keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

Kuolleiden narsistien seura

Eino Leinon patsas oli saanut runon ja suven päivänä, 6.7 kukkakimpun pronssiseen käteensä johon jo ennestään on jotain lausunta-iltaa ajatellen kuvanveistäjä hitsannut muistilappua markkeeraavan levyn.

Eikka oli aikansa kuuluisin narsisti joka siihen lampeen hukkui, josta kuvajaistaan katseli, kuten muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin kollegansa, narsistien narsisti Pentti Saarikoski. (Saarikoski luonnehti itseään murrosiän päiväkirjoissaan häpeämättömästi narsistiksi.)

"Ah, vuodet ne käy yhä vaikeammiks´ ja haaveet ne käy yhä haikeammiks´ ..."

Itsenäisyytemme ajalta ei taida kuitenkaan UKK:n voittanutta narsismin henkilöitymänä löytyä. Muutamia ADHD-ikikiikkujia politiikan radalle toisinaan pääsee kiihdyttelemään, mutta Kekkosen jälkeen politiikan kohtuun asetettu, teholtaan vaihtelevasti toimiva ehkäisykierukka (Kajaanin Kirkkopuistossa tästä on näköispatsas) päästää kierteestään vain muutamia tähdenlentoja hetkeksi loistamaan kunnes nekin ammutaan alas kuin fasaanit Nikita Hruštševin järjestämillä metsästysretkillä.

Narsismi ihmisen persoonan erityispiirteenä on tärkeä työkalu kun hän lähtee kansakuntien keulakuvaksi. Rajat sille on kuitenkin asetettava ja ylitsepursuavat rönsyt poisleikattava muiden toimesta.

Paavo Väyrynen on hyvä esimerkki tästä demokratian erityispiirteestä jossa on elettu varomaan yksien nousemista ylitse muiden silloin, kun politiikan karikot eivät sitä välttämättä vaadi. Kekkonen oli siis välttämätön paha, jota aikakauden johannekset eivät ehkä ymmärtäneet.

Niinistön, Vanhasen ja Kanervan kaltaiset narsistit ojentautuvat ruotuun muutamalla ilkeämielisellä, typeryyksiin sortumisesta kertovalla lööpillä, ja siinä roskalehtijournalismi on toistaiseksi tarpeellisuutensa osoittanut. Muuta hyvää en lööpeistä enkä niiden takaa koskaan löydä, mutta tässä kohtaa annan vähän periksi koska jos aikakausi, jota eletään, on typeryyttä tulvillaan niin kai se kioskien telineissä parhaiten saadaan myös siltä näyttämään.

Runoilijoiden ja muiden humputtelijoiden narsismi (en tarkoita sitä, mitä he kirjallisuuden kautta aikaan saavat) pysyy yleensä merkitykseltään varsin vaatimattomissa mitoissa. Harva Rasputinin oloinen hullu enää kiipeää merkittävään asemaan muualla, kuin ajatollahien Iranissa tai Kim Il Jongin Pohjois Koreassa.

Václav Havel oli tosin runoilija ja kirjailija, mutta hänellä oli myös avuja, joita politiikassa tarvittiin aikana, jolloin hän Tsekkoslovakian johtoon nousi. Havel ei ole  silti narsisti kuten oma Kekkosemme oli. Sellaista ei huo´u missään hänen esiintymisissään tai kirjoituksissaan. Hän on harvinaisuus maailman johtajistossa.

Asianajaja Markku Salo kirjoittaa "Varo narsistia" -kirjassaan toisen ääripään narsistien vahingollisuudesta täällä meidän kansalaisten joukoissa, perheissä ja työyhteisöissä. Se on suppeammissa piireissä yhtä ilkeää kokijalleen kuin kokonaisia kansakuntia sotatantereille tappotouhuihin kiihottavien narsistien toiminta.

Omaakin narsismiani mietin. Sitä vain on vaikeampi tunnistaa kuten Markku Salon kirjasta hyvin käy ilmi.

Ehkä narsismini näkyy parisuhteessa kompastelussa parhaiten. Tai koko elämäni parisuhteissa sillä olenhan kokenut niitä niin monia.

Olen miettinyt omaa itseäni "peiliä" edessäni käännellen joskus ankarastikin. Varsinkin, kun päällä on riita, jolle ei lopua tahdo tulla ja jos se on samasta aiheesta syttyvä kuukausittain kuin naisen kuukautiset.

Ehkä se samankaltaista onkin.

Miehellä kun kuukautisia ei ole, mutta mielenliikkeet vuosikymmenien kuluessa alkavat kiertää kalenterin kanssa samaa rataa: Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään, keskiviikko ei vieläkään mittään, torstai on tyhjää, mutta perjantaina räjähtää, lauantaina mökötetään ja sunnuntaina sitten itketään...

Parhaiten tulen itse kuitenkin narsistin taivaista alas kun katselen ympärilleni, käsiini ja elämäntyöhöni ja kysyn hiljaa itseltäni, että onko sinulla syytä elvistellä millään aikaansaannoksellasi?

7 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, minulla on se käsitys että miesten kuukautisia on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin naisten.

Minulla oikuttelee kilpirauhanen ja kuulin juuri että sitä puolestaan ohjaa, ja nähtävästi oikutellen aivolisäke. Olin luullut että käpylisäke, mutta ei. Sitten vielä tulee n.k. feedback, eli kun aivolisäke kertoo että vauhtia, kun pitäisi hiljentää, niin kilpirauhanen lähettää omaa hormoniaan aivolisäkkeelle, joka tekee siitä omat johtopäätöksensä ja sitten voi mennä jo kunnolla vikaan.

