tiistai 9. huhtikuuta 2013

Tammikuu 1990


Ma 1.1.1990 klo 12 Veitservasa

Presidentti puhuu radiossa. Hys, kansa!

Vuodenvaihde nuljahti Rovaniemellä. Tapasin viimeviikkoisen Tuomarin Saarenkylässä. Käteltiin kun kaupungin yllä alkoi rätistä: "Hyvää loppuvuotta." "Kiitos, samoin." Yngven kanssa tanssin koko illan. Y on syntynyt Norjassa, mutta muuttanut äitinsä kanssa Rovaniemelle jo vauvana. Me tavattiin vuosi sitten Tampereella sattumalta ja sen jälkeen muutaman kerran muualla. Nyt sitten Roissa on nähty pari kertaa viime syksystä lähtien kun tulin tänne Kittilään. On sellainen ihminen, joka osaa huolta itsestään pitää ja ilo silmälle. Tanssien jälkeen vein Yngven Kulpinrantaan ja itse olin täällä 180 km:n päässä kämpillä kaheksalta aamulla. Leutoa.

Soitin kotiin. Tyttärillä ikävä, äiti parempana. Olivat mummilassa Siilissä olleet välipäivinä. Nyt on H:n varassa muutamat huolehtimiset.

Klo 23.45

Päivällä lueskelin ja mustetahroilla tätä vihkoa täplitin. Iltapäivästä Tepastossa Hatunpyörittäjää tapaamassa. Sillä on lämmin koti Ounasjoen törmällä. Joki ylitetään Hp:n talon kohdilta lossilla -Hp vastaa sen kulusta. Talveksi jäädytetty tieura oli polanteinen ja terävillä särmillä kun leutosi tässä välillä. Hp:n kanssa muisteltiin Roin aikoja 1981, saunottiin, syötiin kuivalihakeittoa. Emännän tekemä Lapinrieska ja kampanisut olivat erityisen hyviä. Kiersin tullessa  Puljun-Nunnasentietä melkein Enontekiölle ja Raekallion Pöntsön kautta pois: 260 km. Samarassa tankki nyt tyhjä. Ajellessani sydänalaa kouri kotiasiat jotka nyt sijaitsevat Iisalmessa. Satu sairastelee, tyttäret... jos olisin osannut, niin minullakin olisi jossain yhtä turvallinen koti kuin Tepaston lossivahdilla. Vai onko se osaamisesta kiinni? On ikävä, itkettää.

Ti 2.1.1990 klo 06

Pakastuu. Unessa lapsia, kerrostaloja, katuja, ihmisiä, tunteita, etsimistä, ikävää, pelkoa... Entäpä, jos ihminen kuoltuaan muuttuu unennäöksi toisten päihin?

Reino Paasilinnan liimaavat Ylen pääjohtajan tuolille tänään. Just haastattelivat radion uutisissa.

Roopenturri ei tule pois parakistaan. Alettaisiin töihin. Sillä oli jouluna hirttänyt juomaputki päälle kun se yksin tänne jäi. Tänään pitäisi tulla Kuopiosta pari timpuria lisävoimiksi. Putki-Esko tuo samalla rakennustarvikekuorman rekalla Pieksämäeltä. Tältä työmaalta puuttuu työnjohto, kunnolliset piirustukset ja tieto seuraavista vaiheista. Kokonainen motelli pitäisi kuitenkin tehdä. On tässä katto jo pään päällä, mutta sisällä ujeltavat vielä hyiset jänkäpuhurit ikkunattomista aukoista. Yläkerrassa vain ovat lävet tukitut.

Ke 3.1.1990 klo 00.15

Panamassa Noriega kahmaistiin Usan syliotteeseen. Noriegasta muuten viis, Panaman kanavan liikenne tärkeämpi.

Marja-Liisaa jututin Sirkankaupassa. Se on yhtä pieni kuin Saara. Kirjoitin töiden jälkeen 7 runoa, yhdestä niistä hyväksyisin muutamat sanat. Kittilähotellissa oli naistentanssit: Eero Magga lauleli. Pistäydyin muutaman humpalluksen ajaksi. Olisi yksi lahtelainen turistintyllerö ollut...

Yngve soitti, minulta oli jäänyt hänen talvitakkinsa taskuun 72 markkaa. Se syystä että kun sisälle mentiin, en halunnut humppahousujen taskuun lippumaksusta jääneitä rahoja laittaa. Sanoin, että pitelee hän ne rahat ja maksaa sitten ensi kerralla kulut kun tavataan. Summa on sama kuin tuntitaksani täällä.

Klo 18.30

Putki-Eskoa ei ole vielä näkynyt, Kuopion timpurit tulivat; nuoria miehiä vanhalla Fordilla. Tehtiin töitä pakkasessa kuuteen, melkein kaikki alakerran ikkunat ja ovet ovat nyt paikoillaan, huomenna tilikitään. Roope ei ole uskaltautunut vieläkään parakistaan; pikku-ukkojen kanssa seurustelee. Nyt lämpiää sauna mökissä jossa korteeraamme. Mikko ja Tane ovat pieksänmäkeläisiä ja Putki-Esko Suonenjoelta. Roope ja sen veli (sekin Tane) ovat Pertunmaalta. Sähkömies Yrjö on hieman outo, se nakertaa johtoja vielä vanhaan malliin putkien kanssa vaikka ne saisi heitellä levälleen välipohjien päälle sekä runkotolppien ja koolausten väliin vapaiksi roikkumaan. Se on eläkkeellä oleva putkavahti Pieksänmäeltä eikä ole tehnyt sähkötöitä kuin satunnaisesti ammattikoulunsa jälkeen.

Kerran päivässä kuljetaan syömässä Hullun Poron seisovasta pöydästä Majasirkat Oy:n laskuun ja Sirkankaupassa on piikki avoinna muille ruokatarpeille.

Tänään tuli Saaralta paksu kirje ja sen mukana oli pieni kirjanen: "Mietelause jokaiselle päivälle 1990". Hän kirjoitti, että kaipailee käyntiäni. Sinne on matkaa melkein 500 km, että ei sitä ihan ruokatunnilla poiketa. Oli yrittänyt soittaa toissapäivänä.

"Jos kädessäsi on kaksi rahaa, osta toisella leipää ja toisella kukkanen."

Pe 5.1.1990 klo 03

Tapasin Levihotellin tansseissa kaksi oululaista naista. Toinen sanoi olevansa ihmissuhdepsykologi-kirjailija, toinen gynekologi (kaamoslomalla voi esittäytyä vaikka sellaisiksi). Kutsuivat minut Kuusamoon ihmissuhdeseminaariin. Se nuorempi osasi hyvin lambadaketkutuksen. Sanoin sille, että vähemmälläkin hankauksella äkkinäisellä poijalla alkaa pöjöttämään. Olin muutamassa kaljassa minäkin. Saara soitti illalla juuri ennen kapakkaan lähtöäni.

Klo 17

Kuuta puolikas näkyvissä. Jos kaamos on olemassa, niin kai se tätä on. Ei paljoa eroa lapsuuteni talvisesta olosta Savossa. Tilasin Lapin Kansan kun mitään lehtiä ei tule. Muutamat Hesarit viikossa luen Levihotellilla käydessäni. Kaupasta ostin uusia kyniä.

La 6.1.1990 klo 02.30

Oli se lambadakynegologi Levihotellilla. Juteltiin ja tanssittiin.

7.1.1990 Sunnuntai-iltamyöhätaipaleellamuuanresumies...

Naitu on. Ryypätty on.

Ma 8.1.1990 klo 21

Nukkumaan ajoissa. Tänään Marja-Liisa vei minut Matkailumajalle kun Samara hyytyi kaupan pihaan. Hinattiin Mikon Bemarilla Samara tänne. Laturi kai siinä reistaa.

