lauantai 21. tammikuuta 2012

Bussissa nro 21

Muutaman rivin luettuaan Leo taittaa kirjan kiinni ja pujottaa sen jalkojensa välissä lattialla olevaan mustaan laukkuun. Ruskeiden, kovien kansien välissä vajaa sata sivua tekstiä ja silti siinä on kaikki. Kirjailija on rakentanut kertomusta kuin vartaloa; laaja rintakehä, pää, raajat, suolistoa varten vatsa. Suu josta lapettu tavaraa sisään ja alhaalla takana reikä josta kuona jo kirjoitusprosessin aikana paskannettu pois.

Mutta nyt Leo ei jaksa.

Eilen alkaneen migreenin kilkutukset vasemmalla ylhäällä jatkuvat. Sen jäljiltä Leon harmaasävyinen silmä kivun alla on melkein sokea ja murtuneet verisuonet risteilevät valkuaisen pinnalla kuin punaiset purot alkamatta mistään, loppumatta minnekään. Kun migreenikohtauksen aura näytti ensimerkkinsä, se oli kuin kursorin pystyviiva aamupalaksi voidellun ruisleipäviipaleen pinnalla. Silmäripseksi Leo sitä voin päällä luuli, mutta kun yritti veitsenkärkeen, se hyppäsi leivänkuorensyrjälle, pöydälle, maitolasiin ja kun Leo katsoi erkkerinikkunaan, karva pyrähti kasvuun ja sinkui ylitse näkökentän, kääntyi vastavalossa äkkimutkalle, kiehkuroitui ja oli lopulta kuin kiukkuinen rosterivieteri jonka joku oli voimalla vetäissyt oikoselleen silmään pongahtelemaan. Leo syöksyi lääkekaapille ja nielaisi kuiviltaan kaksi Buranaa. Kolmannen hän murskasi hampaidensa välissä ja huuhteli kieleen tarttuvan, kitkerän jauhon veden kanssa mahaan. Heittäytyi sitten sohvalle odottamaan. Puolen tunnin päästä kipuhyrrä liikahti, pisti piikkijalkansa aivokudokseen syvälle, heijasi, souvasi, heijasi, souvasi minuutteja. Ja nykäisi narusta.

Koko päivän Leo tuskaili sängyssä, kieri lattialla, sohvalla ja pimeässä saunanlauteilla. Yöllä painajaisarmadat purjehtivat myrskynpieksämin purjein lyhyisiin unenpätkiin, kuljettivat iätiuppoaville soille ja lampien syvänteisiin, haromaan niiden rannoille kohmettunein sormin niljakasta sammalta päästäkseen turvaan hukkumiselta. Jossakin unessa Leo oli katonharjalla, lähti liukuun, pyörimään, vierimään. Vyörähti sitten räystään ylitse pimeyteen pätkä vesikourua kädessään. Sitten putoamisvauhti hidastui, hidastui ja pysähtyi. Iikkunasta Leo näki sisälle kun äiti käänsi hirvipaistia hellapannulla, isä istui piippua poltellen keittiössä ja pikkuveli irvisteli ikkunaan.

Nyt päivällä ajatukset ovat kuin keskeltä auki leväytetty sanomalehti; kaikki esillä kuvineen, mainoksineen, pakinoineen, sarjakuvineen. Olisivat edes tuoreesta lehdestä, mutta kun seassa ovat reportaasit Ahtisaaresta, Koivistosta ja jopa Kekkosestakin vaikka se oli jo kuollut kun Leo syntyi. Harri Holkeri kättelee Margaret Thatceria ja herrasväen bileissä vilahtelevat tummapukuiset, kravattikaulaiset Bill Clinton ja Mihail Gorbatshov. Niiden välissä irvistää Jasser Arafat kuin sarjakuvien Ahmed Ahne. Siellä täällä vaihtavat paikkaa uutisten kanssa mainokset: Kahvi 5 mk/½ kg/2 pkt/asiakas, siankyljys 12 mk kg, Fiat Uno, Lada Kombi 1500L, BMV... Sininen Saab 900i kurvaa sivun alalaidan puolensivun parkkiruutuun ja päälle liimautuu mainoslause: Saabismi ei ole sairaus, se on elämäntapa.

