Joka niemehen notkohon saarelmaan...

...kodin tahtoi Veikko Vennamo muurauttaa.

Aika hyvin Veikko-setä 400 000 evakon sotien jälkeisen ripottelemisen metsiemme kätköihin suorittikin. Perkeleitä, jaloviinaa, pontikkaa ja kirveitä, kuokkia, justeereita ja tahkoja siinä tarvittiin, mutta salojen kätköissä sodissa katkeroituneet, kotinsa moneen kertaan jättäneet jermut pieksivät akkoihinsa ja tenaviinsa suurimmat sisuksiensa tuskat ja yhteiskuntarauha säilyi ulospäin rikkumattomana. Mitä nyt joku suurlakonpoikanen meinasi roihahdella, mutta sehän olikin vain marginaalissa rypevien kaupunkilaisten provokaation mitätön tupsahdus joka polkeutui ratsupoliisikingien kavioihin.

Hetkisen vain evakkojen muovaama elämänmuoto kesti sekin. Saapui toiseen suuntaan nykivä reformi ja ihmisenliha piti saada väistymään metsien hävityksen tieltä, pois koneellistuvan puunkorjuun turmeluksen katselemiselta.

Hus, Ruotsiin siitä metsäläiset, hus!

Kaupunkien tehtaisiin sivistymään, rikastumaan, onnistumaan!

Myykää Kymi Kymmenelle ja Enso Guzeitille muutamalla markalla pottupeltonne ja mitättömät laitumenne. Pakettiin pellot, laudat oviin ja ikkunoihin! Ja mitä se tuo mummo vielä villasukan kudinta hipelöitsee tupakiikussa, perkele! Viekää raihnake vanhainkotiin hönkimään viimeiset virret.

Kivijaloista ja niiden varaan rakennetuista torpista ei paljoa enää ole jäljellä nykyisissä risumetsissämme. Pellot kasvavat joka ilmansuuntaan kallistelevia männynvänttyröitä ja muuta, vain kaukolämpölaitoksiin kelpaavaa luonnotonta pensasta. Heinäladot, navetat, savusaunat, aitat.., ei niistä edes hajua tavoita jos sellaiselle tontille eksyy joskus. Kivillä vuoratut, ennen kovin uhkaavan syvät kaivotkin ovat sortuneet maan sisään niin, ettei kulkijalle virvoittavaa hörppyä niistä saa.

Maaseutua ei voi tuoda, julistaa teksti valtavassa pahvitaulussa kuihtuvan kylän taajamamerkin takana. Lisään siihen ajatuksissani: Eikä köyhyyttä voi edes juoda!

Viety maaseutu sentään on jo moneen otteeseen. Kuljetettu jyvä jyvältä, puu puulta, ihminen ihmiseltä ja eläin eläimeltä kaupunkien moolokin kitoihin.

Sitten näiden samojen, maaseuduiltaan karkoitettujen jälkeläiset kerroskolhoosiasuntokolosissaan kitisevät, jos joku lääkelaitos hajasijoitetaankin vähän samaan suuntaan kuin mistä luonnonvaroja, verotuloja ja muuta mansikkaista heille kotioville liukuhihnalla alati on ryövätty.

Heh perhana.

Metsäteollisuuden fallossymbolit -tehtaiden piiput- eivät tuhnauttele edes kuumaa höyryä saasteista sekaisin olevaan ilmakehään. Kastroidut kutsetin miehet pakenevat hakemaan pörsseihinsä implanttia etelän eucalyptusmetsiin. Enää UPM:kään ei kykene vuosikymmeniä kestäneisiin raiskaustoimenpiteisiin luonnossamme. Ja sitäpaitsi tavoite on toistaiseksi saavutettu. Ne oikeat metsät on silitelty jo ja muutettu valuutaksi, joka on sekin haihtunut maailman raharei´issä ujeltaviin tuuliin kuin Hackmanin asiamiehen valheet Karsikkosuosta nouseviin, haiseviin utuihin.

Antaahan metsien kasvaa. Muutaman kymmenen vuoden kuluttua huijauskierre voi jatkua jälleen kotimaankin kamaralla. Uudet huijattavat ovat tietämättömiä nenästä vedettyjen edellisten sukupolvien olemassaolostakaan koska haihtuuhan lähihistorian tietämyskin bittiavaruuteen uuden digiajan sukupolvilta. Huomisen lapset luulevat syntyneensäkin keinotekoisesti, isiensä ja äitiensä luonnostelmina, photo shopeissa muokattavina raw-tiedostoina.

Olisiko maaseutujen henkiinheräämisellä kuitenkin pieni toivonkipinä olemassa jos Vennamon pompanperijät panisivat muutakin kuin retoriikkansa peliin?

Olen kuullut Timo Juhani Soinin öhähtelevän entisen maalaisliittolaisen argumentein kuinka tehotuotanto olisi supistettava minimiin ja perheviljelmät olisi otettava jälleen käyttöön.

Onkohan se näitä, löysistä poskistaan päästämiänsä haikuja miettinyt loppuun saakka?

Ettäkö Helsingin, tai minkä tahansa kaupungin ruuhkaan, yöelämän vilkkauteen ja kylttyyririentoihinsa eläytyneitä perheitä alettaisiin junailla takaisin esi-isiensä maita raivaamaan?

Hih hi.

Nehän olisivat ensimmäisen männynkävyn ylityksessä turvallaan!

Siinä polulla vaikeroidessaan kusiainen kusisi silmään, ampiainen tökkäisi perseeseen ja kun kyy haukkaisi varpaaseen eikä ambulanssia, tehohoitoyksikköa tai kriisiryhmää saapuisi minuutin sisällä paikalle, menehtyisi tämä citymutaatio hentoisen pihlajan juurelle vaimeasti nyyhkäisten.

Ainoa toivonsilmäys pitänee luoda siis maailman kovuutta silmiin katselleisiin maahanmuuttajiin.

Soinislainen työryhmä pystyyn. Suunnittelijat ja kaavoitusinsinöörit hommiin. Hommaforumin tyhjänmulkuttajistakin älykkäimmät ideariihtä puimaan. Suomen tyhjentyneet ja tyhjentymässä olevat kyläset uusjakoon. Todellinen, ennen näkemättömän supermaareformin maastapolkaisu käyntiin. Esko Aholle erityisvirka ulkoisena neuvonantajana ja Paavo Lipponen pitelemään kädestä.

Kaavoituksen pääperiaate: 100 ha/pakolaisperhe.

Vähintään kaksi miljoonaa pakolaista heti tänne!

Suolahtelainen Valametti peräkärryineen jokaiseen perheeseen.

Vältit ja vempeleet lavalle.

Moottorisahat, kuokat, vasarat, timpurinkynät, kirveet ja lapiot kaupan päälle.

Rakennustarvikkeet olisivat jo etukynteen paikan päälle toimitettu.

Kolome lehmää, pitkäsuoroinen sonni, kaksi sikaa ja kissa jolkottelemaan perään. Muutama kanahäkki lavalle.

Siemenviljaa, pottuja ja muita vihanneksia alkutarpeiksi.

Pulttipistoolia ja teurastusvälineitä ei sovi unohtaa.

Ja sitten:

Ennen niin tyhjänkurssittajakonsultit oikeisiin töihin eli kiertämään, neuvomaan ja opastamaan uusia maaseudun ihmisiä. Karjakoiden ammatit kunniaan, kiertävät terveyssisaret salkkuineen taipaleelle, mutta lahkolaisten saarnaajille lähestymiskielto suhteessa uudisasukkaisiin.

Tästä urakasta se suomalainen sisu muistettaisiin, ja kauan.

Hollanti: Punaisten lyhtyjen ja Geert Wildersin...

...sinisiin kyynelkanaviin hukuttautuva, alava tasavalta.

Eli nyt ovat flaamit tulppaaneissa turvallaan ja Itävallan illegaaleille lähtee heiltä ensimmäiset onnittelukimput heti seuraavalla lennolla ylitse Alppien. Edellisethän ovatkin jo kuihtuneet Jörg Haiderin hautakummulla. Euroopan äärioikeisto on hakenut, ja saanut, kansalaisiltaan EU-stondiksensa ylläpitoon Viagrareseptivapauden.

Juhlitaan sitä!

Fasismin kohjuista kyrvänvartta ylöspäin alkaa hillitön kapuaminen. Hepinlutkuttamiseen ja roiskeiden nuolentaan on tunkua kaikilta Euroopan kolkilta. Hommapaisuvainen lähettää orgasmisyöksyjä vähintään minuutin välein ja jussipaitaisten hallaisille ahoillekin roiskahtelee muutamia lötkäyksiä itämään.

Uugh! Multa tuli jo!

Nyt ovat rasistipillereidenkin hakijoille apteekit auki ja Ku Klux Klan-proviisorit lakanat tötteröllä tohkeissaan tiskien takana. Virtuaaliristeihin sytytellään roihuja samalla kun hologrammi (-kausti) kaasu-uunien piippuja heijastellaan yotubeen.

Sama siis, minkä sivistyksen aikajanaa ihmislaji on ahneella, toistensa verestä, pelonvirtsasta ja mätänevien ruumiiden hajusta kiihottuvalla kärsällään tonkimassa. Ei se omasta itsestään, saatika eilisen muistoista oppia kykene ottamaan.

"Kaikkien rakkaitteni puolesta" -kirjoille ja elokuville naureskellaan. Niiden päälle virtsataan ja niitä poltetaan. Martin Grey, olit sittenkin väärässä sinnitellessäsi elonhuokumisesi kanssa. Sinun olisi sama ollut kuolla Treblinkan tuhoamisleirillä tai Varsovan ghetoissa. Äänesi alkaa hiipua jo nyt. Eurooppa on kuuro omalle historialleen.

Ottaahan joku aina oppiakin. Kertaus käy emakon nisiin kiinni kuin Gestapon kiduttaja kynsienjuurimispihteihin seinätelineessä.

Ku Klux Klanin uudelleen herätys tapahtui Kansakunnan synty-elokuvan esittämisen myötä v. 1915.

93 vuotta myöhemmin, nähtyään tämän mykkäfilmin, Hollanin sinisilmä, oikeistopopulisti ja kansankiihottaja Geert Wilders aloitteli lahjomattoman työnsä fasismin henkiinpolkaisemiseksi kopioimalla hiippapäiden konstin ja tekaista räimäisi räikeän rasistisen lyhytelokuvan Fitna.

Oi mikä oivallus! Mikä elokuva! Jee! Sillä keinoin ja toenperrään.

Hitlerin syanidin lämpöinen, vähän polttoöljylle, pistoolinruudille ja Blondin koiranoksennukselle haiskahtava kädenpuristus sekä viiden miljoonan euron apuraha Geert-jellukalle hänen loistavasta elokuvaurastaan! Toinen viisimiljoonainen annettakoon hänelle Neljännen Valtakunnan perustamisasiakirjojen pykälätulkintojen loppuunsuorittamiseen, valtionpäivätalojen sytytysnesteisiin, kristalliöiden valaistustehosteisiin sekä nahkaisen komentoremmin hankintaan.

Kuinka pitkä matka on taivaasta helvettiin

Omaisten tulevasta jälleennäkemisestä sieluina taivaan kukkaisissa puutarhoissa saarnaillaan samalla, kun ropistellaan multaa maan syleilyyn lasketun arkun kannelle.

Tuottaa kyllä vaikeuksia saada päänsä mielikuvitusosastollekaan syntymään edes höyryhaituvaa tämän paljon puhutun sielun itsensä ominaisuuksista.

Sielu lienee aika vaikea piirtääkin jos ei ota painajaisissa nähtyjä vänkyräisiä harhoja mukaan paperille. Mutta jos sen saisi uskottavasti kuvannetuksi, saattaisi siinä käydä kuin Ville Rannalle, että jonkun uskonlahkon liperikaulukset saapastelisivat rimpauttelemaan ovikelloa hirttoköydet mukanaan syyttäen pyhäinhäväistyksestä. Joka tapauksessa, jos osaisin piirtää muutakin kuin ukkeleita hassuihin asentoihin, hahmottelisin ihmissielusta jonkinlaista rauskun ja lattialuutun välimuotoa muistuttavaa lituskaista leijailijaa. Kuin ufoa ikään.

Dualistisia uskonkäsityksiä mukaan tunkien olenkin yrittänyt mielikuvitella, kuinka tällaisten sielujen tapaaminen voisi käytännössä ehkä tapahtua.

Lapselliselle tasolle laskeutuen ja ankarasti ponnistaen olen ajankulukseni miettinyt, että haluaisinko edes tavata äitini jo raskaassa, maanpäällisessä elämässään riutuneita sielunrippeitä. Saatika, että äiti puolestaan paratiisin puihin riemusta loikkisi minun loppuun luututtua tiskiriepua muistuttavaa sieluani halatessaan.

Entä isäni, 3,9 promillen kännissä ruumiista irtaantuneen, alkoholismin, sodan ja muiden vaivojen kolhima, nortinpolton vuosikymmeniä puhkomien keuhkojen näköinen sielu, olisiko sitä mukava morjestaa: "Kato, isä perkele, kovinpa sinä siinä horjuskellen liitelet. Ovat tainneet kossua täälläkin tarjoilla. Laulelithan eläissäsikin, että ompi taivaassa tarjolla lapsillekin..."

Entä jos isä on muiden pakanasielujen kanssa syösty samaan pätsiin, missä Stalinin ja Hitlerin mustaakin mustemmat peltisielut ovat löylynlyöjiksi itsensä juonitelleet?

Pappishenkilö Mitro Repo, jos pääset sinne kaikkivoipaiseen, jumalia rukoilevien EU-parliamenttiin, otapa piätyöksesi muiden sielunveljiesi kanssa sen selevittäminen, kuinka pitkä matka on taivaasta helevettiin. Selevitä samalla, voinko minä vierailla äidin luona taivaassa jos joudun helvettiin tai toisin päin, isäni luona, jos livahdankin taivaan iloihin?

Paljon muitakin ongelmia ilmennee tässä taivaallisessa perheidenyhdistämisprosessissa. Siinä hyytyisivät Halla-ahonkin kielillä puhumiseen alttiit aivonystyrät katsellessaan miljardilla alkukielellä toisiaan etsiviä suunnattomia sielulaumoja.

Tässä alkaa ihan hihityttämään kuvitellessani, kuinka valtavat, tuhansien ja taas tuhansien vuosien aikana kertyneet, biljoonien ihmissielujen litteät jonot luikertelevat mittaamattomilla taivaanlakeuksilla odottamassa pääsyä edellä menneitä halaamaan. Ja kuinka sukuhaarojen sielut toisensa jälkeen lyttääntyvät avaruuksia vasten kuin lätyt paistinpannulta taitamattoman heitosta laipioon.

Tai sitten sielujen ominaisuuksiin kuuluu muotoutua taivaaseen (tai helevettiin) päästyään kuin venäläisiksi, puusta sorvatuiksi maatuskoiksi: "Mummon sisällä mummo."

Amen

Maatuskakuva: http://kuva1.kuvablogi.com/iso/img173091.jpg

Sinivalkoinen rehellisyys

Lapualta kajahtaa pöntisesti.

Verokikkailua koskaan harrastamaton, yrityksensä sosiaaliturvamaksuja, työntekijöidensä luottamusmiehiä kiroamaton ja ay-ystävällinen, yritteliäs yrittäjä osoittaa Vihtori Kosolan asuinsijojen kivijalkojen juurilta tuhdilla, sinivalkoisella sormellaan pakolaisjoukkoja, joidenka jäseniä hän ei ole koskaan henkilökohtaisesti edes puhuttanut. Saatika, että olisi koskettanut. Tai että jokin heissä olisi koskettanut hänen isänmaallisesti herkistynyttä mieltään.

Kai Pöntinen (kok), lapualainen selvännäkijä, eurooppalaisen tulevaisuuden tärkeä tekijä ja sosiaalipummien vahtikoira kytkettynä perussuomalaiseen juoksulankaan se sieltä kajauttelee.

Seinäjoella, aivan siinä Lapuan naapurustossa, olivat koolla perussuomalaisten ilakoivat joukot aivan äskettäin. Heidän mukanaan kuljettamansa virukset ovat kovin liikkuvaisia ja helposti otuksesta toiseen siirtyväisiä. Läänin- tai puolueitten rajoja kunnioittamatta ne käyvät ärhäkästi kimpppuun kuin sikaflunssa somberon alla fiestaa viettävään hombre objetoon meksikolaisen kaktustarhan katveissa.

Kepulaisiahan persuvirus on pandemoittanut vähälle aikaa kovasti, ja kristillisdemokraatit se on kihlannut jo omakseen. Pelottaa ihan, koska ne nakkaa viruskakkaa Jutan ja Astridin huolitelluille hiuksille...

Mutta sitä odotellessa:

Nyt ei ole Mäntsälä mielessäin, vaan liput Strasbourgin lennoille vain, lauleleepi Kaitsu Lapualaisoopperan uudelleen sovittamansa libreton tahtiin.

100 kilometriä ajattelua...

