sunnuntai 8. kesäkuuta 2008

Huokailevien piikojen majataloa...

...ei enää Kesälahdella ole. Koukkasin sille mäelle kuitenkin kauppaan: Leipää, maitoa, appelsiinimehua ja jotain leikkelettä. Banaani.

6-tien varressa pysähdyin toviksi kahvilaan levähtämään vaikka ei Punkaharjulta kovin pitkälti siihen ollut. Luin tämän reissuni ensimmäisen Hesarin.

Miten olenkaan ilman lehtiä tullut toimeen?

Kuva Paavo Lipposesta ja SDP:n uudesta puoluejohtajasta, Jutta Urpilaisesta ällön kuvatekstin kanssa ("P.L ja J.U kyynelehtivät molemmat") ajattelutti ajellessani.

Lipposen ja Urpilaisen "kyyneleet" ovat teatteria, vallan silmäkirnun nuolijoiden ja rahvaan halailuun pyrkivää valhetta. Jos niiden kyynelsilmien takana ei laskelmointi asu, niin ei missään.

Itkut ja itkemisen aiheet ovat jossain muualla kuin poliitikkojen kesähalailupäivillä. Niin ilon kuin surunkin kyyneleiden.

Mukava reitti ajella tie nro 479.

Sitäkin tietä on jo lukemattomat kerrat siirrelty vuoden 1928 jälkeen -näin joitan vanhoja tienpohjia haamottavan pusikoista. Männiköitä oli revitty maantasalle kuten kaikkialla ja hiekkaisen maanpinnan muokkausjäljet kuin etnisen rastatukan juuri. Erästä vanhaa rakennusta rouhi kaivinkone maantasalle ja harmitti, kun en pysähtynyt kuvaamaan ja kyselemään. Siitä lähti niin nopeasti alamäki eteenpäin, etten ehtinyt harkita.

Pivankassa, siinä 6-tien kahvilassa jututin paikan omistajaa(?) ja hän tiesi kertoa kaikenlaista mielenkiintoista, senkin, ettei niitä piikoja enää huokaile paikalla olleessa majatalossa kun rakennustakaan ei ole. Hyvät kahvit ja pullat sekä ystävällinen palvelu, santisikupit sai kaupantekijäisiksi ja sain neuvoja Joensuuta ajatellen...

Kun Haanpää on kääntynyt luulemansa Savonrannan tielle aikanaan, hän kuvailee vasemmalla välkehtivää vettä: "...olkoonpa se vaikka Kesälahti...", niin se luultavammin on ollut Hummonselkä ja tie meni Hummovaaran kautta Pyhäjärven ympäri Kiteelle. Niin silloin, kuin myös nykyään. Nyt vain ei niin "koloisena".

Sattui sitten niin ihmeellisesti, että kompastuin tienvarren levähdyskeitaalla kolmeen kausalalaiseen motoristi"nuorukaiseen"; 50-60 v. Kun siinä turistiin, "pojat" päivittelivät pyöräilyretkeäni ja aikomustani etsiytyä johonkin laavulle (jolle olin jo aiemmin opastusta saanut) ja sanoivat, että heillä on kuuden hengen mökki Pajarinhovissa, että eikun sinne vaan!

Ja niinhän minä mänin.

Saunoin ja pistäydyttiin porukalla Pajarinhovia tutkimaan. "Nuorukaiset" ottivat jokusen litran olutta, minä olen absolutistina liikkeellä. Erään ihmiskohtalon kirjasin muistiin ennen kuin aloin tuutumaan. Nukuin muutaman tunnin ja olin jo aamulla kuuden aikaan lähtöpuuhissa.

Mukava mieli jäi tästäkin yllätystapauksesta ja vähäiseen matkakassaanikaan herrat J, T ja P eivät suostuneet lovea tekemään. Kiitosh! (...ja minä kun olin aikonut kirjoittaa motoristeista, joita suhahtelee ohitseni ja vastaani tämän tästä, että maanteiden sittisontiaiset ne vain ohitse pörähtelevät...)

Nyt olen Kiteellä ja otan palasta. Klo jotain 11.

Tuuli oli rajunluja, se paiskoi pyörääni alkumatkasta, niin että sai olla tarkkana ohjauksen kanssa. Join eilenaamulla Punkaharjun huoltamolta termokseen ostamaani kahvia joka oli vielä kelvollisen lämmintä -ilman maitoa. Siinä linja-autokatoksessa, jossa taukoilin oli ryypätty kaljaa jo moniaina vuosina korkkien määrästä ja kunnosta päätellen. Niiden seassa oli myös vanha 5-penninen jonka huvin vuoksi taskuuni korjasin.

Kiteen kirkkoa kuvasin sisältä ja ulkoa.

Sisällä kanttori harjoitteli päivän teemaansa, urut pauhasivat, mutta äänet eivät tallentuneet kameraani. Muutama mummeli oli jo etuajassa eteisessä odottamassa saarnan alkua. Kyselivät pyöräretkestäni ja onko huoltoauto joukkoineen jossain kuten edellisviikkoisilla saksalaispyöräilijöillä.

Löysin Pentti Haanpään kuvaileman Kides-nimisen papin haudan ja niitä "joitakin säätyläissukuisten hautoja". Räpsin kuvitusta. Haudoista ja kiviaidasta.

Sinkkipeltisen katon kuvasin. Sotaveteraani, jota kohta jututin, sanoi peltien olevan paikkailtuja, mutta alkuperäisiä. Joten samoja näkymiä Haanpään kanssa katselin.

Paitsi sotavainajien haudan kohdalla. Niitä oli ainakin 147 muistokiveä nurmikolla ja suuri risti, sekä kirjoituksin varustettu paasi keskellä. Sotaveteraani kertoi kahden veljensäkin olevan siinä. Seitsemän samasta veljessarjasta heitä oli siellä jossakin...

Sankarihautoja on kuulema myös Valkeavaarassa, 20 km:ä johonkin muuhun suuntaan kuin mihin minä olen matkalla.

Tuulen sekaan ripeksii vettäkin. Lupailee huonompia ilmoja alkuviikolle, sateita, mutta ei ehkä enää hallaöitä, kääntyihän eilinen pohjoistuuli jo lännelle.

Kun aamulla poljin myötätuuleen enimmäkseen, hyräilin Eppu Normaalin laulua: "...voi tuuli kylmästi puhaltaa selkään/ se eteenpäin työntää/älä siis pelkää..."

Ei kommentteja: