Tämän puukeinuhevosen on tehnyt raakalaismainen tappajapahoinpitelijävanki Pelson puutyöluokassa, veistosalin nurkkaan vasemmasta takajalastaan kahletankoon löysin ketjuin kiinnitettynä. Tai sitten pikkurikoksia humalapäissään näperrellyt taparikollinen joka kovia elämänkokemuksiaan esitelläkseen on tökityttänyt suttuisen "Papillon"-tatuoinnin poimuisen niskanahkansa hiusrajaan. Hellsangelsin jäsen se ei kuitenkaan ole ollut sillä sellaiset siivekkäät saavat erityiskohtelun Turussa tai Helsingissä muiden nahkatakkien synkässä syleilyssä.
Sama se sille millainen vanki, mutta keinuhevosen korvatapissa heiluvaan, peukalonpään kokoiseen hintalappuun oli kuitenkin kirjoitettu "Usko Hevonen 180 €".
Vankilamyymälää vahtiva myyjävartija kertoi tähän Usko-nimeen liittyvän tarinan, mutta siitä on jo vuosia aikaa, joten olen unohtanut sen, ja vankilamyymälänkin toiminta on kuulemma jo ulkoistettu varastomiehille. Hevoselleen nimen antanut vanki oli tullut uskoon tai uskoi vielä pääsevänsä vankilasta vapaaksi, jotain sen tapaista, yksinkertaisen ahdistunutta tarinassa kuitenkin oli.
Suomessa on arviolta 60 vankia 100 000 asukasta kohti joka tekee noin 3180 lukkojen takaista elämysmaailmaa vuositasolla kokevaa. Se on suunnilleen saman verran, kuin mitä esimerkiksi Venäjällä vankiluku kasvaa kuukausittain.
Hatarista tilastoista koottu selvitys kertoo lisäksi, että Venäjällä vankiluku kokonaisuudessaan on yli miljoona, mutta saattaa se vain olla kaksikin, jopa kolme sillä vankileirien saaristot siellä ovat edelleen solženitsyniläiseen historiankirjoitukseen jämähtäneitä. Siinä, missä Google Earthin avulla voit mennä liitelemään Sukevan vankilan yläpuolelle aivan vapaasti, peittää rasterikuvio tehokkaasti kaikki venäläisten epäluuloisen kulttuurin varjokohdat, sotilaskohteet ja Putinin lukuisat datshat.
Venäläisissä vankiloissa yleisin kuolinsyy on tukehtuminen julmetussa ahtaudessa hapenpuutteeseen. Ei nouse vankilan pihamaalla puolivälitankoon valko-sini-punasiivuinen lippu kun riutunut ruumis vinssataan jaloista rämeeseen. Poiskuihtuneen omaisillekin ilmoitetaan jos muistetaan tai heistä edes mitään tietoja on henkilökorttiin kirjattu.
Venäjällä vangit ovat jokatapauksessa ihmislihamassaa jolle ei ole väliä, mitkä heidän olosuhteensa ovat. Valtionhallinnon omalletunnolle on se ja sama, vaikka vankilarakennukset olisivat suuria ihmismateriaalipellettimyllyjä joiden etuovista tönittäisiin sisään rikoksista tuomittuja laitakansalaisia ja takaovesta kauhakuormaaja lappaisi lämpövoimaloihin poltettavaa rahtaaviin rekkoihin valmista, siistiä puristemassaa.
Meilläkin on omat, pinttyneet kuvitelmamme vangeista ja heidän taustoistaan. Jos nyt ylipäätäänkään uskaltaudumme ajattelemaan tätä välttämätöntä, ”etnistä” vähemmistökansanosaamme. Vankilatuomio on jokatapauksessa sitä häpeällisempi mitä pienemmistä rikoksista se on saatu.
Valkokaulusrikollisuus sen sijaan on häpeäpaaluilta turvassa. Nämä fryckmanit, juhantalot ja uotit saapuvat hymyillen parrasvaloihin sormittelemaan verottajan suuntaan kun heidän kymmeniä, jopa satoja miljooniaan on epäilty veronkierron kautta ja petoksellisilla toimilla hankituiksi. Itkevät suureen ääneen pieniä vankilatuomioitaan joita ovat prässit suorina saaneet vankiloiden kirjastoissa ja tennisterasseilla viettää. Riitelevät oikeudessa piiloon pantujen miljooniensa turvin vuosikausia jälkeen päinkin muutaman pykälänhännän virheellisestä asennosta tuomioita luettaessa. Kirjoittavat jopa kirjoja ja tekevät väitöskirjoja kaameasta kohtalostaan leivättömän pöydän ääreen joutumisistaan.
Enttententtenteelikamentten. Valintojen ensimmäiset tienhaarat ovat kuitenkin kaikilla kauppojen karkkihyllyjen edessä.
3 kommenttia:
Puuhevonen näyttää kuvassa siistilta työltä.
Muuten mieleeni kehittyi juttu, kun äiti suri naapurilleen poikaansa talousrikoksista epäiltävän.
Naapurin eukko ei moisesta hätkähtänyt, antoi vain ohjeeksi: Ei tuollaista kannata surra, ruvetkoon kunnallispoliitikoksi. - Saattaa vielä vaikka kuinka korkealle nousta, ties vaikka kansanetustajaksi tai peräti ministeriksi, jos oikein kiero on!
Riku, Usko ON siistiä työtä; ei tartu lapsille tikkuja pyllyyn sillä keikkuessaan.
Itselläni on kahtalainen tunne puuhevosiin. Lapsena pienessä pirtissämme oli sellainen punalaikkuiseksi maalattu, luultavasti alkujaan jalallinen-, tai sitten keinusellainen, mutta muistan siitä vain "riisutun" loppuelämän jolloin se torsona oli leikeissäni.
Pidin sitä yöllä viltin alla paljaita muniani vasten ja jostain syystä se tuntui hyvältä; tämän muistan aivan aitona kokemisena vaikka en varmaan montaa vuotta vanha ollut. Muistan vielä maalinmakuisen puunkin kun järsin loville niitä vanerilevyn reunoja.
Minä kun itkeä tihersin lapsena paljon korva-, hammas ja pelkosärkyjäni niin tuntui, ettei mulla kai muita läheisiä ollutkaan vaikka pieni tupa oli uunista seinään vierivieressä nukkujia...
Tuohon en pysty sanomaan kuin: ilmankos kirvesmieheksi aloit!
Lähetä kommentti