keskiviikko 19. helmikuuta 2014

Kirjeitä Sinulle 4

Hei tuas!

Luen edelleen Elias Lönrotin elämästä. Mielenkiintoni on nyt hänen 20 vuotta kestäneessa Kajaanin ajassaan. Tämä, 1830-luvulla vain neljänsadan viinan ja pettuleivän kyllästämän ihmisen, liejun, paskan, tautien, lahottajasienten runtelemien asuntojen ja epäjärjestyksen tyyssija ei ole ollut uudelle piirilääkärille (Linnanlääkärin, kuten Lönrotin titteli on kuulunut) kovinkaan hohdokas asuin- ja työpaikkakunta.

Tuntuu merkilliseltä ajatella, kuinka Kajaani sellaisesta suosta on noussut jaloilleen joilla se edelleen huojua huilottaa. Tervareittinä toiminut joki Ouluun ja 1900-luvun alussa rakennettu sellutehdas sille elintelineet virittelivät. Vaikka terva ei ole enää vuosisataan jokia kulkenut ja sellunkeittimet polttoleikkailtiin äskettäin romuraudaksi kun UPM lähti ripottelemaan Suomen metsistä saatuja voittojaan storaensojen ja karvisten vanaveteen eucalyptusplantaasien lannoitteeksi, niin nyt väittävät, että kaupungintalous olisi jälleen kohenemaan päin hetkellisen notkahduksen jälkeen. Nyt entisen sellutehtaan tiloissa puuhailevat it-uskovaiset rakentavat pilvilinnojaan luultavasti ajattelematta lainkaan, että niilläkin pilvillä on ajallaan tapana hajota taivaantuuliin kuten kävi sellukattiloiden höyryillekin.

Venäjän Karjalan reittiäni yhteiskuntapolitiikan välissä kuitenkin mietin.

Tänään näin erästä tuttua naisopettajaa jonka alkukoti on Pietarissa. Juttelin hänen kanssaan rajantakaisista asioista ja siellä liikkumisen turvallisuudesta. Ensimmäiseksi hänelle tulivat mieleen karhut ja sudet kun kerroin öitseväni enimmäkseen teltassa. Tultiin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että menipä maailmassa minne hyvänsä, on aina suurempi mahdollisuus joutua lajitoverinsa puremaksi kuin metsän eläinten. Huokaili hän kyllä kovasti, kun hahmottelin reittisuunnitelmaani joka menee suurinpiirtein näin:

Lähtöpäivää suunnittelen juhannusviikolle vaikka haaveilenkin, että pääsen liikkeelle jo aiemmin, että tavoittaisin vielä alkukesäisen luonnon kiihkeimpiä hetkiä polkujeni varsilta.

Kajaani-Kuhmo-Lentiira-Vartius-Kostamus. Tämän verryttelypätkän mitta on reilu 200 km ja siihen saa mennä vaikkapa kaksi päivää, tai kolome, ei sen niin nuukaa ole.

Kostamuksessa haen viisumiin leiman jolla voin viranomaisille todistella, että olen todella siirtynyt joksikin aikaa Venäjänmaalle. Erityistä selvitystä matkareitistä ei tarvitse kuvernementtien "nimismiehille" nykyisin enää antaa. Tullissa kirjautumisen jälkeen seitsemän vrk:n sisään tapahtuvan leiman voi läimäytyttää papereihinsa jossakin majoituspaikassa, hotellissa tai matkustajakodissa, tai jopa kioskissa jos sellaisen jostain löytää. Kostamuksessa on myös erään suomalaiskabulilaisen kaverini naisystävä joka ehkä osaa auttaa minua kännykkä- ja kartta-asioissa jos ne eivät ole täysin selviä jo kun matkaan starttaan. Matkapuhelimesta tosin olen sitä mieltä, etten mokomaa tarvitse.

Kostamuksesta ajelen Lietmajärvelle ja siitä Tiiksaan jossa sota-aikana on sijainnut Rukajärven suunnan tappelupukarien kenttäsairaala ja lentokenttä jonne isänikin on järven ylitse kurhallutettu moottoriveneellä (vai soutamallako?) kun oli se pikakiväärinkuula selkään vaon kyntänyt. Näillä hujakoilla yövyttyäni etsin tieni Otrosenvaaraan jossa isän haavoittuminen tapahtui. En usko löytäväni sieltä mitään sellaista maastonkohoumaa, jossa tuntisin isäni 70 vuotta vanhat jalanjälkien painaumat, mutta luotan vahvaan mielikuvitukseeni sen tunnelman luomisessa. Rukajärven seudulla tekee mieleni varmaan viipyä toinenkin yö, ehkä kolme, näkkyypähän. Isä korsuili niissä maastoissa kolmatta vuotta.

Rukajärveltä käännyn ja ajelen Tiiksaan takaisin ja yritän ohjautua Suksinginvaaran tielle, Muujärvelle, Volomaan ja jossain Pieningän saloilla virittelen jälleen telttaa ehkä useampanakin yönä katajapuskien katveisiin. Käyn vaikka onkimassa ahvenia ja paistelen niitä tikunnokassa nuotionhiilloksella. Kertovat, että siellä ovat kalaisia ne kirkkaat veet. Vaihtoehtoinen reittini tälle pätkälle on ajella erästä polkua lähemmä Suomen rajaa Omeliaan ja Repolaan, kiertää sikäläinen Lieksanjärvi josta Kiimanvaaran kautta Lentieraan ja Sukkajärvelle.  Sisemmällä Karjalaa, likellä M18-valtaväylää olisi Seesjärven tekoallas ja Paatene, joista olen kuullut kaikenlaista kerrottavan, mutta saas nyt nähdä, mitä tulee miettineeksi ajosuunnista kun käytännön kilometrit avautuvat hiekkateiden risteyksissä. Sekun saattaa luonto rymistellä vesisateisia myrskyjä ja vaikka luntakin tuprauttaa jos tuuli käy Äänislahden kylmiltä suunnilta.

Seuraava, sopivanmittaiselta tuntuvan etappitaipaleen alkuun jää siis tuo hauskaniminen Sukkajärvi jossa mietin Seesjärvellä käyntimahdollisuutta. Jokatapauksessa jos käynkin seillä, palaan Sukkajärven tienhaaraan josta suuntaan Himolaan, Porajärvelle ja Suojärvelle joilla seuduilla varmaan jälleen kuulostelen korpien kuiskintaa ja pienten kylien huiskintaa jonkin aikaa. Suojärveltä ei olisi kuin parinsadan kilometrin matka mielenkiinnon himoja herättävään Petroskoihin josta voisi sitten kruisailla Prääsän kautta Laatokan Pitkärantaan ja siitä rantateitä seuraillen Sortavalaan. Mutta tuo mutka jää luultavasti pelkäksi unelmaksi.

