torstai 13. marraskuuta 2014

29. Kurmoilan kainalossa

Leiri nro 22, su 22.6.2014 klo 23.45

Komea on auringonlasku. Pari venekuntaa, vastarannan nuotiolta veltoin airoin soutelemaan lähteneitä lauleli voimakkain vedoin jotain suruista balladia. Kyllä niillä nuotit kohdilleen meni. Eivätkä ne pitkää kaarta tyvenessä jaksaneet vaan palasivat lisäämään bensaa liekkeihin. Nyt siellä ollaan jo hiljaa. Vai lienevät lähteneet pois kun ei kumiveneitäkään enää rannassa näy. Vain nuotion kitusavua kivikkoisen töyrään laidasta nousee ja sekin laskeutuu kaislikkoon makaamaan.

Mikä lie pienen järven nimi, ei sanota kartassani. Joka tapauksessa lampareen sijainti on Kurmoilaan kääntyvän sivutien vasemmassa kainalossa. Tämä rantaniemeke, jonne pyöräni juurakkoista polkua hyppyytin, on kumpuilevan mäntykankaan päässä. Äskeisen laulukuoron vastaranta hipoo Suojärvi-Petroskoi maantietä jota illasta kieli vyön alla kymmenkunta kilsaa poljeksin.
Edellisen tauonpaikan jälkeen pysähdyin Nov. Peskin tienhaaraan kuuntelemaan lehmänhuutokutsua jonka "sävel" niin tutulta kuulosti. Kuin Pikkumantelia olisi  äitini huhuillut, mutta vieraalla kielellä. Siihen jarrutteli henkilöautolla kaksi kovan parrankasvun sänkileukamiestä muka ystävällisiä turistille juttelemaan; nuorempi roikale osasi englantia. Läksin työntämään pyörää pientareen puolella ja hoin niille nietponimaitani kun kuljettaja työnsi autonkylkeä melkein kiinni minuun. Nykäisin rantsakan valmiiksi käteeni ja kerkesin suunnitella jo lyöntikohdan sivulasista ojentelevan miekkosen ranteeseen, mutta mitä tehdä pullukalle nahkatakkiselle ratin takana jos se pistoolin povestaan nykäisee? Tai kääntää auton päälleni? Pelastus tuli kuitenkin Veskelyksen suunnasta kun pari puutavararekkaa jurruutti hitaasti mäkeä ylös ja etumainen päästi alppitorvestaan törähdyksen. Kaverit kirosivat ja kuski kaarratti kärrynsä niiden edestä rekkojen tulosuuntaan. Olisipa se kurvaus mennyt täyspyöreäksi ja tömähtänyt päin tonneja, tai saatana vaikka telin alle! Nostin rekkakuskille peukaloa ja se töräytti uuden tervehdyksen

Läksi siinä sen verran mielikuvitus laukkaamaan, että pelkäsin roistojen tulevan rukajärveläisen mafiaparin tavoin pian takaisin ja sitten niiden ryöstöaikeet saattavat onnistuakin: kurauttavat takaa lujalla vauhdilla, avaavat kohdallani autonoven ja kun paiskaudun iskun voimasta raviin, hyppäävät kiinni, mukiloivat, lyövät kivellä kallon halki ja laittavat omaisuuteni takaluukkuunsa. Häipyvät roistot siitä rähähdellen kesäyöhön eikä koira perään hauku. Ruumiini alkaa märätä tienlaidassa ja kohta saapuu ensimmäinen korppi ja koettaa silmämunaa nokallaan, että jokohan se olisi tarpeeksi jähtynyt...

Semmoisia ajatellen hinkkasin niin lujaa kuin pääsin, taakseni vilkuillen, muutamat ala- ja ylämäet, kaarteet ja kurvit kunnes hiekkainen tie vasemmalle Kurmoilaan erkani eräästä mutkasta. Käännyin sille tielle ja parinsadan metrin päästä löysin polunsuun jonka tälle järvelle arvelin johdattavan. Työnsin pyörän pehmeän hiekkapientareen ylitse petäjää vasten nojalleen. Sitten katkaisin kuusesta havunoksia ja kävin kaikki hiekkaan jääneet pyöränjäljet lakaisemassa piiloon.
Nuotion teko olikin haastellisempi homma tällä kertaa. Tästä on poltettu kaikki irtoava lähietäisyydeltä ja piti jonkin aikaa männikössä ruhveltaa ennen kuin tervasta sytykkeeksi löysin. Sattui näköpiiriini myös yksi laho koivunpuolikas jonka potkin hajalle ja kannoin sytykkeiden päälle tuohineen ja mustine kusiaisineen. Ja kun tein vielä pitemmän kaarroksen, löysin tuulenkaadon jota oli sahailtu moottorisahalla metrin pätkiksi ja osa jätetty kankaalle. Niitä nyt polttelee jonkin aikaa. Kourin yhden kannonkin tuosta rantalepikosta nurin. Sitä ei oltu huomattu kun se oli sammaloitunut. Nyt sekin on tuossa odottamassa palamisvuoroaan.