Bussi ajaa laajan omakotialueen pääkatua. Ohutrakeinen pakkaslumi tupruaa sivuilla kuin pyykkipulveri, renkaiden luminen narina kuuluu moottorin ärjynnän ja bussinrungon muun metelin lävitse paikalle, jossa Leo istuu. Mutkan jälkeen risteys, jarrutus, kiihdytys ja sitten bussi kurvaa pysäkille jossa sitä vartoo kävelysauvoihin nojaava, punaiseen ulkoilupukuun sonnustautunut nainen. Sillä on pieni reppu selässä, maalatut huulet, tarkkaan nypityt, mustaksi rajatut kulmat ja pinkiksi värjätyt hiukset. Ei se silti näytä ikäänsä nuoremmalta, ei alkava vanhuus puuterilla peity. Naisen paikalle pysäkin katokseen lennähtää harakka, kääntäisee nokallaan paperinenäliinamyttyä, keikauttaa pyrstöään ja lennähtää pettyneenä ruskeaksi maalatun rintamamiestalon pihakoivuun.

Bussissa on parikymmentä matkustajaa, eläkeikäisiä kaikki. Leon edessä istuu pariskunta. Vaimon vihreä neulehuivi on koholla kuin puuhean heinärukon päälle sateensuojaksi sujutettu pressunpala. Vähän nykeröä nenää näkyy pulleiden poskien sisältä ja miehenpuoleen vinoon kitkuttava suunliike heiluttaa helttaa leuan alla. Kippurakorvainen mies istuu totisena selkänojan käsikahvaa tuijottaen, karvareunuksinen lippalakki polveen tökättynä. Miehen kirkkaassa kaljussa on laaja, sinervä luomi kuin Islannin säkkärärantainen kartta jonka Reykjavikista Grönlantiin päin kurottuva hajanainen häntä pirstoutuu saaripilkuiksi niskapoimuihin. Karttanäky saa Leon silmät sirisemään ja hän tiristää luomet kiinni, mutta heti niiden takana alkaa näkyä punaisenmustaa tinajuottimetsää ja pian sanomalehden sivut alkavat jälleen kääntyillä. Leon on pakko raottaa silmät sirrillleen ja yrittää pitää luomenpuolikkaita näkee/ei näe asennossa.

Pysäkiltä noussut nainen kallistelee jo liikkeelle lähteneen auton käytävällä. Kalisuttelee hetken sauvojaan ja  laittaa ne käytävän toisenpuolen tyhjälle penkille ja istahtaa Leon viereen. Muistaa sitten repun ja kohottautuu riisuakseen sen huitaisten kinnaskädellä Leon hatun ikkunanpuoleiselle olkapäälle. Nainen vilkaisee Leota, mutta ei sano mitään. Sen leuat jauhavat purukumia, nainen haisee hielle, Omolle, tupakalle ja hajuvedelle. Kahden pysäkinvälin jälkeen se kohottautuu ja painaa nappia. Pysähtyy/Stannar palaa hetken keltaisella pohjalla kun hajupommi kallistelee pois, ähkii ovessa sauvoineen ja panee heti tupakaksi pysäkille päästyään. Leo ehtii nähdä, kuinka naisen kainalo päästää tupsuranteisen villakintaan putoamaan lumipolanteelle.

Seuraavalta pysäkiltä ramuaa kyytiin kolme ala-asteikäistä poikaa ja neljä tyttöä. Koulun pihaan näkyy vinosti kuljettajan lippalakin vasemmalta sivulta. Toisella puolella katua koulubussi nielee sisäänsä hermostuneesti kiemurtelevaa, värikästä koululaiskäärmettä. Leo kaivaa taskustaan keltaiset korvatulpat ja painaa ne korvakäytävien suille töröttämään kuin tupakantumpit, mutta ottaa ne kohta pois sillä niidenkin paine tuntuu vain lisäävän sietämätöntä oloa. Yksi kyytiin nousseista pojista istahtaa viereen ja sillä on paljon asiaa tytöille, jotka asettuivat äskeisen naisen kävelysauvojen paikalle.

Bussin omat äänet, aikuisten muminat ja koululaisten remakka käyvät läpikulkuaan Leon korvien välissä. Naismatkustajan tuoksujen jälkeen lasten suista höyryää ilmaan karamellien löyhkä ja repuista pyyhekumien ja liikuntatuntien hienhajut. Leo kupristaa kätensä suun eteen ja kaivaa laukustaan muovipussin valmiiksi.