Käpylisäkekin tekee jotain tuossa hormonisopassa.

Olemmeko biologiamme orjia? Onko tuossa peräti perää, mitä Eino Leino sanoi että "Tääl ukkoina jo syntyi sylilapset ja nuori mies on hautaan valmis jo.". Se taisi olla Lapin kesä.

Meillähän on kaiken lisäksi tappava ilmasto, jossa ei mitenkään voi olettaa ihmisten kykenevän elämään!

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, kun meillä miehillä ei edes ole niitä näkyviä ja tuntuvia "kuutäätisiä" (eräs romaniheimoon kuuluva, "meidän jengissä" hengaileva, omistaan poisajautunut tuskaili joskus 70-luvulla "kuutäätistensä" kanssa) niin kuinkas niistä kyettäisiin tutkimuksia edes tekemään?

Me olemme biologiamme orjia, toiset kykenevät sen juonittelemaan sen kanssa elonsa ajan pinnan alla, mutta kaikilla se ei onnistu.

Jokainen ei kuitenkaan näiden paineiden alla ryhdy tappajiksikaan, muutenhan yhteiskunnan järjestys olisi aivan toinen. Pieneksi kansaksi meillä kuienkin on tätä asein ja muiden väkivallan keinoin tapahtuvaa murhenäytelmää saatu seurata niin kauan kuin itse muistan, ja edelliset elämät päälle.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, kyllä minä panen nämä väkivaltaisuudet sen piikkiin että suomalaiset ovat aina joutuneet sotimaan. En tiedä miten oli ennen kuin Ruotsi tuli ja alisti maan maakunnakseen ja sitten Venäjä perään.

Sitä toivoisi että rauta-aika (se haavikkolainen) olisi ollut rauhallinen aika. Mutta on mahdollista että Väinämöinen oli myös mahtimies ja sillä oli suuri maatila, tai muuten omaisuutta.

Että Väinämöisen mahti ei olisikaan ollut sanan mahti. Päällikkö se on kumminkin ollut yhtä lailla kuin Lemminkäinen ja Ilmarinen. Joukahainenkin yritti, mutta hävisi.

Sitten oli niitä köyhempiä niin kuin Kullervo ja heidän tilanteensa on sama kuin nykyäänkin rupusakilla...

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, ihmiset, kansallisuuksia rajaamatta, yleensä koko olemassaolonsa ajan ovat joutuneet taistelemaan, sotimaan ja tappelemaan keskenään, luontoa tai olosuhteita vastaan -tai puolesta.

Murhaaminen on toinen mielemme.

Alistetut heimot, etniset ryhmät ja muut pieneläjät (rupusakit?) ovat säilyäkseen kehitelleet monenmoista keinoa. Yksi on "hyökkäys on paras puolustus" vaihtoehtonaan ainainen pakeneminen.

"Omat" mustalaisemme ovat oiva esimerkki vaikka valtaväestön mielestä heidän selviytymisstrategiansakin on heidän omaa syytään. Hehän ovat ikiaikaisesti käyttäneet oveluutta, anelua, kerjäämistä ja varastamista nälkänsä kurissa pitämiseksi. Kuin kettuja he ovat olleet. Silti ylpeitä nimenomaan taustastaan, siitä, ketä he tuntevat olevansa.

Miksi he ovat joutuneet alistetun asemaansa, sitä kysyy harva ja vielä harvempi viitsii ottaa selvää.

He ovat niitä ihmisiä, joille ei pysyväistä asemaa edes sivistysvaltiossa suotaisi. Jos heille hetken levon rauhan ajat suovatkin, ovat he niitä, jotka ensimmäisinä tienpäälle ovat joutumassa jos "sotien luudat" alkavat maita möyhentää.

Panu Pulman "Miksi ovet ei aukene meille" -tutkimus mustalaisten historiasta avasi ainakin minulle monta ymmärryksen salpaa siitä kurjuuden historiasta, jonka he ovat joutuneet kokemaan. Ja niin mitättömän pieni osuus väestöstä...

Kyllähän minuakin on monasti tympinyt katsella, kun nuoret miehet puvuissaan ja jatsareissaan toreilla keikkaloivat, mutta jos lähtökohdat asenteissa olisivat olleet jo kauan sitten toiset, olisi tummien osuutena olla ilonpilkku, väriläiskä ja laulujen tuoja tämän harmaan massan keskuudessa.

Ja minusta tuntuu, että vaikka kaduilla vaeltavan kansan väri on vaihtumassa moni-ilmeisemmäksi kaikenkaikkiaan, ovat mustalaisemme vielä pitkään erityisryhmä jonka niskaan tullaan kaatamaan vielä paljon pahaa ennen kuin tasoitusta tapahtuu.

Riku Riemu kirjoitti...

Patsas on hieno, kekkosen selkärankaa ei olisi paremmin pystynyt kuvaamaan!

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Riku, ja muistomerkin varjo markkeerannee perässähiihtäjien selkärangan muotoa. Itse näen siinä jopa ministerin silinterihatun muotoakin hieman sekä väyrysmäistä nieleskelyä kun itkua pukkaa ja pala on kurkussa.

Olisi pitänyt ottaa enemmän kuvia tuosta varjosta eri kellonaikoihin. Tämä otos oli vain hätäinen kameranheilautus kun penskat hyppäsivät jalustalle ja alkoivat omia varjojaan kiveykselle heijastella.

Ripsa kirjoitti...

Hyppivät pojat ja Kekkonen oli minusta hieno oivallus!

Eivät taida olla perässähiihtäjien sukua.