keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Yöllisiä ysköksiä 2


Menisin hautaan minäkin kuin elämän koettelema äitini, meteliä pitämättä. Tämä tuli mieleeni edellisen yskökseni uudelleen luettuani.

Silmissä kirvankusta kun niin kirveltää. Sanomalehden painoväriallergiaa; Hesarin tulo loppui juhannukseen kuin koivujen pölytyskin, että eiköhän se taas tästä.

Netistä luin, että yökerhoisku tappoi yhden ja haavoitti monia kaukaisessa Mombasassa josta Taiska 1970-luvulla lauloi kovin illusorisesti: Pommein varustettuina kulkevat sielläkin nyt toiset.

Syyria on kylmää sotaa huokuva nalli Lähi-idän hiekkaisessa perseessä. Gaza/Israel, Iran, Irak ja Afganistan pysyvät toivottomina tapauksina. Kreikka ja Espanja pitelevät Euroopan unionien jäsenmaita tiukasti yhteiseltä uumalta ja imevät sen rintojen mahlaa samalla kun Venäjä raapii meidän hilseistä päälakea tökkien yhtä aikaa hiilihangolla Euroopan idänpuoleisen kyljen puolalaisiin lapaluihin.

Muuten Suomessa hukutaan, hirttäydytään, kurvataan junien ja rekkojen keuliin ja ajetaan kännikolareita suviöiden ihanassa hämyssä kuten ennenkin. Vaimonhakkaajapaidat ovat uusinta uutta elämänhallinnassaan rökäletappioita kärsineiden ihokkaina.

Luin joitakin kommenttipalstoja. Toisti joku jonkun toisen tai kolmannen toistoa Paavo Haavikolta, että jos valta annetaan kansalle, niin kenelle se annetaan? Minulle mulahti mieleen kuin suoveden syvyyksistä kaasukuplainen mytologiaoppi, jonka mukaan kansa olisi tahtova ja ajatteleva olento. Onko se? Miten se voi olla? Miten sitä voi olla yhtäkkiä jokin osanenkaan siitä; "kansan syvät rivit"?  Miten syvät? Entä pituus?

Jos mielikuvitellaan 5,3 miljoonaa suomalaista riviin Hangosta Utsjoelle, niin mikä osa siitä on syvyyttä ja mikä pituutta? Roikuskelevatko henkisten ominaisuuksien yhteneväisyydet siinä kuin paidanriekaleet piikkilangassa?

Kun kansan syvät rivit äänestävät historian äkkimutkassa vennamolaiset voittoon, sen sama mutka takaisin pongahtaessaan paiskaa seuraavissa vaaleissa ne tunkioon. Kolme peruspuoluetta kuitenkin pysyvät kuin Junttilan lahonneet tuvan hirret paskalla liisteröityinä koossa.

Toisaalla Kansan Syvät Rivit (ksr) on valmiiksi äänestäjien tietoisuuteen agitoitu puoluebrändi kunhan persujen haudalla testamenttia luetaan.

Millaistahan lienee olla kansan syvien rivien edustaja? Onko olo kuin kauppamatkustajalla joka aamuisin pakkaa näytelaukkunsa ja lähtee levittämään edustustehtävänsä syvintä olemusta maailmalle? Mitä palkkaa näille agitaattoreille maksetaan? Kuka maksaa? Ei ne ilmaiseksi kuitenkaan alati ole päivystämässä.

Minulle itselleni kansan syvät rivit ovat aina olleet käsinkosketeltava asia, ei pelkkä epämääräinen käsite; hyödyksi otettava rätti jolla pöytiä pyyhitään. Ne ovat ihan jotain muuta, kuin hetkellisen tarpeen ilmaantuessa hyväksi  käytettävissä olevaa, tunnotonta massaa. Minun kansani syvät rivit ovat niin syviä ja syvällä, että ovat jo aikoja sitten haistattaneet pitkät kaikelle sille, jolla luullaan olevan merkitystä kun pyöritetään lihaisia ihmispalloja vallan kabinetteihin. Ne löytyvät ihan muualta kuin edustajikseen ilmoittautuneiden puheissa tai kirjoituksissa.

Tämänkin pienen kaupungin aukisilmin kuljetusta pyöräilypyrähdyksestä kansan syvyydestä voi jo jotain päätellä.

Pietari Brahen patsaan luota, lasten leikkipuistosta lähtee uupuneen oloinen äiti työntämään lastenvaunuja torin halki, puhuu kännykkään, itkee, riitelee ja voi silminnähden pahoin. Kuulen puolikkaan lauseen: "...ei, ei minulla ole yhtään rahaa...".

Pultsari nukahtaneena torinlaidan penkille, toisen sammuneen pensaanjuurella nurmikolla, kolmannen kusella polkupyöränsä tangon välistä Pietarin patsaan jalustan kukka-asetelmaan.

Joenrantaväylällä katseeni tavoittaa nuorenparin ravistamassa lääkepurkista tabletteja kaljan kanssa huuhdeltavaksi alas mahaansa.

Kaupungin keskustassa kerjäläinen tulee paperimuki kädessä vastaan. Toinen toisella puolen kävelee vastapäiseen suuntaan.

Eksynyt vanhus töröttää pyörätuolissaan keskellä yksisuuntaista katua, näyttää neuvottomalta kun auto huudattaa torvea takana.

Kaupan kassajonossa eläkeläisrouva kilistelee viimeiset hilunsa kukkarosta, saa niillä maitolitran, pienen leipänyssäkän, kevytleviterasian ja lenkkimakkaraa jonka muovikyljessä on punainen 50%:n alennusleima.

Reilusti alaikäinen, pitkiä räkäkaaria syljeskelevä poika-tyttöporukka vetää iltamyöhällä tupakkaa, olutta ja energiajuomaa kauppakeskuksen oven edustalla. Toinen pienten miesten räkläparvi Nuasen joensuulta oikaisevan ikiaikaisen Tervakanavan ylittävän sillan alla vetää sauhuja niin, että sillalla kulkijaa haju huimaa.

Erään kerrostalolähiön parvekkeilla juodaan kaljaa, tupakoidaan, huudatetaan musiikkia, parilla ulokkeella käryää makkaragrilli ja yhdellä tapellaan niin, että valkea paidanhiha lähtee leijailemaan alas kuin suuri joutsenen sulka. Kohta sieltä lentää myös lippalakki ja lasten värikäs potkupallo ja kun ajan hiljalleen ohitse, tappelunmetakka siirtyy sisäosiin ja voin vain kuvitella, mitä siellä ehkä tapahtuu.

Nämä näkemäni kansan syvät rivit tuskin välittävät, kuinka maata ohjataan tai miten sen taloutta, ulkomaansuhteita ja kytköksiä suurempiin ympyröihin hoidellaan, tai saatikka miten maanpuolustus- tai maahanmuuttoasiat makaavat.

Mihin omaa kaupunkia, suomalaista yhteiskuntaa tai saatika koko maapalloa käsittäviin kysymyksiin todellinen syvien rivien edustaja kykenisi vastaamaan jos hänet äkkiä pensaanjuurelta heräteltäisiin?

22 kommenttia:

meri kirjoitti...

valto

poistin tuon edellisen kirjoitusvirheiden takia. yritän uudestaan:

olen näistä sinun viimeaikaisista ei-fiktio -kirjoituksistasi ilahtunut. raskaista aiheistaan huolimatta ne ovat niin sympaattisia, ettei niiden kanssa osaa ryhtyä väittelemään.

kun sanoin, että raskaita, en siis tarkoita, etteikö sieltä muutakin löytyisi. sillä jos juttusi olisivat pelkkää hartiapankkirealismia , niitä ei jaksaisi lukea.

sitä rupesin miettimään, että keitä nämä kansan syvät rivit oikeastaan ovat. ovatko ne jonkinlainen kansatieteellinen museo vai freudilainen sohva? vaikeaa olisi kuitata sellainen joukko yhtenäisenä massana. paasilinna-fanejakaan voi tuskin käsittää yhtenäiseksi massaksi.