Oikaisen siis luultavammin Roikonkosken, Suistamon ja Läskelän kautta Sortavalaan jossa ehkä useamman päivän ajan tutkin kaupungin elämää. Kaikkien edellistenkin kylien kautta kun kulkuroin, niin pyrin siihen, että niistä teen vieläkin pienempiä teitä käyttäen useamman vuorokauden kestäviä pistoja vain muutamia taloja käsittäviin kyliin utelemaan, kuis eläjät elinikäiset siellä huokuvat ja hengittelevät. Kuuluuko vielä karjalankieltä lainkaan ja millaisin varustein maailmantuulia vastaan inehmoiset niissä kylissä ylen elävät.

Sortavalasta nousen laivaan jos en sitten jostakin syystä lähde ajamaan jo kotia kohti Värtsilän raja-aseman kautta. Tällä hetkellä karttaa tutkiessani tuntuu kyllä vahvasti, että haluan laivailla Laatokalla ja mennä Valamoon. Luostarisaarella olisin sen hetken mikä sopivalta tuntuu, kellojen moikantaa siedän ja munkkien muminaa kestän, sitten nousen saaren toiselta puolelta jälleen venheeseen jonka reitti kyntää Laatokan laineita Käkisalmeen.

Käkisalmi tuntuu myös etukäteen niin mielenkiintoiselta kaupungilta, että se varmaan viihdyttää minua viipymään hetkeä kauemmin katujaan mittailemassa ennen kuin nousen jälleen satulaan suuntanani Räisälä, Kirvu ja Svetogorsk josta suikaisen kotomaan puolelle Imatralle. Jos tällä kohtaa ei tunnu kantapäissä kotikiirus vielä riennättävän muihin kyyteihin, niin palajan hiljaksiin poleksien ja rajantakaisia kokemuksia sulatellen rajanpintaa pitkin kohti Kajaania ja perillä olen..., no, enpä mene sen tarkemmin lupaamaan, mutta viimeistään kun elokuun kuutamoillat alkavat.

Mutta olisi se lysti Imatralta polkaista vaikkapa Sammattiin jonne alamäkeä ei ole kuin rapiat kolmesataa kilometriä. Tosin se mutka kotiin Kajaaniin pyörittelisi matkamittariin tuhantisen virstaa lisää.

Ikävää en aio potea, en edes Sinua kohtaan. T. VE

35 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Ei vaikuta hullummalta tämä sinun jatkosotasi. Käy nyt ihmeessä Petrozavodskissa ja piipahda Karelian toimituksessa.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Mielenkiintoinen ehdotus. Taidan laittaa matkakohteitteni listalle.

Se taitaa olla rajan takana C:llä, eli Carelia-lehti.

Viime aikoina on ollut uutisointia siitä, että suomenkielen asema ja sitä myöten myös sen piirissä oleva media, lähinnä juuri tämä Carelia on ahdingossa.

Viime kesältä on yotubeen ladattu päätoimittaja R.Kolomaiselta terveisiä: http://www.youtube.com/watch?v=uQqctEaSuYY

a-kh kirjoitti...

Ei tiedä, vaikka murjaisisivat sinusta jutun. Careliaahan minä tarkoitin, mutta ääntämyksessä sitä ei huomaa, paitsi jos kuuluu Oulun koulukuntaan latinassa, jolloin se lausuttaisiin sarelia.

Oli Neuvostoliitto tai Venäjä, niin aina on ahdinko sama. Minulle tuli Punalippu monta vuotta.

Rajantakaista suomen kielen asemaa vaikeutti myös presidentti Koiviston julistus taata inkeriläisille muutto-oikeus Suomeen. Nyt jo lyödään jarruja, ettei jostain Habarovskista tulisi enää ummikkovenäläisiä ilmoittautumaan inkeriläisiksi. Aivan aiheellisesti kannettiin huolta siitä, että rahjantakainen ohut sivistyneistö ryntää Suomeen sen sijaan, että jäisi kehittämään paikallisia oloja. Erityisesti opettajien muutosta oltiin huolissaan, sekä siellä että täällä.

a-kh kirjoitti...

PS

Tarkoitin tietenkin suomenkielistä sivistyneistöä.

Riku Riemu kirjoitti...

Hyvä, että paperi- ja sellutehtaiden rakennuksille käyttöä löytyy, vaan eivät nuo palvelinsalit kovin merkittäviä työllistäjiä ole. Jotain kuitenkin, isojahan ne kirpputoreiksi, olutbaareiksi tai thai-hieromoiksi olisivat.

Energiaverosta saavat roimat alennukset, rakentavat varmaan uuden ydinvoimalan, ainakin jos saavat joskus tämän viimeisimmän valmiiksi. Jännää, että tämän meidänkin bloggaamisen vuoksi, kuuluu Google Haminaan rakentavan lisää rakennuksia, vanhan Summan paperitehtaan tilat kävivät pieniksi.

Noinkohan taitavat nämä minunkin sanani kiertää kolme kertaa maapallon ympäri ja sujahtaa lopulta Haminasta sinne Kajaaniinkin luettaviksi, ilman havaittavaa viivettä.

Valto Ensio kirjoitti...

Kale

Yli 20 tuhatta inkeriläistä kai tänne on muuttanut, mutta on se pieni määrä siihen nähden, minkä Neuvostoliiton hallinto karkoitti Siperiaan ja hajautti muillekin alueille pitkin Venäjää. Jos heitä liene enää toistakymmentätuhatta olemassakaan alkuperäisillä sijoillaan? Ja luonnollinen assilimoituminenhan aina vähäväkisemmällä on valtaväestöön ollut ilman vainojakin. Eikä ilman verenvaihetusta mikään elollinen kauaa tervennä säily. Romanit kummasti kyllä vaikka heitä sitä vasta vähän on. Grönlannin eristyneestä kansasta puhumattakaan.

Mulla oli työhön opastettavana vuosituhannenvaihteessa Kittilässä parikymppinen Vitalis jonka äiti oli inkerinsuomalainen. Poika osasi aika kehnosti kieltä vielä tuolloin ja jäi vähän mietitytämään hänen motivaationsa pelkästään kansalaisuuden perusteella suomalaistua. Oli Pietarista Pohjoiseen tullut kun sielläkin järjestivät heille koulutusta. Tyttöystävänsä oli aivan ummikko venäläinen, mutta kurssilla hänkin. Koiviston lain sallimana hekin siellä olivat. Virkeä kaveri joka tapauksessa suhteessa erääseen Vladiin, entiseen laivan kapteeniin joka oli erittäin tempukas neuvottava esimerkiksi välipohjaeristeiden laittoon.

