Väärin siitettyjen tarinaa...

...yöllä unessani muokkasin.

Lammen pintaa koillistuuli rypyttää, ei sada, mutta ei ole paljoa vaillakaan.

Heräsin yöllä jälleen toviksi, ja mihinkäpä muuhun kuin käsieni särkyyn. Pääseekö kivuistansa eroon ennen kuin haudassa?

Eilen, tietyömaan kohdalla, liippaisi joku lujavauhtinen auto niin läheltä pyöränsarvea, että olisiko lepänlehti väliin mahtunut. Siihen olisi pyöräretkeni päättynyt, henkikin saattanut mennä.

Olen siis Juuassa, syntymäkuntani naapuripitäjässä.

Mietin Juukan taivutusmuotoa. Pentti Haanpää taivuttaa muistiinmerkinnöissään, että "Juukassa". Minusta parempi muoto olisi "Juuassa"; siitä tulee mieleen tangolla asiantuntevan hienosti naisen päätä lattiaan vievän kavaljeerin taivutus.

Sama se lienee. Maailman nälkä ei saivarteluilla lakanne olemasta.

Oli elokuvakin joskus nimeltään Muukalaisia junassa, ja se muuntuu: juukalaisia munassa.

Ajellessani eilen Kontiolahden ohitse, mietin armeija-aikojani. Niistä ensimmäiset kolme kuukautta kuluivat Kontiorannan varuskunnassa. Sieltä on jäänyt mieleen pikkuinen kapteenintappi joka karjui pelästyneille alokkaille "Kollaa kestää" -taisteluhuutoa ja oli aina peitellysti viemässä meitä sotaan ryssiä vastaan. Oli siellä myös pyöreäperseinen kersantti (neiti T...ksi kutsuttu), jolla oli epämiellyttävä taipumus simputtaa erästä kiteeläistä alokasta, tällä kun ei kitalaki toiminut kielen kanssa yhteen ja poika sanoi aina "herra kensartti!"

Armeija-ajasta loput kahdeksan kuluikin sitten Kuopiossa, AseV-1:ssä kuskaten sotilasläänin herroja ja muuta joutavaa touhotusta. Tyhjää nuoruuden kulutusta sekin aika.

Mietin sitäkin, eilisessä sateessa ja tuulessa polkiessani, kuinka muokkautuvaista onkaan armeijanväki, se kun on liennyttänyt armeijankäyntipolitiikkansa sellaiseksi, ettei sinne pakoteta lainkaan Pentti Haanpään tai Timo K. Mukan kaltaisia, herkkiä yksilöitä, jotka voisivat todellista kuvaa sotakoneistosta kirjoittaa. Vai oletteko törmänneet viime vuosikymmeninä enää minkäänlaisiin kirjoihin joissa kerrotaan armeijan nykytouhuista mitään? Tiedetäänkö me, mitä asevoimien vartioitujen aitojen sisällä tapahtuu kun todelliset kertojat ovat sieltä jo kutsunnoissa lonittu muihin hommiin?

Kun taiteellisen luovat yksilöt kotiutetaan ja muutamat aatteidensa ja uskontojensa riivaamat menevät sivarihommiin sairaaloihin ja muihin vastaaviin laitoksiin, jäljelle jäävä porukka, ymmärtämättömillä tytönheitukoilla terästettynä, marssii kuten armeijan ohjesäännöissä sanotaan, pullikoimatta ja laput silmillä kuin ravihevoset.

Juhani Kaskeala kumppaneineen voi vaatia rauhassa lisää rautaa ja helikoptereita ja Natoon menemistä kun kriittiset katsantokannat eivät koneistoa sisältäpäin pääse arvostelemaan.

Jos minä olisin armeija-ajastani kirjoittanut silloin kun se aktuelli oli, olisin kirjoittanut niistä valtion varoin suoritetuista kapiaisten juopottelu- ja huorissakäyntireissuista joilla jouduttiin varusmieskuskeina olemaan. Tyhjän ajeluista ilman mitään järkeenkäypää selitystä ja väsymykseen ajattamisesta joka olisi saattanut viedä hengen niin itseltä kuin kuljetettaviltakin. Asioista, jotka parhaalla tahdollakaan mietittyinä eivät kuuluneet niinsanottuun maanpuolustukseen.

Vuan niinpä se mualima makkoo miten sen kukanennii valtio itelleen pettoo.

Alkoi jälleen satamaan.

PH olisi vasta nyt tulossa tähän suuntaan Joensuusta 1928, mutta jos sää jatkuu samanlaisena minulle, hän kurauttaa ohitse ja on pian Kuavilla, Melalahden majatalossa makailemassa. Joskin ennen sitä hänenkin täytyi jälleen ryömiä pahaisella suoniityllä kyhjöttävään heinälatoon.

Sitä tuskin minulle löytynee, joten joutuisin ajelemaan ties mihin hittoon saakka sateensuojaan.

Niinpä, kuin ajatuksen tilauksesta paikalle kurvaa mersullaan se näyttelijä Hugh Norrisin oloinen mies johon Kolin-Portissa eilenillalla kylmissäni ja märkänä törmäsin, ja tuumaa, että olepa vaikka toinenkin yö jos ei pakko ole lähteä.

Klo 20.16

Niinpä siis asetuin oikein taloksi, kävin kaupasta muonaa ja matkamuistomyymälästä kortit kotiin lähetettäväksi.

Nukahdin hetkeksi päiväpeitteen päälle ja näin unta vanhimmista tyttäristäni. He olivat siinä vielä pieniä ja keikkuivat pihlajan oksilla vaikka kielsin. Kesä kukki ympärillä, tyttärien äiti laittoi ruokaa pallogrilliin.., ja surun musta möykky kurkkasi nurkan takaa...

Pilvet alkavat hiljalleen väistyä.

Saunoin.

Olen yksin ajatusteni kanssa tässä hiljaisessa hirsimökissä lammenrannalla.

Tätä minä nyt tarvitsenkin.