'kyllä kansa tietää', on tuttu poliittinen huuli. on vain pohdittava, tietääkö se ja mitä se tietää ja miksi se tietää.

me olemme niin helppoja. vuosikausien atonaalisesti transformoitujen komplementtien, kategoristen imperatiivien, strukturalismin seemin ja semeemin sekä yleisen peripateettisen koulukuntailun jälkeen keskivertohumanisti menee heti selälleen, kun kateederilta kajahtavat esimerkiksi sellaiset sanat kuin 'johtava markkinaosuus'.

on ikävän niitä aikoja, jolloin eino leino ruoski poroporvareita, taisteli myöntyväissuuntausta, sensuuria ja akateemisia typeryksiä vastaan.

leinon mikko vilkastuksen nimissä kirjoitettu tuhmuuden ylistys helmikuulta 1900 on yhä täyttä asiaa: 'ylistetyt olkoot syvät rivit. sillä he nukkuvat . . . ylistetty olkoon se tuhmuus, joka vallan rappuja ravaa. sillä he ravitaan . . . ylistetyt olkoot ylioppilaat. sillä he lukevat läksynsä. ylistetyt olkoot meidän oppikoulumme. sillä ne kasvattavat virkamiehiä . . .'

leinon sukulaissielu on jonathan swift ja erno paasilinna puolestaan on swiftin jälkeläinen suoraan alenevassa polvessa. hän kuuluu aikaan, jolloin kirjallisuudella vielä oli yhteiskunnallista merkitystä.

nythän suomi on purettu ja kansan syvät rivit joutuvat tämän seurauksena vapaaseen pudotukseen. jalansijaa ei löydy, eikä juuri yhteisiä merkityksiä eikä arvoja, paitsi pörssiarvoja. merkitykset uhkaavat hävitä aivan tyystin.

Keiju kirjoitti...

Syyria ei sinänsä ole kylmää sotaa huokuva nalli perseessä, vaan Syyria on Syyria kaikkine ongelmineen ja Syyrian kimppuun hyökkäämistä suunnittelevat länsimaat ovat se kylmää sotaa huokuva ties mikä. Nyt, kun Hesarin tilauksesi on loppunut, voi olla että alat törmätä neutraaliin uutisointiin suhteessa entistä useammin, jos käytät nettiä. Suomi ei ole puolueeton, vaan puolueellinen, maailmanpoliittisesti sitoutunut maa, ja Suomen valtamedia sen mukaista kuin valta-sanasta voi ymmärtää.

"Kyllä Kansa tietää" on muuten totta ainakin Tapani Kansan mielestä. Tietääkseni hän on omasta mielestään aina tiennyt.

Riku Riemu kirjoitti...

"Unohdettu kansa" on siitä ovela sana populistien käytettäväksi, että siihen mielellään samaistuvat melkein kaikki. Niin rikasta miljonääriä ei ole, joka ei tuntisi itseään jollain tapaa sorsituksi: "vääryyden lait ja hallitus minua nyhtävät!"

Itseäni olen pitänyt melko köyhänä keski-ikäisenä äijänä ja tavallisena tallaajana. - Olisittepa nähneet, kun rautatien alikulkutunnelissa ennen viime vaaleja yksi vihreän liikkeen kansanedustaja-ehdokas oli jakamassa brosyyrejaan ja oikein kavahti taaksepäin, kun näki minut, vaikka yritin olla lempeän näköinen. Vähän se järkytti, onneksi raput ylöskiivettyäni samoja brosyyreja jakamassa oli miehensä, jonka kanssa muutaman sanan vaihdoin, kiitin mainoksesta. En tietenkään äänestänyt, mutta episodi sai minut melkoisiin pohdintoihin.

Perussuomalaisiin en tunne silti minkäälaista vetoa tai yhteenkuuluvuutta, onko siis osallisuuteni "kansaan" sekin peruttu? - Viekää vielä tuhkatkin pesästa!

---

Tuohon valokuvaan mieleni teki musikaalin. Badding astuisi siinä mukaan kuvaan ja alkaisi laulunsa: "Nukkuja kaunein, avaa silmäsi sun, tahtoisin keskeyttää sun haaveilun..."

Valto Ensio kirjoitti...

Meri, en jaksaisikaan väitellä vaikka tohtorien kanssa olen viime aikoina ollut paljonkin tekemisissä. Nytkin tulin labrakokeista ja "kuvaamosta" kotiin. Millimetrisen koepalanlohkareenkin keuhkoista nipsaisivat.

En minäkään keksi lisää sanottavaa kommenttiisi kun se on niin omansa samasta aiheesta; syvämerkityksellisempi ja laajempi lyhykäisyydessäänkin kuin mihin itse kykenen vaikka kuinka pitkästi yskisin.

Yhteisistä merkityksistä ehkä sen verran, että kai ne jo tässä hetkessä sekä tulevaisuudessa jotenkin liittyvät tähän internettiin, peleihin ja siihen, mitä tuleva aikuisväestö sisäänsä ahtaa.

Ehkä tulee aika, jolloin lapsuuden muistot eivät liitykään enää köyhyyteen, alituiseen puutteeseen ja nälkään vaan muistellaan ylenelämisen hirvittävyyttä, siitä (ja liikakiloista) irtirimpuilemista, kouluikäisinä aloitettuja terapioita jne...

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju

Kuuntelin radiosta ajankohtaisohjelmaa puoliunessa (taisin olla välillä siki-) kun siellä käytiin debattia Syyriasta ja sen tuottamasta uhasta luoda kylmän sodan aikainen jakolinja jälleen maailmaan. Ohjelman nimeä en kerennyt tietämään, mutta eilen se oli.

Ainakin sikäli perseestä se homma Syyriassa on, että ovat tappaneet jo yli kymmenentuhatta siviiliä (naisia, lapsia ja vanhuksia) jo tähän mennessä, mutta suurimman äläkän maailmalla nostaa SOTAKONEEN mereen ampuminen olkoonpa se vaikka sieltä missä turkinpippuri kasvaa.

En minä Hesaria minään mörkölehtenä ja yhden tason aviisina pidä. Ei tätä nettiä kauaa jaksa selata suodattaakseen sieltä jotain "itselleen sopivaa". Kyllä kaikki informaatio täytyy käydä joka tapauksessa lävitse omassa mielessään ja sittenpähän ymmärtää jos ymmärtää jotain.

Valheellisessa maailmassa joka tapauksessa eilen, nyt ja tulevaisuudessa. Elä siinä sitten...

Tapani Kansan musiikillisesta urasta pidän siinä mielessä, että hän on koulinut itseään laulutekniikaltaan ja uskaltanut tarttua sellaisiinkin aiheisiin, joita muut iskelmänliruttelijat kauhistelevat. Mm. Lauri Viidan tuotantoon perustuvasta Betonimylläri-jaksosta tykkäsin eritoten. Kansalla on "syvä" ja tulkinnallinen ääni parhaimmillaan vaikka musiikista en useinkaan ymmärrä kuin humpalla ollessani, ja silloinkin vain jaloillani.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Olet sinä sitten varmaan hirveä hirvitys kun jopa vihreä, juuri viidakosta kuoriutunut ihiminen sinua peljästyy.

