Onnellisuuden yhteiskunta

Pekka Mykkäsen kolumni aamun Hesarissa käsittelee "Onnen taloustiedettä".

Ajattelin heti, että lukeekohan valtionvarainministeri Jyrki Katainen tämän jutun, ja jos lukee, meneekö siitä yhtään hänen kovien arvojen aitaaman maailman sisäpuolelle, niille sijoille aivoissa, joissa rahasta ei ymmärretä yhtään mitään. Onko hänellä sellaista aluetta päässä olemassakaan?

Hän kyllä osaa sanoa olevansa niin "onnellinen, niin onnellinen" tietyissä yhteyksissä, mutta kun ne vuorosanat tupsahtelevat löysästi kuin Heikki Kinnusen lököttävistä verkkareista pieru hänen kysellessään onks Viljoo näkyny.

Tai miten Mykkäsen kolumnin lukeminen vaikuttaa pöhöpohatta Nalle Wahlroosin ja kaltaistensa aivotoimintaan, vai herättävätkö tämänkaltaisten juttujen otsikotkaan materialla käyvien lajitovereidemme aivojen impulssiviidakossa suhahtelevien dollarikuvien sekaan minkäänlaisia värähdyksiä? Ovatko he kuin minä urheiluosiossa, joka kääntelen niiden kohdalla paksua lehteä kuin uneen vaipuisin ja havahtuisin vasta kulttuurisivulla olevan kirja-arvostelun otsikkoon?

Sama se sille, mitä yksittäinen poliitikko tai materianahnehtija mistäkin ajattelee ja kuinka hän toimii lehteä lukiessaan, mutta jos hän sattuu olemaan koko valtakunnan kirstunvartija ja mukana haaveilemassa samanmielisten kanssa koskaan päättymättömän talouskasvun maailmasta, niin silloin sillä on merkitystä.

Yksityishenkilönä Jyrki Kataisen lehtienluvut ja lausunnot olisivat siis silkkaa kukkuluuruuta lapsille, mutta Valtionvarainministeri Jyrki Kataisen eivät missään nimessä. Hän leikkii siinä roolissa vakavilla asioilla kun sanoo olevansa ehdottomasti lisäydinvoiman kannalla, ja että sille tielle ei olisi olemassa edes päätepysäkkiä vaan koko maa täytyy niillä laitoksilla täyttää ”turvataksemme jatkuvan, päästöttömän tulevaisuuden lapsillemme.”

Minun lapsilleni hänen konsulteilta tilaamansa tulevaisuuden visiot eivät toivottavasti tule koskaan olemaan itsestäänselvyys. Varsinkaan, kun luin samasta lehdestä jutut jotka käsittelevät omistusasuntojen pian koittavaa vapaata vaihtamista elinikäiseksi lisäeläkkeeksi jolloin vakuutusyhtiöt pääsevät tekemään kodeilla raakaa businesta, niin minun tulevaisuuden kuvitelmat kulkevat juuri siihen suuntaan, jossa ei häiventäkään tavallisen ihmisen osalle onnellisuudesta tule olemaan. Saatika että "punainen tupa ja perunamaa"-idylli olisi enää edes sadunkerronnassa luvallista.

Kotipesä

En ymmärrä pallopeleistä juuri mitään. Jalkapallostakin vain sen verran, että pallonpotkijoiden puolet erottaa erivärisistä paidoista, ja että se (pallo) on pyrittävä potkaisemaan vastustajan maaliin vaikka potkaisijan  jalka lentäisi polvinivelestä samaa matkaa.

Sen olen ymmärtänyt, että pesäpallo-nimisessä juoksenteluryyhellyksessä on kuulema kotipesä jonne pyritään veri päässä hylskyen kenttäalustaan hieraistujen ympyröiden kautta. Itse se pieni (keltainen?) pallo, joka kokee ilmeisen kovia puisen mailan mäjähdellessä sen pyöreisiin kylkiin, lentelee ryntäilijöiden syöksyilyn aikana kentän yläpuolella. Vai mitenkä se menee?

