torstai 14. maaliskuuta 2013

Uudet mullat

Alkaa kevääksi. Vaihtelen multia kukille ja tökin sormenkuoppiin kasviensiemeniä itämään.

Jos asuisin Helsingissä, kävelisin Hakaniemenrantaa salmiakkia imeskellen, ihmettelisin patsasta joka nyrkit pystyssä maailmanrauhaa julistaa ja jo Stenbergin rannassa olisin varma siitä, etteivät pitkätkään sillat vastakkainasettelua ihmisten välillä lopeta. Kurkkisin kivisen kaiteen ylitse kohta sata vuotta vanhoja ammusten rouhaisuja ja ajattelisin niin pienesti, ettei Sauli Niinistö ole "minun presidenttini" koska hän kerran erehtyi möläyttämään niistä tupajumeista. Hän pysyy sen seinähirren raossa josta sydämensä totuuden narskautti, minä oman hirteni rakosessa; välissä on laaja tupa täynnä susista, homoista ja maahanmuuttajista kaikentietäviä, turpaansa pieksäviä perussuomalaisia joilla muoto on kuin fingerporilaisilla ja nimet Mauri Kunnaksen sarjakuvista.

Sitten käppäilisin siltaa Kaisaniemeen ja rautatieaseman Elieliin kahville. Panisin merkille, kuinka kirjavaksi asiakaskunta onkaan isäni ajoista muuttunut. Katsellessani päätyseinän Järnefeltin Kolia, toivoisin samanlaista värisokeutta itselleni kuin Desmond Tutu sanoi Olof Palmella olleen.

Mutta. En asu Helsingissä. Enkä pidä enää salmiakista; siitä saa migreenin.

Hakaniemen sijaan kävelin aamupakkasessa pikkuisen poikani kanssa toiselle puolelle köyhäksi itsensä itkenyttä (vai olisivatko kylpylähemmot lypsäneet?) Kajaania. Laskettiin kolmen kilometrin matkalla kaikki kävellen vastaantulijat ja keltaiset autot ja työkoneet. Naisia tuli vastaan 12, miehiä 15, koululaisia ensi alkuun 6, mutta sitten niin iso ryhmä eskarilaisia opettajiensa kanssa, että mentiin sekaisin luvuista.

Keltaisia autoja nähtiin 3 ja keltaisia lumityökoneita myös 3. Näistä sai pisteen kustakin se, joka ensiksi havaitsi ja kädellä toista läppäsi. Kultaisista autoista olisi saanut kaksi pistettä. Ihmisistä pisteitä ei herunut. Kaikki keltaiset pisteet mahtuivat tällä kertaa kerhorepun taskuun. Eräänä päivänä ei, koska tiellä ajoi kokonaan keltainen rekka ja sen pisteiden pituus mitattiin kilometreissä.

Gaius on tällä hetkellä rakkain lapseni. Mutta niin, ettei hän syrjäytä yhtäkään toista. Lapsia ei pisteytetä vaikka joskus siltä tuntuisi.


Tässä ja nyt mietin, että minulla olisi näitä kasvatuksen "koepaloja" tarjota maailmalle jos he jotain koealustoja voisivat olla. Jos olisin kasvatusalaa tutkiva, niin kenttä olisi lähellä ja monimuotoinen: Kuusi lasta ja kahdeksan (kohta yhdeksän) lastenlasta.

Mutta nämä yksinkertaiset kasvatusmetodini mahtuvat muutamalle riville.

Olen aina ottanut lapseni syliin, halinut ja ollut läsnä. Koskaan en ole ollut niin väsynyt yölläkään, etteikö ole ollut lupa tulla viereen, tai vaikka herättää jos on mörön silmät sängyn alla kiiltäneet. Jokaiselle olen yhdessä ja erikseen ääneenkin lausunut, kuinka paljon rakastan heitä. Enkä minä leperrellä osaa.

Joskus (päivittäin; ainakin kun astun pikkuauton päälle) kuitenkin huudan karmivan kovasti kun "sana ei tehhoo!" Silloin peljästyn enemmän itse kuin he.

Välillä asetun sohvalle pitkäkseni oikein ajattelemaan kasvattamisen kriteereitä, oppeja ja teorioita; luen Järvistä ja Sinkkosta, mutta somemmaksi kasvatuspyrkimykseni eivät tule. Häntäluullani kai tiedän, miten lastensa isänä kuuluu olla.

Tarkkaillessani elämää nykyisessä huushollissani, mietin näiden kolmen poikani luonteita jotka kaikki poikkeavat toisistaan. Jos on kolme eri keskenkasvuisen luonnetta (omani, vklopputyttäreni ja Puutarhurin siihen päälle) samojen seinien sisällä, niin kuinka kasvattajan tulisi silloin itseään koulita, että jokaisen olisi mahdollisimman paras siinä arkeaan viettää?

Ei mitenkään. (Paitsi että rahaa saisi olla repullinen päiväänsä kohti.)

Häntäluu, jos se on kohillaan, neuvoo kaikki tilanteet erikseen.

Paitsi Puutarhurin ja itseni kohdalla. Mutta mehän ollaankin aikuisia ja omien vanhempiemme luonteiden, häntäluutuntemusten ja geenien tuloksia. Vastakkainasettelujen asenteet valmiina sydämissämme.

22 kommenttia:

mikko kirjoitti...

Valto,
jos ihminen kerran möläyttää väärän mielipiteen, se pitää hyväksyä. (Eli antaa anteeksi.) Jos ihminen, esim. Sauli tässä tapauksessa, jatkuvasti möläyttelee vääriä mielipiteitä (kenen mielestä vääriä mielipiteitä?) sitä pitää vastustaa (jos kannattaa toisenlaisia mielipiteitä).

Valto, olen marxilainen. En osaa katsoa asioita niin kuin kokoomuslaiset niitä katsoo. Olen aina äänestänyt vasemmistolaista (paitsi 2 kertaa jättänyt äänestämättä, kun en löytänyt ehdokasta); kerran äänesti sosiaalidemokraattia. (Ja mahani meni seuraavana päivä ihan "krampille"; en väitä että se siitä johtui... mutta siitä huolimatta,voi vittu, sairastelin n. 3 viikkoa.)

J.k. Isäni kirjoitti - hänestä se oli upeaa - että hän köyhänä seminaarilaisena polkupyörämatkallaan yöpyi 30-luvulla Kolin hotellissa. Se oli varmaan hänen elämänsä yksi elitistisimpiä kokemuksia. Itse kun Kolilla viimeksi (ja viimeisen kerran) kävin, sen oli ryövännyt S-systeemi. (Eli sai Bonusta! saatana vieköön.) Nuokuin Kolin S-ravintolassa, join mietoa valkoviiniä ja katselin ikkunasta maisemia mitä ei nähnyt kun oli sumu. Kaksinkertaiset ikkunalasit kapakassa oli, ja niiden välissä paljon kuolleita kärpäsiä. - Ei ollut sellaista fiilistä että olisin ollut jossain fiksussa paikassa, mukamas, enkä ollutkaan. - Lähdin hotellihuoneeseeni - jonka ikkuna oli järvelle päin mutta ei siitä nähnyt muuta kuin sumua, ja rupesin nukkumaan. (En sillä kertaa muistaakseni edes runkannut?)

Ps. Aamulla Kolitaivas oli pilvetön. Kiipeilin niillä kaikilla kukkuloilla, ja katselin maailmaa, joka oli kamalan kaunis.

Valto Ensio kirjoitti...

Mikko

Minähän annan kaiken anteeksi, sekä että pyydän helposti myös. Mutta se ei tarkoita, että unohduksen suohon asioita painaisin. Varsinkin, jos joku kaikkien kansalaisten toimintaan vaikuttaviin poliittisiin virkoihin kiipeilee ja sieltä alkaa valehdella, että vastakkainasettelun aika on ohitse. Koska se ei ole ollut, ei ole eikä tule olemaan ohitse. Ihan samalla tavalla kuin että tasa-arvoon voisi ihmisten kesken päästä; en näe merkkejä sellaisesta, aina on joku niskan päällä. Tai ainakin haluaa olla (itseäni se ei kiihota). Bemari, Volvo, Mersu ja Audi ainakin yrittävät aina tulla jalankulkijan päälle suojateiden kohdalla (tai niiden kuljettajat).

Siksikin pitää poliitikkojen möläytykset muistaa, etteivät ne tosiaan luule, että jokainen täällä poliittisen muistinsa viikon välein päivittää ja panee vanhat roskakoriin.

Itse en tunne enää olevani poliittiselta kannaltani mikään. Miten muuten sen kentän mössössä, jossa äänestäviä ja äänestämättömiä jalkojamme yritämme siirrellä, voisi ollakaan?

Jonkun pitää valtakunnankin asiat hoitaa, mutta saisivat nyt kyllä päivittää sen, että miten. Minä en itse osaa muuta neuvoa antaa, kuin että alkaisivat jo tajuta, ettei polkupyörää kannata uudestaan olla keksivinään.

Kolilla kävin ensimmäisen kerran 1970-luvun alussa kavereiden kanssa. Sitten, kun oli oma auto (Mosse), hurautin sinne tyttöystävän kanssa. Kerran-pari polkupyörällä ja viimeksi käytin siellä kambodjalaismaahanmuuttajia kun tultiin Joensuusta.

Sekin maanmykkylä on kokenut tänä aikana kaikenlaisia muutoksia hiekkatiestä asvaltiksi siirtymisineen. Nyt siellä on melkoinen hotelli (velipoika kulkee parhaillaan Liperistä saneeraamassa) ihmisenlapsen törsäillä ja tiirailla maisemia eriväristen lasinpohjien lävitse. Niin kuin sinäkin yritit, muttako oli sumua (olisit nyt edes vähän lerskutellut...).

Minä en kai koskaan ole kauniiden maisemin äärellä huudahdellut, en huokaillut.

Olen sillä tavalla herkistynyt, että tunnen maisemassa jo ennestään miljoonien silmäparin runtelun (ja kuulen ne huudahtelut), että annan niiden riittää (luulen, että maisemaa itseään ottaa se aivoon).

Olen matalan maan ihminen ja monivivahteinen jänkä on mukavempi silmälle kuin horisontissa näkyvä ei mikään.

mikko kirjoitti...

Politiikkaa - joka ei kiinnosta minua - halusin käsitellä vain sen verran, että tunnistan Sinun mielipiteesi.

Voi olla, että ajattelemme aika lailla samalla tavalla?
(Se ei ole sinällään merkityksellistä.)
Olen lappihullu. Minusta kaunein maisema on semmoinen missä ei ihmisen jälkiä ole. Joku saaristo ulkomerellä on yhtä kaunista kuin Lapin erämaasuot. - Voi että mä tykkään hilaisuudesta! Luonto, missä ei tapahdu mitään, on mun.

mikko kirjoitti...

..."on mun"...

siis mää en missään nimessä halua vahingoittaa luontoa. mietin, mielestäni koko ajan, miten en vahingoittaisi luontoa.

mikko kirjoitti...

Minä yksinhuoltajana kasvatin Saaga-ihmisen. (Nyt hän on aikuinen ja minua paljon fiksumpi.) Kun hän oli 10-vanha, tapeltiin välillä kovasti; niistä päästiin yli kun selvitettiin mitä tuo tai tämä käsky pitää sisällään... ja miten paljon mikin joustaa/mistä voi neuvotella, etc. "Yhmhy", sanoi Saaga, ja otti taskustaan "Yksinhuoltajien Lasten TyöehtoSopimus Kirjan, vilkaisi sitä ja sanoi uudestaan: "yhhmhy".

Kyllä mee kamalasti opittiin toisistamme! (Välillä oli vaikeaa, kamalan vaikeaa.) - Tiedän, että Saaga rakastaa minua kaikkein eniten tässä - tähtien rei'ittämässä - maailmankaikkeudessa. (Eikä kenenkään tartte tulla kysyy multa, ketä mää eniten rakastan,)

Riku Riemu kirjoitti...

Hakaniemen merituulessa tällä hetkellä jäätyisivät lapinpojankin munat ja Eliel on kovin kallis kahvipaikka, varmaan jotakuin puoleen hintaan saisi kahvikupin jostain kalliolaisesta pienestä ja mukavammasta paikasta.

Palme-dokumentin kolmannen osan katsoin minäkin. Vaikuttava sarja! Joku haastateltu pienyrittäjä Pieriäinen sanoi, että hyvä kun Palmesta päästiin. Ei se ollut.

Lastenkasvatus on hölmön hommaa, useampi niistä saisi tehdä Oskarit ja pysyä pienenä.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Oskareita (ei Oscareita) siis lastenkasvattajille, nuille hölmöille. Eli tarkoitit varmaan sitä, että kun lapsia oikein kasvattamalla kasvatetaan niin se on hölömön hommoo?

Tai kyllähän tämä muutenkin on.

Olisi paljon rattosampaa
tanssia sambaa.

Palme teki virheitä niin kuin kaikki tekijät tekevät. Pahin ehkä häneltä oli, että "loikkasi" sukunsa linjalta ja piti loikkansa tappoonsa saakka eikä tehnyt wahlrooseja. Ja kun astuskeli milloin kenenkin isoille varpaille.

"Lillemorin tarinassa" muutamia aikoja sitten kerrottiin se ilotyttöjuttu aika sympaattisessa valossa mitä Palmen aikaisen oikeusministeri Lennart Geijerin osallisuuteen tuli. Kylmäkiskoisestihan sekin äijä lopulta käyttäytyi, mutta kai se olisi ollut uran loppu jos toisin... http://fi.wikipedia.org/wiki/Lennart_Geijer

Hakaniemessä tuulee ja munat jäätyy, mutta niin ne jäätyisivät täälläkin jos iliman housuja lähtisi. Aamulla pakkasta yli 20, Taivalkoskella mitanneet jopa ennätyksiä tälle talvelle (-30- -40).

Kummallista kun ilmanalakin pitää ennätysten nimiin laittaa. Ihan kuin se olisi ihmisen ansiota, pakkanen meinaan... niin, onhan se ilmastonmuutoksen osalta...

Elielin kahvi on kallista, mutta on se parempaa kuin junassa joka sekin on kallista. Siellä asematunnelissa on joskus ollut hyvät kahvit, mutta ei alle 3 euron taida enää irrota pienikään kupillinen. Hakaniemen ahtaanoloisessa kauppahallissa on myös mukava istuskella kahvilla, ja sitten kesemmällä siinä torilla.

Kitumaretissa täällä maksaa kahvinurkkauksessa euron, pullan kanssa kaksi ja koko paketin saa hyllystä mukaansa toisinaan vajaalla kolmella. Siitä keittelee kotona aika monet.

Riku Riemu kirjoitti...

Peltirummun Oskaria tarkoitin. Hän päätti ettei kasvaisi enää, eivät siinä kasvattamiset auttaneet.

Geijerin tapaus osoittaa, että hieman Palmelle oli alkanut valta käymään liikaa päähän. Jäi hän silti historiaan poikkeuksellisen rohkeana ja suoraselkäisenä poliitikkona.

Valto Ensio kirjoitti...

Enpäs muistanut Oskaria peltisine rumpuineen. Se on muuten niitä harvoja kirjallisuuden helmiä jotka ovat onnistuneet myös elokuvana.

Ilman muuta valta hapettaa yhteyksiä aivoissa ja ihmissuhteissa.

Armeijassakin kun mukava kaveri saa parit natsat (tai sen yhden) kaulukseensa siitä tulee toisinaan aika kummallinen entiseen verrattuna. Tai sitten hän on ollut aina, mutta pienellä, kiiltävällä lipareella sen saa vasta näkyviin.

Mitenhän sellaisen pinnanalaisen ilmiön saisi kasvatuksella pois?

Valto Ensio kirjoitti...

Piti Mikollekin vastata kun se Saagaa tuolla muistelee.

