sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Menneiden päiviemme värit: Lumetonmusta

Ma 30.9.1991 Unimäki

Sumua. Pikkupakkasta. Pilvistä. Mustaa pimeää.

Eilenaamulla ammuin kiväärillä tiellä mahallani maaten ison ukkometson männynlatvaan. Putosi toisella jytkyllä. Matkaa oli 150 m. Meillä oli täällä koko kesän myös kaksi sikaa äidin kanssa huolehdittavana ja nyt ovat molemmat äidin pakastimessa Siilinjärvellä. Lihaa niistä tuli kai puolisentoistasataa kiloa. Tytöt vain eivät niistä tehtyjä ruokia syö kun oli se niin ikävä tapaus kun teurastin ne. Eikä täällä säilytyspaikkoja ole kun suolalihatiinut ovat mennyttä aikaa.

Olen minä tässä välilläkin kirjoitellut, mutta en mitään isosti. Muutama merkintä siitä, että muutin tyttöjen kanssa tänne ei mihinkään ja että olen kulkenut Hirvensalmella saakka erästä teollisuushallin vakuutuspetosjuttua remontoimassa. Ei ole mun petokseni, mutta linnatuomiota odottelee se, jolle sitä tehdään.

On ollut melkoinen järjestely tyttöjen hoidon ja koulunkäynnin suhteen tämä Unimäen alkuaikamme, mutta pakko oli ottaa työ vastaan vaikka se olisi Kiinassa ollut. Matka on yli 300 km sivu Hirvensalmelle Suonejoen kautta josta olen Eskon kanssa jatkanut perille ja jonne ollaan yöpymään ajeltu. Yhden nelireikäisen piipunmuurauksenkin tein Suonenjoella muutamana iltana kaiken päälle saatana.

Iisalmi siis jäi kuten sitä ennen Tampere, itkemättä liiemmälti menetystä. Olenko nyt kotona? Kierros on kestänyt Siilinjärvineen ja Lapinreissuineen sun muine mutkineen parikymmentä vuotta.

Nyt ollaan totaalisesti alkupisteessä. Ei ole sähköä, ei vesijohtoa eikä sisävessaa. Kaasuvalo ja -hella vain teknisinä laitteina tohajavat kun niille tulitikusta tulta näyttää. Tuvan uuni on suuri ja kun sen jyräyttää kuumaksi, niin parvella ainakin tarkenee, mutta lattialla saattaa sankossa vesi jäätyä. Tämähän on vain puolihuolimattomasti, muualta käsin koottu erämaja. Täällähän oli alunperin aikomuksena käydä Tampereen tomuja huuhtelemassa kurkusta alas ja metällä.

Ulkona hirsisaunaankin vielä piippu muuraamatta ja lauteet tekemättä.

Nyt en enää kuitenkaan Hirvensalmelle mene. Jospa jotain löytyisi lähempää.

Pe 18.10.1991 Unimäki

Piippu on saunaan muurattu, lauteet tehty ja lattian betoni silitelty ja ritilöity. Ovet ja ikkunat kötöstelin itse ja omin käsin muurasin myös pukuhuoneen ja saunan väliseinän. Esko ja Hante ovat auttaneet kovasti minkä omilta töiltään ja välimatkoilta ovat ehättäneet. Ilman heitä ja äitiä minä en jaksaisi ehkä edes elää. Viime keväänä meinasin ampua kuulan kallooni niin kuin Oskarin Pentti ja Vartiaisen Pekka, mutta se tunne meni onneksi ohitse eikä edes ajatus ole nyt vaivannut mieltäni. Mutta raskas on rintakehässä puristus jatkuvasti.

Ensilöylyt on otettu ja sen puolesta ihan hyvä. Kaivoin lapiolla vesijohdolle ojan kaivolta saunalle ja Eskomestari asensi käsipumpun sinne ja vesi tulee nyt siihen saakka. Pitää vain pukuhuoneen Porinmattia pitää pakkasilla lämpimänä, ettei se jäädy. Saunankatolla on toistaiseksi pelkät pressut kun en katehuopia ole irti saanut. Ehkä kevääseen pitää odottaa.

Nyt on aikainen aamu. On hirveän hiljaista ja ulkona pilkkoisenpimeää. Kaasuvalo vain tohottaa ja Hakki lattiamatolla haukottelee. Hain tuon pystykorvanpennun Kaavin Kortteiselta. Siellä kävin katsomassa samalla reissulla sen kansakoulun, jonka Isä ja Oskari ovat 50 tai 60-luvulla urakoineet. Keltainen, vai punervako se oli väriltään. Matala ja kaksiosainen se koulu oli ja paljon ikkunoita. Taitaa olla vielä toiminnassakin jopa. Sisälle en yrkäillyt.