Yhtään peliä en eläissäni ole alkua pitemmälle seurannut, saatika pelannut, joten pelisäännöt ovat minulle tuntemattomat. Ja vaikka asuinkin moniaiset vuodet Siilinjärvellä, joka tunnetaan yhtenä pesäpallon savolaisena kehtona Mantunmonttuineen ja sopupeleineen, ei pesäpallopelien hurmos kovaluista kalloani päässyt huumaamaan.

Kuten kaljunalustani ei huumaa enää mikään muukaan markkinameininki grillimakkaroineen ja mäyräkoirineen. Minulta puuttunee siis niin pelisilmä kuin pelihimokin? Olenkohan jotenkin epänormaali?

Mökkeilykesän aloituspäivinä korjasin kuitenkin aiemmin puussa olleen lintujen reilunkokoisen pöntön (4h+k, sauna + parvi). Sitä asusteli takavuosina ainakin talitiaiset, mutta nyt luulen, että kirjosieppo valtaa sen itselleen. Riippuen sekin siitä, hyväksyykö läheisen pihakoivun yhden huoneen ja keittokomeron pöntössä asusteleva sieppopariskunta toista samaa pikkulintulajia samalle kärpäsateriareviirille.

Kuten kuvasta ylhäällä näkee, asensin pöntön 1990-luvulla, erään aprillipäivän aattoiltana palaneen hirsisaunani pihapiirissä edelleen muistona törröttävän savupiipun nokkaan. Saattaa kuitenkin käydä niin, että joudun tyrkkäämään piipun nurin lähivuosian, ettei se kaadu itseksensä kenenkään niskaan.

Mutta kotipesä pitää tinteillekin järjestää kun maailma ympärillä muuten raiskaantuu asumattomaan kuntoon pienempien olla ja eleä.

Tällä tarkoitan sitä, että jokainen kerta, kun palajan synnyinseudulleni, on hehtaari tai kaksi, joskus kymmeniä hehtaareita entisiä sielunmaisemiani murskattu sellukattilaan vietäväksi. Nämä savotat aloitettiin kertalinttuulla satojen hehtaarien aukkohakkuuksilla ja soiden järjettömillä ojituksilla 1960-luvulla enkä lakkaa koskaan kiroamasta tätä perkeleellisen väärää mallia, joka sotien jälkeisessä metsätalouspolitiikassa pääsi valloilleen.

Sen haavan syvyyttä, jonka lapsuuden puiden särkeytyminen kulutusyhteiskuntien moolokinkitoihin on aiheuttanut, ei ennen itsekään tajunnut, ennen kuin alkoi niistä unia nähdä ja kun kaikkien voimakkaiden tapahtumien yhteydessä mieli alkoi kuljeskella, kuin turvaa hakien, kuusikoissa ja lehmipoluilla kuin se pieni poika, joka kerran minäkin olen ollut.

Ja kun niissä unissaan muistaa melkein kaikki kuuset, männyt, suuret haavat ja koivut tuulenpesineen mummolaan tai muualle menevien polkujen varsilta...

Pyöreälläkin ruokapöydällä on reunat

Pentti Saarikoski aloittaa kirjansa "Euroopan reuna" (Otava 1982) kuin hän kirjoittaisi EU:n tukipaketista Kreikalle keväällä 2010:

"Sanokaa minua miksi haluatte, ei minulla ole oikeaa nimeä, niin kuin ei kissoillakaan ole, minä kyllä nimittelen niitä, että Herakleitos, Kleopatra tai Birgitte Bardot, mutta se ei auta, sillä kun kutsun Herkaleitosta syömään ehtii Birgitte Bardot ennen häntä, Herakleitokselle jää vain tähteet, jotka hän saa jakaa Kleopatran kanssa."