Kuvan kauneimmat nukkujat kuuluvat "perus"joenrantakansaan Kajaanissa (omaan lahkoonsa). Olen joskus heistä ennenkin maininnut ja aika paljon kuvia näpsinyt; myös heidän itsensä tieten. "Uskolta" kerran kysyin luvan ja se oikein asettui asentoon, jossa mieluiten kesäpäiväänsä viettää: Kaivoi repustaan kolmen litran kiljupänikän, asensi sen huolellisesti ruohikolle, potkaisi kengän vasemmasta jalastaan (saatanan pitkät, lohkeilleet ja mustareunaiset kynnet!) aukaisi housujen sepaluksen, paidannapit, otti toisen käden pois paskaisen farkkutakin hihasta ja oli nukkuvinaan kun minä kuvasin.

Muutamia on kuollut tai muuten hävinnyt joukoista tänä aikana kun olen täällä asustellut, mutta aina uutta tilalle pukkaa. En varmaankaan valehtele, jos "parhaimillaan" on heitä pitkässä rivissä joenrantaa ja kauppatoria pari-kolmekymmentä heimolaista koolla: kaikki penkit ovat silloin varatut eikä katsomatta passaa heidän jälkeensäkään penkeille istahtaa.

Se on minusta melkoinen määrä näin pienessä pitäjässä. Sen niinkun kato huomaa jo...

Keiju kirjoitti...

Kriittisyyttä, ystävä hyvä! Suomen kaltaisissa maissa käytetään Syyrian suhteen tietolähteenä "aktivisteja", joka on tietysti Syyrian hallitusta vastustava ryhmä. Sekö ei sitten harjoittaisi sotapropagandaa? Suomen valtamedia uskottelee, ettei harjoita. Suomen valtamedia uskottelee myös, ettei Suomessa ole koskaan harjoitettu sotapropagandaa, ei edes Suomen itsensä sotiessa. 1980-luvulla, kun minä olin koulussa, tämä näkökulma kyseenalaistettiin ihan avoimesti (eivätkä muuten olleet mitään punikkiopettajia, saati -oppilaita). Siinäkin suhteessa, niin kuin monessa muussakin, suomalainen yhteiskunta on pahasti taantunut.

Tapani Kansan Lauri Viita -runojen laulutulkinnoista ja muista taidelauluista on olemassa yksi loistava konserttiessee, en muista kirjoittajaa enkä alkuperäistä julkaisufoorumia (ts. lehteä). Mutta teksti löytyy kokoomateoksesta "Pakko vatkaa – kirjoituksia popmusiikista". Näyttäisi olevan Jukka Lindforsin toimittama ja WSOY:n julkaisema. (Ei sikäli, etteikö "koko kansan Tapanilla" olisi oikeasti jotain arvoa.)

Riku Riemu kirjoitti...

Taidan minä aina yhden vihreän puuhun takaisin pelottaa, vaikka en sitä tarkoittaisikaan. "Miksi meidän pitäisi olla aatteellisia, kun muutkaan eivät ole?" - Juoskaa!

Syyrian rouva ja herra ostelevat mekkoja, frakkeja ja lemmikkieläimille takkeja Pariisista, samalla kun maansa ihmiset kärsivät sodasta.

Rouva ja herra ovat toki kauniita kuin prinsessa Diana, se vähän tai paljon hassahtanut, aikoinaan.

Ripsa kirjoitti...

Valto,

luin tässä viime viikolla loppuun viimeisimmän Kaltion ja olen nyt siis oikeasti sitä mieltä, että nämä sinun viimeisimmät juttusi kuuluisivat juuri sinne.

Olen vertaillut Parnasson ja Kaltion juttuja, mutta uusimpia Parnassoja minulla ei olekaan, on sen Rossin poijan päätoimittamia ja sitten iso läjä Jarkko Laineen toimittamia.

Kaltio yksinkertaisesti yleiskulttuurilehtenä on elävämpi. Nykyisestä Parnassosta en tiedä mitään, sanoin irti tilauksen kun lehti alkoi menettää sivuja ja jutut lyhenivät.

