sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kirjeitä Sinulle 2


Nouse nyt maasta mannun eukko
pellosta peri-isäntä,
poian ainoan avuksi,
miehen kuulun kumppaniksi,
kanssani kavehtimahan,
kerahani keikkumahan,
etisellä ilmallani,
takaisella puolellani,
kupeilla kummallani.  

Ei ne oo vasten itseäni,
eikä vasten joukkoa,
vaan on vasten vastuksia,
vasten vaivoja pahoja.
Lähes tuonne sie keralla
vetämähän vempeleestä,
aisasta avittamahan,
luokista lutistamahan.

Helemikuun alku

Jälleen minulta Sinulle.

Koskee taas päähän enkä saa nukutuksi. Kirjoittaminen on vaikeaa, mutta lukemaankaan en kykene kun kipu vetää silmiä ristiin. Mitä muuta siis tehdä aamuyöllä, joka vuorokauden ajoista aina pisimmäksi osoittautuu vaikka kellonviisareiden käyntivauhti on vakio?

Päiväkirjaa pidän toisinaan vain siksi, koska tunnen suunnatonta yksinäisyyttä, tai kovassa surussa. Ilon tunkiessa tupahan ei kirjaimen kirjainta sivuille ilmesty. Kirjeiden kirjoittamisen ponnin lie sama. Asiaa hyvin vähän vaikka sanoja paljon.

Illasta vielä, kun muu perhe oli jo unten mailla, ja kun ei näin lujaa päätä särkenyt, luin edelleen Lönrotia (1841-42). Lukemillani sivuilla E.L. kerkesi porokyydillä ja suksin sivakoiden monet talviset suot, kankaat ja tunturien kupeet taivoa aina Kuolaan saakka ja takaisinkin. Rosvojakin joutui pölökäämään ja joissakin kylissä kyytimaksuille ahneet ja viinan kanssa turakoivat lappalaiset viivyttivät matkaa moniaita päiviä.

Moniko kansalainen tänäpänä Lönrotia lukee? Kieli on toisenlaista, mutta rikkaampaa kuin nykyiset twiitit ja fb:n päivityslöräykset vaikka siisteydessä kirjallisille, pilkuilleen oikeakielisille blogeille ei ehkä pärjääkään. Elossa olevaa tekstiä silti, toisin kuin sitä mukaa internetin syövereihin hukkuvat viimeksi mainitut, joiden kirjoittamista ei Lönrotin kansanperinteen keruun mielipakon tapainen takaa aja. Viime viikolla erään päivänmietelauseen runomitassa sanottiin, että internet on kansakunnan pahanlaatuinen syöpäkasvain. Siitä olen samaa mieltä. Kirjallisuudesta ei sellaista diagnoosia voine tehdä koskaan, vaikka rovioita joskus kirjoista ovat sytytelleetkin.

Pistäydyttiin siis 170 vuoden päässä kalevalaista historiaamme; huomasitko? Joo, tiedän ettei se sinua kiinnosta, mutta tiedän senkin, että pidät minusta niin paljon, että luet mitä vain sulle kirjoitan. Vaikka seuraavatkin rivit joissa kerron, että tänään valmistan uudenlaista salaattia johon laitan mausteeksi kuivattua chiliä ja valkosipulia. Sitä ei kukaan muu täällä syö, hengitykseni ja jääkaappi haisee kaalille ja sipuleille ja minulle asiasta motkotetaan. Mutta en minäkään tykkää metwurstin tuoksusta jota jääkaapin hyllyllä avoinna oleva rasia hehkuttaa. En pidä siitä muutenkaan, sillä toisinaan se aiheuttaa jo hajullaan migreenikohtauksen. Miksi valkosipulin ankara tuoksu ei samaan vaikutukseen yllä?

Jos olenkin muuten vailla kansallisia perinnesairauksia (vielä), diabetesta, verenpainetta ja kolesterolia, niin fysiikkaani rasittavat synnynnäinen mistraaliläpänvuoto, rytmihäiriöt, hitaan pulssin aiheuttamat heikotuskohtaukset (leposyke alle 50, jopa alle 40 joka rasituksessakin nousee vain korkeintaan yhdeksäänkymmeneen), olkapäiden kolari- ja tapaturmavammat, selkärangassa oleva välilevytyrä, lonkkien ja jalkojen kummallinen särky ja jo mainittu migreenialtistus. Ensinmainitutkin kyllä saan kotiutumaan verenkiertooni jos aloitan tupakoinnin, viinanjuonnin ja rasvaisten ruokien mässäämisen. Rasittaa elämääni myös muistilaatikkoni henkinen sisältö, mutta milläs sen luvuin ilmaistavaksi mittaisi?

Nyt on aamu. Luulin, että tulee lumisade kun pakkaset liuteni, mutta vain sen verran on pöläyttänyt, että naapurin kissan jäljet ja yölliset rusakon loikat erottaa edellisistä. Lunta on kaikkinensa maassa muutamat sentit ja missä tuuli käy, se äkkiä pyöräyttää siltä kohtaa maan paljaaksi. Nyt on sentäs jo helmikuu ja tavallisesti näillä korkeuksilla lunta on piisalle asti.

Ei koske päähän vaikka nukuin vain neljästä kahdeksaan. Olo on kyllä päänsärynjälkeinen, hutera. Näin pyöreitä unia pyöreistä paikoista, esineistä ja ihmisistä. Pyörin niiden mukana itsekin paikasta paikkaan, ehkä avaruuteen tai Saharan hiekkaan koska oli niin autiota ettei mihinkään suureen voinut törmätä. Siis kuten kerrostaloihin, puskutraktoreihin tai korpikuuseen. Joku piti minua unenlopussa kädestä. Sinä vissiin, tai ainakin toivoin niin.

Kun laitoin jo toissapäivänä haudutettua uunipuurontähdettä lämpiämään vielä eiliseltä lämmitykseltä tuliselle uuninarinalle, hiipi vanhin poika Elias taakseni ja otti vyötäisiltä kiinni. Piti arvata, että kuka. Sanoin tahallani, että Gaius, sitten että Paulus ja vasta sitten oikein. Semmoinen tuntuu mukavalta, uskotko? Niin, muistan aina, ettei sinulla itselläsi ole lapsia ja kaipaat sitä asiaa joskus niin, että se tekee kipeää. Olen vähän hämmästellyt lapsettomuuttasi, koska olisit mitä parhain ihminen äidiksi, mutta en ole kysynyt kuitenkaan syitä tilanteeseesi. Uteluni tuntuisi kovin tungettelevalta tämmöisen suusta, jolla lapsia ja lapsenlapsia olisi vaikka muille jakaa jos ne tuosta vain jaettavissa olisi.

Nyt on jo sunnuntaipäivä ylitse puolen. Pitää jotain yrittää askarrella muutakin kuin vain lukea ja kirjoittaa. Lapset ovat ulkona ja Puutarhuri viikkaa pyykkiä kaappeihin. Minulla olisi sähköpääkeskuksen laipion verhoilu. Sen verran on yläkerran nurkissa pyörimässä panelinpätkiä tai lastulevyjen palasia, jotta niistä sen voisin tehdä. Alaslaskun koolauksen tein viime viikolla. Pätö homma jos asialle alkaa, mutta juuri tuommoiset pikkusätöstelyt ovat pirullisia koska kuitenkin täytyy aina viritellä työkaluja asemiinsa kuin alkaisi kokonaisen talon teon. Ja kun ei ole sitä miehille tärkeää verstasta jossa tekemisensä valmistelisi.

