maanantai 6. joulukuuta 2010

Elää Pohjantähteiden alla


Katselen Oranssinhuoneeni ikkunasta kadun ylitse naapurin tiilitalon kuuraista seinää. Kuuntelen Juicen "ota viini ja juo/se on elämä mun" jotka sanat soljuvat pienen poikani pikkuauton pörinän ylitse kuin alkava lumisade itsenäisyyspäivän hämärässä.

Hoksaan tässä, että meidät, suhteellisen köyhän perheen erottaa yhdestä rikkaasta, iäkkäästä pariskunnasta eräs tämän kaupungin laitakatu kuin kaita latu. Voisin kuvitella tuon kadun kuin tuloerojen kuiluksi, joita myyntiin ja ostamiseen, ahneuteen ja hamstraukseen perustuva yhteiskunta ratkoo kansalaisten välille kuin maanjäristys maankamaraa Haitilla.

Mutta ei katu kuitenkaan erota meitä toisistamme kuin sillä tasolla, joka pankkitileillämme vallitsee. Olemme hyvin keskenämme toimeentulevat naapurukset. Keskustelemme postilaatikolla kuin tasavertaiset ihmiset. Kun korjaan satasen arvoista Tojotanrotteloani pihamaalla, tulee 150 tuhannen arvoisen Mersun omistaja luokseni kumartuen katsomaan ruosteista autonpohjaa jotain virkehtiäkseen. Ja kun käyn aukaisemassa lumivallit postilaatikoiden ja naapureiden tiensuulta, koska he ovat jo vanhoja ihmisiä, voimme heittää huulta myös Mersun ominaisuuksista ja hinnasta.

Tiedän, että naapurimme eivät ole olleet rikkaita aina. Koko elämä mammonan keräämiseen on mennyt. Päätä on pitänyt olla sijoituksia suunnitellessa, ja ennen kaikkea tuuria. Raha ei ole kuitenkaan estänyt sairastumisia eikä nivelten rikkoontumisia. Ja vielä vähemmän sitä, että vuosilustoja kertyy, hauta odottaa ihan tuossa huomiseen raollaan olevan oven takana. Rahamiesten ja -naisten on ehkä helpompaa ja nopempaa päästä hoitoon, mutta kipuja rahasäkeillä eivät kuitenkaan nivelistä korjaile muut kuin sarjakuvakroisokset.

Näiden naapuriemme aikuiset lapset sen sijaan voivat sanoa, että ovat olleet rikkaita koko elämänsä, koska heidän vanhempansakin ovat. Mutta ymmärtävätkö he, kuinka etuoikeutettuja ovatkaan kun köyhyys ei ole koskaan mahanpohjia kylmännyt? Entä lapsenlapset joilla on vielä pitempi aikajana ylitettävänään jäkkiheinän niittokauteen jonka isovanhemmat ovat vuosikymmeniä sitten kokeneet?

Varakas naapurini suunnitteli kesällä tasakattoisen tiilitalonsa muuntamisesta aumakattoiseksi. Kyseli ja tiedusteli minultakin, miten se kannattaisi tehdä. Sanoin, että yksinkertaisin ratkaisu on pyytää tarjouksia rakennus- ja kattofirmoilta joita täälläkin on ihan luotettavia. Sanoin jopa hinta-arvionkin likelle 50 tuhatta euroa riippuen materiaaleista ja millaisia kattolappeita taloonsa haluaa, ja millaisia ratkaisuja rakennusluvat antavat tehdä. Varmaankin hän, rahaa ikänsä kerännyt ja nuukastikin elellyt, hinnoista perillä on. Mutta kyseli kuitenkin, kuin puheenaiheeksi, koska tietää minun rakennuksilla ikäni heiluneeksi.

Minä en osaa olla kateellinen. Se ei kertakaikkiaan sykähdytä sydäntäni minkäänlaiseen laukkaan. Mutta vihainen minä saatan olla niille pohatoille, jotka polkevat ihmisoikeuksia rikkauksia hankkiessaan. Mutta ymmärrän myös sen, kuinka mittaamattomia globaalin ahneuden kentät ovatkaan. Niiden edessä ei edes verta päähän nostava vihakaan auta kun ei auta YK eikä UNHCR. Ei Amnesty eikä Nobelin rauhanpalkinnot.

