torstai 27. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: "Värinä vain oli värinä valon"

Torstai, tammikuun toinen päivä vuonna 1992 Unimäki

Panin pöydälle pitkän rivin kynttilöitä palamaan kun en jaksa kuunnella kaasuvalon tohinaa. Kynttilöiden keltainen valo on alituisessa, väräjävässä liikkeessä ja varjoja heiluu seinillä eikä sekään mukavalta päänsärkyisessä mielessäni tunnu.

Kuinka pitkälle tulevaisuuteen nyt näen?

En käsieni mittaa. Huominen on kuin tämän juuri esille ottamani uuden päiväkirjan sivut, kuin vuosi joka juuri alkoi.

Kuitenkin olisi rämmittävä sivulta sivulle perkele.

Joulukuun tapahtumista piirtyi järjettömiä kirjoituksia järjettömyyksistä joista piti kuitenkin järjissään selvitä. Vastuun vaativa kourankoukku koputtelee heikkoa olkapäätä.

La 4.1.1992

Lakkaan merkkaamasta päiväyksen yhteyteen "Unimäki". Tänne muun maailman ulottumattomiinhan olemme nyt jämähtäneet. Helsinkiinkin mietin jo töitä lähteä kyselemään kuin isävainaa ennen, mutta mitä siitä tässä tilanteessa tulisi? Uusi allikko vain johon lumpsahtaa hiusmarttoa myöten.

Näin unta jossa minua tempaistiin nyrkillä nenään. Kuka ja miksi? Sitten suolasin kinkkuja, paljon kinkkuja, liukuhihnalta niitä valui ja putoili keltaisiin ja punaisiin muovisaaveihin joihin lapioin karkeaa suolaa joukkoon. Saavit jatkoivat matkaansa seuraavaa hihnaa pitkin näkymättömiin.

Vuodenvaihteessa R.lahdessa tapaamani nainen lähetti jo lyhyttekstisen kirjeen ja valokuvansa. Hän haluaa tavata minut pian. Puhelinnumeron oli kirjoittanut kuvan taakse ja sanat: Soita! Pian! OU. Mikähän kutka siihen iski?

Luen Nadine Gordimerin Poikani tarinaa. Kurjensaarta ja Goebbelsia käsitteleviä olivat edelliset kirjat.

Ma 6.1.1992

Tänään kävin Lieksassa saakka känttykahvilla. Törmäsin Mirjaan rautakauppa Naumasessa Nurmeksessa sattumalta.

Pe 10.1.1992

Tytöt lähtivät juuri koulutaksille. Söivät ja joivat ensin aamupalansa, mylläsivät paikat sekaisin etsiessään vaatteitaan, sukkia, kintaita, kenkiä, pipoja.  Melko kylmää: -15. Radiossa, juuri nyt, laulaa Juice Leskinen norjalaisvillapaidasta.

La 11.1.1992 Lieksa

Mirjan lapset jykältävät. Gunilla on Unimäessä tyttärien seurana ja omatunto sassaroi. En uskalla täällä kauaa viipyä. Mirja tekee hyvää ruokaa ja oli leiponut oikeita karjalanpiirakoitakin. Keittää jälkiruuaksi mustaa pannukahvia ja panee tassille paksuja siivuja maustekakkua. Syvempiä asioita ei hänen kanssaan kannata esille ottaa, mutta naijakaan ei. Sillä on omiakin yksinhuoltajan huolia. Lasten isä kai on lähtenyt viertotielle.

Ke 15.1.1992

Satu Kempeleessä. Tiukkaa sen opiskelu tekee, mutta kokeesta kokeeseen se vain pinnistelee. Huoli hänestä ei hellitä vaikka yritän kovettaa mieltäni. Kokonaisvaltaista tilannettamme kaikki eivät ymmärrä. Eikä se kai kenenkään tehtäviin kuulunekaan.

Kaikenlaisia kanssakulkijoita kuitenkin on. Hante, Esko ja äiti ovat pelastaneet meidät jo monesta pulasta. Korvaamaan en koskaan kykene. Mutta eivät he ole olleet korvausta vaillakaan.

R Kouvolasta lähetti kirjeen. Sen mieheltä on leikattu epilepsiaa aiheuttavia vammankohtia aivoista. Ihme kuitenkin olisi, jos yhtään paranee, niin R kirjoittaa. Lääkärit ovat antaneet vain hyvin vähän toivoa.