Kennel oli siinä koulun lähellä. Sen omistaja oli suurimahainen ja harmaanaamainen, epämiellyttävä ukonketku. Juuri vieroitusiässä olevia, erirotuisia koiranpentuja emoineen rinkui monessa häkissä. Piti olla uroskoiranpentu se, jota osoitin ja kai se olikin, mutta se ukko koppasi vissiin siitä vierestä. Oskarin Pekka huomasi täällä, että se on narttu. Kylläpä nauratti helevetisti. Mutta takaisin en vie, on tuo niin mukava rellukka ja tytöt jo ovat tottuneet siihen.

Koulutaksi ottaa tytöt kyytiin ja tuo Karipurolle, Iisalmen tienvarteen. Kävelymatkaa 1,5 km. Saattelen toisinaan heidät tienvarteen jos pelottaa. Kovilla vesisateilla vien autolla, niitä on nyt muutamana päivänä ollut. Susista ja karhuista en ole puhunut mitään etteivät ala pelkäämään. Niitä täällä kuitenkin on, ja ilveksiä. Metsissä aina on. Ihmiset vain kaupunkeihin ja kyliin ovat metsistä omia varjojaan aina paenneet. Ja sieltä ne nyt korpikuusikoiden suuntiin nyrkkejään heristelevät.

Su 20.10.1991 Unimäki

Hirvimiehiä passissa tuossa tiellä. Meinasin jo käydä sanomassa, että menisivät hieman kauemmas torrakoimaan, mutta olokoot. Lähin ukko on 50 metrin päässä ja mitä metsästyslaki siihen sanoisi? No, kunhan eivät taloon päin sohi. Ovat autioiden vuosien aikana tottuneet olemaan miten sattuu tälläkin kohtaa korpea. Nuotioitaankin pitävät noiden kahden tienhaaran suilla kun eivät metsiin viitsi mennä. Lihavia ukonkörmyjä nuista suurin osa on, ettei niistä kaikista risukoissa kulkijoiksi olekaan.

Polttopuita pitäisi tehdä lisää, että talvi pärjättäisiin. Tuulenkaatoja olen raahannut melkoisen pölkkyläjän pihaan ja läheiseltä hakkuuaukealta latvustenrojua voin kerätä niin paljon kuin kerkiän ennen lumen tuloa. Että eiköhän tässä.

Helinä Kajaanista on minulla vaki-naisena nyt. Iliman en pärjää ja sekin joskus vituttaa.

Satua en uskalla välillä edes mieleeni päästää, ettei masennus iske. Tytöille äidin poissolo on hirveää. Minä vaistoan sen sillä tavalla, että niskassani nousevat karvat pystyyn ja selkää kylmää, kyyneltäkin lykkää. Varsinkin, kun kuulen Soilan joskus itkevän nukkumaparvella unissaan. Tai ennen nukahtamistaan. Mutta minkä tälle taidan? Vain äiti, joka tällä samalla metsätontilla yhdeksän lapsen kanssa aikoinaan eli vielä kurjemmassa mökissä, sen voi käsittää, mutta ei tästä osaa puhua hänenkään kanssaan. Ehkä tilanteeni näkeminen nyt järkyttää hänenkin mieltä raskaasti kun se toisinaan Siilistä tänne ajelee vaikkei jaksaisikaan. Voi äidit, kuinka tärkeitä te lapsille olette olettepa olemassa tahi ette. Ei meistä isistä ole paikkanne täyttäjäksi kirjoittavatpa sosiologitutkijat ja psykologit mitä tahansa.

9 kommenttia:

a-kh kirjoitti...

Asuessani viisikymmenluvulla Valtimolla paloi koulmatkan varrella monessa talossa hasakki. Se antoi kirkkaan valon.

Valto-Ensio kirjoitti...

Kale

Hasakissa, kaasuvalossa, kynttilöissä, karbidilampuissa, lyhdyissä etc. on se paha puoli, että ne polttavat kovasti happea huoneilmasta ja jos korvausilmaa ei ole järjestetty, on vähintään huonovointisuus tuloksena.

Hatarissa huusholleissa se tosin ei ongelma ole.

Öljyjen haju on myös päänsärkytaipuiselle paha paikka.

Nämä nykyisetkin "puhdistetut" ja hajuttomiksi mainostetut lamppuöljyt levittävät lyhdyissä palaessaan kärskyä melkein samalla tavalla kuin petroli ennennvanhaan. Sitä kai eivät huomaa lujakalloiset, mutta meikäherkkänenämigreeniaivo kyllä.

Kaasuvalonkin palamistuote, mitä se sitten liekin, haisee aika pahalle. Tunnistan asuntovaunussa pitkään majailleiden vaatteiden hajusta että ovat niissä majailleet.

Lieköhän näitä hajuajuttuja toenperrään koskaan tutkittu?

Kaasulaitteiden asennusohjeissa ei vielä parikymmentävuotta sitten sanottu korvausilmasta muuta kuin jääkaapin osalta, mutta kai noissa nykyisin lienee edes pikkuisella präntillä sekin ilmoitettu.

a-kh kirjoitti...

