään. Kun muutaman gramman kokoinen säiliö on täysi, tottunut sorminapautus ja pieni painallus männästä ja sitten hän tökkää lyhyen, paksuhkon piikin etupuolen reitensä juonteiseen lihakseen. 

Viime viikolla tapahtunut, pitkin kevättä ja kesää Järkäleen mieltä kiihottanut aikomus takapihan nurmikolla toisinaan bikineissään rimpistelevän pikkusiskonpuolikkaan väkisinmakuusta oli päättynyt hänelle itselleen nolosti. Tyrkittyään Viljan sisälle autotalliin, hän oli repinyt siltä kiljuvalta ja rimpuilevalta kolmetoistavuotiaalta farkut alas, mutta alkaessaan tökkiä sormella sohvalle viskaamansa tytön untuvia oli Vilja potkaissut tennarijalallaan Järkälettä keskelle naamaa niin, että veri oli nenästä purskahtanut. Siinä hässäkässä se sitten oli livahtanut ovesta pihalle ja painunut huutaen taloon sisälle. Ja se juuttaan pyörätuolikruisailija oli tollottanut kuola poskella laattakäytävän mutkassa hänen mentyään pihalle, saatana! Sitäpaitsi ei Järkäleellä ollut edes yrittänytkään seisoa! Kuumotti vain etumusta kuin olisi housuunsa kussut...

Järkäle kaivaa kaapintauspiilosta pilleriliuskan, nappaa siitä kaksi kapselia jotka huuhtelee purkillisella Batterya alas. Istahtaa sitten punnerruspenkin laidalle odottamaan aineiden vaikutusta. Pitäisikö tähän vielä viagroja,Thaimaan halpoja tuliaisia, ruveta napsimaan, hän miettii alkaessaan laiskan lämmittelykierroksen ja muistellessaan niitä ritsapilluja joita saleilla ja jengihalleilla joskus porukalla... 

Puhti poissa, saatana! kiroilee Järkäle kun tupsauttelee peltisankosta talkkia kouriinsa. Hän jättää penkki- ja pystypunnerrukset väliin ja kolisuttaa takakyykkyä varten ensimmäiset kuusikymmentäviisikiloiset tangon päihin. Teline, jossa nostotanko Järkäleen hartioiden tasolla levyineen nyt lepää, on jengikaverin autotallissa hitsailtu eikä se täytä alkeellisempiakaan turvallisuusmääräyksiä. Mutta paskat Järkäle  koskaan turvallisuudesta on välittänyt. Hän menee levytangon alle, kiepsauttaa sen kevyesti päänsä ylitse poimuisen, mustin, keltareunaisin salamoin tatuoidun niskansa varaan ja punnertaa nopeasti neljä kertaa alas ylös. Laittaa sitten tangon takaisin ja lisää painoja sataankahteenkymmeneen kiloon. Kevyesti menee vielä nekin, mutta seuraavat satakahdeksankymmentäkiloa ottaa jo raskaasti huohottavan ja hikoilevan Järkäleen keuhkoihin ja hänen on levättävä ennen viimeistä kahtasataa kiloa.

Voi uroskoiran vittu, ärähtelee Järkäle kiertäessään ympyrää liiterin lattialla, painonnostovälineiden ympärillä ja käyden ulkonakin kierroksen. Saatana, ei ennen ole tältä tuntunut! Sydän hakkaa, pahanhajuinen hiki tursuaa huokosista ja pyörryttää. Järkäle tussauttaa auki toisen energiajuomatölkin, ottaa liuskasta tabletin ja riipaisee ne kertakulauksella mahaansa. Kiroilee hetken ja menee telineelle nostaen viimeiset lisäpainot levytangon päihin. Karjaisten niin, että liiteri raikuu Järkäle kiepauttaa kaksisataa kiloa hartioidensa varaan niskan puolelle ja alkaa kyykkyjen teon. 

Ensimmäinen kyykky menee helpon oloisesti, toinenkin, mutta kolmannella jalat jo vähän tutisevat. Järkäleen valtava ruho tanssahtaa kokemuksesta taitavan korjausliikkeen kun hän horjahtaa telineen luota taaksepäin. Mutta samalla, kun hän astuu askeleen takaisin eteen, litistämänsä ja lattialle huolimattomasti viskaamansa energiajuomatölkki sattuu päkiän alle ja nilkassa tuntuu vihlaisu, joka suistaa vasemman jalan kokonaan alta pois. Kaksisataa kiloa rautaa harteillaan Järkäle alkaa kaatua öristen ja ärjyen. Edessä olevat huterat telineet rymisevät halkopinoa vasten joka sortuu kuivasti kalahdellen toisen pään vapaana olevaan tilaan, polkupyörän  ja ruohonleikkurin päälle. Järkäleen ennestään jengienvälisissä tappeluissa murtunut, littana nenä tavoittaa ensimmäisenä lattiavanerin ja painonnostotanko rusauttaa hartiat ja rintakehän allensa. Selkäranka murtuu hartioiden ja kaulan taitteesta ja Järkäleen viimeinen tajuttava ajatus on, että nyt se on sitten menoa.

