perjantai 22. kesäkuuta 2012

Maailmani kupeet 2

Tänään paistoin itse uistelemastani puolitoistakiloisesta veisteltyjä haukifileitä. Seuraksi kypsyttelin wokissa pottuja. Lapsille laitoin lisäksi muusia; kuorin kaikki vanhat, itämään jo alkaneet perunat; niitä oli tiskialtaallinen. Ruisleipää, voita, maitoa ja lohkottuja tomaatteja nostin pöytään. Karjaisin ylitse huumaavan elämisenmelun: Syömään!

Valokuvaa (ensimmäistä ylinnä) olen käyttänyt ennenkin, ja sen ympärille ajatukseni myös nyt kiertyvät. Kuvassa ovat kaikki ne elementit, jotka hivelevät elämäni kupeita ja joiden vuoksi minun on kannattanut elää. Vettä, metsää, taivasta, lapsia... Hetki joka ei toistu samanlaisena, mutta on varioitavissa loputtomiin  kuin elämä itse.

Muu maailma ei silti päästä vähäistäkään ajattelijaa karkuun. Ei täällä mitenkään voi elää pelkästään omaa elämäänsä jossa olisivat vain neljä seinää ja jokaisella seinällä taulu joka vakuuttaisi oman kodin olevan kullan kallis. Jo se tietoisuus, että koti tosiaankin on kultaakin arvokkaampaa hankkia ja ylläpitää, ja että systeemi on luotu sellaiseksi, jossa joku muu rahastaa ihmisen elämisen tarpeilla pörssiin pelailemaan päästäkseen, raivostuttaa ja pahimmillaan ahdistaa niin, että kyseenalaistaa koko ihmisen elämän tarkoituksen. Niin mitätöntäkö tehtävää kuin rahankierrättämistä varten tänne on tultu? Yhtenä hyödynnettävänä taskuna miljardin taskun joukossako seisot? Et suinkaan sitä varten, että eläisit omaa, yksinkertaista elämääsi luonnon "ikuiseksi" kuviteltavissa olevassa luonnonkierrossa.

Siinä sitten saavat asiantuntijakaartit kokoontua tiuhaan miettimään, mikä yhteiskunnassa  ja ihmisen elämässä mättää kun se tekee tekoja, joita ei mielikuvitus oikein käsitä.

Pomarkkua ajattelen, sitä lasten isää, joka kykeni tekemään teon, jota on vaikea kuvitella tehtäväksi.

Syitä miettivät nyt siis suomalaiset asiantuntijat viime aikojen lukuisia perhesurmia koskevien paperinivaskoiden äärellä.

Ovatko he asiantuntijoita oikeasti?

Ovatko he vain jälkien korjaajia, pöydän putsaajia; palokunta, joka syöksyy kolaripaikalle suihkuttamaan veren ja luunmurskan asvaltilta pois etteivät kauheuden jäljet lomalle kiihdyttelevien, kenties perille grilliensä äärille elossa selviävien tunnelmia häiritsisi?

Uskaltavatko nämä "asiantuntijat" koskaan ääneen lausua oikeista syistä  mitään kun heidänkin palkkansa maksellaan samoilta momenteilta, joka pahoinvointia kansojen joukkoon aiheuttaa?

Uskaltavatko he sanoa, että yli maanäärien levinnyt kuluttamisen ihannointi, kaikesta rahastaminen ja päihin taottu luulo siitä, että vain rahalla mitattavissa oleva ulkoinen habitus antaa ihmisenarvoisen elämän? Ja että luonnon kaikenlainen riistäminen, jonka lopputulemaa, kaiken kuolemaa,  Riossakin nyt 40 000 tuhatta ihmistä eri puolilta maailmaa pallottelee toinen toisilleen, vaikka se on kaikilla nähtävissä olevilla keinoilla tarkasteltuna aivan turhaa?

Paljonko kerosiinia tuollaisen ihmismäärän kuljettaminen maailmanääriin kuluttaa? Paljonko jo se tuhoaa ilmakehän otsonia?

Miksi tätä illuusiota ihmisen ylivertaisuudesta hoitaa itsensä aiheuttama mahdoton yhtälö pidetään väenväkisin yllä?

Taustalla tiedetään kyllä, että "uppoavien kustannusten" tiellä ollaan ja siksi kyljen kääntäminen on turhaa, mutta näytelmää pidetään yllä ja sitä seuratessahan tämä loppuaika kuluneekin mukavemmin.

Uskaltaako tällä loppusuoralla kuitenkin joku asiantuntijakin huutaa, että lopettakaa jo! Vähentäkää kulutusta jokainen "hyvinvointivaltion" asukas neljännekseen siitä, mitä nyt! Älkää helvetissä uskoko kataisia ja merkeleitä, että jatkuvan kasvun ja ylettömän kuluttamisen tie on ainoa tie yhteiskuntien ja sen ihmisten selvitä.

Jumalat on kokeiltu, sosialismi kopaistu, sekä maailmanlaajuiset sodat ja nyt ovat markkinavoimat tulleet tiensä päähän. Olisiko nyt itse ihmisen aika? Sen, joka ajattelee muutakin kuin ainaista yltäkylläisyydessä rypemistä?

Myöhäistä?

Entäs jos asiantuntijoista yksikin huutaisi niille, jotka kaikkea tätä ylettömyyttä yllä haluavat pitää, että pienentäkää pörssipelimerkkienne kokoa, menkää peliriippuvaisten hoitokoteihin siitä! Lakatkaa muutamaksi seuraavaksi vuosikymmeneksi kehittelemästä brändejä joilla ei elämän itsensä kannalta ole minkäänmoista merkitystä!

Lopettakaa isien ja äitien itsensä ja lastensa murhaaminen vuoksenne!

12 kommenttia:

Riku Riemu kirjoitti...

Taidat, Valto, ryskätä taivaanvaltoja ja ihmisluonotoa vastaan. Ihminen rakastaa tunteita, mutta kaikkein eniten itseään ja omaa hyvinvointiaan.

Robotteja näkee huomattavan paljon. Nuoret opiskelijat ovat ilmeettömiä, suorittamisen paine näkyy olemuksistaan. Ovat vihamielisiä ja pelokkaita. Rockmuusikoksikin paras koulutus on tradenomi tai kauppatieteiden maisteri.

Sama meno jatkuu myöhemmällä iällä. Mitään ihmiset eivät voi katsella, seurata tai kuunnella, edes vapaa-aikanaan, ilman välittömän hyödyn vaatimusta. Hyöty ei välttämättä ole rahaa, vaan uusinta uutta tieteellistä tietämystä; sampo pitää löytämän. - Jos yhtään tuntuu rillumareiltä, tai omia pyrkimyksiä suoraan palvelemattomalta, vaatimus on tiukka: "Rahat takaisin ilmaisesta tavarasta!"

Oravanpyörä ahdistaa, mutta pahin kaikista on epävarmuus. Pohja sille luotiin 80-90-luvun taitteen lamassa, jotkut siitä hyötyvät, ja sitä ylläpitävät. Epävarmuus vie ihmiseltä pohjan kaikelta.

Valto Ensio kirjoitti...

Jes, Riku. Kyllä tiedän mitä vastaan ryskän, ja että turhaa se on. Mutta mieluummin näin kuin että haulikkoon tartun.

Sanot, että ihminen rakastaa tunteita ja omaa hyvinvointiaan: sitähän meille on brändätty kautta kulutusjuhlavuosikymmenten.

Mutta onko se oikeasti niin?

Minusta tuntuu, että se on kannettua vettä kaivossa.

Minä nimittäin rakastan ajatusta, että lapsillani olisi rauhallinen ja hyvä lapsuus eikä siihen kuulu missään nimessä krääsä: mopot, loputtomat pelikonsolit-pelit, kännyköiden alati vaihtuvat versiot, sata harrastusta ylettömine maksuineen; paskaa miljoonassa eri paketissa.

Muutama kunnon onkireissu ajaa saman asian mielihyvän tarpeen kattamiseksi.

Itseni useimmiten jätän hyvästä olosta vaille jos se edellyttää rahankäyttöä, yletöntä autoilua, roskaruokaa, korillista kaljaa joka siunattu perjantai.