Muistan, kun ajoin Ounasjoen taakse neljältä Vitalista asunnolleen viemään kun autoradion uutisista tuli juuri se lentokoneiden törmäys kaksoistorneihin.

Mitähän miehelle nyt kuuluukaan? Ohjasin muistaakseni hänet Lahteen jollekin kattofirmalle seuraavaksi kesäksi, mutta jäi yhteydenpito sitten siihen. "Voehan Vitalis!"

En itsestäni jutuntekokohteena juuri välitä, mutta jos se edesauttaa jotain muuta asiaa, niin se on ok.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Tänne sanasi kolistelivat. muutamissa savutorvissa törähtelivät, mutta yhtäkaikki se oli onnistunut ajatustensiirto-operaatio.

On todettu jo moneen kertaan kantani näiden hiekalle ja kallioille rakentamisten siirtelystä ilmaan jonka miellän ainoaksi oikeaksi ilmaisuksi tietotekniikan järjestelmien kehittämisessä. Enimmäkseenhän tämä tarkoittaa vain kaltaisteni kaikenlainen joutavointi näiden laitteiden välityksellä.

Ei tämä ole edesauttamassa maailmaa siltä tuhon tieltä, jolla ilman peruutusvaihetta parhaillaan rullataan. Korkeintaan tulee hieman jarrutusta sillä tavalla, että käyttäjien kasvaessa kiinni näihin laitteisiin, ihmiskunnasta tulee lisääntymiskyvytön. Mutta merkittävää siitäkin tulee vasta sitten, kun tämä ehkäisymalli saavuttaa ne kansat, jossa syntyvyyttä ei säädellä millään tavalla.

Sitä paitsi kuinka suuren sulakkeen takaa jokainen yksittäiseltä tietokoneelta lähetetty kysely googleen esimerkiksi lähtee? Muistaakseni sähkönkulutus oli jotain aivan hirveää luokkaa näissä välityspalvelinhalleissa, haminoissa ja kaminoissa, että kyllä voimaloilla alkaa tosissaan olla kysyntää jos näillä maailman liikansoittumistakin aletaan ehkäistä...

a-kh kirjoitti...

Tuosta verenvaihetuksesta kun mainitsit, niin varsinkin Pohjois-Savossa on tapahtunut tautigeenien rikastumista ristiinnnainnin takia. Wikissä todetaan, että vain harvoja suomalaiseen tautiperintöön kuuluvista sairauksista voidaan hoitaa, ja monet johtavat ennenaikaiseen kuolemaan. En tiedä, millaisista sairauksista on kysymys. Tiedän, että jotain on tutkinnan alla, mutta en muista mitä. Myös Seiskarissa, jossa suvut asuivat satoja vuosia yhdessä, syntyi jokin silmiin liittyvä sairaus, jota on jonkin verran tutkittu. Isäni sanoi, että hänellä on vasen silmä melkein pimeä, ja minullakin on lapsesta asti vasen silmä ollut oikeaa paljon huonompi, ja nykyisin en näe lukea sillä silmällä minkäänlaisilla laseilla. Se voi olla perimää. Ei se elämääni isosti haittaa, mutta silmäklinikalle olisi syytä mennä.

Valto Ensio kirjoitti...

Kale

Fragile X, Down ja monet muut perimää heikentävät "syndroomat" ovat riesanamme (tai rikkautenamme) juuri pienen kansan sisäsiittoisuudesta johtuen.

Olen kurillani joskus kysellyt, onko neuvolatoiminnalla ja siihen kymmeniä vuosia jo liittyneellä sikiöseulonnalla kuinka paljon saatu kehitysvammaisuutta (mm.) vähenemään tilastollisesti, mutta vastausta ei mulle anneta. Luulen, että siinä on tämä rodunjalostussyytös takana, ja tietenkin myös se, että kaikki ihmisten sairaudet ym. tiedot ovat lainmäärääminä salattavia asioita joka oikein onkin. Itse pitäisi osata tilastoista näitä päätellä, mutta mistä alkaa kun kansiot ihmisten ominaisuuksista ovat lujasti kiinni. Yksi tie olisi tietenkin vertailu, kuinka paljon kehitysvammaisia ikäluokituksineen laitoksissa ja erityisopetuksessa on, mutta ei taida avautua sitäkään tietä vertailukohtia. Koulujen kansiotkin ovat ulkopuolisilta suljetut.

Sairaudestahan ei kai varsinaisesti näissä perimämutaatioissa ole kyse vaan melko luonnonmukaisista asioista joita tapahtuu kaikkialla elollisten joukoissa.

Minun veljeni (4) fragile x:läiset saivat kromosomivirheensä äidin puolelta, se on tutkittu. Mutta tätähän olen tuhannesti kerrannut. Tätä linjaa kuitenkin kun seuraa, niin ymmärtää mielenkiitonikin asiaan.

a-kh kirjoitti...

valto

Yleensä on niin, että kun kaksi tautigeenin kantajaa menee yhteen, ei ennuste ole häävi. Henkilöt saattavat olla tietämättään lähtöisin samalta tautigeenialueelta. Satunnaisesta suhteesta saattaa olla surullinen seuraus.

Kuopion yliopistossa työskentelevä terveydenhuollon dosentti Markku Myllykangas on avoimesti kertonut aikuisesta tyttärestään, joka henkinen kehitys on jäänyt kaksivuotiaan tasolle. Hän kertoi, ettei olisi sikiöseulonnan perusteella pystynyt päättämään raskauden keskeuttämisestä.

Naapurin rouva Vantaalta sairasti raskausikanaan vihurirokon, joka on raskauden keskyttämisen peruste. Rouva päätti ottaa riskin ja lapsi syntyi terveenä, mutta huuli- ja suulakihalkioisena.

Sukututkimuksesta on jonkin verran hyötyä perinnöllisten tautien takenevassa seurannassa. Kirkonkirjoista saattaa saada jotakin selvyyttä, mutta seurakuntien kuolleiden luetteloissa ennen 1800-luvun loppua mainitut kuolinsyyt perustuvat hyvin harvoin lääkärien suorittamiin taudinmäärityksiin. Minulle on Itä-Suomesta jäänyt yleisimpinä mieleeni slaagi, joka ei oikestaan merkitse mitään, kikhosta (hinkuyskä) ja koppor (rokko). Lasten kuolleisuus oli suuri. Ukkini isä meni toisen kerran naimisiin nälän ja tautien vietyä Sänkimäellä vaimon (Ulla Valkonen) ja lapset.

