Tekisi mieleni käydä Pietarsaaressa katselemassa hävitykseltä säästynyttä vanhaa rakennuskantaa, mutta ei taida tämä reissu sinne saakka jatkua.
Edellinen pidempi reissu oli heinäkuun alussa jolloin pyöräilin kongolaisen pojan kanssa Oulujärven ympäri. Matkaa kertyi kahden päivän ajalle vain 217 km:ä, mutta kun matkalla iski flunssa, joka sitten ripuleineen ja äänenhävityksineen kesti yli viikon, on siinä ollut muistamista tänne saakka.
Pääasia oli kuitenkin se, että kongon pojalle jäi matkasta hyvät muistot elämänsä ensimmäisine telttaöineen ja vaalalaisnuorten kanssa pelattuine "piitsipalloineen". On hän toki ruandalaisessa telttaleirissä asustellut vaikka kuinka, mutta että ilman pelkoja ja hälinää pienessä teltassa suomalaisessa, koleassa suvessa, niin onhan se varmasti elämys.
Tämän viikon tiistai oli toisella tavalla rankka. Matkustin aamujunalla nuorimmaisen poikani, Mr. G:n ja erään afgaaninuorukaisen kanssa Keravalle hakemaan Nissania tälle afgaanille ja päälle päätteeksi päivän mittaan ajoin sillä takaisin.
Auto oli kohtuullisen halpa, mutta vanginvartija, joka sen möi, ei ollut mikään turkasen jobbari, joka olisi etukäteen sen kummempaa luvannut, kuin että auto on kunnossa, katsastettu ja hintansa väärti. Sitä se olikin ja kun tänään sitten katseltiin kulkupeliä tarkemmin, se tuntui edelleen tosi hyvältä hankinnalta siihen tarpeeseen, joka nuorukaisella sille tulee olemaan.
Että tämmöstä.
Lähenpä polokasemmaan kuin Huanpiä tai Erno Paasilinna eläessään.
Muistivihkot ja kamera ovat tärkeimmät retkitavarat. Vaatetta, leipää sekä kahviakin on pakattu sivulaukkuihin, kuten teltta ja makuupussikin. Hyvää ilmaakin povasivat sammakkonaiset meteorologian laitosten karttojen ääreltä.
Ai niin! Perse pitää rasvata hyväksi ennen satulaan nousemista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti