Tekisi mieleni koota retkivarusteet syksyisten säiden mukaisesti, hypätä pyörän selkään ja lähteä polkemaan Kuhmoon ja siitä pienenimpiä teitä pitkin, hitaasti kiirehtäen, Lieksaan, Ilomantsiin, Joensuuhun...
...pois tästä yhteiskunnasta, jossa valvontakameroita on joka kulmalla, mutta laiksi tai edes henkilökohtaiseksi moraalinvahvistajaksi niistä ei ole, eikä tule olemaan.
Haluaisin pyllistää perunalla kasvatetulla perseelläni tälle kaikelle...
...lautakasoillekin, joilla vaikutuksensa on siihen, kuinka yhteisiä asioita valtakunnassa hoidetaan.
Katselisin jossakin Suhmuran kupeessa, kun usva nousisi järvestä, teeri suhauttelisi suon laidalla syksyisesti ja metsokin hioisi nokkaansa petäjäisen kankaan takana kuin harjoitellakseen talven jälkeen saapuvan kevään kiimakonserttiinsa.
Saapuisin sitten parin viikon kuluttua kotiin illan pimetessä, katulamppujen keltaisina kiiluessa, pakkasen puristellessa munia ja poskipäitä. Ehkä olisi pysyväistä lumenhärmääkin jo maassa, joki rannoiltaan hienokseltaan ritisevässä riitteessä. Valtakunnan valvontakameroiden linssit alkaisivat jäätyä umpeen. Vanhasten, kataisten ja urpilaisten toisiaan töykkivien lauseiden rimpsut olisivat jäätyneet ilmaan eduskuntatalon edustalle kuin pyykit Tuusniemellä, mustalaisäidin köyhän asumuksen takapihan narulla talvipakkasella.
(Tämän vaatimattoman unelmani julkituominen lähti liikkeelle lukiessani lehdestä (Hs 2.10.09) kahdesta norjalaisesta pyöräilijänuorukaisesta joiden tavoite on polkea Nord Kapista Sudaniin, 20 000 kilometriä kiirettä pitämättä. Vissiin tunnen hienoista kateutta kun joillakin on nuorena jo kykyä hoksata, millä tavalla maailmaa täytyy katsella ja mistä perspektiivistä sen näkee parhaiten.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti