perjantai 19. joulukuuta 2014

37. Äänisen aallot

Pe 27.6.2014 Petroskoi, Petrozavodsk, Петрозаво́дск

Istun rantabulevardin penkillä ja Äänisen aallot ovat nyt tuossa edessäni. Niistä ne sota-ajan kokeneet miehet humalapäissään virttä veisasivat vaikka olisivat olleet ihan jossakin muualla tappelemassa. Siksipä vähän isänkaipuu mielessä käväisee. Voisin kilauttaa Heimosedälle ja laulaa lurauttaa tervehdykseksi "yööö Iänisen uaaavaan...", hän sen vitsin ymmärtäisi, vaan enpä nyt soita.
Puhaltelee idästä voimakkaasti ja kylmästi vaikka aurinko lämmittää selustaa minkä repalehtelevilta pilviltä kykenee. Näen veneitä vesillä sekä isompia paatteja pitkän laiturin päässä kauempana. Rantakivillä taiteilee pari onkimiestä pitkine vapoineen ja varsisaappaineen. Lapsia, turisteja ja mummeleita leipäpalasia nakkelemassa puluparvien keskellä. Lokkeja, naakkoja, muutamia varpusiakin seassa lentelee.
Kohtasin täälläkin ihmisiä ihan kosketukseksi asti. Eräänkin ihanan mukavan naisen tuolla tuonnempana. Hänen myyntiartikkelinaan olivat jousimaiset rannekorut, kortit ja jotain muutakin pientä. Ostin useita kortteja ja värikkään rannelängen. Sain valita yhden ylimääräisen kuvakortin maksutta. Juteltiin jokusen tovin minkä nyt kykenimme. Englannin sanoja piti minunkin taas hampaiden takaa kaivella vaikka ylen huonoa se mulla on. Siihen tuli myös naispari jonka näin suutelevan erään Kalevala-aiheisen puuveistoksen luona aiemmin. Näille kolmelle naiselle sitten esittelin kartalla sormea kuljetellen mistä tulen ja minne olen menossa. Huokailuja, kättelyjä ja lopulta myös vatsanpohjaa mutjauttelevia halauksia sain. Sitä tuntee näissä tilanteissa itsensä lapsellisen sankarilliseksi. Käännyin jopa takaisin ja annoin viimeisen käyntikorttini korunmyyjälle. Sain vielä yhden halauksen ja suukon partaiselle poskelleni. Lisäksi nainen painoi kätensä rintaani vasten ja sanoi jotenkin näin: "I press you my heart". Isoa lovea ei olisi ruplaläjääni syntynyt, jos olisin ostanut vaikka kaikki hänen myyntiartikkelinsa. Kuvittelen, että hän olisi ollut onnellinen ainakin tämän päivän, olisi ehkä saanut lapsilleen ruokaa, tai jopa maksettua sähkölaskunsa tai kotinsa vuokran. Hän oli onnellinen jo siitä, että ostin minkä ostin. Minua harmittaa, että olipa missä tahansa, täytyy pennosiaan laskeskella, kitsastella suotta.
Kun olin valokuvaamassa selkäni takana olevaa puista rakennuskompleksia, paikalle reippaili kättelemään kapearenkaisella polkupyörällä sutjakkavartaloinen, kultahampainen Boris joka osasi suomenkieltä. Kun kysyin häneltä, mikä rakennus valokuvaukseni kohde on, hän pisti nyrkin kurkulleen ja sanoi "drunk". Sitten hän selitti, että se on toiminut vuosikymmeniä sitten alkoholistien sijoituspaikkana, eräänlaisena parantolana, mutta on seissyt jo kauan autiona. Kun siinä jälleen käytiin lävitse minun matkani ääret ja määrät, tuli mainituksi kotikaupunkini Kajaani. Boris pamautti, että hänen poikansa on KAKS:ssa kirurgina! On se maailma pieni, todettiin. Otettiin toisistamme valokuvia ja hän jatkoi hyväntuulisena reitilleen, minä jäin hämmästelemään tähän.

5 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Valokuvasi näissä reportaaseissa ovat olleet hienoja, ne kertovat paljon. Villen Venäjä-ohjelmista olen tykännyt, mutta nämä sinun ruohonjuuri dokumenttisi kertovat enemmän.

Olisiko se liioittelua sanoa Venäjän pikkukylien muistuttavan paljon 70-luvun Suomea.Silloinhan täälläkin kipattiin metsään tai vesitöihin kaikki ylijäämäroska. Minuun iski myös sellainen kerettiläinen ajatus, että taloissa ja ympäristössä, joita ei ole viimeisen päälle laitettu kuntoon, on oma viehätyksensä.

Valto-Ensio kirjoitti...

Riku, onpa hyvä, että kertovat jotain muillekin kuin ottajalle.

Tarvinnekko tuota kerettiläinen olla, sillä kotoisiahan ne vajaakuntoiset asumukset ovat omaakin lapsuuden tönömaailmaa vasten tarkasteltuna.

Mutta kun tietää myös kylmien ilmojen vaikutuksen asumisen laatuun, vesien satamisen tupaan, homeet sun muut lahojaiset, ainaiset mädän hajut, tulisijojen ja piisien sortumiset jne. niin se tekee asuinolojen katselemisestakin ankeahkon kokemuksen. Ja kun se alakuloisuus jokatapauksessa vaikuttaa myös asuin- ja luontoympäristöstä huolehtimisen halukkuuteen.

Roskaaminen ei ole muuallakaan maailmassa lainkaan ohitse. Meilläki julkisivut pidetään lainvoimin siisteinä, mutta kun kuljeskelee Suomenkin metsäteiden päitä katselemassa, niin kyllä sieltä vain tahtoo kaikenlaista roinaa autojen akuista öljypönttöihin ja jääkaappeihin löytyä edelleen. Maanteiden varrethan ovat ihan isommaltikin kiertelemättä näkeville sanoinkuvaamattomassa roisissa kunnossa -varsinkin talven jäljiltä.

Toisinaan tulee myös pohtineeksi, että ympäristöongelmat tulevat vielä lisääntymäänkin, kunhan jätteidenkeruumafiat pääsevät hinnoittelussaan vauhtiin. Kohta ne laskuttavat erikseen siirtohinnatkin kuten sähköyhtiöt verotusta kiertääkseen.

Kerronpa vaatimattoman esimerkin: Unimäkeenkin (mökilleni siis) lainkirjain alkoi vaatia järjestettyä jätteidenkeruuta n. 10 v. sitten. Kompuksessa "lähi"alueiden kanssa yhteinen keruupiste maksoi ansimmäiseltä ½vuodelta 2,90 euroa, sitten se nousi eurolla, toisella kolme-neljä ollen nyt jotain 15 €/v. Yhtään roskapussia en ole vielä tarvinnut viedä, sillä maatumatonta jätettä on kertynyt peltiseen säiliöön puoli säkillistä ja se kyllä jaksaa odottaa siellä aitankupeella toisetkin 10 vuotta täyttyäkseen.

Rautavaaralla ja läänin muissakin kunnissa kai keruun suorittaa kuopiolainen firma ja vie ne myös Kuopion takuiselle jäteasemalle, eli yli 120 km:n päähän. Millainen monopoli lie, en ole ottanut selvää.

Tarkoitan, että tällaisesta tulee ajanoloon psykologisesti kielteinen vaikutus ympäristönsuojelun ja jätteidenkeruun mielekkyyteen.

Ripsa kirjoitti...

Olipa aurinkoinen kaupunki! Äsken osui netissä silmiin tämä Santtu Karhun hauska video nyky-Karjalasta, Petroskoistahan se on Karhu ja tehnyt kaikenlaista musiikkia jo kauan.

Toivottavasti tämä linkki johtaa oikeaan paikkaan:
http://youtu.be/789LTIw4aGo

Ripsa kirjoitti...

Niin ja hyviä pyhiä sinulle ja perheellesi!

Valto-Ensio kirjoitti...

Kiitos Ripsa, samoin sinne Vaasaan kaikkea hyvää tälle ajalle.

Sain juuri joulutervehdyksen s.postiini myös Nurmoilassa tapaamaltani suomensukuiselta Ivanilta. Hän asuu Petroskoissa vakituisesti, mutta pitää majaa myös synnyinsuduillaan jossa hän kesälläkin ahomansikoiden kypsymisen aikoihin oli.

Santtu Karhun kyllä tiedän. Olen joskus kuullut radiostakin ja yotubesta.