lauantai 14. elokuuta 2010

Mahdoton tehtävä 3

To 5.8.2010 Roi, kiinalainen ravintola (jälleen)

Klo on jo 14.30 eikä sade meinaa lakata. Syön kanaa ja riisiä. Reilu annos 7,90€. Tässä paikassa isäntä on vanhempi, kohtelias, mutta ei katso ollenkaan kasvoihin saatika silmiin. Neiti, joka tarjoilee on enemmän japanilaisen näköinen, silmät ovat tummat, suuret ja katsovat kohti. Suun pielet kääntyvät hieman alas päin, mutta keskellä punaisia huulia on asiakkaita varten valmiina odottamassa hymy. Kun hän, tuodessaan vesikannun ja lasin, kumartuu pöydän ylitse, näen aika syvälle rintavarustuksiin jotka ovat tiukassa paketissa löysän, valkoisen paidan alla. Nuori nainen on hyvin kohtelias ja hymyilee kauniisti sanoessaan "Olkka hyvä."


Tavalliset aasialaiset naiset eivät muodoillaan pröystäile. Maksullisiin tissimarkkinoihin en ole livenä tutustunut. En ole käynyt edes Thaimaassa kuten vaikkapa Kalervo Palsa viimeisenä täytenä elinvuotenaan 1986 röyhkeässä USA:ssa. Siellä hän jo silloin sai nähdä erotiikkamarkkinoiden pimeän puolen. Sen, kun kaikenlainen ihmisliha oli kaupan ja pahimmatkin fantasiat toteutettavissa jos vain rahaa lompsasta löytyi. Iisalmelaiset (suomalaiset) tissibaarit ovat vieläkin kovin kainoja paikkoja maailman metropoleihin verrattuna.
 
Tissejä olen kyllä käsissäni pitänyt monenkokoisia ja näköisiä. Semmoisiakin, joidenka nännipihat kasvoivat karvaa kuin luomi ranteessani ja eräiden rintojen silikonit pakenivat kosketusta kainaloihin päin. Mutta olen niin monesti nähnyt myös tissien alkuperäisen tarkoituksenkin, imettämisen, että ei minua töräköidenkään rintojen näkeminen enää kadulta metsään kaada.

Mutta ehkä on hyvä nähdä kainosteluakin väliin, kun nykyään joka puolella tunkevat silmille hyvinvoinnin turvottamat, veltot, päähänpistojen sanelemin kuvioin tökityt tatskaliharönsyt.

Mutta ajassa takaisin aamuun menen nyt. Heräsin Muurolan katoksessa ensimmäisen kerran siihen, kun ISS:n leimaa sinisessä selässään kantava matalavartinen siivoojatyttö rahnusteli liian pitkälahkeisissa työhousuissaan koulun ovesta. Klo oli silloin puoli 6. Toisen kerran tarkkailin makuupussini raosta unisin silmin vaaleansinistä sateenvarjoa päänsä päällä keikuttavaa, vaaleansinisiin asusteisiin muotitietoisesti pukeutunutta keski-ikäistä blondia jota näytti hymyilyttävän kulkijan makuupaikan valinta. Sitten, vähän vaille kahdeksan paikalle kävelee reippaasti kaksi suomalaista elokuvahahmoa vetäen perässään ihka oikeaa, vanhanaikaista maitokärryä. Ne tulivat kohti!

-Perkele! Minne se matto tästä on lähteny kävelhee?
-Kato, se on pyöräukon alla tuolla nurkassa.

-Huomenta, sanon miehille, taetaa olla tällä ukolla ylösnousun ajat?
-Huomenta, huomenta. Niin, se matto olis lähösä meijän matkaan. Annetaan sille vähän painepesuria.
-Ilimanmuuta suatta, oli niin kylymän tuntunen betonimakkuus pelekän telttapatjan kanssa siihen köntistyä.., ravvautteli sitä vettähin yöllä kun tähän tulin.
- Joo, kyllä tässä saapi vain nukkua kun paikkoja ei särje. Viime talvena perkeleen kovalla pakkasella löy´ettiin yks venäläinen loikkari tästä ja se ei lähtenyt muuta kuin polliisien matkaan putkaan sulateltavaksi.

Miehet nostavat painavan kumimattorullan, jonka päällä olin nukkunut kärryynsä ja lähtevät lakkaamtonta pulinaansa jatkaen takaisin tulojäljilleen. Olinpahan pieni poikkeus huoltomiesten rutiineihin minäkin. Koulut alkavat pian ja taloa siivotaan perusteellisesti, päättelen aamun liikenteestä.

Katoksesta katsoen sade on laantunut, ehkä aavistuksen vielä tihuutti, mutta kun olin pakannut pyöräni kulkukuntoon ja polkaisen maantien vierellä kulkevalle kevyenliikenteen väylälle, alkaa ropista jälleen. Pakko pysähtyä bussikatokseen vetämään sadevarustukset päälle.

Pysäkin ohitse kävelee isä kantaen pikkutyttöä sylissään, isompi tytär pomppii vierellä ja rallattelee. Nyökkään huomenta johon vastataan kohteliaasti. Ovat ehkä Kambodzasta tai Vietnamista? Muistan, että Rovaniemen seudulle tulevista pakolaisista osa sijoitetaan Muurolan tyhjiin kerrostaloihin. Perhe menee suojatien vierestä vastapäiselle Karvontielle, samalle, jossa yöllä muistin Allin asuneen yli kaksikymmentä vuotta sitten.

Aasialainen isä ehtii tulla takaisin ennen kuin olen kokonaan pukeutunut ja arvelen hänen vieneen lapset hoitoon. Lähtee varmaan kohta marjametsään, sillä tiedän heidän olevan ahkeria sen työn perään.

Rovaniemelle ajelen vaihtelevasti sadetta suhuuttavassa ilmanalassa. Ankeaa. Hyvä puoli Tervolasta lähdön jälkeen on ollut, että pientä pätkää lukuunottamatta olen saanut polkea pyörätiellä enkä vilkasliikenteisen 4-tien kapealla reunakaistalla. Jos olisi ollut kuivemmat kelit, olisin ajanut Kemijoen toista puolta, vanhaa tietä. Sen varrella olisi ollut Suukosken Keidaskin, tanssilava, jossa olen itsekin joskus hypännyt. Kävin siellä jopa Kittilästä saakka kun Levihotellin turistitöytäilyt alkoivat vistottamaan; 202 km/sivu.

Vesisade vituttaa väkisellä. Kumipuku hiostaa sisältä, ja kun aikansa sataa, alkaa myös ilkeä kylmyys hikoilun lomaan vaivata. No, tämähän on vapaavalintaista kärsimystä, jos kärsimystä lainkaan. Kunhan vain mielessäni kitisen.

Petäjäskosken voimalaitoksen kohdallakin lykkäsi muistoja  mieleen, mutta vesisade huuhteli ne raviojaan. Sen verran ajattelin, että olenkohan tuhonnut sen valokuvan jossa nousevaa aamuaurinkoa vasten seisoo voimalaitoksen sillalla vaaleakutrinen nuori nainen ja nauraa hersyvästi. Minkähän vitsin murjaisin, vai hirnahdinko...

Ruonalan kellovalimo ennen Rovaniemeä oli lakannut toimimasta. Kellonmuotoisen rakennuksen kupariset seinäpellinpalaset olivat ruvenneet jo irtoilemaan eikä pihassa ole ollut liikennettä aikoihin. Miksi siis tienvarren opaskyltti oli edelleen paikallaan? Kameraa en kehdannut kaivaa sateensuojastaan, mutta ei kellohökötys mikään ihmeellinen enää olekaan. Ehkä joskus toimineen yrityksen rappion kuvaus olisi ollut pointti tallentaa paikka.

Saavuin Rovaniemelle kymmenen-yhdentoista välillä. Matka oli kulunut tosi hitaasti vaikka Muurolasta ei tullut kilometrejä kuin 22.

Kahvi maistui Pörhöllä ja latasin samalla kännykän. Yksi maakunnan katajapuskan alta tullut mies hunttasi puoli paitaa housujen päällä liehuen huoltamon ja kahvilan väliä hermostuneena edestakaisin. Sillä oli auto vissiin huollossa. Istuksin lehtiä lukien parisen tuntia ennen kuin lähdin jälleen liikkeelle.