Mennään vähän matkaa. Koululaiset jäävät viimeisten omakotitalojen paikkeilla pois. Alkaa kerrostalojen valtakunta ja pysäkkienvälit lyhenevät. Miltei jokaiselta seisakkeelta nousee matkustajia kyytiin. Leo pitelee päätään kiihdytyksissä ja hidastuksissa. Neljäntien risteyksessä bussi jarruttaa massansa liukuun kun kolmion takaa työntyy vanha Renault ikkunat jäisinä eteen. Kuski vilkaisee matkustamoon peilin kautta, virnistää vaikka pitäisi kirota kuten Leo, jonka päässä nesteet tuntuvat huvenneen olemattomiin ja aivot kolahtelevat takaraivoon, otsaan ja ohimoihin kuin muovinen arpakuutio lasipallossa.

On alkukuukauden perjantai ja matkustajia auto kohta täynnä. Ihmisillä on asioita virastoihin, kauppoihin, alkoon, terveyskeskukseen. Leon takana juovuksissa oleva pariskunta karhentelee toisilleen. Akka rahisee, että hän menis ensteks viinakauppaan ja sitten Anttilaan hakemaan yhen ale-hameen ja vasta sitten baariin. -Kuuletkoperkele Joke! Äijä, yhtä rahisevin kurkuin: -Kävele huoraiita vaikka avantoon saatana.... mä meen Riksaan kaljalle. Vanhan viinan, krapularipulipierujen ja pesemättömien naimisten haju tunkee selkänojan ylitse ja Leo yökkää pussiin tuloksettomasti. Maha on tyhjä, mitään ei ole vuorokauteen voinut syödä.

Vielä muutama kortteli ja olen terveyskeskuksen kulmalla, koeta Leo jaksaa, mutisee Leo itselleen.

8 kommenttia:

Keiju kirjoitti...

Kuvittelen tämän heti Tampereeksi ja bussin Hatanpään sairaalan – jossa oli ennen päivystys – vierestä kulkevaksi 21:ksi. Sen lähtöpysäkki on Turtolassa, kun selvästikään ei olla tulossa keskustan läpi. Laajan omakotialueen pääkatu voisi olla Veisunkatu ja mutkan jälkeen oleva pysäkki Nirvankadulla, samassa paikassa johon silloin tällöin jään ollessani matkalla keskustasta (tai Lahdesjärveltä) käymään Koivistonkylän kirjastossa. Koulu vain jää reitiltä vähän sivuun, niin ettei näy bussin ikkunasta, muuten se sijaitsee oikeassa kohdassa reittiä.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, se on helppo kuvitella siksi bussiksi koska juuri se bussi mielessäni oli kun migreeniäni aloin kirjoitukseksi kaavailla. Olihan se toki väline, johon niin usein Koivistonkylästä kaupunkiin ja takaisin joskus menneisyydessäni matkasin. Autenttinen tarinani kanssa se ei tietenkään ole vaan ainahan näihin sekoittuu muuallakin koettua.

Mutta nro 21 on hyvä luku.

Toi migreenikohtauksen kuvaus on sitten taivahan tosi niin kuin sen noin viikko sitten koin koska sitä mukaa, kuin se eteni, kirjoitin sen muistiin. Bussiin en kylläkään noussut missään vaiheessa, se osuus on fiktiota ja muisteluja.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
musta tuntuu siltä ettei siis oikeasti noin huonossa kunnossa oleva ihminen pystyisi menemään bussiin. Ei varsinkaan perjantaina.

Tähän tarinaan kävisi loistavasti se Leon migreenikuva, jossa on punainen tuoli ja vihreä nurmikko: aivan helevetillisen kirkuva akvarelli.

Sitä olen kanssa kuullut että oikeasti uni ja valve menevät yhdeksi sekamelskaksi. Eikä kuulemma Burana auta yhtikäs mitään.

Keiju, muistelen että siinä Hatanpään sairaalassa oli todella aika ajoin päivystys. Ensimmäisenä syksynä asuin kellarissa vastapäätä linja-autoasemaa. Kelju paikka asua, mutta siitä oli viiden minuutin matka yliopistolle.

Mutta nyt en juuri muista missä ylioppilaiden terveysasema oli. Ellei se silloin ollut yliopistolla.

Lukuunottamatta migreeniä minäkin kuvittelin Tamperetta. Mutta kavereista suurin osa asui silloin keskustassa, mitä jokunen Pispalassa.

Keiju kirjoitti...