Ylhäällä oleva kuva on parin vuoden takaa eräistä itsenäisyyspäivän juhlista. Ajattelen tuota kaveria, josta tuon, jopa joitakin persoonia ehkä provosoivankin kuvan otin. En ole sitä uskaltanut julkaista missään, sillä se satuttaa niiden sydämiä, joilla ei ole kykyä ajatella heille aseteltuja rajoja levemmälti. Ja se voisi siten satuttaa myös tätä ystävääni joka suomenlipun kähärään tukkaansa halusi itsenäisyyspäivänämme kiinnittää.

Mutta kohtahan tämä maa on myös hänen kotimaansa. Hän saa kansalaisuuden ehkä jo ensi vuonna. Mutta sittenkö hänellä vasta olisi oikeus sonnustautua sinivalkoisiin väreihin?

Itsenäisyyspäivänä kuuluisi kai ajatella isänmaallisia ajatuksia, katsoa 55. kerran Väinö Linnan romaanin Tuntematon sotilas-elokuvallinen sovitus ja seurata illalla kuinka reilut 2000 tärkeää ihmistä kättelee presidentin ja hänen puolisonsa Linnan boolijuhlien eteisessä. Olisi ehkä suositeltavaa myös kuunnella sinivalkoisia Sibeliussovituksia sinivalkoista luomuruokaa hellalla hämmentäessään sinivalkoisen kynttilän lepatellessa ikkunalaudalla ja lumilyhdyissä portinpielessä.

Itsenäisyyspäivä ei tietenkään ole pilkan asia. Se on kuitenkin päivä vuodesta, jolloin tulee myös kykyjensä mukaan kyseenalaistaa asioita, joita pidetään itsestäänselvyytenä. Kuten vaikkapa jokavuotiset armeijaosastojen marssit, tykit ja hornetit joita lumituiskuun töllisteltäviksi komennetaan. Kysyä voisi, että mitä tällainen turhuuksien liikekannallepano maksaa koska kerran lapsiperheiden kustannuksia, terveydenhoitomenoja ja muutaman kymmenen romanikerjäläisenkin yhteiskunnalle tuottamia laskuja osataan laskea, niitä posket kiukkua puhallellen hirvitellä. Miksi hintaa ei oikeasti kukaan suostu ajattelemaan vaikka parinsadan torkkupeiton kustannuksistakin lööppejä revitään? Eikä sitäkään kukaan ääneen pohdi, mihin muuhun ja tärkeämpään nekin miljoonat voisi vaikka lahjoittaa.

Sohaista voisi hiilihangolla tuota elokuvan katsomistraditiotakin oikein kunnolla. Jos osaisi.

Tämä, että ajattelen Tuntematon-elokuvan olevan toistosta tykkäävien jästipäiden karaoke, ei ole kuin vittuiluksi otettavaa vastarannan kiisken niuhotusta. Ja vaikka sanon, että mielestäni sitä katsomalla ei entisten, parhaillaan käynnissä olevien eikä tulevienkaan sotien syntysyitä ymmärretä, eikä voida estää, ei ole kovin perusteltu mielipide. Ja vaikka huokaisisin lannistettuna, ettei tuon elokuvan katsomisella tajuntaa laajenneta, eikä ymmärrystä lisätä yhtään mihinkään suuntaan, niin siitäkään huokaisusta ei ole kuin itselleni kyseenalaista huvia nurkkakuntaisten patrioottien heilutellessa joukkohengessä siniristilippuja toimintaansa sen kummemin kyseenalaistamatta.

11 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Kiersin merenlahden ja keskustelin muutaman pullasorsan kanssa. Ei, en minä niille syötä edes ruisleipää, saisivat minun mielestäni painua etelään tuosta meidän porraspielestä kerjäämästä.

Eivät ota kuuleviin korviinsa.

Jos osaisin puhua sorsaa, niin vakuuttaisin ne, että ei kannata syödä tätä pullaa, siitä tulee sairaaksi, ihmiset ovat lisänneet siihen niin paljon lisäaineita ja sitä paitsi siinä ei ole enää hivenaineitakaan juuri mitään, joten tulette elämään lyhyen elämän.