Ajoin Viirinkankaalle. Vesi ryöpsähteli kuuroina taivaalta kun työnnyin hautausmaan portista sisälle. Suuren, tuuheaoksaisen kuusen juurelta katselin, kun mustat kävelykengät, tummansiniset verryttelyhousut, punainen kauluspaita ja musta slipoveri yllään oleva hyvin laiha, vanhempi mies seisoi päätään nyökytellen ja kyyneleitä pyyhkien erään haudan äärellä. Aivan kuin hän juttelisi jonkun kanssa? Niin kai hän oli tekevinäänkin koska oman sanomisensa perään hän "kuunteli" vastauksen ennen kuin jatkoi. Mies seisoi pitkään hautapaaden äärellä välittämättä sateesta joka kasteli kevyet pukineet ja valui kauluksesta sisään. Hänellä oli ikävä poismennyttä.

Miehen lähdettyä, kävin katsomassa kiveä ja siinä oli neljän haudatun nimet. 82-vuotias Edla Matilda oli haudattu viimeiseksi ja kai mies häneltä kävi kysymässä, mitä tänään laittaisi ruuaksi. Tai jos mies oli Edlan nuoruudenrakastettu ja vasta nyt oli aikaa purkaa menneen kihlauksen aiheuttamia sydänsuruja, kenties aviotonta lasta tai...

Söin, maksoin laskun ja juon nyt toista kupillista kahvia. Ulkona kadulla ihmiset kävelevät jo rauhallisemmin eivätkä loiki rapakoiden ylitse sateessa. Ravintolan ikkuna on katutasossa ja tästä näen polkupyöräni jonka lastia ei viitsi syönnin ajaksi purkaa. Ja kuka hupsu nyt tavallisilla retkivarusteita varastamaan?  Ravintolan edessä olevan telineen ruokalistan eteen pysähtyy rakastunut pariskunta. Tyttö on ainakin lievästi vammainen. Punertavatukkaisen, hauskasti hymyilevän pisamanaamaisen nuoren jalat ovat vääntyneet polvista sisään- ja jalkaterät ulospäin. Mutta poika rakastaa tyttöä, antaa suukon kun puistelevat päätään ja päättävät lähteä jonnekin toiseen paikkaan. Tyttö nojaa luottavaisesti poikaan linkuttaessaan hänen rinnallaan joenrannan suuntaan. Hekin menevät varmaan ruokailun jälkeen jommankumman kämpälle, pitävät toisiaan hyvinä, rakastelevat unohtaen hetkeksi maailman julmuudet, senkin, ettei aina kaikki heilläkään tule hyvin sujumaan. Tyttö pelkää ehkä sydämessään, että terveen pojan kyllästyessä oikomaan hänen polviaan rakastelun tieltä, jättää hänet...

Pitäisi osata ajatella pornografisia ajatuksia sillä niin ajatteli Kalervo Palsakin lävitse elämänsä. Pääsisinkö lähemmäksi pohtimiseni kohdetta jos luettelisin omat kokemukseni sen puolen käyttäytymisestäni? Kertoisin vaikka, kuinka Iipan kanssa naitiin Viirinkankaan kiviaidan kupeessa vuoden 1981 kesäkuussa ja pyyhittiin vehkeet punaisiin servetteihin jotka sitä varten otimme Tupsubaarin pöydästä mukaamme...  Tai kun R:n kanssa, joka oli myöhemmin (on ehkä vieläkin?) poliisina täällä Rovaniemellä, etsittiin Ladalle näkösuojaa milloin minkin metsäpolun päästä ja kun hän oli aina avojaloin, jäivät likaisten varpaiden kuvat pysyvästi auton vaaleaan kattoverhoiluun...

Äh, nöysiä muisteluksia! Eihän niissä niin mustaa, kaiken alleen kaatavaa ahdistusta ole kuten Kalervo Palsan pelkissä kuvitelmissa runkkailuineen. Olivatko satiaiset pahin koettelumus, joka syrjähypyistäni koitui? Tai se, kun I ja R ottivat yhteen Saarenkylässä ja L aikoi lyödä minua puukengällä päähän koska hänen mielestään narrasin mukavia Lapin neitosia; "sinä senkin saatanan savolainen!"?

