tiistai 16. huhtikuuta 2013

Maaliskuu 1990

(Kuva: Poromies ja keikkatyöläinen -ei päiväkirjanpitäjä-)

Pe 2.3.1990 klo 02 Veitservasa, Kittilä

Olen yksin nyt. Kaikki muut lantalaiset häipyivät jo eilen alamaihin (Roopekin!). Ryyppyporukka olisi voinut jäädä kyllä paikkaamaan tekosiensa summia.  Jamani olen ennustanut; väsynyt kaikkeen. Tunturien yllä lepää musta, musta taivas. Tai sitten kuvittelen vain.

Panin postiin laskelmat viimeisistä työtunneista ja vein muidenkin kuoret samalla. Soitin Kantaselle, että laittaa rahat mahdollisimman joutuin tulemaan. Pitäisi liki 15 tuhatta puolipäivärahoineen tulla. Kantasen maksamat lounaat kuittaavat täydestä puolet. Minulta ja Eskolta menee verot ja vastuut, mutta kaikilta täällä ei. Mikkoeläkeläinen ainakin on pimeä mies, ja sähkäri. Tane ei tunnusta olevansa ja Roopesta kukaan ei selvää ota.

Su 4.3.1990 klo 23

Esko tuli, Vote jäi sille tielleen. Oli auennut uusi työmaa lähempää Kuopiossa, toisia ei näy. Lunta on tullut kymmeniä senttejä, höttöä. Tänään aurasin traktorikaivurin etukauhalla pihateitä ja parkkipaikkoja. Kaivoin uuden montun paskahuussille ja nostin koneella liinojen avulla sen siihen, jäi vähän köntsälleen. Parin kuukauden jäätyneen miespaskatornin sysin nurin ja kauhoin mursketta päälle. Kaipa se kohta alakerran sisävessakin toimii kunhan Esko siihen vaiheeseen kerkeää. Sisällä listoitin alakerran kylppärin ja asensin oven siihen. Levytin, paklasin ja maalailin käytävien seiniä. En ole käynyt missään, vähän mietiskellyt, lukenut ja kirjoitellut. Ollut synkkänä.

Jokunen puhelu ulkomaailmaan. Iisalmi maksaa: panin viime viikolla postin kautta valtakirjan ja kuititonta rahaa 12500 mk H:lle että hoitaa asiat. Tampereenkin yhden keskeneräisen jutun. Postipankki lupasi ensin velkaa syntien maksuun ja nyt se peruu. Pitää pankkia vaihtaa. Yhteiskuntaa syvällä lamalla uhkailevat; huijareiden ja täysroistojen kulta-aikaa ne murrokset aina.

Anopille soitin, mutta se ei usko, että tyttärensä olisi mieleltään menossa vikaan. Käly soitti kohta takaisin ja aloitti: "Saatanan huoripukki, juoppo mulukku! Satuako hulluksi väität! Sinun syysi jos on..." ...löin luurin korvaan. Ajattelin, että jos suostuisivat tunnistamaan sen mikä näkyy, voisivat HE huolehtia enkä vierasta tarvitsisi vaivata... Anopin nyt jotenkin ymmärtää, onhan hänellä jo ikää ja kova elämä takana. Onneksi oma äiti on vielä taustalla. Ei sekään helpolla ole koskaan päässyt, mutta on se kokemastaan myös ymmärrystä elämäänsä ammentanut. Jotkut katkeroituvat, jotkut eivät. Kuinkahan mulle, saatanan huoripukille käy? Taidan taittua kohta.

