tiistai 17. elokuuta 2010

Mahdoton tehtävä 4

Meltaus-Tolonen 6.8.2010 klo 02.30

Ihminen ei voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan.

Olipa hän sitten pinkkiä ilmapalloa käsissään pitelevä, juopunut mies keskellä yöautiota Helsingin Kauppatoria juhannuksena tai karvahattupäinen helteenvahtija Buckinghamin palatsin portin edessä Lontoossa hänen paikkansa on siinä sillä hetkellä vaikka ajatus rillaisi Nairobissa.

Minä päätin olla nyt naurettavan tarpeeton näky itselleni tässä teltassa jonka koordinaatteja en osaa metrilleen ilmaista. Mieli pyöräilee vielä tulojäljillä, pitää kirjata jotain ylös, ennen kuin jalat herkeävät polkemasta.

On aikalailla pimeää ja  vain sattumankaupalla eksyin tämän aution talon pihaan kun käännyin matalaan petäjikköön aukeavalle uralle Kittiläntieltä Meltauksen jälkeen. Kävin portailla katsomassa ja luuta oli ovella; ketään ei siis kotona. Sitten työnsin pyörän ehkä hehtaarin kokoisen, sammaleen valtaaman pellon takimmaiseen laitaan ja ähräsin teltan kokoon, lapoin tavarat sisään, oikaisin patjan ja makuupussin ja laitoin pyöränlampun teltan katossa olevaan naruun killumaan. Söin vähän leipää ja juustoa, juomaksi vettä. Rovaniemeltä tankkaamastani termoksesta ryyppäsin haaleaa kahvia päälle.
Saarenkylästä siis läksin Itäkairan puoleista tietä Kittilään vähän ylitse yhdeksäntoista.  Oli mukava iltayö ajella kun ilma selkiintyi. Ihmeesti samalla lämpenikin hiukan ja jollakin kohtaa komea sateenkaari alkoi pyöräni tarakalta kaartuen kauaksi Sodankylään päin. Ainakin yritin sen siitä kulmasta kameraani tallentaa.

Kellosuvannon veneenlaskupaikalla Ounasjoen pintaan heijastui muutamia pilvenriekaleita ja niiden uhkaavan tummissa väreissä uivat Kalervo Palsan ja Pohjoisen miehen eksistentialismin siemenet. Aurinko oli juuri häipymässä metsän taakse, Timo K. Mukan kotitalon suuntaan. Pellosta vielä Pohjoiseen päin se valaisee pitkään elokuussakin Alta-vuorijonoa miljoonien värien hehkuessa kivikkorakan jäkälissä kuin Reidar Särestöniemen tauluissa. Otin kuvia.

Pulahdin jokeen. Peseydyin oikein kunnolla vaikka ranta oli kivikkoisen vaarallinen. Mutta että teki viileä vesi hyvää! Vaihdoin puhdasta. Varmaan kilo itikoita jäi vaatteiden alle ja nivusiin kun siinä joen partaalla, alastonna tongin garderoopivarastoani pyörälaukuista. Edelliset vaatteeni laskostin nippuun ja työnsin roskalaatikkoon laavun vieressä. Se oli harkittu teko; kuorma kevenee päämäärää kohden poljettaessa kun jo lähtiessä laittaa sellaista vaatetta päälle, joka viimeistä matkaa vaatehuoneen nurkassa odottaa muutenkin. Kalsarinikin olivat jo sellaisessa kunnossa, että kun ne päällä pyllisti, kellekset muljahtivat rei´istä reisille kuin nilsiäläisen muurarin vitjamunat rikkonaisista haalareista kun hän putosi telineiltä. Minulla on kyllä munaset aika pienet... Keltaisesta WTP:n lujakankaisesta paidastani en olisi hennonut luopua sillä se on ollut matkassani vaihtelevasti jo yli kaksikymmentä vuotta. Mutta kun hiha irtosi ja selkämys halkesi...

Palatakseni vielä hetkeksi taaksepäin niin Saarenkylässä kävin Kitumarketissa evästäydennyksellä, katselin kaikessa rauhassa ihmisten huljuamista automaattiovien väliköstä sisään ja ulos. Ihan sama tunne kuin olisin ollut Kuopiossa, Kajaanissa tai Tampereella. Yksi tutunoloinen laattamies lumpsi haalareissaan kaljapatteria molemmissa käsissään kantaen ulos, mutta en huikannut hänelle.

Söin vielä hampurilaisen Carrollsissa, vai mikä lie paikan nimi ollut. Seinän kuvassa "jättihampurberg" näytti valtavalta, mutta kun tyttö sen takaansa lämminrännistä lautaselle nosti, näytti siltä, kuin rusakko olisi paskantanut käärepaperiin pari toisiinsa liimautunutta papanaa. Maksoi kahvin kanssa 5,30€. Sama, vaikka se rusakko olisi ollut jo ovenpielessä niitä kolikoita napsimassa.

En muista sen joen nimeä, joka lähtee oiustamaan Ounasjoesta 4-tien alitse ja Saarenkylän halki Kemijokeen, mutta heti alkumatkasta sen vastarannalla kellui lautta jolle oli aseteltu ulkokalusteet. Mietin, että mahtaa  maistua aamukahvit hyvältä  tuollaisen päällä. Otin kuvan.

"Mies on mätäntyny, kengät on jäänhet!"

Kenellähän nuin kiire on tullut? Ihan hyvät lenkkarit, melkein samanlaiset kuin itselläni. Jos lie iskenyt kesken vauhdin poroksi muuttuminen?

Sitten toisella P-paikalla oli autonrenkaita, öljylönttejä, punaiset, mitättömän kokoiset stringit, Cup-B tissiliivit ja iso, avonainen muovikassillinen erilaisten einesten pakkausmuoveja. Joukossa haisi makkarantähteitä ja maitotölkkejä. Taisi olla juuri se levennys jossa sateenkaari näyttäytyi.

Miksi kukaan ei tee roskaamislauluja enää? Musiikkivideoon saisi arkista kuvamateriaalia kun vähän kiertelisi. Näyttävät varsinkin täällä Lapin oudossa taikalumossa varsin aidoilta. Olisi siinä jollekin nyky Alariestolle realismia vaikka tauluihinsa sutata.

Kun ilta alkoi hitaasti hämärtyä, nousi ensin sankka sumu jänkien kohdalla tielle. Eräässä tällaisessa sumutylväässä erottui mutkassa kolme mustaa, hitaasti liikehtivää pistettä. Kun lähenin, arvelin tietenkin niitä poroiksi vaikka näyttivätkin kovin pyöreiltä. Tulipa mieleen jo, että kohta saan valokuvata karhuja, perkule. Kun lähestyin pisteitä noin viidenkymmenen metrin päähän ne huomasivat hahmoni jolloin erotin, että ne olivat sonnimullikoita. Kaivelin toisella kädellä kameraa etulaukusta, mutta mullikatpa pistivät juoksuksi niin, että yksi niistä kyrskähti turvalleen keskelle tietä. Äkkiä se kuitenkin kömpi pystyyn ja juoksi toisten perään. Jätin kameran kaivelun, laitoin isompaa vaihdetta päälle ja nousin pystyasentoon polkemaan. Tie oli tasainen, pyörät rullasivat hyvin ja tavoitinkin elukoita jo vähän. Juuri kun vauhti alkoi kivuta yli kolmenkymmemen, sonnit tekivät vinkkelin raviin ja painuivat istutuspetäjikköön niin että ryske kuului.

Huh perhana että henkeen otti äkkispurtti!

Vähän matkan päässä oli Poro-Pekan pirtti-kyltillä varustettu tienhaara ja ajattelen, että pitäisiköhän käydä siellä sanomassa öisistä, mustista harhailijoista ennen kuin joku autoilija tärskäyttää niiden kanssa yhteen. En saa kuitenkaan itsestäni niin paljoa irti vaan jatkan matkaani sillä väsyttää jo vietävästi.

( http://www.poropekanpirtti.com/ )

Lastenkodin-tien risteys. Kerran, joskus kymmenen vuotta sitten pyöräillessäni samalla tavalla yötä myöten vastapäiseen suuntaan polki joku murrosikäinen poika vastaani ja kääntyi tuolle tielle. Hän sentäs kajautti minulle hyvin kohteliaasti, että "Hyvää huomenta herra!"
Ylitin pari vuolaasti virtaavaan joen siltaa, tulin Meltauksen tienristille. Katselin jo siinä paikkaa, minne voisin teltan laittaa. Kovin oli muhkuraista maastoa eikä yhtään lupaavaa tienhaaraa näkynyt. Otin hämärän häiritsemiä valokuvia Meltauksen kyltistä, muista tienviitoista ja kuunsirpistä. Levähdin vähän raviojassa ja mietin hankiaiskevättalvea vuonna 1987 tai -88 kun olin kertausharjoituksissa ja leiriydyimme tällä seudulla Ounasjoen länsipuolen kankaalle. Siellä kiipesin hentoiseen petäjään ja sidoin tuntolevyni ylös oksaan sillä olin jo menomatkasta päättänyt, etten enää osallistuisi koskaan kertausharjoituksiin. Vitutti vissiin se tolkuton autoilla ajaminen kun ei nukkuakaan saanut koskaan vaikka viikon kestäneessä alkukoulutuksessa Oulussa meille kuljettajielle painotettiin sitä, että vähintään kuuden tunnin yhtäjaksoiset unet pitää vuorokaudessa saada ottaa. Perkele, hyvä jos kuuden minuutin torkut kerkesit, kun joku möhlinkäinen tuli potkimaan renkaita; eikun ukkoja lava täyteen ja marssille, vihollinen kiertää mottiin Sinetästä käsin!

Eipä siinä mitään. Nyt olen kirjannut sen, mitä jaksan. Käteen sattuu. Kun pidän kynää kauemmin sormissani, en saa niitä oikeamaan kuin väkisin vääntämällä. Vasen olkapää on aina vain kipeämpi kuin toinen vaikka oikeaa on enempi elämä ruhjonut?

Lueskelenpa Palsan päiväkirjojen elokuisia merkintöjä eri vuosilta ja vuosikymmeniltä tässä ennen nukahtamistani. Ties miten masentavia unia sitten näyttää.

Kalervo Palsan päiväkirjat. Toim Maj-Lis Pitkänen 1990 WSOY:

"3.8.1962 Isä lähti hillaan. Aioin itsekin mennä mutta en menekään.
On kaunis päivä. Äiti paistaa räiskäleitä.
Heräsin kymmeneltä. Söin räiskäleitä ja tulin makasiiniin.
Lassi ei ole palannut. Järjestelen lehtiä ja Sonja tulee. Sanon `Mie haen kumia.´ ... ... ..."

"6.8.1967 Maalasin taas...
Äidin muotokuva. Tähän on vaikuttanut Vermeerin Ompelijatar ja Chardin ja Corot. Olen käyttänyt valooreja ja lisäksi valkoisen värin muita ... vivahteita. Onko tämä naivismia, luultavasti, ainakin tyylini on hyvin naiivi. ... ... ..."

"7.8.1967 Tänään taas tuntuu siltä kuin kaikki loppuisi justiinsa. Tuntuu kuin olisin koko tämän vuoden kiristänyt silmukkaa kaulassani ottamatta sitä pois.  ... ... ... Kujan päässä näkyy naru.  ... ... ..."

