perjantai 25. marraskuuta 2011

Sepeteus redillä: kuolema vierailee aluksella


Ti 27.8.2002 klo 07.00

Eilinen rantautuminen tyssääntyi. Ollaan edelleen redillä. Istun hytissäni kirjoittamassa. Yöllä on tapahtunut jotain sellaista joka varmasti viivästyttää rantaanpääsyä lisää.

Puoli neljältä hytin ovea jyskytettiin. Luulin Raumanjennyksi, enkä reagoinut, mutta kohta oveen jysähti pari raskaampaa rystyslyöntiä ja tiukka ääni sanoi aufmachen polizei! Pomppasin avaamaan ja vihreäpusakkainen naispoliisi työntyi muitta mutkitta ovesta sisälle perässään miesparinsa. Mitään sanomatta ne katsastivat kajuuttani päällisin puolin sanoen lähtiessään aufenthal in der kabine josta ymmärsi, etten saa poistua luvatta mihinkään.

Kurkkasin käytävään jossa kapteeni huolestuneen näköisenä seurasi, kuinka herätys toistui Raumanjennyn hytin ovella. Poliisien ja kapteenin poistuttua Raumanjenny hipsi ovelleni ja sanoi, että aluksesta on löydetty jonkun matkustajan ruumis. Vetäisin farkut ja teepaidan päälleni ja sanoin, että mennään katsomaan.

Kun noustiin portaat välikannella, kulmantakaiselta kulkuritilältä kallistui äkkiä eteemme Larsleevi kuin keltaruskea kummitus ja kuiskasi, tuosta kaiteenaukon kulmasta näkee kaiken. Kun kumarruin Larsleevin osoittamaan kohtaan, Raumanjenny halusi myös katsoa ja niin me poski poskea vasten nähtiin samanaikaisesti kuinka siviilipukuinen mies käänsi valonheittimien loisteessa verilammikossa makaavaa ruumista alempana olevalla konttikannella. Se on Reinold, supatin Raumanjennyn pieneen korvaan. Mies, joka ruumista käänsi, nousi seisomaan puistellen päätään ja osoitti ruumiin solisluun ja kaulan yhtymäkohdassa törröttävää esinettä. Se on murha, rävähti Raumanjenny.

Klo 08.30 messissä

Saatiin lupa tulla aamiaiselle, mutta ulkona liikkuminen on toistaiseksi kielletty. Isot alat lastikansia ja kulkuväyliä on suljettu polizei-nauhoilla. Kapteeni kävi äsken ilmoittamassa, että rantautuminen viivästyy ainakin huomiseen kunnes konsulaatista on saapunut joku viranomainen paikalle koska kysymyksessä on Suomen kansalainen. Kuolintavasta tai mahdollisesta rikoksesta kapteeni ei sanonut sanaakaan vaikka valokuvaaja Jasper sitä tivasi täsmällisen kuuloisella saksallaan. Tyttöpariskunta istui kalpeana omassa pöydässään pidellen toisiaan kädestä, mutta Larsleevi puri sämpyläänsä hörpäten teetä päälle kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minulle ei aamupala oikein maistunut ja Raumanjennykin joi kahvinsa vaiti ollen. Lähtiessään se sipaisi minua kookoksentuoksuisella kädellään poskesta ja sanoi, että koputa sitten ovelle kun tulet.

Klo 16.00 yläkannella

Noin tunti sitten poliisit käärivät nauhansa rullalle ja kaikilla on lupa jälleen liikkua kuten ennenkin. Ruumiskin on hävinnyt ja parhaillaan pari miehistön jäsentä jynssää verijälkiä konttikannelta pois. Kapteeni oli jossakin määrin helpottunut kun ilmoitti meille, että Reinoldin kuolema oli tapaturma. Erään 20 jalan kontin kiinnityksessä käytetyt etumaiset surraustangot olivat pettäneet ja yhdestä sellaisesta singahtanut lukituksen osa oli osunut suoraan kannella tupakalla olleen Reynoldin kaulaan. Syytä kiinnityksen pettämiseen voidaan tutkia vasta tullimiesten paikalla ollessa koska sinetöity kontti on avattava jotta nähdään, onko sen sisällä ollut lasti siirtynyt ja siten aiheuttanut kontin ulkoisten kiinnitysten pettämisen.