Kello on vähän vajaa kymmenen. Valma on saanut Vilpun pestyä ja puettua uuteen päivään. Vilpun isä on ollut jo kolmatta päivää reissussa ja äidillä on ollut yövuoro sairaalassa joten hän on mennyt sieltä tultuaan nukkumaan. Valma on laittanut aamiseksi puuroa ja kun hän nyt on kattamassa pöytää, hän kuulee avoinna olevasta ikkunasta Järkäleen karjahtelua ja punttien kolinaa niin kuin useampi aamu muulloinkin. Vilja tulee huoneestaan, käy laittamassa tuuletusikkunan kiinni ja pöytään mennessään sipaisee Vilpun hiuksia. Valma nostaa puurokattilan aluselleen pöydän keskelle.

-Mitenpä tyttöä nukutti? kysyy Valma kun ammentaa lautasille höyryävää kaurapuuroa ja lohkaisee juuri avatusta paketista kohmeisen voisilmän niihin sulamaan.

-Hyvin...kai.

-Mitenniin kai?

-No kun...

-Kakase vaan mikä on murhe?

-Toi Järkäle...

-Järkäle? Ai niin, Setti. Mitässiitä?

-Se...se kävi käsiksi viime viikolla...

-Kävi vai? Saa...ta..na! Valma pomppaa pöydän viereen pystyyn ja ottaa Viljan posket käsiensä väliin. -Minä vähän jo päivänä muutamana ounastelin, että jottain sulle on sattunu kun niin hilijanen olet. Olen minä senkin ajatellu, että aika kammottava kaveri se tuo teijän velipuoli on. Sanoitko isäles tai äitiles?

-E..en vielä. Ensin sinulle ajattelin...on helepompi...

-Niinkö? Mitä se `Järkäle´ sitte teki?

-Y...yritti... rais...raiskata, repi housut alas, mut mä potkasin ja juoksin karkuun...nyt sitten pelottaa kun se tuolta pihanperältä mulkoilee ja huutelee...

-Nämä on semmosia asioita, että viranomaisile vaan. Ensiksi kuitenkin äitile ja isäle pitää kertoa. Näkikö sen kukaan?

-Vilippu, se oli ulukona linnunpesän luona sillon.

-Vilippu, näitkö mitä tapahtu?

Vilppu ynähtelee, nyökkäilee, silmät pyörivät ja pää vääntyy vinoon, kuolaa turskahtaa suupielestä leualle.

-Herätänkö äitin nyt? Isäny tullee vasta iltapäivälä, se on Sievisä purkamasa kuormaa sahale...

-Elä herätä, ootetaan isä kun se on sen poika tuo Järkäle kuitenki...

Valma saa muutaman puurolusikallisen ujutettua Vilpun suuhun ja pillin kautta mehua pari imaisua. Syötyään itsekin hän kerää astiat pöydältä koneeseen ja laittaa sen pyörimään. Sitten hän pukee Vilpun päälle kevyen kesäpusakan ja painaa hellehatun kiharoille hiuksille, sillä aurinko porottaa ulkona jo melko lämpimästi. 

Valman mieli kuohuu. Tekisi mieli lähteä pottupulikan kanssa jututtamaan sitä takapihan roistoa. Saaperi että semmosta mennee tekemään! Mihinhän väliin se sen ennättikään? Mutta eihän hän aina ole paikalla, aamusta kaksi-kolme tuntia ja sama iltapäivällä ja joskus iltasella kun Tanja menee yövuoroon. On niin monta muutakin paikkaa missä hänen vakituiset kotiinhoijettavat on...