Öljypohjaisia ovat nämä tuikutkin. Hajusta sen tunnistaa. Poika kertoi joskus joltain kurssilta tultuaan, että hänen vieressään istui vanhempi mies, joka haisi vanhalle omakotitalolle. Tuttu tuoksu, varsinkin sotien jälkeen rakennetuissa rintamamiestaloissa. Se pinttyy helposti vaatteisiinkin. Olen kuullut sanottavan sitä köyhänhajuksi.

a-kh kirjoitti...

Sumua on, pakkasta ei, pilvistä kyllä, ja mustaa ja pimeää, kun yö ehtii.

Valto-Ensio kirjoitti...

Täällä satoi puhtaan valkeaa lunta parikytä senttimeetriä. Ulos kun menee, silimät vuotaa eikä näje mittään, on niin kirkasta. Yöllähän ei kaupunkioloissa pimeydestä tiijä milloinkaan mittään.

Tämäkin talo, jonka olen kuorruttanut uusilla pinnoilla kaikkialta, vuonna 1953 syntyneelle. Ja sitähän se onkin. Voipi olla, että alkaa omatkin ominaishajumme jo siihen tarttua.

Lapsuudesta muistan ainakin miltä haisi (tuoksuu-sana tulee kielenkäyttöön vasta lemun jälkeen):
Armaalassa -savottalaisilta.
Villelässä-Veikolta.
Vukelolla-kanipaistilta.
Iekkilässä-sipulilta.
Akulassa-laholta.
Juhanilassa-navetalta ja savotalta.
Mummolassa-omenoilta.
Kotona-monelta.

Valto-Ensio kirjoitti...

Edellisestä jäi pois: tämäkin talo ... ... ... HAISEE vuonna 1953 syntyneeltä.

a-kh kirjoitti...

Savottalaisen haju on ellainen tukkimiehen kimara, joka koostuu monenlaisista metsien miehen elementeistä.

Veikon hajua en ala edes arvailla.

Kanipaistia en ole syönyt ja syömästäni rusakkopaistista ei jäänyt hajumuistoa.

Jos Leikkilässä haisi sipulilta, niin haisi Löökkiläsäkin.

Akulla on ollut paha homeongelma, jos on lahoa ongelmana pitänyt.

Kokkoniemessäkin haisi navetalle, vaikka työvaatteet jätettiin välihuoneeseen.

Mummot eivät elämääni ehtineet, mutta omenien tuoksua on ollut kyllälti. Omenavarkaisiin ei ole ollut tarvis.

Tätilässä tuoksui kahvi ja kakku.

Vanhojen omakotitalojen haju johtuu varmaan rakennusmateriaaleista ja naftaliinista.

Valto-Ensio kirjoitti...

Ei se ollut (ole) Leikkilä, Kalevi. Vaan Iekkilä, i:llä. Siellon asunu joskus Iekki (Erkki siis) jota on jo kauan vaenooksi sanottu.

Vanhoissa taloissa hajujenkimaraan kuuluu myös ruuankäryt ja niistä muodostuneiden kaasujen pinttymät ihmisen suolistoissa aikansa kierreltyään. Jos on koiria, kissoja tai muita pikkuisia kotieläimiä, niin niistäkin tulee asumuksiin omat hajunsa. Ihan silloin kauan sitten eli entivanhaan kun pitivät lampaita, sikoja, vasikoita ja jopa hevosiakin samojen kattojen alla lämmöntuottajina, niin voi vain arvailla, mitkä tuoksut ovatkaan ovenavaajaa vastaan leyhähtäneet. Eikä niihi n aikoihi joka toinenkaan viikko talvisin saunat höyrynneet ihmispesuja varten.

a-kh kirjoitti...

Jeps

Olet ihan oikeassa.

Mulla tulee nykyisin aika paljon väärinlukemista ja erityisesti -kirjoittamista, jos en tule suurentaneeksi sivuja, koska näköni on luvalla sanoen huono enkä ole oikein oikolukutyyppiäkään. Jos joutuisin vasemman silmän varaan, en pärjäisi kadun ihmisvilinässä. Siinä on kuitenkin sen verran näköä, että se heikentää oikean silmän konstraktia. Kirkas valo, auringonpaiste erityisesti, on vasemmalle silmälle myrkkyä. Sain tämän silmäni heikkouden takia rillit jo alakoululaisena, joten minua sanottiin rilliksi ja tuplaksi. En muista, että koulussa olisi ollut muita rillipäitä.

Haisevista kotieläimistä on kyllä pukki yliveto, jos ihmistä ei oteta lukuun. Sika on siisti, jos sille annetaan tarpeeksi tilaa, joka ei liejuunnu. Käydessäni aikoinaan Elannon tehosikalassa siellä oli niin henkeä salpaava ammoniakin katku, että mahtoivatko siat olla edes tolkuissaan. Muistan kakarasta, kun sikaa pidettiin niin pienessä kopissa, että sitä joulun alla kuivikkeen lisäämisen myötä aikuinenkin joutui katsomaan melkein silmästä silmään. Sitten se tapettiin ja syötiin. Lihatiinu oli käytössä. Läskisoossi oli tavallista ruokaa, eikä se ollut mitään rypsiporsasta.