Minulle ahdistusta tuotti se valhekierre johon siihen aikaan sorruin. Näille, täällä tapaamilleni naisille en koskaan valehdellut ja sormusta pidin vasemmassani, mutta se kotona valehtelu, se ahdisti. Mutta kuka nuorelle luonnolleen mitään mahtaa silloin kun se tarpeeksi voimakkaana ihmisen sisällä kiehuu?

Olisihan sen voinut tietenkin purkaa vaikka taiteeseen, mutta nussiminen oli helpompaa. Ja eihän minulla pintaan syöksyviä taiteentekemisen intohimoja esiintynt. Puhumattakaan, että olisi ollut lahjoja. Olisi ehkä pitänyt pysyä poikamiehenä niin kauan, että enin hinku olisi taittunut. Olisi ja olisi! Kyllä maailmassa eletään juuri niin kuin päivän kirja aamulla eteen avautuu, ja illalla kannet kiinni! Kukin syntymässä saamansa kirjan mukaan. Aivojensa käskemänä. Tekemisissäsi on sekä palkinnot että rangaistukset mukana.

Mutta mikä oli, ja nyttemmin on, suhteeni seksiin, sen moni-ilmeisyyteen? Mitä ajattelen kun olen kokenut ajan, jonka vapautumisen airut Beatlesin myötä 60-luvulla levisi kaupungista kaupunkiin, kylästä kylään ja kun e-pilleriliuskat alkoivat sujahdella yhä useammin apteekkien tiskeillä käsilaukkuihin ja naisetkin alkoivat määrätä omista nussimisistaan? (-Hyi sinua, minun kanssani ei nussita, kanssani rakastellaan, sanoi eräs ystävättäreni.)

Entä nyt, kun minkään seksuaalisen perversion käytännön toteuttamisella ei ole, ainakaan niillä, joilla rahaa on, mitään estettä? Kun tavalliset, hyväpalkkaiset kirvesmiehetkin lentävät Bankogiin seksinostoon ja voivat ylen halvalla toteuttaa ilkeimmätkin taipumuksensa jopa köyhyydessään kituvien lasten kanssa? Ja kun paljastuu, että pyhättöjen alttareilla, joiden sisältä ovat kaikuneet moraalisaarnat palsojen ja timo k. mukkien tuomitsemiseksi,  naidaan tikapuista lähtien kaikki kaksijalkaiset. Törkeyden huippuna se, että enin osa syytteistä koskee pappien ja piispojen lapsiin kohdistuneita seksuaalirikoksia?
Minun nussimiseni ovat olleet aika tavallisia naisen ja miehen välisiä touhuja. Sitä, mitä luonto pakonomaisesti on toimittanut vuosimiljardien ajan ja jolla kyvyllään vain ihminen kerskailemaan kykenee. Ja jos ei ole kykyä, menemään hirteen sen vuoksi.

Olet hullu laji, ihminen. Kuin Palsan eräässä taulussa jossa miehellä on useita kyrpiä polvissa ja vittu kädentyngässä.
Mutta, klo on kohta 17. Pitää ennättää vielä kauppaan ja jos taivas alkaa selvetä, lähden yötä ja Kittilää kohden. Päämäärä tälle illalle olisi Meltauksen seutu. Sinne on matkaa kuutisenkymmentä kilometriä. Sitten jäisi huomiseksi sopivat 90 km ja olisin määränpäässäni.

9 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Japanilaisen näköinen tarjoilija, joka sanoi: olkka hyvä! Selvä tapaus: Turusta kotoisin!

Yksi Ameriikan kultamailla asunut ystäväni sanoi että rumien kuvien elokuvateattereissa oli alan ammattilaisia, jotka kiersivät maistamassa halukkailta. Ystäväni väitti edelleen, ettei suomipojalla kuitenkaan olisi ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia oikeisiin suhteisiin. Uskon häntä, kun täällä päin on ollut melkoinen Romeo.

Sinä saatanan savolainen narrasit Lapin neitoja, vaikkei olisi tarvinnut, olisihan ne muutenkin...