"Uusi Eurooppa"-hiekkalaatikko on vasta jokusen vuoden ollut etsimässä "yhteistä tulevaisuutta" ja jo nyt se näyttää siltä, kuin purkutuomion saanut vanha varastorakennus jonka sisään kymmenien vuosien saatossa on kannettu räjähtämättömistä kranaateista lähtien kaikki, mikä ihmisharakan silmissä on näyttänyt tarpeelliselta.

Sitten, kun tämä hässäkkä omalle kontolle pelattavaksi luotettujen eurojensa ryypänneen Kreikan ja muun Euroopan välillä on ohitse, voidaan ajatella kuin Saarikosken "minä" samaisen "Euroopan reuna"-ajatuksenvirtansa loppulehdellä, palattuaan tyhjätaskuna kierrokseltaan Dubliniin:

"Samalla tavalla rupeaa ainainen liikkeellääolo tuntumaan levolta, kun liikkeelläoloa kestää tarpeeksi kauan, kuten Herakleitos sanoo, että muuttuen se lepää, ja Jeesus sanoo: Jos teiltä kysytään, mikä on isänne merkki teissä, vastatkaa, että liike ja lepo. Vaikka karjamarkkinat on poissa, eikä Scotch Housea ole enää, Dublinissa kaikki on entisellään, tämä on sellainen kaupunki että vaikka kaikki talot revittäisiin ja rakennettaisiin uudet talot tilalle, niin kohta olisi kaikki taas entisellään."

65 vuotta sitten Euroopasta ei ollut jäljellä kuin kappaleiksi murtuneet reunat. Kaupunkien talot törröttivät rankoina tai kumpuilivat soraläjinä sen kamaralla. Ihmisen irtipäästämät tuhovoimat olivat murskanneet kaiken allensa, eikä sitä itkuntyrskeen määrää kukaan tässä ajassa elävä voine käsittää, joka raiskattujen, kotinsa ja kaikkensa menettäneiden ja muuten särkyneiden ihmismassojen joukoista kuului. Voiko tuota aikaa osata edes kuvitella se, joka sitä ei paikanpäällä, vaeltelevien laumojen seassa ole ollut itse kokemassa? Nyt kaikki on rakennettu uudestaan, vain muistoiksi on joitain pommien silpomia paikkoja jätetty rapistumaan ja holokaustista muistuttamaan ovat omat kivipaatensa pystytetty.

Eikö täällä vain haisekin sama vanha entinen ahneen ja ympäristöään tuhoavan lajin riekunta? Kuin toista maailmansotaa ei olisi ollut olemasskaan?

Nyt eurooppalaista sotaa käydään pyöreän pöydän äärellä Brysselissä. Ammutaan rahaa taivaalle ja jos epäonnistutaan, visuaalisesti havainnoitavissa oleva jälki ei ole niin hirveää kuin tykeillä aikaan saatu, mutta itkuntyrskettä se ei silti voi estää.

Ja voihan tällaisista vähintään nyrkkitappelu syntyä osapuolten kesken, joka sitten laajenee poliittisiksi murhiksi, teatterilaukauksiin rajoilla, kenraaleiden turpienpieksännäksi NATO-kokouksissa, Venäläisten vittuiluiksi Kremlistä...

Äitienpäivänä vuonna 2010

Tämän, lasten askartelemasta taideteoksesta ottamani valokuvan kera kaikille äideille ihonväriin, etniseen taustaan, uskontoon tai uskonnottomuuteen tai mihinkään ihmisen kehittelemään ismiin sitä kylkiäisenä liittämättä oikein hyvät äitienpäivätoivotukset.

Taulun pohja on 55 vuotta vanha laipiohalteksin pala ja kukkien terälehdet puulla lämmitetyn uunin miedossa jälkilämmössä kuivatettuja appelsiininkuoria.