...enkä tämän viisaammaksi vieläkään tullut.
"Kaivohuoneen" kuitenkin kuvasin, ja männyntaimikkoon Urho Kekkosen, Johannes Virolaisen, Veikko J. Rytkösen ja Veikko Vennamon siltarumpupolitiikan aikoihin jätetyn Caterpillarin puskulevyn; maailmassahan valmiiksi jalostettua rautaa riittää vaikka männyntaimien pönkäksi.Laskin autojen alle jääneitä kyykäärmeitäkin. Tarkka otanta oli kahdenkymmenen kilometrin matkalta 7 luikertelunsa iäksi jättänyttä matelijaa. Päivän kestäneen pyöräretkeni varrella niitä lienee ollut yli kaksikymmentä. Turhia vainajia, vaikka erään kauan sitten unohtuneen, entisen tyttöystäväni isän mielestä tavattaessa murhattavia olioita kaikki luikertelevat otukset.

Kyy on niin pieni eläin, että sitä on helppo vihata. Yhteiskuntarakenteisiin, poliittisiin elimiin ja armeijan leipiin suikertelevien niljakkuuksien, omien lajitovereiden havaitseminen, saatika niiden edesottamusten kriittinen ajatteleminen toisikin liiaksi päänvaivaa...

Viimeksi mainittua mietin polkiessani helteessä kuhmolaisten vanhaa viinareittiä. Tulihan sitä kuitenkin ennakkoäänestettyä erästä EU-jellukaksi haluavaa. Ääneni saaja ei ollut Timo Soini eikä kukaan muukaan siltä, epäilyttäväksi käyneeltä sektorilta. Eikä ainakaan Evelyn Hynynen, jonka henkilökohtaisella jumalalla vaalimainostensa mukaan on oikein unelma EU:n suhteen.

T. Soini tulee lentelemään Helsingin ja Brysselin väliä tulevina vuosina, se lienee selvää, koska näitä käärmeenpäiden murskaajia, marginaaleissa makkaroitaan hiillostavia on helppo jallittaa hänen aatteensa väristen lippujen alle. Ei yksittäisen ehdokkaan äänivyöryllä muuten ole väliä, koska EU:n parlamenttisumpussa henkeään haukkovat soinislaiset ovat aiemminkin sulautuneet taustaverhoihin ihmeempiä rouhaisuja hampaidensa tyngillä aikaan saamatta.

Ainoana tämän lietelantalan arveluttavana puolena pidän sitä, että isommissa kinkereissä liikkuessaan mepit jokatapauksessa solmivat hedelmiä tuottavia suhteita toisiin samanmielisiin. Enkä tule koskaan pitämään niistä hedelmistä, joita äärioikeisto maailmalla kannattajilleen runsain mitoin jakelee. Luen kyykkähyppyjä päätöksiä tehdessään tekevän Timo Soinin tälle laidalle selkeästi. Hän vain taktikoi sanoessaan itsensä irti Halla-aholla peltoa äestävästä roskasakista.

Timo Soini itse on yhtä luotettava/ei luotettava kuin "oppi-isänsä", tullineuvos Veikko Vennamo -vainaa kolmen Cadillacin talleineen Helsingin Munkkiniemessä. Fiat 600 oli hänelläkin vain rekvisiittaa kun paikallinen puoluealamainen körötteli lentoasemalle hakemaan "kyllä kansa tietää" -puhujaa maakuntien maitolaitureille. Erona soinislaisuuteen on vain se, että Vennamon retoriikka kimpoili enimmäkseen Suomi neidon retongin sisäpuolella kupeelta toiselle, tekemättä edes Karjalan kohdalla isompaa mustelmaa sen herkkään hipiään.

Uskottavasti näytelty vaatimattomuus, populisti-luokalta saadut päästötodistukset yhdistettyinä verbaliuteen torien soppatykkien paukkeessa, ovat sukupolvesta kolmanteen riesanamme. Äänestäjäkunta huokailee näiden jehujen edessä kuin onneton ensikertalainen autojobbarin lipevien pihtien otteessa.

Väitän, että kansan "syvät rivit" eivät ymmärrä esimerkiksi rasismin todellisista kasvoista tai politiikan ja politiikantekijöiden kameleonttimaisuudesta sen enempää kuin koskaan ennenkään. Saatika että se tietäisi edes suuntia antavasti EU:n transatlanttisesta päätöksentekoprosessista miettiessään, kenelle näissäkin vaaleissa ainoan vaikutusmahdollisuutensa oljenkorren, äänensä antaisi. Samalla tavalla massat ovat talutettavissa toisiaan tappamaan kun sen aika tulee ja, jos, kun joku vaahtosuu saa hypnoosimyllynsä käyntiin.

Kun sotia arpovassa rulettipyörässä kuula losahtaa Eurooppa-koloon, ovat joukot valmiina kuin lumisadetta kiroillen odottavat talonmiehet.