Hyvä olo tulee jo siitä, kun on saanut penskat nukkumaan ja menee saunan jälkilöylyihin itseksensä selälleen makailemaan. Ei siihen tarvitse seuraksi edes kaljaa jonka "nautinnollisen ensipuraisun" maisonbrändi on niin tyhjän hallelujjaata kuin olla ja voi.

Joka tapauksessa emme sano oikeasti asioita niin kuin ne ovat, ja nimenomaan niiden toimesta joiden se kuuluisi tehdä.

Eivät edes hallaiset ahot niin tee vaikka ne itselleen ja kannattajilleen siten tekevänsä väittävät. Epäolennaisuuksien kimpussa kierivät oikeuslaitosta myöten.

Maihinmuuttojakaan ne eivät tarkastele ainoasta oikeasta kulmasta, syiden kulmasta, vaan vain siitä, että hädänalaiset tulevat särkemään tätä auvoista illuusioita vaikka mekin kustantamme ja aseistamme osaltamme sotia niissä paikoissa, joista karkuun heikommat joutuvat lähtemään.

Maailman nykyinen meno seis! Se on ainoa keino. Luuletko, että Jyrki Kataisen tai vaikkapa Kreikan johtohenkilöiden huulilta joskus kuultaisiin nämä sanat? Miten hullulta se kuuluisikaan Putinin tiukkojen huuulien puristuksista livenneenä.

Minun sanomanani millään saarnoilla ei ole yhtään mitään merkitystä.

Valto Ensio kirjoitti...

Kuitenkin Riku, toivotan sinulle ihan mukavan vaatimatonta juhannusta ilman hukkumisvaaraa.

meri kirjoitti...

sain eilen naapurilta saunakutsun. siellä löylyn kihinässä kävimme lehtien älyttömien halla-aho-keskustelujen sijasta omaa höpöä halla-aho-keskusteluamme. palopuheille viittasimme kintaalla, saunassa oli muutenkin kuuma. tyylilaji oli viileä suomalainen sarkasmi, mukana ripaus ranskalaisen keittokirjan rationalismia.

naurunrömähdysten säestyksellä mietittiin euroopan asioita muutenkin. välillä käväistiin historiassa elämässä hyviä aikoja. sellainen oli mm. vuosi 1939, juuri ennen sotaa. markalla oli arvoa ja niitä löytyi omastakin taskusta, nythän niitä ei ole kenelläkään.

tämä pienenä tyttönä soppajonossa seisoskellut naapurintäti kertoi, ettei ennen ole nähnyt aikaa, jolloin suomea olisi viety kahdessa vuodessa kaksikymmentä vuotta taaksepäin - nyt sekin on nähty. ja muutenkin asiat tuntuvat kulkevan nurinperin.

vertaillessamme viime aikojen päätöksiä vaalilupauksiin, emme yhtäläisyyksiä juuri löytäneet.

omalta kohdaltamme tunnustimme tosiasiat: jos haluaa olla aina oikeassa, on aina sodassa muitten kanssa. se on kestämätön tapa elää. tulee aknea, lihomista, univaikeuksia. teimme siis sovinnon itsemme kanssa; olemme mieluummin onnellisia kuin oikeassa.

jussia teille, riku ja valto.

Riku Riemu kirjoitti...

Kiitos, samoin; hyvää juhannusta, Meri, Valto, kaikki muutkin!

Raili kirjoitti...

Valto, en lakkaa hämmästelemästä kykyäsi pukea ajatukset sanoiksi! Minäkään en voi ymmärtää näitä "jatkuvaan kasvuun" vihkiytyneitä; siinä ei todellakaan ole hitustakaan järkeä. Kohtuullisuus olisi ainoa tie edes jonkinlaiseen kestävään kehitykseen. Aina minutkin maanpinnalle pudotetaan kun puhun kulutushysteriaa vastaan. Mukavaa ja Rauhaisaa Juhannuspäivää teille Kivaniemen asukkaille sekä kaikille muillekin täällä vieraileville!

Valto Ensio kirjoitti...

Niin Raili, hyvää juhannusta sinulle myös kuten kaikille, joille en ole vielä toivottanut.

Tuo "maanpinnalle palauttaminen" saisi tapahtu maailmojen tasolla. Me yksilöthän olemme jo täällä, painettuina oikeastaan sinne kuuluisaan Maanrakoon jossa olemme vain hyötynäkökohtia.