Juu. Olen kyllä monta kertaa kiitellyt tunnistamatonta yliluonnollista tahoa (tahkoa) siitä, ettei itselläni ole migreenivaivoja. Numero 21 on kyllä hyvä luku. Se tarkoittaa tarokkikorteissa (tarotkorteissa – itse suosin vanhaa suomalaista käännösmuotoa, sillä alkuperäinen italiankielinen sana on 'tarocchi') maailmankaikkeutta ja sen tulkintana valaistumista.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, minä olen joutunut lähtemään monenlaisessa kunnossa liikkeelle, tuollaisessakin mitä tässä tarinassa kuvailin. Olen ajanut jopa autolla satoja kilometrejä kun on pakko ollut. Ja silloin, kun eka vaimoni oli pahimmillaan psykoosiensa kanssa, minulla oli migreeni alati ja ei kun piti aina vain lähteä, tai sitten itkeä ja lähteä. Mutta olihan sitä silloin niin paljon nuorempi...

Burana, tai ihan mikä lääke vain vaikuttaa toisinaan migreeniin kun sen ehtii sipaista juuri silloin, kun tuo aura, eli silmiin ilmestyvät kuviot saapuvat.

Asperiinin vaikutus on jopa nopein ja tehokkain koska se liukenee niin näpsäkästi -niin ainakin kuvittelen sen myös vereen ohentuvan koska kun sen kielelle laittaa, niin hajoaa jo siinä. Viimeksikin tabletit auttoivat vähän, mutta kipu iski sitten uudestaan nukkuessani. Unessa ei auroista tai muistakaan "lingoista" tiedä mitään ja sitten on vain kärsittävä.

Mutta vaikka pahimman kivun saisikin lääkkeillä turrutetuksi, on ihminen jostakin syystä monta päivää aivan voimaton. Elämisen halu suorastaan karkaa. Jos täysi kipu tulee päälle, voi sanoa kokonaiselle viikolle täysipainoista elämää hyvästi.

Migreeni vaikuttaa siis suoraan myös psyykeen ja kai olen oikein sen ymmärtänyt, että tauti onkin herkillä ihmisillä yleistä. Kaipa sen vaihtoehtona olisi hulluksi tuleminen?

Mutta eikö olekin hyvä, kun saa tarinan miljöön sijoitetuksi johonkin tuntemaansa paikkaan kuten tässä Tampereelle?

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, syntymäpäiväni on 21.10., mutta minulle ei ennustuksilla, ei korteilla eikä horoskoopeilla ole sijaa uskomusten lohkolla. Kun en jumaliinkaan usko niin mites sitten lumeroihin? Tai no, numeroitahan on luvuttomasti, jumalia ei ole näytille tuotu yhtään...

Valto Ensio kirjoitti...

Piti vielä Ripsa sanoa sulle, että en tosiaankaan ajatellut Leo-miestäsi silloin, kun Leo-nimen migreenisankarilleni valitsin. Nimet mulla vain tulevat jostakin.

Tulee mieleen Veijo Meren "neuvo" itselleen, että henkilöt pitää valita joko hautakivistä tai lähituttavapiiristä, että ne ovat niin kuluneita, etteivät tunnu keksityiltä. Jotenkin siis näin, tai sitten ei kun on minusta, savolaisesta, kysymys.

Ripsa kirjoitti...

Valto,
olen minä vissiin jossain vaiheessa sen sanonut että Leolla oli kamalia migreenejä 20-40-vuotiaana. Sitten ne loppuivat kokonaan.

Pidin tuosta ajatuksesta että jos ei olisi migreeniä, niin tulisi hulluksi. Kyse on sekä herkkyydestä että tietoisuudesta, tottakai. Migreenin syytähän ei tiedetä, mutta ihminen on kokonaisuus.

Minulle tulee aika usein sahalaita, mutta ei päänsärkyä. Se on kuulemma kans migreeni. Minusta se kuulostaa ennemminkin aivoverenkierron häiriöltä. Mutta lääkäriähän pitää uskoa?

Niin ja tuohon Keijun mainitsemaan tarot-korttisysteemiin. Valto, ei se ole pelkkää huuhaata. Se lähenee jonkinmoista taidepeliä, siinä on mukana myös filosofiaa ja vaikka mitä. Siinä pelataan symboleilla jotka ovat kaikille ihmisille tuttuja.

Minä en ole siihen tutustunut tarkemmin, mutta Leo on ja joskus kauan sitten keskustelivat aiheesta kuvataiteilija Marita Liulia ja Leo, kun olivat samassa kuvataidenäyttelyssä.

Marita päätyi tekemään tarot-masiinan, joka näytti siltä ykskätiseltä rosvolta.

En minä Valto tässä väitä, että sinun pitäisi rynnätä hankkimaan tarot-kortit. Niiden kanssa vehtaaminen vie aikaa. Ja sun pitää kirjoittaa.