To 26.6.2014 klo 10.30
Karhuleirissä edelleen. Nukuin kymmeneen, on levännyt olo. Unessa jykälsin Armin kanssa sängyssä. Enpä ole siitä naisesta kuullut vuosiin mitään, missä lienee hän? Jäi Iisalmeen, kun minä nostin Hiacen kytkintä ja muutin Pohjoiseen. Suhteemme toimi erinomaisesti sängyssä, kun sieltä noustiin, syttyi sota. Ja kun oli tarpeeksi tapeltu, mentiin takaisin sänkyyn. Onneksi ei edes leikitty kotia saman katon alla, eikä lapsia siunaantunut. Kummassakin vikansa, se on selkeä asia kun ajan takaa taaksensa katselee. Niitä sänkypuuhia joskus kaipaan, ei se monen kanssa niin säväkkää ole ollut. Mutta jos pöydästä yksi jalka linkkasee niin linkkasee sitten koko pöytä. Ei siinä seksi auta. Eikä seksittömyys.
Se menneiden kaiveluista; uni johdatti ajatukset katalille teille.
Luin äsken Karjalaoppaasta, että Säpsässä on ollut henkisesti sairaiden siirtola, muuta mainittavaa ei kylästä kerrota.
Eilisestä piti kirjoittamani lisää.
Jessoilasta lähdettyäni kävin hautausmaalla. Se oli siistimpiä näkemiäni. Mietin siellä kuljeskellessani venäläisten hautausmaiden kulttuurihistoriaa. En minä niiden syvällisistä arvoista paljoa tiedä, yleisellä tasolla vain. Jotain voin kuitenkin näkemistäni päätellä ja pintaa rapsutella. Surullisia tarinoita kummut sisäänsä kaikkialla kätkevät.
Toisaalta näyttäisi siltä, että ihmisen kuoltua hänet palautetaan luonnonhelmaan eikä luontoa ympäriltä siistitä kuten suomalaisilla hautausmailla rikkaruoho rikkaruoholta. Kaiken annetaan kasvaa ja kukoistaa omanlakisesti. Merkilliseltä äkikseltään tuntuu, kun hautakumpujen ympärille puita, kiviä ja maastonkohoumia väistellen hitsaillaan raudasta aidat, taiteillaan niihin koristemutkia ja väkkäröitä ja maalataan ne värikkäiksi, painatetaan kivipaasiin jopa valokuvia. Taosportit ovat toisinaan suorastaan upeita. Liekö monella vainajalla sellaista eläessään kotinsa pihatietä sulkemassa ollut? Tai on ollut kuin Tapio Rautavaaran Seppä Samuli-laulussa; "... aita jäi puuttumaan, portti yksin nyt vaan, sepän tontilla seisoa julkee..."
Muovisten kukkalaitteiden historia lie lyhyempi kuin hautaustavat. Pakeliitti on tullut markkinoille sata vuotta sitten, muovi myöhemmin. Nyt senkin tuotteen kehittelyn tulosta, maatumatonta jätettä ihmisen takia sen kuoltuakin luontoon päästellään. Vaan tätähän olen pitkin matkaa päivitellyt, että olokoot toistaiseksi.
Ennen Säämäjärveä työnsin pyörää aivan rannassa jossa kulki pehmeähiekkainen polku. Tuuli julmetusti. Kesäkuumalla sellaisella rannalla on varmasti porukkaa, ehkä petroskoilaisetkin käyvät leiriytymässä kun kyllästyvät Äänisen aaltoihin. Rannassa oli grilli- ja kioskirakennelmia, tulihtapaikkoja ja aivan uusi ulkokäymälärakennus. Kauempana näytti olevan majoitustoimintaan viittaavaakin. Lomalaisia ei vielä näkynyt.
Säämäjärven kylän kävin kulkemassa perillä saakka. Tiensuun kahdesta koiranhutaleesta selvittyäni ja vaihdettuani muutaman suomensukuisen sanan harmaahapsisen, sekavalta vaikuttavan miehen kanssa jolla oli kissa sylissä, työntelin pyörääni rannassa luikertelevaa kylätietä koirien varalta ranstakkaa kädessäni puristaen.
Tuli näkyviin saunoja aivan vedenrajassa ja enimmäkseen vanhahkoa rakennuskantaa joka kohosi loivasti nousevassa maastossa järveltä pois päin. Yhden aivan uuden, hyvin rakennetun talon pihassa nuori kaveri nosteli Tikkurilan maalipönttöjä peräkärrystä pihakiveykselle. Harmikseni en pysähtynyt odottamaan kun se juuri meni raskaiden kantamusten kanssa sisälle. Minullekin tutut maalit olisivat olleet hyvä juttelun aloitusaihe. Tullessa miestä ei näkynyt. Rakennustarvikkeetkin oli kaikki kannettu pihalta pois.
Eräällä takapihalla kaksi iän ja kokemusten kuivettaamaa miestä multasi akkauatralla pottupeltoa ja puhua polotti äänekkäästi. Palatessani toinen niistä riisui kumikenkiä aidan vierellä ja laittoi villasukat riukujen päälle kuivamaan. Heilautti se mulle kättä, mutta kääntyi samassa menemään sisälle. Toista ei enää näkynyt.
Kovin vilkasta ei kylällä ollut, jossakin kaksi tyttöä, poika, luultavasti niiden isä ja musta koira tulivat pihasta tielle ja kävelivät edelläni halki aikoja sitten lakkautettujen viljelyspeltojen. Kääntyivät jollakin kohden polulle, joka meni järvelle päin. Pari ongenvapaa niillä oli ja sanko isän kädessä. Muutama auto tuli vastaan tai sivuutti minut pölisyttäen hiekkatien pintaa. Melkein perillä isovaalea, mustalaikkuinen koira makasi keskellä tietä. Kaukana tie näytti päättyvän talon seinään. Käännyin takaisin koska se koira ei tuntunut ystävälliseltä vaikka ei rähissytkään, kirsu sillä meni ruttuun kun keltaisia hampaitaan vilautteli.
Säämäjärven jälkeen Säpsän risteykseen saakka asvaltti oli meko uutta. Heti kylästä lähdettyäni, otin bussikatoksessa vähän käestä kakkua, join appelsiinimehua ja seurasin, kun eräs avokelavirvelin kanssa kyytiä odottanut mies nousi bussiin joka oli puoliksi tyhjä -tai puoliksi täysi. Yhden tumman naisen hiuspehko oli niin laaja, että se täytti kohdallaan olevan sivulasin raameja myöten. Partaisella kuskilla oli henkselit ja lippahattu. Siitä lähdettyäni vaihdoin Jessoilasta tankkaamani pahanmakuisen, ruskeatäpläisen veden raikkaanpaan tienvarren talon pihatien varressa olleelta kaivolta. Muuta ei sitten ennen Säpsää erikoista ollut. Paitsi että Säpsän tienhaarassa akka ja ukko rapsivat pusikossa saunavastoja Ladan takapenkille ja tavarasäilöön ja taksikuski oli pysähtynyt asiakkaansa tai tuttunsa kanssa petäjän juurella olevien pölkkyjen päälle istumaan ja tupakehtimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti