lauantai 11. joulukuuta 2010

Lauri Kontro, Päätoimittaja

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/savo/lauri-kontro-suomen-suurpedot-eiv%C3%A4t-uhanalaisia/626662

 Kuvassa  Hesarissa 2.12.2010 julkaistu juttu uhanalaisista lajeista joihinka susikin kuuluu.

Lauri Kontrolle ovat maaseudun tulevaisuudentekijät soitelleet. Ja Maaseudun Tulevaisuuden tilaajat. Sekä että metsästäjät, jotka laskevat samat jäljet viiteen eri kertaan ja huitaisevat vielä omansakin tilastojen päällimäisiksi. He ovat puhuneet Lauri Kontron ympäri.

Lauri Kontro Maaseudun Tulevaisuus-lehden päätoimittajana sekä toisaalla metsästäjäjärjestön puuhamiehenä ja puolesta puhujana on selkeästi kättennuolijoidensa talutuksessa.

Ikävän asiasta tekee se, että kun on pikkuisen titteliä ja tällainen henkilö römähtelee tuollaisa kannanottoja kuin Lauri Kontro Pieksämäelle erätulille kokoontuneelle hymistelijäjoukolleen, panee useamman otsikonlukijan pitämään tätäkin "suurpedot eivät ole uhanalaisia"-lausuntoa suurenakin totuutena.

Kun miestä nimeltä Lauri Kontro tarkastelee matkan päästä, saa hänestä kuvan, että hän manttelinsa mukaan hyväksyy itsekin yksityishenkilönä ja täysin kritiikittä kaikenlaisen luonnonriiston, risupaketit ja "Suomi yhdeksi kaivosmontuksi" pekkaroinnitkin. Häntä ja hänenlaisiaan eivät tieteelliset tutkimukset, valtavat määrät kirjoituksia ja puheita siitä, mihin alati kasvava luonnonriisto maapalloa vääjäämättä johtaa, hytkäytä valitsemaltaan kuukausipalkkalaisen tieltä ajattelemaan omilla aivoillaan.

Lukekaa Maaseudun Tulevaisuutta niin siellä näkyy Lauri Kontron "maaseudun tulevaisuus". Siis rivien väleissä. Se ei hääppöinen tule olemaan ainakaan luonnon itsensä suunnasta katsottuna.

Tuo autolla ajelija, joka Savon Sanomien juttuun on kommenttihännän hökäissyt ja jossa kertoo nähneensä susilauman tiellä kauhistellen niiden jälkiä, on taas niitä maaseudun "omia poikia" joilla on pontimena vain omat, alkukantaiset pelkonsa ja millään sivistyksellä puuduttamaton primitiivinen tunto munaskuissa, joka sanoo petojen tulevan samalle reviirille jakamaan samoja apajia. 

Tällaiset räsäset edustavat sitä perinteisintä "peto-osaamista" jolla ei ole tekemistä laajamittaisen luonnontilan ymmärtämisen kanssa saatika että pää ylettyisi tajuamaan koko maapalloa. Tällaisilta populistit, kuten tässäkin petoasiassa Lauri Kontro on, äänensä saavat lyhyenkantaman uraohjukset ja neljän vuoden poliitikot.

9 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Metsästys on hieno harrastus, saa tuntea sen ihanan tunteen: kun tästä painan niin kuolema tulee, olen elämän ja kuoleman valtias!

Kirjoitusten mukaan Niklas Herlinin ristiäisissä syötiin Kekkosen ja Hrutsevin kaatamaa riistaa, taisi olla villisikaa. Myöhemmät lähteet kertovat, että kyseiset herrat tarvitsivat tuekseen tarkka-ampujat, jotka varmistivat metsästyksen onnistumisen riemun. Kun tarkka-ampujia ei ollut saatavilla, Urkki piti sen verran meteliä, ettei joutunut ampumaan, sohlo kun oli.

Riistakantojen säätelyistä minulla on sellainen käsitys, että ihmisille vaarallisimpien hirvien kantaa pidetään liian korkealla, jotta mahdollisimman moni maanomistaja pääsisi metsästäjää leikkimään. Ilman omistuksia hirviporukoihin pääseminen lienee melko vaikeaa tai mahdotonta.

Siinä mielessä pidän suurpetojen syömiä poroja hyvänä asiana, että kyseinen eläin on kuitenkin ihmiselle aivan liian huonolaatuista ja kuivakkaa lihaa syömiseen. Englantilaiset elintasoturistitkin lienevät kauhistelleet, kun Petteri Punakuono tuodaan eteen lautasella.

Kirjoituksesi blogissasi ja lehden artikkelin kommenteissa on osuva!

Keiju kirjoitti...

Vinoutuneesta suhteesta suurpetojen lukumäärään tulee mieleen Sika-Liisa Anttilan syksyinen lausunto valtakunnallisen suurpeto-puhelinpalvelun tarpeellisuudesta, koska Lieksassa oli "paikallisen kansanedustajan mukaan" nähty riistapellolla 20 karhua. Kun toimittajat utelivat kansanedustajilta, kukaan ei tunnustanut kertoneensa moista juttua. Lopulta yksi sanoi kuulleensa tarinan, että Liperissä oli nähty kuusi karhua, eikä se sitä paitsi mikään riistapelto ollut vaan ihan tavallinen peltoaukea. Kai ne poliitikot laajemminkin tällaiselta pohjalta tekevät päätöksiä...?

Kiinnostaa myös, miten metsästäjien edustajat aina voivat kivenkovaan väittää susia olevan Suomessa 300, jos tutkimukset ilmoittavat että 200. Eivätkö metsästäjät usko tutkimuksiin ja levittävätkö he käsitystä, että tutkimuksia vääristellään? Onko tutkimuksista tulossa suomalaisessa yhteiskunnassa kokonaan puna-vihreästi värittynyt osa-alue?

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, minä itse olin innokas metsästäjä lapsena ja vielä nuorukaisiässäni, mutta sitten tuli jostakin tienpää vastaan silekin. Päätös metsästyksen vähentämisestä, jopa lopettamisesta, ei ole tapahtunut nopeasti, yhtenä syksynä eikä useampanakaan vaan on kypsynyt hitaasti kuin tupakasta vieroitus joillekin. Aseita mulla jokunen tuolla jossain lojuu edelleen. En vielä tiedä, pitäisikö ne hävittää kokonaan.

Penskana metsästys oli niin luonnollista, ettei osannut ollenkaan sen oikeellisuutta kyseenalaistaa. Ja parhaat muistot esim. isästä ovat metsästys- ja kalastusreissuilta.

Eikä metsästys olisikaan paha harrastus kun se tapahtuisi niin kuin se luonnossa tapahtuu. Eli olisi edes jonkinlaisessa tasaveroisessa suhteessa luontoon nähden. Jousimetsästys on varmaan lähellä sitä.

Tutkainta vastaanhan näissä asioissa potkii. Ja saa itse turpiinsa.

Hirvikannat ovat siksikin epäsuhtaisen suuret, koska niille on ruokaa näissä nykyrisukoissa enemmän kuin koskaan ikämetsiköiden aikaan. Petoeläinten suhteen taas pelot voittavat järjenäänet. Hyvin yleinen mielipide maaseudun, ja miksei myös pikkukaupunkien väestön joukoissa on, että kaikki pedot voisi vaikka sukupuuttoon hävittää. Jos nyt jokunwen hukkanen Ranualla, siellä aitauksessa jolkottelisi....

Porotalous on ehkä enää vain suurimittaista harrastusta. Sen kyllä ymmärrän, että lapsesta saakka poronlihaan tottuneet tykkäävät sen mausta eivätkä siitä nautinnosta halua luopuakaan. Ja onhan se terveellistä ruokaa jos ei oteta huomioon sitä, kuinka paljon Lapin poroissa on jäkälästä siirtynyttä radioaktiivisuutta ydinvoima-ym. päästöistä johtuen. Syöpää ainakin poronhoitoalueilla esiintyy aika runsaasti vaikka siitä tuskin tilastoja halutaan rustata. Kuolan sulatot on ongelmallisin päästölähde ollut jo kauan aikaa Pohjoisen taivaalla. Joskus katsoin dokumentin niistä kuumaisemista naapurin puolelta ja aika hirveää touhua se näytti olevan.