Eläkerahastot ydinvoima- ja öljytuhojen heijastuksessa

Iineksen "huijarilukkoseppäkin" se lähti eläkkeelle, eli siellä keskustelussa mentiin jälleen aiheesta kolmanteen. Viittaan pykineellä ja pahasti haljenneella sormellani Ikkunaiineksen blogiin: http://i-iines.blogspot.com/2010/05/varkaita.html

Mikäpä se siinä. Ei käy keskustelut yksioikoisiksi Iineksen keralla. (Paitsi ehkä joskus kun muutama harva anonyymi  "riehaantuu").

Sitä minä vain tässä otvaelin kotvasen iteksein, että Iineksen vakiokommentaattori ”Tapani” natisee eläkkeistä ja niiden riittävyyden peloistaan ihan suotta. Kiitos siitä silti; sainpahan täten aiheentynkää kirjoittaa kun ei satu unettamaan. Lyhyesti kommentointi Iineksen aiheen alle olisi ollut mahdotonta, joten väännän tortun omalle alustalleni.

Tämän hetken eläkeläisillä, eikä tulevillakaan ole hätä päivää. Heidät (meidät) voitaisiin vaikka syöttää juottaa pukea hoitaa kuntouttaa ja paikata hampaatkin niillä varoilla, joita rahastojen ekonomistijellukoiden sijoiteltaviksi jatkuvasti valuskelee. On kai siellä tätä "puskuria" jo peräti 125 miljardia -vai mitä se oli? Ja koko ajan eläkeläisiä kupsahtelee saataviaan kuittailemasta hautausmaiden uumeniin.

Se, että jotkut kolmi-nelikymppiset vänisevät, että "meidän rahoilla" ne muidenkin isit ja äidit eläkkeellä olostaan levein leukaperin nautiskelevat, on vain eduskunnan pää-äänenkannattajaa Ilta-Sanomia lukevaa siideri- ja lattekansaa. Siitä mölysakista, josta kuitenkaan ei barrikaadeille ole, ei tarvitse vittujakaan välittää. Itse syövät tätä maapalloa niin että rouske käy samalla kun ökymaastureidensa avoimista sivuikkunoista  limupulloa ja pitsanpalasta tienvarsille lentää.

Kuinka monta mulkkausta kaikki suomalaisetkin eläkerahastot ovat vuoden 1962 jälkeen saaneet kokea? On revalvoitu, devalvoitu, emutettu ja lopuksi pantu markka lihoiksi, eli ”Tapanin” "vaihtotalouteen" viitaten, ei edes päikseen vaihdettu se euroksi. Kurssin kyllä  näki jo alusta asti K-Raudan hyllyjen hintalapuista, saatana.

Ja koko ajan on joku tai/ja jotkut pelanneet eläkerahastoilla(kin) pelejään kansainvälisillä pelilaudoilla, joille tavallinen eläkeläinen ei edes korkokorokkeen kanssa yllä vilkaisemaan. Siinä on ehtinyt mennä nurin pyppiä, syppiä, kansaa ja ekaa niin, ettei sukupolvi ole ehtinyt edellisestä mylläyksestä toipua. Yksi helvetin Rovaniemellä syntynyt Penakin (in cactus) on kourinut fryckmanien ja uotien kanssa maaemomme persettä niin syvältä, etteivät geologitkaan tutkiessaan uraaniesiintymien sijainteja ja muita timanttipiippuja Valtion käskystä joutessaan.

Siis sama se perkele mikä ei taskuissa kilise, köyhällä.

Itsekin kävin eilen sydänfilmissä kun on ahistanut kuin Jeesuksen seuraajaa Jussi Parviaista jo pidemmän aikaa. Eikä johdu Kreikasta, saatana. Kreikkaan ovat suomalaisetkin tyhjänkulkijat jo kauan tärväämään suunnanneet, mutta minnepä ovat silitelleet sinne kuljetellut rahareppujen sisällöt nämä Pythagoraan ylväät viininlitkijäjälkeläiset? Aigeian aaltoihinko?