Maanrakoon kuuluisi vuorostaan lyödä ja tallata ne, jotka ovat pelotelleet aivovuodoista ulkomaille ja viimeksi niille, jotka ovat luomassa kauhuskenaarioita yritysten ja niiden myötä rahan ja rikkauksien karkaamisista suomalaisten ulottumattomiin (sitä tekevät jokaikisessä maassa maailmalla, joten voidaan tämä ajatus sijoittaa ihan minne vain).

Superälykkäiksi kehutut ihmislajin aivot saisivat alkaa vuotaakin suoraan vaikka kuuhun mieluummin kuin älyttömiksi (täysin tarpeettomiksi) keksinnöiksi, energiaksi ja sitä tehden saasteiksi muuntuneena luontoon, ilmakehään, meriin ja muihin vesistöihin.

Niin yksinkertainen vaihdonväline kuin raha on sekin aivojen tuotetta, sen alisteisena, sitä polttoaineenaan käyttävää, sillä toimivaa kudosta. Mutta kuinka monimutkaiseksi käsitteeksi se onkaan hirveällä, globaalilla aivopesuohjelmalla kaikkien päihin saatu juurrutetuksi!

Jos rahan perässä kirmailemaan on saatu tavallisetkin alamaiset, on raha ja sen mahdollistama ylellinen elämä yhä useamman tiede- ja rauhanmiehen/naisenkin pontimena tehdä uusia innovaatioita (vrt. Nobelin palkinto, Millenium-palkinto...).

Lääkärienkin moottorit toimivat ainoastaan kun rahaa on mistä tankkiin tankata; Hippokrateen vala tulee kaukana jäljessä, tai ns. "kutsumus" kun talouden prioriteettiteesit pöytään lyödään kansallisenkin terveydenhoidon puitteissa.

Luin juuri pienen uutisen, että lasten vanhempia koettelee kovasti koululaisten pitkät kesälomat. Ja perusteena oli, että vanhempien pitää tehdä töitä ja töiden teon motiivina taas on rahan ansaitseminen ja sen vuoksi lapset jäävät useimmiten oman onnensa nojaan, kesäksi itsekseen, pelien tai kaverien kanssa tuumailemaan omiaan. Kouluikäisille ei ole tarjolla kuin kovalla rahalla hoitopaikkoja ja piikoja perheisiin. Jos äiti tienää 2200 euroa ja isä 3 tuhatta ja kodinhoitajan palkkaaminen maksaa 2500 euroa kuukaudessa kaikkine kuluineen niin mitä järkeä töihin on mennä? Siksi lapset yksin jäävät; yksikertaista, eikö totta? Ja tätä eivät halua ymmärtää ne, jotka kansalaistensa asioista päättävät.

Sitten vielä ihmetellään, että miksi isät ja äidit uupuvat, miksi he ovat neuvottomia, miksi he tarttuvat järeistä järeimpiinkin keinoihin omasta umpikujaan ajatuneesta pahoinvoinnistaan irtaantuakseen!

Kun tuolla kirjoitan "asiantuntijoista" niin onko niiden joukkoon kutsuttu yhtään isää tai äitiä sieltä umpikujan perältä sanomaan... niin, sanomaan mitä? Ehkä olemaan vaiti ja antamaan vain elettävänä olevan elämänsä tarkasteltavaksi, että joku edes ymmärtäisi.

Minullakin on ollut sellainen elämä, että monta kertaa ihmettelen, miten olen jaksanut, kuinka olen saatana vie viitsinyt vielä jatkaa kun aina on epäonnea, aina tulee vastuksia ja aina vain vaatimukset kasvavat suunnalta jos toiseltakin. Ja ihan varma olen, ettei apua heru jos hakemaan tarvitsen lähteä, sillä jo jonojen pään nähdessään lannistuu entistä enemmän. (Kerron tästä esimerkin vielä seuraavassa kommentissa, sillä tästä näkyy tulevan pitkä)

Siksi ehkä edes vähän ymmärrän muitakin uupuneita ja olen äärettömän surullinen siitä, että joukoistamme (he eivät ilkeä edes tunnustaa olevansa samaa joukkoa, samaa massaa) elossa selviävät ja paksusti voivat wahlroosit päästetään ilkkuvaksi ja vilkkuvaksi koristeeksi kaiken tämän huonovointisuuden kermalla koristetun yhteiskuntakakun päälle.