Mutta niinpä Hesasta ei enää tulekaan yhtään yleiskulttuurilehteä. Viimeinen oli vissiin Komposti tai Suomi-lehti, sen ajat sitten yhteiskuntaan sopeutuneen ei-puoluevihreiden lehti, jossa oli kaikenlaista. Se porukka kesyyntyi. Tai en minä ainakaan ole sellaiseen törmännyt.

Siis että kysyisit, että saisiko lähetellä lyhyitä erikoisia, voisivat vaikka ilahtua! Ei tämä nyt ollut eka kerta kun tätä ehdotan.

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, tiedä siitä kriittisyydestä kun kyse kaikesta päätellen on täysimittaisesta sisällissodasta.

Yritän olla, vaikka siitä mitään apua olekaan, aina sodan jalkoihin jäävien puolella. Aika mitätöntä siis osuuteni...

Kun luen Hesaria niin luen sitä muidenkin uutisten vuoksi kuin vain sota-, talous- tai politiikkajuttujen.

Pitkäaikainen riippuvuussuhde ko. lehteen on huomioon otettava puoli: piti käydä tänään kirjastossa lukemassa juhannuksen jälkeen ilmestyneet, niin tuntui ontolta olo.

Paikallisilmaisjakeluhöpölehdet ovat kammottavia, ja osin maakuntalehdetkin joiden sisältö on joskus aika epätasaista.

Mutta siinä pisteesä, kuin Syyria nyt on, ei mikään media tiedä oikeaa laitaa. Tietänevätkö siellä osapuolet itsekään?

Joku molempia osapuolia joka tapauksessa aseistaa koko ajan, mutta niistä ollaan vaiti; vain ohimennen suupielestä ruiskaistaan jotain kuin sotilas mällisyljen tankkinsa katolta.

Syyttömät aina kärsivät.

Mietin kyllä sitäkin, että ovatko äidit loppujen lopuksi ihan syyttömiä kun suostuvat aina ja aina uudestaan synnyttämään näitä verenhimoisia petoja joita miehistä kuoriutuu kun ne jonkin astalon kouriinsa saavat ja joku kahjo kenraali näyttää suunnan?

Viisaasti tekisivät naiset, kun lakkaisivat vuokraamasta kohtuaan armeijoiden tulevia tarpeita varten.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, vai kauniita!

Rouva menettelee, herra on epärehellistä energiaa pursuava kiireestä kantapäähän.

Mutta rouvalla ei taida paljoa sananvaltaa olla, joutuu lähtemään ostoksille kun herra niin päättää. Mutta saattaa niillä reissuilla olla jotain tekemistä ranskasta hankittavien aseidenkin kanssa. Ainahan nyt jokunen tykinammus salakulkeutuu mekkokankaan mutkassa...

Iltalehti aprikoi Asman roolista jotain kevään korvalla: http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012031015309450_ul.shtml

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, kyllä varmaan lyhyet erikoiset kelpaisivat. Tunnen itseni vain niin epäluotettavaksi, varsinkin nyt tämän kevään tohelointini (väsymyksen vai mitä muuta tekosyytä käyttäisin) vuoksi, että ihan hävettää.

Minä luen kirjastossa niin Kaltion kuin Parnassonkin ja kyllähän jälkimmäinen aika kuiva on. Mutta niin se on ollut aina. Se on sille pohjalle rakennettu, ettei paljoa aisan ylitse potki. Nykyisen Papinniemen oma huumorintajukin taitaa olla aika kuivakkaa, tosikkomaista, ja sehän aina vaikuttaa.

Kun päätoimittajat tulevat jostain säröttömästä ympäristöstä päätoimittamaan mitä tahansa, sen kyllä sisällöstä vaistoaa herkästi.

Tämä nykyinen Kaltion Paavo Heinonen on ymmärtääkseni kaikella tavalla rosoinen, että jo se heti näkyi kun nousi pallille, jossa nyt istuu. Nehän ovat aivan loistavia ne hänen omatkin "lyhyensä" siinä lehdessä.

