perjantai 14. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Harmaa


La 24.8.1991 Iisalmi

Tytöillä on yökylässä koulukavereita, Caterina ja Sanna. Nukkuvat vielä kun jykälsivät illalla myöhään ulkona. Radion uutisten haastattelussa ääntelevät juuri  lamalähettiläät Esko Aho ja Paavo Väyrynen. Harmaita ihmisiä. Harmaata maata ja maailmaa. Harmaata ilmaa. Ilotonta.

Eilenillalla Mähönen haki lupaamani käsisirkkelin. Pyysin siitä viisikymppiä vaikka se oli vanha ja moottorinsuojasäleikössä oli särkymä. Annoin kuitenkin aivan uuden kovapalaterän siihen mukaan tasoitukseksi. Porakonetta ja toista moottorisahaa olen myös kaupitellut, mutta niin tekee moni muukin rakennusmies näinä päivinä.

Monet päivät ovat kuluneet miettiessäni työllistymismahdollisuuksia edellisen urakan päätyttyä. Portit ovat yksi toisensa jälkeen sulkeutuneet, uusia rakennnustelineitä ei ole tähänkään kaupunkiin pystytetty. Jo anturoiden vormausvaiheessa keskenjääneillä rakennustyömailla naulalaatikoiden pahvit vettyvät, liestyvät ja hajoavat. Ränstyneissä työmaakopeissa toimettomat vasarat haalareiden renksuissa kuin hirressä roikkuvat. Sortumaisillaan olevien monttujen laidoilla linjapukit lahoavat, kaivinkoneiden hydrauliputket inisevät hetken kuin Nerohvirtaan muovipusseissa heitetyt kissanpennut. Niiden joskus niin lämpiminä höyrynneet, kiiltävät teräkset painuvat lysyyn kun öljyt puristuvat hapristuvien tiivisteiden halkeamista tippa kerrallaan sepelillä liikkumattomina jyhmöttävien telaketjujen viereen. Auringon kuumiksi paahtamissa ohjaamoissa ohjausnuppien kädensijojen pakeliitit napsahtelevat halki ja kauhat, kuin vihamöykyiksi puristetut jättiläisen nyrkit, ruostuvat maata vasten. Samaan aikaan katkerien työmiesten sätkähuuliset joukot toreilla kokoustelevat tai tuoppikellarien baaritiskeille kitsaat kyynelpurosensa valuttavat. Työaskareidensa ylle nöyrtymään tottuneet, toimettomiksi tuomitut körmyniskat katoavat metsiin ja järville, löytyvät narujen jatkoina liitereistä pihojen periltä tai ruudinpolttama reikä ohimossa saunamökkien lauteilta. Liiton päivärahat joutuvat juuri parahiksi perikuntien tileille arkunkantajien kiristellessä velalla hankittujen arkkujen ympärille hapsupäisiä valjaitaan.


Su 25.8.1991 Iisalmi

Näin unia Tampereesta, Marittasta ja äidistä.

Gorbatsov on eronnut NKP:n puoluesihteerin tehtävistä. Se kai merkinnee NKP:n lakkauttamista ja kohta koko Neuvostoliiton lopullista hajoamista. Jeltsin kapuaa kohta korkeammallekin kuin vain taisteluvaunun liukkaalle teräkselle. Suuri ja mahtava, sosialistinen Neuvostoliitto osoittautui julman namusedän Stalinin pussihousujen taskuissa sisällöltään mädänneeksi, koreakuoriseksi karkkipussiksi. Venäläinen hallitsijaperinne, sen mustin sydämen osa ei tule kuitenkaan minnekään katoamaan. Pinta-alaltaan ja energiavaroiltaan valtavankokoinen maanosa ei ilman tykinpiippujen uudelleenjärjestelyä kauaa muuta maailmaa mielistele. Mutta nyt kaatui hellämielinen Gorba ja Jeltsininkin aika tulee olemaan vain jättiläisen ettone historian iltapäivässä ja kun se jälleen kohjuisille koivilleen ylös konkoilee, se kyllä kantansa tulee kuuluttamaan ja että sitä on myös kuunneltava.