Minäkin menetin sitten poikuuteni tämän tapaturman ansiosta. Aamiaiselta menin Raumanjennyn hyttiin ja se tuli heti kiinni minuun ja sanoi, että häntä pelottaa. Houkutteli sitten minut sänkyynsä ja minkäpäs minä sitten enää mahdoin kuin antaa mennä vaan. Eikä se nyt niin erikoista minusta ollut. Raumanjenny kyllä ulahteli työnnellessäni ja sanoi sitten jälkeen päin, että hänestä eniten kiihottavaa oli ajatus, että elämässään ensimmäisen kerran saa aivan korkkaamatonta miestä. Olisihan se varmaan sitten minunkin puolesta saanut olla hieman romanttisempaa, mutta kun ei niin ei. Teoria ja käytäntö tässä vain kohdallani yhtyivät, sanoin Raumanjennylle kun se kysyi, miltä tuntui. Että olen sen verran kirjoja lukenut ja pornoa kaseteilta nähnyt ja enimmäkseen vain ihmetellyt, kuinka ihmiset voivat toisiaan kaikkiin mahdollisiin ruumiinaukkoihin survoakaan. Korvaankin jossain filmissä ruiskivat vaikka kalu ei sisään mahtunutkaan. Ja kun sanoin katsoneeni pari synnytysvideota ja siitä ymmärtäneeni perusteellisesti koko touhun lopullisen tarkoituksen, niin olin aina arvellut, ettei minua mahda seksi koskaan erityisemmin viedä mukanaan. Älähän uhoa, sanoi Raumanjenny loukkaantuneena, kun nyt makuun pääsit, niin ensi yönä olet hyttini ovella mankumassa lisää.

Enkä ole, ajattelen nyt mielessäni. Olisi vieläkin saanut jäädä tuonnemmas koko "korkkaamiseni", saatana.

14 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Aiemmin kertoilin omasta, hyvin vaatimattomasta merikokemuksestani. Isoveljeni nuorena oli oikeasti merillä, sinne lähti maailmaa pakoon.

Yllättävä kuolema pienessä yhteisössä säväyttää aina, laittaa ihmiset miettimään syntyjä syviä. Veljenikin kertoi kuolemantapauksesta laivalla, ilmeisesti oli jollain alkoholismin seurausta. Hyvin oli mieleensä jäänyt vainajasta monta yksityiskohtaa.

Muutama vuosi sitten oli yksi elämäni rankaimpia kokemuksiani, kun jouduin olemaan mukana saman veljeni asunnon kuurauksessa; kaksi päivää pientä asuntoa siivosimme.

Muutaman päivän oli kuumassa asunnossa ehtinyt hautua, ruumiinnesteet tulleet jo kaikki läpi. Onneksi minun ei tarvinnut vuodevaatteita ja patjaa sänkyineen uloskantaa, en olisi siihen kyennytkään. Kloriitilla lopuksi lattiat ja seinät. Onnekseni itse vainajaa en joutunut näkemään, ei jäänyt mitään viimeistä mielikuvaa.
---
Tuo Sepeteus mahtaa olla onnellinen mies, kun pystyy seksiasioihin tuolla lailla suhtautumaan.
Toinen mahdollisuus lienee traumat jostain aikaisemmasta, jotka estävät.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, minäkin taisin kerran kirjoittaa lapsuudenkylältäni, aivan naapurista sieltä kuusikoiden toiselta puolen lähteneestä nuoresta miehestä, joka muutaman vuoden seilattuaan jäi sille tielleen. Hävisi siis keskellä Atlanttia ja muuta selitystä ei ole kuin että on suistunut laidan ylitse (itsemurha?). Olen toki joskus pohtinut muitakin vaihtoehtoja, tapaturmaa ja miehistö on sopinut keskenään, että eiku kalojen ruuaksi, ettei tule turhia tutkimuksia ja mutkia matkaan, tappelua jonka seurauksena on kuollut, viinan kanssa tolskaamista, rikollisiin puuhiin ryhtymistä jonka seurauksena -murha! -kosto!

Mielikuvitus ryhtyy puuhiin tällaisen mysteerin edessä.

Sepeteuksesta henkilönä olen pohtinut eri vaihtoehtoja ja olisiko jotenkin tunnevammainen jota itsekin mietiskelee...

Kovin pitkälle ei mielikuvitukseni häntä riitä viemään kun ei minulla ole varaa lähteä itse tuon tyypppiselle matkalle (Ryynäs Topin eukolla pisin kylämatka oli navettaan). Arvelin jo nyt, että lopetan tähän, mutta joitakin liuskoja olisi vielä typistettävinä. Katotaan nyt, onko tässä mitään mieltä.

Vähän masentaakin. Mietityttää kun tuossa ihan lähellä jäi nuori tyttö auton alle ja kuoli viime maanantai-aamuna tuntia aiemmin kun omat lapset siitä pyyhälsivät pyörillään kouluun. Yliajettu kerkesi vähän jo nuorimpaan poikaankin tutustua kun oli kerhossa harjoittelemassa. Äsken kävelin iltalenkillä paikan ohitse ja ilmeisesti oli äitinsä siinä ottamassa jo palaneita kynttilöitä pois ja sytyttelemässä uusia. Niitä on aika paljon, kymmeniä.

Riku Riemu kirjoitti...

Minusta kirjoituksesi kyllä vaatii jatkoa.

Tuollaiset lasten kuolemat, silloin kun niistä kuulee, saavat aina mieleeni Kari Rydmanin "Niin kaunis on maa", sekin sellaisesta kertoo.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, laitanpa siis osoitteen tuohon lauluun:

http://www.youtube.com/watch?v=SlCR6QsvkWQ

Anonyymi kirjoitti...

valto

tässä tarina heimosta, sepeteuksen sielunveljestä. minulla oli kunnia tuntea heimo. ja on vieläkin.

¤

naapurin rouva seisoo pihallaan puutarhasakset kädessä. pudistaa päätään.'elämässä liikkuminen on aina se kaikkein suurin turvallisuusriski', hän sanoo. 'siksi mekin ollaan melkein aina kotona.'

siinä naapurin aidan toisella puolella on heimon kotitontti. leikkaamaton pensasaita, toisenlainen maailma. siellä sinivuokot ja ruusunmarjaköynnökset ovat aina saaneet rehottaa missä tahtovat. sangot unohtua pihamaalle. ja levät levittää lonkeroitaan pyöreään koristealtaaseen.

sen sameaan vedenpintaan kuvastuu heimon kotitalo, sodan jälkeen rakennettu, beige kaksikerroksinen tyyppitalo. samanlainen kuin naapureilla, mutta paljon eläneempi.

heimo asui taloa heinäkuun 30. päivään asti. sitten hän lähti. 'lopullisesti', hän oli ilmoittanut ystävilleen ja sukulaisilleen. postikortteja tai puhelinsoittoja ei kannattaisi odotella, oli hän vielä lisännyt.

heimo valokuvassa: vajaa viisikymppinen, auringon valkaisemaa partaa, iloiset silmät, jykevä ruumiinrakenne. työtön merkonomi, joka ei nostanut työttömyyskorvausta. eleli äidin kanssa äidin eläkkeellä. täytti pakastimen kaloilla ja möi loput. pesi pyykit, pilkkoi puut ja lämmitti vedet.

mies, joka kiroili kuin hyeena, mutta saattoi puhua kasveistaan ja veneistään kuin enkeli. merelle hän lähti kaikkina vuorokaudenaikoina. milloin tahtoi. maissa häntä pidätteli vain vanheneva äiti.

vene seisoi pihassa heti sisääntulotien suulla, koko naapuruston nähtävänä. heimo hajotti, rakensi ja korjasi sitä kesät talvet. vasta syksyisin se laskettiin vesille. ei kulunut viikonloppua, ettei hän olisi ollut veneen kimpussa heti aamukahdeksalta.