Hiidenkivi on myös kelvollinen julkaisu, omaperäinen jopa. Se minulle sattuneesta syystä nyt vähän aikaa tulee ja olen tykännyt.

Riku Riemu kirjoitti...

Muistutan, että Valton blogin alkupuolella on huomattavan paljon omakohtaisia kirjoituksia. Kulkemisistaan tai muista.

Hienoja ovat, minäkään en kaikkia blogin olemassaolon alusta ajallaan ole lukenut, jälkeenpäin kyllä.

meri kirjoitti...

riku

minua nämä valton ite-tekstit viiltävät suoraan sisimpään. tajuan, että nyt puhutaan tärkeistä asioista.

vaan kirjoittaisiko samalla tavalla, jos vetäisi kirjoittajakursseja ja esiintyisi matineoissa ja kirjamessuilla, puhuisi kirjoittamisesta viisaanoloisesti ja mietitysti?

ehkä minä olen turhan nipo tässä, mutta minua vähän risoo se, että kirjailijalta vaaditaan yhä enemmän stand up -koomikon ominaisuuksia ja nopeita, assosiaatioihin perustuvia heittelyjä.

nostan hattua ihmiselle, joka viihtyy syrjässä, sillä sivusta on helppo tarkkailla ja kuunnella.

Riku Riemu kirjoitti...

Meri,

Valto puhuu suoraan ja syvältä, ei sellaiseen moni pysty.

Matineoissa ja kirjamessuila juuri Valtoa mielelläni kuuntelisin, pistäisi vähän vauhtia siihen turhan pyörittämiseen.

Keiju kirjoitti...

Heinosen Paavo on vanha tuttu Oulusta. Viimeksi tavattiin viimesyksyisillä Kirjamessuilla Helsingissä, mihin satuin menemään, kun olin saanut eräältä tuttavalta ilmaisen lipun. Leppoisa kaveri ja pinnan alla melkoisen tyrkky, niin kuin kaikki Paavon asemaan nykyaikana pääsevät ihmiset ovat. Mutta mikäs siinä, hän osaa elää tätä aikaa ja minä esimerkiksi oikein en.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku ja Meri, jäävään itseni analysoimasta tämän kummemmin viimeisiä kommenttejanne.

Aina epävarma mieleni haluaa kiitoksen sanan kuitenkin lausua.

Harmissani olen siitä, että kirjoittaminen voisi olla myös ammattini, mutta en sille tasolle kuitenkaan koskaan tule yltämään. Viimeisin tarjoukseni kustantajille on ollut kohta puoli vuotta reissussa, eikä pihaustakaan ole kuulunut. Kai ne siellä tietävät paremmin kuin me täällä, kuka osaa kirjoittaa ja ennen kaikkea kenen tekstillä rahaa tehdään.

...ja tämä aika... tämä, jossa tekstejä tehtaillaan enemmän kuin kirjallisuuden maailmanhistoriassa milloinkaan ennen, rusentaa alleen...

Valto Ensio kirjoitti...

Keiju, minä en Paavoa tunne sen kummemmin kuin mitä pari kertaa olen tavannut Oulussa siellä Kaltion toimituksessa silloin, kun se edellinen, hentoluinen Antti oli päätoimittajana (puristin sen kättä vahingossa liian lujaa ja älähti,mokoma).

Eihän Kaltion päätoimittajuus kuitenkaan ole taloudellisesti kovinkaan tuottoisaa, mutta arvostus sitäkin laadukkaampi. Sen vuoksi sellaiseen virkaan jos on tyrkky, ei varmaankaan kateuden aiheeksi käyne (en usko kuitenkaan sinun olevan kade). Ehkä oikeasti kykenevä, sitkeästi paikkaa varronnut ihminen silloin saa eniten aikaan kun pääsee kykynsä näyttämään.