Anonyymi kirjoitti...

valto, kalevi

en ole koskaan pyöräillyt suomessa enkä missään muuallakaan, mutta autolla olen ajellut sitäkin enemmän. muistan erityisesti yhden reissun. olin tapani mukaan yksikseni matkalla. se matka alkoi sirkan baarin ja pihalla jököttävän hirvipatsaan nurkilta: eurooppa-nelonen käänsi kasvonsa kohti pohjoista. jämsän yhdeksänkymmenen asteen risteyksessä yhtyivät kolmostie tampereelta ja nelostie lahdesta.

yhden silmiä hivelevän kauniin salmen kesoililla oli kymmenen markan budjetilla liikkuvan tehtävä valinta hengen ja ruumiin välillä. kympillä sai kupillisen kahvia ja ruokalautasen kokoisen tuoreen munkin. samaan hintaan oli tarjoushyllyssä esillä esa saarisen filosofiaa c-kasettina. valitsin munkin ja soitin lohdutukseksi itselleni jukeboxista kikan kappaleen "tiedän hyvältä sen tuntuvan".

vastaan tuli monta pyöräilijää. yhdeltä kysyin että mikä saa polkemaan. olosuhteethan ovat aika kurjat silloin, kun vastatuuli rassaa ja sade piiskaa. hän sanoi kuluttavansa vatsaa pois, kun ei työhommissa tule liikuttua. ja fillaristi valitsee kuulemma hyvän mielen lisäksi vastukset. jos rekkaruletissa selviytyy voittajaksi, niin seuraavaksi iskee selkään aurinko. hän naureskeli että perillä odottaa palkinto: humpalle pitää päästä. se käy hyvästä jälkiverryttelystä.

muistan matkastani muun muassa sen, että yhden esson baarin penkkiä kulutti jengi kaksikymppisiä vanhoillislestadiolaisia. senkin muistan että auto ei ollut minulle itseisarvo vaan väline liikkumiseen. useimmat lomareissut tein katsotaan aamulla -periaatteella.

meri

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Lönrotin elämänkertaa lukiessa tulee muutamia kertomuksia perinnöllisten sairauksien olemassaolosta ja mm. ilmiselvistä epilepsiatapauksista joita ei vielä tuolloin (1800-luvun alkukymmenet) ole osattu diagsonoida. Kansan mielestä potilaiden päissä on asunut riivajaiset ja pirut, paholaiset sun muut. Elias itse on koettanut rauhoitella, että ei sunkaan semmosia, että kyllä niille elimellinen syy olisi olemassa jos vain osattaisi se tulkita. Homeopatiaa ja semmosia jo Lönrot on osannut pitää hölynpölynä.

Suosittelen kirjaa: Norio, Reijo: Suomineidon geenit : tautiperinnön takana juurillemme johtamassa. Otava, 2000. ISBN 951-1-16884-3.

Äitini äiti oli Nilsiän Ahosia isänsä puolelta kuten joskus olen kertonut, että samojen seutujen geenejä kannetaan suolissamme ja suonissamme. Isänsä Tuovis-suku taasen Rantasalmen suunnalta ja sitä ennen ties mistä niin kuin on asian laita kaikilla suvuilla.

Myllykankaan kirjoituksia ja esiintymisiä olen seurannut mielenkiinnolla ja kannatan monia hänen ajatuksiaan, mutta jos minulle olisi vaimojeni raskauksien aikana kerrottu sikiön niskapoimu-otannan jälkeen, että tulevalla ihmisenalulla ehkä on mahdollisuus olla kehitysvammainen, olisin omasta puolestani kyllä suositellut aborttia, mutta äitihän sen olisi saanut tietenkin päättää. Kyllä minä näin niitä ongelmia aivan riittämiin, jota po. veljet perheeseemme toivat, varsinkin äidille.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Autoilu on mukavaa. Ja helppoakin se oli niin kauan, kunnes alkoi istuminen käydä selkään ja varsinkin jalkoihin sekä käsiin. Minustahan piti tulla rekkamieskin, mutta onneksi jätin sen homman kokeilun asteelle.

Autoilun ekologisuuskäsityksistä ollaan samoilla linjoilla varmaankin, mutta lienemme myös siitä, ettei kannata enää tämmöisessä maailmassa siitä keuhkota. Jokin tapahtuma, tosi raju sen lopettaa jokin päivä. Öljyn kertakaikkinen loppuminen, eli sen tislauksen kalleus mm. liuskekivestä kun se maanuumenista alkaa ehtyä, ei hivuttaminen edes verotuksella tms. Kyllä se niin hullu tämä ihminen on.

Nouseva hulluus hivuttavan mielenosoituksen sijaan nähdään jälleen Ukrainassa. Syyria on jo toivoton tapaus.

Polkupyöräilyn fiiliksistä olet kuullut samoja kerrottavan kuin mitä itse tunnen pitkillä retkillä. Mulla ovat lisäksi nämä alituiset huomiontekemishimoni ja niistä kirjoittamisen haluni pontimena. Siis täysin järjetöntä touhua.

Tuosta Esa Saarisen filosofiasta ja munkkirinkiläkaffesta olen sitä mieltä, että olisin valinnut epäröimättä samoin kuin sinä (sinä sentäs epäröit). Varmaan Saarisella jotain sanottavaa on, mutta ei sillä tavalla, että se minut tavoittaisi. Enkä saakeli kyllä automatkalla häntä kuuntelisi. Mieluummin Esko Salervoa ja hänen lukemisiaan laidasta laitaan. Ehkä jos Salervo lukisi Esa Saarisen tekstejäkin niin niitä voisi kuunnella?

Kirjailija Sirpa Kähkösellä on muuten mainio ääni ja saisivat hänet palkata lukemaan omia kirjojaan radioon.

a-kh kirjoitti...

Valto

Pohjakoulutuksensa perusteella Lönnrot olisi voinut ryhtyä yhtä lailla papiksi kuin lääkäriksi ja ensin mainittua ammattia hän jonkin verran harkitsikin. Silloinen koulutus pätevöitti melkein mihin tahansa, eikä käytännössä oikeastaan mihinkään. Lönnrotin myöhäinen lääketieteen alaan kuuluva väitöskirja oli vain 16-sivuinen, mutta yksisivuisiakin väitöskirjoja esiintyi ja monesti ne olivat professorin itsensä väittelijälle kirjoittamia.