Voisikohan ne pian kuroa Sadultakin sitä aivojen "mustan aukkoa" pienemmäksi? Epigkriisissä luki, ettei sitä voi operoida vaikka löydös on tarkka. Neurolla lohduttivat, että lääketiede edistyy koko ajan ja ehkäpä jokin päivä lähitulevaisuudessa niinkin syvälle aivoihin meneminen onnistuu. Myöhäistä se kuitenkin meille perheenä lie. Ja auttaisiko leikkaushoito skitsofreniaan vaikka epilepsiakohtaukset laantuisivatkin?

Kun oltiin seitsemäntoista, epilepsia siinä huumassa tuntui toisarvoiselta asialta. Minunko silloinkin olisi pitänyt älytä, etten jo valmiiksi sairasta ihmistä olisi rinnalleni elämään alkanut talutella? Isä, sinä siitä suupielestäsi kerran mutisit.

6 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

On TODELLA ajankohtaisen näköistä pohdintaa juuri nyt.

Ripsa kirjoitti...

Valto, Keiju,

ai että olisi sitä SOTE-uudistusta.

Tuo viimeinen juttu tuossa on se kaikista kamalin. Että jos alkaapäätä pitäisi kyetä miettimään kuka on niin terve että sen kanssa voisi mennä naimisiin.

Siinä lauseessa jäljet pelottavat. Mutta sitten taas: jo on lapsia ja heidät on kuitenkin hoidettava. Jos ei heitä hoida, niin tulevaisuus menee.

Kuuntelin äsken uutiset ja sen jälkeen SOTE-uudistuksesta jotain keskustelua, enkä ymmärtänyt aiheesta mitään.

Kyllä kai ihmisillä se kokemus on, että kun on vaikeat ajat, niin köyhiltä viedään ensin viimeisetkin. Olisi toivottavaa että keskiluokka joutuisi leikkuulinjalle kerrankin. Ei se mitään taloutta ylläpidä, tuhlaa vain ja jouduttaa ilmastonmuutosta.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Kohta elämänmittaisen kokemuksen perusteella voinen jo alkaa vakuutella, että tällaiset pohdinnat ovat aina ajankohtaisia.

Aina syntyy ihmisiä, joilla ei ole sitä pajavasaraa kourassa jolla sepittää se kuuluisa oma onni alasimellaan mieleisekseen. Ja vaikka olisikin, sattuma voi tehdä ilkeän tempun ja pudottaa alasimen varpaille. Tai ihminen itse putoaa sellaiseen pimeyteen, josta ei jaksa nousta.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa

Sotea koko elämä.

Kyllä ihmisiä on, jotka niinsanotusti rakastuessaankin kykenevät harkintaan. Tunnen heitä ja ovat joitakin karikoita kyenneet sillä tavalla väistelemään. Mutte ne ovat sitä ihmislajia, joilla varovaisuus kaikessa muussakin toiminnassa menee riskinoton edelle.

Kai se oikein olisi, että valitsisi ja punnitsisi tarkkaan kaikenlaisten "hankintojen" äärellä joihin voi kyllä lukea puolison valinnankin.

Myöhemminhän länsimaisissa kulttuureissa on yleistynyt se tapa, että ihmisiäkin otetaan koeajoon kuin autoja ja hylätään vastamäessä kun se alkaa piiputtaa. Lie sekin ihan ok?

Lapsilisien runttaaminen jälleen näyttää meille politiikan kovien tuulten suunnan edelleen vain voimistuvan.

Nato jäsenmaksu pelkästään maksaa vuositasolla n. 40 miljoonaa euroa , mutta siihen kyllä valmiuksia tuntuu vallanpitäjillä yhdellä sun toisella olevan. Siksi ei ymmärretä, että 8 euroa kuussa kun lapsen kumisaappaiden yms hankinnan hinnasta nykäistään pois, niin mitä se merkitsee.

Hyvinvoiva ei ymmärrä pahoinvoivaa, mutta joskus kuulostaa siltä, että pahoinvoivan täytyisi kaikenmaailman kyynikkomulkkuja kyllä ymmärtää.

Keiju kirjoitti...

Niinpä. "...kuka on niin terve, että sen kanssa voisi mennä naimisiin..." Ja aika paljon ihmisestä paljastuu vasta siinä vaiheessa, kun on vähintäänkin yhteinen asunto. Vaikka kuinka olisi eri aika nyt kuin muutama vuosikymmen takaperin.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Siis meistä kaikista paljastuu kaikenlaista kun astumme yksityisyyden kaapistamme isompaan kaappiin jossa alamme sisustaa sitä aluksi kahdelle erilaiselle ihmiselle, sitten kolmelle, neljälle jne.

Eikä tosiaankaan aikajanalla ole väliä.