perjantai 14. lokakuuta 2011

Ottoeinarin päiväkirjasta 8


Lauantai 22.7.1978 Kotona aitassa illalla

Hilppahellevi pääsee ensi viikolla sairaalasta. Rokotukset on määrätty koko perheelle. Isä ja äiti ovat sen jo saaneet. Isoveli oli tullut eilen Helsingistä ja aikoi myös sen hankkia. Minä käyn ensi viikolla piikityksellä. Sanoin Pahkapentille ja muillekin, että pitäisikö niidenkin se ottaa niin Turusville murahti, ”pjerkele, ei sattunu kuulakaan Rukajärvellä aivoihin niin mitenkäs se miljaarti kertaa pienempi virus sitten…”

Tänä viikonloppuna en voi tavata Vaulasofiaa kun niillä on kiireitä äitinsä firmassa. Sen tehtävänä on imuroida ja pestä autot jokaisen pitemmän kyydityksen jälkeen. Pahkapentti ajaa Kekkosen seurueen sinne patotyömaalle. Sanoi, että nimilistassa oli ollut ministeri Johannes Virolainenkin.

Eilen piti tehdä inhottava työ eli yläpohjan eristys. Lasivilla kutitti ja aivastutti peevelisti. Turusville sanoi, että homman jälkeen menet suoraan järveen niin viileä vesi pumpsauttaa sulkeutuvista ihohuokosista lasinsirut pois. Tein niin ja helpotti ihmeesti.

Sunnuntai 23.7.1978 klo 22 aitassa

Saikaranlasse on ampunut itsensä eilenillalla. Sillä oli ollut riitaa Juliamarketan kanssa joka on heilana ollut tänä kesänä. Juliamarketta oli sanonut lopettavansa suhteen Saikaranlassen juopottelun takia ja noussut Joensuuhun menevään linjakkaaseen.

Saikaranlasse oli mennyt isänsä luokse Mataranmäkeen, ottanut sieltä pistoolin ja rannan venevajassa ampunut itseään sydämeen. Oli kirjoittanut viestilapun: ”Elä Juliamarketta pahastu, mutta sinun takiasi en ammu itteeni päähän että voit viimesen suukon antaa ehhyille huulille. Isältä pyyvän anteeksi kun likasin siantappoasseesi, syytönhän sinä tähän olet. Lasse.”

Saikaransulevi näytti lappua kun kävi tänään. Se oli löytänyt veljensä kun oli aikonut verkoille. Lappua se ei ollut näyttänyt poliiseille, sanoi, että ne olisivat sen vieneet arkistoihinsa eikä sitä sieltä olisi heti saanut. Aikoi soittaa Juliamarketille asiasta. Isä huokaisi raskaasti ja katseli pihalle monesta ikkunasta ennen kuin rauhoittui istumaan vakipaikalleen pöydän päähän. Ne on serkuksia ja olleet aina yhteyksissä. Niin kuin minäkin Saikaranlassen kanssa vaikka se viisitoistavuotta  vanhempi olikin. Isä niiltä oli nyt joutunut sairaalaan kun oli rinnasta ottanut.

Saikaranlasse kirjoitteli lehtiin elääkseen ja teki näytelmiä ja oli niitä joskus ohjaamassakin. Toissakesänä se sai maakuntalehdessä isot ylistykset Nilakanrannan Rantarosvoista. Hyvä näytelmä se olikin kun käytiin koko perhe se katsomassa.

Saikaranlasse sanoi minulle, kun kirjoittamisista tuli puhetta: ”Poika, kirjoita, kirjoita mitä vain aina mieleen juolahtelee ja mitä ympärilläsi tapahtuu niin niitä on sitten hyvä eläkeukkona keinustuolissa lueskella. Eihän sitä elämäänsä muuten muista.” Istuttiin sen kuplavolkkarissa silloin Lainasinikan kanssa ja kasettisoittimessa lauloi Markku Aro.

On aika surullinen olo nyt.

Maanantai-ilta 24.7.1978 leikkimökissä. Hyvät ilmat jatkuvat, liiankin kuivaa jo.


Vaulasofia jäi yöksi tänne, sai luvan isältään. Nyt se on rantasaunassa saksalaisnaisten kanssa kun se osaa saksaa jonkun verran. Ne lähtevät huomenna ja uusi ryhmä tulee keskiviikkona. Kummallista siellä Saksassa, ei suomalaiset nuoret naiset ryhmissä noin vain matkustele, en minä ainakaan semmoisista tiedä.

Hilippahellevi pääseekin jo huomenna pois sairaalasta. Kaikki kokeet on otettu ja saatu selville mikä aivokalvontulehduksen aiheutti. Pahkapentti käytti minua päivällä rokotuksella ja otti sen itselleen sekä Vaulasofialle myös. Että onneksi tästä surusta selvittiin näin.