Hah, ei sen kummempaa kansaa helleenit ole kuin skandinaavitkaan, nunnukanunnukanaijaannaijaan, nununkanunnuka.... Matkailijoiden manit sileeksi vain kuin Pallaksen Kansallispuisto ympäristöministeriön siunauksella, että turistit pääsevät nauttimaan kosteasta.., äh, "koskemattomasta" Lapin "luonnosta".

Voi meitä sumutettujen tuntureiden gorilloja.

Jokatapauksessa länsimaisella kulutusihmisellä hätä on ihan jossain muualla kuin Kreikkalaisten konkonenien nenunpyyhkeissä tai minkään valtakunnan eläkkeidenmaksukyvyssä.

Hätä on ihan heti ajateltuna Meksikonlahdella, Nigerian suistoalueella -tai Siperiassa hantienrippeiden elinalueiden laajoilla öljytuhoalueilla. Kuin se on myös risupakettiministereidemme kaavailemissa metsiemme köyhdyttämistalkoissa, ja ylipäätään tässä eurooppalaisamerikkalaisessa paskassa jossa kaulaamme myöten uiskentelemme. Eivätkä venäläiset sen enempää kuin aasialaisetkaan kulutusvimmaan huijatut yhteiskunnat maailmaan iskettyjä haavoja käy parantavasti nuolemaan. Ne ripottelevat omat suolansa niihin kunnes saavat samat aseet viiltelyyn...

Todellinen hätä on läsnä kaiken kaikkiaan sokean pisteensä ydinvoiman "lisärakentamisessa” saavuttaneessa ihmislajissa. Tätä ei niin paljoa kukaan sano, että se lööppikimaran hohteen kaduntuketelineissä voittaisi. Ei edes P. Linkola.

Valtionvarainministeri J. Katainen: "Lastemme tulevaisuudesta huolehtiminen..", phoh!

Huolehtiiko maailmasta ja sen tulevaisuudesta jonkun mielestä yhteiskuntien (demokraattistenkaan) edustuslaitokset yhtään sen kauaskantoisemmin kuin mitä yksi istuntokausi kestää?

Tässä on ihan sama alkaa rätnäilemään yhtä typerän yksinkertaisia kuin Havukka-Ahon ajattelija. Miettiä vaikka, mihin v*****n ne kaikki kiululliset spermaa joutuu jota noin miljardi maailmanmiestä joka sekunti itsestään tavalla tai toisella irti hinkkaa...

Vappu 1.5.1970 ja 1.5.2010

Työväen juhlan aikaan, vappuna, kuuluu lukea työväen lehtiä. Käsiini ei sattunut tuoreempaa, joten selaan tasan 40 vuotta sahanpurueristeissä levännyttä Kansan Uutiset-sanomalehteä.

Mietin tätä lehteä selatessani, mikä toimissamme neljänkymmenen vuoden aikana on muuttunut, ja voiko  ihan äsken ollutta tämän lehden jo unhoon painuneiden uutisten välittämänä mieleensä hahmottaa. Muistanko itse, millaista oli vuonna 1970? Mikä on työväenlehtien asema tänään? Ilmestyykö niitä enää muiden aatteellisten "työväenpuolueiden" kustantamana,  kuin kokoomuksen?

Se ainakin on muuttunut, että nyt jokaisella yksityisellä kansalaisella on klikkausvälineet luulla itsestään ihan mitä lystää.

Vappuiset kulkueet ovat jo menneiden vuosikymmenten agitroppia, Berliinin muuria ja Kremliä. Tuntuu kuitenkin, että yhtäkaikki ihmisten vaellus viinakaupoissa ja tavaratalojen hehtaarihalleissa ajaisivat saman asian. Eikä oikeastaan Kremlkään minnekään ole kadonnut. Uudisisännät siellä vahtivat tuimin, epäluuloisin silmin tiilihirviön entisten isäntien katseiden polttamista rei´istä maailmaa, jonka petollisuus on ilmiselvää, ja jota kohtaan voi puolustautua vain ja ainoastaan epäilemällä, lähettämällä vakoojia kaikkialle ja käymällä harjoitussotia sekä varustautumalla sotaan kaikkia vastaan.   

Senkin tässä tajuan, että massatoiminto, joka saa meidät kokonaisina ihmistokkina  markkinatorien kivikäytäville jotokselle lähtemään, on nyt jalostuneempaa, siitä on saatu tuote, suorastaan brändi. Jostakin tuntemattomuudesta on ojentautunut kaikkivoipa, näkymätön käsi joka on saanut ihmisten taipumuksesta joukkopsykoosiin hallitumpaa. Tämän jumalista suurimman, globaalin tuntemattoman haltuun on antautunut aivojen stimulointia tutkivat yksiköt ja "eettisesti valveutunut" lääketiedekin. Nyt mainoksilla voidaan täsmäohjata suuria massoja hankkimaan tuotteita joilla he eivät mitään tee, mutta kun aivoista tuntui tuotteesta tehdyn mainoksen nähtyään kovin hyvältä niin ostinpahan.

Silloin tällöin tapahtuneet pyrähdykset marssimuodostelmiin vappuina ja rauhanmarsseilla on saatu jokaisena viikonpäivänä tapahtuvaksi  liikehdinnäksi. Ihminen ei tunne elävänsä, ellei se kaikkina vuorokauden aikoina saa ostaa jotain. Eli kuluttaa kuten hienosti sanotaan. Valtavien markkinavoimien hypnotisoijat ovat riemuissaan siitä, kuinka auliisti, nyreksimättä ja sivuilleen potkimatta lypsettävät käyvät kassajonoihin tyhjiin imettäviksi.

Politiikassa jokin on pysynyt samana. Kuin vapulta 40 vuotta sitten, kertoo "Ilmarin" pilapiirros tämänkin vapun tilanteen puolueiden kesken. Molempien ilmapallojen haltija voisi olla minkä tahansa puolueen pääjelttana, mutta kuinka osuva se onkaan nykyisten Perussuomalaisten (ent. SMP) ja Kepun (ent. Maalaisliitto) kohdalla. Ukkojen ulkoinen olomuotokin on tismalleen sama.  Hah hah haa! Persujen pieru ilmapallossa on maahanmuuttopolitiikkaa ja roskalavallinen verbaaliakrobatiaa ja kepun alakukoisuus, suorastaan toivottomuus kompastelee puolueiden vaalirahoissa ja huonosti soirotetuissa lautataapeleissa.

Sitten on tämä uutinen yhdestä maailmalla käydystä verityöstä, pienten maiden sotatantereina ja aseiden koekenttinä olosta joiden maaperällä, ihmismassalla pohjustetulla alustalla suurvallat testaavat yhä hirveimmäksi kehiteltyä sotakoneistoaan. Kokonaisten ihmispopulaatioiden jauhautuessa lihaluumurskaksi, sen ohessa tuhotaan myös kammottavin myrkyin ja napalmiammuksin koskaan ennalleen palaamattomaan kuntoon koskematonta luontoa, viidakkoa jota ei voi tuoda, ei viedä. Paitsi Stora Enso, UPM ja muut monikansalliset teollisuusjätit: Tikku kerrallaan tehtaiden uumenissa massaksi jauhamalla. 

Vuonna 1970, 11 vuotiaana en vielä osannut itse hahmottaa maailmantilannetta Aasian tuolla kolkalla, Kambodzassa. Nyt se asia on käynyt minulle läheiseksi, miltei jokapäiväiseksi kosketukseksi sieltä tulleiden pakolaisten ansiosta. Eilen illallakin tein teksinkorjausta opiskelijoille, jotka pääkaupunki Phonm Phenhistä  joutuivat kolme vuotta sitten lähtemään pakoon Pol Potin entisen kenraalin johtamaa nykyhallintoa.