Kaatumatautisiin suhtauduttiin vielä pitkälle 1900-luvun puolelle kummeksuen. Äkkinäistä kohtaus saattoi hirvittää. Kaatumatautisia sijoitettiin suljettuihin laitoksin tuberkulootisten tavoin. Tubilaisten eristäminen oli ymmärrettävääkin. Vuonna 1898 perustettiin Kuopioon Langettavatautisten Hoitoyhdistys ja 1900 Vaajasalon parantola. Sairaalan nykyinen nimi on Neuroni ja käsittääkseni siellä on tutkimusta ja kuntoutusta myös epileptikoille. Tiedät varmaan asiasta enemmän kuin minä. Olin sairaalassa toimittajan ominaisuudessa, kun Ulla Lepola perusti siellä paniikkihäiriöyhdistyksen. Paniikkihäiriöksi on dignosoitu vähän sitä sun tätä ja muuan lääkäri sanoi minulle, että se on dignostiikan roskakori.

Anonyymi kirjoitti...

kalevi

minä viskaisin sinne diagnostiikan roskakoriin vielä narsistisen persoonallisuushäiriön ja sen häiriön määrittelijänkin.

meri

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

Nuista juuri olen lukemassa Lönrotista. Hänen intohimonsa on kuitenkin ollut runonkeruu, Kalevala ja Kanteletar. Ja nimenomaan niiden kerääminen jalkapatikassa ja muin sen aikaisin kyydein kuin kulkurit ikään.

Ulla Lepola oli tuttu siihen aikaan kun taisteltiin sen epilepsian kanssa kotioloissa ensimmäisen perheeni tantereilla. Myös Vaajasalo tuli tutuksi ja Harjamäellä sekä neuron KYKS:n osasto, että myöhemmin se ihmismielen sairauksien suljetut osastot...

Muistatkos sen ylilääkäri R:n tapauksen KYKS:lta kun se niitä apurahoja omaan liiviinsä ohjasteli? Tämän R:n vaimo, Riitta tuli hyvinkin tutuksi ja oli tosi pätevä epilepsiapotilaita hoitaessaan. Häneltä minä "ensiavun" sekä ensineuvot sain kun ensimmäiseltä vaimoltani eka kerran "tilttasi", ja lopullisesti kuten myöhemmin on todettu.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Kaikki häiriöt kuuluvat ihmiselämään, niitä ei voi viskata roskiin. Elämme kaaoksessa koska jo itse olemme kaaos.

Diagnooseja voisi kyllä liudan laittaa menemään.

Olisi lähdettävä jo lastenkasvatuksessa siitä, että kaikki, mitä sun päässäsi tapahtuu, on normaalia. Hallitsemiskeinoja eri tunteille vain toisinaan puuttuu jos/kun niitä ei ole neuvottu.

Mielensairaudet ovat eri asia ja ne on hoidettava niillä keinoin, joita jo osataan. Mutta nekin ovat kuuluneet aivolliselle ihmisille iankaiken. Näissä tarvitaan sitten myös ihan oikeita diagnoosejakin jotta saadaan "lääkitys kohilleen". Enkä laita pahaksi asiaksi ihan kunnon vanhanaikaista terapiaakin kun ja jos kysymys on esimerkiski stressin ja ikävien kokemusten (mm. sota) tuomasta häiriöstä tunne-elämässä. Elimellisistä ja perinnöllisistä syistä johtuvaa mielenjärkkymistä voidaan vain lääkityksellä, ja leikkauksinkin, nykyään vain lievittää, ei kokonaan poistaa.

Gaiukselle juuri ennen hänen nukahtamistaan puhuin pelontunteen normaalista olemassaolosta koska hän nyt sattumalta säikähti erästä "mörkö"asiaa. Kerroin ihan tavallisesti, että pelko kuuluu ihmiseen, se on aivoissa olemassa. Minullakin on ollut pelkotiloja ja toisinaan pelottaa joku asia vieläkin. Sitten vain koetin kertoa kuinka hallita tuota tunnetta. Tossa hän nyt nukkuu selkäni takana aivan rauhallisesti ja tuota pientä lastaan on mukava aina välillä kääntyä katsomaan.

Sama se on paniikin kuten pelonkin kanssa.

Sellaista tunnetta en toivo henkisesti heikolle ihmiselle. Olen joskus itse joutunut paniikkitunteen pyöritykseen, mutta itse se piti myös oppia hallitsemaan.

Jos joku "asiantuntija" olisi mulle tullut niinä kertoina sanomaan jotain paniikkihäiriöstä (diagnosoida) ja kirjoitellut reseptejä, olisin varmaan kääntänyt hänelle selkäni. Nuo minun paniikkini liittyivät saumattomasti toisen aikuisen perheessä sairastumiseen. Olin siis lähinnä neuvoton, ja pahasti.

Niihin pitäisi ihmislapsen osata varautua. Häntä pitäisi sellaiseen varautumiseen isien ja äitien osata pienenä neuvoa. Miksei koulunkin onhan ne opettaneet hädän tullen ristimään käsiäkin ja josta ei ole mitään hyötyä tosipaikan tullen ollut.

Anonyymi kirjoitti...

valto

kun katson tätä nykyihmisen sielun infernoa, minun käy aivan kateeksi tulevaisuuden tutkijoita, sillä heitä odottaa herkullinen tutkimuskohde. kehittyvä lääketiede löytää meistä yhä uusia oireyhtymiä, jotka se reippaasti nimeää sairauksiksi. kun sairaus on nimetty, löytyy pian myös hoito. elämän lääketieteellistämisen eli medikalisaation raja on vain kuolema - ja siitäkin yritetään päästä eroon.

suuri osa sairauksista on pikkuhiljaa syntyneitä yhteiskunnallisia sopimuksia. on vain ryhdytty hoitamaan joitain ominaisuuksia, ja hoidosta on tullut maan tapa. jokin tuntemus, luonteenpiirre tai ominaisuus on helpompi kestää, kun sille on tieteellinen nimi.

mielen terveyden määrittely, jos mikään, on joukko joustavia sopimuksia. mutta tarvitseeko ihminen puolen vuoden sairausloman parantamaan masennusta, kun puoliso äkisti kuolee viereltä? eikö elämään kuulu suru ja masennus yhtä oleellisina asioina kuin ilo ja riemu?

ja hei, elämä on ystävä, vaikka kolhiikin.

meri

a-kh kirjoitti...

meri

Hyvin vilkkaasta lapsesta saatettiin ennen sanoa, että se on kuin elohopea, ehtii joka paikkaan. Nyt tällaiselle lapselle on jo sairausdiagnoosi ja lääketehtailijat hykertelevät käsiään.

Olen kyllä tavannut luonnehäiriöisiä, jotka näkevät luonnehäiriöisiä kaikkialla.