Nyt mulla on masu täysi. Keitin potut lisukkeineen, leipää ja makkaraa höysteeksi. Kahvinluru on murukahvia elikäs saatanan pahaa, mutta pakosta menee kun ei ajattele.
On tällä rannalla erotiikka ollut valloillaan kun koivulle on puettu tissiliivit. Muuten rojua ja jätettä on hieman vähemmän kuin yleensä. Kuitenkin ehyitä sekä rikki lyötyjä viinapulloja, säilykepurkkeja ja muovikääreitä löytyy sekä naisen alempiakin vaatekertoja: Harmaat sukkahousut (revenneet), punaiset pikkarit ja matalamallinen kesäkenkä jonka sisällä oli elävä rupisammakko; suukkoa odottamaan jäänyt prinssi? Toisessa purkki-pulloläjässä näin miesten mustat sukat jotka ovat kantapäistä rikki ja peukalottomat rukkaset sekä villamyssyn. Tuolla kauempana pusikossa oli karikkeen ja sammalen peittämiä jätekasoja joiden sisältö kilahteli kun satuin potkaisemaan puita raahatessani yhtä kohoumaa.

Liikahda ei lehtikään, jonkun verran on itikoita. Mäkäriä oli nuotion luona, mutta nyt nekin ovat hyytyneet kylmään nurmeen. Menee ehkä miinuksen puolelle aamuyöstä, nyt on vain 2 astetta lämmintä. Kävin joka tapauksessa peseytymässä ja kylmä vesi rauhoitti mukavasti; en enää kuulostele tulojäljilleni, että saapuuko niitä roistoja raitona ottamaan omansa. Järvestä nostin kummallisen turvemöykyn joka muistutti jotain elukkaa. Katkaisin pajunoksasta pätkät ja teroitin toisen pään ja painoin ne silmiksi. Nyt tuo elukka tuijottaa tuimana tulojäljilleni ja saa toimia vahtikoirana leiriytymiseni ajan. Kun siihen vielä äänen saisi puhalletuksi, röhkinää, kiljahtelua ja vähän pomppimistakin...

Huomenna, jos aurinkoa ja vähän lämpöä luonto suo, pesen pyykkiä.

Nyt on aamuyö jo, palokärki huikkasi hämärässä ja käki kukkuu, tai kaksi. Vieheeseen ei kala käy. Minua väsyttää aivan tavattomasti. Mänen muate.

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Aivan pieni yksityiskohta: palokärki. En ole vuosiin nähnyt niitä. Käpytikka on ainut joka suvaitsee joskus näyttäytyä, mutta sehän ottaa ja varastaa talitinttien talipallotkin.

Mutta kun olin lapsi, niitä oli nakuttelemassa isoäidin liiterin viereisessä puussa ihan yhtenään.

Sanoit että tuo karjalaispalokärki sanoi jotain? Huuteleeko se? En ole ikinä kuullut ja lapsena kuljin ympäriinsä korvat höröllä.

Anonyymi kirjoitti...

jos vaatii everestin valloitus äärimmäistä venymiskykyä, niin kyllä tämä sinun matkasikin voimia kysyy. tämä kirjoitussarja on rajaseututarina ja monessa mielessä lännentarinakin.

samaan aikaan kun rakastan matkakertomustasi, vihaan tätä venäjän rappiota ja moskovan uutta sirkusta. sen uusi näytöskausi todistaa venäjän federaation poliittista, inhimillistä ja henkistä vararikkoa. on tehty talousuudistusta, lainattu ulkomailta ja muututtu sivistyneeksi eurooppalaiseksi valtioksi, mutta nyt taas ollaan takaisin lähtöpisteessä.

maahan on saatu vapaus, rajat ovat auenneet ja sodanuhat hälvenneet, mutta kuin yllättäen onkin käynyt ilmi, että maa on ruvennut rakentamaan pelkkää kasinotaloutta. samaan aikaan valtakunnan infrastruktuuri on homehtuneessa, tsaarilta perityssä neuvostomuodossaan.

meri

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, palokärkiä näin ja kuulin Karjalassa paikoissa joissa oli vielä vanhoja metsiä, niin kuin alkutaipaleella keskellä Tiiksan pientä kylää jossa talot oli tehty puita väistäen, niiden lomaan sovitellen. Kylässä oli paljon vanhoja ikimäntyjä ja jokunen hongittunutkin joita po. punalakit mielellään rummuuttavat ja käyttävät pesäpuinaan.

Palokärkiä on myös mökkini lähellä Unimäessä kun siinä vielä muutama pieni läntti on vanhaa metsää olemassa.

Palokärjen äänen kyllä tunnistaa: Pitkä, kimakka huikkaus ja muutamia lyhempiä ja desipelejä löytyy niin, että huonompikuuloinenkin siihen havahtuu. Kevätsoitimien aikaan varsinkin. Onton puun kolistelun erottaa myös tikan nakuttelusta; on vähän tömäkämpi ote.

Ps. Ei tikka mitään varasta: se vain ottaa osansa niin kuin tilttantitikin ja muut hömiäiset.

Valto Ensio kirjoitti...

Meri, itse en ole hirveän tyytyväinen kirjoituksiini, ikään kuin ne tunteet, joita matkalla tunsin, eivät nyt enää välittyisikään pv-kirjoituksistani etp. Onneksi on edes valokuvia joista luulisin jotain välittyvän.

Venäjä on ja ei ole arvoitus. Tiivistelmässäsi Venäjän tilasta, myös suhteessa menneesseen, on lyhyesti sanottuna se, minkä me täällä kykenemme näkemään.

Mutta ei tämä muukaan maailma juuri ole sen parempi siinä mielessä, että huominen on kaikkialla arvoitus. Myös EU:n alueella.

Kovasti yrittävät ja luulevatkin olevansa hyvällä ja oikealla tiellä, mutta niinhän Talvivaarassakin luultiin vielä 5 v sitten.