Kotiin soitin, siellä asiat hoidossa ja tärkeimmät H:n hallussa. Pelottaa eniten Sadun terveys. Sillä edelleen niitä harhoja, mutta ei epilepsiakohtauksia.

Paskiaiseksi itseni tunnistan.

Ke 10.1.1990 klo 22.30

Tuskin elämästäni mitään tulee. On taantunut olo. Halua olisi kirjoittaa, mutta kun aina pitää tehdä töitä ja iltaisin on levoton olo tai muita paikalla. Olo on yhtä raskas kuin teot ja työt. Miten tällaisen pään kanssa öitään levollisin mielin nukkuisi? Ahdistus on raskas, mutta kaamoksella siihen ei ole osaa ei arpaa. Ei aika ei paikka minuun vaikuta vaikka Palsa täällä Kittilässä kärsi niistäkin. Tampereella ahdisti toisella tavalla eikä sekään ollut Tampereen tai tamperelaisten vika, ainakaan kaikkien. Iisalmesta en pidä myös, mutta ei sekään ole Iisalmen vika vaikka siellä niin hirveästi juoppoja onkin, että röykkiöittäin niitä linja-autoaseman ympärillä helteillä makaa. Pillua tekee myötäänsä mieli, senkin riesan olen elämääni saanut. Olen nyt kuin isäni, joka oli aina kotoa poissa ja töiden sekä mielihalujensa perässä toisessa suunnassa Suomea. En viitsisi kirjoittaa, että itkettää, mutta kirjoitan kuitenkin. Sitten itkettää vielä enemmän. Luulevat toiset, että huoleton huuliveikko tässä.

To 11.1.1990 klo 22.50

Ajoin Kittilän kirkolle Tapsan ja Seijan tykö. Marja-Liisakin oli menossa kotiinsa ja ajettiin peräkkäin. Soitin sille sitten, kun tulin kämpille takaisin. Tapsan kanssa veistettiin hirvenlavasta käristykset ja telmin niiden pikkupoikien kanssa.

Soitin kotiinkin. Satu sairaalassa, tytöt H:n hallussa. Ahdistaa. Pelottaa, mutta lähepä tästä...

Saara aikoi ajella huomenillalla tänne ja on sunnuntaihin saakka. Naiset itsemurhan korvike minulla. Puran elämänhätääni syyttömien sydämiin, kohta ahdistuvat hekin.

ajatusratojen infarkti keikuttaa mietettä
pää sykkii
kohta viedään jalat edellä

Su 14.1.1990 klo 23.30

Soitin Marja-Liisalle pitkästi.

Saara oli täällä perjantaista. Hullun Poron vuokramökissä oltiin. Kun mentiin lauantaiaamuna suihkuun, jäivät avaimet huoneeseen ja ovi meni lukkoon. Puinen kahva jäi käteen kun  väkisin sisään yritin. Eikä mitään kietaista päällensä. Jonkun kumikengät olivat siinä eteisessä ja munasillaan juoksin 35:n asteen pakkasessa ravintolassa aamupalaa nautiskelevien turistien  töllisteltäväksi. Taputtivat perkeleet! Respassa oli Nilsiän mies jonka tiedän homoksi, sekin hohotti koko naamallaan. Illasta olivat jo Kittilän kirkolla kuulleet, että joku kumikenkämies viuhahti Levillä...

Ke 17.1.1990 klo 02.00

Olin M-L:n luona edellisen yön. Juteltiin vain ja luin sen pojille tarinakirjaa. Siitä naisesta ei ihan heti selvää ota, mutta ei kai hänellä ole tarvetta selvää itsestään tehdäkään niin kuin minulla ainaisine puheentulvineni. Raapustin lähtiessä Sirkkusokeritopasta leikattuun pahvinpalaan erästä aforismiani, mutta muistin siitä vain  sanat "profiililtaan elämä muistuttaa kaljua tunturinlakea". Ehkä se riittikin sille ololle siinä. Sataa pimeyttä mieleen nyt.

