torstai 23. lokakuuta 2014

25. Jälleen hallayö

La 21.6.2014 klo 22.37 Hautavaaran leirissä vielä

Olen ainakin nukkunut. Kertalinttuulla olin unten mailla 10 tuntia. Sitten pitkin päivää metsässä vaeltelun lomaan kävin rysätorkuilla. Kaipailen kovasti lukemista. Mukana on vain Jerzy Lecin aforismikirja ja Karjalaopas jotka nekin ovat liikapainona vain. Lukenut olen ne jo moneen kertaan eivätkä siitään kevene. Olen siis joutunut tyytymään omien ajatusteni tavaamiseen eikä se paljoa ole se.

Käärin jo leirini kasaan, vyötin kulkupelini, mutta jäin tähän miellyttävään metsään vielä mättäälle istuksimaan. Raskiiko tästä lähteäkään, ja kukaties taas tarkkailun alle?

Veskelys on seuraava isompi kylä. Lukemani perusteella siitä erkanee n. 12 km:n kurjakuntoinen sivutie kuuluisaan Hyrsylänmutkaan jonne aion seuraavan leirin pystyttää.

Alkuillasta kulki reipas vesikuuro, sen perässä rymisteli pohjoisenpuoleinen tuulenpuhakka tyrkkien taivaan pilvistä kirkkaaksi. Äkkiä ilmanala jäykkeni tyveneksi, petäjänlatvojen suhina vaimeni. Nyt hyytää halla, nousee suolta usva.
Sytytin pikatulet, keitin täräkät öötöset (kahvit) ja paistoin Suojärveltä ostamaani halvinta, mutta lihaisinta makkaranäljäkettä. Söin leipää, juustoa ja tomaattia. Rouskin sipulin kuin omenan niiden kera. Jälkiruuaksi sipaisin Valion jugurttia jota oli eräässä Sj:n magazinessa hyllytolkulla tarjolla; ei se sen kummemman makuista ole kuin venäläinenkään jugurtti, oikeastaan mauttomampaa, kalliimpaa luiraketta. Pieni Oltermannipaketti olisi maksanut 400 ru kun isompi kyönikkä venäläistä, yhtä hyvää juustoa maksoi vain vähän päälle 150 ru. En suostu ymmärtämään ihmisen ruuan kanssa lurjustelua ja sen kuljettelua maailmanääristä toisiin kun se ei sen kummemaksi maultaan tai koostumukseltaan muutu. Paskalle jatkettahan kahdella kädellä housujensa ryhtiä paranteleva nisäkäskin vain tarvitsee. Petäjäistäkin se on joutunut jälttämään eikä taitaisi pahitteeksi olla, jos joku päivä sellaiseen aamuun tämä ihrakylkinen otus heräisi, ettei lautaselleen yhtään ylimääräistä voisi maapallon kyljestä lohnia.

Laskeskelin iltapäivällä lukemisen puutteessa tähänastista rahantärvyytäni. 1000 ruplan seteleitä on kameralaukkuni pohjallisen alla 8 kpl ja lompakossa n. 800 ru (= n. 190 €). Kahden viikon vaellukseni aikana olen 3000 ruplaa pannut surutta menemään. Yhtä siimakelaa, paria peruketta, muutamia kortteja ja niiden lähetystä lukuunottamatta tuo julmettu summa on mennyt ruokaan. Kajaanilaisen marketin kassalla mukavaa Kirsiä kävisin jututtamassa 65 eurolla yhden kerran jos maitojen lisäksi ostaisin leipää, rasvoja, leikkelettä, tarjouskanaa, munia, juustoa, jugurttia, piimää, kahvia, hedelmiä, kauraryynejä, jäätelöä ja hammastahnaa. Ehkä pikkuisen patukan suklaata voisin suuni makiaksi vielä saada.

Mutta on se vain nyt terästäydyttävä ja lähdettävä tuonne kurjille kulkuväylille kylymään mualimaan!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

valto

ruokakulttuuri on irronnut juuriltaan. ostajien oikuttelu ulottuu rojun ja ryönän lisäksi peruselintarvikkeisiin. ihmisten mieltymykset saattavat muodin heilauttamana siirtyä perunasta yhtäkkiä vaikkapa pastaan tai riisiin. kuluttaja valitsee muotioikkujen mukaan jopa sen, mitä ruokaa hän vatsaansa haluaa.

maailma hukkuu logistiikkaan. harva ajattelee kaupassa, mitä se merkitsee ja vaatii, kun tuote tuodaan tänne asti.

minä pidän konstailemattomuudesta. yksinkertaisesta ruoasta löytää kultajyvän.

meri

Valto Ensio kirjoitti...

Kun joka hemmetin päivä sitä ruokaa täytyy viidelle laittaa, niin ei siinä kyllä mitään muuta keinoa ole kuin että se on yksikertaista ja edullisinta, mutta kaikki tarpeelliset ainesosat sisältävää. Aamupuuro, pottu ja ruisleipä ovat perusta, ja erilaiset ryynit, leipää, voita, kananmunia, kanan/kalkkunanlihaa ja kalaa. Hyvin vähän raavasta; sikaa tai nautaa. Ehkä vain makaronilaatikkoon. Vihanneksista porkkana ja tomaatti ovat suosituimpia. Välillä menee kurkkua ja salaatinlehtiä, punajuurta, omenia ja viinirypäleitä, jugurttia ja viiliä. Maitoa saatanasti. Kaalin saan itse kitusiini ahtaa.

Kunn en enää itse metsästä, mutta kaverilta sain kaksi teertä tällekin syksylle.

Nyljettyäni ne, erottelin linnuista täkkälihat erilleen, liotin niitä muutaman tunnin suolavedessä (mieto), kaadoin verisen liemen pois, siivutin lihat poikkisyyhyn, paistoin pannulla ensin ilman rasvaa ja kaadoin irtoavan vesiverivaahdon pois. Sitten voita ja öljyä sekaan, iso valkosipulin kynsi, yrttimausteita, pippuria ja paprikajauhetta. Vielä vähän ruskistelua, seuraavaksi vuokaan, ruokakermaa purkillinen ja uuniin hautumaan.

Siinä tämänsyksyinen, ruokaisa "kultajyväni" vaikka ei se muille kelvannutkaan.