Saaga on nätti nimi (tai pseudonyymi tässä tapauksessa?). Lappiin nimi ainakin tiiviisti liittyy.

Varmaankin lapsi-Saaga on ollut aivan mahtava tytär isälleen. Eivätkä lapset yleensä siitään merkitystään menetä, paitsi että ne rakastavat isona sitten muita isoja ihmisiä ja niitä rakastavat muut isot ihmiset kunnes tekevät pieniä rakastettavia ihmisiä itselleen jne... Vanhemmille jää vain ainainen huoli, että mitenhän ne siellä...

Tiijä siitä Lapinhulluudesta. Jonkun pörrön siellä aina tapaa ja yleensä se on hulluna päishän oleva poromies... tai turisti, mutta niistähän nyt ei muuten ole väliä kuin että elättävät sen seudun muualta tulleet ja paikalliset majasirkat.

Muut hullut kaivavat kultakaivos-sinkkiyms. -kuoppansa, myyvät kaivelujensa tulokset ulkomaille ja usein vievät voittonsakin mennessään...

Montut ja raiskatun, myrkytetyn luonnon ne jälkeensä jättävät, "maisemoituna". Samoin kuin turistikäypäläiset roskansa ja paskansa.

Anonyymi kirjoitti...

"Peltirumpu", siis Die Blechtrommel, on paras kirja mitä olen ikinä lukenut. (Olen lukenut myös Shakespearea, Goethea, Kiveä, Joycea, Tsehovia, ja kaikkea näitä muita mitä niitä nyt onkaan... Aika perkeleesti, kumminkin, on.) - Eikös tämä "Peltirumpu" kirja pääty mukakailtuun lastenloruun jossa kysytään "missä Musta Köksä on?". (kaivelee muistiaan) Joo, siinä sanotaan (muistaakseni) että "...jos lapset vielä laulaisi, he laulaisivat 'missä Musta Köksä on... on, on".

Olinko oikeassa, edes sinne päin? Minulla ei ole tätä kirjaa hyllyssäni.

mikis kirjoitti...

Äh, järkytyin niin - en tiedä miksi? - että äskisessä viimeisessä kommentissani muutuin Anonyymiksi. - No, mitäs siitä. (Parasta varmaan olisikin että käärityisin 'huomaamattomuuden sopuliturkkiin'. - Ei kun ihan totta: mua hävettää että olen liikaa äänessä. Kun ei mulla oo sen kummempaa sanottavakaan kuin vaan "sanoja, sanoja, sanoja".)

Anonyymi kirjoitti...

"sopuliturkki"...!

heh, heh

tarkoitin tietysti "soopeliturkkia"!

(Ja te, jotka ette tiedä mikä ero näillä kahdella turkilla on, teidän ei sitä tarvitse tietääkään.)

Valto Ensio kirjoitti...

Mikkomikis, kyllä sinut tunnisti.

En muista minäkään Peltirummun viimeisiä sanoja, enkä ensimmäisiäkään, mutta kirjasta (jonka olen lukenut aikapäiviä sitten) olen kuitenkin samaa mieltä kuin sinä, että vaikutti.

Elokuvasta muistan moniakin kohtauksia, sen portaissa syöksymisen, ne rummutukset ja kirkunan ja sen, kun Oskari hyppää gestapokarjun selkään just siinä vaiheessa kun coitus in...

Parasta on Oskarin roolisuoritus kokonaisuudessaan. Ei minusta olisi vaikka olisin Oskarin kokoiseksi jäänytkin.

Valto Ensio kirjoitti...

"Sopuliturkki" =Tupuli sorkki. Tupuliksi sanoivat Rämö Sulo-vainaan Tuulaa (vainaa hänkin) jolla oli karva irti ja "se" liian ylhäällä pienelle Sulolle (S itse näitä noitui keskikaljoissaan riitaannuttuaan T:n kanssa).

Muuten sopuliturkki on tehty iltasanomien toimittajien karvoista ja soopeliturkki tietenkin soopelin turkista.

