perjantai 12. huhtikuuta 2013

Helmikuu 1990

 http://www.youtube.com/watch?v=DG3bq3gpwAI

La 3.2.1990 klo 03.15 Veitservasa

Jutteluyö Kittilässä. Tuprutti vähän lunta tullessa. Kettu vinttasi tiellä ympyrää Immeljärven kohdalla josta alkavat Levin katuvalot. Olisiko hiirtä yrittänyt kiinni. Vauhtini oli niin hiljainen, ettei repolainen jäänyt alle. Siihen se penkalle hyppäsi katselemaan kun ohitse liruttelin.

Klo 19

Työpäivä takana vaikka lauantai onkin. Toiset lähtivät Matkailumajalle syömään. Halusin jäädä yksikseni. Olin nukkuvinani kun ulos kolistelivat. Pelkojen pelkään saapuvan taas. Lapsena pelot olivat suuria, karvaisia pörröpalloja jotka vyöryivät unessa kohti vaikka itse olin niiden sisällä. Nyt pelot ovat kuin sirkkelinteriä jotka sahaavat unienminältä koipia poikki, tai toisinaan vievät jatulintarhoihinsa eksymään. Mietin joskus, kauhun ollessa korkeimmissa sfääreissään, itsemurhaan päätyneitä tovereitani, että ovatko he kokeneet samanlaisia tunnetiloja. Lisäksi tuo, että ihminen pelkää jo pelkoja...

Su 4.2.1990 klo 02.30

Heräsin puhelimen pärinään. Heli soitti. Nuoren ihmisen huolia hänellä, mutta sanoja selkeään ilmaisuun puuttui. Itkustaan ymmärsin kyllä. Puhuin rauhoittavasti. Pyysi tulemaan Kittilän kirkolle, mutta sitten kuitenkin, että "elä sie tuukhan, pärjhään mie". Sen kaveri on mustasukkainen, viimeksi kun nähtiin, oli Helillä musta silmä.

Illasta oli melkein vesikeli, nyt kiristelevät jo kylmänhampaat hirsissä. Lämpöpuhallin jauhaa täysillä, mutta silti lykkää kuuraa oven- ja ikkunoiden pieliin. Ei tämä kämppä mikään talviasuttava ole. Esko kuorsaa nukkumaparvemme viereisellä petillä. Tane ja kumppanit pikkuhuoneessa alhaalla. Laitettiin verhot sänkyjen eteen katosta roikkumaan, mutta eihän tässä yksityisyyttä ole...

Koskee käsiin.

Klo 04.00

Unenkeiju jättänyt minut valveille. Jäin pohtimaan puhelua, pikkuista Heliä jota kaverinsa nyrkein mykyttää. Sitten puoliväkisin naipi. Minkä hurjille voi? Yö ei ole hellä Lapissa koskaan; Unkarin pustalle tai Kreikkaan sijoittuvan laulun kertosäe tuli mieleeni. Missä olisivat täällä kasvaneet miehet helliksi oppineet? Lauluissaankin kerrotaan, kuinka  pedot julmat vie porotokan rauhan, pyssy kourassa niitä tappamaan hän käy. Kun sieltä palajaa, joku Shemeikka on tunturinjuuren tytön vienyt ja silti; "aina palaan mä tunturinjuureen, häntä sieltä löydä vain en...". Miksi ei mene toisen tunturin juureen jossa toisia tyttöjä läjäpäin on?

Kävin ulkona, katselin taivaalle jossa Muonion puoleisella taivaalla tähdet tuikkivat pimeässä. Toisessa suunnassa, kymmenen kilometrin päässä Levi hiutii vuorokaudet läpeensä tykkilunta ja rinteiden valot vievät yötaivaan rauhan.

Klo 11 Ylläksellä, rinneravintola

On sunnuntai ja pidämme vapaapäivän. Yöllinen valvominen ei siis haittaa. Eskon naapuri Suonenjoelta tuli käymään ja ajelimme sen Scorpiolla tänne. Ne menivät rinteeseen, minä en osaa, en uskalla lasketella; en näe siinä mitään mieltä, että edes opettelisin. Mietin Helin puhelua, ja hereille säpsäytteleviä unia, joiden kaikkia rosokaaria en muista. Luen P.S:n Nuoruuden päiväkirjaa, mistähän kirja matkaani tempautui? Kirja on joskus kuin viinapullo, ei aina muista, mistä se käsiin löytyi. Tokka tyylikkäisiin lasketteluasuihin pukeutuneita turisteja ihmettelee nurkkaan käpertyjää joka kirjoittaa, lukee ja mietiskelee. Näkevätköhän ne kuitenkaan omilta väreiltään yhtään mitään?

Jos olisi minunkin kohdalleni siliämmät tiet ja jalkoihin palkeenkielettömät saappaat sattuneet, en ehkä tässä murehtisi.

Ma 5.2.1990 klo 21

Niska kipeä. Tein yläkerran koolauksia, leikkelin tuulensuojia ja eristeitä kattotuolien väleihin ja niittailin höyrysulkuja. Huomenna alan sisäkattojen paneloinnin käytävillä. Perkeleen kylmää tehdä töitä, mutta ei auta pakkaspäiviä pitää. Lämpöjä ei saada vielä aikoihin päälle muualle kuin sähköpattereilla yläkerran huoneisiin joissa kohta pintoja myöten valmista. Ehkä muutan yhteen niistä täältä rötinän seasta. Saara soitti. Arveli ensi kuussa pääsevänsä lomallaan tänne. Soitin kotiin, siellä asiat ennallaan. Äiti oli huolehtinut muutaman jutun ja rahaakin tyrkännyt vaikka kyllähän minäkin sitä täällä koko ajan olen saamassa. Meillä on isot velat niskassa kun meni vituiksi ne yrittämiset.

Ke 7.2.1990 klo 01.30

Käärin eilen vuoteeni pihanperän mökistä asettuakseni motellihuoneeseen. Asensin ensin huoneen oven lopullisesti paikoilleen, listoitin sen ja ikkunanpielet sekä lattian- ja laipion rajat ja tekaisin pukkisängyn johon patjan nakkasin. Tämä on luksusta porukkamajoitukseen verrattuna. Puhelimenjohtokin ujutettiin alakerran keskuksesta tänne. Työmaalla on yksi yhteinen kannettava Ericson, mutta sillä kai on niin kallista soitella, ettei sitä juuri käyttöön oteta. Alkoivat toiset seurata esimerkkiä ja laittelevat muita huoneita pikavauhtia asunnoikseen.

Olin illan Eskon kanssa Kittilähotellin naistentansseissa ja tullessa Levillä. Tanssilattialla H, M ja J veivät minua kuin rietasta kollia mielensä mukaan. Heli oli kunnossa, hori kyllä aikasten paljon kaljaa ja sanoi minulle lähtiessäni, että ensi viikonloppuna olisi yksin. "Postineiti" olisi halunnut tyrkkäytyä kyytiin, mutta sanoin, että autossa on täyttä. Minua hän ei kutkuta vaikka isotissinen ja väljälanteinen onkin, ja tanssii kohtalaisesti. Jokin synnynnäinen lahovika sitä vaivaa ja suuhun kyselemättä työntyy. Nimitys Postineiti johtuu muusta, kuin siitä, että hän postin palveluksessa olisi.

Mitäs minusta isona tulee jos minusta mitään ei tule?

To 8.2.1990 klo 01

Pientä tämä kaikki Kiinan rinnalla, asukasluku siellä nyt 11,1 miljardia.

Kalottisonniksi ovat alkaneet vaineksia minua. Nyt olen suojassa roolini takana ja voin itkeä itkuni eikä kukaan tajua, mikä yksinäinen orporaukka erotusaidan kirnussa nyyhkää. Täältä voin myös tarkkailla maailmaa puuttumatta puhein mihinkään vakavaan koska ei puheilla mitään merkitystä kuitenkaan ole.

