sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Päijänne jää aina sydämen puolelle 3

Perjantai 31.8.2012
Anivarhain kävi pari korppia keskusteluaan teltan takaisessa kuusivaltaisessa sekametsikössä, sitten varikset joita säesti pikkulintu jolla oli niin kimakka ääni, että minäkin huonokuuloinen sen erotin. Nukahdin kuitenkin uudelleen, mutta kohta romahti taivaalta rantaveteen joutsenia ja kaikilla niillä oli ulos pyrkivää megalomaanista ääntä kaulanrotkottimet pinkeinä. Nousin katsomaan teltan oviaukosta ja näin kaksi aikuista ja neljä kesän vanhaa vasikankokoista lintua uivan kalkattaen edemmäs Längelmäveden aallonliplatukseen. Neljä poikasta? Varmaan adoptiolapsia vähintään puolet noista. Ja mistähän se "laulu" tuonkin linnun nimeen tulee?

Uniini vaikutti eilinen Orivesi käynti; muistot puhkoivat unentaulua. Ainakin se ajatus, että erästä elämän kipupistettä kohden taivalsin tällä kertaa eri suunnasta kuin tavallisesti. Ehkä tarpeellinen mylläys kunhan joudan asiaa ajattelemaan.

Nyyssösen ja Häkkisen unessa muistin. Nyyssösen piti jo Orivedellä tappaa itsensä, mutta vasta Helsingissä muutamia aikoja myöhemmin se oli kuolemaansa hypännyt; otti Häkkisen mukaansa, tai vastoinpäin. Jossakin vilkkaan unennäön harteilla kiikkui sekin Annikki Kariniemen sukulaistyttö, "Ikka". Se palasteli mulle pahvista punaisia palapelejä ja sanoi, että liimaa järjestyksessä vihkoosi ja kun se on valmis, niin hän sitten kertoo asiansa. Siinä olisi ollut roheva ja terve Pohjoisen nainen, mutta en uskaltanut vielä hypätä... Missähän olisin nyt jos silloin..?

Kännykkä jumissa, ei aukea, vai akkuko siitä loppui? Aukaisen läppäriä sen verran, että näen kelloajan ja se näyttää seitsemän kolmekymmentä. Täällä toimii mokkula nopeasti toisin kuin jossakin Pudasjärvellä tai Kainuun vaarojen kupeilla.

Ei auta, nousen ylös, työntelen yöllä palamatta jääneitä oksanpäitä ja risuja nuotiokiveyksen keskelle, vuolen puukolla muutamaan kuivaan keppiin kiehisenkiekuroita. Yhdellä tikulla roihut aikaiseksi jälleen kuin Erno vainaa tärkeänä piti. Vaikka mulle se on sama, kunhan vain syttyy. Keräilen vielä ympäristöstä oksaa ja puunrosua yltyviin liekkeihin ja laitan pakkiin Längelmävettä litteän kiven päälle liekkien kylkeen porajamaan.
Rannassa on pöytä ja penkit ja istun nyt odottelemassa kahviveden kiehumista. Niitä en voinut yöllä hyödyntää sillä nuotiopaikka on kauempana. Hiekalla oli irtonainen puistonpenkki jonka kannoin tulen ääreen ja aterioitsin mukavasti sen päällä.

Tässä on pieni niemi joka on veneitä ja veneteloja vierivieressä täynnä. Veteen mutkalla hetkuva laiturikin hiekalta veteen kurottaa. Takana metsikössä ovat pukukopit, matonpesu- ja kuivaussysteemit ja huussi puiden katveessa metsässä. Ilmoitustaululla on järjestyssäännöt joiden pykälä numero 4 kieltää leiriytymisen.

Millaisenhan sakon Kangasalan vene- ja uimarantojen päällikkö minulle lähettääkään tästä luvattomasta yöpymisestä? Voinko viedä asian hoviin kun en yöllä taulua nähnyt koska se oli valaisematon ja aivan pihan perällä eikä jo tiensuulla tänne käännyttäessä?

Pesaisen hikisen paidan samalla kun käyn vielä uimassa. Se kuivanee sitten tavaroiden päällä koska näyttää tulevan aurinkoinen päivä. Pari hiutikulunutta t-paitaa ja haaroista rikki olevat kalsarit survaisen roska-astiaan. Näin minulla kuorma kevenee.