Klo 19

Roope on huonossa kunnossa, paskoo ja yskii verta, mutta on se nyt muurannut suojamuurauksia ja piipun kuorta keittiössä aika pitkästi kun tasaiseen kalja riittää. Pantiin hanslankariksi toinen niistä Kuopion pojista, mutta se ei oikein siitä tykännyt. Ja pojilla on aika kova ikävä kotiin. Toinen soitti muijalleen ja epäili puhelun jälkeen sen käyvän vieraissa. Lyötiin löylyä lissää ja todisteltiin, että iliman muuta, niinhän myöhiin  tiällä piässä. Eivät mahda kauaa viihtyä poijat, armeija on tainnut olla tähän mennessä ainut maailmankoulu heillä. Tane ja Mikko tekevät innolla saunaosastoa. Päästään varmaan kylpemään uusiin tiloihin vielä tämän kuun aikana. Putki-Eskon veroista ammattilaista en ole ikänäni nähnyt. Se osaa kaiken.

Pe 19.1.1990 klo 11.20

Toiset menivät syömään, halusin jäädä hetkeksi yksin. Kun olen oikein kipeä sisältä, on ainoa keino selviytyä kirjoittaminen tai sitten pitää olla nainen vieressä. Lapsellista tämä, eihän nuo muut turjakkeet tarvitse niin traagisesti ajatella, tai elää. Tane ja Mikkokin.., paskat viis veisaavat murheista. Kaatavat koskenkorvaa kun alkaa hatuttamaan ja ovat kolme päivä umpihumalassa, lyövät korttia ja ovat mukamas hauskoja. Viimeksi juopotellessaan Mikko kävi minuun käsiksi kun nukuin väsymystä pois mökin sängyllä. Säikähdin helvetisti, mutta Tane nosti sen siitä päältäni pois ennen kuin ehätti lyömään, tai minä ehätin. Tanea se uskoi, mutta murisi minulle vielä pitkään. Syy kimppuuni käymiseen oli siinä, kun naistentansseissa sitä ei kukaan hae, mutta minä olen koko ajan lattialle revittävänä. Katsoisi saatanan mulkku peiliin millaisessa humalassa aina Leville menee...

Klo 16.30

Minua pelottaa. Pitäisi kotona päästä käymään, mutta ei vielä voi lähteä. Äitikin soitteli. Aikoi hakea tytöt Siiliin viikonlopuksi ja kai se Satukin sitten maanantaina pääsee sairaalasta. Sillä on lääkkeet syövyttäneet vatsakalvot rikki, mieli reistailee ja nyt on ollut muutama iso epilepsiakohtauskin taas. Se tietää pahoja aikoja. Miksi minä täällä pysyttelen? Ei ole etelämmässä nyt rakennuksilla töitä, siksi.

Kävin yksin Sirkankaupassa.

Klo 20

Vein koko lössin Levihotellille. Juovat taas itsensä perhanasti päihin. Soitan nyt Saaralle ennen kuin itse lähden takaisin Leville. Esko on täällä vielä ja se lähtee sitten mukaan.

Su 21.1.1990 klo 09.45

Aamuyöstä heräsin mukamas puhelimen soittoon. Pelästyin valtavasti. Siitä sitten tämä onnettomimmista onnettomin olo. Läksin heti pois sen naisen luota, jonka yläparvisängystä heräsin. Komusin kapeita portaita alas ja löin polveni hämärässä lasipöydän kulmaan.  Jäi epäselväksi, mikä laihialainen turistirouva se oli vaikka selvinpäin olin. Lilaksi se pyysi itseään kutsuttavan. Vai oliko se Laila? Kysyi tanssilattialla suoraan, että nussinko yhtä ketterästi kuin tanssin. Pakkanen on ja kova. Roopepösilö nukkui käynnissä olevassa Golfissaan parakkinsa ulkopuolella kun tulin. Katsoin bensiinimittaria ja oli siellä vielä puolet jäljellä, muutenhan jos auto sammuu, hyytyy mieskin. Lie kännipäissään yöllä ajellut kun sitä ei kyytiin iltasella kyselty. Kuopion nuorukaiset keräsivät perjantaina kamansa ja häipyivät, tilalle tulee joku Vote Siilinjärveltä.