Elämällä olisi henkilökohtaista kysyttävää, mutta aina väistän ja olen kiirehtivinäni toisaalle.

Huomenna menen Muonioon jossa korjautan Samarasta laturin. Siellä on paja, jossa vielä kollektoreita ja akseleita sorvaavavt eikä uutta tarvitse ostaa. Lähden sieltä tulon jälkeen kotia kohti viikonlopuksi, Esko lähtee kyytiin; tulee sitten omalla autollaan takaisin.

Klo 16

Tulin Muoniosta. En muistanut, että minulla on haulikko syksyisiltä metsästysjäljiltään takakontissa kun autonkorjauksen jälkeen tein mutkan rajan ylitse Ruotsin puolelle. Meinasin, että ajan Pajalantietä Kolariin ja sieltä Kittilään, mutta olisi tullut turha 200 km:n mutka, ja tie Ruotsin puolella oli polanteinen. Tullissa viittasivat vain rukkasella kun eestaas siitä hilipasin. Laturin korjaus maksoi 50 mk, uusi laturi yli 300. Lähetään yötäpäin Savoon. Tuleepi tälle vrk:lle kilometrejä: Muonion mutka 100 km, Esko Suonenjoelle 730 km ja sieltä takaisinpäin Iisalmeen reilu 100 km.

Ma 12.2.1990 klo 11 Veitservasa

Oikeasti osoite tänne on Kähärän th:n postilaatikko. Taitaa yksi vanha savu olla jänkää kohden työntyvän tien päässä, joskus olen nähnyt vanhan miehen tienvarressa postia hakemassa. Nuorta mäntykangasta tien kahtapuolen tässä on ja ihmetellä pitää, miksi se on motellitontiksi valikoitunut. Halpa varmaan, ja jotakuinkin syrjässä jos Kantasella (isännällä) joitain konnuuksia mielessä lie. Vähän on semmoinen tuntuma kun rakennustouhujaan mietin.

Viikonloppu meni kotona Iisalmessa. Kävin myös Siilinjärvellä äidin luona. Vuokraisännän kanssa tehtiin keittiöremontti, että se siitä vapaasta. Pörsänmäkeläinen on nuuka mies, ei meinannut vuokranalennusta parilta kuukaudelta palkakseni luvata. Kalakukkoja tuomisenani muutamat. Suoma ne leipoi Iisalmessa. Yksi on Alakittilään Kurpalle, yksi työporukalle ja yksi Marja-Liisalle. Varmaan pitää käydä avittamassa syömisessä. Satu parempana. Lääkitystä rukanneet ja kohtaukset jääneet pieniksi, mielikin kohentunut, mutta vatsa vaivaa. On jo opiskelut aloittanut jälleen. Tyttäret ihan virkeinä ja touhuissaan, mutta vaistoan kaikenlaista heidän pienistä mielistään erittyväksi. H:n haltuun paljon vastuita. Se maksaa, mutta minkäs teet?

Radiossa puhetta viime vuonna vapautetusta Nelson Mandelasta. Pitkään ne kaltereiden takana häntä pitivätkin. Hidas on maailmanmylly kun ihmisoikeuksista kättä väännetään vaikka yksilön itsensä ikä on niin kovin lyhyt.

To 15.2.1990 klo 11 ruokatunti

Krapula.

Millaisen runon haluaisit kuulla, rakkaani? Tuommoinen kysymys aamulla ensimäisenä päässä. En muista, kenestä unta näin.

Päänjyskytyksestä huolimatta olen paukuttanut yläkerran käytävien katot tänä aamuna lopullisesti umpeen, iltapäivä menee listoittaessa. Ehkä jää vielä huomiseksikin kun on muutama hidas mutka; porraskuilun kohta erikoisesti.

Tane ja Mikko laatoittavat pesutiloja alhaalla ja Esko koplaa putkitöitä. Roope yrittää veljensä kanssa saada piipun- ja takanmuuraukset loppuun. Kaljaa heillä kuluu korillinen päivässä. Varsinkin Roopella. Vote lyö runkoa ulkokuistiin vaikka pakkasta ainakin 25. Rivakka nuori mies.

Minun pitäisi kaivurin puikkoihin joku päivä hypätä. Sulatusmatto on höyrynnyt viemärikaivannon päällä monta vuorokautta, mutta kaivurikuskia ei Pieksämäeltä lähettäneet kun syksyinen Kumma-Matti poistui Tervoon. No, olenhan minä sellaistakin hommaa joskus tehnyt. Tapsa ajoi muutaman kasetillisen Pöntsöstä mursketta takapihalle, mutta kohta läjä niin jäässä, ettei pikkuisella kaivurilla lohkea.

Keittiön, ravintolasalin ja eteisen hiekkatasoitukset on tehty, puuttuu vain betoniverkko ja korot niin voisi niihinkin sipaista roskavalut jo. Saapi Roope alkaa tasoitemieheksi siihen hommaan. Esko hitsasi  nurkissa pyörineen saunankiukaan poiston sisäpiippuun ja siinä on poltettu tulia lisälämmönlähteeksi. Paskahuussissa jäinen torni perseeseen ylettyy.

Pe 16.2.1990 klo 23

Lopetettiin työt puoli tuntia sitten. Leville vielä kerkiää humpaltamaan.

Ma 19.2.1990 klo 19.30

istuivat ringissä
sanoivat vihaavansa
maailmaa
taivasta: kuuta ja tähtiä sen
viha elättää heidät

Melkoinen viikonloppu töineen ja muine rymistelyineen takana. Hengissä selvisivät kovemmatkin juopot. Eilen Tane ja Mikko hilasi kyliltä jonkun poromiehen viihdykkeekseen; tarinoimhan hoon päältä. Mies sai sydänkohtauksen, meni ihan siniseksi jo, mutta Mikko kaatoi sen kurkkuun vodkaa niin virkosi. Sanoin soittavani auton sille, mutta ei se halunnut lähteä: "Ilimaset tirmholit kerta tarjothan niin mie en lähe vaikka tappasi!"

Lauantai-iltana töiden jälkeen mentiin kylpylään. Turkkilaisen höyryissä Mikkokuvatus änkesi kahden naisen väliin ja työnsi väkisin kouransa toisen haaroihin. Sen saatanan seurassa en lähde enää yhtään mihinkään.

Häivyin sitten kaavilaisen kanssa hotellille. Se kirvesmies tuli tutuksi kun opastettiin rantasalmelainen hirsirekka sen työmaalle Rakkaan. Tanssihommat tutuin kuvioin ja vain muutamaa uutta turistinaista tanssitin. Erään tutun vierestä heräsin.

Ti 20.2.1990 klo 03.20

Kittilähotellissa kävin. Istuin sen jälkeen Helin keittiössä. Parikymppinen ja jo nyt kovin suurilta kuulostavat  elämisenpalaset joita yrittää nieleksiä. Sanoin sille, että potkaisee menemään sen pojanrutjakkeen tai lähtee itse maailmaa katselemaan. Siinä ramppasi muutakin sakkia kaljaa jääkaapista noutamassa ja livahdin sopivassa rakosessa tieheni.

Ke 21.2.1990 klo 03.30

Kolistelivat ryyppäämään yltyneet toverit minutkin  hereille. Mikkosaatana yrkäili taas tappelemaan, mutta Tane painoi sen tuoliinsa ja istui syliin. Minulle sähisi sieltä Tanen takaa kuin pahainen kakara. Vituttaa kai se, kun ei osaa ihmisten ilmoilla käyttäytyä.

Kirjoitan nyt pari kirjettä kerta olen hereillä.

Klo 23.30

Lopetimme Eskon ja Voten kanssa hommat vasta nyt. Koetimme saada vettä nousemaan porakaivosta varaajiin ja verkostoon, mutta ei onnistuttu. Mikä lie 150 metrin reiän pohjalla tilanne? Kun kaivelin sulaneita maita väljätappisella kaivurilla niin sen kauha heilahti motellin hirsinurkkaan. Puuta lohkesi iso palanen.

Toiset ovat ryypänneet koko päivän. Yhtään vasaraniskua heidän tahoiltaan ei ole kuulunut. Roope ihan onneton, mutta Tane ei kuin myhäilee vaikka kaataisi kossua kuinka naamanreiästään. Mikkopaskiainen nukahtelee ja murisee, ei paljoa tuolistaan liikahtele. Pelaavat korttia kaiken aikaa.

Pieksämäeltä tuli rekkakuorma kipsilevyjä ja muuta kamaa. Kuorman purin Voten kanssa kun rekan nahkatakkikuski alkoi ryystämään korttiringissä viinaa.

To 22.2.1990 klo 12

Olisiko pitänyt sittenkin lähteä sinne Saloon josta Mika soitti pari viikkoa sitten? Sinne olisi ollut lyhempi matkakin. Paskiaiset täällä vain ryyppäävät, hommat ovat jakamattomia ja järjestys sekaisin. Heikinraudasta eivät enää myy rakennustarvikkeita ja se on merkki maksujen myöhästymisestä. Epäily heräsi siinäkin, kun Sirkankaupasta ei enää sopimuksemme mukaisesti piikkiin voi ruokaa ostaa ja ruokailupaikka vaihtui Hullusta Porosta Matkailumajalle. Lopun enteitä Majasirkat Oy:lle? Entä työmiesten palkat? Toistaiseksi rahat ovat tilille ilmoitettujen tuntien mukaisesti tulleet, mutta varppeillaan saapi olla. KERA:n rahoja isäntä odottelee, mutta eihän se niitä saa kuin valmistumisasteen mukaisesti.

Pe 23.2.1990 klo 04.30

Sirkantähdessä torstain naistentansseissa. M:n ja J:n kanssa tanssin koko illan, joku vieraampikin kerkesi hakea parille tangolle. Minna kyseli, että onko jotain sattunut kun olen niin surullinen. Kerroin työmaan oloista, kotiasioista, naisjutuistani ja mistähän kaikesta ehdinkään. Sanoin silleenkin, että ainahan minä surullinen olen, mutta harvat sen huomaavat. Halasivat ja pussailivat molemmat kun vein heidät Kittilän majapaikkaansa. Juotiin kahvit siellä ja ottivat valokuvia. Nämä tytöt eivät viinaan koske. Olisin voinut jäädäkin, mutta sanoin olevani levoton nukkuja naisseurassa.

Su 25.2.1990 klo 23.30

Perjantaina pojat jatkoivat ryyppäämistään. Vote, Esko ja minä teimme työmme, mutta illalla tempauduin taipaleelle ja ajoin yhtäpötköä 500 kilometriä Saaran luokse. Saaran kanssa oltiin vain, laitettiin ruokia ja puhuttiin. Rakasteltiin paljon. Kun tulin tänne nyt illasta, niin näytti siltä, että korttirinki ryyppymeininkeineen oli täsmälleen samassa pisteessä kuin lähtiessäni. Vaikka hullulta ja moraalittomalta minunkin toimeni tuntuvat, niin silti en kadu koska vaihtoehtona olisi ollut samaan jamaan noiden kanssa jääminen. Tai noh, Levin humpallukset ja olisihan sitä kotiinkin voinut ajella...

Ti 27.2.1990 klo 24

Kävin iltaa istumassa Tapsan ja Seijan luona Kittilässä. Niiden pikkuiset pojat siinä myskätessään toivat omat lapset mieleeni. Pahan olon koska lyön laimin. Oma isänkaipuuni iski naamaan kuin nuija kun sen hoksasin. Viime viikonloppuisen ajeluni olisin tehnyt oikein ajamalla perheeni tykö. Sukupolvesta toiseen samoja virheitä monistetaan. Onkohan ne jotenkin koodistoomme ujuttautuneet?

