Vastausta tälle kysymykselle ei ole. Se on psykologista höpinää kirjoittamisen syiden kartoittaminen. Itseään lohduttaakseen voi minkä tahansa syyn keksiä, kuten juomiselle.
Kaikki oikeatkin kirjailijat pohtivat joskus kirjoittamisensa motiiveja. Olen lukenut paljon näitä pohdintoja. Useimmat heistä, ennemmin tai myöhemmin, huokaavat raskaasti ja löpsäyttävät veltostuneista hyppysistään kynänsä kuloruohoon jalkojensa juuressa lausuen alistuneena: "Niin turhaa, niin turhaa..." Eivät kirjoita edes testamenttiinsa allekirjoitusta kun ovat niin kyrpiytyneitä elämäntyönsä tuloksiin. Saarikosket ovat asia erikseen, ja muut narsistihaavikot. He kirjoittavat nimeään vielä senkin jälkeen kun huokunsa on loppunut.
Tykkäsin minäkin jo lapsena kirjaimista, sanoista, lauseista. Muiden kirjoittamat olivat niin kauniita ja kirjojen kirjaimet puoleensavetäviä, mutta omat harakanvarpaita, niljakasta sammakonkutua ja pilkankohdetta opettajien silmissä. Nakkasin silloin kynäni menemään räkäisten mielessäni uhmakkaasti vihkoni sivuille; en kirjoita koskaan, en mitään, en milloinkaan.
Mutta kun on elämä vestänyt koloille joka puolelta, on ollut pakko tarttua kynään aina uudestaan ja uudestaan. Terapiakirjoittamiseksi sanovat. Halveeraavat samat, jotka harakanvarpaitani arvostelivat vaikka ovat jo kuolleita he.
Enhän kynälläni mitään aikaan ole saanut siihen verrattuna mitä oikeat kirjailijat ja muut, jotka leipänsäkin tästä toimesta ovat saaneet.
Minä vain tolskaan. Ihan vittuillakseni itselleni kirjoitan.
En muille halua vittuilla. Vaikka joskus ne luulevat niin. Tai ehkä minä joskus haluankin sanoa kirosanan niin kuin se on, mutta mitä vaikutusta sillä on? Foorumit, joissa nykyisin sanansa voi sanoa, mulisevat joskus kuin tavaratalojen rullaportaat jonne joku mulkku kaataa koko ajan perunoita multineen päivineen.
Kukapa minun vittuiluistani edes kovasti kolhiintuisi. Hah. Painoarvoahan ei mitättömyyksien sananvapaudenkäytöllä minkään valtakunnan areenoilla ole olemassa. Sen takaa se, että meitä mitättömyyksiä kalistelee virtuaalikahvoissa kiinni miljoonia, kymmeniä miljoonia, satoja miljoonia. Mehän elämme ympäripyöreässä maailmassa, pyörimme täällä ilman päätä tai häntää ja vain kuvittelemme luovamme jotain. Valtaapitävät hykertelevät käsiään puuttumatta itse keskusteluun koskaan. Nyt on rahvas saatu aisoihin. Siellä ne molskaavat toistensa kanssa kun sinä aikana me...kjeh kjeh kjeh... käymme nuolemassa hillopurkitkin niiden varastoista.
Ja missä ovatkaan nettikirjoituksesi huomenna?
Waltarin, Vonnegutin, Kunderan, Päätalon, Paasilinnan ja Salaman löydät vielä hyllystäsi, mutta katsopa, näkyykö jonkun blogistin tekstejä siellä? Jaksatko kaivaa koneeltasi jonkun kirjoituksen, jonka muistelet lukeneesi viime vuonna, äh oliko se kolme vuotta sitten.., ei, se oli eilen...
Hah hah. Olemme mitättömyyksiä mitättömyyksien meressä. Nyt se olisi ihmisen viimeinkin hyvä tajuta.
Tämä meri on niin täynnä kalastajia, että kalat ovat aikaa sitten siirtyneet kuivalle maalle.
Kiina, tuo jolla kirjoitettua historiaa on enemmän kuin millään muulla valtakunnalla maailmassa, pelkää, että internetin myötä valta vaihtuu ja tavallinen kansa muuttuu hallitsemattomaksi yksilökulttuurin edustajaksi jossa aivojenhuuhtelu valtaeliitin toimesta on mahdotonta.
Kiinalainen nettisensuuri on naurettavaa.
Kiinan kommunistisen johdon tulisi antaa kansalaisilleen ilmaiset vehkeet, että imeväisestä saakka he pääsisivät tänne virtuaalihumpuukiin.
Ottaisivat mallia meistä, vapaiden demokratoiden edustajista. Näkeehän sen täällä länsimaissa, kuinka kansan ja kansalaisten yksilöllisyydelle on käynyt. Kaikki ovat yhtä harmaata, muovattavaa massaa joka vain luulee olevansa yksilö kukanenkin oman tietokoneruutunsa haljussa valossa 24h.
Vaikka musta on mun puku
sovelias kaikkeen käyttöön,
silti miettii koko suku
riittääkö se korpin näyttöön.
(Jukka Parkkinen, Korppi ja sen kumppanit)
5 kommenttia:
Tiedän tunteen: "turhuuksien turhuus, kaikki on turhaa."
Melkein jokaisen kirjoittamani "murjaisun" jälkeen tuntuu siltä, että tämä nyt taisi olla viimeinen. Blogin olen meinannut lopettaa monta, monta kertaa. Lähelläkin se on ollut, impulsiivinen kun olen.
Kirjoittamisen syy voi olla vain se, että jollain tavalla pitää kirjoittamisesta. Ja se, että edes joku tai jotkut lukevat.
Isompiin asioihin vaikuttaminen on aika mahdotonta,melkein aina myös niille kirjallisuuden suurnimille.
Aika paljon on, jos pystyy joskus herättämään toisessa jotain ajatuksen tapaista, tai vaikkapa tunteita. Siinä se on.
Vielä myönnän, etten "tolskata"-sanaa tunne, arvailen vain. Voisit valottaa.
"Kuka perkele tiällä on tolskoomassa kääny!?", sanoi savolainen työnjohtaja joka moottorisahalla oiottuja panelinpäitä saunanseinässä katseli.
Seleviskö Riku?
Jaa, et ollutkaan kännissä.
Tarkoitin siis, että joko "tolskata" -sana aukesi tällä?
Sinun kirjoituksista siksi pidän, ettei niissä selitetä liikaa, ovat "iskuja" tänne selitysten joukkoon.
Ja tunnut ymmärtävän hjuumorin kuin rakennuksilla jotkut persoonat.
Mulla tulee aina välillä rakennustyömaiden huulenheittoa ikävä kun ei täällä kotona (vaimon ja minun välillä, penskat kyllä ovat huumorimiehiä) paljoa vitsailla. Seija, mun vaimo, ei pidä vähänkään 2-mielisistä jutuista.
Tolskata tuli selväksi, jotenkin noin sen ajattelinkin.
Nuo elävän elämän huulenheitot ovat monesti parempia, kuin mitkään kirjoitetut, mutta selvä on sekin, että naisille harvoin kannattaa noita kaksimielisiä tarjota, jolleivat sitten ole huolella peiteltyjä.
"Pusuja mulukulta!" (r-vikainen hyvästelee vaimonsa lähtiessään matkalle)
-toisiks vanahin-
Lähetä kommentti