Ma 26.8.1991 Iisalmi

Yöllä iski salamantapainen ajatus päähäni: Mietin, jos muuttaisin tyttärien kanssa vuodeksi mökille Unimäkeen. Säästäisi siinä kaksipilkkuviisituhatta markkaa vuokrakuluja ainakin. Millaistahan kouluelämä sillä onnettoman pieneksi surkastuneella kylällä nykymaailman aikaan lie? Satu toimitetaan kuin Kelan leimoin varustettu postipaketti Raaheen ja sen jälkeen erikoistumaan Kempeleeseen. Opintotukipäätös siitä tuli Kelalta kun Muuruveden opinnot nyt alkavat olla ohitse. Kyllä ne floristin hänestä tekevät, mutta ennustan, että päivääkään ei tule niitä töitä tekemään. Tai jos, niin työnantajan täytyy olla varsin pitkävieterinen ja sairauksia ymmärtävän. Sellaiseen ihmeellisyyteen en tässä yhteiskunnassa ole vielä törmännyt kuin kehitysvammaisten päiväkeskuksissa, ja niissähän työntekijöiden tuottavuus on toisarvoinen tekijä.

8 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Lieneekö Muuruveden oppilaitoksen pihassa vielä alkuperäinen maitolava. Kuopiosta asti minun piti pyöräillä Muuruvedelle kuullakseni kiurun laulua. Muuruvedellä on kaunista. Olen muutaman kerran kolunnut siellä kirkon, hautausmaan ja sataman. Leirinnässä oli viimeksi enimmäkseen virolaisia. Kylätie oli hiljainen, niin hiljainen.

Valto Ensio kirjoitti...

En tiedä maitolaitureista. Lahoavaisiahan ne ilman huoltamista ovat. Luulen, että Muuruveden kylänraitti on entisestäänkin hiljennyt. En ole käynyt sen jälkeen kun...

Juankoskella Juicentorilla kävin viime kesänä kun olin menossa Kuavin ja Tuusniemen suuntaan R.vaaralta päin.

Kivikirkkojen äärellä tulee joskus vaikka mitä mieleen. Ainakin se, että töiseviin hommiin ovat niitä rakentaessaan joutaneet kun miettii aikoja, jolloin kaiken elämässä välttämättömänkin tekemisessä on ollut omat tuskansa. Pottukellareita olisivat voineet noistakin kivikuutiomääristä ihmisille vuovata. Kaikenmoisiss helekatin maakuopissa kirkonrakentajat omat nauriinsa ja pottunsa joutuivat hallan vaaraan jokaikinen syksy asettamaan.

Kiurua muuten voipi käydä kuuntelemassa eduskunnan lehterilläkin (Kristaa siis).

a-kh kirjoitti...

Vanha tie kulki sen koulun pihan läpi ja sen laidalla oli maitolaituri. Olen minäkin Juicen torilla käynyt, kun piti vaihtaa polkupyörään päälliskumi ja kävin viiratehtaalla jutunteossa. Kuaville olen mennyt polkupyörällä, bussilla ja Rikkavettä laivalla. Mitä kiuruun tulee, niin Kuopion ympäristössä ei ole elävää maaseutua. Vuosikymmenten aikana en koskaan kuullut siellä kiurua, mutta Muuruvedellä lauloi jopa kuhankeittäjä. Hiltulanlahdessa oli pieniä peltoja ja muutama mullikka, mutta nyt sinnekin rakennetaan pientalomatto. Vanumäki jää yppyläksi talojen keskelle.

Valto Ensio kirjoitti...

Joka kesä minä täälläkin Kainuussa kiuruihin eli leivosiin törmään. Härkälintua kuulin viimeksi Savonlinnan kupeilla. Niitä ei taida näillä kulmilla esiintyäkään.

En ole kovin hyvä tunnistamaan vähänkin erikoisempia lintuja kun mulla on aina ollut tuon kuulemisen kanssa (vähintään alituisen tinnituksen vuoksi) ongelmia. Kuhankeittäjän tunnistin, koska näin sen kerran aamusella teltan lähellä puussa. Aika arka lintu, lähti heti pois kun kömmin kokonaan ulos.

Muuruvesi on oikeastaan hyvä merkki siitä, kuinka luonto alkaa vallata paikkoja takaisin ihmisen väistyttyä tai ainakin vähennettyä läsnäoloaan. Metsien raiskausta yhden eläinlajin "hyöty"käyttöön asujaimiston lähteminen ei silti vähennä. Päin vastoin.

Muuruvedellä vielä 1960-luvulla on ollut usean tuhannen ihmisen populaatio ja elämä kirkonkylällä vilkasta niin kuin Rautavaarallakin. Nyt ruoho ja keltakukat puskevat kaikessa rauhassa itseään asvaltinraoista esiin. Ja kiurut livertävät.

a-kh kirjoitti...

Waldemar

Menin kerran rahapulassa rakennuksille apuhommiin. Satoi pirusti, mutta olin sentään ottanut sadetakin mukaani. Siinä Sörnäisten rannassa rakennettiin jotain Partekin konttoria. Kymppi sanoi, että siirräppä tuo lautakasa tästä tuohon. Koko päivä siihen meni. Sadetakin alla olleesta villapaidasta puristelin neljän jälkeen hikeaä. Homma otti luonnolle, koska en nähnyt siinä mitään mieltä, mutta joku valisti, että se vain kokeilee luontoani. Ei minun luonnollani monta päivää raksalla oltu.

Kun mainitsit noista vettyneistä naulalaatikoista, niin niitä minäkin olen ihmetellut, ja erinäisiä sateessa ruostuvia arvokkaista vempaimista.

Minun käskettiin tehdä sadevesiviemäri ja kun kysyin pomolta, että miten, niin hän vastasi, että kyllä sinä aina jotain löydät.

Kihnasin sitten jonkinlaisen ojantapaisen, jonka katoin ympärillä lojuvalla rakennusjätteellä. Kun kaivurikuski nakkasi soraa päälle, koko viritelmä hajosi. Ajattalin, että kyllä se vesi sinne ritilästä imeytyy. Myöhemmin työnjohtaja kysyi, että joko teit sen viemärin, mihin minä, että joo.

Noin muuten sanoisin, että pätevä apumies rakennuksilla ei ole mikään turha jannu, kuten minä, joka tulin pukukopille salkku kädessä ja ravatti kaulassa.

a-kh kirjoitti...

P.S. Vanhaan tapaan pianohirveistä ie vatsata.

Valto Ensio kirjoitti...

Kale

Luin että menit rapulassa raksalle apuhommiin. (On menty, tunnustan. Ja hieman pöhnässäkin.)

Moni apumies on aina osannut ihan samat hommat tehdä kuin kirvesmieheksikin itsensä korottanut (kuten minä, mutta en osaamisellani kehu kun ei siinä kehumista ole).

Eräskin kaveri tunnusti humalapäissään, ettei ole koskaan uskaltanut sellaista vastuuta ottaa, että myöntäisi osaavansa jotain tehdä. Siis se on joillekin valintakysymys vaikka muutaman euron lisäliksan saisi pelkällä ammattinimikkeen päivittämisellä joka on jo aika kauan käynyt aika helpolla työn ohessa muutamia tunteja opiskellen.

Kunnolliset ja tunnolliset työmiehet ovat työmailla kultaakin arvokkaampia. Joskus eivät vain tajua sitä itsekään.

On mielenkiintoista seurata, kuinka käy kun nyt menee vielä muutama vuosi työnantajilta (muutama on jo mennyt), luottamushenkilöiltä ja työsuojeluviranomaisilta sen päivittämiseen, että jokainen heppu joka työmaalla vaikka käväiseekin missä tahansa hommassa, tai muulla asialla, rekisteröidään työnkuvaa ja saappaannumeroa myöten sähköiseen muistioon. Muut asiat jäävätkin sitten hieman retuperälle.

Se on meinaan melkoiseksi tarkkailuksi mennnyt elämä rakennuksilla kansainvälistymisemme ja rikolliskonstien monipuolistumisen myötä. Tämä murros kestää luonnollisesti kauan.

a-kh kirjoitti...

Minulta otettiin ylös nimi ja osoite ja kerrottiin, mistä saan kypärän ja lapion. Tili annettiin pussissa. Nyt on systeemi muuttunut. Olin rakennuksella niin vähän aikaa. ettei luottamusmies pakottanut ottamaan jäsenkirjaa. En ole missään tapauksessa ns. harmaan työvoiman kannalla, mutta jos teen mökkiisi peltikaton ja saan karkkia palkaksi, niin lain mukaan siitäkin pitäis maksaa vero. Ennen käypänen naapuriapu pienistä hommista oli koskispullon hinta, mieluiten pullona.