Olemme kertakaikkiaan umpikujassa joka rintamalla. Niin isot sokeutensa kanssa siellä jossakin kuviteltavissa olevassa hierarkian yläportaalla kuten täällä alimmalla, jossa koneisto oikeasti pidetään käynnissä.

Valto Ensio kirjoitti...

Niin se esimerkki:

Kirjoitin blogiini aiemmin kaksi postausta eristyksissä olemisesta. Ne väkersin kokemuksesta potilashuoneessa, jonne laitetaan ihminen, jolla epäillään olevan vaarallisen tartuntataudin ja joka lähinnät tarkoittaa tarttuvilta taudeilta aika hyvin suojellussa yhteiskunnassamme uudelleen esiintymään alkanutta tuberkuloosia.

Tällainen epäily kun tulee, ihminen kutsutaan muutamien tuntien viiveellä eristykseen.

No, minne tyrkkäät lapset?

Äiti ei voi jäädä töistä pois ja jos tarvitset päivähoitopaikkaa pienimmälle, sitä ei voida sairausepäilysi tarttuvuusluokituksen vuoksi päiväkodissa tai perhehoidossa antaa.

Kodinhoitajaa ei käytännöllisesti katsoen ole olemassakaan, joka tulisi kotiin hoitamaan, ja varsinkaan, kun on kyse nopeasta tarpeesta.

Sukulaiset?

Minulla ei tällä paikkakunnalla ole, isä ja äiti ovat jo haudassa ja lasten äidin sukulaiset ovat nekin mahdoton ajatus.

Onneksi mummo pääsi lyhyellä varoitusajalla tulemaan, mutta hänelläkin ovat omat vaivansa, koti ja heikkokuntoinen ukki huolehdittavana.

Eli mummo oli ainut oljenkorsi ja jolle saa olla yliajan kiitollinen palkattomasta aikansa luovuttamisesta, mutta entä jos ei olisi ollut?

Mikä tämä tällainen hyvinvointiyhteiskunta on jossa todellakin ollaan jälkeen päin nimittämässä miljoonia maksavia "asiantuntija" kokoonpanoja tragedioiden sattuessa, mutta ei olla valmiudessa kuin tykinpiippujen suunnan suhteen kun iso tai pieni kriisi yllättää?

Ja tämä kysymys menköön suoraan Pääministeri Jyrki Kataiselle joka Hyvinvointiyhteiskuntaa brändää!

Ripsa kirjoitti...

Hyvä Valto!

Minä olen sekalaisen sukulaisseurakunnan keskellä aina välillä saarnannut vähän samaa. Muuten vain kuunnellut.

Hyvin syvän järvenlahden poikki pitkittäin ui lauma hanhia (ne pulisivat keskenään), rannalla hätäili härkälintu pois lasten tieltä. Katsoin lintukirjaa.

Kaiken järjen mukaan ne ovat ulkonäöltään tundrahanhia, mutta mitä ihmettä ne tekevät keskisessä Suomessa keskellä juhannusta?

Eksynyt joukkio ehkä.

Semmoisia härkälintuja ja arkoja hanhia ovat ihmisetkin. Parasta olla antropologi. Ei siitä mitään erityistä siunausta tule kellekään, mutta välttyy pahemmilta mokilta.

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, käytän sinulle vastaamista tekosyynä laittaa pienen, irtonaisen pätkän P.Saarikoskea tähän:

"Yksityisautojärjestelmän purkaminen ei ole mikään kädenkäänteessä hoidettu homma, mutta ennemmin tai myöhemmin siihen on ryhdyttävä, (.... ....). Tukholmassa on todettu että pakokaasut aiheuttavat lapsille hermostollisia vaurioita, kaikki on päin helvettiä, ensin tehdään ihmisistä, ehdoin tahdoin, sairaita ja sitten kun sairaat, jotka on tehty sairaiksi taloudellisen kasvun nimissä, pitäisi hoitaa valitetaan taloudellisten resurssien niukkuutta. Miksei rakenneta kaasukammioita oikopäätä."

