tiistai 5. maaliskuuta 2013

Äetin päiväkirjasta 7



8.9.1958

Että pelottavat nämä syksyn pimmeet ja se, kun talavi tuopi niitä hyisiä lahjojaan, elikä kuuraa nurkkiin ja jäetä ikkunan ja oven pieliin. Kun navetan ja tuvan välillä kylymä kouraisee lypsyhikiseen nahkaan paijan alla. Tai kun pittää kaivonkorvelle pyykille nousta. Tahi jos joutuu Villelänrinteen aluslähteelle vuatteenrytkyt kelekkomaan kun kaivosta vesi kuivahtaa. Ei ne tuolla maailman helepotusten äärellä näistä tiijä. Van onhan näitä olemassa muitakin vielä, ei yksi Unimäen kurjuus kärpäsenpaskaakaan merkihe. Kunpa Taunohin herejäisi ja alkaisi hommautua parempia tonttimaita itellekin kahtelemaan. Kyllä sillä aikomuksia on, van kun viina piästä haihtuu, niin unneutuu kotoelävät. Mitä se viimeksikin puhu, että Helsinkiin…

19.9.1958

Täyttää Tauno tänään 35 vuotta. Varmaan se huomenna tulee kun on lauantai. Mullikkaa se ei vielä silti teurasta, on liian lämpimiä ilimoja pitänyt. Lokakuun puolella sitten, kunhan nyt silleen, että jossain välissä änkeän uuven asukkaan mualimaan. Nyt jo potkiutuu niin, että selekäranka rutisee.

22.9.1958

Tuli se Tauno lauantaina. Tein syntymäpäiväkakun van ei se imelistä välitä. Kahvin sekaan lorrautti pullosta kirkasta ja lähti teeriä ja mehtoja ampumaan. Kun sitten iltasella myöhällä tuli, kaksi koppeloa sillä repussa oli. Sanoi virittäneensä Anu-ukin vanahan loukun Ruatosuon rajalle. Oli siihen uuvet linkut vuollut ja tullessa muutamia rihmasiakin viritellyt. Minun pitäisi ne käyvä kokemassa, tai sannoo Uatulle. Oli nähnyt tuoreita karhun kusiaispesän tonkimisia ja jätöksiä Unilammilla. Arveli, että se ehkä menee viimetalaviseen juurakkoon Näläkämäkeen. Uapon kanssa oli Tauno tehnyt sovintoa Pohjosmäen polulla kun vastaan oli sattunut. Puolikkaan pontikkaa olivat horineet ja nyt kuulemma on sinne päin kontrahti kunnossa. Tiijä häntä. Isä aina seiväs tanassa niihen mielipiteihesä kanssa ja Tauno tuas… mutta mitenhän se on suanu apelleen viinaa ujutettua? Piteli se yöllä hyvin vieressään minua ja supatteli. Koetin kestee sen pontikanhajun...

3.10.1958

On kippeenä paikat. Ei mittään jaksasi tehä. Irene lypsää uamuin illoin ja mummi käy vielä illasta tarkistamassa, toisinaan Uatukin kiertää polokuja pitkin tätä kautta. Se kirkolla Käpylässä jotain taloa timpraa. Ja onhan se tuo Tarja joka sitten juoksee apua hakemaan.

12.10.1958

Ee sua nukutuksi. Vetelöö kylykiä pitkin kuin pajuvitaksella ja selekään tuikkii. Kuumetta pitänyt jo monta päivää. Mahanelävä ei silti asetu. Onkohan niilläe kuumetta jos äet saerastaa? Tauno tuli eilen ja lähti nyt illasta. Oli hissunkissun kun näki, missä kunnossa olen. Marraskuun puolella nostaa sitten mullikan kinkkapuuhun. Nilsiän talonteon on jättänyt Samulin porukalle viimeisteltaväksi ja Kuavilla kulukee Oskarin kanssa. Höylässä kolmas porukka runkoa on aloittanut. Koetan kuvitella tuon touhun van en minä kykene. Kai se melekosta juoksentelua lie. Juoksentelisipa meillekin uuven talon.

16.10.1958

Isä täyttää seihtemänkymmentäkuusi. En jaksa enää lähteä polulle, että kävisin. Olisi nähnyt, onko sovinto Taunon kanssa pitävä. Luntakin jo sen verran, että varvikot valakeina. Teeriä istui iso parvi kuurapuissa aamulla. Irene kulukee nyt Luikkokankaan kautta jalan kun ei uskalla liukastella polkupyörällä. Polunsuulle se pääsee Ruposessa.

17.10.1958

Nyt on perjantai. Kohta en pysy tolopillani. Ei ole mittaria, van kuumetta on kovasti. Poltteleekin jo. Nukkuminen oli torkahtelua vain. Könysin uuniin puita ja tulet, keitin sitten liemuhiilloksella vettä. Tulista mehua yritän juuva. Kunhan päivä valakiaa, niin lähetän Tarjan mummia hakemaan. Jääköön koulusta pois täksi päivää. Piilotan laipion irtolauvan taaksen tämän vihon, tuskin pitkään aikaan siihen mitään merkkailen. Tahi ollenkaan. Jos vaikka lienevät viimeset rivit.

2 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

On kyllä mielenkiintoista tekstiä kerta kaikkiaan. Taunon määrittäminen nuoremmaksi kuin minä nyt aiheutti täällä päässä ansaittua hämmennystä. Helsinkiin-menosta puhuminen puolestaan muistutti eräästä Oulussa sattuneesta tapauksesta, kun kaupungin eteläpuolella oli ollut tietyömaa ja syystä tai toisesta auto, jossa kaverini oli ollut kyydissä, oli pysähtynyt sen varrelle kuuntelemaan moottoriajoneuvojen seassa hortoilleen viinamäenmiehen sanaa: "...mutta nyt minä päätin, että mun elämässä tapahtu muutos. Mää lähen Helsinkiin." Minua on siitä lähtien kiinnostanut, mihin asti se juokale päätyi. Kempeleeseen?

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Taunon iästä pitää poistaa vielä yksi vuosi. Hän oli syntynyt v. 1923; näppäinvirhe minulta. Korjaan.

Monen mainitsemiasi uhoavan viinamäenmiehen retki Helsinkiin päätyi vielä kehnommin kuin jos olisivat jääneet omille paikkakunnilleen. Siltojen alta itsensä löysivät.

Isä-Tauno puheli pitkään Helsinkiin muutosta, mutta onneksi se päätyi vain vajaan 100 km:n päähän Siilinjärvelle 70-luvun alussa. Kahdelle nuorimmalle veljeksellemme siitä oli hyvin suuri hyöty kun nyt heidän elämisen kulkuaan kaukaa tarkastelen.

Talon isä sai rakennetuksi vasta sitten, kun minäkin olin jo lähtenyt. Eikä tuossakaan rakennuspuuhassa kauaa vasara kolkkassut. Neljä vuotta se itse omissatekemissään nurkissa ennen kuolemaansa itse ehti asua.