Onko siis Vietnamin naapurissa mikään muuttunut? 

Väkivalta ja kansalaisten kiduttaminen, painostaminen diktaattorihallitusten alamaisiksi tapahtuu nyt mittaamattomien, kansalaisilta ryövättyjen omaisuuksien turvin rakennettujen demokratiakulissien suojissa. Se on valtioterrorismiksi jalostettua polpotismia jolle näkymätön käsi ojentaa maailmanmerien ylitse myös lisävaluuttaa ohjaillen näin näiden pikkuvaltioiden pikku diktaattoreita, nimenomaan Kambodzassa pääministeri Hun Senia. Ja jos jokin menee pieleen, suojeleva isosetä antaa heille turvapaikan kainaloisessaan.

Mitä tapahtuu Thaimaassa tänään tapahtuu huomenna Kambodzassa ja muissa pienissä Aasian valtioissa kun kansalaisten mitta tulee täyteen. Verta, hikeä ja kyyneleitä.., kaikkihan tietänevät jo tämän kaavan?

Ydinvoimarintamalla vappuna 2010 on tilanne kuin entisessä Tsekkoslovakiassa 40 vuotta sitten. Suomineito makaa rähmällään ja sitä höyläävät takaapäin markkinavoimat ydinkulleineen ja uraaniputkineen. Tuohon karttaan pitäisi säätietojen lisäksi merkitä ne alueet joissa säteilemätöntä tilaa ehkä olisi vielä seuraavankin 40 vuoden kuluttua.

Meille, eurooppalaisen nykypäivän esimerkkinä, Tsekkoslovakian pyyhkiydyttyä historiaan, rakennetaan ja tullaan rakentamaan lisää ydinvoimaa. Ovat unohtuneet Tshernopyl 1986 ja Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus 1979.

Mitästä pienistä! Pämmäytettiinhän oikein tarkoituksella pari latinkia Japanissakin 1945 eikä niissä kuollut kuin muutama satatuhatta ihmistä. Syöpää ja muuta lieveilmiötä suolenmutkiin aiheutuu ruisleivän syönnistäkin, älkää nyt hyvät äänestäjät sekoittako niitä ydinvoimaan.

Olkaamme siis mielettömän onnellisia, että hallituksissamme on pienten lasten isiä päättämässä ihmiskunnan tulevaisuuden riskitekijöistä. 

Kansan Uutisten viimeisellä sivulla vappuna 1970 on annettu ääni työväenliikkeen silloiselle veteraanille, 1918 kahinoissa punaisten esikunnassa kunnostautuneelle, Hämeenlinnan ja Tammisaaren vankileireillä karaistuneelle 80-vuotiaalle Väinö Syväselle Hauholta.

Syntymäpäivähaastattelussaankin hän pysyy uskollisena aatteelleen, ei kakistele puoleen eikä toiseen. Luottaa järkähtämättä aatteeseensa ja siihen, että on toiminut oikein ja toimisi uudestaan samojen ajatusten siivittämänä jos elämä pitäisi kelata uudestaan.

En ota itse nyt kantaa siihen, kuka ja ketkä toimivat oikein tai väärin Suomessa vuonna 1918, mutta vakaumusten miehiä ja naisia ei enää ole olemassakaan kuin syvällä Innasen Martin tauluissa.

Se voi olla jopa hyväkin asia.

Ajattelen toimittaja Maarit Tastulan haastattelussa (24.4) filosofi Maija-Riitta Ollilan esittämää kysymystä, että miksi miehen pitää mennä läpi vaikka harmaasta kivestä, miksi ei voi tunnustaa erehtyneensä ja korjata kurssia kun näkee, että pieleen menee?( http://areena.yle.fi/video/929988 )

Tämä kysymys olisi hyvä esittää koko ihmiskunnalle vappuna vuonna 2010.