Tämä ranta on pienikivisempi kuin edellinen, yölläkään en varpaitani niihin lyönyt. Tulee raikas olo ja munasillaan tuulettelen vielä kun juon kahvit ja otan vähän aamupalaa. Kukosta jää paksulti liisteitä seuraavaa, lujempaa syömisen tarvetta varten; paras osa tuosta satoja (tuhansia?) vuosia vanhasta, aina käyttökelpoisesta ruuankuljetussysteemistä.
Rannantuntumassa kasvaa melkoisia tervaleppiä, teltta on pimeässä sattunut yhden sellaisen juurelle. Vehmaat seudut ja varmaan lieroiset myös, mutta kun peltoaukeilla maata tonkaisee, niin savi siellä pääasiassa on. Muinaisten merien vaikutusta tällä korkeudella vielä.

Kerran minua jututti vanhempi mies, joka sanoi lapsuutensa vittumaisimpia töitä olleen puikulannosto Tornion savisilta pelloilta käsipelissä. Minulla ei sellaisia kokemuksia ole, sillä Savossa peltoalat, vaikka paikoin kivisiä ovatkin, ovat myös muhevaa multaa paksuina kerroksina kauttaaltaan. Savikerros saattaa olla jossain metrin, puolentoista syvyydessä. Kun sitä ei mene rakennuksen paikalta puhkaisemaan, tulee kosteuden (radonin?) nousua ehkäisevä kerros siihen luonnostaan.

Mutta nyt pitää suoriutua tietä nielemään.

Istun nyt Kangasalan kirkonkylän hautausmaan portin sisäpuolen penkillä. Puolta päivää kohta elellään. Kännykän laitoin latautumaan valopylväässä olevaan pistorasiaan. Jospa se alkaisi toimia. Vähän jo epäilen, että olisi jäänyt laskut maksamati ja se ainiaaksi minulta on vaiennut.

Hiljaistenmiestenlaaksoa, Parantajantietä ja Rapu-Santerinpolkua oli matkan varrella, ne jäivät mieleeni aamupäivän puolentoista tunnin matkalta. Leiripaikalta lähtiessä, siinä sadan metrin päässä tiessä melkein kiinni oli talo, jonka ulko-ovea oli nuori nainen sulkemassa. Sanoin sille huomenet ja kerroin, että luvattoman leiriytymisen suoritin tuossa teidän uimarannalla. Sitä vähän huvitti. Muutaman muunkin sanan  vaihdoin ja sitten se lähti tummansinisellä Temprallaan kylille päin ajelemaan.

Olisin voinut kulkea myös Kautialan kylätietä, mutta pian olikin pääväylän varteen rykäisty mukavasti rullaava pyörätie ja siinä sitten huilailin ilman ohitse rävähtävien autojen ilmavirtoja.

Hevosia näin kymmenien laumoina pitkin tuloreittiä. Ravi- ja muuta harrasteratsastusta kai niillä suoritetaan nykyisellään pelkästään. Vaan pitää siellä tulosvolyymiäkin olla takana sillä hevonen syö kuitenkin kuin hevonen, talvellakin tallissa; olen tätä asiaa ihmetellyt ennenkin.

Kun käännyin 58:lta kylän keskustaan johtavalle Kuohuntielle, seuraani lyöttäytyi jäntevä, puhelias, vanhempi, hyvän elämän elänyt mies pyörineen. Se hoihkaisi, että otahan kulukuri omenia reppuusi kun tien vierellä niitä puissa ja maassa läjäpäin oli. Mies kertoi pitkän pätkän elämästään pyörän ja emäntänsä  kanssa. "Vain" kaksikymmentä vuotta oli kesät talvet pyöräillyt työmatkat Tampereelle ja takaisin. Torin kohdalta se poikkesi muualle ja minä menin ostamaan munkkikahvit. Niitä nauttiessani katselin ihmisten läjääntymisiä ryhmiksi juttelemaan ja ainakin viisi syyskuolemaansa odottavaa ampiaista istahti sokerisen munkkini päälle. Parveilevista ihmisistä ei samaan olisi. Torilta jäi mieleeni hauskanoloinen nainen jonka myyntipöydällä oli poronlihapurkkeja ja muita Lapin antimia. Iskin sille silmää kun menin ohitse. Mukavan hymyn sain palkinnoksi.

Katselin ja kiertelin aurinkoisen Kangasalan keskustan katuja joita ajelin jo 80-luvulla samanmoisin kulkupelein muutamina kesinä. Ei tämäkään paikka kovin hirveästi ole muuttunut, mutta kuulin, että Haralanharjun näköalatorni on sen jälkeen parikin kertaa tuhopoltettu. Kisarannan humpalluspaikkakin olisi mukava näin tavallisen päivän valossa käydä katsastamassa, mutta kun...

Marketista ostin 4 riisipiirakkaa ja jäätelötuutin (2,79 €). Kangasalan 100-vuotiaasta, yksityisomisteisesta kirjakaupasta hankin uuden kartan (12.50 €) koska entisestä ovat taitosten kohdalta kaikki pikkutiet näiltä seuduilta  puhkikuluneet. GT-karttaa olisin kaivannut, mutta ei ollut, piti tyytyä tavalliseen autoilijan tiekarttaan.  Sitten kävin ajatuksenpistosta paikallislehden toimituksessa kysäisemässä Kauhasta, mutta se oli mennyt koulutuspäiville, tai jonnekin. Jätin käynnistäni lappusterveiset.

Kun tulin tuosta rautaisesta portista hautausmaan sisäpuolelle, saapui tänne myös Pentti Saarikoski-partainen, rosoisiakin vuosia kokenut, laiha mies reppuineen. Tuumasi, että tosson mun entisetkin perseenkuvat ja istahti penkin päähän. Sanoi Pikonlinnan bussia odottelevansa; maksa-munuaistautinen  muija siellä hoidossa. Laitettiin tovi sanoja toistemme korviin menemään: Elämästään hänenkin puolentunnin jutustelun jälkeen voisi novellin kirjoittaa, panisin nimeksi vaikka Kankaanalla Saarikosken näköinen mies.

Jotenkin tuntuu, ettei täällä saa valokuvatuksikaan mitään näin matalalla kun itse kylän keskusta toreineen sijaitsee. Kuviin tulee vain autojen kattoja, kylkiä ja tylsiä rakennuksia. Kirkonseutua olen kuvannut joskus aiemmin ja nyt ei huvita yhtään. Ihmisiä olisi aina mukava kuvata, mutta minä harvoin ilkeän kun nysäputkillani en voi tehdä sitä kauempaa. Ympäristössä olisi näköalatorneja, tai jos kiipeäisi vaikka jollekin harjanteelle, tulisi avarampi olo, mutta olen nyt vähän tahdoton ja lohduton hetken aikaa ja hautojen hiljaisuus on tälle olotilalle otollisin.

Tampere houkuttaisi. Siellä olisi ystäviä ja tuttuja ja kaikkea, mutta jos sinne polkaisen, olisi vähintään kaksi päivää varattava matkaan pituutta lisää. Mutta toisaalta muistojen vyöryt, jotka hyvälle alulle olivat eilisen Orivesikäynnin jälkeen rullaltaan aukeamassa, saattaisivat saada Tampereen kaduilla liikaa koivensijaa päässäni...

Perkele, repäisen itseni irti täsä paikasta ja lähden Kuhmalahden tielle: Klo on 13.30.

7 kommenttia:

Ripsa kirjoitti...

Vuosi sitten joulukuussa olin seniorijuhlissa Kirkkoharjun kupeessa olevalla Kangasalan yhteiskoululla. En tiedä onko se jo purettu, mutta uusi koulukeskus on rakennettu Pikonkankaalle. Muistaakseni.

Koulu siis oli olemassa. En tykännyt koulunkäymisestä. Ehkä joistakin tunneista joskus, mutta oli vähän hankalaa kun isä opetti samassa koulussa.

Haralanharjulla olen käynyt siinä poltetussa näköalatornissa. Mutta se on 50-lukua, samoin kuin se kirkonkylä, joka oli kaunis. Se on pilattu ihan samalla tavalla kun kaikki muutkin Suomen kirkonkylät.

Einar Ilmonin kotitalo tuhottiin. Se talo oli vastapäätä koulua. Tilalle rakennettiin ankeita rivitalon pätkiä. Ennen Ilmonin veli vartioi tiiviisti talon sinivuokkoniittyjä meiltä lapsilta, siis varsinkin äitienpäivän aikaan.

