61. Käkisalmi

To 10.07.2014 klo 09.40 leiri nro 33

Tässä oli jälleen kelpo teltanpaikka. Sutjakkarunkoista männikköä jonka alla kasvaa suolle kallistuvalla laidalla myös lepikkoa, muutamia kuusentarreja ja pohjana mustanaan marjoista pohottavaa mustikanvarvustoa.

Heräsin tuulen voimistuvaan suhinaan korkeiden petäjien latvuksissa. Yksi lähipetäjä on kallistunut toisen kylkeen kiinni ja mitä laajempi tuulenpuhaus sitä pitemmät naukumiset niiden kuluneiden kaarnojen välissä.

Unessa rukoilin ortodoksijumalia järjestämään mulle naisen. Valamossa näkemäni isoluinen munkki putosi mäkeä alas ja alkoi hirveässä vihassa hakata valtavalla kalullaan petäjänkylkeä kun toisia munkkeja ilmestyi hytkymään kiimasta tuskaisina kaapujensa alla isolla näytöllä puiden välissä näkyvien alastomien naisvartaloiden äärellä. Minä, joka alun pitäen olin ollut naista vailla, jäin kokonaan osattomaksi munkkien "virtuaaliorgioista".

Kahdelta suunnalta lähestyi äsken mustikan- ja tattienkerääjäpariskunnat. Kääntyivät mitään sanomatta kun havaitsivat minut ja telttani. Ylen taitavia ne ovat pikkutattinsa löytämisen kanssa kun toisen pariskunnan miehellä näkyi olevan kori niitä puolillaan, mutta jos minä tässä nyt alan etsimään, tuskin yhtäkään löydän.

Söin mustikoita mahani täyteen. Pitää lähteä tulojäljilleen tarkastamaan päivänvalossa tuo kuuluisa Käkisalmi.

To 10.7 edelleen. Klo on 16.30. Istun tienhaarassa penkereellä ja syön eväitä, juon vettä ja kirjoittelen päivän tapahtumia vihkooni. Vilkasliikenteinen Pietarintie jää nyt kun erkanen siltä kohti Myllypeltoa ja Räisälää. Antrea ei olisi kovankaan polkaisun takana jos tie olisi kunnollinen, mutta näyttäisi ainakin osan matkaa hiekkatietäkin olevan tiedossa. Ja kun on jo näinkin iltapäivä, niin varmaankin rykäisen teltan pystyyn ennen sitä, ehkä Sairalassa jo.

Käkisalmen kaupungista lähdön jälkeen jatkui Pietariin johtavan valtaväylän varrella taajamaa vielä jonkin matkaa muuttuen jo toiseksi kyläksikin, mutta jonka nimi ei kartalla näy. Tien vierellä oli katettu vesiallas johon vettä virtasi betoniputken suusta vapaalla juoksutuksella jostakin muualta. Vedentarvitsijoita oli paljon. Yksi vanhus kahden aika nuoren lapsen kanssa oli täyttämässä jonossa ensimmäisenä isoja muoviastioitaan, mutta kukaan nuorista miehistä ei mennyt auttamaan kantamisessa kun nämä raahasivat gallonia ylämäkeen autolleen. En kyllä mennyt minäkään kun en uskaltanut jättää pyörääni vartioimatta. Tovin odoteltuani sain minäkin pulloni täyteen ja läksin jatkamaan matkaani. Vain yksi pakettiautolla paikalle kurvannut pariskunta kyseli pyöräretkestäni, muut keskittyivät jonottamiseen.

Ajelin koko päivän Käkisalmea ristiinrastiin. Tutkin polkupyöräliikkeessä hintoja jotka olivat tosi halpoja: vajaalla neljälläsadalla eurolla olisi saanut jymäkän maastopolkupyörän ja tavallisen seitsenvaihteisen sadallaviidelläkympillä. 21-28 vaihteisistakaan ei paljoa isompia hintoja olisi tarvinnut pulittaa. Osassa oli Shimanon vaihteet ja rungot hitsailtu vastaavissa maissa, eli Kiinassa, Taiwanissa tai Etelä Koreassa kuin esimerkiksi Suomessa myytävät.

Rakennustarvikeliikkeestä ostin kiinnitysrenksuja ja muutaman metrin verran keltavihreää kuminauhaa. Samalla katselin sirkkeleiden, porakoneiden, moottorisahojen ja muiden työkalujen hintoja. Merkitkin olivat osittain tuttuja; deWalteja, Boschia, Makitaa, Stihliä. Rautakaupan kaksi myyjää olivat nuoria kauniita naisia. Niiden korkokenkien kopse kuulosti oudolta rymäköiden konetyökalujen keskellä.

Kävin myös kännykkä- ja tietokoneita kauppaavassa putiikissa eivätkä tuotteiden hinnat sielläkään päätä huimanneet. Kovasti siellä tavara vaihtui rupliin ja ovi kävi.

Ihan oikeaa kahviakin sain hörpittäväkseni eräässä autojen pesuhallin vieressä olevasta kahvilasta, ja pullakin oli kohtuullisen makuista. Kaupoista ostin pieniä määriä ruokatarvikkeita ja vilkkaalta torilta kananmunia, kalasäilykepurkin, maustepussin sekä perunoita.

Vikkeläliikkeinen torimyyjä kertoi sujuvalla englannilla olevansa Pakistanista lähtöisin. Hän pani kaupantekijäisiksi käteeni omenan, pottupussiin yhden kookkaan sipulin ja pikkupussiin muhkuraisen suolakurkun. Ostokseni maksoivat muutenkin hävettävän vähän ja kun tyrkytin, että pitää koko setelin, hän työnsi vaihtorahat melkein väkisellä käteeni ja toivotti hyvää matkaa.

Käkilinnan porttikopissa istuvaa keski-ikäistä rouvaa jututin lippua ostaessani. Hän osasi jonkin verran suomea ja se helpotti juttelua. Sanoi olevansa Viipurlaisia alun pitäen, mutta ei suomensukuinen. Sisällä linnassa oli rihkaman lisäksi myynnissä myös aitoja käsintehtyjä koruja. Niitä olisi taas pitänyt ostaa kouramitalla eikä yksinkipalein. Parit riipukset vain raskin hankkia kotiin viemisiksi vaikka kukkaro ei juurikaan ruplista keventynyt. Turisteja maleksi linnassa jonkin verran, mutta suomenkieltä en kuullut lainkaan. Yksi viiden hengen ryhmä oli saksalaisia.

Piennarten istutushommissa olleita kazaktsanilaisia pyysin valokuvaan. Hasan, joka kätteli innokkaasti, asettui mielellään kamerani eteen, mutta toinen ei suostunut edes nimeään sanomaan. Kun päivän mittaan katselin jokapuolella käynnissä olevaa rakentamistouhua, näytti suurimmalla osalla työmiehistä olevan kaukasukselaiset tai aasialaiset kasvojen piirteet. Liekö he Venäjän halpatyövoimaa vai työvoiman puutteen vuoksi komennukselle lähetettyjä?

Pitääpä jatkaa matkaa. Klo nyt 17.15.