Saikaranlassea ajattelen. Onneksi se ei lapsia ja perhettä hommannut niin kuin viime keväthangilla itsensä metsään hirttänyt kunnaninsinööri. Siltä jäi kolme tyttöä ja yksi minun ikäinen poika miettimään, että miksi. Se oli sairastellut viime aikoina ja kai se siitä johtui. Sen vaimokin oli laihtunut luurangoksi kun näin sitä koulun juhlissa joskus. Juoruilivat, että siinä perheessä nyrkki heilahti aina, kun isäntä haki konjakkia kaupungista.

Tiistai 25.7.1978 leikkimökissä puoliltaöin, pimeää.

Oli meillä yö!

Minä en tarvinnut kondomihankinnoista huolehtia sillä Vaulasofia oli löytänyt aukaisemattoman paketin siivoamastaan linja-autosta sunnuntaina. Eka yrityksellä laukesin jo, kun laitoin kondomia paikoilleen, mutta sitten toisella yrittämisellä alkoi onnistumaan vaikka jännitti niin vietävästi molempia. Kun immenkalvo puhkesi, Vaulasofia voihki hiljaa ja kynsi selkääni.  Jälkeen päin se sitten käpertyi kainalooni ja nyyhkytti hiljaa. Säikähdin, mutta se sanoi, että on niin onnellinen ettei muuta voi kuin itkeä. Yritettiin sitten nukkua, mutta uni ei tullut ja mentiin järveen uimaan ja pesemään tahraantunutta lakanaa. Ja sitten koko loppuyö…

Nyt en tiedä, miten päin olisin.

Keskiviikko 26.7.1978 leikkimökissä illalla, pilviä kerryttelee taivaalle ja tuulee.

Hilppahellevi on kotona. Soitin heti aamulla tyhjästä mökistä kotiin ennen kuin uudet turistit saapuivat. Isä vastasi helpottuneen oloisena. Oli lääkäri määrännyt pitkän antibioottikuurin eikä ainakaan kahteen viikkoon saa rasittaa itseään lainkaan. Kuukauden päästä on lopputarkastus ja jotain kokeita sairaalassa.

Isä puhui Saikaranlassesta. Ruumis on viety avausta varten keskussairaalaan.  Epäilevät, että on jotain muutakin syytä ollut tappaa itsensä kuin naishuolet. Ainakin se humalassa kolarointi, siitä saatu tuomio ja kortin menetys. Sakkojakin aikamoisesti määräsivät koska oli muitakin kyydissä. Mutta miten sillä niin nopeasti asiat alkoivat jumittaa? Äiti niiltä on kuollut jo, kun veljekset olivat vielä alle kouluikäisiä. Minä en äitiä kerennyt nähdä, valokuvia vain niiden isän tuvassa, kirjahyllyn reunalla. Isä ajoi taksia ja kun jäi eläkkeelle, jatkoi Saikaranlassen pikkuveli siinä ammatissa.

Saikaranlasse suoritti lukion, mutta ei jatkanut opintoja vaikka olisi lahjojakin ollut. Armeijan jälkeen se oli vuoden jossakin etelässä, mutta palasi hissukseen takaisin. Eikä puhunut minullekaan siitä ajasta. Mitä lie sattunut? Joku naisjuttu varmaan meni sielläkin mönkään. Kirjoittamalla se hankki minkä hankki. Voi että minua harmittaa kun se sillä tavalla…

Isä sanoi myös, että joku vanhempi nainen oli käynyt Turkasta kyselemässä. Olivat kuulemma olleet joskus nuoruudessa kirjeenvaihdossa ja tämä oli käynytkin Turkasen luona, mutta silloin ei asia ollut sen kummemmaksi tullut. Oli jäänyt leskeksi se mummeli ja ihan vain yksinäisyyttään olisi käynyt Turkasta tapaamassa. Oli näyttänyt jonkun kirjeen isälle ja isä sanoi, ettei olisi uskonut Turkasen semmoisia kirjoitelleen.

Mitähän kaikkea mielenkiintoista niissä kirjeissä lie ollutkaan?

2 kommenttia:

pikkuliisu kirjoitti...

Minkä ihmeen kultasuonen oletkaan löytänyt, Valto Ensio!
Ottoeinari ja Vaulasofia kuulostavat uuden ajan Romeolta ja Julialta, joitten pulmatkin, tai anakin niiden ilmiasut, ovat kaukana parvekeromansseista. Ne lähentelevät nykypäivää.

Valto Ensio kirjoitti...

Pikkuliisu; "kultasuonen".., enpäs ole osannut noin ajatella tarinastani. Kauniisti sanottu, kiitos.

Joskus haluaa vain kirjoittaa eikä osaa selittää, mistä tarinat tulevat; minulla on iso pää ja jokaiseen kulmaan en siellä näe:)

Mutta suurinpiirtein ilmaistuna elämästä tietenkin, omasta eletystä ja kun on kuunnellut elämisen kohinoita ympäriltäänkin niin niitä siirtelee sopiviin väleihin ja jos ei sovi, niin sitten niihin kuuluisiin rivienväleihin loput.