Joo, mutta tässä vietetään yhden poikasen 9-vuotis synttäreitä ja vieraita alkoi jo valua lävestä sisälle...

Riku Riemu kirjoitti...

Valto,

en minä metsästystä halua tuomita, siinäkin vain näyttää olevan kaikenlaisia puolia, myös erilaisia lieveilmiöitä tai omituisuuksia.

Martti Kitunen sai välillä karhuilta takaisinkin, nykyisin ainoa riski taitaa olla liiallisen konjakin aiheuttama kaatuminen tai harhalaukaus omaan tai kaverin polveen.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, huhut ovat huhuja. Niitä metsästäjät ja kalastajat ovat ikiaikaisesti olleet levittämässä kukin omien tarkoitusperiensä mukaisesti. Ennen oli kyse vielä nälästä ja sen pitämisestä loitolla, nykyisin vain siitä jäänteenä oleva kateus. Sekä ihan silkka pöljyys.

Erikseen ovat tutkijat, jotka vuosikausia -kymmeniä- tekevät pitkäjänteisesti työtään petoeläinten, mutta myös kaikenkattavan luonnon parissa tutkimusmenetelmiä koko ajan kohentaen kokemusten antamin neuvoin. Ja kun nämä alkavat saada uhkaavan näköistä materiaalia tuekseen esitellessään tuloksia, alkaa sabotointi. Tämähän on tuttua kaikilla rintamilla missä vastavoimat ovat yhtä voimakkaat kuin luonnon parissa ovat.

Seksuaalisuus. Politiikka. Raha. Valta. Ihmisen mieli. Alkoholismi. Pedot. Ilmastonmuutos...

Riku Riemu kirjoitti...

Tämä voi olla hieman asiatonta, mutta en voinut mieltäni malttaa, kuten lakitermi kuuluu.

Eräs metsästystarina.

Valto Ensio kirjoitti...

Heh heh Riku. Olipa se tähän ihan sopiva juttu.

Isä ja minä saimme hauleja kroppaamme myös kerran sorsametsällä. Yksi Karmitsan poika pamautti samaa sorsaa kuin isäkin, mutta hieman eri suunnasta ja haulit ropisivat kaislikon lävitse veneeseemme. Minulla napsahti poskeen, teki mustelman ja isällä meni nahkan alle solisluun kohdalla.

Ei siitä poliisijuttua tehty. Isä tuumasi, että karkeimmilla kuulilla se naapurin poika Rukajärvellä selkää suolasi. Sovittiin, että me paistetaan sorsa ja Karmitsan poika katsoo seuraavan kerran, onko se vene vai lintu jota ampuu.

Riku Riemu kirjoitti...

On minulla vielä yksi omakin juttu sorsanmetsästyksestä, kun kerran nuorena ja lapsellisena erehdyin veneellä virvelikalaan paikalliselle Ridasjärvelle, jossa sorsanmetsästys alkoi samaan aikaan, klo 12:00.

Pakenin henkeni hädässä luulin, että sota syttyi, kun heti puolen päivän jälkeen alkoi taukoamaton ammunta ja jylinä.

Seuraavasta paikallislehdetä luin: "sorsastus alkoi, saalis jäi vaatimattomaksi!"

Mitähän ne ampui(?)

Valto Ensio kirjoitti...

Minulla oli kyllä joskus mukavaakin isän kanssa Luikkolahdella. Nukuttiin heinäladossa tuoksuvien heinien seassa ja kun aamu alkoi sarastaa, isä kiipesi laittamaan nuotioon tulet, keitti keikkapuukahvit, poltteli piippua ja kutsui minutkin siihen kylmissäni tärisemään. Ehkä joku sorsakin lensi kaislikkoon, mutta en muista, että olsii ammuttu laukaustakaan. Kunhan oltiin vain ja isä jutteli juttujaan. Ne olivat minun satutuntejani ja niistä olen aina ollut isälle kiitollinen.