To 25.1.1990 Saaran koti klo 10

Nukuttipa hyvin. Ajelin tänne eilen Kittilästä. Muutaman päivän vapaa ja jatkan tästä kohta kotio. Saara on mennyt jo töihinsä ja sen poika kouluun. Tähtään Iisalmeen niin, että olen hakemassa tyttäriä koulun portilta iltapäivällä. Eilen tullessa ostin Roista tuomisia heille 500 markan edestä. Olisin pistäytynyt Yngven luona kahvilla, mutta se oli mennyt luennoille Tampereen yliopistolle. Se on maailmannainen, tähtää Ranskaan työuralle vaikka tykkääkin suomalaisesta humpasta.

Su 28.1.1990 Saaran koti klo 21

Tulin ihan äsken tähän, huomisen aikana on oltava Veitservasassa.

Menin siis torstaina kotiin, olin lasten kanssa koko ajan. Käytiin Siilinjärvellä ja Kuopiossa. Satu aika sairas, makaili vain ja järjestin niin, että H hoitaa asiat. Tytöistä näkee, ettei elämä ole hyvä. Vanhimmalla on opettajana tiukka täti, on kai se Ruusberin entinen muija jos oikein käsitin. Tampereella olisi ollut parempi se Koiviston koulu jossa aloitti, mutta kun... Voi paska elämä miten ajelutat viattomiakin! Vai minäkö se saatana olen? Miksi ne kaikki kuitenkin sanovat rakastavansa minua? Vihaisivat niin olisi helpompaa.

Ma 29.1.1990 Saaran koti klo 05.30

Yö meni, unet sotkuisia, hilseileviä. Saara piteli lämpimästi. Lohdutti, vaikka ei varmasti osaa arvata kaikkea, mikä minut ontumaan panee. Ajatus, että olisi kyettävä muuttumaan on päällimäisenä. Lähden tien päälle.

Klo 12.00 Veitservasa

Ajoin aika hurjaa vauhtia. Yksi poro vain meinasi jäädä alle, väistin sen pysäkin kautta. Laturi kummittelee, välillä toimii, välillä ei. Korjuuseen se pitäisi viedä. Kollektorit lienevät kuluneet, ja hiilet. Alakuloinen olo, kuin ilma ulkona. Usvaa vaikka pakkasta 20 astetta. "Usva" joshtuu lumitykeistä Levinrinteillä. Tane tarjosi luettavakseni Decameronea, mutta liian raskas opus tälle mielialalle nyt.

Ke 31.1.1990 klo 00.45

Allin nimipäivä, onnea Muurolan suuntaan, ja tädille synnyinseuduilleni. En ihmettele suuresti ihmisiä, joilla on taiteellisia suuntautumisia. Mihin erikoisihmiset sisintään purkaisivat jos ei pensseli, kynä  tai soitin käsissä jotain aikaan saisi? Minullakin muutamat kirjoittamani lauseet korvaavat aseenpiipun suussani, vaikka sen suurempia aikaan eivät saakaan. Kaikkia ei edes ne auta. Kalervollakin lopussa oli naru ja viinasta ja lääkkeistä sen sitten punoikin.

Klo 23.45

Tammikuu vetelee viimeisiä minuuttejaan. Tulin pois Levihotellin tansseista vaikka Minna ja Jaana kinusivat jäämään tanssittajaksi. Mika soitti Salosta. Pääsisin sinne jotain kartanoa remontteeraamaan jos haluaisin. Olisi parempi palkka ainakin. Lähtö olisi ratkaistava pian sillä homma alkaa tulevan viikon jälkeen. Mikalla oli Portugalin ja Mannerin kautta kytköksiä Afrikkaankin ja johonkin kehitysapuprojektiin, mutta kun alkoivat tapella jykältämään siellä. Vittu, minä olisin voinut vaikka lähteäkin!