Valma sanoo Viljalle, että sen ei pidä nyt jäädä enää tänne vaan että hän voi lähteä hänen mukaansa ja tullaan iltapäivällä sitten takaisin. Pitkään hän aprikoi, että uskaltaako jättää Vilppuakaan, mutta kun näkee, että naapurin tytöt, Aamu ja Ilta tulevat pihalle, hän menee sanomaan niille, että katsovat vähän Vilpun perään joka rullaa juuri linnunpesäpensaan luokse. Viljakin tulee tontinraja-aidalle juttelemaan koulukaverilleen Aamulle. Kohta he havahtuvat kummalliseen hiljaisuuteen, kun liiterin suunnasta ei kuulu muuta kuin vaimea musiikin jytke vaikka kello on vasta varttia vaille yksitoista. Tavallaan Järkäle tulee punttienkolistelun jälkeen räkimään ja syljeskelemään ja kuseksimaan nurmikolle ja huutelemaan ilkeyksiään jos näkee tytöt ulkona.Valma menee loivaa nurmikkorinnetä liiterin ja autotallin suuntaan ja näkee kohta Järkäleen isot, tukevasti nauhoitettujen maihinnousukenkien verhoamat, luonnottomaan asentoon vääntyneet jalkapohjat.

Viljakin tulee Valman rinnalle ja varovasti he astuvat liiteriin sisälle.

Valma ymmärtää heti, mistä on kysymys. Hän kaivaa sinisen essunsa taskusta kännykän ja soittaa hätänumeroon samalla kun polvistuu kokeilemaan Järkäleen pulssia joka ei paksun lihaskerroksen lävitse kuitenkaan tunnu vaikka mies örähtelee niin, että verisiä kuplia nenästä turskahtelee. Sitten he yrittävät yhdessä vierittää painoja pois Järkäleen päältä, mutta ne eivät liikahdakaan. Vilja menee oviseinustalle ulos yökkäilemään sillä hänestä Järkäleen kieroon muljahtaneet silmät ja korahtelut ovat järkyttävää katsottavaa. Valma sanoo, että tyttö menisi nyt herättämään äitinsä, vaikka kyllähän se isompikin apu kohta paikalla on.

...jatkuu...

12 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kertaalleen luettu: hemmetin hyvää tekstiä. Tästä tulee vähän niinku äksöniä enemmänkin.

Mitään uskomatonta tässä ei kummiskaan ole, luulen että tuollaisia järkäleitä on Suomessa vaikka kuinka paljon. Miehisyys hukassa, eiku ihmisyys. On kyllä tietysti ihan selvä että siirtyminen aikuisuuteen ei käy keltään ihan helposti, mutta ehkä kaveri on vähän kasvanut vinoon jo lapsena.

Täytyy sulatella. Hyviä tyyppejä olet onnistunut tuonne luomaan! Ihan kaikkiaan.

Jokke Karjalainen kirjoitti...

Minäkin (-kin?) katselin Judas Priest -levydokumentin Teemalta perjantaina. Itselläni ei telkkari näy, eli tämän siitä hyötyy, kun on naisystävä. Ei sikäli, että Judas Priestiä oikeasti sietäisin kuunnella, se on vähän sellaista järkäleiden musiikkia ja ohjelman katsominen eräänlaista kulttuurimatkailua.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ah, Ripsa! Äksöniä! Sitäkin aina välillä, mutta aikalailla pitää tunteensa laittaa sivuun kun alkaa ihmisiä pahoinpitelemään vaikkapa vain teksteissään.

Jotenkin vain joskus tuntuu, että joitakin järkäleitä täytyy tukistaa kovemmin koska ovat niin toivottomia tapauksia. Minkä taakseen jättää sen eestään löytää, tematiikalla.

Niinhän se elämäkin tekee. Paitsi niiden seilaajien kohdalla, joita se kohtelee lempein sivelyin.

Huomasin vasta jälkeen päin, että usean henkilöni nimi alkaakaa V-kirjaimella. Vilja, Vilppu ja Valma. Mukavia nimiä ja ihan itsestään tarinaan näppäytyneet (sormieni välityksellä), vaikka erityisesti Valman kohdalla osasin ajatella ihan elossa olevaa, topakkaa, jotakin Oulunsuun murrettaa puhuvaa ihmistä.

Järkäleen oikea nimi on Setti ja hän inhoaa sitä, siksi sillä on tuollainen, ulkomuodosta johdateltu lempinimi.

Tarmon entistä vaimoa, eli Järkäleen äitiä ja sen uutta miestä en ole isosti ajatellut. Ne jäävät sinne jonnekin lauseiden ja rivien väliin huokaukseksi.

Tanja, Vilpun ja Vilja äiti on venäläissyntyinen ja työskentelee lääkärinä sairaalassa. Isä Tarmo taasen on puutavaran kuljetusfirmassaan yrittäjänä ja paljon poissa kotoa.