Mutta se. Pitele ensikin yönä kädestä. VE

11 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Sinun on nyt niin kuin myöhäiskarelianisteihin lukeutuneen Lauri Hannikaisen, joka Kuusamossa Pohjoispohjalaisen osakunnan järjestämillä kansanopistokursseilla luonnontieteiden opettajana toimiessaan kirjoitti 1909 vanhemilleen:

"Jos en nyt pääse Karjalaan niin en sinne enään toisten kenties joudu koskaan. Ja minä tahdon päästä tuonne runon ja laulun kotimaahan, tahdon nähdä kerran niitä maita, joilla Väinämöinen syntyjä syviä lauloi ja Ilmarinen sampoa kirjokantta kalkutteli. Siinä ei nyt auta mikään, minun täytyy päästä, muuten voi kaikki tuntua hyvin mustalta pitkät ajat."

Matkaan päästyään Hannikaista tultiin Uhtualla vangitsemaan, vaikka hän oli näyttänyt passinsa ja lupakirjansa paikalliselle virkamiehelle. Aikansa piileskeltyään Hannikainen pakeni rajalle ja sieltä Suomusssalmen ja Kuhmon kautta Nurmekseen.

Jos sinulle käy samoin, niin heitä kortilla. Tulen Porokylään vastaa,

Vuonna 1915 Hannikainen Sortavalan kaupungin stipendiaattina keräsi kansatieteellisiä aineksia Salmissa, Suistamossa, Suojärvellä, Korpiselässä ja Ilomantsissa.

Sinulta taisivat "stipendirahat" mennä rokotuksiin ja pyörien huoltoon.

Valto Ensio kirjoitti...

Kalevi

"-Äitini...minun äitini kuoli kolme vuotta sitten. Se ol´ ihmiseks´ hyvä." (Lauri Hannikainen, Palanen päiväkirjastani Lapin matkalta -Kyytimies 1913)

Hannikainen kuoli suht nuorena, hukkui kuin muutamat kollegansa myöhemmin. Luin wikistä, että pelastaessaan suomalaista poromiestä jäistä Pohjoisen Petsamon rajankäynnin yhteydessä.

Lönrotilla on myös ollut ongelmansa tullien ja nimismiespassintarkastajien kanssa, mutta aina hän niistä selvinnyt oli.

Nykyisin kai tämmöiset välitarkastukset lienevät teoriaa vaikka luin kyllä autoilijoille ja motoristeille suunnattua opusta, että on aina kuvernementin (piirin) pomolle edelleenkin ilmoittauduttava ja leima passiin haettava. Tiijä sitten, oliko miten vanha neuvo kun muualta, mistä olen kysellyt, ei niistä tiedetty mitään. Tuo HIV-"sertifikaatti" on vielä epäselvä, että pitääkö sen olla voimassa vai ei? Eli että on puhtaat paperit sen tartuntataudin osalta.

Tosiaan jos en ensi kesänä pääse lähtemään, niin kyllä se ehtoo kerkiää elolleni saapua ja jääpi Karjalan Laulumaat kokemati.

Stipendejä en ole saanut, että on mennyt kyllä ihan Visan puolelta kalliilla korolla. Tässä keväämmällä pitäisi tulla vähän rahaa muualta, mutta ei sitäkään niin paljon kuin ennakkoon oli arveltu. Rahastahan se on aina kaikki kiinni.

Kerkiääkö se kortti nykyisen postin aikana? Jos tekstiviestin laitan?

a-kh kirjoitti...

Laita tekstiviesti, jos kaskimailta mastoja löytyy. Nykyistä postia ei kohta ole.

Anonyymi kirjoitti...

valto

olet oikeassa: mitä enemmän rahaa, sitä kumeampi on rahan rintaääni.

mutta minähän voisin ryhtyä sinun sponsoriksesi. se ei olisi avustusta, vaan investointi. muita velvoitteita en asettaisi, paitsi että vaadin kyllä vastineeksi nimeni näkyviin sinun pipoosi ja anorakkiisi. ja kun tulet maaliin, sanot mediaväelle yhden kehuksi naamioidun lauseen minusta.

t. meri

Valto Ensio kirjoitti...