Valto

Muistan kyllä tämän luonnehäiriöisen tyypin ja hänen teit' isäin astumaan ruvenneen poikansa. Puhumme nyt aivo-Riekkisestä ja hänen pojastaan. Molemmat joutuivat leivättömän pöydän ääreen ja saivat linnatuomion talous- ja puolisoon kohdistuneista väkivaltarikoksista.

Mainitsemassani paniikkihäiriöyhdistyksen perustamisessa oli puhujana myös Paavo Riekkinen, jonka mielestä ihmisen sielu saattoi sijaita aivokurkiaisessa.

Piispa Vilho Riekkinen on sukua Paavo Riekkiselle, joka yhdessä Kuopion yliopistolla järjestetyssä keskustelutilaisuudessa vastasi kysymykseen sukulaisuudesta, että tervehdimme, mutta emme seurustele.

a-kh kirjoitti...

Riekkisiä on Pohjois-Savossa siellä sun täällä, mutta erityisesti Säyneisissä on heitä ollut. Pisalle mennessä on muistomerkki Pisan torpasta, jota riekkiset asuttivat. Löysin Kuopon kulttuurihistoriallisesta museosta torpan kuvan, ostin sen kalliilla ja annoin sen Riekkisten sukukirjan tekijöille, jotka ottivat sen kirjansa kansikuvaksi. Kuopiossa on Pentti Heikkinen tutkinut Riekkis-vaimonsa sukua. Eivät ihan kaikki Heikkiset ole muuttaneet Savosta Kainuuseen, mutta paljon heitä sillä suunnalla on.

Gustaf Fincke Savon hallinnollisena johtajana edisti erämaiden asuttamista ja 1500-luvun puolivälillä käytti epäselvästi merkittyä rajaa hyväkseen savolaisten reviirin laajentamiseksi. Tavinsalmen asutuksen vakiinnuttua savolaisten uudisasutus suuntautui Oulujärven seudulle sekä Hämeen ja Pohjanmaan takamaille.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Tämä "medikalisoituminen" (medikalisaatio) koskettaa vain muutenkin hyvinvoivissa yhteiskunnissa asuvia ihmisiä.

Miljardit ja taas miljardit liiaksi painolastiksi maapallolle syntyneet eivät näe lääkäriä, lääkkeitä, hoitajia, neuvoloita, lääketieteestä luennoivia viisaita ja sairauksista ja niiden parannuskeinoista kertovaa painettua sanaa kenties koko lyhyen, sairaalloisen ja puutteenalaisen elämänsä aikana.

Meillä tämä ylikorostettu sairaista huolehtiminenkin on siis harhaa. Siis kuvitelma, että soiton päässä oleva omalääkäri on samalla tavalla jokaikikisen ihmisen lähettyvillä kaikkialla maailmassa resepteineen ja kirurginveitsineen. Onko se edes "täällä" kaikkien ulottuvilla?

Minä kävin ylihuolehtimassa itseni terveydestä jälleen tänään ja on omituinen olo (viimeinen rabiespiikki ja toiseksi viimeinen hepatiitti-), mutta tässäkinhän rokotusrumbassa yritetään ylihuolehtia siitä ensisijaisesti, että vaaralliselle ja tautirikkaalle seudulle matkustava ei vain toisi tullessaan niitä tauteja terveiden lähimmäistensä vaaraksi...

Valto Ensio kirjoitti...

Kale

En tuota Aivoriekkisen nimeä viitsinyt ääneen lausua kun ajattelin, että hänet on rikoksestaan tuomittu ja tuomio lienee jo kärsittykin. Mutta kun vähän googletin, niin ei se pahoinpitelyjuttu kovin vanha olekaan ja muutkin ovat miehestä kirjoittaneet. Jaakko Yli-Juonikas on jopa esikuvanaan käyttänyt Puavoa Urpo Rinteen edesottamusten ohella kirjassaan Neuromaani.

Nyt olen oikeastaan tympeissänikin tälle Puavolle kun on mennyt mätkimään sitä hyvän työuran tehnyttä hoitajavaimoaan. Oikein vasaralla saatana!

Minä olen käsittänyt, että Heikkissukua on sekä Kainuun haara, että Savon huara. Jostakin Heikistähän nimi kuitenkin on lähtenyt, mutta missä se eka Heikki on asunut?

Se on sitten Gustaf Fincke-vainajan syytä kun savolaisia sanotaan kieroiksi. Ruotsalainen nimihän tuolla rajojen levittäjällä on.

a-kh kirjoitti...

Valto

Fincke-vainaa syntyi tuossa likellä Kemiön saaressa ja kuolikin siellä. Savolaisia hän hallitsi Savonlinnasta. Hommaa avittamaan rakennettiin Maaningalle kuninkaankartano, jonka sijaintia ei ole pitävästi pystytty paikallistamaan.

On minulla kirjatietoa Heikkinen-nimen kantajista 1500-luvun puolivälille, mutta ensimmäinen Heikki ei jää edes arvailujen varaan. Se tiedetään, että Savossa Heikkisiä oli 1500-luvulla useita perheitä kaikissa silloisissa pitäjissä. Heikki-muunnoksen lähtönimiä ovat Heinrich ja Henrik. Turussa on Henrik Pyhän kirkko ja Saksassa oli Heinrich Himmler. Heko heko!

PS. Tarkistin kommentin oikeinkirjoituksen vasta kommenteerattuani ja otin tekstin uudelleenkäsittelyyn.

Valto Ensio kirjoitti...

"Meidän" heikkisten kivijalat tai oikeastaan multiaisperustukset ovat ennen Rautavaaralle "Juhanilan Vuoren" viereen siirtymistä sijainneet tiettävästi Lapinlahden Karvasalmella. 1800-luvun alkupuolta se on ollut kun sinne siinneen monilukuisen perheen veljekset ovat tehneet "isojaon" ja lähteneet maailmalle kun tontti on käynyt ahtaaksi. Ovat olleet suurikokoisia vissiin muutenkin kun koko näkyy vieläkin suvun eräissä jäsenissä. Paitsi minussa.

Himlerin kapoisille arjalaisille harteille laskekaamme suvun mustimman lampaan viitta niin minulla ei siinä suhteessa mitään kainosteltavaa ole.

a-kh kirjoitti...