Ne naapurin tytöt, Aamu ja Ilta, ovat hieman absurdin nimiset henkilöt, mutta aika ohueksi tarkoitettujakin; taustalle. (Aamu ja Ilta ovat kyllä ihan nättiä nimiä)

Jos kuunnelman, tai näytelmän tekisi tästä, niin henkilöt alkaisivat olla koossa. Miljöö ainakin.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ohoh, Keiju. En kyllä tiennyt moisesta dokumentista. Olen kirjoittanut tuon Priestin tarinaani jo aiemmin, vain hieman mietin, että miten ja millaisesta soittimesta musiikkia Järkäleen liiteriin tunkee ja sitten muistin nähneeni eräässä verstaassa jonkun vanhan auton kojetaulun kaikkinensa ja siinä oli radio-cd-kasettisoitin ja helvetinmoiset ämyrit sijoitettuina eri puolille huonetta.

Itse en hevistä hevillä tykkää, mutta olen ymmärtänyt sen kuuluvan eräiden liivijengiläisten arjenkuvaan.

Kuuntelin tuota "Juutasta" kuitenkin Yotubesta kirjoittaessani, että ymmärtäisin, kuinka se voisi painonostoharjoituksissa vaikuttaa mielialoihin. Ja varmasti testosteronitaso nousee ilman ampullejakin kun laittaa täysille ja kaksi-kolmesataa kiloa tankoon...

Riku Riemu kirjoitti...

Järkäleitä näkee, broidinini kertoi takavuosina taksia ajaessaan, yhden portsarin temmanneen aivan vetämättömissä olleen äijän vielä takapenkiltä takaisin kadulle ja vetäneen turpaan. Kyseiseen juottolaan ei lopulta oikein uskaltanut mennäkään,kun portsari kiersi häijy ilme naamallaan salia, josko löytyisi joku "häiriönaiheuttaja".

Jaskan muistan, olimme rippikoululeirillä samaan aikaan. Oli silloin aina hymyilevä tyyppi, sellainen josta kaikki pitävät.

Mitkä ovat syitä, mitkä seurauksia, mutta elämänsä oli myöhemmin eräänlaisen punttisaliyrittäjän elämää. Välillä lusi vankilassa, joskus hakkasi typeriä "bodarin muija"-naisiaan. Punttisalit vaihtuivat tilasta toiseen ja kaiketi yritysnimikin.

Vähän ennen kuolemaansa, jo varmaan reilu kymmenen vuotta sitten, näin hänet pikaruokalassa ravintolaillan jälkeen, istuimme samassa pöydässä. Naamansa oli kuin perunapelto. Kysyin suoraan, "mitä helkkaria sun naamalles on tapahtunut?" - Vastasi hormoneiden ja tiesminkä aineiden vaikuttaneen. Eivät aina ole ehtaa tavaraa, minkälie venäläisen kotikemistin valmistamia.

Breivik latasi hormoneita pystyäkseen tekemään sen mitä teki. Sotasankaruus on erikoisjoukoilla annostus tilanteeseen sopivaa vauhtilääkitystä, tavalliselle mokulle annetaan vain jallua, leikattua konjakkia.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, mehän jo tiedämme, että maailma on kauhia, ja jos ei ole, se pitää tehdä sellaiseksi vaikka aineilla.

1970-luvulta jo itse muistan, että Siilinjärvellä, urheilukentän pukukopista löydettiin rikottuja ampulleja. Silloin ne olivat täyslasisia kuin vatupassin silmät ja kai niistä se "nänni" katkesi tietyllä tavalla siististi koskapa ne olivat aina samalla tavalla rikottuja. En sitten tiedä, imaisiko ne sen siitä kitusiinsa suoraan vai miten niitä kehoon imetettivät koska ruiskuja en muista milloinkaan nähneeni.

Aika vieras maailma minulle silti, mutta kaikkeahan havaitsee kun silimät auki kuljeksii.

Yksi kiekonheittäjä/painonnostaja N. niitä ainakin käytti ja oli aivan sekaisin kun erehtyi alkoholia vielä maistamaan; muuten rauhallinen viilipyttymies.

Saivat ne kaukopartiomiehet konjakin lisäksi Pervitiiniä ja Codesan yskäntabletteja sissimuonan mukaan reppuun kun lähtivät hiihtelemään Vienan saloille ja selustaan vihollisen.

Riku Riemu kirjoitti...

Kaukopartiossa niitä tarvittiin, ei kukaan sellaisia matkoja hiihtäisi/juoksisi pakkimuonalla tai muutenkaan.