Humalaiset sönkkäävät tuolla alhaalla.

Sadulta tuli sekava kirje tänään. Painun nyt painajaisiini.

7 kommenttia:

meri kirjoitti...

valto

tässä tekstissä luoti tietää paikkansa. olet pystynyt kuvaamaan kuumeisen mielen liikkeen. toisin sanoen sen miten hajanainen ihminen on ja miten monta ääntä ihmisessä on koko ajan läsnä. minusta persoonallisuus rakentuu näiden äänten riitelystä.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Tiijä siitä luodista, ainakin itselle tarkoitettu jäi ampumati, toivottavasti jatkossakin (ymmärsin kyllä, mitä oikeasti tarkoitat).

Näitäkö jaksaa siis lukea?

Meinuuni on, että koko 1990 päiväkirjani otteita poimisin kuukausi kerrallaan luettavaksi. Melkoista sekasotkua itse vihkot välillä, mutta kyllä sieltä lauseitakin löytyy kun etsii. Oli nimittäin aika kova elää se vuosi vaikka ei nyt niin merkillinen maailmanmitassa kuitenkaan (jälkeen päin jotain vasta tajuaa).

meri kirjoitti...

valto

sanomattakin lienee selvää, että jaksan lukea. varsinkin sen takia jaksan, kun tykkään sinun omalakisuudestasi.

tuosta omalakisuudesta johtui mieleeni yksi kirja-arvostelu, jonka hiljattain luin. minua hämmästytti, kun kriitikko luonnehti kyseistä tekstiä poikkiteloiseksi proosaksi.

poikkiteloin mitä tai mihin nähden? valtavirtaanko?

sitä kriitikko ei sanonut. sanoi vain että poikkiteloinen, jolloin tuli semmoinen käsitys, että taas joku on poikkiteloinen jotakuta vastaan.

kriitikko ei käyttänyt sellaisia sanoja kuin omintakeinen tai persoonallinen. siksi luin arviota negaation kautta, koska tässä maassa poikkiteloiset siirretään syrjään ja vaiennetaan, tai ainakin todetaan tyhmiksi. ei puhuta siitä, että sellaisilla ihmisillä olisi henkilökohtaista näkemystä, joku oma juttu.

ja kuitenkin kirjallisuuteen minusta liittyy juuri se, että se on aina puolustettavissa ja puolustettavaa, kun se on omintakeista.



Riku Riemu kirjoitti...

Aika monta tanssitettavaa kuukauden aikana.

Päiväkirjaa en ole koskaan kirjoittanut, olen ajatellut että saa kaikki painua armeliaan unohduksen yöhön sitämukaa kun taivalta valmistuu. Mutta kun näitä sinun merkintöjäsi lukee, tulee mieleen, että olisi ihan kiva tietää, mitä olen esimerkiksi tuolloin, 27-vuotiaana, ajatellut tai puuhaillut.


Pitäisikö tätäkään tunnustaa, mutta Lapissa en ole koskaan käynyt, taitaa tähän elämään jäädä käymätikin. Mukan kirjoja olen vasta nyt lukenut, sen Paasilinnan kirjoittaman elämäkerrankin.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Tuo "omalakisuus" on hyvä termi vaikka ei sitä itse osaa silleen ajatella. Päiväkirjat ovat kuitenkin niin henkilökohtaisia, että väkisin niistä tulee kultakin kirjoittajaltaan omanlaisiansa. Vähän kuin sormenjäljet, jäljentämättömiä.

Esimerkiski Pano Rajalan nettipäiväkirjaa kun joskus lueksin, niin jokaisella sen urakoimalla rivillä on kyllä koko ajan ajateltu, että miltä HÄN (kirjoittaja) näyttää niiden takana. Epäaitoa tai sitten ei; mies on semmoinen sitten aidosti; narsisti.