Karvasalmella on Ollikaisiakin. Suku tuli 1500-luun puolivälillä Onkivedelle Juvan Ollikkalasta, josta löytyy vielä Ollikaisten pelto. Tulosuunta Juvalle oli Kannas. Jostain ne Heikkisetkin ovat Karvasalmelle putkahtaneet, jolleivät ole kaskesta siinneet. Toisenlaisissa oloissa saattaisin hyvinkin vilkaista esipolviasi. Minulle juurien etsiminen oli tärkeää, koska en edes tiennyt, missä äitini oli syntynyt. Oma syntymäni ei varhaisessa lapsuudessani ollut minulle arvoitus, sillä äitini kertoi, että minut oli tuotu Saksasta lentokoneella. Siihen aikaan useimmat lapset toi haikara.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

On se olemassa heikkistenkin sukukirja, ja aivan uudempikin jo, mutta olen aika huono niitä hakemaan luettavakseni. Ja kun kirjastosta ei saa mukaansa vaan täytyy siellä lueskella niin jääpi tekemäti.

Serkulla on oma ja häneltä saisin sen lainaan jos jostain löytäisivät. On nimittäin aika sekaisin heillä se huusholli kun kaksi vuotta ovat rakentaneet ja laajentaneet taloa, niin kaikki tavarat ovat sitten ties missä. Itselle en raski koskaan ostaa tuommoisia kirjoja, maksavat 60:stä ylöspäin. Ainakin tolosten kirja joita meillä on laatikoittain nurkissa pyörinyt, mutta kaikki ne nyt alkavat olla myytyjä: Puutarhuri on ollut omaa sukuaan tutkimassa ja sukuseurassa mukana, niin siksi.

Eka vaimonihan oli myös syntyjään Lapinlahdelta, että sinne näköjään myös kiertyy yhden sun toisenkin sukujen vaiheet.

mikis kirjoitti...

Tänään kirjoitin unkurille - mutta se taisi mennä harakoille - että luin kirjan jonka oli kirjoittanut Hannu Mäkelä: "Samuli. Muistelma Samuli Parosesta." Luin sen siltä istumalta (olen nopea lukija - en tietenkään yhtä nopea kuin Kemppinen tai Paavo Väyrynen), kirja oli kiinnostava. Samuli Parosesta olen aina tykännyt, hän on mielestäni yksi tärkeimmistä suomalaisista kirjailijasta. (Hannu Mäkelästä en ole tykännyt ikinä. Mutta se on toinen asia. Eikä tässä tapauksessa häiritsevä, sillä) kun luin tätä kirjaa Parosesta... ajattelin koko ajan Sinua. Sinun ajatuksesi - omaperäiset, kahlitsemattomat - ovat ihan kuin hänen! - Tai en tiedä miten tämän sanoisi, inhoan kehumista, yhtä paljon inhoan olla kehujen vastaan ottajana, se on kiusallista.

Ps. Kerran "neuvoin" sinua että 'älä käytän niin kamalasti murresanoja, se eksyttää lukijaa'. Vittu, nyt sanoisin että 'käytä vaan niitä, ne pumppaa verta elimistöön, eli tekstiin'.

Kaikkee kivaa Sulle, t. mikis. (siis tää aika on väärä, mihin sä oot syntynyt. 60- ja 70 -luvulla olis kilpailtu kuka näitä sun tekstejäs saisi kustantaa. Nyt lukijat ovat niin "interaktiivisia" (en minä tiedä mitä se tarkoittaa) että he eivät halua lukea kirjoja, etenkään sellaisia jotka saavat heidät hämilleen...

Oikeastaan ymmärrän, noita reppanoita, minutkin saat usein 'hämilleen'. Siksi susta tykkäänkin!

Valto Ensio kirjoitti...

Mikis

Tota noin. Yhtä vaikeaa kuin on kiitoksia ottaa vastaan ja ylipäätään kiittäen kehua, niin yhtä vaikeaa on kiittää kiitoksista ja kiittävistä kehuista. Varsinkin kun on tietävinään itsensä.

Oliko tarpeeksi savolaisesti sanottu ettei omahyväisyys ainakaan näkyisi? (Rolexia, tai ylipäätään kelloakaan minulla ei ole näytillä.)

Hannu Mäkelän Samuli on mulla myös hyllyssäni ja Samulin aforismit ovat kulunein kansin usein kulkeneet matkassa. Ymmärrämme siis toisiamme, ainakin Samuli vainaa ja minä-en vielä vainaa-. Mäkelä teki hyvän työn "Samulissa".

Neuvoja saa antaa, mutta kaipa ne jonnekin jäsentyvät luettujen joukkoon tuonne takaraivon puolelle, mutta aktiivinen en niiden muistamisen suhteen varmaankaan ole. Alitajunta tekee kaiken puolestani. Luulen ajan mittaan olevan kaikkien ihmisten laita niiden suhteen.

Nuo sinun "neuvosi", hmh. Ehkä ne olivat (ovat) vain lukijan huomioita ja siksi tarpeellisia.

Edellisten ihmisten neuvojen varassahan täällä pitkään taivalletaan ennen kuin aletaan muita neuvomaan. Keretäänkö me itse koskaan neuvojen (omien sisäisten tai toisten) mukaan sitten elää?

Kirjoittaminen on vain laji, josta jää jälki jos jää. Niistä kirjoitetuista, joista ei jää, ei varmaan ole väliksikään. Internetin kaatopaikalta ehkä muutamat minunkin lauseeni ja tarinani löytävät sitten aikanaan lukijan, mutta joskus kun olen vilaissut bloggerin lukuhistoriaa, niin joku tai jotkut käyvät lukemassa vanhojakin tekstejäni. Mutta niihin "historioihin" ei ole luottaminen. Se on vähän niin kuin luetuimpien blogien kanssa, että klikkauksia tulee ja klikkauksia menee, miljoonia kertyy mittareihin, mutta kukaan ei tosissaan teksteihin paneudu, kunhan vain klikkailevat. Klikkailu on kai niin kliffaa, hei!

Tänään löysin kirjastosta sattumalta kummallisen kirjan: Eric Gustaf Ehrström: "Ylioppilaan sotapäiväkirja 1808". Alku on rakastuneen poikasen lähtötunnelmia sotaretkelle "komissaarin" hommiin (kesätöihin opiskelun lomaan), mutta kääntyy aika pian kuvaukseksi sotapahtumien keskelle.

Tämä löytö sattuu sopivasti tähän saumaan, jossa mainitsen juuri tekstien säilyvyydestä ja niiden tarpeellisuudesta. Edellä mainitun päiväkirjan tekstit saattavat hyvinkin olla tarpeellisia. Jos ei muille, niin minulle ja se riittää taas toistaiseksi.

mikis kirjoitti...

Minun "neuvoni" olivat tietysti ns. "neuvoja". (Tavallaan - kuten sanoit - lukijan toivomuksia.)