Yritin saada sorsista kuvaa, mutta eivät ne aivan kesyjä ole. Jos olisivat olleet kanadanhanhia, olisivat todennäköisesti pihistäneet kamerani ja nielaisseet sen.

Ilmaisesti niitä käydään ruokkimassa aika usein. Kaupunki ei ole pannut tuohon putusillan kohtaan ruokkimiskieltokylttiä, niin kuin ovat panneet energiatalon kulmalle. Siinä on vähän isompi silta ja se on auki aina. Jotain lauhdevesiä sieltä tulee, vaikkei täällä (ainakaan vielä) ydinvoimalaa olekaan.

Keiju kirjoitti...

Toistosta tykkäävien jästipäiden karaokesta tuli mieleen Antti Eskolan kuvaus siitä, kuinka Väinö Linna tapasi istua Tampereella Pyynikin kesäteatterissa katsomassa tuolloin jokakesäistä Tuntematon sotilas -näytelmää ja nauraa hekotella itse kirjoittamilleen repliikeille. Kuulemma huomattava osa muustakin yleisöstä kävi siellä aina vain uudelleen...

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, minäkin laitoin Mr G:n rattaisiin ja käveltiin kaupungin toiselle laidalle hakemaan eräästä pikkukaupasta maitoa. Lunta satelee hiljaksiin, mutta ei niin kuin etelämmässä uutiskuvista päätellen; Helsingin liikenne on aamulla jälleen kaaoksessa.

Tässä jokunen viikko sitten, kun joki ei ollut vielä jäässä, laskin illanhämärässä pullasorsia voimalaitoksen partaalla olevaksi peräti kuutisensataa. Valtava lihavuori jos syömisinä niitä ajattelisi. Ja varmaan ensimmäisinä häviävätkin nälkäisten suihin jos jokin vakava elintarvikepula tulisi ja yllättäisi. Nekin hesalaisia riivaavat valkoposkihanhet joita nurmikoilla lojuskelevat joutilaat kesäisin kiroilevat puistoissaan.

Mitähän ympäristömyrkkyjä niistä ihmisiin siirtyisi?

II-maailmansodan piiritetyssä Leningradissa kaikki pienelävät joutuivat paistinpannulle hiiristä kulkukoiriin ennen kuin nälkäiset kurjat siirtyivät paloittelemaan kaikkialla lojuvia ruumiita. Ja niin varmaan on käynyt vastaavissa isommissa ja pienemmissä tragedioissa ihmiskunnan olemassaolon aikana.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, tuota en ollut kuullutkaan vaikka aika maanistahan Väinö Linnalla niiden kirjojensa kirjoittamiseen paneutuminen on alusta saakka ollut. Enkä ihmettele yhtään jos niin on kun pienemmänkin luovan työn tekijän nuppi tutisee kuolemattomia suunnitellessaan.

En minä sillä tavalla joitain toistuvia manöövereitä halua osoitella sillä onhan se kovin inhimillistä ja jotenkin tuonee myös turvallisuuden tunnetta. Esimerkiksi joka-aamuinen kaurapuuro lapsille vaikka se ei aina maistuisikaan.

Mutta ehkä silloin, kun siitä muodostuu kansallinen traditio, ja jos se hämärtää todellisuutta myös päättäjillä, siitä voi olla jonkinasteista haittaa.

Myös siinä tapauksessa tällainen fakkiutuminen voisi olla haitaksi, jopa vaaraksi, jos se vaikuttaa esimerkiksi laajojen joukkojen äänestyskäyttäytymiseen, lisää yltiöisänmaallisuutta eikä pysy suorassa suhteessa vallitsevaan todellisuuteen ja ajan mukanaan tuoviin väistämättömiin muutoksiin.

Tässä "Tuntematon-tapauksessa" pitäisi vielä uusiakin katsojia muistuttaa, että on olemassa myös kirja nimeltä Tuntematon sotilas jossa asioihin käydään perusteellisemmin käsiksi. Elokuvaanhan on poimittu vain kuvauksellisimmat, ja ehkä vitsikkäimmät kohtaukset eikä se anna koko kuvaa siitä, mihin kirjailija on tähdännyt.

Mielestäni tässä nimenomaisessa tapauksessa elokuva on haaleaa teetä siihen kokemukseen nähden, jonka lukemalla sain, koska minulle ensin oli kirja, sitten vasta elokuva paljon paljon myöhemmin.

Eivät kaikki minunkaan ikäpolveni ihmiset ole tuota kirjaa lukeneet. Se on käynyt usein ilmi rakennustelineillä joilla itsenäisyyspäivän jälkeen on toisteltu Hietasen ja muonitusmiehen välistä suolamuikkukohtausta ja "kuulkka pojat vielä, minäkö ahvena" -repliikkejä. Aivan kuin siitä ei sitten muuta muistettaisikaan.

Tai sitten niin, että jollekin kaverille oli kunnia-asia muistaa elokuvan kaikki yksityiskohdatkin ulkoa.

Riku Riemu kirjoitti...

Tuntemattoman olen lukenut joskus ainakin kahteen kertaan, silti elokuvana se minunkin mieleeni tulee. Eikä siinä mitään, elokuva on hyvää viihdettä ja tursuaa pikkunokkeluuksia, joista pidän.

Mieleenpainuva on se loppukohtaus jossa kerrotaan, että ensimmäisenä maaliin tuli sosialististen neuvostotasavaltojen liitto, mutta heti perään pötkivät Kukkonen, Kokkonen, Kekkonen ja paras kakkonen!

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, kyllä itsekin olen sitä mieltä, että Tuntematon on hyvin näytelty ja sukkeluuksia sekä hirtehishuumoria viljalti sisältävä.

Itse vain en jaksa vuodesta toiseen sitä katsoa. Olen ehkä kaksi kertaa sen kokonaan seurannut.

Kirjan olen lukenut pari-kolme kertaa ja se ehkä riittää yhdelle iälle. Muitakin tulkintoja samasta sodasta on, mutta niitä luen vielä vähemmän.

Nyt ovat tulleet dokumentit mielenkiinnon kohteekseni. Luen parhaillaan mm. Heikki Ylikankaan "Romahtaako rintama?" tutkimusta kun nuo Taavetti Heikkisen ja Paavo Alkion päiväkirjat laittoivat pohtimaan sotaa "uudesta" kulmasta.

Vilkaisin muuten muutaman pätkän Tali-Ihantala elokuvaa nyt sunnuntaina ja tunsin myötähäpeää jo niiden pätkien perusteella Åke Lindmanin puolesta. Sehän taisi olla hänen viimeinen ohjaustyönsä ja kovin kököltä vaikutti.

Ripsa kirjoitti...

Keiju kun on Tampereelta, niin tietää kuinka pitkälle Tampereen kulttuuriväki omi tuon suurenmoisen pyörivän näyttämön Tuntemattoman! Se on kyllä todella niin. Sillä Pyynikin kesäteatteri elätti hitonmoisen joukon näyttelijöitä ja muita teatterityöväkeä vuosikausia.

Minä itse sain äidiltä vapaalipun (äiti oli arvostelija niin kuin minäkin sitten vanhempana) kun olin suorittamassa ehtoja geometriasta ja saksasta kesällä 1960. Taisi olla elokuun alkupuolta.

Linnaa en kyllä katsomossa nähnyt, Antti Eskolasta ei ollut kukaan Tampereella vielä kuullutkaan.

Siinä vähän ennen puoliaikaa taisi olla kun rupesi järveltä nousemaan jumalattoman musta pilvi. Näyttämölle saatiin juuri ajetuksi tankki kun rupesi jytisemään katsomossakin. Sinne kaatui kaksi tuhtia mäntyä ihan suorilta jaloilta. Sitten rupesi satamaan todella rankasti.

Minä katselin surkean näköistä mutavelliksi muuttunutta näyttämöä, huojuvia puita ja päätin suoriutua äkkiä tieheni. En ollut yksin.

Sen jälkeen olen nähnyt Tuntemattoman vain jenkkimiehen kanssa ja kerran, en enempää. Mies oli kyllä aika sanaton. Sitä ei kyllä voikaan verrata kovin hyvin mihinkään Hollywood-leffaan. Ehkä joku Ilmestyskirja. Nyt. on samalla tavalla totaalisen sodan kuvaus.

