keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Mustakantisen merkintöjä 1

...ja valokuvia polkupyöräretkeltä Kajaani-Kuhmo-Lieksa-Koli-Nurmes
Mustakantiseen vihkooni merkitsin tämänkin pyöräilyretkeni vähäiset havainnot ja ajatukset.

Ensimmäinen merkintä 16.7.2010 klo 21.00. Lähtö kotoa tapahtui viisitoista minuuttia sitten, mutta on pysähdyttävä kuvaamaan vitun symbolia "Kajaanin portinpielestä", Petäiseniskan kohdalla 5-tien alittavalta pyöräilykujalta.

Vittu se aina on mielessä, kuten Junnu Vainiokin lauloi. Sieltä tänne pyöräilemään on alunpitäen lähdetty ensin sinne joduttuamme sen toimesta jolla vittu mielessä ollut on; isiemme pyöräilyreissujen tuloksia me vain olemme vaikka muuta luulemme. Kornia tämä nisäkkään elämä!
Klo 22.11. Melkoinen mäki tämä Leihunvaara polkea! Vettä sataa tihuuttaa ja sumu on niin sankka, ettei radiomaston alempienkaan valojen välkettä näy. Pyähdyin tähän silti kuvaamaan ruosteisen heittolaatikon ja tekemään merkintäni että saan samalla hörpätä vettä. Riisun vielä hikisen yläkroppani paitasilleen ennen kuin alan viilettää alamäkeen.
Klo 23.13. Sormet ihan kontassa, miten näillä merkintöjä tekee? Tekstiviestejä en edes yritä, mutta kellepä sitä tähän aikaan. Sade on kastellut vaatteet jo aivan märiksi ja vähän on muutenkin ankea tunne niiden alla.

Kuvan lato on melkein romahtamaisillaan neljän tien risteyksessä lähellä Naapurinvaaraa. Ladossa seinustallinen vanhoja, niin sanottuja käsinladottuja (-poltettuja) tiiliä, maailman parhaimpia ja kestävämpiä ennen kuin massatuotanto alkoi niitäkin hihnoiltaan sylkeä.

Olen tiellä nro 9000 Kaitainsalmen kautta Kuhmoon. Entinen kuhmolaisten viinanhakureitti, ja ehkä osin itsenäisyytemme alun jääkäriksi Saksaan koulutukseen houkuteltujenkin. Mutta se taisi olla pohjoisempana joku etappipaikka heillä, Ristijärvellä, Hyryllä tai Suomussalmella jossakin. Muistelen lukeneeni ihan vastottain, että kunnostivat siellä jotain hirsikömmänää ja pitivät puheita lions-klubilaiset sun muut isänmaiden ystävät, suojeluskuntain perilliset ja ne, jotka aseita sekä samanmielisyyksiään harrastavat.
Klo 23.36. Sotkamo-Kontiomäki rata sujaltaa tien alitse. Pysähdyn parin hämärän kuvan verran. Radan historiasta en tiedä, mutta arvaan sen kuljettaneen tavaraa ja ihmisiä jo kauan, ja ehkä sotilaitakin taisteluihin. Se pidetään edelleenkin kunnossa vaikka ei siinä liikenne kovin runsasta liene. Joskus taas ottavat sen käyttöön kun tulee aika entinen takaisin. Junavaunut vain tuppaavat historian toistaessa itseään täyttymään tappovälineillä ja sotilailla -tappajiksi koulutetuilla- sekä keskitysleireihin kuljetettavilla...

Klo 23.58. Valkea kissa perkele! Säikäytti, saamari, ilmestyessään horsmikosta tienlevennykselle.
17.7 klo 01.40 Soidinvaaran ala-aste. Onpa mukava rakennusten välinen katos. Tässä on hyvä kulkijankin eväitään mutustella kun taivas on pimeä ja sateinen.

Eväät syötyäni ja kahvia termoksesta ryypättyäni uinahdin ehkä vartiksi penkille. Itikat kuppaavat, mutta kupatkoon, ei minun vereni siitä paljoa vaju.

Ja nyt eikun matkaan veli kupari! Tai messinki...

Klo 02.41. Hyh, haiseepa herra Kyy jo pahalle. Otan kuvan ja nakkaan sen hännästä pusikkoon. Tiedän, että kyitä jää hellepäivinä männikkökankaiden kohdalla paljon liikenteen surmaamiksi. Se ei ole oikein kyykannalle, eikä se ole oikein luonnon kokonaisuudellekaan eli bioversideetille kuten nykyisin kuuluu sanoa.

Klo 02.50. Kuhmon ja Sotkamon raja ylittyy hämärässä, melkein pimeässä taivaan liritellessä lämmintä, kastelevaa sadetta kulkijan niskaan.

Klo 03.05. Vanha Hillman aution tiilitalon pihassa. Seuranaan sillä makaa pitkässä pihamaan heinikossa toyota crownin raatoja, opeleita, ja yksi linja-autokin kurkistaa navetan takaa yhdellä silmällään pihalle päin. Kaikki on kuin olisi kerralla tästä lähdetty. Luultavasti onkin, eli viimeinen eläjä on kannettu jalat edellä täältä pois.

Ihmettelen tovin suurta tiilinavettaa, eikä talokaan aivan pieni ole. Tuvassa on sähkötkin päällä sillä sälekaihtimien välistä vilkkuu jokin punainen ja vihreä valo. Ehkä siellä lähti tallentava kuvanauhuri pyörimään kun minä liikehtin pihalla. On tänne murtauduttukin joskus sillä ulko-oven pitkä ikkuna on rikottu ja tilalle on jotain levyä korvaukseksi sätöstelty.

Sama se näille, mutta kyllä meillä kansakuntanakin näkyy olevan varaa mädättää taloja ja tavaroita korpeimme keskelle samaan aikaan, kun maailman ihmisillä toisaalla ei ole kaikilla pressunpalaa päänsä päälle suojaksi vetäistä. Miksei tähänkin pihapiiriin koulutettaisi joku maahanmuuttajaperhe viljelemään, elämään ja olemaan? Onnistuihan korpien raivaaminen onnettomille suomalaisillekin, karjalaisille pakkoasutettaville ja muille vennamolaisen asutuspolitiikan kohteille. Mutta vennamoita ei muualta maailmalta tulevien avuksi meiltä tule koskaan löytymään. Asiat ovat nyttemmin nurinkurin.

Klo 05.27. Kuhmo nielaisee pyöräilijän aamunsarastukseensa (vaikka kuva onkin musta). Vettä ei ole enää satanut viimeisillä kymmenillä kilometreillä, mutta polkija alkaa olla aika poikki. Teltanpaikka on löydettävä ja heti!

Klo 08.47. Nukuin kylmästä hytisten märkien vaatteideni sisässä ohuella telttapatjalla muutaman tunnin. Makuupussi unohtui kotiin terassille!

Kuhmolainen uimaranta on tuulinen, mutta sateeton. Järven vesi on lämmintä. Pesaisen siinä muutama päivä siytten pyörällä kaatumisessa kolhiintunutta pärstääni. Silmänseutu on kipeä ja yläien, josta nastahammas särkyi vieden mennessään palan luutakin, on erityisen arka.  Minua on tämä elämä vähän kolhinut, tai itse  elämällä  itseäni kolhituttanut, miten vain. Milloinkahan se viimeinen tälli tulee?
Klo 09.36. Mites se Tapio Rautavaara tarinoikaan korttipakasta? " Me olimme olleet pitkällä (traktori-)marssilla koko viikon..." Minnehän ovat nämä papparaiset marssimassa vanhoilla kyntäjillään?
Klo 09.36. Kuhmonkin postikortti-ilmeenä on perin kristilliskansallinen -kirkko keskellä kylää- näkymä. Komeita rakennuksiahan ne ovat, ja työllistäneet aikojen saatossa paljon niin orjia kuin puuseppiäkin. Talkoolaisiakin on liuta tellingeillä kiikkunut. Mutta päihittävätkö kirkkorakennukset tarpellisuudessaan muurahaiskeot?

Klo 10.40. Nyt selvisi, mihin traktorikolonnat ovat marssineet viime päivinä kun niiden keulat on suunnattu Kuhmoon. Tännehän on Rompemarkkinat hytkyvine kunnaineen Kuhmon Kamarimusiikin rinnalle loihditttu. Laajalla markkina-alueella on näytillä maamoottoreita, vanhoja trkatoreita ja -autoja, rihkamaa ja tietysti jokaisella kulmalla syötävää. Nykyihminen kun ei sataa metriä jotain mutusteltavaa ilman pääse niin ruualla on hyvä rahastaa. Itse join yhdet kahvit eläkeläisten kojussa. Pärehöyläkin oli toiminassaan kuten myös hirsirakennuksen kattamisnäytös kyseisellä vanhalla materiaalilla.

Yhden tutun rakennusmaalarin tapasin. Se nosti äkkiä takaapäin pyörääni tavaratelineestä ja hihkaisi, että oletkos kauaksikin menossa kun on noin raskas lasti?

Kuhmossa toljailen jonkun aikaa. Käyn syömässä paistettuja muikkuja, perunoita ja kasviksia lounasravintolassa joka on tupaten täynnä kamarimusiikin ystäviä. Kenenkään kanssa  en sanaa vaihda. Mitäpä minä. Paitsi sitten ulkona joku kumarainen humalainen tulee melkein naamaan kiinni ja sanoo: "On tämä Kuhmo hyvä paikka. Onhan? Onhan? Eikös olekin Kuhmo hyvä paikka? Perkele!"

Minulta jäävät konsertit väliin. Ei ole rahaa lippuihin vaikka ei ne maksaisi kuin 14-25 euroa riippuen menisikö kuuntelemaan Mozartia, Monteverdia vai Haydnia jotka ehkä aikatauluuni parhaiten sopisivat.

Klo 11.45 kävin kaupassa muonatäydennyksellä ja keskustan huoltoasemalla josta ostin termoksen täyteen kahvia. Sitten alan harkita matkan jatkamista vaikka mieleni tekisi etsiä paikka, jossa urvahtaa vähäksi aikaa.

Torilla on edestakaisin vellojia sillä sinnekin non kerääntynyt myyjien sankat laumat laahkoineen. En kuitenkaan innostu mistään muusta kuin sellaisten ihmisten katselusta, joilla on jokin erikoisuus. Eräs pitkä, farkkupukuinen mies kävelee kuin olisi humalassa, mutta ilmeisesti hänellä on jokin sairaus joka vetää runkoa kieroon ja askelta kuin ruutuhyppelijällä. Toisella liehutukkaisella keski-ikäisellä ja hyvin laihalla miehellä on täyspunainen asuste yllään ja nahkainen, hyvin kulunut olkalaukku. Katselin hänen liikehdintäänsä jo rompetorilla missä hän hypisteli tavaroita mielellään ja ilmeisen hyvää oloa siitä saaden. Miehen huulet liikkuvat välillä hymyssä, välillä hiljaisia sanoja ulos päästellen. Sillä on vissiin meille muille näkymätön kaveri muassaan? Äsken, kun istuin toripenkillä, mies hiplasi kivikoruja myyvän miehen esineistöä ja taisi ostaa yhden pyöreän kiven, jonka hinnaksi katsoin itse 3,5 euroa ja nyt hän näyttelee tuossa sitä "vierustoverilleen" ennen kuin laittaa kivimunan laukkuunsa.

Kaikenlaista. Mutta nyt on aika minun jättää tämä Kuhmo. Klo on 13.13.

Jatkan seuraavassa postauksessani. Siinä ehdin ainakin Lieksaan, ellen Kolillekin jonne matkasin Pielisen ylitse laivalla.

6 kommenttia:

Iines kirjoitti...

Tässäpä erilainen matkakertomus! Hauskaa, ettei hymistellä merkittäviä nähtävyyksiä, vaan ollaan reissun päällä enemmän mutu-tuntumalla. Tätä on jopa hauska lukea, vaikka yleensä kierrän matkaraportit kaukaa. Tuo valkea hehkuvasilmäinen kissapaholainen on säväyttävä! Samoin tapaamasi ihmiset ovat elävänoloisia ihmisiä. Sateiset kuvat ovat realismia, kiva ettet kuvaa vain auringonpaisteessa kaupungin komeimpia rakennuksia tai kirkontorneja.

Jämme mielenkiinnolla odottamaan jatko-osaa.

Ripsa kirjoitti...

Hyvää jatkoa toivon Iineksen tavoin minäkin!

Syy siihen miksi valkoinen kissa pelästytti sinut, on se että jos sillä oli siniset silmät, niin se on kuuro. Se on sellainen geneettinen vika. Se siis ei kuullut vaikka tulit pyörällä! Kyllä se kissa säikähti taatusti yhtä paljon kuin sinäkin.

Kenkkua että makuupussisi jäi. Se oli todella harmi, saa nähdä miten selviät. Tai selviäthän sinä, mutta kyllä se leukaluu olisi pitänyt jossain vaiheessa katsoa. No, olen vähän huolissani.