Syitä olisi sytkäistä valtimot poikki. Näillä Pohjanperillä sellaisiin ratkaisuihin ovat nuoret miehet usein päätyneet. Puoletkaan heistä ei edes ole ymmärtänyt, että miksi. Luulen, että Lapin luonne on niin ehdoton. Se on myös asujiensa kohtalo. Minä savolainen  voin aina vähän narrata ja katsoa huomisenkin vaikka kuinka synkkiä ajatteleisin. Siihen eivät kaikki savolaisetkaan pysty.

To 1.3.1990 klo 05.30

Levillä koko ilta M:n kanssa tanssien. Sitten vein hänet Kittilän tuolle puolelle jossa halailua ja oleilua muutamat tunnit. Sieltä pois lähteminen oli vaikeaa, mutta piti tänne joksikin puoleksi tunniksi ehättää torkahtamaan. Itsensä suvaitseminen nyt on äärimäisen vaikeaa vaikka tällaisten iltojen jälkeen ei ainakaan kuolla halua.

6 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Karskia hommaa työskennellä kovassa pakkasessa, voiko sellaista kukaan normaaliin eläkeikään kestää; harvassa taitavat olla.

Ja yhä harvemmassa, kun pikkuhiljaa hilaavat eläkeiän sinne seitsemäänkymppiin. Joitain vuosia sitten eräs pääjohtaja sellaista, pelossaan joutumisesta pois työpöytänsä takaa, ehdotti. Silloin se vielä herätti kohua, nyt taitaa ilmapiiri olla jo altis toteutukselle.

Meillä suomalaisilla ei kovin usein ole minkäänlaista luontosuhdetta, tai ainakin se on sellainen teeskennelty ja puutarhamainen. Helppoon olemme tottuneet, sähköä hellaan ja muihin vehkeisiin, autolla pääsee kulkemaan. Metsäläistä kuitenkin leikimme karavaanareina isoissa ihmisjoukoissa leirintäalueiden getoissa.

Suomalaisen erämiehen tuntee siitä, että sillä on jumalattoman iso neliveto maasto-auto, joka horaisee yhden pienipalkkaisen tilin verran polttoainetta kauppareissulla.

Se kuuluu Lapissa olevan erityisen vaarallista, jos joku turisti erehtyy uhossaan jänkkälle sieltä rinneravintolasta. Paljon voimavaroja tarvitaan ennekuin se jostain värjöttelemästä löydetään. Se on sitä kun mielikuvat ja todellisuus eivät kohtaa. Onneksi on ne värilliset vaatteet, helpottavat luultavasti löytämistä.

Tämä perustui mielikuvitukseen, Lapissa en ole koskaan käynyt, timpurin hommissa olisin täydellisen osaamaton ja iän myötä vihaan pakkasta yhä enemmän.



Keiju kirjoitti...

Jos olisin saanut aikaiseksi, olisin vinkannut edellisen merkintäsi kommenteissa, että jos helmikuuhun jatkat, muista että 1990 on mittaushistorian ylivoimaisesti lauhin helmikuu. Sodankylässäkään ei ollut kuukauden keskilämpö kuin –3. Olipa tarinaasi sentään päässyt vesikelikin pujahtamaan.

Jos pääset huhtikuuhun asti Levillä, niin teini-ikäinen meikäläinenkin saattaa vilahtaa jossain tarinan taustoilla. Olin näet päiväkirjojeni mukaan siellä vanhempieni matkassa pääsiäisenä, laskettelin pääasiassa. Lämmintä oli ja aurinkoista.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Karskia juu. Mutta se viinan kanssa örveltäminen, jota jossakin määrin vielä 20 v sitten rakennuksilla, piilon vieressä sijaitsevissa, harrastettiin, on nyt aikatavalla pois karsittua. Ei tuommoisia työmaita muita muutenkaan kohdalleni koskaan ole sattunut. Kertakaikkiaan ainutlaatuista.