Minusta Linkolan etunimikaima Pentti S. sanoo viinipäissäänkin oikeammin kuin moni selvinpäin filosofiseeraava.

Tundrahanhista en tiedä, en ole tavannut, ja wikibediassakin linnusta on kovin vähän mainintaa; kaikenkattavaa lintukirjaa en itse omista.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tundrahanhi

Mutta linnuillahan on siivet ja ne voivat halutessaan, tai ilmavirtojen pakottamina, liidellä vapaasti ihmisten niille asettamien oletussijaintien ja koordinaattien ulottumattomiin.

Antropologi on ehkä ns. kutsumusammatti. Ehkä alkaisin alalle, jos olisi olemassa uudelleensyntymisjärjestelmä. Mutta luultavasti sille fyysisen puolen-, en kulttuurianropologiksi. Riippuen tietenkin, että henkiset eväät riittäisivät, syntykoti sitä edesauttaisi ja muutamat muut ammatinvalintaan kulloinkin vaikuttavat tekijät sattuisivat kohdilleen.

Ripsa kirjoitti...

Joo, emmä selanen ammatillinen antropologi enää ehdi olla.

Olen vähän sellainen niin kuin pikkulikkana, kun saatoin katsoa muurahaispesän eloa tuntitolkulla. Voisin lyödä vaikka vetoa siitä, että ne olivat persoonallisuudeltaan erilaisia. Joku töni toista tieltä jumalaton männynneulanen olallaan, toinen taas yhdessä toisten kanssa kantoi vielä vähän isompaa kortta.

Siis katselen ihmisen hyörimistä kaukaa. Enkä tietysti pääse omasta ihmisyydestäni yhtikäs minnekään. Miten sitä voiskaan. Ei voi hypätä ulos noin vain, vaikka ei ole ikinä pyytänyt syntyä.

Tai siis niitä noin vain hyppääjiä on, mutta ne ovat todennäköisesti humalassa tai olleet niin kauan tosimasentuneita, että valonpilkettä ei enää näe.

Kumpiakin hyppääjiä on aika paljon. Vaikka juuri kyllä väitettiin että itsemurhat ovat vähentyneet. Mutta suhteessa mihin?

Sodan aikana ei itsemurhia tehty. Se on tilastollinen tosiasia. Onneksi ei tarvitse tietää mitä kaikkea rintamalla tapahtui.

meri kirjoitti...

valto

autoilun ajanlasku alkoi maassamme kuin varkain. historian usvasta huojui esiin kärttyisästi pärisevä ja paukkuva ilmestys. kiikkerästä kulkuneuvosta on hioutunut tuulitunneleissa virtaviivaistettu laatutuote. hevospelit ovat joutaneet menneen maailman makkaratehtaaseen.

ristiin rastiin rullatut moottoritiet kertovat siitä omaa kieltään. keskeiset arvommekin kiteytyvät kätevästi auton ominaisuuksiin: nopeus, teho ja laatu ovat valttia. ja kenties jotakin siitä siirtyy myös virta-avaimen haltijaan.

kuski ja ajokki ovatkin yhtä: sitä olet, millä ajat. tosin jotkut väittävät vain haluavansa päästä paikasta A paikkaan B.

ihmisellä on ensisijaisesti halu olla täällä. mutta lähes ikiaikainen on myös ihmisen tarve päästä tuonne. niinpä maailmaan on rakennettu silmänkantamattomiin teitä, meriteitä, suojateitä, tunneleita, kanavia, rappukäytäviä, liukuportaita, hissejä, mutkia ja mäkiä, ylipäänsä kaikkea mitä tarvitaan täältä tuonne pääsemiseksi.

inhoan istua autossa pelkääjän paikalla, koska tiedän olevani keskimääräistä parempi ratissa. tulisin varmasti hulluksi, jos joutuisin istumaan ratin takanakin toimettomana. onneksi kehityksen tiellä on vielä monta muttaa.

toivoa täytyy, että autoilu puhdistuu. täydellinen yksityisautottomuus näet ei ole edes optio, ikävä kyllä.