Toisaalta olet vielä muuten hyvässä kunnossa ja jaksat polkea. Minä en jaksaisi.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Iines, en ole koskaan hihkunut ihastuksesta näkemieni komeiden maisemien tai miljoonien ihmisten kuluttamien nähtävyyksien äärellä. Lapin tunturimaisemissakin näen vain sen rujouden, kaikki ne hankaluudet joita eläminen siellä eteen tuo kaikelle elävälle. Ulkomailla en ole paljoa reissannut, mutta luulen, että pysyisin kaukana hiekkarannoilta ja kiertoajeluilta antiikin kaupunkeihin. Ehkä nojailisin vain vuokraamaani polkupyörään sielläkin ja katselisin jotain pientä ja mitätöntä.

Ehkä mielenlaatuani kuvaa ajatus siitä, että minusta mielenkiintoinen esine saattaa olla puolilaho heinäseiväs ja siihen käsin vuoltu tappi, koska ajattelen heti, ja helposti, millaiset kädet ja millaiseen tarpeeseen sekin tarvike on pitänyt kehitellä.

En väheksy kauniitakaan maisemia, mutta aina niiden äärellä tulee yleensä paha olo, sillä tiedän, mitä kaikkea ilkeää ihmislaji sen kauniin pinnan alla puuhastelee.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, kissan silmien väriä en tietenkään voinut siinä hämäryydessä erottaa, mutta varmaan olet oikeassa sen sokeuden suhteen. Se livahti pusikkoon takaisin vasta, kun lähestyin sitä ottaakseni kuvan likempää. Paljastettakoon jo etukäteen, että näin valkeita kissoja koko reittini varrella yhteensä kolme, ja yhden punaisenkirjavan. En yhtään mustaa tai harmaata vaikka niitä yleensä on enemmistö.

Polkemiseen minulla on vahvat jalkalihakset vaikka kovia kipuja on alkanut oikean jalan sääreen viime aikoina ilmaantuakin. Kädet minulla tahtovat särkyneistä olkapäistä eniten vaivata pyöräillessäkin, ja sitten levätessä pahiten. Mutta niinhän niihin koskee kotonakin toisinaan vaikka en mitään tekisikään, että sama se sille.

Harmittaa hieman, kun ei ole koskaan aikaa, ei rahaa jäädä johonkin Kuhmon Kamarimusiikki-tapahtuman kaltaiseen tilaisuuteen vaikkapa kokonaiseksi viikoksi. Kyllä sieltä minunkin kurjille kuuloelimille jotain miellyttävää löytyisi. Selailen vain esitelehtisiä ja kuvittelen loput. Tiedän toisaalta myös, kuinka paljon tällaisissa tilaisuuksissa käyvät näyttäytymässä sellaiset, joille itse musiikki ei ole tärkeää, vaan se, että muut näkevät kuinka kultturelli ihminen hän on.

Jos oikein tunnistin, pongasin sen verran valtakunnan tuttujakin, että Kaija Saariaho ajoi vuokrapyörällä kylänraittia. En ole varma, mutta ei sillä mitään merkitystä minulle olekaan kun en jututtamaan kuitenkaan ylety.

Ripsa kirjoitti...

Valto Ensio, ei, ei sokea kissa, vaan kuuro. Jos näit niitä useamminkin niin siellä menee sellainen geenivirhe sitten.

Lähellä sukutaloa oli yksi sukulaistäti, jolla oli hirveä määrä kissoja, niin iso että terveystarkastajakin kävi. Siellä näkyi muutama valkoinen, joilla oli siniset silmät - kaikki kuuroja. Mutta metsästivät siis näköaistin avulla.

Sen sijaan jos on kokovalkoinen kissa ja sen toinen silmä on ruskea ja toinen vihreä (kumpikaan ei sininen) niin se kuulee ja on ihan OK kaikinpuolin.

Jututin sukulaistätiä niistä valkoisista kissoista ja sanoin että niitä ei kannattaisi päästää lisääntymään. Jäävät helposti auton alle. En tiedä uskoiko täti.

Nyttemmin edes tädin mökkiä ei ole enää siellä. Vanhempi täti se jo kyllä olikin. Kissojen taisi käydä huonosti.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa, tietenkin kuuroutta tarkoitin kuten sinäkin, mutta koska tieto oli minulle aivan outo, ja puhe oli silmistä, niin näppäinten ja aivojen väli oli liian pitkä muistaakseni ja kirjoittakkseni asia niin kuin se on. Tässäpähän oikesi tämäkin pieni virhe.

Minun edellisessä elämässäni oli lapsilla valkoinen kissa, mutta kyllä se kuuli ja näki ihan hyvin. Pitäisi valokuvista tarkistaa sen silmien värit koska se itse on ollut manan majoilla vissiin parikymmentä vuotta.