Tässä joku pv jututin Kakea, nyt 63-vuotiasta työpariani ja aikoi vielä "aenahin tämän kesän ylite" vasaraa heilutella. Hän on harvinaisuus joka ammattikoulusta lähtien on isommin sairastumatta jaksanut tehdä täyspäiväisesti kirvesmiehen töitä. Nyt ei tietenkään sitten enää osaakaan laakereilleen heittäytyä. Selekä sillä oli toissatalvena kipeä kuulema. Arvokas mies työnantajalle sillä hänellä jos kellä on sitä "hiljaista tietoa" valtavat määrät.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Paikallisesti säät heittelevät. En jokaista lämmönnousua tai -laskua ole ylös kirjannut, mutta vissiin nuo ääripäät jotka kirjoituksissani esiintyvät. Kylmyyden tunne on jokatapauksessa päivittäin läsnä kun aina käy veto eikä lämmityksiä työtiloissa ole, panee sitten liioittelemaankin. Paskatorni jäätyy kyllä vähemmästäkin.

Pahinta jokatapauksessa rakennustyömailla on, jos joutuu hyppäämään sisältä ulos ja ulkoa sisälle.

Laskettelurinteiden lähettyvillä on sitten se "ikuinen" ongelma, että vaikka ei pitäisi sataa niin sataa kuitenkin: tykkilumi! Toisinaan se jäätyy kiinni pressuihin, autojen ja työkoneiden tuulilaseihin ja kaikkeen ulkosalla olevan éri tavalla kuin "luonnollinen" lumi.

Riku Riemu kirjoitti...

Valto,

taisi se työmaajuopottelu koskea muitakin kuin rakennustyömaita, tämän päivän näkökulmasta se oli oudon yleistä.

Minä oli yhdessä ensimmäisistä kesätyöpaikoistani asfaltin paikkoporukassa, varmaan viisi- kuusitoista vuotiaana. Pienessä ryhmässämme oli veljekset, jotka olivat ahkeria kuin mitkä. Eivätkä ne kännissä joka päivä olleet, raha nimittäin ei riittänyt aivan joka päivälle. Autolla kuitenkin työmaalle tulivat ja jyrää ajelivat. Yksi ilta kun tarjosivat minullekin kirkasta suoraan pullon suusta. Pienen suullisen otin, enempään en silloin pystynyt. Mutta vähäksi aikaa väsymys lähti ja jaksoi heitellä lapiolla raskasta asfalttimassaa.

70-luvulla kuorma-autoilijoissa oli aika pahoja tapauksia. Yhdestä autoilijasta apumies sanoi, että pelotti, kun se oli kerran ihan selvinpäin eikä hermotiloissan osanut ajaa enää lainkaan.

Herroilla kuuluvat olleen ne pitkät lounaat. Pari tuntia aamulla töitä, sen jälkeen lounaalle, josta saman päivän nimiin ei enää palattu.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Kirjoitin, etten muita työmaita sellaisia ole kokenut kuin tuo Kähärän juttu, mutta olihan se maansiirtofirma-Hartikaisen Siilinjärven Kemiran kaivoksilla 70-80-lukujen taitteessa kokemani myös aika kovaa juopottelujen seuraamista -osallistumista itseltänikin.

Siellä ajelivat kännissä koneita yksi jos toinenkin tyyppi yövuoroissaan. Jos sammmui, niin lennosta uusi kuski paikalle ja homma jatkui; semmoisenkin olin todistamassa, mutta kun oli itse Enskan veli Hemppa, niin eihän siinä mitään...

Juopotteluille on tosiaan stoppi tullut ja kun puhallutukset ovat tulleet jäädäkseen, sekä juopotteluista kiinnijäämisestä sanktiot niin työnantajille kuin -tekijöillekin tuntuvat, on ryhdinoikaisu ollut pakko tehdä.