Psykologiakin kirjoituksiini sotkeutuu. "Vähäisten" traumojensa terapointi.

Olen ongelmia, joita mm. 1990 minulla oli, käynyt monesta suunnasta muulloinkin lävitse ja joka kerta "sydän kevenee" hitusen. Ymmärtää ehkä paremmin ylitsekäymättömiltä tuntuneita päiviään/kuukausiaan/vuosiaan paremmin; mittasuhteet kohtuullistuvat.

Ja voinhan nyt kysyä itseltäni ja muilta, koska selvisin vähintään taka-ajatuksena olleelta itsemurhalta, että: katsokaa, kannattiko?

Tajuan, ettei minulla ainakaan "kuolemattomuus narun kautta", kuten Palsalla, ole ollut tarkoituksena saavuttaa vaan halua elää ja huolehtia sittenkin niistä vastuista, joita elämänsä on tuottanut ja tuottaa yhä.

Olen minä vähän vahvempi nyt vaikka välillä itken edelleen.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Humppailtana Napiksella nykyäänkin tanssitan illassa helposti 10-15 tanssi-immeistä. Ne nyt sitten jäävätkin siihen kun muuta ei mielessä liiku (vai ei!) kuin mukava harrastus joka antaa hetkeksi iloa elämään.

Joskus oli tietenkin aika, että supliikkimiehenä joutui lähempäänkin tuttavuuteen, mutta kadu en.

Kuten edellä Merille kirjoitin, selvisin siitäkin ajanjaksosta hengissä ja yksi "auttaja" oli yksinkertaisesti se, että menin ihmisten joukkoon. Tanssiharrastuksen kautta pääsin vieläpä ihmisiä hyvin lähelle, lähemmäs kuin baarijakkaralla tuoppiin itkien.

Tottakai ihmissuhteet tuovat myös ongelmia solmipa niitä millä systeemillä tahansa. Ja jos oikein varomattomasti toimii, ovat ongelmat sitten megaluokkaa kun vyyhteä alkaa purkamaan. On käynyt niin joten voin todistaa asiassa.

Mutta jos ihmissuhteet tuovat ongelmia niin antavat ne myös voimia jaksaa; kummallista, mutta totta.

Jotkut pelkäävät sijoittaa rahastoihin ja pankkeihin; laittavat miljoonansa sukanvarteen jossa inflaatio syö ne.

Olisiko vähän samaa ihmissuhteisiin sijoittamisenkin kanssa? Tarkoitan kaikenlaisia ihmissuhteita, en pelkästään mies-nais-juttuja.

Entisvuosiin verrattuna olen aika yksinäinen nyt, mutta koetut ihmissuhteet ovat ehkä kasvaneet sittenkin korkoa kokemusmaailmassani joka sijainnee jossakin korvien välisessä maastossa. Siis ehkä.

Lappi ei asuin- eikä käyntipaikkana ole yhtään sen kummempi paikka kuin vaikkapa Hollola. Turisteja siellä on kyllä enemmän ja siksi suosittelisin käyntipaikaksi Inarinjärvellä olevia saaria jonne yrittää tyvenen aikana soutaen ehättää. Kittilässä et esimerkiksi niin syvälle jäkälle taivalla, ettetkö turisteihin tavalla tai toisella törmää. Jos ei muuten, niin pahimpaan aikaan taivaalla jyrsältää lähtö- tai kiitoasennossa olevia jumbojeteja puolentunnin välein ja jatkuva moottorikelkkojen tai mönkijöiden möyrintä tunturien kupeita kiertää. Pilikihe siinä erämaalammilla sitten nauttien luontoisesta rauhasta...

Valto Ensio kirjoitti...

Virheen korj. edelliseen "jäkälle taivalla"= jänkälle... Sitä ei muuten taivuteta "jängälle".