Mietin tätä lehteä selatessani, mikä toimissamme neljänkymmenen vuoden aikana on muuttunut, ja voiko ihan äsken ollutta tämän lehden jo unhoon painuneiden uutisten välittämänä mieleensä hahmottaa. Muistanko itse, millaista oli vuonna 1970? Mikä on työväenlehtien asema tänään? Ilmestyykö niitä enää muiden aatteellisten "työväenpuolueiden" kustantamana, kuin kokoomuksen?
Se ainakin on muuttunut, että nyt jokaisella yksityisellä kansalaisella on klikkausvälineet luulla itsestään ihan mitä lystää.
Vappuiset kulkueet ovat jo menneiden vuosikymmenten agitroppia, Berliinin muuria ja Kremliä. Tuntuu kuitenkin, että yhtäkaikki ihmisten vaellus viinakaupoissa ja tavaratalojen hehtaarihalleissa ajaisivat saman asian. Eikä oikeastaan Kremlkään minnekään ole kadonnut. Uudisisännät siellä vahtivat tuimin, epäluuloisin silmin tiilihirviön entisten isäntien katseiden polttamista rei´istä maailmaa, jonka petollisuus on ilmiselvää, ja jota kohtaan voi puolustautua vain ja ainoastaan epäilemällä, lähettämällä vakoojia kaikkialle ja käymällä harjoitussotia sekä varustautumalla sotaan kaikkia vastaan.
Senkin tässä tajuan, että massatoiminto, joka saa meidät kokonaisina ihmistokkina markkinatorien kivikäytäville jotokselle lähtemään, on nyt jalostuneempaa, siitä on saatu tuote, suorastaan brändi. Jostakin tuntemattomuudesta on ojentautunut kaikkivoipa, näkymätön käsi joka on saanut ihmisten taipumuksesta joukkopsykoosiin hallitumpaa. Tämän jumalista suurimman, globaalin tuntemattoman haltuun on antautunut aivojen stimulointia tutkivat yksiköt ja "eettisesti valveutunut" lääketiedekin. Nyt mainoksilla voidaan täsmäohjata suuria massoja hankkimaan tuotteita joilla he eivät mitään tee, mutta kun aivoista tuntui tuotteesta tehdyn mainoksen nähtyään kovin hyvältä niin ostinpahan.
Silloin tällöin tapahtuneet pyrähdykset marssimuodostelmiin vappuina ja rauhanmarsseilla on saatu jokaisena viikonpäivänä tapahtuvaksi liikehdinnäksi. Ihminen ei tunne elävänsä, ellei se kaikkina vuorokauden aikoina saa ostaa jotain. Eli kuluttaa kuten hienosti sanotaan. Valtavien markkinavoimien hypnotisoijat ovat riemuissaan siitä, kuinka auliisti, nyreksimättä ja sivuilleen potkimatta lypsettävät käyvät kassajonoihin tyhjiin imettäviksi.
Politiikassa jokin on pysynyt samana. Kuin vapulta 40 vuotta sitten, kertoo "Ilmarin" pilapiirros tämänkin vapun tilanteen puolueiden kesken. Molempien ilmapallojen haltija voisi olla minkä tahansa puolueen pääjelttana, mutta kuinka osuva se onkaan nykyisten Perussuomalaisten (ent. SMP) ja Kepun (ent. Maalaisliitto) kohdalla. Ukkojen ulkoinen olomuotokin on tismalleen sama. Hah hah haa! Persujen pieru ilmapallossa on maahanmuuttopolitiikkaa ja roskalavallinen verbaaliakrobatiaa ja kepun alakukoisuus, suorastaan toivottomuus kompastelee puolueiden vaalirahoissa ja huonosti soirotetuissa lautataapeleissa.
Sitten on tämä uutinen yhdestä maailmalla käydystä verityöstä, pienten maiden sotatantereina ja aseiden koekenttinä olosta joiden maaperällä, ihmismassalla pohjustetulla alustalla suurvallat testaavat yhä hirveimmäksi kehiteltyä sotakoneistoaan. Kokonaisten ihmispopulaatioiden jauhautuessa lihaluumurskaksi, sen ohessa tuhotaan myös kammottavin myrkyin ja napalmiammuksin koskaan ennalleen palaamattomaan kuntoon koskematonta luontoa, viidakkoa jota ei voi tuoda, ei viedä. Paitsi Stora Enso, UPM ja muut monikansalliset teollisuusjätit: Tikku kerrallaan tehtaiden uumenissa massaksi jauhamalla.