'aina jotain projektia menossa. eivät pyykitkään saa kuivua rauhassa', naapurit tuskailivat aamukahvillaan.

rakkaussuhteitakin heimolla oli, mutta naisista hänellä ei ollut mitään hyvää sanottavaa. vene olikin heimolle rakas ja välttämätön kuin omat kalasaappaat. se piti kiinni elämässä, inspiroi ja kiihotti mielikuvitusta.

kun äiti sairastui vakavasti, maa katosi heimon jalkojen alta. alkajaisiksi hän muutti vähäisen omaisuutensa käteiseksi, aseita, huonekaluja ja kalastustarvikkeita. sitten hän hankki kasan merikortteja. kuljetti etusormeaan pitkin korttien liukasta pintaa.

'sanoi menevänsä shetlantiin. siellä asui joku tuttu', tietää naapuri.

'tuosta se lähti. noin vain. yhtenä päivänä se oli jo poissa.'

Valto-Ensio kirjoitti...

Meri, ollappa kertomuksesi Heimo. Tai oman tarinani Sepeteus.

mikis kirjoitti...

Vältän viimäseen asti tutustumista uusiin blogeihin. Valto Ension kommentit - missä niihin oon törmännyt - on olleet niin kiehtovia että... ajattelin käyrä tulla kylään.

Tämä on hieno blogi.

(Täytyy jatkaa tutustumista.) Ps. Kommentointiin en uskalla alkaa. En halua laskea tasoa.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis, kauheaa ajatella, että kun tutustut yritelmääni seilata täydellisenä maakrapuna rahtilaivalla, näet maailmankansalaisena tarinani kaikki puutteet ja virheet. Kirjoitan tätä aivan kuten Sepeteus sanoo ensimmäisen seksikokemuksensa tuntemuksista: lukemisteni perusteella. Minulta puuttuu vain se käytäntö kun matkustajalaivojen kokemuksia ei oikein voi edes hajuksi laittaa -paitsi nuo valokuvat ovat sellaisilla risteilyillä otettuja.

Mairittelematta tämän enempää, omanlaatuisia ovat sinunkin kommenttisi aina olleet kun niitä missä näkyy (kuin ajelehtivia jäävuoren palasia Titanicin törmäyksen jäljiltä; aina uppoaa).

Und ich danke Ihnen sehr! (vai mitenkä se saksaksi kiitos kauniisti sanotaan?)

mikis kirjoitti...

Merellä oleminen on tylsää (kuten riku ja meri toteavat). Siinä vain katselee vettä joka aaltoina tulee jostain ja menee, jonnekin. (Delfiinit ovat valopilkkuja, siis kivoja, ne tulee laivojen lähelle. Ainakin Atlannilla.)