Ennen mietin että jos täältä pääsisi vaikka sinne, mutta ei siinä ole enää mitään mieltä. En tajua minkä takia tuo tuhovimma on niin silmitön.

Voi siis olla että muistosi 80-luvulta pitävät kutinsa. Minä en ole käynyt siellä vuosikymmeniin.

Keiju kirjoitti...

Jos olisit tänne Tampereelle tuossa välissä tullut, niin en olisi minäkään ollut kotona, en vanhassa enkä uudessa, vaan naisystävän tavaroiden hakureissulla hänen kotikontujensa suunnalla Vaasassa. Kangasalan puolella Tamperetta asuin ennen ja nyt kurottelen hieman enemmän Nokian tai Ylöjärven suuntaan. Joskus taannoin kävin pyöräilemässä Kangasalan suunnassa, Kaivannolla asti. Niiltä ajoilta jäi mieleen sanallinen ajatus: "En ole allapäin, olen Kangasalla päin."

Valto Ensio kirjoitti...

Ripsa, Keiju

Olen taas mökillä ja akkujen varassa, että en muuta kuin ilmoitan, että lukenut olen kommenttinne ja totean, että mitäpä niihin olisi lisäämistä. Hyvä vain, että jotain mieleen tuikahtaa "raporttiani" lukiessanne.

Kangasala-nimen synnystä luin artikkelin jostakin kirjasta, ja näkyy löytyvän myös netistä nimellä klikaten.

Lähen halonhakkuuseen!

Riku Riemu kirjoitti...

Minua nauratti tuo Kangasalan kunnan teknisen lautakunnan komentokyltti. Mahtaako siellä joku saksalainen olla virassa. "Laiturin huonosta kunnosta ON ILMOITTETTAVA...!"

"Kaikkia niitä, jotka eivät ilmoita laiturin huonosta kunnosta tekniseen keskukseen, tullaan rankaisemaan kaikessa siinä ankaruudessa, jonka laki ja teknisen keskuksen omat rankaisukäytännöt mahdollistavat!"


Kieltokyltit taitaa olla alue, jossa niiden tekijöiden ajatus usein pettää.

Aina olen ihmetellyt miksi tupakointi täytyy kieltää ehdottomasti. Kunpa kerran näkisi kyltin, jossa se kiellettäisiin ehdollisesti.

Hyllyssäni minulla on näköjään Kariniemen "Lohisiima ja silkkiliina". En minä sitä lukenut ole.

Hiljaisten miesten laakso on sopiva nimi hautuumaalle. Keravalla on ison tien ristetyksessä samassa tolpassa viitat hautausmaalle ja lihanpalvaamoon. Jossain huumorisivulla siitä on kuvakin ollut. Itseäni se aina huvitti, kun takavuosina ohi ajoin.

sanaton hämmästyksestä kirjoitti...

Kiitoksia! Tulihan taas nähtyä Suomea sinun silmiesi kautta. Taidat olla kuumaverinen mies, kun syksyllä uit ja nukut teltassa, poljet paljain varpain. Kuvista eniten mieleen jäi kuu tumman metsän yllä, niin kaunista. Ja se tapa katsoa lähelle. Tuntuu, että itsekin nyt erotan enemmän yksityiskohtia :).
Kovasti olen miettinyt mikä olisi itselle sopiva tapa viettää lomaa kotimaassa muuallakin kuin perheenjäsenten luona.

Valto Ensio kirjoitti...

Sanaton hämmästyksestä

...ja matkakertomus jatkuu.

Valto Ensio kirjoitti...

Riku

Näin paljon kieltokylttejä, mutta oudoin paikka oli siinä Kangasalan jälkeen olevalla hevostilalla jossa kiellettiin pyörällä ajo. Sitä kieltoa en lainkaan käsittänyt. Yritin kyllä arvella, että jos hevosten takia...

Sitten ovat nämä "LUVATON metsästys ja kalastus kielletty" plakaatit puihin naulattuina: Siis aivan tarpeettomia koska jokaisen metsä- ja kalamiehen täytyy luonnostaan tietää, ettei ilman lupia ole ko. asioilla ieti metsään tai järvelle mennä. (Pst. Mää kyl onkimista silloin tällöin kyselemättä keltään harrastelen, mutta tuurini kun tiedetään, ei siinä paljoa vahinkoa tapahtu.)