Vuonna 1970, 11 vuotiaana en vielä osannut itse hahmottaa maailmantilannetta Aasian tuolla kolkalla, Kambodzassa. Nyt se asia on käynyt minulle läheiseksi, miltei jokapäiväiseksi kosketukseksi sieltä tulleiden pakolaisten ansiosta. Eilen illallakin tein teksinkorjausta opiskelijoille, jotka pääkaupunki Phonm Phenhistä joutuivat kolme vuotta sitten lähtemään pakoon Pol Potin entisen kenraalin johtamaa nykyhallintoa.
Onko siis Vietnamin naapurissa mikään muuttunut?
Väkivalta ja kansalaisten kiduttaminen, painostaminen diktaattorihallitusten alamaisiksi tapahtuu nyt mittaamattomien, kansalaisilta ryövättyjen omaisuuksien turvin rakennettujen demokratiakulissien suojissa. Se on valtioterrorismiksi jalostettua polpotismia jolle näkymätön käsi ojentaa maailmanmerien ylitse myös lisävaluuttaa ohjaillen näin näiden pikkuvaltioiden pikku diktaattoreita, nimenomaan Kambodzassa pääministeri Hun Senia. Ja jos jokin menee pieleen, suojeleva isosetä antaa heille turvapaikan kainaloisessaan.
Mitä tapahtuu Thaimaassa tänään tapahtuu huomenna Kambodzassa ja muissa pienissä Aasian valtioissa kun kansalaisten mitta tulee täyteen. Verta, hikeä ja kyyneleitä.., kaikkihan tietänevät jo tämän kaavan?
Ydinvoimarintamalla vappuna 2010 on tilanne kuin entisessä Tsekkoslovakiassa 40 vuotta sitten. Suomineito makaa rähmällään ja sitä höyläävät takaapäin markkinavoimat ydinkulleineen ja uraaniputkineen. Tuohon karttaan pitäisi säätietojen lisäksi merkitä ne alueet joissa säteilemätöntä tilaa ehkä olisi vielä seuraavankin 40 vuoden kuluttua.
Meille, eurooppalaisen nykypäivän esimerkkinä, Tsekkoslovakian pyyhkiydyttyä historiaan, rakennetaan ja tullaan rakentamaan lisää ydinvoimaa. Ovat unohtuneet Tshernopyl 1986 ja Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus 1979.
Mitästä pienistä! Pämmäytettiinhän oikein tarkoituksella pari latinkia Japanissakin 1945 eikä niissä kuollut kuin muutama satatuhatta ihmistä. Syöpää ja muuta lieveilmiötä suolenmutkiin aiheutuu ruisleivän syönnistäkin, älkää nyt hyvät äänestäjät sekoittako niitä ydinvoimaan.
Olkaamme siis mielettömän onnellisia, että hallituksissamme on pienten lasten isiä päättämässä ihmiskunnan tulevaisuuden riskitekijöistä.
Kansan Uutisten viimeisellä sivulla vappuna 1970 on annettu ääni työväenliikkeen silloiselle veteraanille, 1918 kahinoissa punaisten esikunnassa kunnostautuneelle, Hämeenlinnan ja Tammisaaren vankileireillä karaistuneelle 80-vuotiaalle Väinö Syväselle Hauholta.
Syntymäpäivähaastattelussaankin hän pysyy uskollisena aatteelleen, ei kakistele puoleen eikä toiseen. Luottaa järkähtämättä aatteeseensa ja siihen, että on toiminut oikein ja toimisi uudestaan samojen ajatusten siivittämänä jos elämä pitäisi kelata uudestaan.
En ota itse nyt kantaa siihen, kuka ja ketkä toimivat oikein tai väärin Suomessa vuonna 1918, mutta vakaumusten miehiä ja naisia ei enää ole olemassakaan kuin syvällä Innasen Martin tauluissa.
Se voi olla jopa hyväkin asia.
Ajattelen toimittaja Maarit Tastulan haastattelussa (24.4) filosofi Maija-Riitta Ollilan esittämää kysymystä, että miksi miehen pitää mennä läpi vaikka harmaasta kivestä, miksi ei voi tunnustaa erehtyneensä ja korjata kurssia kun näkee, että pieleen menee?( http://areena.yle.fi/video/929988 )
Tämä kysymys olisi hyvä esittää koko ihmiskunnalle vappuna vuonna 2010.
11 kommenttia:
Synkkänä pessimistinä, olen usein sanonut: jos käy ilmi, että olin väärässä, se on huomattavasti oikeassa olemista mukavempi ja parempi vaihtoehto.
Eikö noista Kambodzhan pommituksista myönnetty Nobelin rauhanpalkinto Kissingerille? Saatan tietysti muistaa väärin.
Lehti näyttää ihmeen hyvin säilyneeltä neljänkymmenen vuoden matkastaan aikakoneessa.
Hyvää ja vappua!
Riku, olin tuolloin 1970 Ameriikassa ja mielenosoituksia riitti. Ampuivat neljä mielenosoittajaa Kent Statessa ja kuusi mustien opiskelija-asuinnoissa Jackson Statessa. State-loppuiset yliopistot ovat siis valtion yliopistoja. Mutta Kissinger sai Nobelinsa vissiin vasta kun USA hävisi Vietnamin sodan. Häpeällinen teko Nobel-komitealta kumminkin.
Amerikassa sodanvastaiseen liikkeeseen kuului noin 20 miljoonaa aktiivia, mutta sota kosketti kaikkia, koska maassa oli kutsunnat, eli sotaan oli pakko mennä. Joku ystävä sieltä muistutti että nuorten oli syytäkin olla vihaisia, koska heidät lähetettiin ilman mitään kunnon syytä tapettaviksi toiselle puolen maapalloa.
Sitä paitsi vapun päivän vietto alkoi Chicagon Heinätorilta joskus kauan sitten, löytyy se googlaamalla, en nyt muista minä vuonna. Mutta muistaakseni ruumiita tuli siellä heinätorillakin.
Hyvät ihmiset! Ettei tarvitse hankalasti vapisevin käsin yrittää katsoa pitääkö tuo kutinsa, että jotakin on lähtenyt Ameriikastakin niin näin sanoo Wikipedia:
yöläisten kansainvälinen juhlapäivä (ransk. Fête du Travail) sai alkunsa Yhdysvalloissa. Toukokuun ensimmäinen oli Yhdysvalloissa ollut vanhastaan moving-day, päivä, jolloin työsopimukset oli uusittu ja työpaikkaa vaihdettu.[17] 1. toukokuuta 1886 järjestettiin mielenosoituksia, joissa vaadittiin kahdeksantuntista työpäivää. Mielenosoittajien ja poliisien välisessä yhteenottossa kuoli ainakin 10 työläistä. Kolme päivää myöhemmin useita siviilejä ja poliiseja sai surmansa Chicagossa Haymarketin kahakoissa. Poliisi suoritti joukkopidätyksiä, joissa seitsemää syytettiin anarkismista ja valtion vastustamisesta. Heidät tuomittiin kuolemaan ja hirtettiin. Pariisissa vuonna 1889 kokoontunut työläisten Toinen internationaali päätti, että mielenosoitusten uhreja muistettaisiin maailmanlaajuisesti 1. toukokuuta 1890.[18] Ajankohta määrättiin kansainväliseksi työläisten mielenosoituspäiväksi. Välitön esikuva tuli siis Amerikasta, mutta taustalla vaikutti ilmeisesti myös keskieurooppalainen perinne. Keskiaikaiset asekatselmukset olivat muuttuneet kaupunkien porvariskaartien katselmuksiksi ja myöhemmin kiltojen ja ampumaseurojen paraateiksi ja marsseiksi.
Ripsa,
Suosikkini Neil Young laulaa kappaleessaan Ohio, noista Kent Staten tapahtumista(kin).
Joulujuhlista jaloin, vapusta kontaten!
Riku ja Ripsa, hyvää wapuntynkää wielä!
"Kissingerin käynnistämissä pommituksissa Kambodžaan tiputettiin vuosina 1965-1973 yhteensä 2,756,941 tonnia räjähteitä."
Tiesin, että Kissinger hallituskumppaneineen sekä muine "liittolaisineen" aiheutti nämä mittavat vahingot yhdelle pienimmistä valtioista. Rauhannobeli hänelle sen sijaan tarjoiltiin Vietnamin sodan "lopettamisesta" vuonna 1973 yhdessä Vietnamin ulkoministerin Le Duc Thon kanssa. Jälkimmäinen teurastaja oli rehellinen itselleen ja kieltäytyi kunniasta, mutta Kissinger meni Tukholmaan ja astui Nobel-miinaan katkaisten sovittelevan koipensa ehjäämättömään kuntoon.
Työ Aasiassa ei kuitenkaan loppunut siihen, sillä pitihän amerikkalaisten olla yhtenä Idän hirmujen kanssa osatekijänä Pol Potin 2 v 8 kk ja 20 päivää kestäneissä kansalaisten likvidoinneissa joissa neljännes maan väestöstä murhattiin.
Tuosta Ripsan mainitsemasta vapunvieton syntyhetkestä ja -paikasta tulee mieleen Britannian vastaavanlainen naisten oikeuksista alkanut jylläkkä jossa siinäkin kuoli, vammautui, kidutettiin ja varmaan myös pantiin väkisin Lontoon salaisen poliisin kellareissa aktivistinaisia joukoittain.
Eli onpa kansalainen vaatimassa mitä tahansa oikeuksia itselleen tasapuolisesti muiden koivillaan hoipertelevien olmien kanssa, verta tulee vuotamaan ja kyyneltulvat ovat katkeran vuolaita.
Nyt, kun luonto on näyttänyt lyhyellä aikaa mahtinsa tsunamien, mutavyöryjen, maanjäristysten ja tulivuoren purkausten mahtikäskyllä maustettuna tekniikanpettämisestä aiheutuneella öljykatasrofilla Meksikonlahdella, puuttuu meiltä enää jonkun valtion alueella tapahtuva ydinvoimalaonnettomuus ja niin ollaan kuin kirvat kyykyssä (kyrvät kiikussa) suojattomina itseltämme.
Pöö Äs: Korjasin muutamia itsenikin silmiin karvastelevia pahimpia virheitä tekstistäni. Kirjoitin tuota juttua viime yönä kun ei tule näitä wappuja itse muuten juhlineeksi enää ja siksi oli vähän silmistä rähmää rivien väleihinkin roiskahdellut.
Ripsa: "Amerikassa sodanvastaiseen liikkeeseen kuului noin 20 miljoonaa aktiivia, mutta sota kosketti kaikkia, koska maassa oli kutsunnat, eli sotaan oli pakko mennä. Joku ystävä sieltä muistutti että nuorten oli syytäkin olla vihaisia, koska heidät lähetettiin ilman mitään kunnon syytä tapettaviksi toiselle puolen maapalloa."
Olen katsonut lukuisat elokuvat joissa on yritetty antaa puheenvuoro myös Vietnamissa olleille sotilaille; "Good morning Vietnammmmm!!"
Sairaalloinen purnaus armeijaa, sen kuria ja herroja vastaan on mittavaa miltei kaikissa näkemissäni kuvauksissa, ja paljon kysytään myös, että miksi tänne piti lähteä, joutua, "päästä"? Kuin katselisi suurempien budjettien "tuntemattomia sotilaita", ei mitään eroa siihen miesten asenteissa eikä ulkoisessa olemuksessa. Rokat ja lahtiset, määtät ja koskelat ne niistäkin erottuvat.
Elokuvat ovat aina kovin ylitseampuvia, tai sitten niissä ei kyetä näyttämään lähellekään sitä, mitä sota todellisuudessa on. Ja, ehkäpä, kaikissa Vietnamin sotaa käsittelevissä elokuvissa ollaan sittenkin Amerikan "oikeutetun" sodan puolella vaikka muutakin yritetään väliin lohkoa?
Totuuspohjaiset dokumentitkin ovat tosi harvassa, ehkä niitä tehtiin minimaallisen vähän ettei jälkipolville jäisi todisteita. Ettei kenenkään mieliin syöpyisi kuvaa napalmin polttamasta pikkulapsesta juoksemassa kauhuissaan tiellä kuten Hirosimassa...
Olenko edes lukenut yhtään suomennettua kirjaa Vietnamin sodasta? En muista. Ja miksi en muista?
Se oli kuitenkin päivittäin 70-luvulla uutisissa ja lehtien palstoilla. Sodan kulkua seurattiin kuin lakkaamatta naapurin mustavalkoisessa kaatuvaa Vesa-Matti Loiria, mutta mitään järkevää keskustelua se ei kenessäkään herättänyt. En muista sellaistakaan?
Koulussa, hmh, ei käsitelty sen hetken maailmantapahtumia lainkaan, ei edes lähimenneisyyttä sotineen.
Kauheaa sotaa sodittiin jossakin kaukana, mutta se ei koskettanut ketään.
Korvessa eläjän osa oli silloin se, tietämättömyys, osallistumattomuus ja välinpitämättömyys. Ehkä lapsen ei tarvitse sellaiseen osallistuakaan, edes kaukana?
Olihan ne isän kertomukset "omasta sodasta" tarpeeksi mieliin lovea jättäviä...
Tällä kommentillani yritän kartoittaa myös tämän hetken tuntemuksiani ja tietouttani Vietnamin menneisyydestä. Huomaan sen aika kattavaksi ilman Wikiin vilkuiluakin, mutta tunnepuoli ei ole tiedossa mukana. En ole siis "kokenut" Vietnamin sotaa sen kummemmaksi tapahtumaksi maailmassa kuin että Kekkonen valittiin presidentiksemme aina uudestaan ja uudestaan eikä sitä kukaan tohtinut ihmetellä...
Riku: "Lehti näyttää ihmeen hyvin säilyneeltä neljänkymmenen vuoden matkastaan aikakoneessa."
Se oli tosi hyvässä tallessa kuivana pysyneiden välipohjapurujen, Kansan Uutisten ja -Tahtojen, Kainuun Sanomien, Terä-julkaisujen ja Raketti-lehtien seassa. Olipa joukossa korsetteja, käsilaukkuja, pussihousuja ja jostakin välistä löytyi hakaneuloilla varustettu naisten kuukautissuoja, semmoinen harsomallinen, pesty ja vissiin silitettykin kun oli kuin pakasta vetäisty. Siis tämä on vain tällainen miehinen arvailu ko. tuotteesta, mutta lapsen kakkavaippa se ei kyllä ollut. Niiden kanssa olen saakutarallaa niin paljon joutunut näppejäni laittamaan likoon...
Ei tullut sitäkään tarkistettua, olivatko käsilaukut muotimallia "Cucci", tiedä vaikka olisivat maksaneet maltaita kuin siitä jonkun mummelin kirpputorilta löytämästä...
Joo, Good Morning Vietnam on ehkä parhaita Vietnam-leffoja.
Minä en nyt muista kuinka kauan yhteen kyytiin sotilaat joutuivat olemaan Vietnamissa, mutta kyllä heitä tuli aika paljon sitten rauhanliikkeeseen ja heti, elleivät olleet päästään sekaisin, niin kuin monet olivat.
En yleensä tahdo katsoa niitä sotatantere-leffoja ollenkaan, koska apella oli väritelkkari ja kaiken sen tappamisen ja kuolemisen näki kirkkain värein, joten sen jälkeen en ole katsonyt edes Ilmestyskirja-leffaa.
Jos joku on totta, niin siitä ei tarvitse tehdä fiktiivistä totta realistisin keinoin vaikuttaakseen ihmiseen, joka oli siellä hirviön vatsassa silloin. Siis sotahullujen hallitsemassa maassa.
"Jos joku on totta, niin siitä ei tarvitse tehdä fiktiivistä totta realistisin keinoin vaikuttaakseen ihmiseen, joka oli siellä hirviön vatsassa silloin. Siis sotahullujen hallitsemassa maassa."
Ripsa, tämä sanomasi pätee moneen muuhunkin tilanteeseen erilaisissa yhteiskunnissa joka hetki kun sanoja hieman asettelee tai vaihtaa. Tuon "sotahullujen" paikalle voidaan ainakin länsimaissa ja kohta kaikkialla, laittaa "markkinauskovaisten maailmassa", yhtä paljon syntyy kaikenlaisia ruumiita tästäkin hulluudesta.
Haluaisin joskus lukea sinun blogistasi kokemuksistasi sieltä "hirviön vatsasta". Vai oletko kirjoittanutkin joskus?
Joo, kun tulin takaisin vuonna 1971, kirjoitin yhtä kyytiä varmaan 400 sivua totaalisen autenttista tekstiä. Monien muuttojen jälkeen siitä on vain rippeet jäljellä.
Kirjoitin vähän aikaa sitten meidän kommuunista, joka oli sellainen rauhan saareke, vaikka aika äänekäs, siis rokki soi ja blues ja jazz.
Sellaisia lepoaikoja. Mutta kuuluin kyllä yhtenä ihmisenä siihen 20 miljoonan aktiivin joukkoon. Olen ajatellut että se oli jonkinmoinen minun talvisotani. Kotirintamalla siis.
Sitä on aika vaikea panna blogiin, se on niin iso juttu. Kaiken muun lisäksi se kuuluu sukuhistoriaan sillä tavalla, että meiltä on aina lähdetty Ameriikkaan, joka sukupolvesta. Siellä on ystäviä ja sukulaisia vieläkin.
Lähetä kommentti