"8.8.1969 Palvelukseenastumismääräykseni tuli. Anon lisälykkäystä. Maalaan ja kaiverran puupiirrosta `Golgatan viskiä´. Mieleni on voitollinen. Ehkä tänään Maj-Lis saa kirjeeni. Tai eilen."

4.8.1975 Sain unen joskus aamulla. Olen masentunut ja haluan pois täältä. Koti aiheuttaa minussa vaikeita ja ristiriitaisia ja ahdistuneita tunteita.
   Minun naissuhteeni ovat aika paljon samanlaisia kuin ne joita Sandemose kuvaa kirjoissaan. Olen hyvin paljossa sitä josta C-E Nordberg käyttää nimitystä `den skadade treje`. Illalla noin 18.30 tuli veljeni Martti. Siitä on kahdeksan vuotta kun olemme viimeksi tavanneet."

"6.8.1976 Pesin äidin kanssa pyykkiä tänään.
Lassi ja Reino juovat. He joivat myös eilen. Myös muut ihmiset kylällä juovat. He saavat hilloista rahaa. 25 mk/kg."

"9.8.1976 Join viikonloppuna. Yhä sairas. Toissa yönä oksensin. En jaksa kirjoittaa. Yleismaailmallinen tuska. Myöhemmin. Minä juon taas. Kävin ostamassa 2 koskista meille neljälle, Reinolle, Lassille, Jussilan Paavolle. Joimme ne. ... ... ...
Äiti ei meitä ymmärrä. Hän ei ole juoppo."

"6.8.1977 Lauantai. Reino kuoli viime keskiviikkona."

"9.8.1977 Kittilä Tiistai aamuyöllä klo 1. Telle kuoli eilen n. klo 17. ... ... ..."

"6.8.1978 Sunnuntai. Paluu Särestöstä. Lassi meni maanantaina kalaan, samana päivänä Reidar haki minut mukanaan Topi, Maritta, Veli ja Sielu. Reidar piti harjakaiset. Olen väsynyt, kolmatta päivää krapula."

"1.8.1980 Perjantai
... ... ... Lindenin Leo kertoi, että täällä kylässä on tällä hetkellä eräs toinenkin hyvävittuinen nainen, Liisa. Leila on linnassa, mutta Liisa on täällä. Liisa on pienenä jäänyt auton alle ja siitä tärähtänyt. On vähän yksinkertainen kuten Leilakin."

"22.8.1986 Perjantai klo 21.50
Saunan, kaljan, pilven, masturboinnin jälkeen.
Katson Bunuel-kasettiani. Olen polttanut neljä piipullista seitsemästä lähtien. Onkohan se liikaa? ... ... ... "

Viimeinen merkintä sijoittuu myös elokuulle: " 20.8.1987. Minun rehellisyyteni on perua lapsuudestani ja nuoruudestani. Opin halveksimaan siivellä elämistä ja toisilta vippaamista ja sosiaaliapua."

Muutaman viikon päästä (3.10) Palsa kuolee Getsemanessaan keuhkokuumeeseen kuin kapinen rakki jolle kukaan ei kuitenkaan viimeistä palvelusta tohdi tehdä.

Polkupyöräretkeni kuvaus on vielä kesken. Jatkan Kittilään seuraavassa postauksessa. Tämän tiiviimmäksi en päiväkirjamerkintöjäni näköjään osaa editoida. Vierasta kättä siihen tarvittaisiin.

4 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Alkaa olla jutun raamit paikallaan. Hienoa!

Katsotaan mihin lopetat.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Ripsa kiitos. Istun varmaan Kittilän hautausmaalla Kalervo Palsan "Fallos"-hautamuistomerkin äärellä itikoita läiskimässä.

Tai jotain.

Itsellekin vielä avoin kysymys sillä liikuinhan paikkakunnalla muutenkin tehden kaverin autossa laajan kierroksen Kiistalan-Pokan kairaan, ympäri Levin ja Hormakummussa kahvilla....