Järjetöntähän se olisi sanoa tuulellekin että "älä ny koko aikaa tuolta päin puhaltele, puhaltelisit välillä jostain muualta", tms. - Ei ukkospilvellekään kannata ruvetta heristelee nyrkkiään. (Tai niin voi tietysti tehrä jos haluu. Mutta soon ihan toinen asia, mitä hyätyä siitä on. Miälestäni, ei.)

mikis kirjoitti...

Mutta yhdestä asiasta - jos edelleen saan esiintyä näin tekohurskaana, kuten esiinnyn - niin olen iloinen... Siis, kun Sulla yhteen aikaan oli hirvee maneeri käyttää kolmea pistettä, välimerkkinä, niin sanoin Sinulle että... et käyttäisi. Kolme pistettä (...) on maailmankaikkeuden huonoin välimerkki. (Tiedän, koska itse sitä niin paljon käytän. Ja sulkumerkkien,(), liiallinen käyttö on kans ihan järjetöntä. - Oikeastaan se on paljon järjettömämpää kuin moni muu asia, jonka me koemme järjettömäksi.

Ps. Sitä paitsi jos ihmisen pitää lopettaa kaikki kommenttinsa Ps. -kirjainpariin... niin se vasta järjetöntä on!

mikis kirjoitti...

Valto, minusta Sinun kanssa on kiva keskustella. Kun et turhista hätkähtele. Tarkoitan, että itse olen ujo ja sanavalmiiton ihminen, mutta kun nautin vähän "tulilientä", minusta tulee hölöttäjä. Ja semmoite, joka luulee olevansa jumalattoman hauska.

Hmh.

Leikin parodialla/ironioalla/satiirilla mutta lähinnä kai vaan loukkaan ihmisiä, sanomisilla. Ihmisiä EN haluaisi loukata (enkä muuten muitakaan eläimiä!), mutta ei kai mulla ole tähdellsempäkään annettavaa heille. - Sinulla on. Sinun sanomisesi tulevat aina - ei aivoista ja sydämestä - vaan selkäydinjatkeesta. Olet sitä, mitä puhut. (Samaa kuin Paronen. Luin hänestä eilen... tai toissa päivänä. Hyvin sympaattinen, oli. Hän. Ihminen. )

mikis kirjoitti...

Tämä vuodatukseni ei tänne kuulu. Ei se kuulu minnekkään muuallekaan, siksi sanon täällä, mikä sydäntäni painaa.

Minulla on ollut hyvä lapsuus, pikkuporvarillinen, minua rakastettiin. Minäkin opin rakastamaan ihmisiä. Puberteettiaika oli hankalaa aikaa... mutta se nyt siis tavallaan kuuluu kuvioihin. Minua eivät minun isä tai äiti, tai veljet, ole ikinä kohdelleet minua kaltoin. Tai jättäneet minua yksin, kun minulla on ollut "suruja".

Kaikki hyvä, mitä pystyn antamaan toisille ihmisille, pohjautuu tähän.

Kaikki paha, mitä teen toisille ihmisille, se tulee jostain muualta. Enkä minä sitä tiedä, mistä?

Valto Ensio kirjoitti...

Mikis

Kyllä vuodatuskommenttisi kuuluu vaikka tänne. Mulla on näitä perheellisiä kiireitä ollut niin ei jouda aina vastailemaan.

Koetan olla niin, että lapseni voisivat myös sanoa, että heillä on ollut hyvä lapsuus niin kuin kerrot sulla olleen.

Eräs näyttelijä viimekertaisessa Knin Teatterin näytelmässä teki kuvaavan eleen kahdella etusormellaan (matki saksia) ja sanoi "mä päätin silloin, että mä katkasen virheelliset elämäntavat tähän sukupolveen että mun lapseni eivät sellaista tarttis kokea."

Asiayhteydestä irroitettuna lause ei ole kummoinenkaan, mutta siitä esityksestä jos se olisi puuttunut, olisi puuttunut paljon. Se sitten vain jäi minun otsalohkoni taakse mietityttämään vaikka samoja asioita olen nähnyt ja pohtinut itsekin, jopa ääneen.

Kommentteihisi en oikeastaan osaa mitään sanoa. Hyviä ne ovat. Luultavasti Hyvän ihmisen kirjoittamia.

Anteeksi tuo "luultavasti", mutta sehän on totta niin kauan, kunnes ihmisen tapaa ja tutustuu. Kirjoittavan ihmisen kyllä oppii joillakin tasoilla tuntemaan, mutta voiko olla varma? Kirjoittaahan Pano Rajalakin, mutta en ikunaan lähtisi sen kanssa taloa rakentamaan koska ei siitä saa selvää, onko se mikä miehiään. Livenä en ole miestä tavannut.

En sitä paitsi suosittelisi itseänikään kenellekään elämänkumppaniksi tällä järjellä enää. Arvostani ihmisenä olen kahtalaista mieltä: Toisinaan tuntuu, että olen ihan kelpo jässikkä, mutta toisinaan taas, ettei minulla tee mitään, ei edes sontaluorin lapioksi minusta ole.

Lapsilleni isänä olo, se on arvokkain ammattikouluni, mutta päästötodistusta sieltä ei ole vielä kirjoitettu.

mikis kirjoitti...

... tuo oli paras sana "luultavasti" ...

En haluaisi olla paha ihminen. Mutta vielä vähemmän haluaisin olla niin hyvä ihminen että ihmiset heittelisivät ruusuja päin mun pläsiä. (en tiedä miltä se tuntuisi, kun en oo kokenut, mutta tuskin kivalta. tai samalta kuin 400 heinäsirkkaa purisi poskia. epämiellyttävältä.)

Luen kirjoja, pidän kirjojen lukemisesta, seuraan muutamaa blogia, tämä on niistä eräs.

mikis kirjoitti...

En minä tänne - enkä muuallekaan - sen takia kirjoita että siihen pitäisi vastata. Kirjoitan, koska minusta on helpompi kirjoittaa kun jättää kirjoittamatta. Muuta en kaipaa, paitsi yksinäisyyttä, välillä. Minä olen syntynyt kissaksi. (No, äläpä's liioittelu. Ei sinulla yhtä pitkää häntää ole. - No, kieltämättä ei kyllä ole. Ja seuraava kysymys... te siellä takana, ruskeasilmäinen tyttö. Ruskeasilmäinen tyttö: niin minä kysyisin siitä miten Venäjän valtio tähän Štokmanin kaasukentän ympäristövaikutusten... " pölö pölö pöp... Mun tyttöni kummisetä pelleilee:

http://www.youtube.com/watch?v=w9Be01I8QAc