Yöllä ajattelin lisää Syyrian tilannetta. Vertasin sitä Tshetseniaan ja mielessäni kävivät myös muutamat muut maailmalliset konfliktit joista vähän tietoa päässäni liikkuu.

Tulin siihen johtopäätökseen, että ihmislaji on ihan hullu ja se ominaisuus näkyy juuri sotiin ryhtymisenä! Paskat siitä, kuka on syyllinen tai syytön, kuka valehtelee ja kuka on oikeassa. Ketkä sodilla rahastavat, ketkä häviävät viimeisetkin hyötynsä, maansa ja mantunsa.

Olen sis kurkkuani myöten täynnä sotien saastaa, joka ei suoranaisesti minua tai muitakaan suomalaisia kosketa, mutta joka helvetin lävestä se kävelee lasten päitä murskanneilla, raudoitetuilla sotilassaappaillaan kotiini ja istuu sohvalla kanssani verisin persein, ruudille ja märäntyneille ruumiille haisten. Työntyy jopa vuodekumppanikseni sodanpainajaisineen!

Riku Riemu kirjoitti...

Sodat ovat taloudellisesti kannattavia. Vaikka otsikoidaan kuinka joku sota maksaa niin ja nin paljon päivässä, ei osata ottaa huomioon, että voitot yrityksille ovat aivan tähtitieteelliset.

Pikkuporvarikin hyötyy, kun elinkeinoelämä porskuttaa ja heiluttaa isänmaan lippua.

Suorastaan sopimatonta on alkaa laskea jokaiselle kuolleelle lapselle tai muulle siviilille, puhumattakaan sotilaista, heidän uhrauksensa aiheuttamaa hyötyä kansan/ kansojentaloudelle.

Kiitos kuitenkin pikku-Maryam 4 v, et turhaan luotia kohdannut.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku, minä tässä pyöräretkuiluja harrastanu...; Ketä Maryamia tarkoitat? En ole uutisia kuullut, enkä lehtiä lueksinut.

Sota on businesta. Elokuva (Lord of War 2005), jossa Nicolas Gage oli pääosassa, toi yllättävän hyvin esiin tämän piilossa olevan sotien raa´an rahastamiskäytännön. Kun menin katsomaan, muistan ennakko-odotuksen, että ei maha olla muuta kuin räiskintää ja semmoista kun on Gage pääosassa, mutta yllätyin.

Kun luin sitten, että elokuvan ainakin pohjiksi on käytetty tosielämääkin asekauppiaiden osalta, niin kyllä se hyvinkin ainakin pintaa raapaisi.

Muutenhan se maailma on niin hyvin varjeltua liike-elämän pimeyttä (kuluja kaihtamatonta valtioiltakin salausten osalta), ettei niiden totuudellisuudesta päästä koskaan tosidokumentteja näkemään.

Päätä ihan alkaa särkemään kun miettii, mikä asearsenaali maan pinnalla onkaan... ja taivaallakin liihottelee...

Riku Riemu kirjoitti...

En ketään erityistä tarkoittanut, nimen keksin, paljon niitä 3 tai 4-vuotiaita kuitenkin sodissa menee, täsmäluodit tai täsmäpommit eivät vielä ole niin tarkkoja.

Polje polje, minä meinaan viikon päästä mennä jo töihin takaisin lepäämään, heinäkuu kun on.

Valto Ensio kirjoitti...

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Joskus vain sotatantereilta tulee ihan kuvien kanssa julmuuksista uutisia. Niin kuin se gazalaisen isän ja lapsen kohtalo jokunen vuosi sitten... Mutta kyllä tällä iällä jo osaa kuvitella ihan nimen ja iän kuullessaan, että totta ne tarinat joka tapauksessa ovat niin monen kohdalla.

Toisaalta aina ne kauhutkin sitten ovat luodin otsaansa saaneen osalta ohitse; ei sodan jaloista selvinneistä lapsista ehjiä ikänään tule kuitenkaan... ja viha pikku sydämissä jyllää...