Kaikki luonnosta vieraantuneet eivät tiedä edes sitä, millaisia eläimiä nämä em. söpöläiset ovat, mutta kuvitella voi vaikka Hesarin pilapiirrosten pohjilta.

mikis kirjoitti...

Valto.
olet ajatteleva ihminen. (Ei Sinua voi muuta kuin rakastaa.)

Minä mietin, kun mietin itsekseni tuota 'Mustaa Köksää' (joka tuossa Grassin tarkoittamassa tarkoituksessa tarkoitti toista, kuin mitä alunperin)... niin. Onhan meilläkin tällainen lastenloru: niin musta kuin multa/niin valkea kuin kulta/ja se joka tulee viimeiseksi/on Kuolema

En ole varma muistanko tätäkään oikein. - Minulla on hirveän hyvä tapahtumamuisti, muistan myös algebraalisia merkkejä. Nimiä ja sanoja muistan huonosti, ihmisten naamatauluja en koskaan; aina ihmiset yllättävät minut. (Kun tulevat lähelle räkimään. Tai rykimään... kuin porot!)

mikko/mikis kirjoitti...

Hammaslääkärini kysyi minulta kerran - kun mulla oli suu täynnä kaikenmaailman vermeitä - että "tiedätkös sinä Mikko mitä tarkoittaa kun porot rykivät?" Kyllä minä sen tiesin - koska sattumalta tiedän paljon muitakin asioita - että se tarkoittaa "naimista". (Mutta en voinut vastat kun mun suu oli täynnä kaikenmaailman vermeitä.) - Ps. Tämä Rauno ei siis ollut mikään hintti; hän vaan kai kuvitteli että en tiedä tommosta sanaa. Tiesinpäs. Rauno soitti/soittaa vetopasunaa eräässä amatööriorkesterissa. (Joka on käynyt esiintymässä mm. Unkarissa, Zalepölpyzetpötxissä... tai jossain vastaavassa. Kerran hän sanoi että "vetopasuunaa enemmän työnnetään kuin vedetään..." Hän siis kritisoi soittimensa nimeä jota soitti. (Mutta perkeleen hyviä hampaita hän suuhuni askarteli.)

Valto Ensio kirjoitti...

Mikkomikis

Minun rakastaminen on varmasti aika työlästä, kysy vaikka Puutarhurilta; sanoi jo lakanneensa aikaa ja ajatuksia vievän mokoman toimen. Täyttelee mieluummin ristikoita hän.

(Ymmärrän kyllä, mitä sinä "rakastamisellasi" tarkoitat vaikka en omasta mielestäni edes ajatuksieni takia rakastetuksi tarvitse tulla.)

Tuossa lorussa, kun se pimeänkähmyssä huoneessa, piirissä lausutaan, täytyy lausujan pitää taskulamppua leukansa alla ja huudahtaa se viimeinen KUOLEMA! -sana käheällä äänellä niin että muut lapset säikähtävät.

Rykimää pitää hieman tarkentaa. Se ei tarkoita pelkästään sukupuolista kerta-aktia vaan lyhyttä ajanjaksoa, tiettyä aikaa vuodesta jolloin poroilla on kiima. Ja kyllä se laumansa vahvin uros, kun on sarvittanut nuorempansa ja heikompansa kauemmas sitten naipikin ja rykiä tohkasee oikein urakalla. Verinen räkä vain sieraimista lentää.

mikko kirjoitti...

kiitos täsmennyksestä !

J kirjoitti...

Sinun kommenttilootasi, Valto, on aina suurta viihdettä! Monta hyvää päätä täällä.

Helsingissä kävijä saa vikkelästi tarpeekseen jos haluaa. Tarpeeksi saaminen on siellä helpoksi tehty. Sumppi maksaa yhtä paljon kuin minun lounaani, asemat ovat ankeita, aamuinen koulumatka metrotunneleiden läpi on vaihtunut työmatkaksi ja on yhä loputtoman ikävä. Kauppaa ja mainosta vieri vieressä. Kauhea kaupunki kävellä, paitsi kenties Ullanlinnan ohitse merenviertä jonain kauniina päivänä, mutta tämänkin minulle turmelee hämmentävät ja parjaavat lapsuusmuistot jurripäisistä ihmislaumoista harmaana vapunpäivänä, jok'ikinen herjattu matka kauppatorille, lapsille tuuliviirit ja aikuisille väkevät; enkä minä pidä Helsingin merituulesta, se on tuima, vääntää vedet silmiin.