Paitsi se yksi siinä yltiöromanttisessa elokuvassa ekan kerran jälkeen väsyi, vaikka sulho sanoi: "Elä vielä laitha houshuja jalkhaan, naijjaan kohta uuestaan!"

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, en kyllä Romeoksi ala. Kalottisonniksi korkeintaan, mutta sekin käypi paremmin Jouni Aslakille.

Suhteeni ovat pääosin syntyneet sananlaskun "kun tarpeeksi hyppii niin joskus tahtiinkin sattuu" -mukaisesti.

Vaikea näistä asioista on kyllä kertoa, koska voidaan herkästi arvella kerskailuksi. Ja sitäpaitsi sukulaisetkin, ja lapset lukevat tietääkseni jutustelujani. Mutta enhän minä mikään murhamies ole joka murhaamisiaan olisi tässä tunnustamassa. Katsellessani jäljilleni, näkyy siellä elämääkin olevan. Sitäpaitsi lukevathan ne näitä päiväkirjoistani sitten, kun en ole katsomassa ilmeitä ja kuuntelemassa kommentteja...

Kuitenkin jos itsekutakin tapausta alettaisiin penkomaan, löytyisi niiden takaa inhimillinen funktio, ei laskennallinen "minä otan niin monta kuin saan" -kaava.

Tavallinen ihminen ei ihmissuhteissa "ota" vaan hyväksyy eteen tulevat tapahtumat, on utelias, seuraa moniaita polkuja, eksyy ja löytää taas takaisin. Joka kerta uutta oppineena. Moraalisäännöstö vain on tällaisen ihmisen kohdalla aika ahdas.

Mutta jos hankit elämää rahalla, sille käy kuin uudelle autolle jonka arvo putoaa liikkeestä ulos ajettuasi puolella.

Tarinoita, niitä köyhän seikkailuista syntyy. Ja joskus lapsia.

Tähän voisi kuunnella vaikka Juicea:

http://www.youtube.com/watch?v=p1c7y4pHkTI

Olikohan sen yltiöremonttisen.., äh -romanttisen elokuvan tekijät Alavudelta? Katsos kun niiltä kysyy, mistä olet kotoisin, kuulostaa kuin sanoisivat "Ala uuvestaan!"

Ripsa kirjoitti...

Joku nuorisoseuralainen mainitsi Alavuden nuorisosta puhuessaan että missään ei ole niin kirkasotsaisia, rehellisiä ja siivoja nuoria kuin Alavudella. Otos oli jostakin käsinkirjoitetusta oman nuorisoseuratalon lehdestä.

Mutta muutenkin alavuslaisilla on hyvä maine. Voihan se tietysti johtua siitä 1800-luvun pappilan nuorisoliikkeestä tai sitten siitä että ennen vedenjakaja oli kallellaan Alavudelle päin ja sieltä pääsi vesireittejä Pirkkalaan asti.

Äiti on kotoisin Alavudelta ja mökki sitä myötä myös.

Että mistä hemmetin elokuvasta te puhutta? Järviluoman Pohjalaisistako?

Valto-Ensio kirjoitti...

Ripsa, Rikulle kommenttini loppuosa alavutelaisista liittyi vitsiin, jossa poika rakastelun lomaan kysyy tytöltä, mistä tämä on kotoisin ja aina tyttö peitonmutkasta huokaisee "Alavuuesta", mutta poika kuulee että "ala uuvestaan".

Itse en taida ketän alavutelaista tuntea. Jossain kuntoutuskurssilla oli joku, mutta unohtanut olen hänetkin. Erään isomman rakennustyömaan viereisellä tontilla rakensi Alavudelta oleva porukka taloa (heidän pakettiautossaan oli firman nimi ja paikkakunta), ja joskus heitettiin huulta heidän kanssaan aidan ylitse. Vitsit olivat ihan samaa kamaa kuin minkä muun maakunnan jeppejen kanssa tahansa.

Elokuva, josta Riku mainitsee, on mulle ihan tuntematon. En muutenkaan ole mikään Peter von Bagh "elämää suurempien" elokuvien kanssa.