Oikeastaan kaikki, mikä merimiehelle tapahtuu, tapahtuu satamissa. (Enkä nyt puhu ns. "tankkihöperöistä". Hehän, kun tullaan satamaan, lukkiutuvat hyttiinsä.) Merimies maissa on helppo "uhri" tai "saalis", ei se ole mikään ihme. Siinähän nuori maskuliini on päivä- tai viikkotolkulla katsellut merta - joka on siis aika tylsää. Samalla hänen pallinsa ovat alkaneet kihelmöimään... ja kun hän tulee maihin, hän on helppo "uhri" tai "saalis". (Tai tämän minä taisin jo sanoa?) Itse - äärimmäisen kohteliaana ja erittäin varovaisena ja melkein raittiina ihmisenä - pystyin kiertämään ko. "sudenkuopat". (Mitä nyt Boniksessa marineerot ampu rynnäreillä sarjatulta mua kohti, ja Santoksessa yks syfiliksensyömä korsto työnsi rikottua pulloa mun kurkkuuni ja ähki "ai kiljuu duu", ja Rio de Janeirossa hintit ei millään meinanneet päästää mua yhdestä porttikongista ulos, ja Caracasissa poliisipäällikkö löi mua jakkaralla päähän, (sen jälkeen oltiin kyllä "amiigoja"), Rotterdamissa noin 2,20 metriä pitkä neekeri potkaisi mua perseeseen niin että lensin noin 12,4 metriä... ja sattu. Sitä sattui kaikenlaista. Ei purjehtiminen aina ole sitä miltä se näyttää. Matkustajalle... hälle se on, tietysti. (Hän maksaa siitä. Eli illuusiosta.)

Ps. Merimiestarinasi on vakuuttavia! Voi, että jatkaisit.

mikis kirjoitti...

tajuan - että kun ihminen on hauska, kuten riku riemu, siinä takana on jotain valtavaa surua.

(Voin olla väärässäkin. En ole.)

Riku Riemu kirjoitti...

En minä, Mikis, usko että minulla enempää murheita on ollut kuin ihmisillä yleisesti. Joskus tietysti tuntuu, että maailma on kovin iso, oma pää siihen nähden hyvin pieni.

Kerran kyllä lapsena kävin ostamassa osuuskaupasta sellaisen paperikotelossa olleen nallipyssyn paukkunauhan.

Muistan raivoni, kun sen avasin ja olikin tyhjä! Marssin kuin John Wayne sisään ja karjaisin myyjälle tyhjää paperikoteloa näyttäen: "Pitäs saada vähän parempaa laatua!"

Valto-Ensio kirjoitti...

Mikis, niin myös Kyllikki Villan kirjoituksista tuo tylsyys käy hyvin selville vaikka hänellä olivat käännöstyöt rahtilaivoilla mukana. Ja päiväkirjansa, viimeisillä matkoillaan sanelukoneen muodossa joiden kaseteille puhui ajatuksensa ja tapahtumat suomeksi kun muuten piti yrittää vaihtaa kieltä lounaspöydässäkin kuin paitaa.

Mutta tylsyyden upea vastakohta onkin sitten satamiin rantautuminen, maihin jalkautuminen ja viime kädessä kotiinpaluu uuden matkustushalun alkaessa jo pikimmiten tuntua kintereissä.

Merimiehillä, siis niillä, jotka työkseen seilailevat, on laineiden alituinen keinutus, matkojen jatkuvuus vuodesta toiseen varmasti tylsistyttävää. Niin kuin missä tahansa ammatissa jota harjoitetaan alunpitäen määrittelemätön elämisenmitta. Merikarhulla juopotteluvälit ovat ehkä pitempiä kuin kirvesmiehellä perjantaipullonsa kanssa.

Valto-Ensio kirjoitti...

Mutta Riku, sulla ainakin on pääsi koosta riippumatta aikasten humaani käsitys ihmiselosta ironiaan ja ilkamointiin taipuvan kuoresi alla. Eli ei tuon kuoren sisus ole sellainen kuin sillä taannoisella eteläsavolaisella kalakukkomyyjällä.

mikis kirjoitti...

En ole oikea merimies mutta tiedän mistä on kyse. Meri on minulle enemmän kuin elementti. (Samoin kuin Norjan vuoret.) Kun tuli meriltä oli kummallista nukkua kerrostaloasunnossa, hitsi, se ei keinunut eikä jytissyt. Ei saanut unta. (Meri on tavallaan kehto, eli kohtu.)

Ps. Nuorempana haaveilin muukalaislegioonaan menemisestä. Saattaa olla mun (ja mahdollisesti myös Heidän) onni, että en mennyt.