Pe 9.3.1990 klo 18.45

Iltapäivällä Minna ajoi motellin pihaan vihreällä Samuraillaan. Yläkerran "kottaraisesta", jota olin myykittämässä, katselin pitkätukkaa kun se kiersi mökin, Roopen parakin ja Yrjön asuntoauton kautta, pyyhkäisi kintaallaan autoni tuulilasilta lunta ja vasta sitten tuli työmaamme alaovelle. Ravintolasalissa M puhui Eskon kanssa ja kolisteli sitten portaikkoon. Nosteli pitkiä sääriään rojujen ylitse ja harppoi luokseni, käänsi villakintaskädellään kasvojani ja sanoi, että olethan sinä hengissä vielä. "Tulin kun sua ei ole näkynyt tanssuissa etkä vastaa puhelimeen." Mentiin pönkääni jossa pikkuradio soitti "...lähde kanssani tanssiin tyttö pieni kuule laulua rantamainingin voihan tieni olla myös sun tiesi kunhan maailmalta palaan takaisin..." 

Heitin työhaalarit nurkkaan ja tein litviikkiä viikostani. Itkin. M piteli eikä päästänyt ennen kuin olin tyhjä. Äsken hän lähti. Lupasin tulla perässä Levihotellille tanssittamaan. Nyt on hyvin hauras olo.

Ti 13.3.1990 klo 21

Tane, Mikko ja Roope tekevät kuin hullut töitä. Taitaa huono omatunto painaa. Roope tarvitsee silti sen kaljakorillisen päiväänsä kohti. Toinen Tane oli jäänyt Pertunmaalle eikä tule takaisin. Vielä onnettomamman juopon, Villen raahasivat Pieksämäeltä tullessaan. Yrjö jykertää sähköjohtojensa kanssa niin hitaasti, ettei muiden perässä pysy, tai oikeastaan hänen tulisi mennä rasioineen edellä.

Talvisodan verityöt päättyivät tasan 50 vuotta sitten. Sen sodan nimiin on kirjoitettu kirjoja ja dokumentteja, tehtailtu näytelmiä ja elokuvia; yhdestäkään niistä en pidä. Mielessäni tulta ottamattomia ovat laulutkin joita veritöistä laativat. Ei niitä juuri balladeiksi voi kutsua. Sota ei ole ihannoivasti mahtipontisen laulun arvoinen.

Su 18.3.1990 klo 05

Hurlumia. Soitin perjantaina Saaralle ja sanoin hyvästit; moneskohan irtiotto lie? Hotellilla sotkeennuin Kevolta lomilla olevan Tuulan kanssa urakoitisija Levinheimon vierashuoneeseen yöksi. Eilenillalla jälleen hotellilla ja vasta äsken tulin eräältä kelohuvilalta tänne. Joku humalainen nuorukainen ajoi uutta Volvoa ja etuistuimella veteli pahanhajuisia pikkusikareita sen tyttöystävä. Asutin takapenkkiä helsinkiläisen turistinaisen kanssa. Onneksi eivät pyrkineet jäämään tänne. Ei minun psyykeni tämmöistäkään kestä! Rytmihäiriöitä jo.

Ti 20.3.1990 klo 19

Olin lasaretissa pari päivää. Meni rytmit sekaisin ja pulssi putosi 28:aan. Pysyi samana sydänfilmissä kauan vaikka adrenaliinia suoneen laittoivat. Naislääkäri piteli ranteesta ja oli jo soittamassa kyytiä Ouluun kun pulssi alkoi jyskyttää lujempaa. Sitten ne huolehtivat vähän liikaakin olostani. Lääkäri kirjoitti lähetettä Iisalmen terveyskeskukseen vaikka sanoin sille, etten minä ihan heti sinne voi lähteä. Tuo lämminhenkinen lääkäri katsoi minua tiukasti silmiin ja kysyi, että mikäs miehen mielen laita on? Sanoin, että olen ihan rikki, puhki. Hän sanoi hoitavansa muutaman muun potilaan ja tulee sitten kyselemään tarkemmin.

Tunnin-parin päästä lääkäri ravisteli olkapäästä koska olin nukahtanut. Se vei minut vastaanottohuoneeseensa. Kerroin kun kyseli, mikä minulla sekä kotona on tilanne, uskalsin sanoa senkin, että haudoin itsemurhaakin joku aika sitten. Lääkäri kysyi, pitäisikö heidän ottaa näidenkin tiimoilta yhteyttä Iisalmeen. Kielsin, sanoin hoitavani tilannetta omalla tavallani. Kun kerroin, että olen erään tuttavan pyytänyt huolehtimaan karkeimmista arkiasioista siellä niin lääkäri kummasteli, että millaistahan se semmoinen asioiden hoito lie. Yritin kertoa tarkemmin, mutta on se niin vaikea solmu, ettei sitä kenenkään kanssa auki saa. Alkaa vain palaa kurkkuun nostamaan. Tarjosi lähetettä psykologille ja ehdotti myös mielialalääkitystä, mutta kieltäydyin molemmista. Sanoin, ettei kahta lääkittävää samaan perheeseen mahdu. Tuo mukava lääkäri pani vastaanottoajan ensiviikolle ja sanoi, että jutellaan vielä asiasta. Kätteli lämpimästi kun poistuin käytävään. Hyvä ettei halannut.

Ke 21.3.1990 klo 09

Yngve lähetti kortin Tampereelta. Kysyi siinä, tulisinko ensi lauantaina Saarenkylään humpalle kun hän on jälleen maisemissa? Puhelinnumeron oli piirtänyt johon voin soittaa perjantaina.

Nyt olen ottanut lunkisti. Töitä kuitenkin tehnyt ja koettanut koota itseäni. Kotiin olen ollut yhteydessä ja jutellut tyttärien kanssa sen verran kuin alta kymmenvuotiaat jaksavat. Satukaan ei kuulostanut yhtään hullummalta. H:lle soitin myös. Sanoi hänkin, ettei siellä hätää ole, että "rauhoita vain mielesi" kun kerroin lasarettireissustani. Oli saanut rahat ja niistä tähteenä vielä parisen tonnia. Sanoin, että laittaa kuitit suljettuun kuoreen ja vie meille ja pidättää itselleen sopivan summan vaivanpalkkaa. Minna soitti ja pyysi illaksi Leville. Lupasin tulla.

To 22.3.1990 klo 05.30

Tulin äsken M:n luota. Kuuntelin päin lumentuprakkaa ajaessani kasetilta Tapani Perttua. Jäi korvaan soimaan: "En hoitoo saa, en hoitoo saa tähän tuskaan kuitenkaan..."

Pe 23.3.1990 klo 19

Elämä on hajanaisia pätkiä sieltä täältä. Elämä on muutamia muistettavia ihmisiä matkan varrelta. Elämän sijainti ON muutama tuuma ennen hautaan kaatumista.

Su 25.3.1990 klo 19

Mietiskelen tämän työmaan asioita. Kantasen Tapanilla, pieksämäkeläisellä linjaliikenteen harjoittajalla joka tätä Majasirkat-projektia tänne on ollut suunnittelemassa ja kustantamassa, ei ole rehellisen yrittäjän aikeet motellin "tulevaisuuden" suhteen. Kunhan KERA:n ensimmäiset miljoonat tilille kilisevät, homma loppuu. Koko juttu on haissut jo kauan märänneelle. On tästä täällä puhuttu. Saisimme vain omat palkkamme pois. Täytyy pitää varansa ja vaikka ennakkoa pyydellä...

Eilenillalla ajelin Rovaniemelle. Y:n kanssa humpalsin hikipäin koko illan ja sitten Kulpinrannassa vaihdettiin kuulumiset juurmutia myöten. Ei mene kauaa kun se nainen itsensä Ranskasta löytää. Minä jään syntisine nahkoineni edelleen samojen rajojen aitaamaksi. Mutta Y:lle toivotin maailmanhalauksen verran hyvää kaikkea elämäänsä.