Kerran tosin vitsailin eräälle vanhemmalle kirvesmiehelle, että muistaako hän sen elokuvan jossa Aku Korhonen sanoo "Älä hätäile Sigrid, kyllä pillu löytyy" ja tämä kirvesmies ihan tosissaan vastasi muistavansa sen iliman muuta...

Ripsa kirjoitti...

Minä en muuten voi väittää juuri muistavani hurjan nuoruuteni poikaystäviä, saati niihin liittyviä tapauksia. Joku ilme joskus muistuttaa jostakin etäisesti, mutta kun ei saa kiinni.

Olen todennäköisesti käyttänyt passiivista ellen peräti aktiivista torjuntaa tämän puolen muistamisen suhteen. Sen sijaan Rikun mainitsemaa repliikkiä on varmaan käytetty tosielämässäkin usiasti.

Jaah, siis alavutelaista tyttöä kutsutaan savoksi alavuuslaiseksi. Oppia ikä kaikki. Epäilen syvästi että Peter von Bagh tuntee Rikun mainitsemaa leffaa ainakaan elämää suurempana.

Valto-Ensio kirjoitti...

Minulla on vissiin libido pahastikin vinksallaan kun muistan hyvinkin elävästi monenkin ystävättäreni nimet, käyttäytymisen erilaisissa tilanteissa, puheet ja petipuuhien erilaiset jutut. Jotkut ihmiset tunkevat kaukaa menneisyydestä uniinikin kuin eilen olisivat vielä liki olleet.

Tai ei kai nämä asiat libidosta ole kiinni, vaikka vireä sen puolelta olen ollutkin ja edelleen olen. Se on aiheuttanut, ja aiheuttaa, monta hankalaa tilannetta elämässäni. Mustasukkaisuutta ja muuta typerää. Murhettakin.

Voi olla, että muistan tuttavuuksiani paljon sen vuoksi, koska osa niistä liittyy johonkin muutoksen tai ahdistuksen aikakauteen. Ja siihen, etten ole ollut "puhtain paperein" liikkeellä, eli on ollut syrjähypyistä kyse.

Paljon on tietenkin harhaa mukana, kuten ihmisen, tasaisemminkin käyttäytyvän, maailmankuvassa tuppaa olemaan. Mulla on kesken vielä tämän miettiminen, vaikka kaikenlaisia syitä siihenkin olen ollut löytävinäni.

Sitä paitsi viidakosta tulostamme on vielä kovin vähän aikaa...

Riku Riemu kirjoitti...

Aloin epäröimään, tuntuu että murretakaan en osanut kirjoittaa oikein, vain niinkuin sen muistan.

Kyseessä on tietysti unohtumaton heinälatokohtaus Mollbergin Mukka-elokuvasta "Maa on elämää suurempi laulu."

Valto-Ensio kirjoitti...

Voe helekutti Riku! Miten minä en muistanut tuota? Mutta kun puhuit elokuvasta, niistä en muista juuri mithän -muuta kuin väärin. Tuntemattomasta juuri ja juuri sen Hietasen repliikin suolamuikkua katesllessaan (tai -silakkaa) "...kyl maar mää täl pärjään pual vuatta.."

Jotkut timpurikaverit siteerasivat, varsinkin joulukuun huitteilla, näitä tuntemattomien sutkauksia ihan päntiönnään. Eivätkä monikaan olleet lukeneet sitä kirjaa.

Ja tuo satiirinen "yltiöromanttinen" hämäsi minut ajattelemaan ihan muita juttuja.

Ja tuo "Maa on elämää suurempi laulu" on hyvä!

Ripsa kirjoitti...

Mukalla on aivan uskomattoman hienoja eroottisia kohtauksia kirjoissaan. En osaa juuri tässä muistaa yhtään toista - siis miestä, joka olisi osannut puhua naisesta yhtä uskottavasti.

Mutta sitten on myös naisten kirjoittamia kirjoja, mieleen tulee Eeva Kilven eroottinen kirja Tamara ja Aila Meriluodon Peter-Peter.

Voi olla että nainen ja mies kokevat eroottisuuden/seksuaalisuuden kertakaikkiaan eri tavalla. Minkäs sille.