Aika järkäleen olet kuvaan onnistunut löytämään, mutta kyllä minä melkein heti siitä Paaskiven pariskunnan tunnistin. Alli on siinä etualalla.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, tuo "Järkäle" (kiven-) kuvassa on aseteltu Rautavaaralla entisen TVH:n (Tie Vähän ja Huiloo tai: Tässä Viljo Holsti -TVH:n työnjohtaja) hallin tiensuulle, ja itse peltihallin katolle on muotoiltu harjateräksestä(tms) Davidin tähti. Paikan omistaaa tai on vuokralla, paikallinen maansiirto-ja koneurakoitsija Lassi, mukava ja persoonallinen mies josta minulla on hyviä muistoja ystävällisenä ja auttavaisena ihmisenä kun paha aika oli. Häneltä itseltään jäi tytär Kuopiossa kuorma-auton takarenkaan alle kadunkulmassa ja kuoli.

Riku Riemu kirjoitti...

Aina tykkään siitä, kun en osaa arvata tarinan kulkua, tämän tarinan kulku on mielikuvitusta kiihoittavaa.

Tavattoman jännittävää kertomuksessa on pohtia tuota, kun vahvasta tulee heikko. Mahdollisesti myös niin, että kun heikosta tulee vahva. Miten he silloin muuttuvat?

Kannattaako ökyporvari kaiken maallisen menetettyään vielä samoja asioita kuin ennen sitä?

Tai muistaako surkeudesta kotoisin oleva ihminen mennyttä, kun elämä nostaa hänet korkeuksiin ja rikasten pöytiin?

Luultavasti ökyporvari tulee katkeraksi niitä "epäoikeudenmukaisista voimia" kohtaan, jotka hänet tilanteeseensa johtivat, surkeudesta kotoisin olevaa vain puistattaa, kun ammoisia muistelee.

Onko se sitten viisas, joka tyytyy vain toteamaan: "vitut näistä Hurmalan häistä!"

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, sehän on hyvä kuulla, että pikkuisen munaskuissa kutkuttaa pikku tarinoitteni ennalta arvaamattomuus.

Jo Pentti Haanpää kirjoitti Isännät ja isäntien varjot-teoksessaan siitä, kuinka käy kun vahvasta tulee heikko:

"Ne päivät olivat auttamattomasti ohi, jolloin Iso Herneinen oli mahtavin talo pitäjässä, kylän napa. Ulospäin se näyttää vieläkin komealta. Rakennukset ovat "herraskaisen värikkäät", työt ja toimet luistavat; mutta nykyisen isännän, Jopi Herneisen, talonpitoa rasittaa jatkuvasti kasvava velkataakka. Kun pulavuosien uhka sitten muuttuu todeksi, kohoaa vasara myös Ison Herneisen ylle. Isännyys kuolee tässä kuten monessa muussakin talossa. Jäljelle jäävät vain isäntien varjot."

Että millainenhan varjo tosiaankin esim. Björn Wahlroosista jäisi jos häneltä riisuttaisiin kallista kravattia myöten kaikki maallinen pois, annettaisiin paperimuki kouraan ja osoitettaisiin kerjuureviiri jostakin Hakaniemen ammattiyhdistysliikkeiden portinpielestä ja yösijaksi UFF:n keltainen keräyslaatikko?

Tai jos niin kummallisesti maailmassa kävisi, että se riisuisi Nallen ihan hänen omien toimiensa epäonnistumisten seurauksena? Nousisiko se juutas silti sieltä jollakin opilla kerjäläistenkin kuninkaaksi?

Riku Riemu kirjoitti...

"Salama ei koskaan lyö kahdesti samaan paikkaan", nyttemmin on kuulunut että saattaa se sen joskus tehdä.

Silti.

Valto-Ensio kirjoitti...

Lieköhän Salama (Hannu) koskaan vasaraa (sillä naulaa lyödäkseen) kädessään pitänyt?

Rakennusalan vitsivaraston vakiovitsi:

Vanhempi kirvesmies kehuu aloittelevaa kirvesmiestä:

-Sinä sitä lyöt kuin salama...

Nuori poika ehtii olla jo mielissään, mutta:


-...et koskaan samaan kohtaan kahdesti.

Wahlroos se sijaan on tähän astisissa lyöjäisissään ollut kaukana salamataktiikasta. Hänen lyöntinsä kohteet ovat pysyneet aina vain samoina kuusenjuurista turvaa hakevista.

Kumma kuitenkin nyt, kun Eurooppapolittiikkaankin kerran huitaisi, mutta ei tainnut sattua kipeästi (tai se oli ennalta sovittu) koska Stubb riensi kipinkapin puolustamaan aateveljeään ja "...oppineen, syvällisen ajattelijan..." kirjan sisältöä Timo Harakan "armotonta ruotimista" vastaan.