Ke 28.3.1990 klo 23.30

Aamupäivällä kävin vastaanotolla. Lääkäri oli varannut aikaa reilusti, mutta meni se silti ylitse kun keskusteltiin tilanteestani. Aika halki itseni sain puhutuksi. Naiselle tälläkin kertaa, mutta joka katseli minua käsivarrenmitan päästä ammattinsa suomin opein. Käynti oli iso helpotus vaikka tiedän, ettei se poista  ongelmiani. Kun menen Iisalmeen, minua odottaa siellä lähete sydäntutkimuksiin. Psykologille menosta kieltäydyin jälleen. Kerroin, että pelkään joutuvani vaimoni takia muutenkin lähiaikoina niiden kanssa tekemisiin, että koetan jaksaa omin avuin. Jälleen tämä hyvä ihminen lähtiessäni silmiin katsoen kätteli lämpimästi. Sanoikin jotain sisälläni olevista voimista jotka minun vain täytyy löytää... Joku aina välittää, oli sellainen tunne kun sieltä poistuin.

2 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Pankkiasioiden hoidossa oli matkojen päästä oma tekemisensä, nykyisenlaisista tietokoneyhteyksistä en minä ainakaan haaveillut. Kansallispankissa oli kyllä mukavat ja osaavat pankkineidit. STS:n vaihdoin yhden autolainan vuoksi. Postipankissa oli töissä valtion virkamiehiä, meininki oli kuin speden rautakaupassa.

Pankkikortit ja tietokoneet ovat kivoja, mutta kaikki edellämainitut pankit ovat jostain syystä joutuneet lopettamaan.

Nykyään vertaavat jatkuvasti jääkiekkoa talvisotaan. Kaiken muun lisäksi, se tietysti on aika härskiä pilkkaa niistä, jotka sotaan joutuivat. Mitä ihmettä voi yhteistä olla sillä kun ihmisiä tapetaan ja hölmönpuoleisella leikkipelillä? Ei paljoa.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Pankkeja tulee ja menee, niitä "fuusioituu" ja niillä keinotellaan, niin muuten "pankkeja lähelläolevia" vakuutuslaitoksiakin joiden kehillä kiertävät samat suvut, naamat ja keinottelijat taustatekijöinään.

Kun oli jo tottunut Lähivakuutuksen mutkattomaan toimintaan, niin se nuljahti suuremman Tapiolan syliin. Tämä oli vuosia suunniteltu liiketoimi jonka aikana Lähivakuutusta rakennettiin palapalalta myyntikuntoon; joku ja jotkut tekivät tässä välissä miljarditilin.

Nyt inhottaa, kun vakuutusyhtiön etuliitteenä lukee "Lähi-" vaikka tiedetään, kuinka laajaksi Tapiola on levähtänyt, ja kuinka ihmisten asioita ei suinkaan enää paikallistoimistoissa hoideta vaan keskusjohtoisesti jossakin Espoon pimeyden ytimessä; lähihoitajia pilkkaavat!

"Kansallisista lamatalkoistakin" sanovat, että ne pitäisi hoitaa kuin talvisota. Kai se suurinpiirtein niin meneekin: jotkut jossakin töppäävät ja kansa maksaa= jotkut jossakin suuttuvat toisilleen ja kansa sotii.

Yhdelläkään rivisotilaalla puolin ja toisin ei ollut osaa ei arpaa talvisodankaan syihin, mutta niin vain piti sinne tapettavaksi miesten lähteä.

Onko meillä vähäpätöisten kukkaroittemme haltijoilla mitään osuutta maailman rahavallan keinotteluihin ja niistä syntyviin lamoihin joita silti joudumme jokainen talkoilla korjaamaan?

Miten voisi kieltäytyä näistä alituiseen uusiutuvista raharintamien kertausharjoituksista jotka eivät enää edes harjoituksia ole vaan todellisuutta jonka aikana vähätkin varat sulta kuiviin imetään?

Leikkisodista (rauhanajan kert.harj.) voi kieltäytyä laittamalla sotilaspassin postiin, mutta ei taida auttaa, jos pankkikorttinsa palauttaisi…