Meri

Rahalla on haju, sillä on ääni, mutta kotia sillä ei ole.

Pipaan nimesi kyllä järjestyy vaikka kesällä en päähineitä suosi (pipa tulee olemaan siis repussa jos lunta ei sada), mutta anorakkia en omista, joten mihis nimi sijaan sen laitetaan? En tosin ole vielä retkivaatetustani koonnut, että en tiedä mitä ylläni tulee olemaan. Anorakit, kunnolliset, ovat yhtä kalliita kuin rotukoirarakitkin, joten tuskinpa sellaiseen haksahdan.

Mahdolliselle mediaväelle puhun tietenkin ummet ja lammet ja siinä lupaan mainita myös tuen (henkisen erintoten)antajien nimet useaan kertaan ja sinä kuulut ehdottomasti näiden tärkeimpien joukkoon. Pilvin pimein heitä ei ole ilmoittautunutkaan.

(Pipaksi sanovat pipoa Tampereella ja minusta se on kiva sana.)

a-kh kirjoitti...

Ja rima on ripa. Kiva sana sekin.

Valto Ensio kirjoitti...

Soiro käy trelaisille kakkosnelosesta. Se on 50x100:n nimitys muuallakin paitsi Savossa ja Lapissa, virallisesti myös RT-kortistossa.

Savolainen valitsee sahaustähteistä jääviä, tasapaksuja losoja ("pintoja") lautataapelin ilmausrimoiksi ja sanoo niitä soiroiksi.

Tähän tuli sitten tuokin loso-sana joka on ainakin kuvaava jos nyt ei niin "kiva".

a-kh kirjoitti...

losottaminen tarkoittaakin sitten ihan muuta.

Valto Ensio kirjoitti...

Niin että "losotin pitkän illan, losotin kaivaten..." (losotin=lorotin)

http://www.youtube.com/watch?v=zzmSsYsuTts

Riku Riemu kirjoitti...

Toivottavasti matkalle pääset!

Elias oli varmasti suurmies, mutta kalevalaisesta runoudesta en koskaan ole pystynyt innostumaan. Leinoltakaan en kalevalalaisia ole lukenut, vaikka juuri ne ovat kehutuimmat. Minusta se on jollotusta, rap-musiikkiin vertautuvaa,molemmissa on samanlainen rytmi.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Sama täällä itse kalevalaisrunouden suhteen. Kai siihen jonkinlaisen kammonkin sai, koska sen esille tuominen koulussa mm. oli jotenkin teennäistä.

Jos olisikin lähdetty Kalevalan jakamisessa sen kerääjän sädekehän särkemisestä, eli hänen omien keruumatkojensa taipaleentokoa ja niistä luotuja merkintöjä luettamalla, niin sitä kautta aidoin tunnee olisi välittynyt myös runouteen. Nehän ovat suorastaan loistavia ne päiväkirjamerkinnät, muut kuvaukset ja kirjeet joita Lönrot on matkoillaan merkinnyt.

Aivan kuin ällikällä lyötynä olen lukenut nyttemmin niitä. Aiemmin vain jotenkin hajamielisesti selaillen koska, kuten edellä siihen suuntaan viittasin, minulle muualta opitun kautta Eliaksesta muodostui aivan niin väärä kuva kuin vain jostain "suurmiehen" jalustalle nostetusta voi muodostua.

Melkein pitäisi jonkun asialle osaavan tehdä kokonaan uusi laitos henkilön nimeltä Elias Lönrot elämästä ja työstä. Materiaalista tuskin olisi pulaa kuten monesta muusta josta yritetään löytää väkisellä jotain "uutta" kirjoitettavaa.

Matkalle lähtemiseni on jo niin pitkälle valmisteltu, että puuttuu vain lapsenvahti ja rahat sen palkkaamiseen.