Riku Riemu kirjoitti...

"Ihminen ei voi olla kuin yhdessä paikassa kerrallaan."

Tuo ja sen jatkokappale jäivät mieleeni pyörimään. Kaikki ne lapsuuteni Simo Penttilät ja muut, kirjoittivat mielikuvitusta kiehtovia seikkailuja paikoista, joissa eivät itsekään olleet käynneet.

Lapsuuden todellisuudessa ankeus, jota pakoon pääsi työntämällä nenän kirjaan ja lukemalla ihan mitä vain.

Dekkareita en ole vuosikymmeniin lukenut, kuin satunnaisesti harvoin jonkun vanhan, uudet eivät vedä puoleensa lainkaan. Suoraan sanottuna vituttaa olettamukseni (ei tieto, kun sen ole uskaltanut avata), että sisältävät joitain trenditeemoja niiden murhien välissä.

Sinänsä loistavasti kirjoittava Agatha Christie alkoi jo aikanaan sylettämään, kun käsitteli ihmisen raakaa murhaa samalla lailla, kuin isoäidin omenapiirakan kähveltämistä.

Sitten nämä realistit. Niitä voi lukea, kun voimat riittävät, kun on riittävän vahva.
- Mutta silloin niitä PITÄÄ lukea, ne auttavat ymmärtämään elämää.

Toisaalta etenkin Mukan kohtalo tuntuu siltä, että olisi ansainnut elämäänsä myös hieman nostavaa huumoria, joka usealle on keino selviytyä ilman arkeen lannistumista.

Valto Ensio (Heikkinen) kirjoitti...

Riku, nykydekkareista Matti Yrjänä Joensuun kirjoista olen tykännyt. Mutta esim. yhden Remeksen kun on lukenut, luulen, että on lukenut kaikki? En tietenkään ole varma asiasta, mutta kun toista remestä aloitin, se piti jättää kesken kun tuntui, että olen sen jo lukenut.

Henning Mankeleita olen mankeloinut muutamia, mutta on hänellekin lapsuksia joukkoon sattunut. Eivätkä kaikki hänen kirjansa jännitysjuttuja ole. "Kennedyn aivot" oli ihan p...ska kirja mutta "Nimeni on Teabag" taas loistava satiiri ankeasta aiheesta huolimatta.

Simon Penttilää ja niitä muita ahmittiin meilläkin kakarana. Ja tehtiin niiden pohjalta joskus näytelmiä 5-6 luokilla. Mahtoi olla tuskaisaa opettajalla sillä tunnilla: "Räiskis pam! Sinä kuolit! Elä liiku tai ammun uuvestaan!"

Tuosta Mukan huumorittomuudesta, että kyllä hän sen ymmärsi, mutta ehkä liian syvästi ja meni itse synkäksi heti, kun rupesi niitä takusia mielessään tutkimaan. "Maa on syntinen laulu" esimerkiksi sisältää niin aidon synkkää komiikkaa, ettei sellaisen kuvaamiseen moni yllä.

Kun luin Paasilinnan kirjoittamasta elämänkerrasta, kuinka hyvä Mukkakin oli liikkumaan luonnossa ja tuli niillä retkillä toimeen ystäviensä kanssa, niin kyllä siellä on huumoriakin viljelty. Mustaahan se on saattanut olla Paasilinnan seurassa, mutta Reidarin kanssa kun ovat alkanhet mailman parantamisen, niin rajat ovat olleet auki konkreettisesti. On lennetty Espanjaan saakka ja juostu meren aaltoihin niin, että rantavahdit ovat lopulta tulleet hakemaan poies koska se on alkanut näyttää kovin vaaralliselta.

Debressio onkin ollut kova, kun arkeen on näiltä "huumorifestivaaleilta" palattu, ja lumen pelko, talven tulo on ollut arkea.