Vietnamin sota on kuitenkin oma sotani, enkä ole ikinä kyennyt katsomaan yhtään niitä leffoja kokonaan, se tulee liian lähelle. Muistan sen pelon, muista Viet veteraaneja, muistan koko sen sodanvastaisen taistelun.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, On sulla ollut näytelmäilta!

Minä kävin jotain muuta näytelmää katsomassa siinä pyörivässä kun asuin Treella, mutta en enää muista yhtään, mikä se oli (olisiko ollut Kätkäläinen). Olin vissiin niin humalassa ja oltiin jonkin hilpeän porukan voimin siellä...

Juuri äsken loppui telkkarissa (Tv 1) My Lain aaveet-dokumentti. On se sekin siviilien teurastus pitänyt tapahtua, että selkeä käännekohta (Vietnamin sodan vastustuksessa) sai pontta kun tämä tapahtuma vuosi julkisuuteen. Eikä ole Wikileaksia tarvittu.

Tässä voisi kyllä hyvin olla sen puolella, että kaikenlainen salassapito, kun ihmisiä aletaan murhata valtioiden toimesta, kriminalisoitasiin.

Vaikka ne kuinka väittäisivät sotatoimia välttämättömyyksiksi ja oikeutetuiksi.

Kohtuuttomat ovat ruumisläjät, siviilien loputtomat ikäväntuskat ja vammautumiset joita Irakin sota 11/9 johdosta (kostosta) polkaistiin käyntiin. Niiden amerikkalaisten ökytpilvenpiirtäjien sortumissa kuoli 5-6 tuhatta ihmistä, mutta paljonko kaiken maailman ihmisiä on tähän mennessä jauhettu murskaksi Irakissa?

Liki miljoona!

Olisiko Saddami sitten tänä aikana pannut samanlaisen joukkotuhonnan aikaan vai olisiko hänet voinut nujertaa muuten kuin väkivalloin?

Isoja kysymyksiä joita esittävät koko ajan kriittiset viisaat maailmalla eikä kai niille vastausta löytyne.

Keiju kirjoitti...

En ole alun perin Tampereelta, eli tämä on vain ns. kuulopuhetta (käytännössä luettua – kaikki täkäläiset itseäni vanhemmat tuttavatkin tuntuvat olevan muualta muuttaneita).

Omalle ikäluokalleni Tuntematon oli hyvin leimallisesti "vanhemman sukupolven" kulttuuria. (Puhun nyt kirjasta; elokuvan uudempi versio oli nimenomaan meidän aikamme juttu.) Syntyi aika tiukka jako siltä kohdalta, minkä suhteen omisti tuohon vanhempaan sukupolveen. Olin kapinallinen ja jätin uhmakkaasti Tuntemattoman lukematta ja jopa katsomatta. Monet kerrat olen saanut vikistä jotain vastaan, kun toisen kannan ottaneet ovat syyllistäneet minua moisesta laiminlyönnistä.

No, ei silti, itseäni ei ole valistavakaan sota"viihde" koskaan kiinnostanut.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, onko "valistavaa sotaviihdettä" olemassa?

Kaikki ne kuitenkin valjastetaan sotaa varten tarvittaessa.

Sodan kokenut sukupolvi ja heidän lähijälkeläisensä ehkä kokevat Tuntemattomankin sellaisena, mutta jo, kun mennään yksi lusto eteen päin, alkaa toisenlaiset käsitykset nousta pintaan.

Sinulla varmaan on terveemmästä päästä ajatukset näiden suhteen.

Oikeastaan nuoremman polven ei pitäisikään lukea näitä kirjoja tai katsella elokuvana kunojatukset askartelevat vielä muussa. Käy niin kuin Seitsemän veljeksen luvun itselle, että vasta iän karttuessa niiden mahdollisille sanomille tilaakin löytyy.

Keiju kirjoitti...

Niin, no juu. Tarkennan: "Sotaviihde, jonka yksi tarkoitus ainakin näennäisesti on ollut jonakin aikakautena valistava."