Mutta sitten on suloiset kesäillat Linnanmäen huvipuiston viereisillä vihreillä kukkuloilla, huvivempeleiden rappioromanttinen monotoninen venkslaus taustalla, kun aurinko painuu mailleen. Se, että Helsingin silokasvoisille kasvateille ympärivuorokautinen puistoissa norkoilu on perstuntuma. Se on häntäluussa?

En tiedä kenen oma presidentti se Niinistö sitten oikein on kun ei tunnu olevan kenenkään minun tuttavapiirissäni. Vaikka onhan se pieni piiri, mutta se on sentään perin juurin helsinkiläinen ja värikäs polvi. Taitaa olla Saulin seinähirsi myös aika eri tekoa kuin täkäläisen nuorpolven, joka elinvaransa omastaan kynsin ja hampain raapii. Sekin. Huomenna näytetään mieltä Senaatintorilla: "näpit irti opintotuesta". Puistopersluiset oleskelijat.

Monesti haluaisin sinulle juttuihisi kommentoida, luettu ne on ja liikututtukin sen verran. Harvoin tietää mitä tähän sitten laittaisi, vetää hiljaiseksi. Kiitän hienoista lukutuokioista!

J kirjoitti...

Ja Valto vielä; mitä pistit itämään?

Valto Ensio kirjoitti...

Niin, J

Olen sen verran Helsinkiä käyttänyt, että eri vuodenaikojen olot jotenkin muistan. Isän mukana ensimmäiset reissut pienenä tein ja sitten isompana milloin minkin takia kolunnut. Tampereen aikanani kävin aika tiheään. Sukulaisiakin siellä jokaisella on, virkeimmillä kulkijoilla kaikenlaisia ystäviä. Minullakin. Oli.

En pahana paikkana pääkaupunkia pidä, mutta ihmisten kasautumisista samoille neliökilometreille aiheutuvat ongelmat ajatteluttavat. Pahinta ehkä on ainainen kiireen tuntu ja ympäristön pilaantuminen joka tosin osataan aika hyvin kuorruttaa kauniiksi. Ja kun ei eksy katselemaan aitojen taa.

Osalla ihmisistä aina menee hyvin, osalla ei ja sitten joillakin elämä ei suju elämisenarvoisesti ollenkaan, missään; prosentit piirakassa vain vaihtelevat.

Kesät ovat Suomessa mainioita. Niistä saa elämyksiä kun hyvällä ilmalla oikeaan paikkaan satuttaa itsensä. Ukkosilma salamointeineen on helteiden jälkeen paras. Ehkä meren rannalla huiminta katseltavaa kun on avaruutta salamoiden melskata.

Ja monellahan on varaa vaihtaa paikkaa metsästä (järvien rannoilta)kaupunkiin ja takaisin.

Surullisinta, minkä minä näen kaupungeissa, on yksinäisyys, köyhyys, kerjuulle joutuneiden ihmisten näkeminen ja alkoholismin tuomat ongelmat, huumeisiin sortuneiden autiot silmät. Joskus hirvittää nähdä lapsia leikeissään puistossa, jonka ympärillä käy jatkuva liikenteen leimu. Kaikki eivät näitä näin koe vaikka loikkivat ohitse päivittäin.

Itämään laitoin tomaattia, purjoa, paprikaa, kasvihuonekurkkua, mäkimeiramia ja basilikaa. Oli myös pari vanhempaa, nimetöntä pussia joiden arvelen olevan mausteita myös, mutten tiedä, millaisia, ehkä minttua se toinen. Näkkyypähän, ja maistuu, sitten kesällä.

On myös piäsiäistä varten rairuoho-ohrasekoitusta kasvamassa.

Ja Sinulle sinne Prahaan parasta matkaa mitä ikinä olla voi.